Browsing by Subject "vaihtoehtorahasto"
Now showing items 1-7 of 7
-
(2021)Kiinteistöihin sijoittavat erikoissijoitusrahastot ovat avoimia rahastoja, joissa sijoittajan omistama rahasto-osuus on likvidiä varallisuutta, mutta rahaston omistamat kiinteistökohteet epälikvidiä varallisuutta. Tämän epäsuhdan takia lainsäädäntö ja valvovat viranomaiset vaativat rahastonhoitajien kiinnittävän korostetusti huomiota rahaston likviditeetinhallintajärjestelyihin. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten kiinteistöihin sijoittavien erikoissijoitusrahastojen likviditeetinhallintaa säännellään ja millaisia likviditeetinhallintakeinoja lainsäädäntö rahastojen käyttöön mahdollistaa. Tutkimustehtävänä on lisäksi selvittää, onko likviditeetinhallinnan sääntely tällaisenaan hyvää ja riittävää vai tulisiko siihen tehdä muutoksia. Tutkimusmenetelmä yhdistelee oikeusdogmaattiseen metodiin myös oikeustaloustieteellistä ja sääntelyteoreettista tarkastelutapaa. Tällainen valinta on tehty, koska tutkimusaihe liittyy vahvasti talous- elämään eikä tutkimuksen tekeminen pelkästään oikeudellisessa tyhjiössä olisi mielekästä. Lisäksi tutkimuksessa pyritään ottamaan kantaa sääntelyn tasoon ja kehityskohtiin, mikä edellyttää sääntelyteoreettisen näkökulman käyttöä. Rahastojen valvonnasta vastaava viranomainen Finanssivalvonta teki vuonna 2019 laajan selvityksen kiinteistöihin sijoittavien erikoissijoitusrahastojen likviditeetinhallinnan tilasta. Syksyllä 2019 julkaistun teema-arvion tulosten perusteella rahastot päivittivät likviditeetinhallintakäytäntöjään, mikä auttoi niitä selviämään vuoden 2020 koronapandemian aiheuttamasta markkinashokista ilman suuria vaikeuksia. Ensimmäinen kiinteistöihin sijoittava erikoissijoitusrahasto perustettiin vuonna 2012, joten rahastot eivät toistaiseksi ole joutuneet selviytymään pitkäaikaisista markkinakriiseistä tai kiinteistöjen arvojen laskusta. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että kotimainen likviditeetinhallinnan sääntely on hyvällä tasolla, mutta EU-tason sääntelyyn odotetaan tehtävän sääntelyä tiukentavia muutoksia. Kotimaisilla rahastoilla on laajasti erilaisia likviditeetinhallintavälineitä käytössään, mutta markkinatilanne ei ole toistaiseksi edellyttänyt niiden hyödyntämistä.
-
(2023)Tässä työssä olen pyrkinyt tarkastelemaan hieman SFDR-asetuksen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2088, annettu 27 päivänä marraskuuta 2019, kestävyyteen liitty-vien tietojen antamisesta rahoituspalvelusektorilla) mukaisia vastuullisuuskriteeristöjä etenkin asetuksen artiklojen 6, 8 ja 9 näkökulmasta. Työn keskeisenä tarkoituksena on ollut ensinnäkin jäsennellä ja hahmotella erilaisia vahingonkorvausvastuun muodostumistilanteita sekä mahdol-lisia vahinkotilanteita eri vastuullisuuskategoriaan kuuluvien rahoitustuotteiden kohdalla. Vuonna 2019 annettiin niin kutsuttu SFDR-asetus, joka liittyy kestävyyteen liittyvien tietojen antamiseen rahoituspalvelusektorilla. Tämän asetuksen myötä finanssimarkkinatoimijat ovat velvollisia antamaan ennen sopimusta tiettyjä tietoja riippuen rahoitustuotteen kestävyystavoit-teiden tasosta. Tällä hetkellä tilanne on se, että kukin finanssimarkkinatoimija määrittelee itse parhaan kykynsä mukaan, mille tasolle heidän hallinnoimansa rahoitustuotteet sijoittuvat vas-tuullisuuden näkökulmasta. SFDR-asetuksen tarkoituksena on vähentää rahoitustuotteisiin liit-tyvää ”viherpesua” eli sitä, että tuotteita markkinoidaan sijoittajille kestävämpinä kuin mitä ne tosiasiallisesti ovat. Väärä SFDR-asetuksen mukainen luokittelu voi johtaa sijoittajien harhaan-johtamiseen ja tuotteiden vääränlaiseen markkinointiin, mikä voi puolestaan johtaa taloudelli-siin tappioihin ja luottamuksen menettämiseen rahoitusmarkkinoilla. Näin ollen oikeat tiedot rahoitustuotteesta ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta sijoittajat kykenevät tekemään sijoituspäätöksiä. Tietyin edellytyksin on mahdollista, että vaihtoehtorahaston hoita-jan aiheuttamat vahingot tulevat korvattaviksi sopimusvastuun perusteella rahasto-osuuden omistajille. Mikäli näin ei ole, on mahdollista, että AIFML:n korvaussäännösten perusteella virheellinen tieto voisi johtaa vahingonkorvausvelvollisuuteen. Tällöin edellytyksenä kuitenkin on, että vaihtoehtorahaston hoitaja on toiminut tahallaan tai huolimattomasti. Voisi kuitenkin olla hyvä, että SFDR-asetuksen mukaisesta rikkomisesta johtuvaa vahingonkorvaussääntelyä selkeytettäisiin ja kehitettäisiin, sillä tällä hetkellä esimerkiksi näyttökysymysten vuoksi voi olla niin, että niin kutsutun ”viherpesun” vuoksi saatava vahingonkorvaus jää saamatta.
-
(2022)EU:n kestävän rahoituksen toimintasuunnitelman keskeisimpinä teeseinä ovat muun muassa pääomavirtojen ohjaaminen kestäviin investointeihin kestävän ja osallistavan kasvun saavuttamiseksi sekä ilmastonmuutoksesta, ympäristön pilaantumisesta ja yhteiskunnallisista ongelmista kumpuavien rahoitusriskien hallinta. Yhteiskunnallisiin ongelmiin sekä julkisen sektorin kestävyysvajeeseen tarrautuvana uutena rahoitusvälineenä on esitelty niin sanotut tulosperusteiset rahoitussopimukset (Social Impact Bond, ”SIB”). SIB-sopimuksia on kuvattu vastuullisen sijoittamisen kehittyneimpänä muotona, jossa tuoton lisäksi sijoittajat instituutioista piensijoittajiin, voivat varallisuudellaan muuttaa maailmaa. SIB-hanke on yksi vaikuttavuusinvestoimisen toteutustavoista, jossa yksityisiltä sijoittajilta saadut pääomat käytetään julkisen sektorin organisaation määrittelemän yhteiskunnallisen haasteen ratkaisuun. SIB-hankkeelle asetetaan tarkat vaikuttavuuteen linkitetyt tulostavoitteet, joiden saavuttamisesta julkinen sektori maksaa tuottoa sijoittajille. Tutkielmassa keskitytään tutkimaan SIB-hankkeita ensinnäkin yhteissijoittamistoimintaa koskevan erityislainsäädännön näkökulmasta. Toiseksi tutkielmassa pyritään selvittään SIB-hankkeelle tehokasta juridista rakennetta. Kolmanneksi tutkielmassa pohditaan SIB-rahaston osuuksien tarjoamiseen liittyviä kysymyksiä erityisesti ei-ammattimaisten asiakkaiden sijoittajansuojan näkökulmasta. Tutkielmassa esitetään, että SIB-hankkeessa on kyse yhteisestä sijoitustoiminnasta, jonka harjoittamista varten muodostetaan rahastona toimiva varainhallintainstrumentti. Yksinkertaistettuna rahastot voidaan jakaa Suomessa kahteen pääluokkaan. Näistä ensimmäiseen luokkaan kuuluvat niin sanotut tavalliset sijoitusrahastot, eli sijoitusrahastodirektiivin sekä sijoitusrahastolain mukaiset UCITS-rahastot ja toiseen pääluokkaan lukeutuu AIFM-direktiivin sekä AIFM-lain mukaiset vaihtoehtorahastot, joihin kuuluvat myös sijoitusrahastolain mukaiset erikoissijoitusrahastot. Tutkielmassa tehdyn analyysin perusteella päästään lopputulokseen siitä, että SIB on rahoitusmarkkinalainsäädännön näkökulmasta vaihtoehtorahasto, joka täyttää vaihtoehtorahastolle AIFM-laissa asetetut yhteisen sijoittamisen, varojen hankkimisen, usean sijoittajan sekä määritellyn sijoituspolitiikan kriteerit. Tutkielmassa ehdotetaan SIB-järjestelyn juridiseksi muodoksi kommandiittiyhtiötä. Tutkielmassa esitetyt edut, joita SIB-hankkeessa saavutetaan kommandiittiyhtiömuotoa hyödyntämällä liittyvät laajan sopimusvapauden hyödyntämiseen sekä kommandiittiyhtiöiden verotukselliseen asemaan. Kommandiittiyhtiöihin liittyvä sopimusvapaus mahdollistaa sijoitustoiminnan erityispiirteiden huomioimisen yhtiö- ja rahastosopimuksin. Tutkielmassa esitetään myös, että SIB-rahaston juridisen rakenteen järjestämisessä voidaan hyödyntää voitonjakolainalle pohjautuvaa syöttörahastorakennetta. Tutkielmassa havaitaan, että vaikkakin lähtökohtaisesti vaihtoehtorahaston osuuksia voidaan tarjota ei-ammattimaisille asiakkaille AIFM-lain 13 luvun sisältämän erityissääntelyn puitteissa, on SIB-rahaston osuuksien tarjoaminen ei-ammattimaisille asiakkaille vielä melko rajoitettua kotimaisessa markkinakäytännössä. Tutkielmassa esitetään, että SIB-rahastoissa sijoittajansuojan kannalta merkittäviksi riskeiksi muodostuvat erityisesti likviditeettiin ja hajauttamiseen liittyvät riskit, jotka voidaan tunnistaa keskeisinä tekijöinä SIB-rahaston osuuksien tarjoamisen rajoittamiselle ei-ammattimaisten asiakkaiden keskuudessa.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan ulkomaisten yhtiö- ja trustimuotoisten vaihtoehtorahastojen Suomesta saaman portfolio-osinkotulon verokohtelua tuloverolain 20 a §:n sekä EU-oikeuden valossa. Sijoitusrahastomarkkinat ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä nopeasti ja Suomeen kohdistuvalla kansainvälisellä sijoitusrahastotoiminnalla on nykyään tyypillisesti liittymiä Suomen lisäksi myös muihin valtioihin. Sijoitusrahastojen vero- ja yksityisoikeudelliseen sääntelyyn tehdyt uudistukset valmistuivat keväällä 2019. Uudistusten myötä voimaan tulleella tuloverolain (1535/1992) 20 a §:llä täsmennettiin kotimaisten ja ulkomaisten sijoitusrahastojen ja erikoissijoitusrahastojen verovapauden edellytyksiä. TVL 20 a §:n verovapautta koskevia säännöksiä sovelletaan myös niitä vastaaviin sopimusperusteisiin ulkomaisiin sijoitusrahastoihin. Sijoitusrahastojen rajat ylittävän toiminnan verottamiseen liittyy haastava tasapainoilu pääomien vapaan liikkuvuuden turvaamisen ja Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä. TVL 20 a §:n tarkkarajaiset vaatimukset herättävän kysymyksiä sääntelyn EU-oikeuden mukaisuudesta erityisesti pääomien vapaan liikkuvuuden näkökulmasta. Rajoitetusti verovelvollisten sijoitusrahastojen verotuksessa eniten tulkintaongelmia ovat aiheuttaneet kysymykset siitä, milloin ulkomainen sijoitusrahasto on vertailukelpoinen kotimaisen TVL 20 a §:n nojalla verovapaan sijoitusrahaston kanssa ja tulee vapauttaa lähdeverotuksesta Suomesta saadun tulon osalta. Tulkinnanvaraisuutta on liittynyt erityisesti ulkomaisten yhtiö- ja trustimuotoisten sijoitusrahastojen verokohteluun Suomessa. Uusi TVL 20 a § jättää avoimeksi kysymyksen siitä, mihin kotimaiseen yhteisöön ulkomaiset yhtiö- ja trustimuotoiset rahastot tulee rinnastaa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää 1) mitä TVL 20 a §:n sopimusperusteisuuden vaatimus tarkoittaa ja voidaanko yhtiö- ja trustimuotoiset sijoitusrahastot sulkea sen nojalla automaattisesti TVL 20 a §:n soveltamisalan ulkopuolelle, 2) miten avoimuusedellytystä tulee arvioida erikoissijoitusrahastoissa, ja 3) voidaanko TVL 20 a §:n voitonjakovaatimusta pitää EUoikeuden mukaisena ottaen huomioon TVL 20 a §:n sisältämän tosiasiallisen voitonjaon edellytyksen ja sen, että voitonjakoedellytyksen tavoitteena on verotuksen lykkääntymisedun estäminen. TVL 20 a §:n verovapauden edellytykset ovat ulkomaisten sijoitusrahastojen näkökulmasta pitkälti muodollisia ja yksityiskohtaisia. Verovapauden edellytykset on laadittu niin, että suuri osa toimintaperiaatteiltaan kotimaisia rahastoja muistuttavista ulkomaisista rahastoista saattaa jäädä säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Sopimusperusteisuuden vaatimuksen osalta voidaan tutkielmassa selvitetyn perusteella todeta, että vain sopimusperusteiset sijoitusrahastot kattava verovapauden edellytys saatetaan tietyissä tilanteissa katsoa EU-oikeuden näkökulmasta peitellyksi tai epäsuoraksi syrjinnäksi. Tutkielman toinen kysymys koskee TVL 20 a §:n avoimuusvaatimusta, joka on yksi kotimaisen sijoitusrahaston keskeisimpiä ominaispiirteitä. Avoimuusvaatimus on nykyisessä muodossaan tulkinnanvarainen erityisesti siltä osin, milloin erikoissijoitusrahastoa on pidettävä suljettuna ja milloin on kyse erikoissijoitusrahaston verovapauden saamiseksi hyväksytystä rajoitetusta aukiolosta. Avoimuusvaatimuksen keskeisen merkityksen takia olisi tärkeää, että sen täyttymisedellytyksiä täsmennettäisiin lain tai Verohallinnon ohjeistuksen tasolla. Voitonjakovaatimuksen osalta tutkielmassa tarkastellaan erityisesti Euroopan unionin tuomioistuimen vuoden 2020 alussa antaman Köln-Aktienfonds Deka (C-156/17) -ratkaisun pohjalta. Voitonjakovaatimusta ei tutkielmassa selvitetyn perusteella voida kaikissa tilanteissa asettaa ulkomaisen sijoitusrahaston verovapauden edellytykseksi Suomessa. Tutkielman johtopäätösten osalta voidaan todeta, että kokonaisuudessaan uudistus tulee todennäköisesti selventämään ulkomaisten sijoitusrahastojen verokohtelua ja rinnastettavuusarviointia Suomessa. Uudistus ei kuitenkaan tule olennaisesti vähentämään ulkomaisten yhtiö- ja trustimuotoisten sijoitusrahastojen verokohteluun liittyneitä tulkintaongelmia. Sääntely sisältää tulkinnanvaraisuuksia erityisesti sopimusperusteisuuden, avoimuusvaatimuksen ja tosiasiallisen voitonjakovaatimuksen osalta. Näiden edellytysten täyttyminen tulee todennäköisesti olemaan erikoissijoitusrahastoille usein vaativaa ja tapauskohtaista harkintaa edellyttävää.
-
(2022)Finanssimarkkinoilla vaihtoehtorahastoja on mahdollista markkinoida ja tarjota ei-ammattimaisille asiakkaille tietyissä tilanteissa. Tutkimuksessa on tarkastelu lainopillisesta näkökulmasta, miten vaihtoehtorahaston hoitajan ei-ammattimaiselle asiakkaalle suorittama vaihtoehtorahastojen tarjoaminen ja markkinointi eroaa erityisesti tiedonantovelvoitteiden näkökulmasta tilanteesta, jossa vaihtoehtorahastoja ei-ammattimaiselle asiakkaalle markkinoi ja tarjoaa sijoituspalveluyritys. Lisäksi tutkimuksessa on tarkastelu, kuinka ei-ammattimainen asiakas on eri sääntelyissä määritelty, ja mitä mahdollisia ongelmia määritelmän moninaisuuteen liittyy. Sijoittajansuoja on yksi finanssimarkkinoiden merkittävimmistä periaatteista. Perinteisesti sijoittajansuojaa on pyritty varmistamaan erilaisten tiedonantovelvoitteiden avulla informaatiolla, joka on laajuudeltaan kattavinta määritelmällisesti heikoimmassa asemassa olevaa ei-ammattimaista asiakasta kohtaan. Tiedonantovelvollisuuteen kuitenkin vaikuttaa se, mitä kautta ei-ammattimainen asiakas on sijoituksensa tehnyt. Jos kyse on pelkän ei-ammattimaisen asiakkaan ja vaihtoehtorahastojen hoitajan välisestä sijoittajasuhteesta, jossa ei-ammattimaiselle asiakkaalle markkinoidaan ja tarjotaan vaihtoehtorahastoa, tulee tilanteessa sovellettavaksi ainoastaan vaihtoehtorahastojen hoitajia koskeva sääntely, kun taas sijoituspalveluyrityksen ei-ammattimaiselle asiakkaalle suorittaman vaihtoehtorahaston markkinoinnin ja tarjoamisen osalta sovellettavaksi tulevat sijoituspalvelulain mukaiset velvoitteet, vaikka markkinoitava ja tarjottava tuote olisi sinänsä sama. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka ei-ammattimaisen asiakkaan määritelmää koskevaa sääntelyä olisi mahdollista kehittää. Tällä hetkellä ei-ammattimainen asiakas on määritelty useassa sääntelyssä hieman eri tavalla, mikä saattaa luoda epäselvyyttä markkinoilla. Lisäksi huomataan, että ei-ammattimaisen asiakkaan määritelmän alle kuuluu joukko keskenään erilaisen sijoitustietämyksen ja -kokemuksen omaavia sekä keskenään eri laajuista informaatiota tarvitsevia sijoittajia. Näin ollen tutkimuksessa tarkastellaan myös nykyisen sijoittajaluokittelun riittävyyttä ja arvioidaan mahdollisuutta lisätä sijoittajaluokituksiin uusi asiakaskategoria, joka sijoittuisi ei-ammattimaisen asiakkaan ja ammattimaisen asiakkaan määritelmien välimaastoon.
-
(2020)Vaihtoehtorahaston hoitajista annetun lain voimaantulon myötä maaliskuussa 2014 useita yhteisen sijoittamisen muotoja tuli rahastosääntelyn piiriin, jotka ennen lain voimaantuloa oli luettavissa perinteiseen osakeyhtiön kautta tapahtuvaan sijoitustoimintaan. Jo lain valmisteluvaiheessa esitettiin perusteltu huoli lain pyrkimyksestä kaikenkattavuuteen ja rahastosääntelyn mahdollisesta tunkeutumisesta useille perinteiseksi katsottaville liiketoiminnan aloille. Lainsäätäjä on tarkoituksella jättänyt huomattavan harkintamarginaalin rahastosääntelyä valvovalle markkinaviranomaiselle, jonka tehtävänä on määrittää rajanveto sääntelyn alaiselle ja sääntelyn ulkopuoliselle perinteisen liiketoiminnan välille. Luonnollisesti kehityskaari ei ole kitkaton prosessi, vaan harmaalla alueella liikuttaessa käytäntö jäsentyy yksittäistapauksien kautta. Tästä rajanvetoon liittyvästä kysymyksenasettelusta muodostuu tämän tutkielman tutkimuskysymys. Tutkielmassa tarkastellaan tutkimuskysymyksenä rahastosääntelyn mukaisesti toimilupaa edellyttävää yhteissijoittamista ja sääntelyn ulkopuolista perinteistä sijoitusyhtiötoimintaa niin lupakriteerien kuin liiketoiminnallisten tekijöiden osalta ja pyritään niiden avulla täsmentämään vaihtoehtorahaston hoitajalta vaadittavan toimiluvan kannalta olennaiset rajanvetokriteerit. Tutkielmassa aineistona on käytetty perinteistä sijoitustoimintaa harjoittavaa asuntosijoitusyhtiötä ja kahta liiketoimintamalliltaan samalla logiikalla toimivaa mikrolainayhtiötä verrokkeina. Tutkielman metodi on oikeusdogmaattinen, mutta siihen on tarvittavilta osin pyritty lisäämään otteita de lege feranda-tutkimuksesta, sillä vallitseva oikeustila on alalla epäselvä ja käytäntö jäsentyy pitkälti markkinavalvontaviranomaisen muodostaman ratkaisukäytännön pohjalta. Tutkimuksen johtopäätöksenä esitetään, että markkinavalvontaviranomaisen valvontatehtävä vaikuttaa suhteettoman laajalta suhteessa resursseihin. Havainto saa tukea käytetystä aineistosta ja toimilupa punninnassa tutkielmassa hyödynnettyjen yhtiöiden toimilupaprosesseissa ilmenneistä tekijöistä. Valvontaviranomaisen valvontatehtävää olisi suotavaa keventää ja siten edesauttaa markkinatoimijoiden mahdollisuutta osallistua lupaharkintaan ennalta erilaisten osallistumismekanismien kautta. Tutkielmassa on seurattu Suomen lainsäädäntöä huhtikuuhun 2020.
-
(2020)Vuoden 2014 vaihtoehtorahaston hoitajia koskevan sääntelykokonaisuuden voimaantulon jälkeen aikaisemmin pääasiassa sopimusvapauden nojalla kommandiittiyhtiömuodossa harjoitettu pääomasijoitustoiminta on ollut tiheän sääntelyn piirissä. Vaihtoehtorahaston hoitaja on lakisääteinen elin, jonka nimittäminen vaihtoehtorahastolle on pakollista. Kyseessä on henkilöyhtiösääntelylle vieras elementti, jonka yhteensovittaminen vastuunalaisen yhtiömiehen rooliin ei ole yksinkertaista; vaihtoehtorahaston hoitajan ja kommandiittiyhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen lakisääteiset tehtävät ovat monin osin päällekkäiset. Tässä tutkielmassa tarkastellaan vaihtoehtorahaston hoitajan vastuuta vaihtoehtorahaston toiminnasta kolmesta erillisestä näkökulmasta: (i) yhtiöoikeudelliseen vastuun, (ii) vaihtoehtorahaston hoitajaan rahastomarkkinaoikeudellisen erityissääntelyn perusteella kohdistuvan vastuun ja (iii) sopimusperusteisen vastuun kannalta. Tutkielman keskeisenä tavoitteena on ensinnäkin selvittää, kuinka laaja osapuolten sopimusvapaus on ja toisekseen tarkastella, millaisin sopimusehdoin vastuunjakoa tyypillisesti säännellään. Vaihtoehtorahastonhoitajan rahastomarkkinaoikeudelliseen erityissääntelyyn perustuvat vastuuperusteet suhteessa ammattimaisiin sijoittajiin kilpistyvät käytännössä vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 28 §:ään, jonka mukaisesti vaihtoehtorahaston hoitaja voi sopia vastuunjaosta tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta vapaasti ammattimaisten sijoittajien kanssa. Yhtiöoikeudellinen vastuu jakautuu yhtäältä henkilöyhtiöoikeudelliseen rajoittamattoman vastuun ulottumiseen vastuunalaisen yhtiömiehen ulkopuolelle (niin sanottu henkilöyhtiöoikeudellinen vastuun murtuminen) ja toisaalta osakeyhtiöoikeudelliseen vastuun samastamista koskevaan doktriiniin, jossa yhtiön vastuut ulottuvat osakeyhtiön osakkeenomistajiin (niin sanottu osakeyhtiöoikeudellinen vastuun murtuminen). Kummassakin vastuumuodossa on kyse yhtiömuotojen perusedellytyksistä poikkeamisesta, joka vaatii lähtökohtaisesti taustalleen erittäin painavat perusteet. Molemmat doktriinit pohjautuvat oikeuskäytäntöön ja käytännössä vaatimuksena on shikaaninomainen yhtiömuodon väärinkäyttö yhtiömuodolle vieraisiin tarkoituksiin epäoikeutetussa hyötymistarkoituksessa tai opportunistisella tavalla velkojien kustannuksella. Yhtiöoikeudellisten vastuun murtumista koskevien doktriinien soveltumisesta vaihtoehtorahastojen hoitajiin ei voida tehdä sitovia päätelmiä, mutta vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä, että yhtiöoikeudelliset perusteet voisivat johtaa vaihtoehtorahaston hoitajan vastuun laajentumiseen erityissääntelyn tai rahaston toimintaa sääntelevän rahastosopimuksen vastuunjakoa koskevien ehtojen ulkopuolelle. Lähtökohtaisesti ammattimaisille sijoittajille kohdennetun kommandiittiyhtiömuotoisen vaihtoehtorahaston yhtiösopimukseen sisältyvät vastuunjakoa koskevat sopimusmääräykset kuuluvat sopijapuolten keskinäisen sopimus- ja sopimisvapauden piiriin, eikä näitä tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta rajoiteta indispositiivisin säännöksin.
Now showing items 1-7 of 7