Browsing by Title

Tämä tutkielma selvittää miten suomalaiset akupunktiohoitajat näkevät henkisyyden merkityksen, ja miten nämä merkitykset ilmenevät heidän työssään. Työ kartoittaa myös akupunktiohoitajien näkemyksiä akupunktion yhteiskunnallisesta asemasta. Aineistona on yhdeksän akupunktiohoitajan teemahaastattelut. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä sovelletaan Paul Heelasin teoriaa holistisesta henkisyydestä sekä soveltuvin osin myös muuta henkisyyttä käsittelevää uskontotieteellistä tutkimusta. Holistisella henkisyydellä Heelas viittaa kokonaisvaltaisuutta ja yksilöllisyyttä korostavaan henkisyyteen, joka sijoittuu vaihtoehtohoitojen piiriin. Haastatteluaineiston analyysi on toteutettu käyttäen metodina aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Analyysiosio jakautuu kolmeen eri pääteemaan: haastateltavien käsitykset henkisyydestä, yhteneväisyydet holistisen henkisyyden teoriaan ja haastateltavien näkemykset akupunktion yhteiskunnallisesta asemasta. Kiinalaisella lääketieteellä on juuret taolaisuudessa, mutta akupunktio nähdään usein länsimaissa varsin sekularisoituneena harjoitteena. Vaikka akupunktiota käytetään Suomessa myös täydentämään lääketieteellistä hoitoa, se kohtaa silti skeptisyyttä. Vaihtoehtohoitoja koskeva lakialoite ja sen saama mediahuomio vaikuttavat myös akupunktion yhteiskunnalliseen asemaan. Akupunktiosta on tehty runsaasti lääketieteellistä tutkimusta, mutta uskontotieteellisestä näkökulmasta sitä on tutkittu melko vähän. Tutkielmani pyrkii vastaamaan tähän tutkimusaukkoon antamalla äänen akupunktiohoitajien näkemyksille. Tutkielman tulosten perusteella akupunktiohoitajien ajatukset henkisyydestä ovat riippuvaisia heidän taustastaan ja kiinnostuksen kohteistaan. Henkisyys on käsitteenä monimuotoinen, ja siksi avoin myös erilaisille tulkinnoille. Haastatteluaineistossa esiintyi useita yhtymäkohtia Heelasin holistiseen henkisyyteen, kuten kokonaisvaltaisuuden ja asiakaslähtöisyyden korostaminen sekä energian keskeinen rooli. Yhteiskunnallisella tasolla akupunktiohoitajat olivat huolestuneita pääosin kielteisestä mediahuomiosta, sekä vaihtoehtohoitoja koskevan lakialoitteen vaikutuksista heidän työskentelymahdollisuuksiinsa. Kritiikkiä esitettiin myös lääketieteellistä hoitoa kohtaan, jonka nähtiin keskittyvän pitkälti oireisiin ja lääkehoitoon kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sijaan. Akupunktion koettiin olevan silti hyvä vaihtoehto täydentämään lääketieteellistä hoitoa.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Voi hyvin -lehden muutosta lehden ensimmäisen ja nykyisen päätoimittajan silmin. Tutkielman näkökulmaa rajaa kolme kysymystä, joihin työ pyrkii ehdottamaan vastauksia. Mitä henkisyys ja hyvinvointi ovat? Miten henkisyys ja hyvinvointi kietoutuvat toisiinsa? Miksi henkisyydestä ja hyvinvoinnista on tärkeää kirjoittaa juuri nyt? Tutkimusta varten on haastateltu Marika Borgia, joka toimi Voi hyvin -lehden päätoimittajana vuosina 1986-1997, ja Riitta Nykästä, joka on luotsannut Voi hyvin -lehteä vuodesta 2018 lähtien. Tutkimuksen lähtökohta on fenomenologis-hermeneuttinen. Sen mukaan haastateltavien kokemukset ja niiden merkitykset pyritään tavoittamaan mahdollisimman autenttisina. Haastatteluaineiston keräämisessä käytetään menetelmänä teemahaastattelua ja materiaalin käsittelyssä temaattista analyysia. Teoreettisessa osassa perehdytään uushenkisyyden nousuun Suomessa ja maailmalla, henkisyyden ja uskonnon käsitteisiin, holistiseen hyvinvointiin, naistenlehtien markkinoihin ja henkisyyden sekä kaupallisuuden suhteeseen. Läpi tutkimuksen kulkevia teemoja ovat henkisyyden ja hyvinvoinnin käsitteet, holistinen näkemys hyvinvointiin ja henkisyyden ja kaupallisuuden suhde. Taustateorioina käytetään muun muassa Paul Heelasin holistisen henkisyyden teoriaa ja Wouter J. Hanegraaffin uushenkisyyden luonnehdintaa. Tutkielman tuloksista selviää, että henkisyys ja hyvinvointi kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän – ja että ne kietoutuvat tiiviisti toisiinsa. Holistinen eli kokonaisvaltainen hyvinvointi tarjoaa vastapainoa kiireiselle arjelle ja materialismille. Toisaalta henkisyys ja hyvinvointi ovat kasvava bisnes joogastudioineen ja vaihtoehtoisine hoitomuotoineen. Henkisyydestä ja hyvinvoinnista on tärkeää kirjoittaa nyt, koska moni voi huonosti. Kokonaisvaltaisen – fyysisen, psyykkisen ja henkisen – hyvinvoinnin trendin uskotaan kasvavan tulevaisuudessa. Samalla suorittamisen ajan arvellaan olevan ohi, ja armollisuuden nousevan trendiksi. Ihmiset kaipaavat myös ripauksen lumoa ja mystiikkaa elämäänsä. Kiinnostus henkisyyttä ja hyvinvointia kohtaan tekee alasta myös kasvavan bisneksen. Tutkimus piirtää kuvaa Voi hyvin -lehden muutoksesta sen yli 30-vuotisen taipaleen ajalta. Lehden arvot ja aihepiirit ovat pysyneet vuosien varrella melko samoina. Lehti rohkaisee ihmisiä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja henkiseen kasvuun, aivan kuten se teki lehden alkuaikoina 1980-luvulla. Eniten muutosta on tapahtunut Voi hyvin -lehden toimitusprosessissa, joka on ammattimaistunut ja tullut toimintatavoiltaan lähemmäksi muita suuria aikakauslehtiä. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti yksittäisten Voi hyvin -lehden päätoimittajien käsityksiä, tutkielma osallistuu myös laajempaan keskusteluun henkisyyden noususta ja uskonnollisuuden merkityksen vähenemisestä länsimaissa.

Tutkimus käsittelee Jaakobin protoevankeliumin ja Pseudo-Matteuksen evankeliumin naishahmoja. Nämä evankeliumit ovat kertomuksia Neitsyt Marian lapsuudesta, nuoruudesta ja Jeesuksen syntymästä. Pseudo-Matteuksen evankeliumin kuvaukset Jeesuksen lapsuudesta ovat kuitenkin jätetty tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Toiselle vuosisadalle jKr. ajoittuvan Jaakobin protoevankeliumin teksti on selkeästi kuudennelle vuosisadalle jKr. sijoittuvan Pseudo-Matteuksen evankeliumin pohja. Tämä mahdollistaa tekstien vertailun ja naishahmojen sekä naiskuvan kehittymisen tutkimisen. Neitsyt Marian lisäksi molemmissa evankeliumeissa on pääosin samat naishahmot. Evankeliumien naishahmoja vertaillaan myös varhaiskristilliseen ja myöhäisantiikin naiskuvaan. Tutkimuksen metodologia ammentaa narraatiokritiikistä, intertekstuaalisuudesta ja eksegeettisestä syväluvusta. Erityisinä tutkimuskysymyksiä ovat: 1) Millaisina toimijoina naiset evankeliumeissa esitetään? 2) Onko tekstien naiskuvissa tapahtunut vuosisatojen aikana muutoksia? 3) Miten tekstien naishahmot heijastavat aikansa moraalia ja seksuaalietiikkaa? Tutkimuksen toinen luku käsittelee naisten asemaa myöhäisantiikissa ja varhaisessa kristinuskossa. Naisilla ei ollut määräysvaltaa omaan elämäänsä vaan he olivat miesten vallan alla. Kristinuskon ja kehittyvän luostarilaitoksen vaikutuksesta naisille tarjoutui mahdollisuus kieltäytyä avioliitosta. Tutkimuksen kolmannessa luvussa vertaillaan Jaakobin protoevankeliumin ja Pseudo-Matteuksen evankeliumin naishahmoja. Neitsyt Marian asema jumalansynnyttäjänä vahvistuu Pseudo-Matteuksen evankeliumissa suhteessa Jaakobin protoevankeliumiin. Muiden naishahmojen merkitys vähenee Neitsyt Marian korostuessa. Tutkimuksen neljäs luku vastaa tutkimuskysymyksiin. Tutkittavissa teksteissä naiset esitetään pääosin passiivisina toimijoina. Jaakobin protoevankeliumissa naishahmot ovat itsenäisempiä kuin Pseudo-Matteuksen evankeliumissa. Neitsyt Marian hahmon kuvauksessa tapahtuu suurin muutos. Hänestä tulee Pseudo-Matteuksen evankeliumissa entistä aktiivisempi toimija. Muuten naishahmojen muutokset eivät ole merkittäviä. Molemmissa evankeliumeissa naiset vahtivat toistensa seksuaalista puhtautta ja erityisesti neitsyyttä. Pseudo-Matteuksen evankeliumissa neitsyys nähdään myös jumalanpalvelemisen muotona.

Tässä tutkielmassa tarkastelen kertomusta, jossa kerrotaan syyrofoinikialaisen naisen ja Jeesuksen kohtaamisesta. Tutkin kertomusta Markuksen ja Matteuksen evankeliumeissa, sekä kahdessa modernissa kertomuksen tulkinnassa. Otan tutkimukseeni punaiseksi langaksi toiseuden ja toiseuttamisen. Tutkimuksen alussa esittelen aikaisempaa tutkimusta sekä toiseuden teoriaa. Keskeisiä termejä ovat toiseus ja toiseuttaminen. Tähän liittyy vastaparit, joita luodaan, kun määritellään ”minä” ja ”toinen”. Toiseuttamiseen liittyvät vastaparit, joita löysin antiikin aikaisesta tulkinnasta, olivat juutalaisuus vs. ei-juutalaisuus sekä puhtaus vs. epäpuhtaus. Tarkastelin kertomusta kolmessa osassa, joita olivat paikka, henkilöt ja vuoropuhelu. Näissä kolmessa osassa käytin toiseutta metodina ja tarkastelin niissä esiintyvää toiseuttamista. Tyros ja Sidon toivat esille puhdas vs. epäpuhdas vastaparin. Nainen ja Jeesus kohtasivat ”toisina” ja löysin heidän kohtaamisessaan toiseuttamista. Jeesus kutsui naista koiraksi, mikä on yksi toiseuttamisen muoto. Nainen näki Jeesuksen positiivisena ”toisena” ja uskoi, että Jeesus voi kielteisestä vastauksesta huolimatta auttaa. Heidän käymänsä keskustelu ilmensi toiseuttamista, mutta myös mahdollisuuden muutokseen. Tarkastelin kahta modernia tulkintaa kertomuksesta ja sieltä nousi esille toiseuttamiseen liittyviä vastapareja: puhdas vs. epäpuhdas, valloittaja vs. valloitettu sekä mies vs. nainen. Modernin tulkinnat saivat inspiraation naisesta, sekä Jeesuksesta, joka oli valmis muuttumaan. Tulkinnoista löytyi samanlaisia vastapareja ja toiseuttamista. Ihmisten kohtaamisiin liittyy myös ”toisen” ja ”minän” määrittely ja se näkyi Jeesuksen ja naisen kohtaamisessa.

Tässä tutkielmassa tarkastelen Justinos Marttyyrin uskoa tuhatvuotiseen valtakuntaan tämän Dialogi Tryfonin kanssa -teoksen luvuissa 80–81. Pyrin selvittämään, perustuvatko Justinoksen millennium-käsitykset pääosin Ilmestyskirjan lukuun 20, vai juontuuko tämän argumentaatio laajemmasta eri traditioiden kokonaisuuksista. Sikäli kuin se on mahdollista, tarkastelen myös näiden lähteiden luonnetta. Justinoksen viittaa erityisesti Hesekieliin, Jesajaan ja ”muihin” profeettoihin millennium-uskon todistusteksteinä, mutta käsittelee tuhatvuotisen Kristuksen valtakunnan teemaa, joka löytyy eksplisiittisesti vain jakeista Ilm. 20:1–10. Luon vertailevan katsauksen Ilmestyskirjan ja Dialogin millennium-tematiikkaan, ja analysoin sekä Justinoksen käyttämistä lähteistä esitettyjä teorioita että Dialogin sisältämiä suoria mainintoja lähteisiin liittyen. Lopuksi analysoin Justinoksen tulkinnalle keskeisen jakeen Ps. 90:4 poikkeavaa lukutapaa ja tulkintaa sekä variantin esiintymistä muissa varhaiskristillisissä kirjoituksissa. Jotta useiden toisistaan eroavien eskatologisten käsitysten vertailu olisi helpompaa, ja jotta tutkimuksessa yleisesti käytössä olevien termien millennialismi, kiliasmi ja millenarismi epämääräisyys ei koituisi ongelmaksi, käytän tutkielmassa niiden sijasta yleistermiä millennium-usko. Tutkielman tuloksista käy ilmi, että Ilmestyskirjan millennium-uskon merkitys Dialogin kuvaukselle on merkittävä, ja teokset ovat kosketuksissa samoihin Vanhan testamentin teksteihin. Ilmestyskirja on Justinokselle todennäköisesti tulkintaa ohjaava ikkuna Hesekielin ja Jesajan profetioihin, mutta tärkeydestään huolimatta vain yksi osa sitä tradition kokonaisuutta, johon Dialogi tukeutuu. Justinoksen keskeinen argumentti millennium-uskonsa puolesta on tämän jakeista Jes. 65:17–25, Ps. 90:4 sekä 1. Moos 5:5 johtama eksegeesi, jonka elementit juontuvat jo juutalaisesta tulkintaperinteestä. Jakeen Ps. 90:4 lainaus esiintyy kohdassa Dial. 81:3 poikkeavassa muodossa ἡμέρα κυρίου ὡς χίλια ἔτη, ja variantti toisintuu vain hyvin pienin muunnoksin myös muissa ensimmäisen ja toisen vuosisadan kristillisissä kirjoituksissa. Psalmin lainaus liittyy kaikissa teoksissa eskatologiaan, mutta sen tukemat tulkinnat eivät ole keskenään yhteneviä, mikä aineiston perusteella viittaa Justinoksen käyttäneen lähteenään kristillistä testimonia-kokoelmaa, joka on sisältänyt Septuagintan lukutavasta osittain poikkeavan psalmin 90 jakeen.

Tutkielmassa tarkastellaan Hieronymuksen askeesin ihanteen muotoutumista ja kehittymistä antiikin roomalaisessa yhteiskunnassa. Askeettisen elämäntavan kehitys oli alkanut jo 100-luvulla, mutta 300 400-lukujen taitteessa kiistat erakkohengellisyyttä kannattavien separatistien ja perinteisiä perhearvoja kannattavien traditionalistien välillä yltyivät suuriksi. Tutkielmassa tarkastellaan Hieronymuksen käsitystä ihannekristitystä perheen näkökulmasta ja verrataan ihanteen mukaista perhekäsitystä perinteiseen roomalaiseen perheeseen. Hieronymuksen ihanne oli hänen mukaansa myös mahdollista saavuttaa, joten keskeisenä tutkimustehtävänä on selvittää, miten ihanne käytännössä saavutettiin. Tutkielman lähdeaineistona käytetään Hieronymuksen pääasiassa naisille kirjoittamia kirjeitä, sillä Hieronymus edisti askeesin ihannettaan sille myötämielisten maallikoiden, eritoten naisten, kautta. Hieronymuksen ihannekristityn tärkein tehtävä oli harjoittaa askeesia. Askeesin harjoittaminen tarkoitti sukupuolista pidättyvyyttä, paastoa, eristäytymistä ympäröivästä yhteiskunnasta, opiskelua ja omaisuudesta luopumista. Askeesin ihannointi perustui hänen pelastuskäsitykseensä, jonka mukaan ihminen saattoi pelastua vain omistautumalla Kristukselle kokonaisvaltaisesti. Mitä vähemmän inhimilliseen elämään kuuluvia elementtejä kristityn elämään kuului, sitä hyveellisempi hän oli. Täydellisimmillään harjoitettuna askeesi mahdollisti maailman murheista ja kivuista vapautetun enkelimäisen olotilan saavuttamisen jo tässä elämässä. Roomalaisessa yhteiskunnassa naimattomien naisten asema oli ollut heikoin ja avioituneiden vahvin, mutta Hieronymuksen hyveellisten hierarkiassa neitsyys oli elämän ylin ihanne avioituneiden ja uudelleenavioituneiden ollessa hänen arvoasteikkonsa alimmilla sijoilla. Varhaisimpina vuosinaan Hieronymus suhtautui perheellisyyteen ja perhesuhteisiin erittäin kielteisesti. Vuosien kuluessa hän alkoi kuitenkin käyttää perheen muotoa hyväkseen, sillä hänen ihanteensa huipentumana voidaan nähdä askeesin ihanteen institutionalisoituminen perinteisen perhemallin mukaisesti. Aiempi kehotus harjoittaa askeesia täydellisen eristyksissä muuttui suositukseksi elää yhdessä erikseen, luostarissa. Perinteinen roomalainen perhehierarkia toteutui luostarin hengellisessä perheessä perinteisen perheen kaltaisesti. Askeettinainen oli yhtä sidottu luostariinsa ja sen johtajiin kuin vaimo kotiinsa ja mieheensä. Perheen lopulliset päätökset teki perinteisessä perheessä pater familias, hengellisessä perheessä luostarin miespuolinen johtaja. Hierarkia, johon nainen oli sidottu, ei siis muuttunut askeettisessa yhteisössä. Uuden hengellisen perheen jäsenten välisissä suhteissa toistuivat samat vaatimukset tottelevaisuudesta, kunniasta, moitteettomasta käytöksestä ja velvollisuuksien täyttämisestä kuin perinteisessä perheessä. Perhetyypistä riippumatta naisen asema pysyi samana, konteksti oli eri. Askeesin harjoittamisella oli Hieronymukselle sosiaalinen funktio. Hän näki ideologiansa edustavan oikeaa kristillistä oppia aikansa kristillisten tulkintojen moninaisuudessa. Lukuisat Hieronymuksen kuvaamat konfliktit paljastivat, että teologista kuohuntaa sekä keskustelua oikeanlaisen kristillisen uskon harjoittamisen muodoista esiintyi paljon. Hieronymus piti askeesia yhteisöä ja todellista kristillisyyttä parantavana tekijänä, jolloin laajemmasta perspektiivistä katsottuna askeesin harjoittamisen saama suosio mahdollisti kristinuskon opin yhtenäistämisen ja samalla oikean opin toteutumisen valvonnan.

Tässä tutkielmassa tarkastelen ilmastonmuutosviestintää motivoijana. Olen valinnut aineistoksi osan Ilta-Sanomien ilmastonmuutosta käsittelevistä lehtikirjoituksista, aikaväliltä 1.7.-31.10.2018. Tutkielman tavoitteena on selvittää valikoidun aineiston valossa, pyritäänkö ilmastonmuutosviestinnässä motivoimaan kuluttajaa hillintätoimiin vai välinpitämättömyyteen ilmastonmuutoksen suhteen. Tutkielmassa vertaan aineistoani myös aiemmin tehtyjen, länsimaista ilmastonmuutosviestintää koskevien tutkimusten tuloksiin. Esittelen ilmastonmuutoskeskustelun historiaa sekä median roolia ilmastonmuutosviestien tuottajana. Keskustelen aiemmin tehtyä tutkimusta apuna käyttäen median mahdollisuuksista ja sen edustaman viestinnän sekä median tuottamisen heikkouksista suhteessa ilmastonmuutoksesta kertomiseen. Median roolia esittelemällä selvitän, miksi mediaviesteillä vaikuttaminen ei onnistu aina silloinkaan, kun mediaviestiin sisältyvät kaikki vaikuttamisen peruselementit. Määrittelen tutkielmassani motiivien, motivaation ja motivoinnin käsitteet sekä sen, mitä vaikuttaminen on toimintana. Käytän määritelmiä tukenani, kun vastaan siihen, millä tavalla kuluttajan motivaatiota pyritään muuttamaan eli miten siihen vaikutetaan. Näin pystyn analysoimaan tutkielmani aineistoa. Valitsemani aineiston valossa ilmastonmuutosviestinnässä kuluttajaa pyritään pääasiallisesti motivoimaan joko ilmastonmuutoksen hillintätoimiin tai ilmastonmuutoksen huomioimiseen. Vertailu aiemmin tehtyyn tutkimukseen osoitti, että jotkin tekijät ilmastonmuutosviestinnässä ovat pysyneet vuosien mittaan samankaltaisina ja osa on puolestaan muuttunut. Ilmastonmuutoksen aiheuttajat, kuten kohonneet hiilidioksidipäästöt ja ihmisten vaikutus niihin ovat olleet jo aiemmin tutkimuksissa esillä. Omassa aineistossani huomioitiin sen sijaan länsimaalaisen elämäntavan vaikutus ilmastonmuutoksen kiihtymiseen laajemmin kuin aiempien tutkimusten aineistossa. Aineistoni lehtikirjoitukset suosittelivat yhä enenevässä määrin kuluttajalle myös toimia henkilökohtaisten päästöjen pienentämiseksi. Aiempien tutkimusteni tavoin osoitti oma tarkasteluni ilmastonmuutosuutisoinnin olleen syklistä, eli julkaisujen määrä vaihteli kuukausittain.

Sarjakuvataiteilija ja sarjakuvateollisuuden grand old man Will Eisner (1917-2005) paini suurimman osan urastaan sarjakuvan vakavastiotettavuuden kanssa. Sarjakuvaromaaneissaan hän paini teki erilaisia tyylikokeiluja, ja ainakin hänen itse käsikirjoittamansa sarjakuvaromaanit painivat pääasiassa traagisten kohtaloiden kanssa. Eisnerin Sarjakuvaromaanien aihekavalkaadi sisältää kuitenkin runsaasti ajankuvaa, ehkä eniten siitä ajasta jona hän kasvoi aikuiseksi. Suuren kaupungin elämä, lama-aika, kommunismi, köyhyys, toimeentulo, maahanmuuttaja-aallot, etninen sulatusuuni, perheen merkitys, rakkaus, Jumala ja erityisesti elämän nurja puoli sekä tästä riippumaton elämänvoima, joka saa ihmiset jatkamaan. Tutkielmani ensimmäisessä osassa selvitän miten Eisner ankkuroi historian kuvauksen lama-aikaan sijoittuvassa sarjakuvaromaanissaan A Life Force (1988). Tutkielmani toinen osuus tarkastelee Eisnerin sarjakuvaromaanivaiheen teosten suurten kysymysten käsittelyä, kuten elämän tarkoitusta, rakkautta, uskontoa ja jumalaa. Tutkimustulokset näyttävät että Eisner oli historiakuvauksen suhteen laaja-alainen ja tarkka tehdessään lukijalle tutuksi lama-ajan kurjuuden ja mentaliteetin, ja samalla kertoo tarinan pienistä ihmeistä ja pohdinnoista elämästä. Suurten kysymysten käsittelyssä Eisnerin lopputulemat tai oivallukset eivät ole kovin syvällisiä, hänen tuntemuksensa eksistenssistä ja filosofiasta eivät ole kovin syvät, ja draama josta suuret pohdinnat kumpuavat rakentuvat hieman kömpelösti.

Tutkimuksessa tarkastelen raskaana olevien tahdonvastaista päihdehoitoa sosiaalieettisenä kysymyksenä, systemaattisen analyysin keinoin. Hoitomuotoa ei ole toistaiseksi Suomessa toteutettu mutta sen mahdollisuus nousee toistuvasti esiin julkisessa keskustelussa ja lakialoitteissa. Monessa Pohjoismaassa raskaana olevien tahdonvastainen päihdehoito on jollain tasolla käytössä. Näistä syistä tarkastelu on myös Suomen kontekstissa relevanttia. Tutkimuksessa kysyn erityisesti, millaisia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakassuhteita ja sukupuoliasetelmia hoitomuoto ilmentäisi ja toteuttaisiko se hoitamisen, hoivan ja huolenpidon käsitteitä raskaana olevan kohdalla. Tutkimuksen alussa taustoitan aihetta esittelemällä tehtyjä lakialoitteita, päihteiden yhteyttä sikiövaurioihin sekä raskaana olevien tahdonvastaista päihdehoitoa Pohjoismaissa. Lakialoitteissa hoitomuotoa perustellaan painavimmin sikiölle aiheutuvalla terveysvaaralla. Toisena taustoittavana lukuna on katsaus suomalaisen päihdepolitiikan ja -huollon muutoksiin sekä päihdekulttuuriin sukupuolen kautta tarkasteltuna. Neljännessä luvussa tarkastelen sosiaali- ja terveydenhuoltoa työntekijän ja asiakkaan välisten suhteiden kautta. Tarkasteluni pohjautuu Kirsi Juhilan kirjaan Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina, Annu Hahon väitöskirjaan Hoitamisen olemus, Heta Häyryn (nyk. Gylling) väitöskirjaan The Limits of Medical Paternalism sekä Jim Ifen kirjaan Human Rights and Social Work. Suhdetarkastelu on relevantti, koska se määrittelee myös sitä tapaa, miten raskaana oleva päihdeongelmainen nähdään yhteiskunnan osana. Viides luku keskittyy sikiön aseman tarkasteluun. Edellisessä luvussa paternalismia käsittelevässä alaluvussa tulee esiin, miten kovan paternalistiset toimet olisivat oikeutettuja muille aiheutetun haitan vuoksi. Aborttia koskevassa keskustelussa sikiön ihmisyyttä on pohdittu perusteellisesti ja referoin tässä luvussa esitettyjä näkökantoja. Raskaana olevien tahdonvastainen päihdehoito näyttäytyy sosiaalityön kontrolli- ja liittämissuhteen ilmentäjänä: yhteiskunnan valtakulttuurista syrjäytynyt raskaana oleva asetetaan kontrollin alle, jotta syntyvä lapsi voitaisiin liittää osaksi valtakulttuuria. Hoitaminen, hoiva ja huolenpitosuhde taas pohjautuvat kaikki samalle luonnollisen hoitamisen pohjalle, joka ylläpitää elämän säilymistä. Sen toiminnan syy on toisen hyvän toteutuminen, mikä pohjautuu ymmärrykselle jaetusta ihmisyydestä. Mikäli raskaana olevan vapautta halutaan rajoittaa sikiön suojelemiseksi, ei voida puhua hoitamisesta, hoivasta tai huolenpidosta raskaana olevan kohdalla, sillä motiivina ei ensisijaisesti toimi hänen hyvänsä toteutuminen. Sikiön aseman tarkastelu ei muuta tilannetta. Konservatiivinen ja liberaali kanta muodostavat kestämättömän tilanteen. Liberaali sosiaalisen persoonan näkökulma antaa välineet sikiön ihmisyyden tapauskohtaiseen määrittelyyn, mikä muodostaisi vakavan eettisen ongelman tahdonvastai-sen hoidon kysymyksessä. Maltillinen kanta rakentuu naisen ja sikiön sekä perheen kokonaisuuden pohjalle eikä siten erottele sikiötä erilliseksi yksilöksi, vaan osaksi kokonaisuutta. Sosiaalityö on määritellyt itseään kumppanuussuhteen kaltaisena, jossa jokainen ihminen asettuu monenlaisiin valtakulttuurin ja marginaalisuuden paikkoihin. Tavoitteena on asiantuntijatiedon ja asiakkaalla olevan toisen tiedon yhdistäminen asiakkaan kokonaistilanteen parhaaksi.

Vaikka toinen maailmansota ja holokausti päättyivät 70 vuotta sitten, niiden vaikutus voidaan nähdä vielä nykypäivänä. Käsityksiin holokaustista, juutalaisuudesta ja antisemitismistä pyritään vaikuttamaan muun muassa kasvatuksella. Ihmisoikeuskasvatuksella pyritään ihmisoikeuksien ymmärtämiseen ja toteutumiseen, ja holokaustikasvatus on osa ihmisoikeuskasvatusta. Holokausti on osa juutalaisuuden ja toisen maailmansodan historiaa, minkä lisäksi se voidaan ottaa esimerkiksi tai lähtökohdaksi keskustellessa eettisistä ongelmista. Holokaustikasvatusta on tutkittu Suomen ulkopuolella esimerkiksi OSCE:n toimesta, ja nämä tutkimukset ovat kertoneet, minkälaista holokaustikasvatus on eri maissa ja miten sitä tulisi kehittää. Vuonna 2010 Peruskoulun opetussuunnitelman perusteisiin (POPS) tehtiin niin sanottu holokaustiuudistus, jossa holokausti nostettiin tärkeäksi oppisisällöksi historiassa ja elämänkatsomustiedossa. Tämä uudistus koski myös etiikkaa, joten tällä voidaan nähdä olevan vaikutusta myös evankelis-luterilaisen uskonnon oppiaineeseen. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoitus on tarkastella, miten holokaustia on käsitelty yläkoulun (7.-9. luokat) historian ja evankelis-luterilaisen uskonnon oppikirjoissa. Lähteinä ovat kuusi historian oppikirjaa sekä viisi evankelis-luterilaisen uskonnon kirjasarjaa. Historian oppikirjoista käsittelyssä ovat 8. luokan oppikirjat, evankelis-luterilaisen uskonnon kohdalla 7.-9. luokan oppikirjat. Tutkimusmetodina aineistoa käsiteltäessä käytetään sisällönanalyysiä. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Minkä verran yläkoulun historian ja evankelis-luterilaisen uskonnon oppikirjoissa kuvataan holokaustia sekä mitä siitä ja siihen liittyvistä aiheista kerrotaan? 2. Mitkä teemat toistuvat, mitä jätetään kertomatta? Näiden kysymysten lisäksi tarkasteltiin tekstin ohella myös aiheeseen liittyviä kuvia, kuva-tekstejä, tehtäviä ja oppikirjojen sanastoja/hakemistoja. Tutkimustuloksina voidaan kertoa, että historian oppikirjat käsittelevät holokaustia ja siihen liittyviä aihealueita laajasti, eli ne ottavat huomioon holokaustikasvatuksen ja holokaustiuudistuksen. Evankelis-luterilaisen uskonnon oppikirjat käsittelevät holokaustia melko vähän, ja esimerkiksi 8. luokan oppikirjat eivät tee sitä lainkaan. Molempien oppiaineiden oppikirjoista löytyi useita yhteisiä ja puuttuvia teemoja, jotka on lueteltu johtopäätöksissä. Yhteisten ja puuttuvien teemojen lisäksi johtopäätöksissä pohditaan mahdollisia syitä sille, miksi jotkin oppikirjat eivät ole ottaneet holokaustiuudistusta huomioon. Näiden lisäksi käsitellään muun muassa opettajan vastuuta holokaustikasvatuksessa ja holokaustikasvatuksen tulevaisuutta.