Browsing by Subject "taistelutahto"

Jo jatkosodan ensimmäisenä syksynä 1941 alkoi suomalaisissa joukoissa ilmetä kurinpidollisia ongelmia, joita ratkottiin sotatuomioistuimissa. Niissä käsitellyt tapaukset liittyivät karkuruus- ja kuuliaisuusrikoksiin. Syksyn aikana tuomittiin seitsemän kuolemanrangaistusta, joista kaksi johti teloitukseen. Tutkielmassa kysyn, miten ja miksi näihin kuolemanrangaistuksiin päädyttiin. Toisaalta selvitän, olivatko kurin ylläpitoon keskeisesti liittyneiden säännösten tulkintakäytännöt vakiintuneet ja miten säännöksiä sovellettiin tarkastelun kohteena olevissa sotatuomioistuimissa. Kysymykset sisältävät pohdinnan tuomioistuinten riippumattomuudesta sekä sotatuomareiden työhön vaikuttaneista tekijöistä. Tutkielma on oikeushistoriallinen, ja se kuuluu historiallisen lainopin alaan. Tutkimuskysymyksiin vastaaminen edellyttää myös, että tuomioistuimien toimintaa ja sotilasrikoslainsäädäntöä tarkastellaan poliittisen historian ja sotahistorian kontekstissa. Tutkielmassa oikeudellinen tarkastelu nähdään osana tutkimusajankohdan yhteiskunnallisia tapahtumia ja keskusteluja. Kohdennan tarkasteluni kolmeen Karjalan armeijaan kuuluneeseen sotatoimiyhtymään, jotka ovat 5. divisioona, 7. divisioona ja 11. divisioona. Kahden ensimmäisen sotatoimiyhtymän kenttä- ja pikaoikeuksissa tuomittiin vuonna 1941 sotilasrikoksista langetetut kuolemanrangaistukset. Sen sijaan 11. divisioonan kenttäoikeudessa käsiteltyjen karkuruus- ja kuuliaisuusrikosten määrä jäi keskimääräistä alhaisemmaksi, eikä siellä siis myöskään tuomittu yhtään kuolemanrangaistusta. Näin divisioonan kenttäoikeus muodostaa mielenkiintoisen vertailukohteen tutkielman kahdelle muulle tarkastelun kohteena olevalle sotatoimiyhtymälle. Divisioonan mielenkiintoa lisää edelleen se, että sen kenttäoikeuden puheenjohtajan, varatuomari Paavo Alkion päiväkirjat on myöhemmin julkaistu. Tutkielman keskeisen arkistoaineiston muodostavat saatavilla olevat tarkasteltavien sotatoimiyhtymien kenttäoikeusaineistot, kuten rangaistus- ja tuomioluettelot, asiakirjavihot ja oikeudenkäyntipöytäkirjat. Aineistoa on laajennettu tarvittaessa myös suojeluskuntapiirien kenttäoikeuksien sekä sotaylioikeuden materiaaleihin. Aineisto osoittaa, että kenttäoikeudet ja niiden sotatuomarit joutuivat tekemään päätöksiä ristipaineessa, jossa yhtäällä vaikutti rikosoikeuden legaliteettiperiaate ja toisaalla armeijan huoli rangaistuksen yleisestävän vaikutuksen heikkenemisestä eli näkemyksestä, jonka mukaan velvollisuuksien laiminlyönti ei johtanut riittäviin seuraamuksiin. Tarkasteltavissa tapauksissa sotatuomareiden reaktiot sotilaiden esittämiin vaatimuksiin vaihtelivat. Kuolemanrangaistukseen päätymisen kynnystä nostivat näyttöön liittyvät vaatimukset mutta myös suomalainen rikosoikeudenhoito, jossa ei oltu nähty sijaa kuolemanrangaistukselle. Puhuttelu ja suostuttelu olivatkin oikeudenhoitoa yleisempi tapa ratkoa ongelmia. Voidaankin nähdä viitteitä sille, että kahden teloitukseen johtaneen kuolemanrangaistuksen taustalla on vaikuttanut armeijan tarve kurinpitoon, jolloin kyseisen pikaoikeuden riippumattomuus on saattanut vaarantua.