Browsing by Subject "tasa-arvo"

Työelämässä ilmenevä väkivalta ja häirintä ovat viime vuosina saaneet uutta sekä ennennäkemätöntä huomiota osakseen. Tämän johdosta Kansainvälinen työjärjestö ILO julkaisi vuonna 2019 ensimmäisen kansainvälisen yleissopimuksen, jonka sääntelykohteena on työelämässä ilmenevän väkivallan ja häirinnän poistaminen. Sopimus kattaa myös sukupuoleen perustuvan väkivallan ja häirinnän torjumisen. Tutkielman tarkoituksena on tutkia, millainen sääntelyllinen aukko kansainvälisen työoikeuden normijärjestelmässä on ollut työelämän väkivallan ja häirinnän osalta ja miltä osin ILO:n uusi yleissopimus 190 täyttää tätä aukkoa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, tuoko yleissopimus mahdollisesti jotain muutakin lisäarvoa kansainvälisen työoikeuden – ja laajemmin ajateltuna kansainvälisen oikeuden – normijärjestelmään, sääntelyllisen aukon täyttämisen lisäksi. Tarkastelemalla yleissopimusta 190 suhteessa muihin sääntelykohteeltaan vastaaviin kansainvälisiin yleissopimuksiin ja toimintaohjelmiin tutkielmassa pyritään myös vastaamaan siihen, voidaanko uutta yleissopimusta 190 tosiasiallisesti pitää merkittävänä askeleena kohti globaalisesti turvallisempaa työelämää. Keskeisessä roolissa tutkielmassa on yleissopimus 190, sitä koskeva suositus 206, niitä koskeva valmisteluaineisto, ILO:n yleissopimus 111 (Työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuva syrjintä), Yhdistyneiden kansakuntien kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (CEDAW), Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (Istanbulin sopimus), relevantit kansainväliset toimintaohjelmat sekä työelämän väkivaltaa ja häirintää koskeva kirjallisuus. Tutkielmassa tehdään aluksi katsaus työelämän väkivallan ja häirinnän käsitteisiin liittyvään historiaan, jotta voidaan ymmärtää paremmin, miksi kyseiset määritelmät ovat muotoutuneet nykyiseen, yleissopimuksessa 190 omaksuttuun muotoonsa. Tämän jälkeen yleissopimusta 190 tarkastellaan suhteessa muihin kansainvälisiin instrumentteihin, jotka on valittu tarkasteluun niiden sääntelykohteen perusteella. Vertailemalla yleissopimusta 190 muihin vastaaviin kansainvälisiin instrumentteihin tutkielmassa pyritään tuomaan esiin yleissopimuksen 190 erityispiirteitä. Tutkielmassa ilmiöitä sekä niitä käsitteleviä instrumentteja tullaan tarkastelemaan sukupuolitietoisesti, sillä väkivalta ja häirintä ovat hyvin sukupuolittuneita ilmiöitä. Sukupuolinäkökulma on tutkielmassa läsnä myös siitä syystä, että yleissopimus 190 kattaa myös sukupuoleen perustuvan väkivallan ja häirinnän. Edellä mainittujen syiden vuoksi tässä tutkielmassa hyödynnetään law and gender -metodia teoreettisen lainopin ohella. Tutkielman lopuksi arvioidaan yleissopimuksen 190 onnistumisia sekä sen mahdollisia ongelmakohtia.

Tutkielmassa analysoin algoritmisen päätöksenteon mahdollisesti sisältävän piilevän syrjivyyden tunnistamisen haasteita päätöksenteon kohteena olevan henkilön näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkielmassa arvioin sitä, millä tavoin algoritmisessa päätöksenteossa hyödynnettävissä koneoppimiseen perustuvissa tekoälyjärjestelmissä voi ilmetä syrjivyyttä. Tutkimuksen keskeinen kysymys on se, onko läpinäkyvyyden ja avoimuuden kautta ylipäänsä mahdollista luoda riittävä ymmärrys syrjivyydestä päätöksenteon kohteena olevalle henkilölle, jotta tämän olisi mahdollista reagoida asiaan. Tutkielmassa käytetään useita eri oikeustieteellisessä tutkimuksessa sovellettavia metodologioita, joista keskeisin on tietosuojaoikeuden ja hallinto-oikeuden osa-alueiden systematisointiin perustuva lainopillinen menetelmä. Tutkielma sisältää myös analyyttisen oikeustieteen menetelmän mukaista tutkimusta. Tutkielma sisältää elementtejä myös oikeus- ja yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta, sillä tutkielmassa analysoidaan oikeutta sen yhteiskunnallisessa kontekstissa. Tutkielman olennainen havainto on se, että algoritmisen päätöksenteon syrjivyys voi saada alkunsa eri tavoin päätöksenteossa: kyseeseen saattaa tulla yhteiskunnassa vallitsevien epäkohtien tahaton hyödyntäminen tekoälyjärjestelmissä tai tarkoituksellinen toiminta, jossa päätöksenteossa hyödynnetään sellaisia valintoja, jotka johtavat syrjintään. Tästä seuraa, että syrjivyyden tunnistamista tulee lähestyä tapauskohtaisesti. Ongelmallisemmaksi muodostuu korrelaatiosuhteisiin perustuvan päätöksenteon luoma niin sanottu piilevä syrjintä, jota ei käytännössä ole mahdollista tunnistaa järjestelmän mustan laatikon sisältä. Tällöin hallinnon algoritmisen päätöksenteon syrjivyyden tunnistamista koskevan keskustelun osalta erityishuomion tulisi kiinnittyä tällaisten päätöksentekojärjestelmien riskien asianmukaiseen hallintaan.

Tutkielma käsittelee COVID-19-epidemiaa ja valmiuslain 93-95 §:n nojalla annettujen hoitajien perusoikeuksia rajoittaneiden asetusten soveltamista Suomessa kevään 2020 poikkeusolojen aikana. Asetusten poikkeusvaltuudet koskivat lepoaikoja, ylitöitä ja vuosiloman antamista koskevia säännöksiä, irtisanomisajan pidennyksiä ja työvelvollisuutta. Tutkielma nivoo hoitajien oikeuksien rajoittamisen osaksi koronaviruspandemian sukupuolittuneita vaikutuksia ja yhteiskunnallista kontekstia, jossa on kyse hoiva-alan naisvaltaisuudesta, sukupuolisegregaatiosta ja työvoimapulasta kärsivästä matalapalkka-alasta. Tutkielman aineisto käsittää muun muassa valmiuslain nojalla annettujen asetusten eduskuntakäsittelyn asiakirjoja, kuten asetusehdotuksia, valiokuntien mietintöjä ja lausuntoja sekä asiantuntijalausuntoja. Perustuslakivaliokunta ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunta olivat saaneet tietoonsa valmiuslain toimivaltuuksien väärinkäytöksiä. Tutkielman tulokset käsittävät ensinnäkin havainnon, ettei valtioneuvosto seurannut ja raportoinut eduskunnalle perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla valmiuslain 93 ja 94 §:n toimivaltuuksien käyttöä. Toiseksi, työsuojeluviranomainen ei aineiston perusteella ollut tietoinen valvontavastuustaan poikkeusoloissa, mikä heikensi työntekijöiden oikeussuojaa. Lisäksi, valmiuslain toimivaltuuksien käyttöönottovaiheessa ei eritelty ja arvioitu eri toimien vaihtoehtoisuutta eikä valmiuslain eri soveltamisvaihtoehdot käyneet riittävällä tavalla ilmi asetusten perusteluista. Asetusehdotuksissa ei tuotu esille muun sääntelyn, kuten KVTES:n, mahdollistamien toimien vaihtoehtoisuutta suhteessa valmiuslain toimivaltuuksiin. Valmiuslain käyttö pandemiassa ei voi automaattisesti tarkoittaa hoitajien perusoikeuksien rajoittamisen tarvetta. Tutkielman johtopäätöksinä esitetään muun muassa tarve selvittää sekä työnantajien poikkeusvaltuuksien väärinkäytökset että keinot työntekijöiden oikeusturvan vahvistamiseksi. Valmiuslakia uudistettaessa tulee ottaa huomioon hoitajien oikeudet. Hoiva-ala tulee myös nostaa varautumisen keskiöön.