Browsing by Subject "vahingon määrän määritys"

Tekijänoikeuden haltijan keskeisin oikeussuojakeino on oikeus vaatia kompensaatiota tekijänoikeuden loukkauksen aiheuttamasta vahingosta, sillä tekijänoikeuden keskeisin sisältö on sen sisältämä taloudelliset oikeudet. Oikeudenhaltija voi vaatia kompensaatiota teoksen tekijänoikeuslain vastaisesta käytöstä tekijänoikeuslain 57 §:n perusteella kahdella eri tapaa. Oikeudenhaltija voi vaatia joko hyvitystä tai vahingonkorvausta, joista hyvityksellä on ensisijainen asema suhteessa vahingonkorvaukseen, minkä seurauksena tekijänoikeudellisen vahingonkorvauksen funktio, sen perusteella korvattavien vahingonkorvauksien määrä ja soveltaminen ovat jääneet vähälle huomiolle, eikä näistä aiheista ole selvyyttä. Tässä tutkielmassa pyritään selvittämään, miten ja mihin tekijöihin perustuen määritetään tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentin perusteella suoritettavan vahingonkorvauksen määrä. Kysymykseen lähdetään vastaamaan ensin systematisoimalla tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentin soveltamisala, selvittämällä hyvityksen ja vahingonkorvauksen suhde ja asettamalla tutkittavan momentin vahingonkorvausoikeuden kontekstiin, jotta esimerkiksi soveltuvat vahingonkorvausoikeudelliset periaatteet voidaan määrittää. Tämän jälkeen määritetään soveltuvat vahingon määrän määritysmetodit ja muut vahingon määrän määritykseen vaikuttavat tekijät. Tutkielmassa päädytään siihen, että tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentin soveltamisala on laaja, eikä siitä ole poissuljettu mitään vahinkoa, kunhan kyseinen vahinko saadaan näytettyä toteen. Tutkielmassa saadaan kuitenkin hahmotettua ja systematisoitua eri kategorioihin momentin perusteella yleisesti korvattavissa olevat vahingot, joita ovat esim. puhtaat taloudelliset vahingot, markkinahäiriö, kärsimys ja tilapäisenä haittana pidettävät psyykkiset haitat. Lisäksi tutkielmassa käsitellään sitä, kuinka hyvityksen olemassaolo ja hyvityksen määrä yhdessä vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden, kuten täyden korvauksen periaate ja rikastumiskielto, vaikuttavat TekL 57 §:n 2 momentin perusteella suoritettavan vahingonkorvauksen määrän määräytymiseen ja sen lopulliseen määrään. Tutkielmassa havaitaan, että hyvitys tekee mainittujen vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden soveltamisesta vaikeaa ja että hyvityksen määrä tulisi tapauskohtaisesti huomioida vahingonkorvauksen määrää määritettäessä. Kärsimyksen ja tilapäisen haitan perusteella korvattavien rahasummien määrän todetaan määräytyvän lähtökohtaisesti Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten sisältämien taulukoiden mukaisesti, kun taas puhtaiden taloudellisten vahinkojen määrää säännönmukaisesti arvioidaan oikeudenkäymiskaaren 17:2.3:n mukaisesti. Molemmille vahinkoryhmille määritetään kuitenkin vaihtoehtoinen vahingon määrän määritystapa, joksi valikoituu differenssioppi ja hahmotetaan oikeuskäytäntöön pohjautuvia ohjeita vahingon määrän määrittämisen tueksi. Keskeisiksi haasteiksi vahingon määrän määrityksessä hahmotetaan vahingon ja sen määrän toteen näyttämisen vaikeus, oikeudenhaltijoiden motivaation puute vaatia vahingonkorvausta, oikeuskäytännön puute ja TekL 57 §:n 2 momentin heikko asema. Tämän seurauksena tutkielman lopussa ehdotetaan vahingonkorvausmekanismin kaventamista ja hyvityksen soveltamisalan laajentamista, jotta hyvitys tulevaisuudessa kattaisi kaikki ne vahingot, joihin tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momenttia vielä säännönmukaisesti sovelletaan