Browsing by Subject "vahingonkorvausoikeus"

Syndikoitu luotto on luotto, jonka useampi kuin yksi luotonantaja myöntää luotonottajalle siten, että kukin luotonantaja on luotonottajaan erillisessä oikeussuhteessa, mutta yhteisin ehdoin ja dokumentaatioin. Kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa syndikoituja luottoja on käsitelty vähän. Tämän lainopillisen tutkielman tavoite on ensinnäkin selvittää, millaiset syndikoidun luotonannon erityispiirteet vaikuttavat vastuuriskeihin syndikoituun luotonantoon osallistuvien pankkien välillä, ja toiseksi esittää kannanottoja siitä, miten tällaisia tilanteita tulisi juridisesti arvioida. Vastuuriskeillä tarkoitetaan tutkielmassa korvausvelvoitteiden lisäksi pätemättömyyteen liittyviä palautusvelvoitteita. Asiaa selvitetään Suomen oikeuden näkökulmasta, mutta pitkälti ulkomaista lähdemateriaalia hyödyntäen. Tästä johtuvia tutkimuksellisia haasteita lievittää se, että Suomen pankkikäytännössä seurataan ulkomaisia käytäntöjä ja hyödynnetään ulkomaisia sopimuspohjia. Tutkielman lähtökohdaksi otetaan syndikoitujen pankkiluottojen yhteydessä käytettävät sopimusjärjestelyt ja niistä johtuvat oikeussuhteet. Erityistä merkitystä on (1) luotonottajan lukuun luoton järjestävän pankin, (2) syndikaattia edustavan agenttipankin, ja (3) jälkimarkkinatransaktiolla osuuden luottoon luovuttavan pankin (siirtäjän) oikeusasemilla. Ulkomaisissa oikeustapauksissa esitetty vaatimuksia etenkin järjestävää pankkia ja siirtäjää kohtaan. Sopimuskäytännön tutkimisen jälkeen selvitetään normistoa, joka Suomen oikeuden mukaan soveltuu syndikoituihin luottoihin liittyviin oikeussuhteisiin. Silloin kun järjestävä pankki ei poikkeuksellisesti ryhdy luotonantajaksi, siitä ei yleensä tule syndikaatin jäsenten sopimuskumppani. Tällöin myös deliktivastuu voi tulla kysymykseen. Useimmiten järjestävä pankki myös osallistuu syndikaattiin. Agenttipankkia taas voidaan pitää välihenkilönä. Jälkimarkkinatransaktion luonteesta riippuen siihen voi soveltua saatavan kauppaa koskeva normisto, keskeisenä säädöksenä velkakirjalaki. Tällöin siirtäjä on myyjän tai siihen vertautuvassa asemassa. Rahoitusvälineitä koskeva sääntely ei voine soveltua jälkimarkkinatransaktioihin kuin poikkeuksellisesti. Tämän jälkeen arvioidaan sitä, millä edellytyksin järjestelyyn osallistuvan pankin vastuuriski voi aktualisoitua. Korvausvaatimukset ovat ulkomaisissa tapauksissa usein liittyneet tiedonantovelvollisuuden väitettyyn laiminlyöntiin. Korvausvaatimuksen tai pätemättömyysväitteen perusteena voi olla ainakin sopimusrikkomus, lojaliteettiperiaate, menettelyn hyvän tavan vastaisuus tai jokin oikeustoimilain pätemättömyysperuste. Erittäin poikkeuksellisessa tapauksessa jopa rikoslain petossääntely voi soveltua. Vastuuta voivat kaventaa vahingonkärsijän myötävaikutus, ml. tämän selonotto- ja tietämisvelvollisuus. Ennen kaikkea vastuun esteenä ovat vastuunrajoitusehdot ja varaumat. Myös pankkisalaisuussääntely on otettava huomioon tiedonantovelvollisuuksia arvioitaessa. Sikäli kuin tutkielman aiheena olevia riitoja tulee ratkaistavaksi Suomen oikeuden mukaan, ei ole poissuljettua, että kynnys vastuun syntymiselle olisi Suomen oikeuden mukaan hieman matalampi kuin angloamerikkalaisessa oikeudessa. Erityisesti vastuuta rajoittavia lausekkeita on angloamerikkalaisessa oikeuskäytännössä tulkittu vahingonkärsijän kannalta varsin tiukasti. Lopputulos lienee silti useimmiten kansainvälisen käytännön mukainen. Tämä on toivottavaa myös mm. oikeussuhteen ennakoitavuutta ja osapuolten perusteltuja odotuksia ajatellen.

Tutkielmassa tarkastellaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaista vahingonkorvausvastuuta sekä sitä, miten tämä vastuu jakautuu rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän välillä. Tutkielmassa käydään läpi kummankin toimijan vahingonkorvausvastuun syntymisen ja edelleen vastuusta vapautumisen edellytyksiä. Yhtenä isona teemana tutkielmassa tarkastellaan myös kansallisen vahingonkorvauslainsäädännön suhdetta tietosuoja-asetukseen, minkä lisäksi käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja, joiden avulla tutkielmassa ilmenneitä asetuksen jättämiä tulkinta-aukkoja voisi olla mahdollista täydentää ja ratkaista. Tietosuoja-asetuksen 82 artiklan mukaan henkilöllä on oikeus korvaukseen vahingosta, joka on aiheutunut tietosuoja-asetuksen rikkomisesta. Rekisterinpitäjä on vastuussa vahingosta, joka on aiheutunut käsittelystä, jolla on rikottu tietosuoja-asetusta. Henkilötietojen käsittelijä on vastuussa käsittelystä aiheutuneesta vahingosta vain, jos se ei ole noudattanut henkilötietojen käsittelijälle osoitettuja asetuksen velvoitteita tai jos se on toiminut rekisterinpitäjän lainmukaisen ohjeistuksen ulkopuolella tai sen vastaisesti. Vastuusta voi vapautua osoittamalla, ettei ole millään tavoin vastuussa vahingon aiheuttaneesta tapahtumasta. Tutkielman myötä ilmeni, että tietosuoja-asetuksen sääntely vahingonkorvausoikeuden osalta ei ole aivan aukotonta, sillä asetus on jättänyt jonkin verran tulkinta-aukkoja tutkimuskysymyksen aihepiiriin liittyen. Suurimmat avoimet kysymykset koskivat asetuksen mukaisen vahingonkorvausvastuun vastuumuotoa (ankaraa vai tuottamusperusteista), vastuusta vapautumisen edellytyksiä sekä vastuusta toisin sopimisen mahdollisuutta. Näistä aihepiireistä ilmeni jonkin verran eriäviä mielipiteitä eri oikeustieteilijöiden välillä, eikä siten täysin yksimielisiä kantoja näihin ei ole saatavilla. Tämän lisäksi näiden tulkinta-aukkojen käsittelyä hankaloitti aiheeseen liittyvän oikeuskäytännön laaja puute. Tutkielman haasteeksi lopulta muodostui lainsäätäjän niukkasanaisuus ja täydentävän oikeuskäytännön puute, jotta tutkimuskysymykseen ja siihen liittyviin liitännäiskysymyksiin olisi voitu esittää täysin tyhjentävät vastaukset. Tutkielmassa on kuitenkin vastattu kysymyksiin tämän hetkisen tiedon valossa, mutta korostaen, että tarve tarkentavalle oikeuskäytännölle tai viranomaiskannanotolle on suuri, jotta voidaan poistaa aiheeseen liittyvät epävarmuudet.