Browsing by Title

Tutkielmassani tarkastellaan taiteilija Jyrki Nissisen sanoittamien äänikappaleiden sisältöä erityisesti uskonnon-, eksistentialismin- ja yliluonnollisuuden käsitteiden kautta. Tutkielman aihe valikoitui omasta kiinnostuksestani Nissisen musiikkia kohtaan, sillä olen seurannut taitelijan uraa läheltä noin 15 vuoden ajan. Soitan myös itse yhdessä yhtyeessä, jonka kappaleita tutkielmassani tarkastellaan. En ole kuitenkaan itse osallistunut kappaleiden sanoitus- tai sävellystyöhön. Tutkielman aluksi käyn läpi työni kannalta olennaiset keskeiset käsitteet sekä Nissisen henkilöhistoriaa. Tämän jälkeen määrittelen taitelijan eri yhtyeiden elinkaarta, sillä mielestäni työni kannalta on olennaista, että lukijat saavat selkeän kuvan siitä, mitkä ovat Nissisen taiteelliset lähtökohdat. Työtäni varten kävin läpi taitelijan musiikillisen tuotannon vuosina 1999–2018. Aineistokseni muotoutui yhteensä 194 kappaletta usealta eri yhtyeeltä. Analyysimmenetelmänä työssäni on käytetty laadullista sisällönanalyysiä, jonka pohjalta muodostin kategoriat. Näiden avulla siirryn analysoimaan kappaleiden sisältöä näiden kategorioiden avulla. Työni loppuosioissa teen johtopäätökset sekä yhteenvedon tekemistäni löydöksistä.

Tutkielmassani lähestyin uskontoa osana hoivaa ja hyvinvointipalveluja ikääntyneiden palveluasumisen kontekstissa, sen asiakkaiden omasta näkökulmasta. Tutkimustehtävänäni oli tarkastella ikääntyneiden palveluasumisen uskonnollista palvelutarjontaa ja sen asiakkaiden kokemuksia uskonnosta siellä. Tutkimusotteeni on laadullinen ja aineistolähtöinen. Aineiston muodostivat kymmenen (10) asiakashaastattelua, jotka tein kunnallisessa palveluasumisessa sekä uskonnollisen organisaation tuottamassa yksityisessä palveluasumisessa pääkaupunkiseudulla marraskuussa 2013 – maaliskuussa 2014. Aineistoa täydensivät kaksi (2) palveluasumisen järjestäjän näkökulman esille tuovaa haastattelua, sekä havainnointini palveluasumisen ympäristössä. Aineiston analysoin laadullisen sisällönanalyysin välinein. Palveluasumisen uskontoon liittyvä ilmapiiri ei ollut leimallisesti erottava tekijä yksiköiden välillä. Tämä ilmapiiri perustui demokraattisen yhteiskunnan arvoihin kuten asiakkaiden autonomiaan ja yksilöllisyyteen sekä suvaitsevaisuuteen. Uskonnollinen monimuotoisuus näyttäytyi tiedostettuna ja hyväksyttynä eri elämäntyylien sekä uskonnollisten mieltymysten ja asenteiden lukuisuutena, jotka ankkuroituvat osaksi refleksiivistä identiteettiä. Ympäristössä saattoi periaatteista huolimatta syntyä kuitenkin myös haasteita sekä uskonnollisuuden ilmaisemiselle että yksityisenä aiheena näyttäytyvän uskonnon puheeksi ottamiselle. Uskonnollinen palvelutarjonta muodostui palveluasumisen henkilökunnan, uskonnollisten yhteisöjen ja asiakkaiden itsensä toteuttamasta toiminnasta. Myös viestimien rooli palvelutarjonnassa oli tärkeä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko näyttäytyi uskonnollisista yhteisöistä laajimpana uskonnollisen toiminnan järjestäjänä järjestäessään yksityisten asiakastapaamisten ohella säännöllistä ryhmätoimintaa asiakkaille palveluasumisessa ja sen ulkopuolella. Tietoa toiminnasta oli saatavilla hyvin ja toiminta pääosin arvostettua. Uskonnolliseen toimintaan osallistumisen motiiveissa vaihtelivat sosiaaliset, henkiset ja hengelliset tarpeet, usein yhteen kietoutuneina. Muiden uskonnollisten yhteisöjen kohdalla korostuivat henkilökohtaiset ja yksityisinä näyttäytyvät suhteet yhteisöön. Uskontoon liittyvien kysymysten puheeksi ottaminen koettiin haasteellisena. Toimintaan osallistumisen lisäksi myös keskusteluun kaivattiin tukea. Keskustelu uskonnollisuudesta paikantui läheisiksi koettuihin ihmissuhteisiin, jotka eivät noudattaneet formaaliin ja informaaliin hoivaan liittyviä rajoja. Uskonnollisuuteen liittyvän tuen saamisessa pohdintaa herättivät siihen tarvittavat resurssit. Luottamus ja mahdollisuudet uskonnollisen tuen saamiseen kohdistuivat ammatilliseen ja vertaistukeen Ikääntymiseen liitetyt haasteet, kuten toimintakyvyn ja oma-aloitteisuuden heikkeneminen, sosiaalisen verkoston oheneminen ja jaksamiseen liittyvät vaikeudet haastoivat uskonnollisen palvelutarjonnan monipuolista hyödyntämistä uskonnollisen elämän hoitamisessa. Tärkeäksi tekijäksi uskonnon hyvinvointiin liittyvien ulottuvuuksien hyödyntämiselle palveluasumisen kaltaisissa hyvinvointipalveluissa näyttäytyy uskontoon liittyvien käsitysten refleksiivinen ja kriittinen tarkastelu sekä ikääntyneiden toimijuuden ja sen rakentumisen huomioiminen.

Tämän pro gradu –tutkielman aiheena on uskontojen välinen vuoropuhelu (uskontodialogi) ja erityisesti sen toiminnallinen ulottuvuus eli uskontojen yhteistyö. Kyseessä on tapaustutkimus: uskontojen yhteistyötä tarkastellaan Suomessa vuonna 2011 perustetun ”Uskontojen yhteistyö Suomessa” eli kolmen monoteistisen uskonnon kattaman USKOT-foorumi ry:n kautta. Tutkielmassa pyritään selvittämään ennen kaikkea miksi, mitä ja millaista uskontojen yhteistyö on, miten sitä käytännössä tehdään ja mihin suuntaan se on menossa. Tutkielman aineistona toimivat sekä USKOT-foorumin www-sivut lausuntoineen ja vuosikertomuksineen että USKOT-foorumin hallitusten jäsenten, varajäsenten ja entisten jäsenten haastattelut. Kyseessä on laadullinen tutkimus ja sen menetelmänä tekstiaineiston sisällönanalyysi. Sisällönanalyysin tukena toimii aiemman tutkimuksen pohjalta laadittu luku uskontodialogin käsitteen määrittelystä ja luokittelusta, ml. uskontojen yhteistyön rooli uskontodialogin osana. Tutkielmassa USKOT-foorumin pääasialliseksi tarkoitukseksi ja tavoitteeksi vahvistui yhteiskuntarauhan turvaaminen. Siinä olennaista on uskontojen vaikuttavuuden vahvistaminen, mihin pyritään vahvemman yhteisen äänen ja yhteistoiminnan symboliarvon maksimoimisen kautta. Foorumin työn kautta pyritään samalla turvaamaan uskontojen näkyvyys julkisessa tilassa sekä lisäämään tietoa uskonnoista, ml. uskontojen sisäisestä moninaisuudesta. Käytännössä kannanotot ovat USKOT-foorumin merkittävä ja näkyvin työväline, mutta myös eri keskustelutapahtumien järjestäminen, hankkeiden –kuten moniuskontoinen kalenteri- toteuttaminen ja yhteyksien ylläpito ovat myös keskeisiä. Foorumin toimintaa voidaan luonnehtia yhteiskunnalliseksi ja maalliseksi vaikuttamistyöksi, mutta samalla se on tiiviisti kunkin uskontokunnan arvopohjasta nousevaa. Uskontojen yhteistyö Foorumissa tarkoittaa jatkuvaa oppimista ja ymmärtävää, heittäytyvääkin asennoitumista. Olennaista on tahtotila toimia löydettävissä olevien yhdistävien tekijöiden pohjalta, missä Foorumiin edustajiksi valikoituneilla yksilöillä on paljon merkitystä. USKOT-foorumin toimintaa voidaan luonnehtia pitkälle reaktiiviseksi kansallisen tason toiminnaksi ja Suomen kontekstia korostavaksi. Luonteenomaista Foorumin toiminnalle on kompromissinomaisuus; jossain määrin myös suvaitsevaisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen pyrkiminen. Tulevaisuudessa USKOT-foorumi joutunee pohtimaan tarkemmin kolmen monoteistisen uskonnon edustavuuden kattavuutta, käytännön toimintaedellytystensä vahvistamista (resurssit) sekä Foorumin sisäisen keskusteluyhteyden edelleen syventämistä, ml. ruohonjuuritason rooli sekä Foorumin asema paikallistason ja kansainvälisen uskontodialogin saumakohtana. Tutkielman pohjalta tarpeen USKOT-foorumille ja uskontojen yhteistyölle Suomessa nähdään kasvaneen olennaisesti muutamassa vuodessa. Voidaan esittää, että jollei USKOT-foorumia olisi, tulisi se tai jokin vastaava keksiä. Tutkimusaineiston ja –tulosten pohjalta uskontojen yhteistyötä voidaan luonnehtia nimenomaisesti ympäröivän yhteiskunnan tarpeista lähteväksi, toiminnalliseksi ja käytännölliseksi uskontodialogiksi. Uskontojen yhteistyössä siirrytään sanoista tekoihin, missä prosessissa kuitenkin dialogisuus ja uskonnolliset arvot säilyvät keskeisinä tekijöinä.

Keskustelu uskonnon paikasta julkisessa tilassa on laaja ja ajankohtainen. Vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen uskonto on noussut niin maailmanpolitiikan kun median keskipisteeseen. Tämä tutkimus on kuitenkin rajattu 2000-luvulla käytyyn suomalaiseen keskusteluun siitä, miten uskonto saa näkyä julkisissa kouluissa. Rajausta on perusteltu aineiston laajuudella sekä sillä, että koulumaailmaa koskevat keskustelut heijastelevat myös laajempia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Tutkimuskysymyksiä on kaksi, millaisena ilmiönä uskonto nähdään ja mikä on sen paikka julkisessa tilassa. Metodologisesti tutkimus perustuu systemaattiseen analyysiin, joten ensimmäinen taustaluku käsittelee keskeisten termien, uskonnon ja julkisen tilan, määritelmiä. Seuraavassa taustaluvussa avataan sitä laajempaa eurooppalaista kontekstia, johon suomalainen keskustelu asettuu. Eurooppalaisen keskustelun aineistona toimii Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen aihetta koskevat päätökset. Varsinainen lähdeaineisto kattaa suomalaisia viranomaislausuntoja, yhden kirjalliseen muotoon puetun väittelyn suvivirrestä sekä Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n ylläpitämät aihealueeseen sopivat sivustot. Suomessa käytävä keskustelu koskee tasapainottelua positiivisen ja negatiivisen uskonnonvapauden välillä. Tästä aiheesta näkyvin keskustelunaihe kuitenkin tiivistyy sen ympärille, saako kevätjuhlien suvivirsiperinne jatkua. Tutkimuksen yksiselitteinen tulos on se, ettei Suomessa vallitse yhtenäistä käsitystä uskonnon paikasta julkisessa tilassa. Aineistosta nousee yhtenevä käsitys siitä, että koulun tulee olla uskonnollisesti neutraali. Erot näkyivät kuitenkin siinä, miten tuo termi määritellään. Mitä luontevampana osana uskonto nähdään ihmisen yhteisöllistä elämää, sitä enemmän sille ollaan valmiita antamaan tilaa myös julkisessa tilassa. Käsitykset siitä, mikä nähdään uskonnon harjoittamisena ja kuinka paljon halutaan korostaa negatiivista uskonnonvapautta, vaihtelivat.

Tutkielman tavoitteena on selvittää uskonnon näkymistä kolmen suomalaisen puolueen pää-äänenkannattajina toimivissa puoluelehdissä. Tutkielma linkittyy uskontososiologiseen keskusteluun mediasta ja uskonnon paikasta mediayhteiskunnassa ja kahden tutkimuskysymyksen avulla on tarkoitus saada mahdollisimman kattava kuva puoluelehtien sisällöstä ja vastaus tutkielman tavoitteeseen. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Minkälaista uskontoon liittyvää sisältöä on suomalaisissa puoluelehdissä? ja 2. Millaisena puoluelehdet kuvaavat Suomen uskonnollista kenttää? Tutkielman aineistona on Sosialidemokraattisen puolueen Demokraatti, Kokoomuksen Nykypäivä ja Keskustan Suomenmaa –lehtien vuosikertojen 2018 uskontoon liittyvä sisältö. Vuosikerrat sisältävät yhteensä 108 numeroa, joista 74:ssä käsitellään uskontoa. Tarkasteluun otettiin mukaan kaikki pääkirjoitukset, haastattelut, reportaasit, artikkelit, kolumnit, pakinat, mielipidekirjoitukset sekä esimerkiksi tietovisakysymykset, jotka sisältävät jotakin uskontoihin liittyvää ainesta. Analyysiyksiköitä aineistossa on yhteensä 131. Tutkimusmetodina on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, minkä lisäksi analyysissa käydään keskustelua aikaisemman uskonnon ja median tutkimuksen kanssa sekä mietitään muun muassa mediatisaatio-teorian istumista puoluelehtiin. Aineisto on jaettu kahdeksaan alateemaan, joista neljä kuuluu valtakirkon teemakokonaisuuteen ja neljä vähemmistöihin. Juttumäärällisesti eniten uskonnosta kirjoittaa aineiston perusteella keskustalainen Suomenmaa, josta löytyy lähes yhtä paljon uskontoon liittyviä juttuja kuin Demokraatista ja Nykypäivästä yhteensä. Aineiston perusteella puoluelehdet kirjoittavat selkeästi eniten evankelis-luterilaisesta valtakirkosta, minkä lisäksi muut vähemmistöt ovat esillä satunnaisesti. Valtakirkkoon liittyvässä kirjoittelussa näkyvyyttä saavat muun muassa puolueiden uskontosuhteet, kirkon työntekijät, kirkon jäsenyys ja vuoden 2018 kirkolliset vaalit. Vähemmistöjen kohdalla aineistosta nousee esille muun muassa islamiin sekä katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon liittyvät poliittiset kysymykset sekä esimerkiksi islamin ja terrorismin välille muodostunut ja mediassa muutoinkin nähtävissä oleva näiden välinen syy-seuraussuhde. Evankelis-luterilaisen kirkon hallitsevuuden lisäksi aineistosta käy ilmi, että puoluelehdissä uskontoa käsitellään usein politiikan kautta. Esimerkiksi kirkon työntekijöiden haastatteluissa pyritään tuomaan esille myös haastateltavan suhde puolueeseen. Uskontososiologian yksi perusdiskurssi on ollut uskonnon tuleminen entistä näkyvämmäksi ilmiöksi mediassa ja yhteiskunnassa. Aineiston perusteella voidaan kuitenkin sanoa, että uskonto ei ole puoluelehdissä erityisen näkyvä ilmiö. Uskonnolliset juhlat eivät kasvattaneet juttumääriä, kuten perinteisesti mediassa on havaittu, eikä aineistossa myöskään esiinny viitteitä uskontojen poliittisen vaikutusvallan kasvuun. Sen sijaan aineiston perusteella voidaan sanoa, että poliittisen journalismin edustajina puoluelehdet näyttävät tarttuvan herkästi poliitikon uskonnolliseen vakaumukseen, kun siihen on mahdollisuus. Uskonnon mediatisaatio-teoria ei saa puoluelehdissä tukea väitteilleen. Suomen uskonnollisesta kentästä puoluelehdet antavat tilastoihin verrattuna osittain ristiriitaisen kuvan. Evankelis-luterilainen valtakirkko nousee selkeästi aineiston suurimmaksi teemaksi, mutta sen sijaan vähemmistöjen ja tilastojen kohdalla on eroavaisuuksia. Yksi aineiston merkittävimmistä havainnoista liittyy uskonnottomiin ja uskontokuntiin kuulumattomiin, joiden määrä Suomen uskonnollisessa kentässä on suuri, mutta näitä ei sen sijaan puoluelehtien juttutarjonnassa huomioida lainkaan.

Vuonna 2015 Eurooppaa koetelleen pakolaiskriisin myötä Suomeen saapui yli 32 000 turvapaikanhakijaa eli noin kuusinkertainen määrä normaaliin vuoteen verrattuna. Turvapaikkaa haettiin aluksi pääasiassa muilla perusteilla, mutta sittemmin uskonnollisen vainon perusteella tehtyjen hakemusten määrä on merkittävästi lisääntynyt. Suurin osa näistä on niin sanottuja uusintahakemuksia, joissa turvapaikkaa haetaan uudelleen aiemman muulla perusteella esitetyn hakemuksen tultua hylätyksi. Käytännössä useimmat uusintahakemukset ovat olleet uskontoperusteisia ja ne perustuvat muslimien täällä tapahtuneeseen kristityksi kääntymiseen. YK:n pakolaissopimus eli niin sanottu Geneven sopimus velvoittaa siihen, ettei turvapaikkaa hakenutta palauteta alueelle, jossa häntä uhkaa vaino etnisen alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi. Tässä tutkimuksessa selvitetään turvapaikkaharkintaa niissä tilanteissa, joissa suojelua on haettu kotimaasta lähtemisen jälkeen eli sur place tapahtuneen kristityksi kääntymisen vuoksi. Tutkimuksen kohteena on seitsemän Finlex -tietokannassa julkaistua KHO:n ja kaksi hallinto-oikeuden ratkaisua, jotka löytyvät Migrin julkaisemasta sisäasiainministeriölle kesällä 2018 annetusta selvityksestä. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on määrittänyt uskonnon kolmiportaisesti siten, että sen voi ymmärtää vakaumuksena, identiteettiin liittyvänä ja tapakultuurina (religion as belief, religion as identity, religion as way of life). Usein uskontoon kuuluu piirteitä näistä kaikista osa-alueista ja näin on myös kristinuskossa. Jaottelu on yleinen kaikkia uskontoja koskeva eikä sitä ole laadittu erityisesti kristinuskoa ajatellen. EU:n alueella turvapaikka-asioiden ratkaisutoimintaan osallistuvat kolmentoista maan kansalliset tuomarit ovat julkaisseet vuonna 2015 mielipidekirjoituksen, jonka lähtökohtana on olettamus, että aidon kristityksi kääntymisen tärkeimpänä merkkinä on sisäinen vakaumus. Tämä vastaa lähinnä UNCHR:n uskontomääritelmän religion as belief -osuutta. Tutkimuksessa läpikäytyjen oikeustapausten perusteella tällä painotuksella kristityksi kääntymisen luotettavuusarviointi Suomessakin tehdään. Luotettavuusarvioinnin voisi tehdä toisellakin tavalla. Siinä yksilön uskon merkkeinä eroteltaisiin toisistaan uskon sisäiset ja ulkoiset merkit. Sisäiset merkit vastaavat lähinnä UNCHR:n määrityksen vakaumusta (religion as belief). Yhteistä niille on, ettei kukaan ulkopuolinen pysty niitä toteamaan, vaan ne tulevat muiden tietoon vain sitä kautta, mitä ihminen niistä itse kertoo. Ulkoiset merkit puolestaan ovat sellaisia, jotka ovat kaikkien havaittavissa kuten kristillisen kasteen ottaminen, seurakunnan jäsenyys, osallistuminen uskonnonharjoitukseen, tiettyjen uskonnon mukaisten tapojen tai pukeutumissäännösten noudattaminen tai uskonnollisten juhlien viettäminen. Tässä niin sanotussa amerikkalaisessa arviointimallissa kääntyjän uskonnollisuutta tarkastellaan ”vainoajan silmin”, jolloin keskiössä ovat ne ulkoisesti havaittavat seikat, jotka laukaisevat vainon. Tarkastelun painotuksena ei siis ole sisäinen vakaumus, josta ei voi tehdä objektiivisia havaintoja, vaan merkittävämpiä ovat selvästi ulospäin näkyvät faktat. Kääntymistä voidaan pitää aitona, jos se ilmentää objektiivisesti havaittavia uskon ulkoisia merkkejä siinä määrin, että ne laukaisisivat uskonnollisen vainon tällaista henkilöä kohtaan. Lisäksi mahdolliset hakijan vakaumuksesta kertovat merkit olisivat saman suuntaisia.

Tutkielmani tavoitteena on tutkia Lutherin rakkauden teologiaa, eli sitä mikä asema rakkaudella on Lutherin pelastuskonseptiossa: mikä on uskon, hyvien tekojen ja rakkauden suhde. Tutkimuskysymykseni on, miten Luther käyttää rakkaus-termiä Galatalaiskirjeen selityksessä käsitellessään ihmisen pelastumista. Tutkimukseen kuuluu sen eritteleminen, puhutaanko ihmisen vai Jumalan rakkaudesta sekä ennen Jumalan pelastavan aktion toteutumista ihmisessä että sen jälkeen. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi, jolla analysoin Lutherin tuotannosta aiheen kannalta keskeisiä käsitteitä, argumentteja ja ajattelun taustaoletuksia. Päälähteenäni tutkimuksessani on Lutherin Galatalaiskirjeen selitysteos. Tutkimustuloksena on, että Luther käyttää rakkaus-termiä Galatalaiskirjeen selityksessä käsitellessään ihmisen pelastumista siten, että Jumala toimii rakkaudessaan pelastaakseen ihmisen. Jumalan rakkaus Kristuksessa tekee syntisestä ihmisestä vanhurskaan. Tämän vanhurskaus saadaan uskon kautta, jossa Kristus on reaalisesti läsnä ihmisessä. Täten usko on ensisijainen rakkauteen nähden pelastuksessa ihmisen näkökulmasta, mutta kuitenkin kaikki viimekädessä perustuu Jumalan rakkauteen, joka on Jumalan näkökulmasta ensisijainen asia uskoon nähden. Pelastus Kristuksessa tuottaa ihmisessä jumalallisen rakkauden, joka toimii lähimmäisen hyväksi. Ihminen, jonka sisimmässä Kristus on uskossa läsnä, rakastaa lähimmäistään ollen tälle Kristus. Yhteiskunnassa toteutuu myös Jumalan rakkaus eri toimijoiden kautta, jolloin Jumala käyttää heitä ikään kuin naamareinaan. Ihminen rakastaa myös Jumalaa tällä saamallaan rakkaudella. Kuitenkin tämä jumalallinen rakkaus on ihmisessä epätäydellistä ja siksi tarvitaan julistettua vanhurskautta. Tämä on alkavaa vanhurskautta, joka toimii ihmisessä yhdessä ihmistä muovaaman Kristuksen kanssa. Näin olen päätynyt tulokseen, että on vain kaksi rakkautta: Jumalan rakkaus ja ihmisen rakkaus. Jumalan rakkaus saa vain erilaisia muotoja riippuen tarkastelun näkökulmasta.

Tiivistelmä Referat Ian McEwanin romaani Lauantai (alk. Saturday) ilmestyi vuonna 2005. Ajallisesti läheisen suhteen McEwanin Lauantaihin muodostavat ns. ”neljä hevosmiestä”, eli Sam Harris, Richard Dawkins, Daniel Dennett ja edesmennyt Christopher Hitchens. Edellä mainittujen avainteokset ilmestyivät tiiviisti vuosien 2004 ja 2007 välillä. Lauantain ilmestyttyä vuonna 2005, se ilmestyi samaan kulttuurilliseen ajanjaksoon uusateististen teosten kanssa. Tutkielmani osallistuu keskusteluun Lauantain mahdollisesta suhteesta ns. uusateistiseen kaunokirjallisuuteen tarkastelemalla Lauantain ja neljän uusateistisen avainteoksen suhteita. Uusateismin lisäksi tutkielma nostaa esiin Steven Pinkerin ehdottamat valistusihanteet, joita ovat järki, tiede, humanismi ja kehitys. Lauantain analyysissä näitä Pinkerin ehdottamia (uus)valistusihanteita ja uusateismin avainteosten teemoja kuljetetaan rinnakkain. Tutkielman analyysissä hyödynnetään Raymond Williamsin tutkimuskonseptia ”kokemisen struktuurit”. Kysymällä, Miten uusateismi ja uusvalistus rakentuvat kokemisen struktuuriksi Lauantai-romaanissa? selviää, että Lauantaissa kuvattu kokemisen struktuuri voidaan tulkita esiin valistuskomponenttien kautta. Nämä uusvalistuskomponentit vaikuttavat läheisessä suhteessa uusateismiin, sekä dynaamisesti toisiaan tukien. Ehdotankin, että Lauantaista voidaan löytää erityinen uusateistisen valistuksen kokemisen struktuuri. Uusateistisen valistuksen kokemisen struktuurin kautta tulkittuna ehdotan Lauantai-analyysini perusteella kolmea keskeistä löydöstä, jotka voidaan ottaa tulevassa McEwan-, Lauantai- ja uusateistisen kaunokirjallisuuden tutkimuksessa huomioon: 1) Lauantai uusateistisena romaanina. Vaikka McEwania ei voitaisikaan pitää uusateistisena kirjailijana, ehdotan, että Lauantaita voidaan pitää teemoiltaan ja kokemusrakenteeltaan uusateistisena romaanina. Näin sen kautta voidaan heijastella ainakin jossain määrin uusateistista ilmiökenttää. 2) Kokemisen struktuurit eletyn elämän kuvaajina. Raymond Williamsiin liittyvä teoriakehys todistaa Williamsin kokemisen struktuurit -käsitteen selitysvoimasta. Kokemisen struktuurien kautta voidaan tarkastella romaanikerronnan kokemusrakenteita sekä luoda dynamiikkaa temaattisen tulkinnan lomaan. 3) Lauantain luokkaproblematiikka. Lauantaissa vaietaan osittain tai kokonaan yhteiskunnallisista luokkakysymyksistä holistisessa mielessä. Uusateistisen valistuksen kokemisen struktuuriin kuuluu järjen, tieteen ja humanismin hegemonia-asema, joka rakentuu tosiaan tukevien komponenttien varaan ja sulkee ulkopuolelleen sitä uhkaavat paineet. Kirjallisuuden ja luokan kysymyksiä onkin laajennettava kohti uusateismia, uusvalistusta ja uusateistisen kirjallisuuden tutkimusta.

Tiivistelmä Referat Tässä tutkielmassa tarkastellaan Jean Calvinin (1509-1564) pyhityksen teologiaa. Tutkimuksen päälähteenä on Roomalaiskirjeen kommentaari (1540). Roomalaiskirje on Calvinin teologian ja tuotannon kulmakivi. Sen perusteella saadaan edustava kuva Calvinin pyhityksen teologiasta hänen teologiuransa tärkeässä vaiheessa, 1530-1540-lukujen taitteessa. Tuloksilla on yleistettävyyttä laajemminkin, sillä lähteenä käytetään kommentaarin viimeisintä revisiota vuodelta 1556. Calvin päivitti kommentaarejaan useaan otteeseen lisäten perusteluja ja syventäen sisältöä lisääntyneen tietämyksensä mukaan. Tutkielman lähteenä on käytetty kommentaarin viimeisintä, vuoden 1556, revisiota. Tutkielmassa selvitetään ensiksi pyhityksen inhimilliset ja jumalalliset edellytykset, jonka jälkeen selvitetään, millä tavalla Jumala pyhityksen toteuttaa ja millä tavalla se ilmenee. Tuloksena selviää, että Calvin sitoo pyhityksen elimellisesti vanhurskautukseen, siten, että ne muodostavat vanhurskauttamisen kaksi puolta. Calvinin soteriologia on kokonaisvaltainen, mutta siinä on myös voimakkaita jännitteitä, joita Calvin hyödyntää eri tavoin kulloisenkin pyrkimyksensä mukaan, milloin kehottaen, opettaen ja rajanvetokriteereitä muodostaen. Jumalan pelastavan työn ensimmäinen hyöty on vanhurskauttavan uskon syntyminen ihmisessä. Toinen hyöty on ihmisen pyhittyminen (sanctificatio). Vanhurskautus ja pyhitys kuuluvat yhteen. Niitä ei voi erottaa toisistaan, aivan kuten nämä lahjat ovat erottamattomasti yhdessä Kristuksessa. Kristus yhdistyy (unio) Pyhässä hengessä uskovaan ja saa aikaan muutoksen tämän elämässä. Vanhurskautus ei pysähdy anteeksiantoon eikä johda ihmistä vaalimaan syntejään, vaan sen päämääränä (telos) on elämä pyhyydessä ja pyhityksessä. Calvin käyttää myös termejä, uudesti syntyminen, tai uudelleen luominen (regeneratio) ja katumus (poenentia). Katumus merkitsee kääntymystä Jumalan puoleen. Se perustuu oikeaan uskoon, joka puolestaan perustuu oikeaan Jumalan tuntemiseen, jonka lähde on Raamatun sana. Ihminen kääntyy Jumalan puoleen oikeassa Jumalan pelossa, joka on toisaalta ymmärrystä synnistä koituvasta Jumalan vihasta (timor dei), toisaalta se on Jumalan armon synnyttämää uskoa ja kiitollisuutta, joka saa vihaamaan pahaa ja elämään Jumalan mielen mukaista uutta hengellistä elämää. Kääntymyksen dynamiikka muodostuu Jumalan kaksijakoisesta, lihaa kuolettavasta (mortificatio) ja eläväksi tekevästä, työstä (vivificatio). Katumus johtaa toisaalta itsensä kieltämiseen ja toisaalta kasvuun Kristuksen kuvan kaltaisuuteen. Tämä on hitaasti etenevä prosessi, jossa ihminen ei tule tässä ajassa valmiiksi. Henki saa ihmisen ajattelemaan toivossa tulevan maailman elämää. Jumalan pelastava ja pyhittävä työ koskee ainoastaan Jumalan valittuja, jotka Jumala on ennaltamäärännyt Poikansa kuvan kaltaisuuteen. Vanhurskautuksen ja pyhityksen kysymykset syvenevät tutkielmassa kristologian, pneumatologian ja sakramenttiteologian kysymyksiksi.

Helluntailais-karismaattinen liike on globaalisti kristinuskon kasvavin uoma. Suomessa se ei ole saavuttanut suurta enemmistöä taakseen eikä se aina nauti hyvästä maineesta kristillisten piirien sisä- tai ulkopuolella. Yksi liikehdinnän haara on anglikaanikirkosta lähtöisin oleva New Wine -liike. Se pyrkii helpottamaan karismaattisen uudistuksen soveltamista käytännön seurakuntaelämään. Suomen New Wine -liikettä ei ole aikaisemmin tutkittu. Siksi tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millaiseksi Suomen New Wine -liike on muotoutunut sekä millaisia merkityksiä New Wine -liikkeellä on ollut mukana olleiden elämässä. Tutkimukseni oli laadullinen tutkimus ja sen metodina aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineisto muodostui teemahaastatteluista. Haastattelin kymmentä vähintään noin kymmenen vuotta New Wine -liikkeessä mukana ollutta henkilöä, jotka ovat olleet evankelis-luterilaisen kirkon tai Suomen Vapaakirkon seurakuntien työntekijöitä tai kristillisten järjestöjen vaikuttajia. Tutkimustulokset osoittivat, että Suomen New Wine -liike edustaa hengellisyyden ja karismaattisuuden osalta maltillista linjaa, vaikka armolahjoilla ja Pyhän Hengen kokemisella on suuri painoarvo. Suomen New Wine korostaa kristittyjen yhteenkuuluvaisuuden merkitystä sekä arkista ja elävää kristillisyyttä. Liikkeessä mukana olleet antoivat tutkimustulosten mukaan erityistä arvoa oman uskonelämänsä vahvistumiselle, samoin kuin liikkeen vaikutuksesta omassa työssään tapahtuneelle muutokselle. Tarkastelin tutkimuksessa lisäksi New Wine -liikkeen rutinoitumista. Tutkimukseni voi auttaa ymmärtämään maltillisen karismaattisen kristillisyyden soveltamista suomalaiseen kristilliseen kenttään ja tavalliseen seurakuntaelämään, jotka eivät välttämättä ole kovin vastaanottavaisia karismaattisuuden ääri-ilmiöille.