Browsing by Issue Date

Maisterintutkielmani on kirjoitettu koronapandemian aikana vuosina 2021–2022. Viruksen torjuntaan suunnatut toimet ovat jakaneet mielipiteitä. Erilaisten media-alustojen kautta myös salaliittoteoriat ovat tavoittaneet suuren yleisön tietoisuuden. Tutkielmassani analysoin koronatoimien vastustamisen diskursseja ja vastustamiseen käytettyä retoriikkaa. Tutkielmani filosofinen tausta on sosiaalisessa konstruktionismissa ja teoreettinen viitekehys diskurssianalyysissä. Retoriikan analysointiin käytän retorista diskurssianalyysiä ja argumentoinnin lähilukua. Aineistoni koostuu kristillisen Facebook-ryhmän koronatoimia vastustavista julkaisuista ja kommenteista. Kommenteissa toistuivat uskontoon, lainsäädäntöön, salaliittoihin ja tieteeseen liittyvät teemat. Teemojen avulla jäsensin aineistoani ja tuloksena muodostui kolme diskurssia aladiskursseineen. Diskurssien positiivisina jumala-termeinä olivat Raamattuun, Jumalaan ja pelastukseen viittaavat ilmaisut. Vastustus kohdistettiin salaliittoihin, petoon, antikristukseen ja koronarokotteeseen viittaaviin jumala-termeihin. Auktoriteettidiskurssi perustui tietoon ja totuuteen, jotka perusteltiin viittaamalla Raamattuun ja tieteeseen. Suhde tieteeseen oli auktoriteettidiskurssissa ristiriitainen. Diskurssista erottui luotettavan auktoriteetin ja epäluotettavan auktoriteetin aladiskurssi. Diskurssin retoriikassa vedottiin tosiasioihin, kategorisoitiin vastustajia ja vahvistettiin omaa positiota. Vapausdiskurssissa salaliittoteoriat korostuivat ja yhdistyivät saumattomasti Ilmestyskirjan kuvastoon. Diskurssista erottui kolme aladiskurssia. Koronatoimet vapauden uhkana koronatoimet nähtiin pyrkimyksenä rajoittaa vapauksia. Koronatoimet lopunaikojen merkkinä koronatoimet yhdistettiin Ilmestyskirjan ennustukseen ja Koronatoimet pedon merkkinä koronatoimet kuvattiin pedon merkkinä ja rajoitusten puolesta puhuvat instituutiot ja henkilöt pedon alamaisina. Retorisesti diskurssissa vahvistettiin subjektipositiota ja konsensusta, vedottiin auktoriteettiin ja luotiin vastakkainasettelua. Terveysdiskurssi jakautui rokotehaitat- ja huoli lapsista -aladiskurssiksi. Rokotehaitoissa epäilys kohdistui koronarokotteen nopeaan kehittelyyn, sen sisältämiin aineisiin ja mahdollisiin haittavaikutuksiin. Huoli lapsista -diskurssissa vastustettiin rokotetta lasten terveyteen ja haavoittuvaan asemaan vedoten. Retorisina keinoina terveysdiskurssissa käytettiin kvantifiointia, tosiasioihin ja empatiaan vetoamista sekä uudelleen kategorisoimista. Johtopäätöksenä totean viholliskuvien, eliittikritiikin ja salaliittoteoreettisen ajattelun yhdistävän diskursseja. Apokalyptista salaliittoajattelua esiintyy epidemioiden ja katastrofien yhteydessä eri puolilla maailmaa – tutkielmani perusteella myös koronapandemian yhteydessä Suomessa.

Ylä-Satakunnan alueen kirkkopitäjien perustamisajankohdista ja perustamisjärjestyksestä esiintyy tutkimuskirjallisuudessa hyvin vaihtelevia ja keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. Ylä-Satakunnan alueen seurakuntakehitystä käsittelevä tai sivuava tutkimus on myös iältään huomattavan vanhaa ja sisältää paikoitellen teorioita, jotka uudempi historiantutkimus on kumonnut. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää lähdeaineiston ja aiemman tutkimuskirjallisuuden mahdollisimman kattavan vertailun avulla, mitä Ylä-Satakunnan keskiaikaisten seurakuntien syntyhistoriasta ja perustamisajankohdista on mahdollista tietää ja päätellä. Tutkielma on luonteeltaan alueellisesti ja ajallisesti rajattu kokonaistutkimus, jonka kohteena ovat kaikki Satakunnan maakunnan Ylä-Satakunnan kihlakunnan alueelle vuosien 1200–1540 välillä perustetun kirkkopitäjät ja kappelit. Ylä-Satakunnan keskiaikaisia kirkkopitäjiä ovat varmuudella Sastamala eli Karkku, Kalliala eli Tyrvää, Kyrö eli Hämeenkyrö, Pirkkala, Vesilahti, Lempäälä ja Kangasala. Näiden lisäksi Ylä-Satakuntaan on ennen vuotta 1540 perustettu Messukylä Pirkkalan kappeliksi, Lahtinen eli Ikaalinen Kyrön kappeliksi ja mahdollisesti Orivesi Kangasalan kappeliksi. Hämeeseen kuuluva Pälkäne on ollut Kangasalan kappeli 1400-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Tutkielmassani esitän, että Ylä-Satakunnan kantaseurakuntia ovat Sastamala, Kyrö ja Pirkkala, joista jokainen on perustettu 1200-luvun jälkipuoliskolla. Nostan esiin mahdollisuuden, että myös Vesilahti on voinut olla yksi Ylä-Satakunnan kantaseurakunnista. Kaikki loput seurakunnat on irrotettu näistä seurakunnista, ja haarukoin jokaisen seurakunnan todennäköisimmän perustamisajankohdan niin tarkoin, kuin se käytössä olleiden lähteiden ja tutkimuksen avulla on mahdollista.

Tässä tutkielmassa tutkin C.S. Lewisin näkemystä kristinuskon ytimestä eli ”pelkästä kristinuskosta”. Mikä on kristinuskon luovuttamaton ydin? Tutkielman metodi on systemaattinen analyysi. Systemaattisessa analyysissa analysoidaan käsitteitä, väitteitä, argumentaatiota ja taustaoletuksia. Tutkielman pääluvut etenevät niin, että ensin käsittelen Lewisin käsitystä ongelmasta, johon kristinusko vastaa. Sen jälkeen käsittelen Lewisin käsitystä siitä, miten kristinusko vastaa tähän ongelmaan, ja lopuksi käsittelen Lewisin käsitystä siitä, millaista kristityn elämä sitten on. Lewisin mukaan Jumala on luonut maailman ja ihmiset siksi, että hän halusi luoda ikuisia henkiä, jotka vapaaehtoisesti voisivat elää yhteydessä häneen. Tämä kuitenkin edellytti materiaalisen maailman luomista. Ihmisen päämäärä on siis elää Jumalan luona, tulla osalliseksi Jumalan elämästä ja kokea ikuista iloa. Syntiinlankeemuksessa ihminen asetti oman itsensä etusijalle, eikä enää antautunut elämään Jumalalle. Tämän myötä ihmiskunta joutui eroon Jumalasta. Moraalilaki kuitenkin painostaa ja vaatii ihmisiä toimimaan tietyllä tavalla, mutta kukaan ihminen ei pysty näitä vaatimuksia täyttämään. Tämä on ongelma, johon kristinusko vastaa. Jumalan Poika syntyi ihmiseksi ja täytti lain vaatimukset ja sovitti ihmiskunnan synnit kuolemalla ristillä. Kristuksessa luotu ihmiselämä yhdistyi täydellisesti Jumalan ikuiseen elämään, ja tämä elämä leviää ihmisiin ”hyvän tartunnan” kautta. Olemalla lähellä Kristusta, ihminen tulee osalliseksi tästä elämästä. Jumala alkaa muuttaa ihmistä kohti täydellisyyttä, mutta tämä muutos ei tule valmiiksi vielä tämän elämän aikana. Vasta Taivaassa ihminen tulee sellaiseksi kuin Jumala on hänet tarkoittanut. Taivaassa olemassaolo tulee entistä konkreettisemmaksi ja todellisemmaksi. Ihmiset eivät sulaudu Jumalaan vaan tulevat entistä enemmän omiksi persoonikseen. Helvetti puolestaan on vaipumista lähes olemattomuuteen. Taivas ja Helvetti ovat siis tietyllä tapaa olemassaolon ääripäitä. Lewisin ajattelussa ikuinen elämä näyttäisi olevan strukturoiva prinsiippi eli asia, johon kaikki muu jollain tavalla liittyy. Lewisin mukaan kristinuskoa ei voi ymmärtää, eikä siinä oikeastaan olisi mitään ymmärrettävää, mikäli siitä puuttuisi ikuisen elämän toivo. Se onko elämä ikuista vai rajallista vaikuttaa myös siihen, millaiset asiat ihmisen elämässä ovat tärkeitä. Kristinuskon ydin on siinä, että Kristuksen sovitustyön ansiosta ihminen voi lopulta Taivaassa tulla sellaiseksi kuin Jumala on alunperin tarkoittanut.

Tutkimukseni käsittelee 12-13-vuotiaiden suhdetta Raamattuun. Tutkimustehtävänä oli selvittää, mitä he Raamatusta tietävät ja millaisia merkityksiä he Raamatulle antavat. Kyseistä ikäluokkaa on tutkittu teologiassa huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi 15-vuotiaita rippikouluikäisiä. Taustateoriani on James W. Fowlerin teoria ihmisen uskon kehityksestä. Fowlerin vastapainona tutkimuksessani on Lauri Oikarisen väitöskirja, jossa Oikarinen käsittelee Fowlerin konsistenssin analyysia. Oikarinen tuo kriittisen näkökulman Fowlerin teoriaan. Lisäksi käsittelen Kirkkohallituksen Polku-toimintamallia, sekä Perusopetuslakia niiltä osin, jotka koskevat tutkielmani aihetta. Tutkielmaniaineiston keräsin haastattelemalla kahtatoista 12-13-vuotiaiden ikäryhmään kuuluvaa varhaisnuorta. Analysoin tutkimustuloksiani systemaattisen sisällönanalyysin avulla. Tarkastelen haastatteluissa saamaani aineistoa James Fowlerin teorian synteettis-sovinnaisen uskon vaiheen valossa. Saamani tulokset jäsentyivät kolmeen eri teemaan, jotka ovat: tutustuminen Raamattuun, Raamatun merkitys haastateltavan elämän erilaisissa konteksteissa, sekä se, miten haastateltavat suhtautuvat Raamatun kertomukseen Jeesus 12-vuotiaana temppelissä. Fowlerin teorian soveltaminen aineiston tulkintaan oli hankalaa. Jo se, että haastateltavat antoivat melkein jokaiseen kysymykseen toisistaan poikkeavan vastauksen, hankaloitti analyysin tekoa. Tutkimukseni toi esiin, että haastateltavieni tieto ja ymmärrys Raamatusta oli hyvin niukkaa. Tiivistettynä tulokseni on, että jokainen haastateltavani tiesi Raamatun kirjana ja osa haastatelluista koki sen tärkeänä kirjana. Koska otos oli pieni ja kertoo erään pienen ryhmän ajatuksia Raamatusta, olisi tutkimukseni seuraava vaihe tehdä laaja kvantitatiivinen tutkimus samasta aiheesta samalle ikäluokalle, jolloin tutkimuksen yleistettävyys olisi painoarvoltaan merkittävämpi.

Tässä tutkimuksessa selvitin kotikasvatuksen roolia katsomusten välittymisessä sekä välittymiseen liittyvää säröilyä, joka on noussut teemana esille myös Kati Tervo-Niemelän tuoreissa tutkimusjulkaisuissa. Tarkastelun kohteena olivat teologian opiskelijat, ja aineisto on kerätty vuoden 2022 keväällä. Tutkimukseni keskiössä oli erityisesti selvittää, mikä merkitys lapsuudenkodin kasvatuksella on katsomuksen muodostumiseen. Aiemmat tutkimukset osoittavat kotikasvatuksella olevan suuri merkitys siinä, miten katsomus välittyy sukupolvelta toiselle. Tässä vanhempien ja lähisukulaisten merkitys on huomion arvoista. Laadullisen tutkielman aineisto on kerätty kirjallisen kyselylomakkeen muodossa osana kurssitehtävää. Aineiston analyysin toteutin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tuloksista nousi esille seitsemän eri roolia, jotka määrittelevät kotikasvatusta suhteessa kasvatettavan katsomuksen muodostumista ja kehittymistä. Useat vastaajat kokivat kotikasvatuksella olleen paljon merkitystä heidän katsomuksensa muodostumiseen. Muutamat kokevat muut tekijät merkittävimmäksi. Lisäksi kotikasvatus herättää ristiriitaisia tunteita katsomuksen muodostumiseen liittyen. Se välittää arvoja sekä perinteitä, jotka jatkuivat joissain tapauksissa myöhempään aikuisuuteen saakka. Kotikasvatus vahvistaa niin uskonnotonta kuin uskonnollista katsomusta. Lisäksi tulokset nostavat esille kertomuksissa tapahtuvaa säröilyä ja liikkuvuutta eri katsomusten välillä. Uskonnoton kotikasvatus ei tarkoita aina uskonnotonta aikuisuutta eikä uskonnollinen kotikasvatus ole automaatio vakaumuksellisesta aikuisuudesta. Esille nousi myös muita katsomuksia, kuten poliittisia katsomuksia ja niihin liittyviä arvoja. Tutkimus osoitti kotikasvatuksella olevan selkeä rooli katsomuksen kehitykseen yhä nykypäivän aiempaa sekulaarimmassa yhteiskunnassa. Siinä missä aiemmin on keskitytty selvittämään erityisesti uskonnollisuuden välittymistä sukupolvelta toiselle, olisi jatkossa hyvä keskittyä tarkastelemaan myös ei-uskonnollisten katsomusten välittymistä kotikasvatuksessa.

Tiivistelmä Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Koulutusohjelma: Käytännöllinen teologia Opintosuunta: Uskonnonpedagogiikka Tekijä: Susanna Böhling Työn nimi: Hyväksyvä tunnustaminen Kristillisten koulujen opetussuunnitelmissa Työn laji: Maisteritutkielma Kuukausi ja vuosi: Helmikuu 2022 Sivumäärä: 45 Avainsanat: Kristillinen koulu, opetussuunnitelma, tunnustus, identiteetti, sisällönanalyysi Ohjaaja tai ohjaajat: Tapani Innanen, Pietari Hannikainen Säilytyspaikka: Helsingin Yliopiston kirjasto Muita tietoja: Tiivistelmä: Tutkimuksen tehtävänä on selvittää miten hyväksyvän tunnustamisen teorian mukaiset ulottuvuudet rakkaus, kunnioitus ja arvostus näkyvät kristillisten koulujen opetussuunnitelmissa. Lisäksi halusin selvittää, miten koulujen kristinuskoon liittyvät merkitykset ilmenevät hyväksyvän tunnustamisen ulottuvuuksien yhteydessä. Vastauksia näihin kysymyksiin pyritään löytämään analysoimalla kahta kristillisen koulun opetussuunnitelmaa ja poimimalla sieltä ilmauksia, jotka edustavat hyväksyvän tunnustamisen ulottuvuuksia. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa Axel Honnethin (1995) hyväksyvän tunnustamisen teorian mukaiset kolme ulottuvuutta, rakkaus, kunnioitus ja arvostus. Hyväksyvä tunnustaminen pohjautuu filosofiaan siitä, että identiteetti muodostuu dialogissa toisten kanssa. Valitsin teorian tutkimukseen, koska hyväksyvään tunnustamiseen liittyy piirteitä, jotka ovat mielestäni saman suuntaisia kristillisen ihmiskäsityksen kanssa. Tästä syystä koen teorian sopivana tähän tutkimukseen. Hyväksyvä tunnustaminen on tunnustettavan positiivisten luonteenpiirteiden vahvistamista. Rakkauden ulottuvuudella vahvistetaan itsetuntoa, kunnioituksen ulottuvuudella tasa-arvoa ja arvostuksen ulottuvuudella omanarvontuntoa. Hyväksyvän tunnustamisen päämäärä on henkilön hyvinvoinnin lisääminen. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdesta kristillisen koulun opetussuunnitelmasta vuodelta 2016. Tutkimukseen käytetty aineisto on rajattu opetussuunnitelmien yleisiin osiin. Tutkimusmenetelmänä käytetään teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimuksesta ilmenee, että hyväksyvän tunnustamisen mukaisia ilmaisuja löytyi runsaasti. Eniten niitä oli arvostuksen ulottuvuudessa. Myös kristinuskoon liittyvää merkitystä ilmauksista löytyi paljon, erityisesti rakkaus ja arvostus ulottuvuuksissa. Rakkauden ulottuvuudessa oli prosentuaalisesti eniten kristinuskoon liittyvää merkitystä sisältäviä ilmaisuja. Koulukohtaiset erot eivät olleet suuria. Rakkauden ulottuvuudessa keskeiseksi asiaksi nousi oppilaan kokemus siitä, että hänet on tultu kohdatuksi, kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi sellaisena, kuin on. Välittämisen ilmapiiri, armo ja oppilaan rakkaudellinen ohjaus olivat tässä ulottuvuudessa esiin tulevia asioita. Myös oppilaan itsetunnon rohkaiseva kehittäminen myönteisen palautteen kautta oli keskeinen teema. Kunnioituksen ulottuvuudessa tuloksissa näkyi koulujen halu kasvattaa lapsia ”kunnioituksen kulttuuriin”. Tällä tarkoitettiin tasavertaisuutta ja keskinäistä kunnioitusta. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo nousivat esiin olennaisina ilmaisuina. Arvostuksen ulottuvuudessa korostui jokaisen ihmisen mittaamaton arvokkuus ja ainutlaatuisuus. Oppilaita opetettiin arvostamaan itseä ja muita. Omanarvontuntoa vahvistettiin eri tavoin, kuten omien vahvuuksien tunnistamisella ja myönteisellä palautteenannolla.

Henkilön elämänkaaren tapahtumat, persoonallisuuden piirteet ja asenteet sekä ympäröivän yhteiskuntarakenteen vaikutus yksilön kokemukseen omista toimintamahdollisuuksistaan ovat kaikki mahdollisia selittäviä tekijöitä radikalisaatioprosessin taustalla. Ilmiön kokonaisvaltainen ymmärtäminen vaatii kuitenkin myös yksilön uskonnollisen ja ideologisen eetoksen itsenäisen vaikutuksen tarkastelua osana radikalisaatioprosessin muodostumista. Tässä tutkimuksessa analysoidaan uskonnollisen eetoksen vaikutusta selittävänä tekijänä. Tutkimuksessa tarkastellaan miten äärimmäinen uskonnollinen aatemaailma vaikuttaa yksilön alttiuteen omaksua radikaaleja ideoita sekä toteuttaa ekstremistisiä tekoja. Tässä tutkimuksessa käytettävä lähdeaineisto koostuu valtiollisista asiakirjoista. Kaikki analysoitavat asiakirjat liittyvät aiheiltaan Suomen valtion sisäiseen turvallisuuteen sekä radikalismin ja ekstremismin tematiikkaan. Tutkimusmetodina on käytetty laadullista sisällönanalyysiä. Asiakirja-aineistoja on yhteensä viisi, joista vanhin on julkaistu vuonna 2018 ja uusin vuonna 2021. Uskonnollista radikalismia ja ekstremismiä käsittelevän asiakirja-aineiston sisältö linkittyy pääasiallisesti ääri-islamistiseen liikehdintään. Tästä syystä tämänkin tutkimuksen analyysi uskonnollisen elementin vaikutuksesta radikalisaatioprosessin osatekijänä keskittyy ääri-islamistisen eetoksen tarkasteluun. Toteutetun aineiston analyysin perusteella voidaan esittää uskonnollisen eetoksen kytkeytyvän osaksi tiettyjen yksilöiden radikalisaatioprosessia. Radikalisaation taustalla vaikuttaa maailmankuvien vastakkaisuudesta syntyvä konflikti ja tästä ristiriidasta muodostuva kokemus osattomuudesta. Aineiston analyysistä käy ilmi, kuinka uskonnolla perusteltua radikalismia ja ekstremismiä voidaan ennaltaehkäistä tehokkaimmin nimenomaisesti uskonnollisen koulutuksen ja vuoropuhelun lisäämisen kautta. Havaintoja alleviivaa myös löydös selittävien tekijöiden paradigman muutoksesta, jossa uskonnollinen eetos tai poliittinen ideologia voidaan hahmottaa itsenäisiksi osiksi yksilön radikalisaatioprosessia ja mahdollisesti jopa tekijöiksi, jotka selittävät muiden ilmiöön liittyvien sosiaalisten olosuhteiden muodostumisen.

Tutkielman tavoitteena on selvittää minkälaista eksplisiittistä ja implisiittistä uskonnollisuutta KonMari-menetelmästä on löydettävissä. KonMari on japanilaisen Marie Kondon kehittämä järjestelysiivousmenetelmä, jossa koti on tarkoitus saada järjestykseen vain kerran elämässä, koska suorittajan elämä muuttuu eikä koti enää koskaan palaa ennalleen sotkuiseksi. Samalla arvioidaan myös oman elämän henkistä sotkuisuutta ja sen järjestykseen saamista. Menetelmä lupaa suorittajansa elämän parantuvan ja muuttuvan onnellisemmaksi projektin suoritettuaan. Menetelmässä jokaisen esineen merkitys arvioidaan erikseen sen pirskahtelun osalta ja lopulta hävitetään kaikki pirskahtelemattomat esineet. Jokaiselle esineelle valitaan säilytyspaikka, jossa se saa levätä. KonMari-menetelmä on saanut vaikutteita japanilaisesta kulttuurista, mutta saavuttanut suuren suosion myös länsimaissa. Tutkielmassa pohditaan myös sitä, miten menetelmästä löydettävä uskonnollisuus on vaikuttanut sen suosioon länsimaissa. Tutkielman aineistona toimivat Marie Kondon kirjoittamat teokset KonMari – siivouksen elämänmullistava taika sekä KonMari – iloa säkenöivä järjestys. Aineiston analyysimenetelmänä käytetään laadullista tutkimusmenetelmää, teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Teoreettisena viitekehyksenä toimii implisiittisen uskonnon teoria, jota lähestytään sen kehittäjän, Edward Baileyn, sekä teoriaa soveltaneiden tutkimusten kautta. Aineistosta löytyy paljon sekä eksplisiittistä, että implisiittistä uskonnollisuutta. Eksplisiittinen uskonnollisuus näkyy suorina viittauksina ja uskonnollisiksi määriteltävien käsitteiden käyttönä sekä selkeissä institutionaalisen ja näkyvän uskonnon merkeissä. Implisiittinen uskonnollisuus on näkyvissä arvoissa sekä elämämuutoksessa ja merkitysjärjestelmissä. Implisiittinen uskonnollisuus tulee esiin, kun aineistoa tarkastellaan syvemmin, käyttäen apuna implisiittisen uskonnollisuuden teoriaa. Elottomien esineiden elollistaminen nousee myös merkittävään rooliin tutkielmassa.

Tutkielma käsittelee katolisen kirkon pyhimyskulttia Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen (1962–1965) jälkeen. Sen kohteena ovat alle 35-vuotiaina kuolleet maallikot, jotka paavi on julistanut kunnianarvoisiksi (lat. venerabilis) ja joiden on täten todettu eläneen pyhimykselle sopivan elämän (n=15). Tutkielma pyrkii selvittämään, mihin ehdokkaiden pyhimyskultit perustuvat ja miksi katoliset uskovat sekä katolinen kirkko instituutiona haluavat korottaa juuri nämä ihmiset pyhimyksiksi. Tutkielman taustaoletuksena on, että pyhimysehdokkaiden elämäkertoja, heidän ympärilleen muodostuneita kultteja sekä heidän kanonisaatiohankkeidensa edistymistä analysoimalla voi tehdä päätelmiä myös katolisen kirkon nykytilasta. Tutkielman aineisto koostuu näitä 15 pyhimysehdokasta käsittelevistä hagiografisista elämäkerroista, joita on kerätty ehdokkaiden taustayhteisöjen verkkosivuilta, Vatikaanin virallisista julkaisuista sekä katolisista medialähteistä. Tutkielmassa elämäkertoja tarkastellaan sisältölähtöisesti teemoitellen, ja niitä peilataan katolista kirkkoa ja sen pyhimyskulttia koskevaan tutkimuskirjallisuuteen. Aineiston pohjalta uusimman ajan pyhimysehdokkaat antavat katolisesta kirkosta konservatiivisen ja sisäänpäinkääntyneen kuvan. Kunnianarvoiset maallikot ovat historiallisesti katolisilta alueilta, pääsääntöisesti Italiasta ja Espanjasta, ja edustavat perinteistä henkilökohtaiseen hartauteen keskittyvää uskonnollisuutta sekä perinteistä moraaliopetusta sellaisena kuin se ilmenee erityisesti paavi Johannes Paavali II:n kirjoituksissa. Kirkko käyttää tuoreimpia pyhimysehdokkaitaan esimerkkinä ihmisistä, jotka sekularisoituvassa yhteiskunnallisessa kontekstissa ovat edelleen ehdottoman kuuliaisia kirkon opetukselle, varsinkin sen moraaliopille. Näin pyhimyskultti yhtyy uuteen evankeliointiin eli kirkon tavoitteeseen vahvistaa kristillistä uskoa maallistuneilla alueilla.

Tutkielma tarkastelee perustason palliatiivisen hoidon yksikössä toimivan saattohoidon vapaaehtoisen kokemusta. Vapaaehtoiset ovat suomalaisen saattohoidon merkittävä ja kasvavan tarpeen alainen resurssi. On hyvä tunnistaa hoivaprosessin ja palveluketjun kohdat, jotka mahdollistavat vapaaehtoisen tukemisen tehtävissään. Tutkimustehtävänä oli tutkia vapaaehtoisen kokemusta hoivakodissa asuvan vanhuksen elämän loppuvaiheen saattamisesta, kuolemasta ja vapaaehtoisen voimavaroista. Tutkimuksen pääaineiston muodostavat STEA -rahoitteisen Lohtua läsnäolosta -hankkeen kuuden vapaaehtoisen haastattelut. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Teemoissa huomioitiin hankkeesta tehtyjen kolmen terveydenhoitoalan opinnäytetyön pohjalta nousseita jatkotutkimusaiheita. Suomalaista saattohoitoa tarkastelevissa tutkimuksissa on keskitytty erityistason terveydenhuollon piirissä, tasolla B tai C toimiviin vapaaehtoisiin. Lisäksi lähivuosina on toteutettu tutkimusta kotisaattohoidon palliatiivisen hoidon vapaaehtoisen ja potilaan kokemuksesta (Vaarala-Saarenpää sekä Saarenpää, Vähäkangas ja Anttonen, 2020). Tutkimusaineiston tarkastelemisessa on hyödynnetty tulkinnallista fenomenologista analyysiä. Ihmisen kokemuksellinen suhde maailmaan on intentionaalista ja rakentuu merkityksistä. Merkityksien syntysija on ihmisyksilöiden kulttuurisessa yhteisössä. Kokemus sisältää yksilöllistä ja ainutlaatuista, sekä yhteisöllistä ja jaettua. Tutkittavat ovat osa yhteisön luomaa merkitysperinnettä ja näin jokaisen yksilön kokemus paljastaa myös jotain yhteistä. Saavutettu tieto pohjautuu yksilön kokemukseen. Tietoa ei voida yleistää, mutta kokoavia johtopäätöksiä voi tehdä. Tulosluku 4. kuvaa 1) motivaatiota saattohoidon vapaaehtoisuuteen, 2) pidemmän palliatiivisen hoidon ja lyhyemmän saattohoidon vapaaehtoistehtäviä sekä 3) vapaaehtoisen kokemusta kuolemasta. Tulosluku 5. käsittelee vapaaehtoisen voimavaroja. Aineistosta nouseva keskeinen kehittämistarve on 1) saatettavan elämään ja kuolemaan liittyvä vapaaehtoisen informointitarve, 2) palautejärjestelmän ja yhteisöllisten tapaamisten kehittämistarve sekä 3) työnohjauksellisten vertaisryhmäkeskustelujen kehittämistarve. Tutkielmasta saatava tieto saattohoidon vapaaehtoisen kokemuksesta on vapaasti hyödynnettävissä palliatiivisen hoidon hoivayksiköissä ja vapaaehtoisten koulutuksissa, työnohjauksessa ja vertaistuellisissa keskusteluryhmissä, sekä valtakunnallisen saattohoidon vapaaehtoisuuden kehittämisen osana