Faculty of Theology

René Girardin filosofiassa ihmisen synnynnäinen perusominaisuus, kaiken oppimisen ja haluamisen lähtökohta on jäljittäminen eli mimeesis. Halun objekti ei ole haluamisen kannalta lainkaan oleellinen, vaan tuota kohdetta haluava todellinen tai kuvitteellinen toinen, jota Girard nimittää varhaisimmissa teoksissaan välittäjäksi (mediator) ja myöhemmin malliksi (model) tai kilpailijaksi (rival). Mallin ristiriitaiset kaksoisimperatiivit, double bind; ”jäljittele minua”; ”älä jäljittele minua” ovat samalla haluamisen este (obstacle). Freudin seksuaalisuus on Girardille vasta "viimeinen verho", jonka takaa paljastuu ihmisyyden synkkä perussalaisuus, mimeettisen halun kiihottama väkivalta. Girard uskoo, ettei ole olemassa perustarpeiden ulkopuolista väkivallatonta halua. Tämä tekee kulttuurisen järjestyksen saavuttamiseksi sijaisuhrista välttämättömän vastavuoroisen väkivallan ratkaisijana. Mysteerinä on uhraaminen, joka näyttää rikolliselta väkivallalta ja päinvastoin, mutta jossa uhri ei kosta. Latinalaisperäisissä kielissä uhri tarkoittaa pyhäksi tekemistä - sacrum facere. Vaikka väkivalta itsessään on pahaa, muuttuu se sijaisuhrimekanismin kautta yhteisöä suojelevaksi pyhäksi. Eläinmaailmassa uhrin ja saalistajan suhde kerran muodostuttuaan säilyy, mutta ihmisten suhteilla on eläimistä poiketen historia. Kosto on mahdollinen. Alkumurhan ensimmäinen ihmisuhri oli todennäköisesti vahinko. Tekijän anonymiteetistä johtuen, eli kun kukaan ei tunnusta, tunnemme tapahtuneesta kollektiivista syyllisyyttä. Uhrin satunnaisuus synnytti halun lopettaa väkivalta. Kaikki myöhemmät uhrit, muistuttavat meitä tuosta ensimmäisestä uhrista, tarkoituksenaan estää destruktiivinen väkivalta. Vaikka muistuma ei enää ole tietoinen, on se kuitenkin Girardin mukaan kaiken ritualisoidun uhritoimen taustalla. Väkivallan kääntäminen sijais-uhriin on tulosta eräänlaisesta jättiläismäisestä kollektiivisesta transferenssista, jossa uhri ottaa koko yhteisön paikan ja astuu sen tilalle. Uhrioperaation edellytyksenä on siis tietty uskonnollisuuden taustalla oleva hämärtynyt todellinen syy eli jäljittely ei tiedä mitä jäljittelee ja alkutapahtuma pysyy salaisuutena. Koska riitti on ennaltaehkäisevä, ei parantava, rituaaliuhri ei korvaa yhteisöä tai sen yksittäistä jäsentä vaan aina sijaisuhrin. Todellisen tapahtuman muistamiseksi järjestettävässä rituaali-uhraamisessa on kyse kaksoiskorvauksesta, jossa ensinnäkin yhteisö korvataan yhdellä sijaisuhrimekanismilla ja toisaalta alkuperäinen uhri korvataan uhrikelpoisella yhteisön ulkopuolisella, kostamaan kykenemättömällä riittiuhrilla. Ilman uhrimekanismin ja uskonnon tavoittelemaa yhteisön ytimen välttämätöntä väkivallattomuutta, ei olisi ihmisyyttäkään eikä inhimillisiä yhteisöjä. Uhrin kohtaama väkivalta on samalla tavoin turmiollista (maléfique) kuin mikä tahansa muukin väkivalta, mutta koska sen uskotaan katkaisevan vastavuoroisen väkivallan kierteen ja siten tuovan rauhan, sen on samalla myös siunauksellista (bénéfique) väkivaltaa. Kostolta suojautumisen voidaan luokitella kolmeen kategoriaan; 1) ennaltaehkäisy uhraamisen avulla 2) korjaavuudet; sovittelu, kaksintaistelut, joissa tärkeintä kostamaton uhri, ei syyllinen 3) oikeusjärjestelmä Luokitus on paitsi kehitysvaihe- myös tehokkuusjärjestyksessä. Uhrikriisissä uhraamisen katsotaan ”epäonnistuneen”, kun paha väkivalta ei korvaudukaan hyvällä vaan pysyy tahraavana. Tällöin turmiollinen väkivalta kohdistuu niihin, jotka uhraamisella olisi pitänyt säästää. Girard näkee, että Jeesuksen ja kristinuskon varsinainen sanoma oli ja on ihmisyhteisöjen kätketyn väkivaltarakenteen paljastaminen. Viattomana uhrina Jeesuksen ristinkuolema paljastaa uhrimekanismin valheellisuuden ja tuo esiin kristinuskon väkivallattomuuden väkivallan vaihtoehtona. Vaikka ristinuhrin kertomus on perinteisen uhrimallin mukainen, se samalla eroaa siitä oleellisesti, koska uhrimekanismi kyseenalaistetaan, myötätunto ja näkökulma on uhrin puolella. Tämän tutkimuksen tehtävänä analysoida edellä kuvattua teoriaa, sen käsitteistöä ja käsitteiden keskinäisiä riippuvuussuhteita. Tarkastelun painopiste on pyrkiä avaamaan mitä Girard tuolla väkivallan kontrollilla tarkoittaa, kuinka hän on tuohon päätelmäänsä päätynyt ja kuinka hän sitä puolustaa. Samoin tässä tutkielmassa pyritään selvittämään, onko Girardin teoria yhtä kattava ajatusrakennelma kuin Freudin seksuaalisen kehityksen teoria. Tutkimuksen päälähteenä käytän Väkivalta ja pyhä -teosta, joka on ensimmäinen Girardilta suomennettu teos ja jota pidetään Girardin akateemisena päätyönä. Hänen myöhemmät teoksensa käsittelevät samaa mimeettisen halun teoriaa ja syntipukkimekanismia, vaihdellen ainoastaan painotusten ja teoriaa tukevien tekstimateriaalien suhteen. Teokset myös asteittain muuttuvat yhä apologeettisimmiksi, pyrkien sovittamaan kokonaisteoriaa yhteensopivaksi kristinuskon kanssa. Girardin myöhemmät teokset ovat silti myös mukana lähteinä. Girard on itse määritellyt ajattelussaan ja kirjoittamisessaan olleen kolme tähtihetkeä; ensimmäinen, kun hän löysi mimeettisen halun ja kilpailun, toisena löytönä syntipukkimekanismi ja kolmantena kun hän alkoi nähdä Raamatun ja kristilliset tekstien ainutlaatuisuuden syntipukkiteoriansa näkökulmasta. Tämän tutkielman rakenne noudattaa analyysissään samaa kehityskaarta, mukaillen lähteenä olevan pääteoksen päälukujen järjestystä.

Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Maisteriohjelma: Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen asiantuntijatyön opintosuunta Tekijä: Sirkku Pelkonen Työn nimi: Sairaalapapin työhyvinvointia tukevat tekijät Työn laji: Maisteritutkielma Kuukausi ja vuosi: 4/2023 Sivumäärä: 45 Avainsanat: työhyvinvointi, sairaalapappi Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Helda / E-thesis ethesis.helsinki.fi Muita tietoja: Ohjaaja: Henrietta Grönlund Tiivistelmä: Tutkimukseni tarkoitus oli tutkia haastattelujen avulla sairaalapapin työhyvinvointia tukevia tekijöitä. Työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen noustessa yhä enemmän yhteiskunnalliseen keskusteluun, minulla heräsi mielenkiito tutkia aihetta. Myös oma työni tulevaisuudessa pappina motivoi tutkimaan työhyvinvointia tukevia tekijöitä. Tutkimuksen alussa käytin teoriapohjana Rauramon työhyvinvoinnin portaat-mallia, joka kuitenkin tutkimuksen edetessä jäi vähemmälle huomiolle. Merkityksellisemmäksi tutkimuskysymyksen kannalta muodostui haastattelujen kautta saadun tiedon hyödyntäminen laadullisen sisällönanalyysin avulla. Teoriapohjana käytin aiempaa tutkimusta ja kirjallisuutta työhyvinvoinnista. Menetelmänä tutkimuksessani käytin puolistrukturoitua teemahaastattelua. Seitsemän suomalaisissa kaupungeissa työskentelevää evankelisluterilaisen kirkon palveluksessa toimivaa sairaalapappia osallistui haastatteluun. Analyysissä päädyin laadulliseen sisällönanalyysiin koska sen arvioin antavan paremmin vastauksia tutkimuskysymykseen. Laadullista sisällönanalyysiä perustelen sillä, että sairaalapappien haastattelut antoivat runsaasti informaatiota sairaalapapin työhyvinvoinnista, litteroitu materiaali toimi luokittelun ja teemoittelun jälkeen materiaalina, josta aiempaa tutkimusta peilaten, sain selville sairaalapapin työhyvinvoinnin keskeiset tekijät. Tuloksissani selvisi ja tarkentui sairaalapapin oma aktiivinen rooli oman työhyvinvointinsa säätelijänä. Työhyvinvoinnin luokittelin tutkimuksessani kuuteen osa-alueeseen : Organisaatio, Työyhteisö, Läheiset, Sairaalapappi töissä/vapaalla ja Hengellisyys. Tulosten valossa enin osa työhyvinvoinnista koostui sairaalapapin omasta aktiivisesta tekemisestä ns. itsensä huoltamisesta. Keskeisenä tuloksena voidaan pitää keinojen löytämistä erityisesti tunnekuorman purkamiseksi itselle sopivammalla tavalla. Sairaalapapin työn kuormittavuuteen liittyvät raskaat kuolemaan ja sairauteen liittyvät tunnekuormat, saatiin tutkimustulosteni mukaan parhaiten purettua hengellisiin voimavaroihin turvautuen. Muita itsensä huoltamisen tapoja olivat työyhteisön ja läheisten tuki sekä moninaiset rentoutumisen keinot vapaa-ajalla. Hengellisyyden nouseminen merkittäväksi voimavaraksi työhyvinvoinnin suhteen, ilmeni siten, että esimerkiksi rukous ja hartaushetket olivat haastateltavilla sairaalapapeilla käytössä aina, sekä työssä että vapaa-ajalla. Hengellisyyttä myös hoidettiin säännöllisellä seurakunnan tai hengellisen yhteisön toimintaan osallistumisella.

Kun keskiaikaisessa maailmassa hallitsija vaihtui tavallisen ihmisen elämä ei paljoa muuttunut. Mutta kun hallitsija päättää vaihtaa koko uskonnollisen järjestelmän muuttuu tavallisen ihmisen elämä huomattavasti. Tutkielmassani selvitän kuina Englannin reformaatio vaikutti tavallisten ihmisten uskonnolliseen elämään. Tutkielmani tarkasteluvälillä 1547–1570 Englannin uskonnollinen suuntaus vaihtui kolme kertaa aina hallitsijan vaihtuessa. Miten ihmiset suhtautuivat ja kuinka he toimivat muuttuneessa uskonnollisessa maailmassa? Perehdyn tutkielmassani kirkonvartijoiden päiväkirjoihin, joista selviää hyvin paljon ihmisten elämään vaikuttaneita asioita pelkästään tutkimalla seurakuntien taloutta. Yhdessä lähteessäni pääsen perehtymään hieman paremmin kyseisen seurakunnan ihmisten elämään, johtuen kylässä toimineen kirkkoherran tarkasta, päiväkirjamaisesta kirjanpidosta. Rakenteellisesti käyn tutkielmassani läpi Edvard VI:n ja Maria I:n hallintokaudet kokonaan, mutta Elisabet I:sen kohdalla rajaan tarkasteluni hänen ensimmäiseen kahteentoista hallintovuoteensa. Tämä rajaus siksi, että Elisabet I oli pitkäaikaisin Tudor-suvun monarkki, jonka hallinnon ensimmäisen kahdentoista vuoden aikana reformaatio vietiin loppuun. Elisabet I:n myöhemmät hallintovuodet Englannissa keskityttiin enemmän Euroopan ulkopolitiikkaan ja siirtokuntiin. Reformaation aika oli hyvin myrskyisää aikaa Euroopan eri maissa, eikä väkivaltaisuuksilta säästytty Englannissakaan. Englannissa nähtiin kuitenkin poikkeuksellista ikonoklasmia, sillä katolilaisuuden palauttamisen ajan aikana kirkkoja jälleenrakennettiin, jolloin ikonoklasmille tuli niin sanotusti toinen tilaisuus. Mutta oliko tässä kaikessa kyseessä kansalaisten oma halu uudistaa kirkkoa, vaiko kruunun käsky on mielenkiintoinen kysymys. Englannin reformaatio kaiken kaikkiaan poikkeaa monilla osin manner-Euroopan reformaatiosta, myös ihmisten osalta. Englannin reformaatio ei ollut pelkkää väkivaltaa, vaan myös sovintoja eri uskontokuntien kesken. Uskonnollisen kentän muutokset heijastuivat tavallisten ihmisten elämään, välillä jopa yllättävillä tavoilla.