Browsing by Title

This thesis is a qualitative study of religious events on the Internet, characteristics and experiences in five congregations. The main data collection method was the interview. The following Lutheran congregations were involved in the study: Helsinki Cathedral congregation (Agricola church) and congregations in Kangasala, in Lieto, in Varkaus and in Oulu. The rapid technological development of the Internet, especially the increase of the access speeds in the network, has made possible to transfer live video and audio over a network. Broadcasting of religious events through the network has been proven to be an inexpensive way to bring a service of church to be followed through the network. The systems for religious events were considered to be easy to use in the studied congregations. The image quality was rated to be good on average by the interviewees. The sound quality was evaluated up to be a very good in three churches by the interviewees. The study shows, that there are on average same number of people as followers through the network as number of persons in the church for worship. Taking into account also those people who follow the worship service afterwards via the network, the number of people is even larger than number of people present in the church during the service. Religious events in the church on holidays are followed through the network more than the usual Sunday worships. Especially popular have been the holiday music productions, such as Easter passions that have collected thousands of followers across the network. Based on the interviews, the network service is appreciated most favorable by the members of the congregation. Some of the priests were a little worried at the beginning, when the service is transmitted to the network, but they became accustomed to it very soon. The most common motive for the network transmission has been to bring the church where the people are. Webcasts have become an integral part of the weekend's media offerings in the studied congregations. Other motives to offer webcasts are to proclaim gospel in modern media. In the church of Agricola there is willingness to raise awareness of the spiritual artists for webcasts. Network broadcasts have influenced in a positive way to the image of the congregation. Many local newspapers were interested in the topic and have written articles in magazines. The network broadcasts of the religious events have not influenced descending to the number of visitors in the events in studied churches. In all the studied congregations there were built communal and ritual elements on the webcasts. Examples of ritual elements are e.g. possibility to send prayers, to participate in the offering, or to sing hymns and spiritual songs when the hymn numbers are shown, or the lyrics are displayed on the screen. There is also possibility to send prayers via webcast to the religious event. It is part of communal dimension when the congregation prays together for prayer requests sent to the religious event. The dimension of the community in prayers is linked to the fact that there should be a possibility to pray for the prayers, which is sent to the service. In three congregations there have been made trials for discussion possibilities during the network broadcast of service. Experience has shown that most functioning discussion platforms have been the platforms of social media (like Facebook) where the discussion is made by own names. By the time of this interview, the online discussions have not been very active.

Tiivistelmä: Työssä on laaja kuvaileva aineisto, pääosin Karl-Heinz Kohlin kirjan Powerful Things pohjalta. Tutkin uskonnollisten esineiden maailmaa. Perehdyn niiden olemukseen, erilaisiin käyttötarkoituksiin ja oletettuihin voimavaikutuksiin. Pääaiheenani tutkielmassa ovat kristilliseen traditioon liittyvät teemat. Uskonnollisten esineiden kautta silmiemme eteen avautuvat eri aikakausien kulttuuriset käytännöt ja uskomukset. Ymmärryksemme lisääntyy esivanhempiemme elämästä ja elinolosuhteista. Työni avaa esivanhempiemme tapoja toimia arjessaan elämän ylläpitämiseksi ilman tekniikan tai lääketieteen apua. Yhteiskuntamme rakenteiden puuttuessa ihmiset turvautuivat yliluonnolliseen. Heillä ei ollut apunaan vakuutuksia eikä hyvinvointiyhteiskuntamme sosiaaliturvaa. Ihmiskunta tarvitsi siksi apua transsendentilta. He tarvitsivat itsetehdyn ja silminnähtävän ja käsin kosketeltavan kuvan jumaluudesta, elämän syvemmästä merkityksestä ja tietoisuuden Jumalan läsnäolosta. Pyhät esineet ovat olleet monille ikkunoita erilaisiin maailmankuviin lähestyä transsendenttia. Onkin ilmeistä, että jos emme keskity ensisijaisesti toimijoihin kulttuurissa, vaan pikemminkin esineisiin ja asioihin toimijoina, havaitsemme, että pyhä tai profaani asia on selvästikin enemmän elossa kuin ajattelimmekaan. Työssä tutkin, että mitä uskonto pohjimmiltaan on. Miten eri uskontoperinteet ovat syntyneet ja kehittyneet? Miten rituaalit ovat syntyneet? Miten eri uskontoperinteitä yhdistäviä ja erottelevia asioita on mahdollista luokitella ja varsinkin selittää? Tutkielmassa tarkastelen uskonnollisia käytäntöjä ja uskonnollisia rituaaleja. Niiden tarkoituksena on palvella eloonjäämistä, esimerkiksi toivomalla sadetta. Uskonnolliset rituaalit ovat keinoja vaikuttaa pyhiin voimiin. Tutkielmassa pohdin idolatriaa ja ikonoklasmia, joka eri maissa sai erilaisia muotoja. Ajan hengellä, kulttuurisilla ja uskonnollisilla näkökohdilla oli merkityksensä. Aikakaudella oli ja on myös oma merkityksensä suhtautumisessamme esineisiin. Taloudellisilla ja sosiaalisilla sekä uskonnollisilla muutoksilla ja kirkollisella auktoriteetilla on myös oma merkityksensä. Avaan tutkielmassa reformaattori Jean Calvinin pohdintaa idolatriasta, sen synnystä ihmismielessä, ollen kiinteä osa ihmisluontoa. Läntinen kristikunta jakautui reformaation myötä. Kirkkokuntien opilliset ja kulttuuriset erot ovat tätä päivää meidänkin ajassamme.

Tutkimus käsittelee alakouluikäisten lasten uskonnollisten käsitysten ilmenemistä elämänkysymyksissä. Tutkimusta varten uudistettiin Kalevi Tammisen 1980-luvulla kehittämä projektiivinen valokuvamittari. Tammisen mittaria käytettiin suomalaisten lasten ja nuorten uskonnollista kehitystä seuraavissa tutkimuksissa, joiden yhtenä osa-alueena oli elämänkysymysten kartoittaminen. Tämän tutkimuksen taustateoria nousee Tammisen tutkimuksista, johon tämän tutkimuksen tuloksia verrattiin. Aineisto kerättiin haastattelemalla toisen ja viidennen luokka-asteen oppilaita käyttäen hyväksi uudistettua projektiivista mittaria. Kuvamittarilla pyrittiin saamaan aikaan spontaaneja vastauksia lapsen samaistuessa kuvien henkilöihin. Kuviin liittyi tekstejä, joita lapset täydensivät. Näin saatiin aineistoa siitä, millaisia asioita lapset pohtivat, ja missä määrin uskonnollista pohdintaa esiintyy. Lasten elämänkysymyksissä koti ja perhe ovat keskeisellä sijalla samoin kuin kaverisuhteet. Kavereiden tärkeys tuli ilmi myös siinä, että kouluun liittyvistä iloista kaksi kolmasosaa koski kaverisuhteita. Huoli kaveriporukan ulkopuolelle jäämisestä oli suurta. Erityisesti koulukiusaaminen nousi esiin tässä tutkimuksessa. Lasten vastauksissa projektiivisiin kuviin toistui ilmaisu ”Sitä on varmaan kiusattu koulussa”. Lapset kokivat suurta huolta, ja osa ilmaisi itse olleensa kiusaamisen kohteena. Lapsilla ilmeni myös muita kouluhuolia, jotka liittyivät lähinnä kokeisiin ja läksyhin. Uskonnollisten pohdintojen osuus kaikista lausumista oli 39,8% eli suurin ryhmä lausumia. Uskonnolliset pohdinnat nousivat esiin pääasiassa niiden kuvien yhteydessä, joissa oli selkeä uskonnollinen viittaus. Lapset pohtivat Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloa ja olemusta. Jumala luojana herätti pohdintaa samoin kuin maailman synty ja kaiken alku. Pääsiäisen tapahtumat ja Jeesuksen ristinkuolema olivat keskeiseti esillä. Lasten pohdinnat olivat syvällisiä, vaikka heiltä puuttuu vielä käsitteitä, joilla kuvailla omia ajatuksiaan. Tutkimus vahvistaa sitä käsitystä, että uskonnollisen kehityksen vaiheteoriat selittävät edelleen melko hyvin lasten uskonnollisuutta, mutta yksilölliset erot voivat olla suuria muun muassa kasvuympäristöstä riippuen. Aikaisemmissa tutkimuksissa tämän ikäisillä lapsilla on todettu olevan vielä vankka usko Jumalan olemassaoloon ja Raamatun kertomusten totuuteen. Tässä tutkimuksessa lapset toivat esiin ihmettelyä ja empimistä ennen totena pidettyjen asioiden suhteen. Lapsilla pitäisikin olla mahdollisuus avoimesti pohtia ja ihmetellä uskonnollisia kysymyksiä myös koulun viitekehyksessä. Lasten perimmäisten kysymysten pohdinta on osa ihmisessä olevaa universaalia spiritualiteettia, mikä tulee huomioida lapsen kokonaisvaltaisessa kasvatuksessa. Tutkimuksessa kävi ilmi myös, että lasten seurakunnallinen aktiivisuus on vähäistä ja kirkossa käydään lähinnä koulun kanssa. Rukous ja Raamatun lukeminen oli vähentynyt huomattavasti aikaisempaan tutkimukseen verrattuna. Koululla on merkittävä rooli uskonnollisen perinteen siirtäjänä ja säilyttäjänä, koska vaikuttaa siltä, että vanhemmat luottavat koulun uskontokasvatuksen huolehtivan siitä. Uskonnollisen yleissivistyksen antaminen, virsien opettelu, Raamatun kertomuksiin tutustuminen ja yhteistyö kirkon kanssa auttavat lasta tutustumaan omiin uskonnollisiin juuriinsa ja sitä kautta kasvamaan uskontodialogiin kykeneväksi ja suvaitsevaksi henkilöksi.

Tässä tutkielmassa tarkastelen John Deweyn A Common Faith -teoksessa esittämää näkemystä naturalistisesta uskonnosta. Tutkimus keskittyy siihen voidaanko Deweyn uskonnollista naturalismia pitää a) naturalistisena ja b) uskonnollisena. Näihin kysymyksiin vastatakseni käyn tutkielmassani läpi A Common Faithia edeltänyttä uskonnonfilosofista keskustelua Yhdysvalloissa sekä modernia filosofista tutkimuskirjallisuutta. A Common Faith on vuonna 1934 julkaistu kolmeen luentoon pohjautuva teos, jonka sivuilla Dewey pyrkii esittämään korvaavan uskonnollisen vaihtoehdon niille, jotka pitävät vanhoja institutionaalisia uskontoja älyllisesti epätyydyttävinä. Deweyn itse asettaa esityksessään uskon kohteeksi ihanteen ja aktuaalisen välisen dynaamisen suhteen. Kokemuksen uskonnollisen laatupiirteen irrottaminen jäykistä metafyysistä rakenteista ja kiinnittäminen ihanteisiin mahdollistaa Deweyn mukaan uudenlaisen paremman yhteiselämän ja mahdollistaa paremmalla tavalla yhteisöjen kehityksen. Tutkielmani analyysiosiossa totean, että huolimatta tietyistä tulkinnallisista epäselvyyksistä voidaan Deweyn esittämää näkemystä pitää naturalistisena. Samoin nojaten vahvasti Jerome Stonen relatiivisen transsendenssin käsitteeseen totean, että esitys täyttää tietyt uskonnollisuuden konseptuaaliset reunaehdot. Deweyn esityksen uskonnollisuus kulminoituu erityisesti tietynlaiseen kosmiseen optimismiin, kongregationalistiseen kääntymys-käsitykseen sekä naturalistiseen käsitykseen ykseydestä. Analyysiosiossa suhtaudun kuitenkin myös kriittisesti Deweyn uskonnolliseen naturalismiin liittyvään melioristiseen kehitysuskoon sekä Deweyn yhteisöllisen uskon kyvyttömyyteen ottaa yhteisöllisiä ongelmia vakavasti.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä muutoksia tapahtuu nuoruusiässä uuteen kotimaahan muuttavan nuoren uskonnollisuudessa muuttoa seuraavien vuosien aikana. Tutkimuskohteena on peruskouluikäisenä Suomeen muuttaneet nuoret. Uskonnollisuutta tarkastellaan osana kulttuuria ja sen oppimista. Alkuperäisen kulttuurin ja uuden kulttuurin oppimisen teoreettinen viitekehys pohjautuu John Berryn luomaan akkulturaatioteoriaan. Sen mukaan oman kulttuurin aineksia hylätään tai säilytetään sen mukaan, miten arvokkaina niitä pidetään uudessa elämäntilanteessa ja kulttuuriympäristössä. Uuden kulttuurin sisältöjä puolestaan omaksutaan tai hyljeksitään sen mukaan, nähdäänkö ne tarpeeksi arvokkaina oman identiteetin rakennusaineina. Uskonnollisuus nähdään sosiaalisen oppimisen tuloksena. Uuteen kulttuuriin siirtymisen myötä siihen on tarjolla uusia sisältöjä koulun, kaveripiirin ja yhteiskunnan vaikutuksessa. Uskonnollisuutta ja siinä tapahtuvia muutoksia tarkastellaan Charles Glockin ja Rodney Starkin kehittelemän teorian kautta. Teorian mukaan uskonnollisuus sisältää viisi dimensiota, joissa tapahtuvia muutoksia tässä tutkimuksessa selvitetään tutkimukseen osallistuneiden nuorten osalta akkulturaatioprosessissa. Tutkimus on kvalitatiivinen ja se on toteutettu haastattelututkimuksena, johon osallistui kahdeksan haastateltavaa. Haastattelu on puolistrukturoitu teemahaastattelu, jonka teemoina ovat haastateltavien elämänvaiheet lapsuudessa ennen Suomeen muuttoa aina haastatteluhetkeen saakka sekä uskonnollisuuden ilmeneminen eri dimensioiden suhteen näissä elämänvaiheissa. Tutkimusaineiston analyysi on teorialähtöinen, jossa akkulturaatio ja uskonnollisuuden dimensiot toimivat analyysin pohjana sen alusta aina tuloksiin saakka. Analyysimenetelmänä oli laadullinen sisällönanalyysi. Haastatteluaineistosta on poimittu akkulturaation ja uskonnollisuuden teemoihin liittyviä sisältöjä ja tarkasteltu niiden välisiä yhteyksiä. Haastateltavat voidaan jakaa kolmeen ryhmään sen mukaan, millaista heidän uskonnollisuutensa haastatteluhetkellä oli: sitoutuminen omaan uskontoon ja sen oppiin, usko Jumalaan, mutta ei sitoutumista mihinkään uskontoon ja oppiin sekä individualistinen tapa tulkita uskonnollisia kysymyksiä. Yksinäisyyden, erilaisuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksesta johtuva hämmennys saattoi johtaa haastateltavat etsimään vastauksia omasta uskonnosta Suomeen muuton alkuvaiheessa. Uusi kotimaa ja kulttuuri antoivat omaan ajatteluun uusia tulkintatapoja ja ideologioita. Osalle haastateltavista tämä aiheutti oman uskonnon ja erityisesti siihen liittyvien sääntöjen ja rituaalien uudelleen arviointia. Uskonnollisuus säilyi eri dimension suhteen, jos kotimaassa lapsuudessa uskonnollisuuteen sosiaalistumista tapahtui kodin, kaveripiirin, lähiyhteisön sekä yhteiskunnan tasolla ja lisäksi perheen vanhempien uskonnollisuus ja yhteys uskonnolliseen yhteisöön säilyi myös Suomeen muuton jälkeen. Myös ikä ja ajattelun kehitys vaikutti haastateltavien uskonnollisuuteen.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan uskonnon huomioimista vastaanottokeskusarjessa. Tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan sitä, minkälainen on Maahanmuuttoviraston vastaanottokeskuksille vuonna 2017 antama ohjeistus ”Ohje uskonnonvapauden ja uskonnonharjoittamisen huomioimisesta vastaanottokeskuksissa” ja sitä, miten uskonto ja uskontoon liittyvät seikat käytännössä huomioidaan vastaanottokeskusarjessa. Aihetta tarkastellaan sekä turvapaikanhakijoiden että vastaanottokeskushenkilöstön näkökulmista käsin. Aiemman tutkimuksen perusteella uskonto tulee esille vastaanottokeskusarjessa, vaikka vastaanottokeskukset ovat uskonnollisesti sitoutumattomia. Uskonnonvapaus sekä aiheeseen liittyvä monikulttuurinen ohjaus ja työelämä ovat tutkielman keskeisiä tarkastelunäkökulmia. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Tutkielmassa käytetty aineisto koostuu Maahanmuuttoviraston vastaanottokeskuksille antamasta ohjeistuksesta ”Ohje uskonnonvapauden ja uskonnonharjoittamisen huomioimisesta vastaanottokeskuksissa” sekä viiden vastaanottokeskuksen johtajan haastattelusta. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Maahanmuuttoviraston ohjeistus sekä litteroidut haastattelut analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmin. Haastatteluista saadut tulokset ovat pääosin linjassa Maahanmuuttoviraston antaman ohjeistuksen tulosten kanssa. Tutkielman keskeiset tulokset voidaan jakaa kolmeen osaan: uskonnonvapauden ja uskonnon harjoittamisen monet muodot vastaanottokeskuksissa, Maahanmuuttoviraston rooli toiminnan määrittäjänä sekä koulutuksien ja ohjeistuksien antajana sekä monikulttuurisen asiakaskunnan ja monikulttuurisen työyhteisön tuomat mahdollisuudet ja haasteet vastaanottokeskustoimintaan. Tulosten pohjalta uskonnon huomioiminen vastaanottokeskuksissa on linjassa uskonnonvapauden ja aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkimustulosten ja aiemman tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että uskonnonvapauden hyvä toteutuminen edistää konfliktien ennaltaehkäisyä ja ratkaisua vastanottokeskusympäristössä. Monikulttuurisen asiakaskunnan ja monikulttuurisen työyhteisön tuomat mahdollisuudet ja haasteet vastaanottokeskustoimintaan on teema, joka koskettaa myös muita työympäristöjä vastaanottokeskustoiminnan ulkopuolella.

Tavoitteet Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen kahden kristillisen koulun vuosiluokkien 6-9 uskonnon opetussuunnitelmien tavoitteita ja sisältöjä suhteessa opetushallituksen laatimien Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2004 uskonnon tavoitteisiin ja sisältöihin. Menetelmät Tutkimuksen aineistona on kaksi erilaista uskonnon opetussuunnitelmaa, joista toinen on käytössä useammassa kristillisessä koulussa Suomessa. Lisäksi aineistona on Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004, johon vertasin koulukohtaisia opetussuunnitelmia. Tutkimusaineistoa tarkastelin sisällönanalyysin kautta ja vertailua tapahtui kolmesta näkökulmasta 1) koulu yksi ja 2) koulu kaksi suhteessa Perusopetuksen uskonnon opetussuunnitelman perusteisiin 2004 sekä 3) koulujen uskonnonopetuksen opetussuunnitelmien keskinäinen vertailu. Tulokset ja johtopäätökset Mielenkiintoista oli tutkia, mitä kristillisten koulujen uskonnon opetussuunnitelmissa halutaan eri vuosiluokilla (6-9) opettaa ja miten se on suhteessa perusopetuksen uskonnon opetussuunnitelman perusteisiin. Vaikka koulujen opetussuunnitelmat pohjautuivat perusopetuksen uskonnon opetussuunnitelman perusteisiin 2004, niin erilaisuutta ja koulukohtaisia lisäyksiä oli useita. Kuten Perusopetuksen opetussuunnitelmien yleisenä tarkoituksena on, niin koulut paikallisella tasolla muodostavat niiden pohjalta omat koulukohtaiset opetussuunnitelmansa. Niin Keski-Uudenmaan kristillinen koulu kuin Suomen kristillinen yhteiskoulu ovat näin toimineet vuosiluokkien 6-9 uskonnon opetussuunnitelmien suhteen. Molempien koulujen uskonnon opetussuunnitelmat perustuvat Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden 2004 evankelisluterilaisen uskonnon tavoitteisiin ja sisältöihin. Suomen kristillisellä yhteiskoululla olisi ollut mahdollisuutena tehdä vuosiluokkien 6-9 uskonnon opetussuunnitelma myös Perusopetuksen muiden uskontojen opetussuunnitelmien perusteet 2006 mukaan. Adventistisella uskonnolla on Perusopetuksen muiden uskontojen opetussuunnitelmien perusteet 2006:ssa omat tavoitteet ja sisällöt uskonnonopetukseen.

Vuonna 2015 alkanut Euroopan pakolaiskriisi on näkynyt myös Suomessa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden aikaisempaa suurempana määränä. Evankelis-luterilainen kirkko on ollut kriisin aikana esillä auttajan roolissa. Kirkko on esimerkiksi tarjonnut tilojaan hätämajoitukseen sekä vastaanottokeskusten järjestämiseen. Ei- kristittyjen ihmisten majoittaminen kristillisen kirkon tiloissa herättää kysymyksiä liittyen uskonnonvapauteen. Uudenlaisen tilanteen vuoksi uskonnonvapauden eri puolten sekä positiivisen että negatiivisen uskonnonvapauden toteutuminen nousevat ajankohtaisiksi kysymyksiksi. Kristityillä vapaaehtoistyöntekijöillä ja kirkon tiloja käyttävillä seurakuntalaisilla on oikeus toteuttaa omaa uskonnollista identiteettiiään oman uskonnollisen yhteisönsä tiloissa. Toisaalta turvapaikanhakijoilla ja pakolaisilla on oikeus negatiiviseen uskonnonvapauteen, oikeus olla joutumatta uskonnollisen toiminnan kohteeksi, jos he eivät sitä itse halua. Kaiken tämän pitäisi toteutua eri osapuolten yhteisesti jakamissa tiloissa, kirkon tiloihin perustettujen vastaanottokeskusten tiloissa. Tutkimuskysymyksenäni oli se, miten kristityt kokevat tämän uuden tilanteen. Tutkimuksen aineistona on kristillisellä internetsivustolla, kotimaa24.fi sivustolla, julkaistujen uutisten kommentoinnit. Aineistoa on rajattu aiheeseen liittyvien hakusanojen avulla sekä aikarajauksella. Tutkimus on aineistolähtöinen, koska kaikesta mahdollisesta hakusanojen ja aikarajauksen avulla rajatusta aineistosta tutkimuksen kohteeksi on valittu uutiset, joita sivuston käyttäjät olivat kommentoineet eniten. Eniten kommentoituja uutisia olivat uutiset, jotka käsittelivät kysymystä siitä, saako turvapaikanhakijoille ja pakolaisille evankelioida. Tutkimus on kvalitatiivista tutkimusta ja analyysimenetelmänä on käytetty diskurssianalyysiä. Aineistosta nousi esille kaksi selkeää ylädiskurssia, kristillinen diskurssi ja ihmisoikeudellinen diskurssi, joiden kautta vallitsevasta tilanteesta puhuttiin. Näiden ylädiskurssien lisäksi aineistosta nousi useita evankelioimista määritteleviä aladiskursseja. Diskurssien analysoinnin perusteella tilanne, jossa ei-kristityt tulevat kirkolle kuuluviin tiloihin, on uusi ja siksi siihen liittyy haasteita. Uusi tilanne nostaa toisen evankelis-luterilaisen kirkon perustehtävistä, lähetystehtävän, uudella tavalla esille.

Tutkimuksessa selvitetään, mitä yläkoulun katsomusaineiden oppikirjat kertovat uskonnottomuudesta ja uskonnonvapaudesta. Tutkimuksen aineisto koostuu kolmesta evankelisluterilaisen uskonnon oppikirjasta tai oppikirjasarjasta, kolmesta elämänkatsomustiedon oppikirjasta, yhdestä katolisen uskonnon oppikirjasta sekä yhdestä ortodoksisen uskonnon oppikirjasarjasta. Aineistoon valittiin vain sellaisia oppikirjoja, joita on tutkimushetkellä mahdollista tilata kirjakustantamoilta ja jotka ovat aktiivisessa käytössä yläkouluissa. Tutkimuksen taustaluvussa määritellään uskonnottomuus ja uskonnonvapaus käsitteinä. Lisäksi pohditaan erilaisten katsomusten opiskelua koulussa sekä oppikirjaa tutkimuksen kohteena. Aineiston analysointitapana käytetään teemoittelua. Aineistoon sisältyvistä oppikirjoista löytyy viisi uskonnottomuuteen liittyvää teemaa ja neljä uskonnonvapauteen liittyvää teemaa. Katsomusaineiden oppikirjoissa määritellään uskonnottomuus ja esitetään näkemyksiä uskonnottomuudesta, kerrotaan uskonnottomuuden kehityksestä, uskonnottomuuden yleisyydestä, uskonnottomasta toiminnasta sekä suhtautumisesta uskonnottomiin. Uskonnonvapaudesta oppikirjat kertovat sen määritelmiä, merkityksen sekä uskonnonvapauden kehitysvaiheet Suomessa ja ulkomailla. Tutkimuksen kohteena olleista oppikirjoista löytyy puutteita uskonnottomuuden termin määrittelyn suhteen, sillä mikään oppikirja ei onnistu selittämään termiä kattavasti. Oppikirjoissa ilmenee myös vahva tarve opettajalähtöiseen opetukseen erityisesti virheellisten terminselitysten sekä tiedollisen suppeuden vuoksi. Lisäksi oppikirjoissa tarkastellaan uskonnottomuutta ja uskonnonvapautta enimmäkseen vain oman katsomuksen näkökulmasta. Oppikirjoissa on havaittavissa jopa ristiriitaista tietoa eri katsomusaineiden oppikirjojen välillä. Tämä saattaa osaltaan heikentää rakentavaa keskusteluyhteyttä eri katsomusaineiden opiskelijoiden välillä.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten kulttuurisen monimuotoisuuden liittyvät haasteet ja kysymykset, vaikuttavat sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta aikuissosiaalityöhön. Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti uskonnon paikkaa aikuissosiaalityön kontekstissa. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi taustoituksena yhteiskunnallista ja ajallista kontekstia. Tutkimus toteutettiin pääkaupunkiseudulla sijaitsevan suuren kaupungin alueella yksilöllisinä puolistrukturoituna teemahaastatteluina, joihin osallistuivat aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöinä toimivat tai toimineet henkilöt. Tutkimusaineisto koostuu viidestä haastattelusta. Tutkimuskysymykset jakautuivat kolmeen osaan. 1. Millaisia tiedollisia ja toiminnallisia valmiuksia sosiaalityöntekijöillä on kulttuurien kohtaamiseen? 2. Millaisia kokemuksia sosiaalityöntekijöillä on kohtaamisista kulttuurien välisten asiakkaiden kanssa? 3. Millaisia koulutus- tai kehitystarpeita sosiaalityöntekijät kokevat työssään? Työn teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään sosiaalisen konstruktion käsitettä sekä Merja Aniksen kehittelemää kehysanalyysia. Sisällön- ja diskurssianalyysien avulla esille nostetaan viisi pääteemaa, joiden avulla koottiin yhteen tutkimuksen keskeisimpiä tuloksia. Analyysin tuloksena huomattiin, että erilaiset kulttuurit paikantuvat aikuissosiaalityön kontekstissa yhtäältä koko alan ja käytännön sosiaalityön kentän läpäiseviksi valta- ja vähemmistökulttuurien yhdessä muotoilemaksi työn ja vuorovaikutuksen lähtökohdiksi. Toisaalta taas ilmiöksi, jonka juuret ovat paikannettavissa suomalaisen yhteiskunnan monikulttuurisuus- ja hyvinvointipolitiikan osana olevan muutoskeskusteluun. Sosiaalityöntekijöiden mukaan koulutuksen lisäksi keskeisiä kulttuurisen kompetenssin määrittäviä tekijöitä ovat asenne ja oma kiinnostus. Aikuissosiaalityöntekijöiden esittämien selontekojen perusteella kulttuurisia piirteitä tunnistetiin hyvin, mutta ne luokiteltiin pääsääntöisesti selvärajaisina ja liikkumattomina. Tulkintojen voidaan katsoa olevan tilannekohtaisia, mutta niissä esiintyi myös säännönmukaisuuksia. Kehysanalyysin perusteella tuotetusta puheesta voitiin havaita osallistavaa, kulttuuritietoista, tasa-arvoistavaa, sopeuttavaa ja rasismitietoista puhetta. Tämän puheen avulla asiakkaille tuotettiin erilaisia identiteettejä, joiden kautta sosiaalityöntekijät määrittelivät työtapojaan ja -käytänteitä. Aineiston perusteella uskonto paikannettiin aikuissosiaalityön kentällä vahvasti osaksi kulttuuria. Yleisesti koettiin, että uskontoa ilmiönä ei tunneta hyvin. Aineiston perusteella uskontoa edustamaan nostettiin usein islam, jonka kautta tulkittiin uskonnon erilaisia ilmenemismuotoja. Sosiaalityötekijät kokivat tarvitsevansa koulutusta ja työn kehittämistä monikulttuurisuuden erilaisten ilmaisumuotojen kohtaamiseen.