Browsing by Title

Tässä tutkielmassa käsittelen pelaajien erilaisia tapoja käsitellä omaa suhtautumistaan digitaalisten roolipelien sisäisiin valintoihin. Haastateltavilla pelaajilla on erilaisia tapoja rakentaa omalle hahmolleen identiteetti, erilaisia tapoja suhtautua pelin sisäisiin moraalisiin kysymyksiin, sekä erilaisia tapoja suhtautua pelin sisäiseen uskontoon ja uskontoon liittyviin valintoihin. Tutkimuksen yhtenä avainsanana toimii roolipelaamisen käsite. Se, miten Roolipeleissä pelaaja ohjaa hahmoa, fiktiivistä representaatiota pelaajasta, jolla myös saattaa olla tilanteen mukaan erilaisia rooleja. Digitaalisissa roolipeleissä tarkastellessa, pelattavan hahmon erilaisia rooleja voi olla useampia. Roolien moninaisuus ja moniulotteisuus voi vaihdella pelien välillä. Yhden pelaajan digitaalisissa roolipeleissä pelaajan ohjaaman hahmon roolit mukautuvat pelin sisäisten säännönmukaisuuksien varassa, sen mukaan miten peli on suunniteltu. Pelin asettamat säännöt rajaavat sen minkälaisia rooleja pelaajien ohjaamilla hahmoilla voi olla. Pelin koodi asettaa ne raja-arvot, jota pelaajan tulee noudattaa. Erilaisia roolipelejä pelaavilla on mahdollisuus kuvitella hahmolleen monenlaisia rooleja, vaikka kyseisiä rooleja ei olisi esitetty tekstillä tai visuaalisesti. Haastattelun teemat muovautuivat olettamuksen mukaan, että pelaajien hahmoilla on erilaisia rooleja. Haastattelulla pyrin tarkastelemaan kuinka peli The Elder Scrolls v: Skyrim antaa pelaajalle mahdollisuuden ilmaista itseään ja leikkiä identiteettinsä kanssa ja kokeilla uusia. Pyrin tarkastelemaan, miten pelaajien Omat näkemykset vaikuttavat heidän luomaansa hahmoon, ja miten tämä vaikuttaa siihen, minkälainen rooli pelattavilla hahmoilla on suhteessa pelin moraalisiin kysymyksiin, ja pelin sisäisen uskonnon asettamiin valintoihin. Tutkimuksessa selvisi, että haastateltavilla pelaajilla on erilaisia tapoja perustella omia valintojaan digitaalisissa roolipeleissä. Osa haastateltavista kertoo sen, että heijastaa omaa arvomaailmaansa pelin maailmaan, ja pelin asettamiin moraalisiin kysymyksiin, toisaalta taas pelaajat keksivät itselleen erilaisia uusia identiteettejä ja taustatarinoita, jolla perustelevat esimerkiksi hahmonsa uskonnollisuutta, ja suhdetta pelin moraalisiin valintoihin. Haastateltavilla esiintyy tietynlainen taustatarina tai taustaolettamus siitä, minkälainen hahmo heillä on pelattavanaan. Onko hahmo siis hyvä vai paha hahmo, määrittää sitä miten haastateltavat hahmoillaan pelaavat, ja miten hahmot esimerkiksi suhtautuvat demoneiksi rinnastettavien hahmojen palvelemiseen. Kaikille haastateltavista pelin sisäinen uskonto toimii pelin juonen olennaisena rakennusaineena. Pelaajan uskonnollisuus ei haastateltavien vastausten perusteella välttämättä määritä sitä, kokeeko pelaaja luontevaksi roolipelata uskonnollista hahmoa. Uskonnotonkin pelaaja voi pelata hahmoa, jonka piirteisiin kuulu se, että hahmo on uskonnollinen.

Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää evankelisen herätysliikkeen ”isän” Fredrik Gabriel Hedbergin (1811–1893) käsitys pelastusvarmuudesta. Tehtävään kuuluu Hedbergin käyttämien, aiheen kannalta keskeisten käsitteiden ja hänen niille antamien merkitysten analyysi. Näihin lukeutuu vanhurskauttaminen, armonväline, usko, uudestisyntyminen ja pyhitys. Hedberg ei itse käytä käsitettä pelastusvarmuus. Tästä syystä keskeiseksi tehtäväksi muodostuu niiden tekijöiden selvittäminen hänen teologiassaan, joiden summaa on Hedberg-tutkimuksessa totuttu kutsumaan pelastusvarmuudeksi. Näiden tekijöiden analyysin perusteella arvioidaan pelastusvarmuus-käsitteen soveltuvuutta Hedbergin teologiaan nähden sekä määritellään Hedbergin käsitys varmuudesta pelastukseen liittyen. Tutkimushypoteesi on, että Hedbergin käsitys pelastusvarmuudesta perustuu siihen, miten hän ymmärtää yleisen vanhurskauttamisen ja uskon välisen suhteen. Keskeiseksi tarkastelun kohteeksi nousee myös Hedbergin opetus sanasta ja sakramenteista. Tutkimuksen metodina käytetään systemaattista analyysiä. Tutkimuksen päälähteinä ovat Hedbergin kirjoittamat teokset Uskonoppi autuuteen ja Baptismens wederläggning och Det heliga Dopets förswar. Apulähteinä hyödynnetään suomennosta Hedbergin kirjeestä vanhemmilleen, joka on julkaistu nimellä Autuuden tie - Fredrik Gabriel Hedbergin vilpitön uskontunnustus Pöytyällä kesäkuun 12. päivänä 1844, sekä hänen dogmaattisista lehtikirjoituksistaan koottua artikkelikokoelmaa nimeltä Den enda Salighetens Wäg. Hedberg sai merkittävimmät teologiset vaikutteensa Martti Lutherilta ja luterilaisista Tunnustuskirjoista. Tästä syystä tutkimuksessa tarkastellaan pelastusvarmuuden tulkintahistoriaa luterilaisuudessa ja verrataan Hedbergin käsitystä pelastusvarmuudesta luterilaisuuden perusdokumentteihin. Yksi Lutherin teologian keskeinen piirre liittyy hänen käsitykseensä evankeliumin lupauksen (promissio) ja uskon suhteesta, mikä selittää hyvin myös Hedbergin käsitystä pelastusvarmuudesta. Tutkimuksessa osoitetaan, että pelastusvarmuus esiintyy Hedbergin teologiassa kaksijakoisena. Sillä on merkityksensä sekä objektiivisen uskon perustan, yleisen sovituksen ja armonvälineiden korostamisessa, että subjektiivisessa uskon kokemuksessa. Teoksissaan Uskonoppi autuuteen ja Baptismens wederläggning och Det heliga Dopets förswar Hedberg kirjoittaa kaikille jo valmistetun pelastuksen varmuudesta eli siitä, että Jeesus on varmasti sovittanut kaikkien ihmisten synnit. Tämän koko maailmaa koskevan vanhurskauttamisen ihminen saa Jumalan sanan ja sakramenttien perusteella uskoa myös omakohtaiseksi pelastukseksi, ilman siihen valmistavia tekoja tai tunnetiloja. Lisäksi hän opettaa uskoa seuraavasta varmuudesta, jonka Pyhä Henki saa aikaan sanan ja sakramenttien kautta. Se on tunteen tasolla koettavaa vakuuttuneisuutta siitä, että on saanut ottaa vastaan tuon valmiin pelastuksen lahjan. Tutkimus täydentää aiempaa tutkimusta esittämällä systemaattiseen analyysiin perustuvan määritelmän pelastusvarmuudesta Hedbergin teologiassa.

Pro gradu tutkielmani tarkoituksena on selvittää, mitä Khirbet Qumranin lähistöllä sijaitsevien luolien sisältä löytyneissä teksteissä sanotaan perheistä ja mitä kirjoitusten perusteella voidaan sanoa perheiden elämästä ja asemasta Qumranin liikkeessä. Pohdin tutkielmassani, koostuiko Qumranin liike perheistä vai yksilöistä ja oliko perhe pääasiallinen ympäristö, jossa Tooran määrittelemää lakia noudatettiin. Koska osa Qumranin kirjoituksista ottaa kantaa perhe-elämän järjestämiseen, toinen tärkeä tutkimuskysymykseni on se, miten Qumranin liikkeeseen kuuluminen vaikutti perheen elämään. Asettiko liike perhe-elämälle suurempia rajoituksia kuin Toisen temppelin ajan juutalaisuus yleensä tai saiko perhe liikkeeseen kuulumisesta jonkinlaista etua? Lisäksi tutkin kirjoitusten mainintoja sopivasta avioliitosta ja siihen liittyvistä säädöksistä sekä perhemetaforien käyttöä ja lasten koulutuksesta kertovia tekstikohtia. Sivuan lyhyesti myös sitä, mitä tekstien ja arkeologisen evidenssin perusteella voidaan sanoa perheiden roolista Khirbet Qumranilla asuneen yhteisön sisällä. Lisäksi tarkastelen tätä Qumranin kirjoitusten välittämää kuvaa perheistä suhteessa perheiden rooliin muussa Toisen temppelin ajan juutalaisessa yhteiskunnassa ja pohdin, mitä lisävaloa Qumranin kirjoitukset voivat tuoda aiemmin tunnetuista lähteistä saatuihin tietoihin. Voidakseni tehdä tämän, pyrin tutkielmani toisessa luvussa luomaan jonkinlaisen taustan tutkielmalleni esittelemällä Toisen temppelin ajan juutalaisesta perheestä tehtyjä päätelmiä. Lähestyn aihettani nostamalla esiin Qumranin kirjoituksissa esiintyviä mainintoja perheistä ja perheiden elämään liittyvistä asioista. Erityisesti Damaskon kirja (CD), Yhdyskuntasääntö (1QS), Seurakuntasääntö (1QSa), Sotakäärö (1QM), Temppelikäärö (11QT), Tooran määräyksiä (4QMMT), Hymnien kirja (1QH) sekä Ymmärtäväisyyden ohje (4Q415 418, 4Q423, 1Q26) tarjoavat materiaalia perhe-elämän kartoittamista varten ja ovat siksi merkittävässä roolissa tutkielmassani. Qumranin liikkeeseen kuului kiistatta myös naisia ja lapsia. Tässä tutkielmassa totean Qumranin kirjoitusten perusteellisen tutkimisen perusteella, että Qumranin kirjoitusten välittämä kuva perhe-elämästä vastaa monilta osin kuvaa, joka meillä on Toisen temppelin ajan juutalaisista perheistä. Teksteissä on myös ristiriitaisuuksia ja muista lähteistä poikkeavia käytäntöjä, mikä on osoitus käytäntöjen moninaisuudesta Toisen temppelin ajalla. Kuitenkin Qumranin kirjoituksista on löydettävissä liikkeelle ominaisia piirteitä sekä liikkeen sisäisestä kehityksestä kertovia tekstejä. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että niiltä osin, joilta Qumranin kirjoitukset eroavat muista juutalaisista kirjoituksista, ne välittävät ankarampia säännöksiä ja lain tulkintoja. Esimerkiksi Toisen temppelin ajan juutalaisten keskuudessa yleiset avioliitot veljen tai sisaren lasten kanssa kielletään Qumranin kirjoituksissa. Qumranin kirjoituksissa heijastuu myös liikkeen jakautuminen joihinkin ryhmiin. Kuitenkin usein tehty jyrkkä erottelu avioituvien ja selibaatissa elävien liikkeen jäsenten välillä vääristää lähteiden välittämää tietoa. Erilaisten ryhmien rinnakkainen olemassaolo saattaa tarjota yhden selityksen sille, miksi niin erilaisia tekstejä on säilytetty ja luultavasti luettu yhdessä paikassa. Qumranin kirjoituksissa voikin nähdä merkkejä liikkeen tai liikkeeseen kuuluneen alaryhmän kehittymisestä kohti yksilöistä muodostunutta uskonnollista yhteisöä. Esimerkiksi periteisesti isälle kuuluneiden oikeuksien siirtäminen liikkeen johtohahmoille ja johtohahmoista käytetyt perhemetaforat viittaavat tähän suuntaan.

Tämän tutkielman aiheena on persoonallinen paha Augustinuksesta 1900-luvulle. Tutkimuskysymyksiä ovat: miten paholainen on syntynyt, mikä on paholaisen ja Jumalan välinen suhde sekä miten paholainen toimii tai vaikuttaa tämänpuoleisessa todellisuudessa?. Tutkielman päälähteinä ovat kirkkoisä Augustinuksen De civitate dei sekä Genensiskommentaari, Tuomas Akvinolaisen Summa theologiaen kvestiot Ia 49–63, IaIIae 80, IIaIIae 165 sekä IIIa 49 , Martti Lutherin Genesiskommentaari sekä yhdysvaltalaisen evankelikaaliteologi Wayne Grudemin Systematic Theology. Tutkielma jakautuu johdannon ja loppupäätelmien lisäksi neljään päälukuun. Johdannossa esitellään tutkimuskysymykset sekä lähdekirjallisuus. Näiden lisäksi esitellään myös paholaista koskevia näkemyksiä Raamatussa, kristillisessä dogmatiikassa ja keskiajan maailmankuvassa. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan Augustinuksen paholaista koskevia käsityksiä. Hänen mukaansa paha ei ole tosiolevaista. Siksipä ei ole mahdollista, että olisi olemassa Jumalan veroinen pahan prinsiippi. Augustinuksen mukaan paholainen oli ensimmäinen langennut olento, se lankesi omasta vapaasta tahdostaan. Paholainen luotiin alkujaan korkea-arvoiseksi enkeliksi. Paholaisen synti oli ahneus, joka johtui tyytymättömyydestä omaan asemaan taivaallisessa hierarkiassa. Paholainen voi houkutella ihmistä tekemään syntiä, mutta paholainen ei voi vaikuttaa ihmisen vapaaseen tahtoon. Toisessa pääluvussa tarkastellaan Tuomas Akvinolaisen käsitystä paholaisesta. Hänen mukaansa paha on hyvän puutetta. Paha siis on väärällä tavalla toteutettua hyvää. Augustinuksen käsitystä seuraten myös Tuomaan mukaan paholainen oli ensimmäinen langennut olento ja syynä sen lankeamiseen oli ylpeys. Tuomaan mukaan paholainen on Jumalan luoma enkeli, joka lankesi heti luomisen ensihetkillä, omasta vapaasta tahdostaan. Myös Tuomaan mukaan paholaisella ei ole valtaa ihmisen vapaaseen tahtoon, vaan paholaisen rooli synnin syntymisessä on nimenomaan houkuttelijan rooli. Kolmannessa pääluvussa tarkastellaan reformaattori Martti Lutherin paholaista koskevia käsityksiä. Lutherille paholainen oli jatkuvasti läsnäoleva uhka ihmisille. Paholainen vaikutti oikeastaan kaikessa ja se oli Lutherin mukaan pesiytynyt myös kirkkoon, paavin hahmossa. Lutherin paholainen oli varsin fyysinen toimija, joka saattoi aiheuttaa ihmiselle esimerkiksi ruumiillisia vaivoja, kuten ummetusta ja raivotiloja. Luther näki, että paavi oli antikristus ja näin ollen katolinen kirkko oli itseasiassa paholaisen hallussa. Erityisesti tähän näkemykseen vaikuttivat Lutherin näkemykset anekaupasta, paavin asemasta ja pelastusopista. Lutherin mukaan paholaista vastaan oli mahdollista taistella hengellisin asein, kuten rukouksen ja sakramenttien keinoin. Neljännessä pääluvussa tarkastellaan modernimpia näkemyksiä paholaisesta. Muutokset maailmankuvassa ja lisääntynyt tieto esimerkiksi mikrobiologian alalla ovat tehneet osaltaan paholaista tarpeettomaksi, sillä sitä ei enää tarvita selittämään sairauksia tai luonnonmullistuksia. Yhdysvaltalaisen evankelikaaliteologi Wayne Grudemin mukaan Raamatullisella teologialla on kuitenkin edelleenkin osa maailmassa. Grudemin mukaan luonnontieteet tarjoavat keinoja Raamatun parempaan ymmärtämiseen, mutta tieteen ollessa Raamatun sanaa vastaan, on Raamattu asetettava etusijalle. Näin myös paholaista koskevissa kysymyksissä. Grudem liittyy näkemyksellään samaan perinteeseen kuin edellä tutkitut ajattelijat.

Tutkielmassa selvitän, kuinka peruskoulu-uudistusta käsiteltiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon julkaisemassa Kristillinen Kasvatus -lehdessä vuosina 1964–1976. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaisia kannanottoja uskonnonopetuksesta Kristillinen Kasvatus -lehdessä peruskoulu-uudistuksen aikaan esitettiin ja mihin suuntaan uskonnonopetusta haluttiin lehdessä viedä? 2) Miten lehti käsitteli muutosta uskonnonopetuksessa ja millaisen tulkinnan se siitä esitti? Tutkimusmenetelmänä käytän sisällönanalyysiä ja tarkastelen lähdettä tutkimuskysymysten valossa kuvaten sitä tiivistetysti johtopäätöksiä tehden. Etenemistapa tutkielmassa on kronologinen. Työn ensimmäisessä luvussa esitän peruskoulu-uudistukseen johtaneet vaiheet ja Kristillinen Kasvatus -lehden historiallisen taustan. Toisessa luvussa kuvaan, kuinka peruskoulu-uudistus vaikutti uskonnonopetukseen ja käsittelen kirkon toimia uskonnonopetuksen puolustajana. Lisäksi tarkastelen peruskoulua varten laadittua uskonnon opetussuunnitelmaa sekä tunnustuksellisuuden käsitettä, joka liittyy uskonnonopetuksen luonteeseen ja järjestämismalliin. Kolmannessa ja neljännessä luvussa tuon esiin Kristillinen Kasvatus -lehdessä tutkimusjakson aikana julkaistut peruskoulu-uudistusta käsittelevät kirjoitukset etsien niistä vastauksia tutkimuskysymyksiin. Koulun uskonnonopetusta puolustettiin Kristillinen Kasvatus -lehdessä vahvasti, sillä kristillistä arvopohjaa pidettiin uskonnonopetuksessa tärkeänä ja uskonnonopetuksen haluttiin pysyvän oman uskontokunnan mukaisena tunnustuksellisena opetuksena. Peruskouluun siirtymisen hyvinä puolina pidettiin tasa-arvon ja oppilaskeskeisyyden lisääntymistä. Muuten tuntemukset peruskoulu-uudistuksesta olivat Kristillinen Kasvatus -lehdessä negatiivisia, sillä uudistus tarkoitti uskonnonopetuksen aseman heikentymistä. Uskonnonopetuksen tuntimääriä vähennettiin yläasteella yhteen viikkotuntiin, mikä oli puolet vastaavilla keskikoululuokilla aiemmin opetetusta tuntimäärästä. Tutkimusjakson alussa peruskoulu-uudistusta käsiteltiin Kristillinen Kasvatus -lehdessä vähän. Kirjoitukset kuitenkin lisääntyivät 1960-luvun loppupuolella ja 1970-luvun edetessä. Tuolloin kritiikki kohdistui uskonnonopetuksen asemaa heikentäviin suunnitelmiin, joista pääosassa olivat tuntimäärien leikkaukset ja uskonnonopettajien virkojen vähentäminen. Kristillinen Kasvatus -lehdestä nousi peruskoulu-uudistuksen aikaan esiin ajatus, jonka mukaan koulunuudistusta valmistelleet toimikunnat olivat pyrkineen johdonmukaisesti heikentämään uskonnonopetuksen asemaa. Epäluottamus koulupäättäjiä kohtaan perustui esityksiin, jotka vaikeuttivat uskonnonopetuksen toimintaedellytyksiä. Päätoimittaja Paavo Kortekangas nimesi uskonnonopetuksen ahdingon syyksi vallassa olleen poliittisen vasemmiston määrittämät kasvatustavoitteet ja yksipuolisen yhteiskunnallistamisen.

Tutkimukseni aiheena on Perusta-lehden kritiikki Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista -asiakirjaa (YJV) kohtaan vuosina 1995–1999. Pyrin vastaamaan kysymykseen siitä, miksi YJV nähtiin Perusta-lehden toimituksen parissa ongelmallisena, eikä sen hyväksymistä toivottu. Selvitän tutkimuksessani myös sitä, onko kritiikin kohteissa havaittavissa muutoksia asiakirjan eri versioiden kohdalla. Lisäksi arvioin vielä, oliko toimituksen linja yhtenäinen YJV:hen suhtautumisessa. Siihen, miksi Perusta-lehden toimitus, itse asiakirjaan ja sen sisältöön kohdistuneista syistä, piti YJV:tä ongelmallisena, eikä selvästikään toivonut sen hyväksymistä, on nähtävissä useita eri syitä. Ne voidaan hyvin pitkälti jakaa neljään erilaiseen kategoriaan: selkeyteen, oppiin, johdonmukaisuuteen ja arvovalta-asemaan liittyviin syihin. Perustan toimitus olisi toivonut YJV:ltä suurempaa ilmaisun tarkkuutta. Kun määritelmien katsottiin jääneen sumeiksi ja liian joustaviksi, oltiin huolissaan siitä, että käytännössä niihin mahtuisivat molempien osapuolten opinkäsitykset. Keskeisin julistuksesta löydetty opillinen ongelma näyttää toimituksen mielestä olleen pyhityksen sekoittuminen osaksi vanhurskauttamista. YJV:tä kritisoitiin myös monista muista asioista, kuten siinä esiintyvän roomalaiskatolisen näkökulman sisältämästä synergismistä, roomalaiskatolisen osapuolen pitäytymisestä käsitykseen hyvien tekojen ansiollisuudesta, ja syntiopillisista asioista, kuten konkupisenssin käsittämisestä synnittömäksi, sekä siitä, ettei kristittyä käsitetty olemuksellisesti syntiseksi. Julistuksesta löydettiin sekä sisäisiä, että ulkopuolelle ulottuvia ristiriitoja. YJV:n ja muualla esiintyneen roomalaiskatolisen opin välillä nähtiin jännitteitä ja osapuolten vanhojen tuomioiden, sekä tunnustusten voimaanjättämisessä nähtiin monenlaisia loogisia ongelmia. YJV:n katsottiin myös käytännössä peräänkuuluttaneen itselleen asemaa osapuolten aiempien tunnustusten yläpuolelta. Erityisesti sen, että julistuksessa jätettiin vanhat tuomiot voimaan eräänlaisen varoituksen roolissa niitä kohtaan, jotka poikkeaisivat siinä esitetystä yksimielisyydestä, katsottiin viestivän tällaista asemaa. Pääasiassa kritiikki YJV:tä kohtaan pysyi varsin samanlaisena. Joitakin uusia aiheita esiintyi myöhempien versioiden kohdalla, mutta yleensä niissä ei ollut havaittavissa minkäänlaista linjan muuttumista YJV:hen kohdistetun kritiikin suhteen. Lähinnä selkeyttä koskeneessa palautteessa esiintyi merkittävää muutosta. Tutkimukseni perusteella toimituksen suhtautuminen YJV:hen oli yleensä sopusointuista, mutta myös joitakin jännitteisyyksiä ilmeni. Eriävyyttä ilmeni käsityksissä siitä, löytyikö julistuksesta lainkaan forenssista vanhurskauttamisoppia, missä määrin Würzburg I -version kohta 15 oli luonteeltaan kristologinen ja millaista samaisen version raamattuargumentaatio oli laadultaan.

Tutkimuksen aihe on Philip Melanchthonin käsitys sielusta. Tutkimuksessa pyritään hahmottamaan kokonaiskäsitys Melanchthonin sieluopista, tarkemmin perehdytään Melanchthonin käsitykseen siitä, mikä sielu on ja miten sielu toimii todisteena Jumalan olemassaolosta, sekä siihen millaisia skeptisismin vastaisia argumentteja Melanchthon käyttää. Lähteinä on käytetty Melanchthonin myöhemmän tuotannon teoksia Liber de anima vuodelta 1553 sekä Loci communes vuodelta 1555. Menetelmänä on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen ulkopuolelle rajattiin tahtoa käsittelevät kiistakysymykset sekä vanhurskauttamiseen liittyvät seikat, Lutherin ihmiskäsitykseen vertaaminen, sekä affektioppi. Skeptisismin nousu oli seurausta reformaation kiistoista koskien uskonnollisen totuuden kriteereitä. Samalla lääketieteen kehitys anatomian tuntemuksen osalta lisäsi ihmisen tietoisuutta itsestään. Melanchthon käytti sieluoppiaan laatiessaan sekä Galenoksen vanhempia että Vesaliuksen uusia anatomiaa koskevia teoksia. Melanchthon vastustaa niin Liber de anima-teoksen kuin Loci communes-teoksen teksteissä skeptisismiä. Melanchthonin näkemys sielusta on hylomorfistinen ja se pyrkii yhdistämään sekä fyysisen ruumiin että ajattelun prosessit. Keskeinen Melanchthonin sielukäsitykselle on endelechia, joka merkitsee jatkuvaa pysähtymätöntä liikettä. Melanchthonin mukaan sielu on sellaisen orgaanisen fyysisen ruumiin jatkuva liike (endelechia), jolla on elämän kyky. Käsitys perustuu virheelliseen Aristoteleen tulkintaan, jonka Melanchthon lainaa Cicerolta ja Boethiukselta. Sielulla on erilaisia kykyjä, jotka Melanchthon jakaa alempiin ja ylempiin sielun kykyihin sen mukaan ovatko ne kuolemattomia vai eivät. Alempia sielun kykyjä ovat yleisaisti, mielikuvitus ja muisti. Ylempiä sielun kykyjä ovat järki ja tahto, jotka ovat kuolemattomia. Tärkeimpänä todisteena Jumalan olemassaolosta Melanchthon pitää järjen ja havaitsemisen prosesseja. Melanchthonin näkemyksessä korostuvat hänen luomis- ja syntikäsityksensä. Ihmisen sielu turmeltui perisynnin seurauksena, mutta kristityn ihmisen sielulle on mahdollista palautua aikaisempaan tilaan kuoleman jälkeisessä elämässä. Sielu on Melanchthonille Jumalan kuva (imago Dei) ja tietyt sielun kyvyt heijastavat Jumalan valoa. Sielu on heijastus siitä millainen Jumala mahdollisesti on, sekä siitä millainen ihmisen tila oli ennen syntiinlankeemusta. Melanchthonin mukaan ajattelun prosesseissa voidaan edelleen havaita jäänteitä tästä yhteydestä, vaikka syntiinlankeemus heikensi ihmisen tilaa monin tavoin. Illuminaatioteologiansa osalta Melanchthon tukeutuu Augustinukseen. Melanchthonin sieluoppi on synteesi, joka pyrkii yhdistelemään aristoteelista perinnettä, anatomiaa ja teologiaa.

Tarkastelen tutkimuksessani sosiaalisen median maahanmuuttokriittisessä keskustelussa esiintyviä erilaisia maskuliinisuuden representaatioita. Tavoitteenani on ollut löytää aggressiivisten mieskuvien taustalla vaikuttavia tekijöitä ja tutkia pakolaisten kustannuksella tapahtuvaa maskuliinisuuden rakentamista. Olen kvalitatiivisen lähestymistavan avulla uuttanut laajasta tutkimusaineistosta esiin edustavimmat otokset ja pyrkinyt analysoimaan niitä psykohistorian, moraalifilosofian sekä uskonto- ja sosiaalitieteiden suomin keinoin. Aineiston melko matalasta abstraktiotasosta huolimatta olen myös yrittänyt tarkastella maahanmuuttokriittisessä keskustelussa käytettyjä retorisia tehokeinoja sekä tehdä käsiteanalyysiä silloin kun se mielestäni on ollut tarpeen. Tutkimusaineisto osoittaa, että sosiaalinen syrjäytyminen ja köyhyys vaikuttavat vahvasti maahanmuuttokriittisen keskustelun sävyyn ja sisältöön. Tutkimani keskustelupalstat ilmentävät monin tavoin taloudellisen eriarvoisuuden ja tulevaisuutta kohtaan tunnetun syvän huolen kokemusta. Tutkimuskohteena olevat maskuliinit kokevat tulleensa hyvinvointivaltion hylkäämiksi. Kirjoittajien pääväittämä on, että oma kurjistunut elämäntilanne johtuu pakolaisista ja heidän kanssaan liittoutuneen kotimaisen punavihreän eliitin väärämielisestä toiminnasta. Erityisen kielteisesti maahanmuuttokriitikot suhtautuvat islaminuskoisiin miehiin. Monikulttuurisuus kyseenalaistaa kantasuomalaisen miehen maskuliinisuuden monopolin. Tutkimukseni mukaan maahanmuuttovastaisen retoriikan taustalla piilee myös syvää yksinäisyyttä. Huomionarvoista on, että vakavasti yksinäisten ja rasistisia mielipiteitä omaavien ihmisten määrän välillä vallitsee korrelaatiosuhde. Yksinäisyys vaikuttaa myös tutkimieni miesten naiskuvaan. Miesten heikosta sosiaalisesta statuksesta johtuen aineistosta esiin piirtyvä naiskuva ei ole viktoriaanisen jakautunut, vaan siitä puuttuvat niin idealisoitu äitihahmo kuin langennut nainenkin. Naiset eivät ole tutkimieni miesten elämässä oikein millään muulla kuin fantasian tasolla läsnä. Olen mielestäni uskottavasti osoittanut keskustelupalstojen pornografisten sisältöjen ja miehisen yksinäisyyden välisen yhteyden. Maahanmuuttokeskustelu rakentuu punavihreän eettisen relativismin ja kansallismielisen eettisen absolutismin jännitteisen akselin varaan. Yhteistä hyvää on aineiston perusteella kovin vaikea löytää. Maahanmuuttoa vastustavat miehet tavoittelevat puheillaan ja toimillaan vanhakantaista rohkeuden hyvettä, jonka avulla ylläpidetään kotitaloutta ja yhteisöä. Moni heistä elää herooisessa kulttuurissa, jossa jokaisella yksilöllä on annettu asema ja rooli tarkoin määritellyssä roolien ja asemien järjestelmässä. Maahanmuuttovastaisuudessa on lähes arkaaisia filosofisia piirteitä, mikä voi osittain johtua miesaktiivien agraarisesta taustasta ja matalasta koulutustasosta. Tutkimusaineistossa maahanmuutto halutaan tietoisesti nähdä tekona eikä tapahtumana. Tässä piilee maahanmuuttokriittisen moraalikielen ydin. Jos maahanmuutto ja pakolaisuus kuvattaisiin tapahtumana, siitä katoaisi viharetoriikan kannalta olennainen intentionaalisuuden elementti. Merkittävimpiä huomioitani oli, että turvapaikanhakijat pyritään heihin kriittisesti suhtautuvissa teksteissä esittämään moraalisesti vastuullisina toimijoina. Olen tutkimuksessani tarkastellut maahanmuuttokriittisyyttä myös heimouskonnon kontekstissa. Aineiston perusteella on ilmeistä, että kansallisten merkkien ja symbolien avulla luodaan vastadiskurssia monikulttuurisuudelle ja kansainvälisyydelle. Liehuvin lipuin liikkeellä olevat aktiivit pyrkivät kansaan ja päättäjiin vaikuttamalla vapautumaan ahdistavaksi kokemastaan monikulttuurisuudesta.

HELSINGIN YLIOPISTO  HELSINGFORS UNIVERSITET Tiedekunta/Osasto  Fakultet/Sektion Teologinen tiedekunta Laitos  Institution Systemaattinen teologia TekijäFörfattare Tero Moilanen Työn nimi Arbetets ti Piilotajunnan relationaalinen luonne uskonnollisessa uskossa Oppiaine  Läroämne Uskonnonfilosofia Työn laji Arbetets art pro gradu -tutkielma Aika Datum 2020 Sivumäärä Sidoantal 92 Tiivistelmä Referat Hyrckin mukaan uskonnollisen kokemisen taustalla ovat tiedostamattomat tunnetasoiset mielikuvat piilotajunnassa, jotka antavat merkityksiä ihmisen tietoisessa mielen tasossa. Kristillinen jumalakuva sisältää tunne- ja kehitystasoltaan erilaisia ja ristiriitaisia elementtejä. Tiedostamattomien sisäisten objektisuhteiden maailma on monimutkainen ja sisältää primitiiviset osavietit, jotka tuottavat rajattoman tyydytyksen, että totaalisen tuhon mielikuvia Kokoan ja avaan Matti Hyrckin ajattelua piilotajunnan merkityksestä uskonnollisessa uskossa kristinuskon kontekstissa. Kysyn mitä ristiriitaisuuksia subjektiivisen kärsimyksen kokeminen on mielikuvamaailmassa suhteessa teodikea-ongelmaan, joka on taustalla kristinuskon perinteessä. Teismissä, kuinka kaikkivaltias, kaikki tietävä ja hyvä Jumala sallii kärsimyksen. Jumala on pyhä, hyvä ja oikeudenmukainen, kuinka tämä ristiriita ihmisen kärsimyksessä voi avautua tai voiko sitä ymmärtää. Suhteessa olon perusmielikuvien teoria uskonnollisessa kontekstissa, joka on Hyrckin rakentama psykoanalyyttinen uskontoteoria eli psykoanalyysi on työväline uskonnollisessa uskossa kristinuskon kontekstissa. Jumalakuvat Kantin antiteodikea ajattelun valossa Immanuel Kantin kriittinen filosofia on lähtökohta Radikaali paha käsitteen muotoilulle. Jussi Kotkavirta Hyvä ja pahan lähteellä kirjoituksessa avaa psykoanalyysin näkökulmasta Kantin Radikaali paha käsitettä. Näkökulmia pahaan ja ihmisen taipumuksesta pahaan Näkökulmia kärsimyksen ymmärtämisessä Psykoanalyyttinen ajattelu välineenä avata subjektiivista kärsimyksen kokemusta. Psykoanalyyttinen tieto Psykoanalyysi ja filosofia Avainsanat – Nyckelord objektisuhdeteoria, mielikuvamaailma, jumalasuhde, kärsimys, syyllisyys, paha, kristillinen usko, syvyyspsykologia, Kantilainen näkökulma teodikea-ongelmaan, Suhteessa olon perusmielikuvien teoria (SPT). Radikaali paha, psykoanalyysi. Säilytyspaikka – Förvaringställe Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia

Tässä maisterintutkielmassa tutkin palestiinalaisen luterilaisen emerituspiispan ja Luterilaisen maailmanliiton entisen presidentin Munib Younanin (1950-) teologista ajattelua. Tutkin, missä määrin Younanin ajattelu sitoutuu osaksi vapautuksen teologian diskurssia ja toisaalta luterilaista perinnettä. Lisäksi analysoin Younanin ajattelua kristittyjen yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi, ja lähdemateriaalina käytän kolmea Younanin julkaistua kirjaa sekä kolmea lyhyempää puhetta tai tekstijulkaisua. Viime vuosikymmeninä perinteinen saksalainen ja pohjoismainen luterilainen ajattelu on tullut jossain määrin toisenlaisista konteksteista nousevien teologisten tulkintojen haastamaksi. Palestiinalaisten luterilaisten kontekstuaalista lähestymistapaa voidaan pitää yhtenä näistä haastajista. Younanin ja Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon teologiaa leimaa pitkittynyt Israel-Palestiinan konflikti, niin sanotun profeetallisen diakonian painottaminen sekä pyrkimys vuoropuheluun niin muiden kirkkokuntien kuin alueen monoteististen uskontojen kanssa. Israel-Palestiinan konflikti on muovannut Younanin teologista ajattelua; Younan pitää miehitystä syntinä ja puhuu oikeudenmukaisen rauhan sekä kahden valtion mallin ratkaisun puolesta. Younan kritisoi voimakkaasti kristillistä sionismia liittäen sen osaksi uskonnollista ääriajattelua. Younanin kontekstuaalisilla tulkinnoilla on yhtymäkohtia vapautuksen teologian perinteeseen. Käsittelen tutkielmassani Younanin maan teologiaa sekä martyrian teologiaa, joka nojautuu väkivallattomuuteen ja raamatullisen oikeudenmukaisuuden puolustamiseen. Younan liittää yhteiskunnallisen toiminnan osaksi kristittyjen ja kirkon tehtävää. Hän perustelee toimintaa paitsi profeetallisen diakonian käsitteestä käsin, myös hyödyntämällä perinteisiä luterilaisia opinkohtia ja käsitteitä. Laki ja evankeliumi, uskon vanhurskauttaminen ja kahden regimentin oppi tulkitaan kristityn oikeudenmukaisuutta puolustavasta tehtävästä käsin, ja toisaalta Younanin tulkinnat argumentoivat aktiivisen yhteiskunnallisen toiminnan puolesta. Yksi kirkon yhteiskunnallisen toiminnan muoto on monoteististen uskontojen välinen dialogi, joka perustuu yhteiseen toimintaan ja maailman palvelemiseen opillisten keskustelujen sijaan. Younan liittääkin uskontodialogin ja -trialogin osaksi kirkon diakonista työtä. Younanin ajattelussa korostuu uskonnon myönteinen merkitys yhteiskunnalliseen toimintaan rohkaisevana tekijänä. Hänen mukaansa Raamatun profeettojen ja Jeesuksen opetuksista nousee profeetallinen ja vastakulttuurinen oikeudenmukaisuuden vaatimus, joka johtaa kristittyjä ja kirkkoja puolustamaan rauhaa, universaalia ihmisarvoa ja moninaista rinnakkaiseloa. Younan puolustaa moninaista ja demokraattista kansalaisyhteiskuntaa, ja uskoo luterilaisen ”poliittisen maltillisuuden” sovellutuksensa tukevan kestävän yhteiskuntajärjestyksen rakentamista Lähi-idässä.