Browsing by department "Institutionen för praktisk teologi"

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa valittiin arkkipiispa vuonna 2010. Arkkipiispanvaali näkyi ensimmäistä kertaa poikkeuksellisen laajasti eri viestintävälineissä, ja vaalikampanjointia tapahtui ensimmäistä kertaa myös sosiaalisessa mediassa. Kaksivaiheisen arkkipiispanvaalin toiselle kierrokselle pääsivät ehdokkaat Kari Mäkinen ja Miikka Ruokanen, joista Mäkinen valittiin arkkipiispaksi. Molemmat toisen kierroksen ehdokkaat olivat helmi-maaliskuussa 2010 nuorille suunnatussa IRC-Galleriassa kirkon nuorisotyön yhteisön chateissa vieraina. Ilmiö on poikkeuksellinen, sillä arkkipiispaa ei valita kansanvaalilla. Nuorisotyön chatit oli tarkoitettu rippikouluun meneville tai sen jo käyneille nuorille. Tässä pro gradu -tutkielmassani tutkin, mistä IRC-Gallerian chateissa puhuttiin Mäkisen ja Ruokasen vierailuilla. Vastaan tutkimustehtävääni seuraavilla kysymyksillä: Mitä teemoja chateissa käsiteltiin? Mitä arkkipiispaehdokkailta kysyttiin ja miten he vastasivat? Lisäksi selvitän, mistä koko ilmiössä, kirkon menemisessä sosiaaliseen mediaan, on kyse. Aineistonani on chattien keskustelutilastot. Analysoin aineistoani kvalitatiivisella aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Analyysilla aineistostani nousi kolme teemaa, joista keskusteltiin: uskonto ja kirkko, eettiset kysymykset ja opiskelu, työ ja talous. Chateissa puhutut aiheet liittyivät nuorten elämään tai olivat ajankohtaisia yleisiä keskustelunaiheita. Nuoret pohtivat ehdokkaiden kanssa muun muassa homoseksuaalien oikeutta avioliittoon, Raamatun lukemista, rippikoulun isosena toimimista, arkkipiispan työnkuvaa ja kehitysyhteistyötä. Medioituminen tarkoittaa median merkityksen kasvamista ihmisten elämässä ja median toimintalogiikan muuttumista poliittisen toiminnan määrääjäksi. Chatissa medioituminen näkyi niin, että nuoret olivat havainneet ehdokkaat muualla mediassa, kuten NYT-liitteessä. He muistivat ehdokkaan avioerot, mutta arkkipiispan työnkuva oli heille vieras. Medioituminen tuo julkisuuden henkilöt tavallisten ihmisten lähelle, ja se tuo arkkipiispaehdokkaan samaan chattiin nuoren kanssa.

Tutkimukseni tehtävä on selvittää, millä tavoin CMX-yhtyeen sanoituksissa käytetään kristinuskoon liittyviä ilmaisuja. CMX on vuonna 1985 perustettu suomalainen yhtye, joka on vuoteen 2008 mennessä julkaissut kaksitoista täysimittaista albumia. CMX-yhtyettä on vaikea sijoittaa yhteen musiikin genreen. Yksinkertaistaen voidaan todeta, että yhtyeen musiikki kehittyi punkista raskaan rockin ja iskelmämusiikin yhdistelmäksi, joka sisältää runsaasti progressiivisen rockin piirteitä. Tutkimukseni kannalta yhtyeen keskeisin jäsen on sen basisti ja laulusolisti Aki Yrjänä, koska hän on myös sanoittanut kaikki tutkimuksessa analysoitavat kappaleet. Aki Yrjänä käyttää taiteilijanimeä A. W. Yrjänä. Valitsin tutkimukseni aineistoksi yhtyeen vuonna 1997 ilmestyneen Cloaca Maxima -levykokoelman, koska se esittelee kattavasti yhtyeen musiikkia vuosilta 1989-1997 ja sisältää valtaosan yhtyeen tunnetuimmista kappaleista. Etsin sanoituksista kristinuskoon liittyvät ilmaisut sisällönanalyysillä. Analysoin ilmaisuja lingvistisen semantiikan avulla sekä vertaamalla niitä erilaisiin uskonkäsityksiin neljässä tutkimusluvussa. Ensimmäinen tutkimusluku sisältää ilmaisut, jotka liittyvät kristinuskon organisaatioon. Analysoin siinä Cloaca Maximan kohdat, joissa mainitaan kirkko, alttari, saarnamies tai saarnaaja. Toinen tutkimusluku sisältää ilmaisut, jotka liittyvät raamatullisiin hahmoihin. Analysoin siinä Cloaca Maximan sanoitukset, joissa esiintyy Maria, Jeesus, Henki, Jumala, Saatana, Perkele, enkeleitä tai henkivaltoja. Olen myös analysoinut Aamutähti-kappaleen nimeä, joka voi Venus-planeetan lisäksi viitata kristillisessä traditiossa Mariaan, Jeesukseen tai Saatanaan. Kolmas tutkimusluku sisältää ilmaisut, jotka löytyvät sekä Cloaca Maximan sanoituksista että Raamatusta. Analysoin siinä Helvetin hyvä paimen -kappaleen nimeä, Jeesuksen "seuraa minua" -ilmaisua hyödyntävää Siivekäs-kappaleen kohtaa sekä Kätketty kukka -kappaleen sanoja, jotka liittyvät hautajaiskaavan siunaussanoihin. Sen lisäksi olen analysoinut kolmannessa tutkimusluvussa Cloaca Maximan sanoitukset, joissa esiintyy sana armo, taivaankansi tai taivaanvahvuus. Neljäs tutkimusluku sisältää ilmaisut, jotka osoittavat Jumalaan kohdistuvaa asennetta. Eri asenteiden keskeiset ajatukset ovat, että Jumalan löytäminen vaatii taitoa, ihmiset unohtavat Jumalan ja että Jumalaa ei ole olemassa. Tutkimukseni tuloksena on, että kristinuskoon liittyviä ilmaisuja käytetään Cloaca Maximan sanoituksissa hyvin erilaisissa tehtävissä. Ilmaisut itsessään ovat myös usein monitulkintaisia, ja kappaleen sisältämät ilmaisut voivat olla keskenään ristiriitaisia. Metaforina käytettävistä ilmaisuista erottuu kaksi ryhmää, joista ensimmäisen ryhmän ilmaisut toimivat kuoleman ja jälkimmäisen ryhmän ilmaisut subjektin tunteiden metaforina. Yrjänän eri lähteistä löytyvistä kommenteista voidaan päätellä, että hän ei halua ohjata kuulijoiden tekemiä tulkintoja mihinkään suuntaan ja että sanoituksien monitulkintaisuus on tarkoituksellista.

Tämä tutkimus käsittelee esikoislestadiolaisten sosialisaation ilmenemistä esikoislestadiolaisen liikkeen jäsenkirjeessä Rauhan Siteessä. Tutkimus on teoriaohjaava sisällönanalyyttinen tutkimus, jonka taustateoriana on sosialisaatioteoria. Tutkimuksen aineisto kerättiin kaikista neljästä vuoden 2012 aikana ilmestyneestä Rauhan Siteestä, joista valitsin kymmenen tekstiä analyysia varten: kolme saarnaa, kolme liikkeen jäsenten kirjoittamaa tekstiä, yksi liikkeen nuorempien jäsenten tekemä haastattelu liikkeen saarnaajasta, yksi tapahtumakuvaus, yksi pääkirjoitus ja Lähetyskirjeitä -niminen kokonaisuus, johon sisältyy kuusi kirjettä eri maiden esikoislestadiolaisten yhteisöjen välisestä kirjeenvaihdosta. Tutkimustehtäväni oli selvittää millä tavalla Rauhan Side toimii esikoislestadiolaisen yhteisön yhtenäisyyden välittäjänä ja ylläpitäjänä. Tutkimukseeni kuului myös selvittää mitä sosiaalistamistavat kertovat yhteisöstä ja minkälaiseen ulkomaailmasuhteeseen esikoislestadiolaisia pyritään sosiaalistamaan. Tutkimuksestani nousi esille, että esikoislestadiolaisia sosiaalistetaan osaksi yhteisöään kuvailemalla yhteisöllisyyttä myönteisesti, puhumalla kaikille tarjolla olevasta synninpäästöstä sekä kristityn hyvästä kuolemasta ja puhumalla yhteisön sisäiseen elämään liittyvistä normeista. Yhteisö näyttäytyy Rauhan Siteessä esikoislestadiolaisten elämän perustana ja hengellisten auktoriteettien tarjoajana. Jäsenlehdestä välittyi kaksinainen suhtautuminen maailmaan. Maailma nähtiin yhtäältä uskolle vaarallisena paikkana, johon jäseniä sosiaalistettiin suhtautumaan varautuneesti. Toisaalta jäsenten haluttiin tuovan uskonsa esiin maailmassa ja ilmentävän lähimmäisenrakkautta arkipäivän kohtaamisissaan myös liikkeen ulkopuolella. Rauhan Siteen keskeisimpiä tarkoituksia on vahvistaa esikoislestadiolaisten emotionaalisia siteitä omaan yhteisöönsä. Rauhan Side luo myös yhtenäisyyttä liikkeen sisälle ja toimii yhteisön itsemäärityksen kanavana. Yhtenäisyyden vaatimus toimii liikkeen sisäisiä erimielisyyksiä vaientavana tekijänä ja rajaa paikallisten saarnaajien valtaa tehdä esikoislestadiolaisesta opista poikkeavia uskontulkintoja.

Tämä tutkielma on laadullinen tutkimus Naisten Pankin vapaaehtoisten osallisuuden kokemuksista vapaaehtoisverkoston solutoiminnassa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten osallisuus ilmenee ja miten Naisten Pankin vapaaehtoiset kokevat sen paikallissolujen toiminnassa. Tutkielmassa tarkastellaan millaisia aktiivisen kansalaisuuden ja sosiaalisen pääoman elementtejä löytyy solutoimintaan osallistumisesta. Tutkimusaineisto koostuu vuonna 2013 haastatelluista yhdestätoista Naisten Pankin vapaaehtoisesta ja heidän täyttämistä taustatietolomakkeista. Vapaaehtoiset ovat viideltä eri paikkakunnalta. Haastateltaviksi valikoitui aluesolujen perustajajäseniä ja puheenjohtajia, valtakunnallisen ja paikallisten ohjausryhmien jäseniä sekä niin sanottuja rivijäseniä. Haastattelut suoritettiin puolistrukturoidun teemahaastattelun menetelmällä. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Aktiivinen kansalaisuus tarjosi tutkimukselle teoreettisen viitekehyksen osallisuuden kokemuksen tarkasteluun. Vapaaehtoisten osallisuutta tarkasteltiin osallistumisidentiteetin, osallisuuden kokemusten, luottamuksen ja vaikuttamisen näkökulmasta. Aktiivinen kansalaisuus konkretisoi sosiaalisen pääoman. Naisten Pankin verkosto edustaa uudenlaista vapaaehtoisverkostomallia, jossa osallisuus kuvastaa monitahoista nykyajan osallisuutta ja yhteisöllistä toimintaa. Naisten Pankin toiminta perustuu vapaaehtoislähtöisyyteen paikallissolutoiminnan kautta. Sosiaalinen pääoma näyttäytyy solutoiminnassa ja maanlaajuisessa verkostossa vuorovaikutusta tukevana toimintakulttuurina, jonka ydin on vapaaehtoisten keskinäinen arvostus. Tulokset osoittavat, että solidaarisuus ja luottamus ovat Naisten Pankin verkostolle ja paikallissoluille keskeiset voimavarat. Luottamus syntyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja vaikuttaa toiminnan punaisena lankana. Luottamusta kuvattiin analyysissa luottamuksen kehänä, joka ilmaisee luottamuksen vaikutuksia paikallistasolta, verkostoon, organisaatioon ja Naisten Pankin kohdemaihin asti. Tutkimuksen perusteella nykyajan osallisuus on syntynyt individualistisen yhteiskunnan tuotoksena. Nykyajan osallisuus voi olla symbolista ja episodista. Se antaa vapaaehtoiselle itselleen vapauden valita ja päättää osallistumisestaan ja mahdollistaa siten osallistumisen kokemuksen. Osallisuudesta ei kerro siis toiminnan määrä vaan laatu. Yksilöä korostavassa yhteiskunnassa Naisten Pankki on saanut muodostettua laajan vapaaehtoisverkon, joka kasvaa edelleen. Naisten Pankin osallisuus muodostuu vahvasta yhteishengestä sekä luottamuksesta toiminnan vaikuttavuuteen ja kehitysmaiden naisten voimaantumiseen. Osallisuus ilmenee Naisten Pankissa vastavuoroisuutena, vuorovaikutuksena, luottamuksena ja vaikuttamisena. Vapaaehtoiset toteuttavat näitä osallisuuden elementtejä oman osallistumisidentiteettinsä kautta.

Tutkimus käsittelee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuoden 1986 Virsikirjan, sen vuonna 2015 julkaistun lisävihon sekä Helsingin katolisen hiippakunnan laulukirjan Cantemuksen sisältämiä kuvauksia Jeesuksen äidistä Mariasta. Tutkimus on toteutettu teoriaohjautuvasti niin, että kummankin kirkon opetusta hyväksi käyttäen Marialle annetuista rooleista koostettiin 15 erilaista kategoriaa. Sen jälkeen aineistosta kerätyistä Maria-aiheisista virsistä tutkittiin, kuinka monta näistä 15 kategoriasta ne sisältävät. Tutkimuksessa käytetyt kategoriat ovat: Kristuksen äiti, Neitsyt, Tahraton, Puhdas, Herran palvelijatar, Esirukoilija, Auttaja, Kuningatar, Köyhä, Kärsijä, Puoliso, Uusi Eeva, Kristityn esikuva, Kirkon esikuva ja Uskovien äiti. Näistä kategorioista Kristuksen äiti ja Neitsyt olivat yleisimpiä ja esiintyivät laajasti kummastakin kirjasta saadussa aineistossa. Muiden kategorioiden kohdalla hajaannusta tapahtui enemmän. Cantemuksen kohdalla näiden kahden jälkeen yleisimmiksi kategorioiksi nousivat Mariaa voimallisena pyhimyksenä korostavat kategoriat Esirukoilija ja Auttaja. Niin ikään aineistossa näkyy on myös Kuningatar-kategoria, joka korostaa Marian korkeaa asemaa Jumalan silmissä. Cantemuksen kohdalla Mariasta nousee esille siis yli-inhimillinen pyhimys, jolla on valtaa auttaa tavallisia kristittyjä saavuttamaan pelastus. Marian ylemmyyttä perustellaan hänen esimerkillisyydellään ja synnittömyydellään, jota Cantemuksessa kuvaavat kategoriat Tahraton ja Puhdas sekä Uusi Eeva. Vähäisempään osaan jää inhimillinen Maria, jota kuvaavat roolit Herran palvelijatar, Puoliso, Köyhä ja Kärsijä. Virsikirjan kohdalla yleisimmäksi kategoriaksi Kristuksen äidin ja Neitsyen jälkeen nousee Herran palvelijatar. Tämä kategoria korostaa Marian uskoa ja nöyryyttä Jumalan edessä, ja sen yleisyys Virsikirjassa vertautuu hyvin siihen, että myös Luther korosti tätä puolta Mariasta. Niin ikään Köyhän ja Kärsijän kategoriat esiintyivät useamman kerran. Toisin kuin Cantemuksessa, Virsikirjassa keskiöön ei nouse Marian kunnia vaan hänen osansa vaatimattomuus. Taustalla näkyy Lutherin ristinteologinen ajattelu. Myös Puhdas-kategoria esiintyy useamman kerran, mutta sen tarkoitus on korostaa Marian neitsyyttä ja asemaa synnittömän Jeesuksen äitinä, eikä Marian omaa synnittömyyttä niin kuin Cantemuksessa. Kummassakin kirjassa nousee myös esille Marian suhde uskovien yhteisöön, tosin vain vähäisissä määrin. Maria on sekä luterilaisille että katolisille Kristityn esikuva, jonka usko ja nöyryys on esimerkillistä. Myös Marian rooli Kirkon esikuvana mainitaan, tosin luterilaisuudessa siinä painottuu Marian köyhyys ja katolisuudessa puhtaus. Cantemuksessa nousee myös esille Marian rooli Uskovien äitinä eli universaalina äitihahmona. Tutkimukseni perusteella on nähtävissä, että sekä Virsikirja että Cantemus kuvaavat Mariaa varsin eri tavalla: Cantemuksessa korostuu voimallinen, pyhimyksenä toimiva Maria siinä missä Virsikirja kuvaa inhimillisempää Mariaa, joka on kuuliainen Jumalalle. Kuitenkin tärkeimmät kategoriat eli Kristuksen äiti ja Neitsyt ovat tasapuolisesti läsnä molemmissa aineistoissa. Lisäksi Virsikirjassa on huomattavissa Marian roolin kasvaminen uusien virsien myötä, ja kirjojen Maria-kuvissa on myös nähtävissä hienoista lähentymistä Virsikirjan lisävihon myötä.

Tutkin pro gradu –tutkielmassani Juha Tapion tuotantoa vuosilta 1999–2015. Olen etsinyt tuotannosta hengellisiä ulottuvuuksia ja kristillisiä arvoja abduktiivisen päättelyn, deduktiivisen sisällönanalyysin ja intertekstuaalisen analyysin perusteella. Tarkoitan tässä yhteydessä hengellisillä ulottuvuuksilla esimerkiksi uskonnollista symboliikkaa tai muita kielikuvia, ja kristillisillä arvoilla muun muassa lähimmäisenrakkautta ja oikeudenmukaisuuteen pyrkimistä. Nostin aineistostani tuloslukujen teemoiksi neljä eri osa-aluetta: jumalakuva, rakkaus, häpeän ja syyllisyyden tunteet sekä yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. Hengellisten ulottuvuuksien ja kristillisten arvojen tutkimisen lisäksi otin tutkimukseeni myös rituaalisen näkökulman. Sekularisoituvassa yhteiskunnassa uskonnon ja uskonnollisten rituaalien merkitys on muuttunut, joten halusin toissijaisena tutkimustehtävänä selvittää, miten kristillisyydestä on mahdollista puhua nykypäivänä, jolloin kaikki eivät välttämättä ymmärrä hengellistä terminologiaa tai koe hengellisyyttä merkittäväksi asiaksi omassa elämässään. On etsittävä keinoja, joilla hengellisyys saataisiin lähemmäs ihmisten tavallista arkea ja muuttumaan jälleen tärkeäksi asiaksi. Tutkimustulosteni perusteella totean, että Juha Tapion urakehityksestä gospel-muusikosta populaarimusiikin esittäjäksi huolimatta hänen kappaleissaan esiintyy edelleen huomattavan paljon uskonnollisia viittauksia ja kristillistä arvomaailmaa tukevaa materiaalia. Sanoituksissa ei puhuta tästä tematiikasta nykyään yhtä suoraan kuin uran alkuvaiheessa, vaan kristillisen sanoman omaksi ottaminen on jätetty siihen verrattuna enemmän kuulijan vastuulle. Analyysia tehdessä näiden teemojen nostaminen ei kuitenkaan ollut huomattavan haastavaa, vaan niistä sai suhteellisen helposti otteen. Musiikin merkitys kristillisen sanoman välittäjänä on nykyäänkin tärkeää, ja rituaalisuuden tutkiminen olisi ajankohtaista myös jatkossa. Opillisten seikkojen sijaan ihmiset hakevat elämästään yhä useammin yhteisöllisyyden tunnetta vahvistavia asioita. Nykyajan yhteiskunnan ajoittainen armottomuus ja hektisyys kannustavat pohtimaan vastaisuudessakin keinoja, joilla ihmisten välistä yhteyttä ja kristillisyyden myötävaikutusta siihen voitaisiin edistää hektisen elämäntavan helpottajaksi ja vastapainoksi.

Tässä tutkimuksessa tarkastelen Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan opiskelijoiden uskontodialogiin kohdistuvia käsityksiä. Tutkimuskysymyksen, onko uskonnolla väliä, johdattelemana haluan tutkimuksellani selvittää, esiintyykö suomalaisten, uskonnollisten opiskelijoiden keskuudessa uskonnollista ennakkoluuloisuutta ja jos esiintyy, ketä kohtaan ja miksi. Tutkimusluvuissa käsittelen opiskelijoiden suomalaiskristillisiksi määriteltyjä käsityksiä suhteessa seitsemään tunnetuimpaan maailmanuskontoon. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimivat Magdalena Jaakkolan suomalaisten ulkomaalaisasenteita käsittelevien työvoimapoliittisten tutkimusten lisäksi Gordon Allportin kontaktiteoria sekä Tajfelin ja Tunerin asenteita ja ryhmäkäyttäytymistä selittävä sosiaalisen identiteetin teoria. Lisäksi käsittelen tutkimuksesta nousevia tuloksia suhteessa Kimmo Ketolan esittämiin vuoden 2008 ISSP -tutkimusohjelman suomalaisten uskonnollisia ennakkoluuloja, suvaitsemattomuutta ja syrjiviä asenteita käsitteleviin tutkimustuloksiin teoksessa Uskonto suomalaisten elämässä. Tutkimuksessa analysoitavan aineiston olen kerännyt Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan opiskelijoilta verkkolomakkeella vuoden 2012 huhtikuun ja lokakuun välisenä aikana. Aineisto koostuu 101 verkkolomakkeelle tallennetusta vastauksesta, minkä analysoinnissa käytän määrällisiä menetelmiä. Yleisten vastausjakaumien lisäksi esitän aineistosta muuttujien välisiä riippuvuussuhteita. Tutkimukseni osoittaa, kuinka uskontoihin liitettävät myönteiset käsitykset ja onnistunut uskontodialogi ovat käytännössä monen muuttujan summa. Kontaktiteorian mukaisesti tutkimus osoittaa, kuinka kokemuksen määrän ja tiedon vaikutus uskontoihin kohdistuviin käsityksiin on myönteinen. Käsitysten muuttamiseksi kokemus ja tieto eivät kuitenkaan riitä. Kysyttäessä, onko uskonnolla väliä, kokemusta ja tietoa paremmaksi suvaitsevaisuutta selittäväksi ja ennustavaksi tekijäksi tutkimuksessa ilmenee uskonnollinen identiteetti sekä siihen liitettävät käsitykset ryhmän samankaltaisuudesta ja kiinteydestä.

Venäjän ortodoksisen kirkko on ollut koko historiansa ajan eri tavoin sidoksissa valtioon. Vaikka Venäjä on sekulaari valtio eikä maassa ole muodollisesti valtiokirkkoa, ortodoksiselle kirkolle muodostui erityisasema suhteessa muihin uskonnollisiin yhteisöihin. Monet tutkijat tuovat esille ortodoksisuuden erityismerkityksen maan historiassa sekä venäläisen kulttuurin ja hengellisyyden kehityksessä. Vaikka kirkon ja eräiden muiden arvioiden mukaan noin 80 prosenttia venäläisistä on ortodokseja, yhteiskunta on käytännössä sekularisoitunut, side kirkkoon on usein symbolinen, uskonnon harjoittaminen on maallistunut ja ortodokseiksi itsensä mieltävät eivät aina jaa kirkon moraalikäsityksiä. Ei-uskovaisista ortodoksiksi itsensä mieltävistä puolet pitää itseään ateistina, mikä tarkoittaa ortodoksiksi identifioitumisen tarkoittavan ylpeyttä venäläisyydestä. Mielipidemittausten mukaan suurin osa venäläisistä katsoo, että ortodoksisella kirkolla tulisi olla erityisasema ja että uskonto ja kansallisuus linkittyvät yhteen: uskonnon määrittää kansakunta ja kansakunnan uskonto on perinteisesti ortodoksisuus. Kirkon ja valtion välinen suhde on Putinin kolmannella kaudella tiivistynyt yhteiskunnallisen ilmaston konservatiivistuessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää perinteisten arvojen retoriikkaa ja teeman roolia venäläisen identiteetin rakentamisessa kirkon ja valtionjohdon puheissa. Tutkimus selvittää paitsi niin kutsuttujen perinteisten arvojen sisällöllistä tematiikkaa, myös niiden argumentoinnissa käytettyjä retorisia keinoja Venäjän ortodoksisen kirkon johdon ja presidentti Vladimir Putinin puheissa Putinin kolmannen presidenttikauden alussa vuosina 2012–2014. Tutkielman aineisto muodostuu kirkon johdon, pääasiassa metropoliitta Hilarionin, ja presidentti Putinin puheista, joita analysoin monitieteisin menetelmin. Laadullisen, hermeneuttiseen metodologiaan nojaavan tutkimuksen tutkimusmenetelmä on Chaïm Perelmanin retoriikan tutkimus, jota täydennän aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Venäjän perinteisten arvojen yksiselitteinen määrittely on vaikeaa, mutta useissa määrittelyissä toistuu venäläisten traditioiden ja isänmaan merkitys. Venäjän väestöpoliittisessa ohjelmassa (2007) tavoitteeksi on määritelty perheinstituution vahvistaminen sekä perhesuhteiden henkisten ja hengellisten perinteiden elvyttäminen ja turvaaminen. Tässä tutkimuksessa perinteisten arvojen käsitteen sisältö jakautuu aineistolähtöisen analyysin tuloksena kolmeen temaattiseen kokonaisuuteen. Näitä ovat perinteiset arvot ja kulttuurinen traditio (perinteisen perheen narratiivi, kulttuuri ja venäläinen identiteetti); perinteiset kristilliset arvot (rauha, solidaarisuus ja kansojen välinen ystävyys, kristilliset traditiot ja sekularismin kritiikki) sekä valtiosuhde (yhteistyö valtion ja muiden kirkkokuntien kanssa, jakolinjojen välttäminen ja kirkon yhtenäisyys). Teemat mukailevat kirkon sosiaalisessa konseptissa esille tuomia teemoja, samoin kuin kysymyksiä joissa kirkko näkee voivansa toimia valtion kanssa. Samalla tarkastelujaksolla presidentti Putinin puheissa toistuivat samat teemat hieman erilaisin painotuksin. Putinin puheissa perinteisiin arvoihin viittaava sisältö jaotellaan tutkimuksessa kolmeen osaan, joita ovat perhe, vanhempien kunnioitus ja moraali; valtion yhtenäisyys, arvot ja patriotismi, Venäjän paikka ja identiteetti maailmassa sekä kristillisyys osana venäläistä kulttuuria, historiaa ja identiteettiä. Aineiston sisällönanalyysi osoittaa, että molemmille toimijoille on yhteistä venäläisten kulttuuristen traditioiden ja maan erityisluonteen puolustaminen, kristillisiin periaatteisiin viittaavan perhe- ja yksilön arvon korostaminen sekä siihen perustuvan perinteisen, konservatiivisen perhemallin vaaliminen, patriotismi sekä vahvan, perinteisen arvoperustan omaavan valtion tukeminen. Aineiston perusteella valtion ja kirkon näkökulmasta perinteiset arvot ovat kiteytettävissä neljään sanaan: perhe, kotimaa, venäläisyys ja patrioottisuus. Ortodoksisuudella on rooli näiden taustatekijänä, kulttuurin, kulttuuristen traditioiden ja identiteetin rakennusaineksena sekä arvostettavana pidettävän moraalin ja perhe-etiikan arvoperustana. Presidentin puheet ovat laajaa medianäkyvyyttä saavia instituutioita, joiden tärkein yleisö muodostuu venäläisistä, kansasta, joka vastaanottaa puheiden viestit median välityksellä. Metropoliitta Hilarionin puheet koostuvat useissa erilaisissa tilanteissa ja erilaisille yleisöille pidetyistä puheista. Venäläiset eivät seuraa kirkon viestintää Moskovan patriarkaatin internet-sivujen kautta, joten puheiden yleisöt ovat erityisyleisöjä. Molemmissa tapauksissa kuitenkin tärkeimmän yleisöryhmän voidaan olettaa jakavan ainakin osan retoriikan taustalla vaikuttavista premisseistä. Argumentaation tarkoituksena on siten uusintaa yhteistä ymmärrystä. Sekä Putin että Hilarion soveltavat useita Perelmanin teoriasta tunnistettavia argumentaatiokeinoja. Abstraktit ja konkreettiset arvot limittyvät puheissa ja myös temaattiset kokonaisuudet esiintyvät toisiinsa liitettynä. Venäjän kansallisen identiteetin uudelleenmäärittely tapahtuu suhteessa menneeseen ja tulevaan, yhteisiin traditioihin ja kokemuksiin sekä lännen omaksumiin, Venäjän kritisoimiin liberaaleihin arvoihin. Tämä näkyy puheissa vastakkainasettelun, uhkien rakentamisen, venäläisen erityisyyden korostamisen kautta. Puheissa esiintyviä retorisia ja temaattisia keinoja ovat perinteisen perheen narratiivi, historialliseen jatkuvuuteen, auktoriteettiin ja tunteisiin vetoaminen, esimerkkitapausten kautta luodut yleistykset sekä kansakunnan eheyden ja hyvinvoinnin säilyttämisen korostaminen.

Tässä tutkielmassa tarkasteltiin pitkäkestoisen hengellisen väkivallan esiintymistä uskonnollisissa yhteisöissä sekä yhteisöjen jäsenten että ryhmien hengellisten auktoriteettien kautta. Tutkielmassa tutkittiin sitä, millaisissa muodoissa ja miksi pitkäkestoista jopa vuosikymmeniä kestävää mielenhallintaa, manipulointia ja kontrollointia ilmeni uskonnollisten yhteisöjen vallankäytössä. Lisäksi analysoitiin kyseisten yhteisöjen vallankäyttäjien profiileja ja selvitettiin heidän auktoriteettiasemaansa suhteessa yhteisön jäseniin. Tutkimus toteutettiin sähköpostihaastatteluina. Aineistoa kerättiin lehti- ja Internet-ilmoitusten avulla. Ensisijaisena tutkimusaineistona oli 49 kirjettä. Kirjeitä saapui yhteensä 17 eri yhteisöstä. Informantteina oli sekä lahkoistaan irtautuneita että yhä mukana olevia jäseniä. Yhtä yhteisöä lukuun ottamatta vastaukset saapuivat kristillisistä tai kristillisperäisistä yhteisöistä. Primääriaineiston lisäksi tutkimuksessa käytettiin jonkin verran erilaisiin uskonnollisiin yhteisöihin kuuluneiden henkilöiden elämäkerrallisia teoksia sekä muutamia lainauksia tutkimuksen teemoihin liittyviltä Internet-sivustoilta. Työn viitekehyksenä käytettiin Hannu Lauerman kokoamaa yhteenvetoa uskonnollisten lahkojen vaarallisiksi katsotuista piirteistä. Lauerma muotoili kyseisen aineiston Uskontojen uhrien tuki ry:n luettelon pohjalta täydentämällä sitä omilla havainnoillaan sekä muista lähteistä saaduilla esimerkeillä. Lisäksi työssä käytettiin Suomen Mielenterveysseuran työryhmän laatimaa luetteloa uskonnollisten yhteisöjen eettisistä periaatteista. Väljästi käytettynä teoreettisena viitekehyksenä sovellettiin Leon Festingerin kognitiivisen dissonanssin teoriaa. Festingerin teorian pääsisältönä oli toteamus, että ihminen pyrkii tasapainoon ja välttämään ristiriitaa karttamalla tai vähättelemällä sitä aiheuttavia ihmisiä, tapahtumia, asenteita ja informaatiota. Analyysiluvut jakautuivat kolmeen aihepiiriin. Ensimmäisessä tulosluvussa käsiteltiin kontrollointia ja jäsenten manipulointia käytöksen, ajatusten, tunteiden sekä informaation kautta. Toisessa tulosluvussa kuvattiin auktoriteetin alaisuudessa elämistä ja nostettiin esille teemoja, joiden kautta manipuloinnin esiintyminen informanttien yhteisöissä selkeimmin näkyi. Kolmas tulosluku keskittyi yhteisöjen vallankäyttöön sekä anonyymin auktoriteetin että yhteisöjen näkyvien vallanpitäjien kautta. Aineistosta oli selvästi havaittavissa, että pitkäkestoista uskonnollisten yhteisöjen säännöistä ja oppirakenteista lähtöisin olevaa kontrollointia ja manipulointia esiintyi jokaisen informantin kirjeessä. Osassa yhteisöjä kontrollointia oli vain pienessä sektorissa kun se toisissa kattoi lähes kaikki elämän alueet. Kontrolloinnin välineitä olivat syyllistäminen, pelottelu sekä opit, joiden kyseenalaistaminen tuotti jäsenille ahdistavia ristiriitaisia kokemuksia. Leon Festingerin teoriaa soveltamalla voitiin havaita, että tarkoituksella tai tarkoituksettomasti luodut oppirakenteet olivat tehokas väline yksilön sitomiseksi kontrolloivaan yhteisöön. Informanttien joukossa oli useita henkilöitä, jotka kokivat syvää ahdistusta yhteisöissään. Osa informanteista havaitsi ryhmän harjoittaman mielenhallinnan vasta yhteisöstä irtauduttuaan. Jotkut eivät kyenneet pelkojensa takia irtautumaan lahkosta, vaikka oireilivat psyykkisesti ja pahimmassa tapauksessa heillä oli jopa itsetuhoisia ajatuksia. Yleisesti informantit olivat sitä mieltä, että hengellistä väkivaltaa harjoittavien yhteisöjen aktiivijäsenet eivät kyenneet näkemään ongelmia. Sen sijaan irtautuneita syyllistettiin, painostettiin ja tuomittiin.