Browsing by Subject "työsuhde"

Eri maiden oikeusjärjestyksissä vakiintuneen jaottelun mukaan ansiotyötä tehdään lähtökohtaisesti joko työsuhteessa työntekijänä tai itsenäisenä yrittäjänä. Kansainvälisesti tarkasteltuna on kuitenkin tullut yhä yleisemmäksi teettää työtä olosuhteissa, joissa työntekosuhteen oikeudellinen luonne on epäselvä tai henkilön työsuhde on tietoisesti pyritty naamioimaan muuksi oikeussuhteeksi työlainsäädännön ja työehtosopimusten kiertämiseksi. Keskustelun kohteena on ollut etenkin sellaisten työn suorittajien oikeudellinen asema, jotka ovat muodollisesti itsensätyöllistäjiä, mutta työskentelevät työsuhteelle tyypillisissä olosuhteissa. Tällaisia työn suorittajia on kuvattu näennäisyrittäjiksi tai näennäisesti itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi. Tässä tutkielmassa tarkastellaan näennäisyrittäjyyden käsitteen oikeudellista sisältöä ja merkitystä Suomessa ja Ruotsissa sekä maiden näennäisyrittäjyyttä koskevan oikeudellisen sääntelyn eroja ja yhtäläisyyksiä. Tutkielman metodeina käytetään lainoppia ja oikeusvertailua. Suomen ja Ruotsin kansallisten oikeuslähteiden tarkastelun perusteella huomataan, että näennäisyrittäjyyden käsite ei esiinny maiden laintasoissa säännöksissä tai oikeuskäytännössä, eikä sitä voida pitää erityisen vakiintuneena käsitteenä Suomen ja Ruotsin oikeusjärjestyksissä. Vaikka näennäisyrittäjyyden käsite ei ole kansallisten oikeuslähteiden näkökulmasta vakiintunut, on Suomen ja Ruotsin oikeudessa otettava huomioon Euroopan unionin oikeudessa esiintyvä näennäisesti itsenäisen ammatinharjoittajan käsite. Näennäisesti itsenäisen ammatinharjoittajan käsitettä on käytetty unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, direktiivien johdanto-osassa, alustatyötä koskevassa direktiiviehdotuksessa ja muissa EU-asiakirjoissa, ja niiden perusteella käsitteelle voidaan määrittää varsin selkeä oikeudellinen ydinsisältö. Näennäisyrittäjyyttä koskevan oikeudellisen sääntelyn osalta todetaan, ettei Suomen eikä Ruotsin kirjoitetussa lainsäädännössä ole näennäisyrittäjyyttä koskevaa erityistä sääntelyä, vaan kaikkia työntekosuhteita arvioidaan samanlaisin oikeudellisin kriteerein. Suomessa työsuhteen olemassaolon arviointi perustuu työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisen tunnusmerkistön täyttymiseen ja tarvittaessa kokonaisarviointiin ja Ruotsissa työntekijäasemaa koskevaan kokonaisarviointiin. Kokonaisarvioinnissa yhtenä arviointiperusteena on käytetty työlainsäädännön ja työehtosopimusten kiertämistarkoitusta, jonka kielto perustuu työlainsäädännön soveltamisalan pakottavuuteen. Etenkin Ruotsissa työtuomioistuin on saattanut työntekijäaseman arviointitilanteissa tarkastella sitä, onko tilanteessa mahdollisesti ollut pyrkimyksenä kiertää työlainsäädäntöä ja työehtosopimusta.

Suomalaisessa urheilussa lainsäädännön merkitys on kasvanut urheilutoiminnan kaupallistumisen ja oikeudellistumisen myötä. Entisistä harrasteurheilijoista on tullut ammattiurheilijoita, jotka saavat elantonsa urheilusta ja heidän päätyönsä on urheileminen. Näin ollen myös lainsäädäntö vaikuttaa yhä enemmän suoraan ammattiurheilijan toimintaan. Työlainsäädännön näkökulmasta myös joukkuelajiurheilijat voivat olla työsuhteessa silloin kuin työoikeudelliset työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät. Urheilijoiden ollessa työlainsäädännön piirissä, heihin vaikuttaa sama työoikeudellinen lainsäädäntö kuin tavalliseen työntekijään. Urheilun itsesääntely on ollut perinteisesti hyvin voimakasta urheilupiireissä. Asioita ja sääntelyä on hoidettu itsesääntelyn kautta, eikä kaikissa asioissa ole välttämättä osattu ottaa huomioon lainsäädäntöä. Siinä missä urheilun entinen ”kuuma peruna” siitä, että voiko urheilija olla työsuhteessa vai ei, on ratkaistu, on sen tilalle syntynyt muita oikeudellisia haasteita. Työsuhteen myötä myös muuta työoikeudellista lainsäädäntöä tulisi lähtökohtaisesti soveltaa urheilijoihin. Urheilun piirissä tätä ei vielä välttämättä koeta kovinkaan tarpeelliseksi ja moni toimija onkin toiminut vain vanhoilla käytännöillä, niin kuin ”aina ennenkin on tehty”. Uudet tuulet kuitenkin puhaltavat ja se tietää myös urheiluoikeuden puolella muutoksia toimintatapoihin, mikäli meinataan olla lainmukaisia ja huomioida myös työntekijöiden oikeudet. Muuten tiedossa voi olla riskejä, joista on kyllä aina urheiluoikeuden piirissä puhuttu, mutta niitä ei ole pyritty estämään. Työaikalainsäädännön kautta huomioon pitää ottaa esimerkiksi lisä- ja ylityöstä sekä sunnuntaityöstä maksettavat korvaukset. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella työaikalain soveltamisen mahdollisuuksia ja toteuttamistapoja joukkuelajiurheilijoihin. Kansallisten huippusarjojen pelaajasopimuksissa on säädetty urheilijan ja urheiluseuran välisestä työsuhteesta. Lajista ja pelaajasopimuksesta riippuen sopimuksessa on otettu vaihtelevasti huomioon työaikalaki ja sen pakottava oikeus. Tutkimuksen tarkoituksena onkin selvittää, missä määrin työaikalainsäädäntöä voidaan soveltaa huippu-urheilussa joukkuelajiurheilijoihin ja antaako nykylainsäädäntö kaikki tarvittavat puitteet ja raamit, jotta huippu-urheilua voidaan jatkossakin toteuttaa niin, että se ottaa huomioon kaikki osapuolet, heidän oikeutensa ja velvollisuudet. Tutkielma pyrkii käymään läpi joukkueurheilun nykytilaa työaikalainsäädännön näkökulmasta ja esittämään erilaisia toimintavaihtoehtoja.

Yhä useammat tekevät työtä tavanomaisesta palkkatyöstä poikkeavalla tavalla, kuten itsensätyöllistäjänä alustan välityksellä. Alustatyön määrä on kasvanut viime vuosina hurjaa vauhtia. Koska työlainsäädäntö perustuu perinteisen työsuhteen malliin, alustatyötä koskevat monet työoikeudelliset soveltamis- ja tulkintaongelmat. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten alustatyönsuorittajien työoikeudellinen status määritellään ja millaiset mahdollisuudet heillä on osallistua työehtosopimustoimintaan. Tavoitteen saavuttamiseksi tutkimuksessa määritellään alustatyö ja itsensätyöllistäminen. Tutkimus on rajattu sovelluksella tarvittaessa tilattaviin paikallisen työn alustoihin. Tutkimuksen metodina käytetään lainoppia ja de lege ferenda -tutkimusta sekä hieman oikeusvertailua. Alustatyö tarkoittaa alustataloudessa tapahtuvaa työtä, jota välitetään digitaalisella alustalla. Alustatyötä tehdään usein itsensätyöllistäjänä, mikä tarkoittaa yrittäjämäistä yksin työskentelyä työoikeudellisesta statuksesta riippumatta. Alustatyönsuorittajien työoikeudellisen status on ensisijaisesti ratkaistava arvioimalla TSL:n 1:1.1:n työsuhteen tunnusmerkkejä. Tulkinnanvaraisissa tilanteissa on käytettävä kokonaisharkintaa. Tukena rajanvedossa voidaan hyödyntää myös yrittäjyyden ”vastatunnusmerkistöä”, joka on muodostunut oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa. EU-tasolla oikeusvarmuutta pyritään lisäämään alustatyödirektiivillä, joka hyväksyttäneen kevään 2024 aikana. Direktiivin 5 artikla sisältää säännöksen työsuhdeolettamasta. Tiettyjen olosuhteiden vallitessa on oletettava, että alustatyönsuorittaja on työsuhteessa. Direktiivi helpottaa alustatyönsuorittajien työoikeudellisen statuksen selvittämistä, mutta tulkinnanvaraisissa tilanteissa joudutaan todennäköisesti jatkossakin turvautumaan kokonaisharkintaan. Työehtosopimustoiminta koskee vain työsuhteessa toimivia (TEhtoL 1.1 §). Siksi se on lähtökohtaisesti mahdollista vain sellaisille alustatyönsuorittajille, jotka ovat työsuhteessa tai näennäisyrittäjiä (EUT:n tapaus FNV Kiem). Yrittäjien välisissä TES:ksissa riskinä olisi KilpL:n 5 §:ssä ja SEUT:n 101 artiklassa säädettyjen kilpailunrajoitusten rikkominen. Järjestäytyminen monesti heikossa asemassa toimiville alustatyönsuorittajille olisi kuitenkin tarpeen. Euroopan komissio on antanut yksinyrittäjien työehtosopimuksia koskevat suuntaviivat, joilla se rajaa yksinyrittäjänä toimivat työntekijöihin rinnasteiset alustatyönsuorittajat SEUT:n 101 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle. Tämä mahdollistaa heille TES:ksien solmimisen ilman, että komissio puuttuu niihin. Suuntaviivat eivät kuitenkaan sido kansallisia viranomaisia, ja siksi ne eivät tuo täysimääräistä oikeusvarmuutta. Suomessa viranomaiset vaikuttavat suhtautuvan suuntaviivoihin suopeasti. Ongelmia suuntaviivojen toteutuksessa aiheuttaa kuitenkin haasteet alustatyönsuorittajien järjestäytymisessä, suuntaviivojen rajautuminen ainoastaan yksinyrittäjiin ja se, että suuntaviivat lokeroivat kaikki alustatyönsuorittajat heikkoon asemaan.