Browsing by Title

Tutkielmassani tarkastelen postkolonialistista missiota käsitteenä sekä sen käytännön toteutumista maailmanlaajuisessa ekumeenisessa lähetysliikkeessä. Postkolonialistisella missiolla voidaan tarkoittaa sekä siirtomaa-ajan jälkeistä lähetystyön aikakautta että kriittistä kolonialismin jäänteiden reflektointia ja valtarakenteiden purkamista kristillisessä lähetystyössä. Tutkielmassani keskityn nimenomaan postkolonialistisen mission jälkimmäiseen merkitykseen eli siihen, miten lähetystyössä voidaan käsitellä kolonialistisen ajan haavoja ja miten voidaan tunnistaa ja vastustaa uuskolonialismin erilaisia muotoja. Tutkielmani on kirjallisuuskatsaus, ja menetelmänä käytän systemaattista analyysia. Aineistona käytän pääasiassa englanninkielistä missiologiaa, postkolonialismia ja maailmankristillisyyttä käsittelevää kirjallisuutta. Lisäksi perehdyn vuoden 2018 Arushan maailmanlähetyskonferenssin keskusteluihin ja puheenvuoroihin konferenssista julkaistun raportin pohjalta. Postkolonialistisen mission kannalta on keskeistä, että kirkot sitoutuvat marginaalien missioon. Marginaalien mission perustana on ajatus siitä, että yhteiskunnan marginaaleissa elävistä ihmisistä, joita on ennen pidetty lähetystyön kohteina, tuleekin lähetystyön keskeisimpiä toimijoita. Jumalan rakkaus ja evankeliumin ilosanoma murtautuu tähän maailmaan köyhien ja syrjittyjen kautta. Postkolonialistisessa missiossa tulee myös edetä kohti tasavertaista kumppanuutta eri toimijoiden välillä. Länsimaisten kirkkojen tulee harjoittaa itsetutkiskelua, jotta he voivat luopua kolonialistisista asenteista lähetystyössä ja luoda vastavuoroista kumppanuutta. Kirkot voivat luoda kumppanuutta toistensa kanssa osoittamalla molemminpuolista avoimuutta ja kykenemistä haavoittuvaisuuteen.

Finnish prisons were in a new situation after fall 2015. The country had received a historical amount of asylum seekers and this also affected prisons, where the number of foreign prisoners, especially remand prisoners, rose. Many of these new prisoners had a Muslim background. At the same time, there were several jihadist motivated terrorist attacks in Europe, where attackers have had a background in prison. These attacks raised public concern in Finland, too. While in many European countries prisons have taken a more accommodating approach to multi-faith, Finland has still very little services for minority religions, such as Islam. This study aims to understand prison officers’ capability to recognise and prevent Muslim radicalisation in Finnish prisons. It is important to bring the prison officers’ voice to the discussion on radicalisation. They are with inmates every day, and they are the ones who will notice the changes in prisoners. The prison officers’ behaviour can both prevent and expose to radicalisation. I did my research in two Finnish prisons using semi-structured interviews and observing. There were altogether 12 interviews of prison officers, and in addition to this, I spent 11 days in prisons in May and June 2017. I will use Peter R. Neumann’s list of factors that help prevent radicalisation inside prisons as a tool to analyse the findings. In addition to this, I also use concepts of misrecognition and mediated recognition as a supporting tool to deepen the analysis. After analysing my data, I present some recommendations in the last chapter, Key findings and discussion. These recommendations are based on the findings of this study and the previous research on the topic. As the scope of this research is limited, I see the role of my study as preliminary research which aims to find themes that affect prison radicalisation from the prison officers’ perspective.

Tutkielmani käsittelee syyrialaisen Kyrrhoksen piispan Theodoretoksen (k. n. 460) viimeisinä vuosinaan kirjoittamaa kommentaaria 2. Samuelin kirjan 7. luvusta. Tavoitteenani on selvittää, noudattavatko Theodoretoksen lainaukset kreikankielisen Vanhan testamentin lukutapoja vai löytyykö niistä todisteita vanhemmista lukutavoista. Lisäksi tutkin, millä tavalla kreikankielinen käännös ja mahdolliset poikkeavat lukutavat ovat vaikuttaneet Theodoretoksen raamatuntulkintaan. Aineistona käytän Theodoretoksen kommentaaria Samuelin ja Kuninkaiden kirjoista sekä kreikankielistä Vanhaa testamenttia ja kirkkoisien lainauksia Vanhasta testamentista. Tätä tutkielmaa varten olen tuottanut käännöksen Theodoretoksen kommentaarin esipuheesta ja kommentaarista 2. Samuelin kirjan 7. Lukuun Tekstikriittisessä osuudessa vertailen Theodoretoksen lainauksia 2. Samuelin kirjan 7. luvusta Septuagintan enemmistötekstiin, Septuaginta vähemmistöteksteistä muodostuvaan lukiaaniseen resensioon, muiden kirkkoisien lainauksiin ja masoreettiseen hepreaan. Tekstianalyysissa vertailen Theodoretoksen kommentteja hänen lainaamiinsa raamatunkohtiin ja hänen teologisia tulkintojaan teoksen esipuheeseen ja muuhun tuotantoonsa. Tutkielma osoittaa, että Theodoretoksen teksti seuraa useimmiten lukiaanista tekstiä, mutta toisinaan se on säilyttänyt myös lukiaanista resensiota vanhempia lukutapoja. Tekstikriittisen analyysin perusteella osa näistä lukutavoista on todennäköisesti peräisin Origeneen Heksaplaasta. Tutkielman perusteella useiden patrististen lähteiden hyödyntäminen parantaa tekstikriittisten päätelmien varmuutta. Yhdistämällä tekstikriittiset havainnot tekstianalyysiin osoitan, että Heprealaisen Raamatun tekstihistoria on vaikuttanut 2. Samuelin kirjan 7. luvun tulkintaan Theodoretoksen kommentaarissa. Lisäksi tekstianalyysistä ilmenee, että Theodorotoksen omat lukutavat vaikuttivat hänen teologiseen sanomaansa. Theodoretos valitsi sitaattinsa teologisen agendansa mukaan ja jätti lainaamatta teologisen viestinsä kannalta epäsuotuisia kohtia.

Tutkielma käsittelee sveitsiläisen katolisen teologin Hans Küngin (1928 ) ja Uskonopin kongregaation välistä kiistaa vuosina 1967 1980. Vatikaanin II konsiilin (1962 1965) jälkeen Küng oli yksi katolisen maailman tunnetuimpia ja luetuimpia teologeja. Vuosina 1967 ja 1970 ilmestyneissä kirjoissa Die Kirche ja Unfehlbar? Eine Anfrage dogmatiikan ja ekumeniikan professori Küng kritikoi voimakkaasti eritoten paavin erehtymättömyysoppia, mikä oli hyvin epätavanomaista katoliselle teologille. Tämän kritiikin myötä Vatikaanissa Uskonopin kongregaatio, jonka tehtävänä on vaalia ja vastata kirkon opin puhtaudesta, alkoi kiinnostua Küngin teosten oikeaoppisuudesta. Uskonopin kongregaatio kutsui Küngin Roomaan kuulusteltavaksi hänen kyseenalaisimmista argumenteistaan, mutta Küng kieltäytyi tästä, koska hän ei kokenut kongregaation ehdottamaa kollokviota oikeudenmukaisena ja reiluna. Tästä seurasi useita vuosia kestänyt kiivas kirjeenvaihto, jossa väiteltiin lähinnä kollokvion ehdoista. Koska yhteisymmärrystä ei saavutettu, koki Uskonopin kongregaatio olleensa pakotettu tuomitsemaan kyseiset Küngin mielipiteet kirkon opin vastaisiksi vuosina 1973 ja 1975 julkaisemissaan deklaraatioissa. Merkittävää oli kuitenkin se, että näissä deklaraatioissa Küngille ei asetettu mitään rangaistuksia vaan pyydettiin vain lopettamaan ristiriitaa aiheuttaneiden mielipiteiden esittämisen. Küng kuitenkin päätyi toistamaan kritiikkinsä erehtymättömyysoppia kohtaan vuonna 1978, kun hänen maanmiehensä August Hasler julkaisi erehtymättömyysoppia käsitelleen kirjansa ja pyysi Küngiä kirjoittamaan siihen esipuheen. Uskonopin kongregaatio koki tämän selkeänä provokaationa ja merkkinä välinpitämättömyydestä deklaraatioissa asettamiaan ehtojaan kohtaan. Tämän vuoksi jouluna vuonna 1979 Uskonopin kongregaatio julkaisi deklaraation, jossa todettiin, että professori Küngillä ei ole enää edellytyksiä jatkaa katolisen teologian opettajana. Tämä tutkielma paneutuu kyseiseen kiistaan ja selvittää, mitä siinä tapahtui ja mistä siinä oli kyse. Tärkeimpinä tutkimuskysymyksinä ovat millä tavoin ja miksi Küng vastusti paavinvaltaa ja miten tämä heijastui hänen kirjoituksissaan, miksi Uskonopin kongregaatio kiinnostui Küngin teologiasta ja miten muu katolinen maailma suhtautui Küngin katolisuuteen ja kiistaan kongregaation kanssa. Näiden tutkimuskysymysten pohjalta tutkimus on rakentunut kolmeen päälukuun, jotka jokainen vastaa omaan tutkimuskysymykseen. Tutkimus lähtee liikkeelle johdannossa Vatikaanin II konsiilista, johon Küng osallistui teologisena asiantuntijana, ja jolla oli suuri vaikutus Küngin myöhempiin kirjoihin. Johdannon tarkoituksena on nostaa esille ne merkittävimmät kohdat Vatikaanin II konsiilista ja Küngin uran alulta, joilla oli merkitystä kiistan kannalta ja jotka auttavat hahmottamaan kiistan syitä. Ensimmäinen pääluku käsittelee edellä mainittuja kahta Küngin teosta, jotka vastaavat kysymykseen, miksi ja millä tavoin Küng vastusti paavin erehtymättömyysoppia. Toinen pääluku keskittyy puolestaan Uskonopin kongregaation vastareaktioon ja osapuolten väliseen väittelyyn. Kolmas pääluku rakentuu pääosin vuosien 1978 ja 1979 ympärille, jolloin kiista saavutti päätöksensä viimeisen, Küngin tuominneen deklaraation myötä. Vuodesta 1980 mukana on enää lähinnä alkuvuosi, jolloin tapauksen myötä heräsi voimakkaita reaktioita mediassa Küngin puolesta ja häntä vastaan. Lähdeaineistona tutkielmassa on käytetty Hans Küngin elämäkertoja ja teoksia, kiistaan paneutuvia lehtikirjoituksia ja osapuolten välistä kirjeenvaihtoa, joka on dokumentoitu Leonard Swidlerin toimittamaan kirjaan Küng in Conflict. Kirjallisuutena on hyödynnetty aihetta käsitteleviä tutkimuksia, joista tärkeimmät ovat kiistan seurausten kannalta Robert Nowellin Passion for Truth ja Peter Hebblethwaiten The New Inquisition. Johtopäätöksissä nousee kirjallisuuden ja lähteiden pohjalta esiin se, että kiistaa ei voi pitää dialogina, vaan se esiintyi varsin yksipuolisena saneluna, jossa Küngille ei annettu tilaa puolustaa itseään. Küng korosti kiistan alusta alkaen, että teologin velvollisuuksiin kuului myös epämukavien kysymyksien esittäminen, eikä hän saanut kirkon viranomaisilta kysymyksiinsä kaipaamiaan vastauksia ja rehellistä vuoropuhelua. Tätä voi pitää räikeänä ristiriitana Vatikaanin II konsiilin hengelle, joka pyrki korostamaan nimenomaan avoimuutta ja yhteisöllisempää päätöksentekoa yksinvaltaisuuden sijaan.

Jerry. L. Walls on yhdysvaltalainen teologi, jonka ajattelussa on metodistinen painotus.Taustaltaan hän on siis protestantinen, mutta puolustaa kirjassaan Purgatory. The Logic of Total Transformation ajatusta kiirastulesta osana kuoleman jälkeistä todellisuutta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Wallsin käsitystä kiirastulesta ja sitä miksi hän pitää kiirastulta tarpeellisena. Walls on pohtinut myös helvetin ja taivaan olemusta kirjoissaan Hell: The Logic Damnation ja Heaven: The Logic of Enternal Joy. Wallsin esittämät näkemykset ovat herättäneet keskustelua puolesta ja vastaan ainakin Yhdysvalloissa protestanttien piirissä. Walls esittää, että hänen näkemyksensä sopii yhteen sekä protestanttien että katolisen kirkon opetuksen kanssa. Walls tuo kiirastuli oppiin aivan uusia ajatuksia. Hän kuitenkin rakentaa näkemyksensä perinteeseen tukeutuen, vaikka hylkääkin joitain ajatuksia kiirastuleen liittyen. Taustaluvussa tarkastellaan lyhyesti kiirastuli ajatuksen historiaa ja sen kehittymistä kirkon viralliseksi opiksi. Taustaluvussa perehdytään myös siihen, minkälainen on Wallsin käsitys taivaasta ja helvetistä. Nämä käsitykset pohjustavat ajatusta, miksi Wallsin mielstä kiirastuli on looginen osa kuoleman jälkeistä todellisuutta. Työni ensimmäisessä pääluvussa keskitytään tarkastelemaan erilaisia malleja, joita on esitetty kiirastulen tarkoituksesta ihmisille ja motiiveista sen olemassaoloon. Erilaisten mallien avulla pyritään osoittamaan, että ajatus kiirastulesta on yhteen sovitettavissa protestanttisen uskon kanssa. Toinen pääluku keskittyy tarkastelemaan Wallsin näkemystä ihmisen olomuodosta kiirastulessa ja kiirastulen merkitystä ihmisen identiteetin säilyttäjänä. Ensin tarkastellaan miten erilaiset käsitykset ihmisen olomuodosta kuoleman jälkeen suhtautuvat yhteen kiirastulen kanssa. Tämän jälkeen keskitytään pohtimaan, onko kiirastuli tarpeellinen identiteetin ja persoonan säilyttäjänä. Viimeinen pääluku keskittyy Wallsin näkemykseen kiirastulesta ja sen tarkoituksesta. Wallsin käsitystä kuolemanjälkeisestä todellisuudesta värittää ajatus optimaalisesta armosta, jota Jumala tarjoaa kaikille ihmisille. Tämän luvun ensimmäisessä alaluvussa käsitelläänkin optimaalista armoa, vaikka se nousee esiin jo taustaluvussa helvetin ja taivaan tarkastelussa.

Tutkielmassani tarkastelen psalmin 91 tulkintaa ja käyttöä Qumranissa ja Uudessa testamentissa. Psalmin jae jakeelta etenevä analyysi toimii pohjana sen erilaisten tulkintojen ymmärtämiselle myöhemmin niin Qumranissa kuin Uudessa testamentissakin. Vastaan tutkielmassani kolmeen tutkimuskysymykseen: 1) Miten psalmin 91 eri versiot (MT, LXX ja 11Q11 psalmi 91) eroavat toisistaan? 2) Miten psalmia 91 on tulkittu ja käytetty Qumranin käsikirjoituksissa? Mihin tarkoitukseen sitä on sovellettu näissä käsikirjoituksissa, miten se on sijoitettu uuteen tekstiin? 3) Miten psalmia 91 on lainattu UT:ssa ja onko siihen viitattu epäsuorasti? Mikä lainauksen tai epäsuoran viittauksen tehtävä on ollut? Tarkastelen tutkielmassani psalmia 91 osana Qumranin käsikirjoituksia 4Q84 ja 11Q11. Lisäksi tarkastelen Uuden testamentin lainauksia ja mahdollisia epäsuoria viittauksia psalmiin 91. Psalmia 91 on lainattu kohdissa Matt. 4:1–11 // Luuk. 4:1–13 ja siihen on mahdollisesti viitattu kohdissa Matt. 23:37–39 // Luuk. 13:34–35, Matt. 26:53–54 ja Luuk. 10:17–20. Käytän seuraavia tekstieditioita: Nestle-Aland (28), Göttingen (Septuaginta), Biblia Hebraica Stuttgartensia ja Discoveries in the Judaean Desert -sarjan rekonstruktiot Qumranin käsikirjoituksista 4Q84 ja 11Q11. Sovellan tutkielmassani intertekstuaalista metodia. Intertekstuaalisuus tarkoittaa tekstien välistä yhteyttä, jossa myöhempi teksti perustuu enemmän tai vähemmän johonkin aikaisempaan tekstiin. Määrittelen intertekstuaalisuudeksi sekä suorat lainaukset että muun kirjallisen riippuvuuden. Kirjallinen riippuvuus on todennäköisempää, jos vertailtavissa teksteissä esiintyy yhtäläisiä sanoja tai teemoja tai lainauksen alkuperäisen merkityksen muuttumista uudessa kontekstissa. Tutkielmani kannalta on välttämätöntä käyttää myös tekstikriittistä lähestymistapaa. Päädyn tutkielmassani siihen, että huolimatta MT:n, LXX:n ja 11Q11 psalmin tekstien välisistä eroista ne välittävät kaikki kuvaa Jumalasta Häneen turvaavan suojelijana elämän vaaroissa. Psalmi 91 sopii sisältönsä puolesta hyvin apotropaiseen käyttöön, minkä vuoksi tällainen käyttökonteksti on todennäköisesti korostunut myöhemmässä traditiossa. Psalmitekstit MT, LXX ja 11Q11 psalmi eivät sisällä sellaisia muutoksia, jotka tekisivät niistä toisiaan paremmin sopivia apotropaiseen kontekstiin. Olen tutkimuksessani tarkastellut psalmin 91 versioiden (MT, LXX, 11Q11 psalmi) yhtäläisyyksiä ja eroja sekä valottanut niiden pohjalta psalmin 91 käyttöä Qumranissa ja UT:ssa. Sekä Qumranissa että UT:ssa psalmin 91 käyttö on painottunut erityisesti psalmin apotropaiseen tulkintaan, jonka pohjalta olen tuonut esiin uudenlaisia näkökulmia evankeliumien tekstien tulkintaan.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää psykoottisen mielenterveyspotilaan uskonnonvapautta. Tutkimuskysymyksiä on kolme: Millä perusteilla psykoottisen potilaan uskonnonvapaus on turvattu ja millä perusteilla sitä rajoitetaan? Miten psykoottinen ja uskonnollinen todellisuudentulkinta eroavat toisistaan? Vaarantaako psykiatriseen todellisuudentulkintaan perustuva hoito potilaan negatiivisen uskonnonvapauden eli oikeuden elää ilman uskontoa? Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Lähteet ovat perustusoikeudet, mielenterveyslaki, potilaslaki, YK:n Principles for the protection of persons with mental illness and the improvement of mental health care, Maailman psykiatriyhdistyksen Madridin julistus ja Suomen mielenterveysseuran Mielenterveyspotilaan oikeudet. Uskonnonvapautta tarkastellaan tässä tutkimuksessa kahden eri vapauskäsityksen näkökulmasta: ulkoisena vapautena, joka edellyttää kompetenssia ja autenttisuutta, sekä ulkoisen ja sisäisen vapauden summana, johon kompetenssi ja autenttisuus sisältyvät. Psykoottisella potilaalla on ihmisyytensä ja kansalaisuutensa perusteella lähtökohtaisesti täysi uskonnonvapaus, mutta sitä voidaan rajoittaa. Jos uskonnonvapaus ymmärretään ulkoiseksi vapaudeksi, rajoittaa psykoottisen potilaan uskonnonvapautta tahdosta riippumattomassa hoidossa hänen terveytensä ja turvallisuutensa suojaaminen. Uskonnonvapauden rajoittaminen voidaan perustella sillä, ettei psykoottinen potilas täytä uskonnonvapauden edellytyksiä eli kompetenssia ja autenttisuutta, sillä, että potilaan terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät oikeudet priorisoidaan uskonnonvapauden yläpuolelle sekä sillä, että pyritään terveyshyötyyn. Jos uskonnonvapaus ymmärretään ulkoisen ja sisäisen vapauden summaksi, on psykoosi uskonnonvapautta rajoittava tekijä, koska se tekee yksilöstä epäautenttisen ja puuttuu hänen kompetenssiinsa. Psykoosin (myös tahdosta riippumaton) hoito voidaan ymmärtää tällöin yritykseksi palauttaa uskonnonvapaus. Rajoittamalla ulkoista uskonnonvapautta pyritään maksimoimaan ulkoisen ja sisäisen uskonnonvapauden summa. Vaikka psykoottisella ja uskonnollisella todellisuudentulkinnalla on yhtäläisyyksiä, niiden toisistaan erottaminen on tärkeää, koska yksilöllä, jonka todellisuudentulkinta määritellään psykoottiseksi, on oikeus saada hoitoa, kun taas yksilön uskonnollista todellisuudentulkintaa suojaa uskonnonvapaus eikä sitä saa hoitaa sairautena. Lähteiden mukaan psykoottisen ja uskonnollisen todellisuudentulkinnan toisistaan erottaminen diagnostisten kriteerien ja lääketieteellisen tiedon avulla on lääkärin tehtävä. Tutkimuksessani esitän kaksi periaatetta, joiden avulla todellisuudentulkinnat voidaan erottaa toisistaan. Yksinäinen puu ei pala -periaatteen mukaan yksilön todellisuudentulkinta on uskonnollinen, mikäli se jaetaan jossain yhteisössä. Hedelmistään puu tunnetaan -periaatteen mukaan yksilön todellisuudentulkinta on uskonnollinen, mikäli sen terveydelliset ja sosiaaliset seuraukset ovat hyvät. Antipsykiatrinen kritiikki väittää psykiatrian olevan uskonto. Jos väite on tosi, puututaan tahdosta riippumattomassa hoidossa yksilön oikeuteen elää ilman uskontoa, sillä ko. hoidossa olevan psykoottisen potilaan on pakko suostua siihen, että häntä hoidetaan psykiatrian arvojen ja todellisuudentulkinnan mukaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jos psykiatria määritellään uskonnoksi, uskonnon käsite kärsii inflaation. Koska psykoottisen potilaan uskonnonvapaus on pohjimmiltaan eettinen kysymys, on tärkeää myöntää psykiatrian arvosidonnaisuus. Tällöin voidaan tehdä tietoisesti moraalisia päätöksiä ja kantaa moraalinen vastuu esimerkiksi diagnoosin määrittelyssä. Psykiatrian voidaan katsoa perustuvan universaaleihin arvoihin samalla tavalla kuin ihmisoikeuksienkin.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan isänmaan roolia sotilaspastorin julistustyössä talvi- ja jatkosodan aikana. Tutkimuksen aineistona on käytetty sotilaspastori Sakari Huiman julistustyötä vuosina 1939–1944. Julistustyö koostuu pääasiassa rintamalla pidetyistä, käsinkirjoitetuista, saarnoista. Osana tutkimusta on käytetty myös Huiman kirjoittamia muistiinpanoja, lehtiartikkeleita sekä kirjeenvaihtoa. Lähdemateriaalina käytettyjä saarnoja on 20 kappaletta, käsikirjoituksia ja muistiinpanoja 8 kappaletta sekä lehtiartikkeleita 12 kappaletta. Lisäksi tutkimuksessa käytettyjä kirjeitä on 13 kappaletta. Aineisto sijaitsee Oulun maakunta-arkistossa. Isänmaallisella puheella on keskeinen rooli Sakari Huiman julistustyössä, mikä johtuu pitkälti siitä, että julistustyö on syntynyt sodan keskellä. Erityisesti saarnoissa on tavallista puhua asioista myös uskonnollisen tematiikan ulkopuolelta. Näin ollen on luonnollista, että sotilaspappien julistustyössä esillä ovat myös isänmaalliset teemat. Sakari Huiman isänmaallinen retoriikka liittyy Suomen kansan ylistämiseen, vastakohtana viholliselle. Isänmaallisuus tulee esiin myös puheissa Suomen lipusta, historiasta sekä suomalaisista sotilaista ja heidän velvollisuuksistaan. Isänmaallista tematiikkaa esiintyy valtaosassa Huiman julistustyötä, vaikkakaan isänmaallisuus ei ollut hänelle henkilökohtaisesti merkittävimmässä roolissa. Suuressa osassa Huiman kirjoituksia isänmaallinen puhe on sekoittunut uskonnolliseen puheeseen, mutta tästä huolimatta julistustyön keskiössä on puhe Jumalasta. Isänmaallinen retoriikka tukee ajan saarnoja ja muuta julistustyötä, mutta Huiman julistustyössä uskonnollisella puheella on isänmaallista suurempi rooli. Sotilaspapit oli ohjeistettu toimimaan nimenomaan pappeina, eikä isänmaallisen puheen katsottu sopivan papin suuhun. Huima noudattaa tätä ohjetta, vaikka hänen julistustyössään on paikoin myös radikaaleja piirteitä.

Tutkielmassa tarkastellaan miten pukeutuminen, muoti, identiteetti ja uskonnolliset symbolit näkyvät nuorten aikuisten elämässä. Nämä aihealueet kytkeytyvät toisiinsa mielekkäällä tavalla ja siitä syystä ne valikoituivat tutkielman teemoiksi. Työn tarkoituksena on selvittää millainen identiteetti uskonnollisia symboleja käyttävillä nuorilla aikuisilla on. Työn kiinnostus kohdistuu erityisesti siihen, miksi nuoret aikuiset käyttävät uskonnollisia symboleja ja miten ne näkyvät pukeutumisessa. Tutkielman aineisto koostuu tekemästäni kuudesta teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat iältään 22–28-vuotiaita. Halusin keskustelujen etenevän vapaamuotoisesti ja vastausten olevan laajempia kuin esimerkiksi lomakehaastatteluissa. Sen vuoksi valitsin aineistonkeruumenetelmäksi puolistrukturoidun teemahaastattelun. Analyysimenetelmänä käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysia, ja tarkemmin ottaen teemoittelua. Tähän päädyin sen vuoksi, että tarkoituksenani oli etsiä haastatteluista ilmeneviä teemoja ja tutkia, minkälaisia merkityksiä niillä on haastateltaville. Pukeutuminen on suuressa roolissa tässä tutkielmassa ja se loi pohjan, johon oli luontevaa liittää mukaan identiteetti ja uskonnolliset symbolit. Kiinnostukseni identiteetin tutkimista kohtaan kasvoi koko ajan ja se antoi suuntaviivat työlleni. Yksilöllinen ja sosiaalinen identiteetti nousevat esiin erityisesti niin teoreettisessa viitekehyksessä kuin analyysissa. Työssä pohditaan mihin uskonnollisiin tai ei-uskonnollisiin ryhmiin haastateltavat kuuluvat ja mitä symbolien käyttäminen merkitsee heille. Haastattelujen perusteella nuorten aikuisten uskonnollinen identiteetti on avointa, positiivista ja muut huomioon ottavaa. Varauksellisuus itselle vieraisiin uskontoihin voi johtua tietämättömyydestä tai median luomasta kuvasta. Uskonnollisten symbolien käytölle on monia syitä, kuten esimerkiksi oman vakaumuksen esiintuominen ja muoti. Tutkielman johtopäätöksistä selviää, että kaikkien kuuden haastateltavan vastausten perusteella on mahdollista sanoa pukeutumisen ja uskonnollisten symbolien toimivan identiteetin ilmentäjinä. Identiteetti vaikuttaa nuorten aikuisten keskuudessa enemmän uskonnollisiin symboleihin kuin pukeutumiseen.

Tiivistelmä Referat Tutkimuksen aiheena on pyhäinpäivän vietto Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa koronapandemian vallitessa vuonna 2020. Pyhäinpäivä on yksi suosituimmista kirkkopyhistä, mutta se on varsin vähän tutkittu. Tämä tutkimus on määrällinen analyysi, joka tarkastelee pyhäinpäivän viettoa rituaaliteoreettisessa viitekehyksessä. Keskeiset teoreettiset lähtökohdat ovat rituaalisuuden ominaispiirteet, kuten toistuva, vahvistava ja muuttuva rituaalisuus. Tutkimuksen kohderyhmä ovat suomenkieliset evankelis-luterilaiset seurakunnat. Analyysi perustuu kokonaisotantaan ja kirkkoherrojen vastauksista syntyvään kyselyaineistoon (vastausprosentti 51 %). Analyysi on tehty SPSS-ohjelmiston avulla. Analyysin päätarkoitus on kuvata ja selittää pyhäinpäivän viettotapaa ja kirkkoherrojen muutosorientaatiota. Määrällisiä tuloksia illustroidaan laadullisten havaintojen kautta. Tutkimuksen tuloksena on pyhäinpäivän vieton rituaalisuuden ilmeneminen ajankiertoon asettuvana ja toistuvana sekä ylösnousemuksen ja toivon sanoman äärellä harjoitettavana vahvistavana rituaalisuutena. Kuolleiden muistelu, surussa tukeminen ja hiljentyminen ovat myös pyhäinpäivän vieton keskiössä. Kynttilöiden vieminen haudalle on tärkeää muistelurituaalisuutta. Seurakunnat ovat huolehtineet pyhäinpäivän vieton traditiosta myös koronapandemian aikana. Ne ovat vieneet pyhäinpäivän sanoman sinne, missä ihmiset on voitu kohdata virtuaalisesti tai fyysisesti, sisältöä jakaen tai keskustellen, kirkkotilassa tai hautausmaalla. Toisaalta koronapandemia on rajoittanut esimerkiksi iäkkäiden osallistumista pyhäinpäivän tilaisuuksiin. Pyhäinpäivän vieton kristillinen juhlaperinne on myös muuttuvaa rituaalisuutta. Pyhäinpäivän vieton kohdalla se merkitsee rajankäyntiä suhteessa ulkoisiin vaikutteisiin kuten halloweeniin ja kekriin. Kirkkoherrat muodostivat tässä suhteessa kolme orientaatiotyyppiä, jotka ovat perinteen tukijat, muutosorienteiset ja kekrille myötämieliset.