Browsing by Title

Pro gradussani tutkin eteläafrikkalaisen anglikaanikirkon piispan ja Nobelin rauhanpalkinnolla palkitun, Desmond Mpilo Tutun ubuntuteologiaa. Tutkimukseni lähtökohtakäsite on anteeksiantaminen. Tutun teologiassa anteeksiantamista edeltävät sekä ubuntuun mahdollistavat sovinto ja totuus. Tarkastelen tutkimuksessani seuraavaa. Kuinka Tutu konteksualisoi ja käyttää anteeksiantamisen arvopremissiä ubuntuteologiassaan sovinnon ja rauhan saavuttamisen tavoittelemiseen oman yhteiskuntansa todellisuudessa, sekä universaalisteologisesti näkyvässä ja näkymättömässä todellisuudessa? Tutkin Tutun ajattelun retorisia pelkistyksiä systemaattisella analyysillä - puheita, kirjoituksia, saarnoja ja keskusteluja, jotka sittemmin ovat tulleet tunnetuiksi kansainvälisesti. Tutun kotimaassa oli useamman vuosikymmenen ajan rotujen erotteluun pyrkivä rotusortopolitiikka eli apartheid, joka lopetettiin 1990-luvulla radikaalin muutoksen myötä. 1990-luvulla Etelä-Afrikan uudistuessa juuri Tutulla oli ratkaiseva tehtävä ja merkitys totuus- ja sovintokomission (TRC) puheenjohtajana. Hän oli sopiva toteuttamaan kotimaansa eheytymistä pitkään maata piinanneen apartheid sortojärjestelmän jälkeen. Tutu liittää teologiansa piiriin huomattavissa määrin ubuntun, traditionaalisen elämänfilosofian joka on ominaista afrikkalaiselle elämäntavalle ja etiikalle. Arvopremissi kiteytyy ubuntussa olemassaolon argumenttiin, joka ilmenee ihmisen riippuvuussuhteessa toisiin ja toisenlaisiin ihmisiin. Ubuntu merkitsee yhteisöllisyyttä, yhteisvastuuta, myötäelämistä ja huolenpitoa toisista. Sinällään tässä näkemyksessä ei ole länsimaiselle teologialle mitään vierasta, koska myös klassinen ja katolinen teologia ymmärtää käsityksen luodusta ihmisestä Jumalan kuvana (imago Dei) vastaavalla tavalla. Apartheid kuitenkin mitätöi suurelta ryhmältä Etelä-Afrikan kansalaisia heidän oikeutensa näkyä Jumalan kuvina. Heidän ihmisarvoansa mitätöitiin ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen evättiin ihonvärin vuoksi. Apartheidin vielä ollessa virallinen yhteiskunnallinen ideologia Etelä-Afrikassa, sen musta väestö oli muistuttanut, etteivät valkoiset olisi vapaita ennen kuin mustat olisivat vapaita. Kun maa oli jakautunut rotuerottua harjoittaneen hallinnon aikana, se ei automaattisesti muutu yhtenäiseksi, vaikka tällainen hallinto lakkaa. Apartheidin uhrit tarvitsivat motiivin anteeksiantamiselle. Anteeksiantamisen oleellisena premissinä toimi tuolloin ubuntuun sisällytetty totuuteen pyrkivä sovinto. Ubuntun ideassa tasapaino oikeudenmukaisuuden, vastuullisuuden, vakauden, rauhan ja sovinnon välillä oli löydettävissä ja tähän ideaan Tutun johtama totuuskomissiokin luotti kuullessaan uhreja ja rikollisia. Jotta totuuden olisi ollut mahdollista tulla julki eteläafrikkalaisessa kontekstissa, oli komission jaettava oikeutta toisin kuin oikeudenkäynnin traditiossa oli totuttu. Korjaavan oikeuden prosessiin tarvittiin Desmond Tutun kehittämää ubuntuteologiaa, josta voisi kehittyä eheyttävä ekumeeninen teesi koko kristilliselle kirkkokunnalle sekä universaali käsite eri uskontojen välisessä uskontodialogissa.

Tässä tutkielmassa tutkin yksityisten henkilöiden välistä anteeksiantotilannetta sekulaarisesta näkökulmasta käyttäen tutkimusmetodina filosofista tekstianalyysimenetelmää. Anteeksiannosta tulee ajankohtaista silloin, kun kahden henkilön välillä on tapahtunut teko, jolloin toisen käytös on loukannut joko henkisesti tai fyysisesti toista osapuolta. Anteeksianto on teko, jolla on mahdollista korjata osapuolten rikkoutuneet välit. Tutkimukseni tarkoitus on tarkastella, millaisia asioita on tapahduttava, jot-ta anteeksianto saavuttaa tavoitteensa ja rikkoutuneet välit palaavat jälleen sopuisiksi. Tukeudun Charles L. Griswoldin näkemykseen anteeksiannosta vastavuoroisena tapahtumana. Hänen anteeksiantajalle ja anteeksipyytäjälle asettamat käyttäytymistä koskevat ehdot ovat olennainen osa tutkimukseni sisältöä. Anteeksipyynnön on tapahduttava loukkaajan toimesta ja vain loukatun on mahdollista hyväksyä anteeksipyyntö ja antaa anteeksi. Loukkaajan on sitouduttava tietynlaiseen toimintaan, jotta hänen anteeksipyyntönsä voidaan hyväksyä. Loukkaajan on esimerkiksi kaduttava tekoaan, luvattava muuttaa käytöstään jatkossa sekä osoitettava kunnioittavansa loukattua henkilöä. Loukatun on puolestaan luovuttava kaunasta ja nähtävä loukkaaja uudessa valossa, erillisenä tehdystä teosta. Sosiaalisissa suhteissa molemminpuolinen kunnioitus on välttämätöntä. Anteeksianto mainitaan myös John L. Austinin puheaktiteoriassa. Austin jaottelee sanojen lausumiset konstatiiveihin ja performatiiveihin. Konstatiiveille ominaista on olla joko tosia tai epätosia toteamuksia, kun taas performatiivit, kuten anteeksipyyntö ja -anto, ovat sanojen lausumisten lisäksi sanoilla tekemistä. Onnistuessaan anteeksianto ja -pyyntö vapauttaa loukatun kaunasta ja loukkaajan syyllisyydestä. Performatiivisille teoille Austin määritteli kuusi luontumisehtoa, joiden tulisi toteutua, jotta teko voidaan katsoa luontuneen. Mikäli jokin ehto ei toteudu, teon katsotaan kompastuvan, jolloin se joko epäonnistuu kokonaan tai onnistuu vilpillisesti. Tutkimuksessani yhdistän Griswoldin määritelmät anteeksiannon ja -pyynnön ehdoista Austinin performatiiveille asettamiin luontumisehtoihin. Austinin performatiivilausumilta edellyttämä vakavuus on nähtävillä Griswoldin anteeksiannolle määrittelemistä ehdoista ja puolestaan Griswoldin anteeksiannon sisältämät ehdot ovat nähtävillä Austinin luontumisehdoista. Anteeksianto performatiivina yhdistettynä vastavuoroiseen anteeksiantoon antaa mahdollisuuden tarkastella, millaisia ehtoja anteeksianto edellyttää voidakseen onnistua.

Tämän pro gradu-tutkielman tarkoitus on selvittää, mainitseeko Paavali Roomalaiskirjeensä 16. luvun 7. jakeessa naispuolisen apostolin. Tässä on Room. 16:7 jae kreikan- ja suomenkielisenä: ἀσπάσασθε Ἀνδρόνικον καὶ Ἰουνιαν τοὺς συγγενεῖς µου καὶ συναιχµαλώτους µου, οἵτινές εἰσιν ἐπίσηµοι ἐν τοῖς ἀποστόλοις, οἳ καὶ πρὸ ἐµοῦ γέγοναν ἐν Χριστῷ. Terveisiä Andronikokselle ja Junialle, heimolaisilleni ja vankitovereilleni, jotka ovat arvossapidettyjä apostolien joukossa ja ovat olleet Kristuksessa jo ennen minua. Saadakseni selville, puhuuko Paavali tässä naispuolisesta apostolista, perehdyn työssäni yksityiskohtaisesti alkuperäiseen tekstiin ja ilmaisuun. Mitä kreikankieliset ilmaisut tarkoittavat? Mitä käsikirjoituksissa lukee? Miten tulkinta- ja tutkimushistoriassa – pitäen sisällään myös nykytutkimuksen – tämä asia on ymmärretty? Kuinka asian ymmärsivät ensimmäisen tuhannen vuoden oppineet ja koulutetut kreikan- ja latinantaitoiset kirkkoisät? Luvussa 1 "Johdanto", esittelen tarkemmin tutkimuskysymyksiä sekä aiheeseen liittyvää problematiikkaa. Luvussa 2 "Tulkintahistoriallinen katsaus", käyn lyhyesti läpi tutkijoiden ja kommentaattorien näkemyksiä koskien päätutkimuskysymyksiäni. Miten tutkijat ja kommentaattorit ovat nähneet tämän henkilön, oliko hän mies vai nainen ja oliko hän apostoli vai ei. Noin 2000-vuotisen tulkintahistoriansa aikana tämä aihe on saanut erittäin mielenkiintoisia käänteitä, joita tarkastellaan tässä luvussa. Luvussa 3 "Oliko hän mies vai nainen?", selvitän perusteellisesti henkilön sukupuolta kielen, nimien ja nimistöjen, kieliopin, tehtyjen varhaisten käännösten sekä käsikirjoitusten perusteella. Luvussa 4 "Mitä tarkoittaa ἐπίσηµοι ἐν τοῖς ἀποστόλοις?", tarkastelen sitä, tarkoittaako tämä ilmaus, että kyseinen henkilö on apostoli, kuten tulkintahistoriassa on yleisesti nähty, vai tarkoittaako ilmaus, että hän on arvostettu apostolien silmissä, mutta ei itse ole apostoli. Tarkastelen asiaa yleisen konsensuksen haastavan näkemyksen näkökulmasta, ja selvitän, onko se perustellumpi kuin vallitseva tulkinta, jonka mukaan ilmaus tarkoittaa henkilön kuuluvan apostoleihin. Luvussa 5 "Mitä kirkkoisät sanoivat?", tuon esiin, mitä Paavalin Roomalaiskirjeen varhaisimmat kommentaattorit eli kirkkoisät ensimmäisen tuhannen vuoden ajalta ovat kyseisen henkilön sukupuolesta ja apostoliudesta sanoneet. Nämä kirkkoisät olivat aikansa oppineita ja koulutettuja henkilöitä, ja heidän käsityksensä asiasta on merkittävän tärkeä asian selvittämiseksi. Asiaan perehtyminen tässä työssä osoitti mielenkiintoisia käänteitä tulkintahistoriassa. Käsikirjoitusevidenssi, varhaiset käännökset, perehtyminen laajemmin ja yksityiskohtaisesti kreikan kieleen ja kielioppiin sekä ensimmäisen tuhannen vuoden kirkkoisien tulkintahistoriaan osoittivat, että varhaiset tulkitsijat ymmärsivät ensimmäiset 1200 vuotta henkilön naispuoliseksi apostoliksi. Ongelmalliseksi naispuolinen apostoli muuttui vasta sydänkeskiajalla. Ensimmäisen kristillisen sukupolven joukossa evankeliumin työtä tekemässä oli merkittävä naispuolinen apostoli nimeltään Junia.

Tämä maisterintutkielma käsittelee Aquilan kaksoisattribuoituja lukutapoja Samuelin kirjoissa. Kaksoisattribuoitu lukutapa on merkintä LXX:n käsikirjoituksen marginaalissa. Kaksoisattribuoituun lukutapaan kuuluu LXX:n päätekstistä poikkeava lukutapa ja sen yhteyteen merkityt attribuutiot. Attribuutiot ovat kreikan kirjaimia ja ne viittaavat lukutavan lähteeseen. Yleisimmän attribuutiot ovat Origeneen Heksaplan eri palstoihin viittaavat Aquila, Symmakhos, Theodotion ja Omikron. Tutkielman aineistoon lukeutuu 105 Aquilan kaksoisattribuoitua lukutapaa, jotka on kerätty Samuelin kirjojen Septuaginta-editioiden apparaateista. Aquilan kaksoisattribuoidut lukutavat jakautuvat seitsemään eri attribuutiotyyppiin. Jokaisesta attribuutiotyypistä on valittu yksi edustava lukutapa ja näistä lukutavoista on tehty tekstikriittistä analyysia. Tekstikriittisessä analyysissa arvioidaan sitä, ovatko lukutavat peräisin Heksaplasta ja ovatko lukutapoihin yhdistetyt attribuutiot oikeat. Lisäksi analyysissa pyritään pääsemään selvyyteen lukutapojen transmissioprosessista. Tekstikriittisen analyysin kautta ja sen ohella tarkastellaan myös Heksaplan, MT:n, LXX:n tekstihistoriaa ja niihin kytkeytyviä ilmiöitä. Aquilan kaksoisattribuoidut lukutavat tarjoavat tietoa paitsi Heksaplan eri palstojen sisällöstä, myös siitä, mitkä nimittäjät ovat yhteisiä lukutapojen lähteille. Tavallisesti tekstikritiikki painottaa lukutapojen tai lähteiden välisiä eroja, mutta kaksoisattribuoitujen lukutapojen tarkasteleminen ilmiönä avaa tekstihistorian eri tekijöiden yhtäläisyyksiä. Tutkielma käsittelee muun muassa Heksaplan kolmen kääntäjän käännöstapojen yhtäläisyyksiä sekä sitä, miten kääntäjät mahdollisesti hyödynsivät toistensa tekstejä ja miten Origenes käytti Aquilan, Symmakhoksen ja Theodotionin tekstejä työssään Heksaplan viidennen palstan parissa. Tutkielma analysoi myös Aquilan yhteyttä LXX:n kaige-revisioon ja kaksoisattribuoitujen lukutapojen kulkeutumista LXX:n heksaplaariseen tekstiin.

Tutkielmani tavoitteena on selvittää evankelisluterilaisen kirkon työntekijöiden tekemän monikulttuurisen vankilasielunhoidon toteutumista Suomessa. Työni tuo ennen tutkimatonta tietoa vankilasielunhoidon kentälle, sillä aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu uskontotieteellisessä viitekehyksessä. Tutkimuskysymykseni ovat: 1.Minkälainen käsitys papeilla ja diakoneilla on vankilasielunhoidosta, sekä miten kristillinen perinne ja evankelisluterilaisuus näkyvät heidän työssään? 2.Minkä ei–kristillisen uskontoperinteen edustamia vankeja sielunhoitajat ovat vankilassa kohdanneet, sekä minkälaisia valmiuksia haastatellut ovat saaneet toista uskontoperinnettä edustavan vangin kohtaamiseen? Tarkastelen lisäksi, mitä teemoja sielunhoitajat käsittelevät monikulttuuristen vankien kanssa. 3.Selvitän myös, minkälaisia erityispiirteitä monikulttuurisessa vankilasielunhoidossa on, sekä minkälaisia haasteita ja positiivisia aspekteja kohtaamisiin liittyy. Tutkielmani aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, joihin osallistuneista vankilasielunhoitajista neljä on pappia ja kolme diakonia. Työni aineisto on kattava, sillä siinä on edustajia kaikista Suomen kolmesta rikosseuraamusalueesta. Lisäksi se kattaa melkein kolmanneksen kaikista evankelisluterilaisista vankilasielunhoitajista. Aineisto on tasapuolinen myös sukupuoli– ja ikäjakauman osalta. Haastattelujen etuna on sekä diakonien että pappien äänen kuulluksi tuomisen mahdollistaminen. Haastattelujen analyysi on toteutettu aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen hahmottamisessa toimivat suomalaista uranuurtavaa sielunhoitotutkimusta tehneiden Jouko Kiisken, Paavo Kettusen ja Raili Gothónin käsitykset sielunhoidosta. Työn tuloksia peilataan tutkijoiden näkemyksiin, mutta koska tutkielman metodina on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, analyysin keskiössä on erityisesti haastateltujen ääni. Vankilasielunhoidon ytimessä ovat holistinen ihmiskäsitys, auttava kohtaaminen, papin ja diakonin virkakäsitys, kristilliset arvot ja vankien uskonnollisten tarpeiden turvaaminen. Haastatellut yhtä lukuun ottamatta, ovat kaikki kohdanneet työssään muiden kuin kristillisen perinteen omaavia vankeja; näistä työntekijöistä kaikki ovat kohdanneet muslimeja. Työntekijöiden valmiudessa kohdata monikulttuurisia vankeja korostui oman aktiivisuuden merkitys; lisäkoulutukselle on suuri tarve. Monikulttuurisessa sielunhoidossa käsitellään samanlaisia teemoja, kuin vankilasielunhoidossa yleensäkin. Sen suurimpina haasteina työntekijät näkivät kieli–ja kulttuurimuurin. Työn positiivisina puolina koettiin erilaisista kulttuureista, ja sen kautta koko elämästä oppiminen. Vankilasielunhoitajat näkevät jokaisen kohtaamisen uskontotaustasta huolimatta arvokkaana. Kuten eräs haastatelluista kiteyttää: ”Armollisen Jumalan näkökulmasta kaikki ovat samassa veneessä.” – niin sielunhoitajat kuin vangitkin.

Tutkielmassani käsitellään eksegetiikan professori Arthur Hjeltin ( 1868-1931) yhteiskunnallista toimintaa vuosina 1917-1918.

Tutkimuksen tarkoitus on valottaa akateemista johtamista arvoperustaisesta näkökulmasta, erityisesti Helsingin yliopiston esihenkilövalmennuksessa. Tutkimus pyrkii selvittämään, millaiseen arvopohjaan esihenkilöt kokevat johtamistyönsä nojaavan ja miten valmennus palvelee arvojen johtamisessa. Esihenkilöiden arvojen tutkiminen on merkityksellistä myös yhteisöjen kannalta, koska arvot ohjaavat niiden toimintaa, ja arvojen tunnistaminen on keskeistä laadukkaalle johtamiselle. Yliopisto on erityisen kiinnostava kohde arvojen tutkimukselle sen yhteiskunnallisen roolin vuoksi. Tutkielmassa haastateltavat pohtivat arvojaan Schwartzin yleismaailmallisten arvojen pohjalta. Haastateltavilta nousivat arvoista rehellisyys, luovuus ja yhteisöllisyys ja ne koettiin merkityksellisiksi osana esihenkilöiden työtä. Arvot eivät synny tyhjiössä vaan ne omaksutaan ympäröivästä kulttuurista, mikä korostaa yhteiskunnan ja yhteisön roolia arvopohjan muokkaajana. Esihenkilönä yliopistossa -valmennus näyttää palvelevan tutkielmassa tärkeänä arvojen ja toiminnan yhteyden vahvistamisessa. Valmennus mahdollisti esihenkilöiden mallioppimista ja oman toiminnan reflektointia. Pienryhmätoiminta valmennuksessa koettiin erityisen hyödylliseksi yhteisöllisyyden ja vertaistuen kannalta. Tämän koettiin vahvistavan osallistujien arvojen ja toiminnan yhteyttä. Valmennuksen sisällöistä esihenkilöt poimivat itselleen johtamistyössä tärkeät ja merkitykselliset mallit, joiden mukaan toimia. Tutkielman perusteella vahvistui näkemys siitä, että arvot vaikuttavat yksilön toimintaan ja päätöksentekoon. Tutkielman perusteella arvot ovat osa johtamistyötä, ja ne vaikuttavat siihen, miten esihenkilöt toimivat ja millaisia painotuksia he asettavat työssään. Arvojohtajuus näkyy sekä yksilön että organisaation tasolla, ohjaten päätöksentekoa, toimintakulttuuria ja yhteisön arvojen välittämistä eteenpäin. Yliopistolla on erityinen rooli yhteiskunnassa totuuden ja sivistyksen ylläpitäjänä, ja sen välittämät arvot heijastavat sen tehtävää ja merkitystä yhteiskunnassa. On tärkeää, että organisaatiot vahvistavat toivottuja arvojaan ja tarjoavat tilaa arvokeskustelulle ja reflektiolle.

Työ on vertaileva sisällönanalyysi, joka tarkastelee pohjoisen mytologian käyttöä elokuvaviihteessä. Työn aineistona toimii pohjoisen mytologian puolella Eddan jumalrunot, jotka ovat osa pohjoisen mytologian keskeisimpiä lähteitä. Elokuva-aineistona toimii Marvel- elokuvayhtiön Thor - ja Avengers -elokuvat, jotka pitävät sisällään pohjoisen mytologian hahmoja ja teemoja. Näiden aineistojen pohjalta tutkimuksen tehtävä on selvittää, kuinka paljon Marvel on ottanut elokuvissaan vaikutteita Eddan jumalrunoista. Eddan jumalrunojen lisäksi työssä on hyödynnetty myös muita pohjoisen mytologian lähteitä jumalrunojen tulkinnan apuna, sekä eri tutkijoiden tulkintaa pohjoisesta mytologiasta. Aineistossa olevat jumalrunot ovat Aale Tynnin suomenkielisiä käännöksiä, ja työssä on hyödynnetty Tynnin lisäämiä tulkintoja runoista. Tutkimus tarkastelee erityisesti mytologian ja elokuvissa esiintyvien hahmojen ja hahmoihin liittyvien elementtien yhtäläisyyksiä. Koska tutkimusaineistoon kuuluu erityisesti jumalhahmoista kertovat jumalrunot, tutkimuksen hypoteesi on, että jumalrunojen rooli on merkittävä nimenomaan elokuvissa esiintyvien hahmojen rakennuksen kannalta. Tutkimuksen keskeisin tulos on, että Eddan jumalrunoja on käytetty erityisesti hahmojen rakennuksessa. Runoja ja elokuvia vertailtaessa huomattiin, että yhdistäviä tekijöitä ovat esimerkiksi hahmojen rooli suhteessa muihin hahmoihin, ja hahmoihin liitettävät elementit. Itse tarinoissa on huomattavia eroja, mutta yhdistäviä yksityiskohtia on runsaasti. Elokuvat kuitenkin hyödyntävät mytologiaa kokonaisuutena, joten jumalrunot toimivat osana tätä kokonaisuutta. Tutkimuksen pohjalta voidaan kuitenkin todeta, että erityisesti Marvelin jumalhahmojen rakentumisen kannalta Eddan jumalrunoilla on tärkeä rooli osana elokuvien käyttämää pohjoisen mytologiaa.

The aim of this thesis is to analyse the key ecumenical dialogues between Methodists and Lutherans from the perspective of Arminian soteriology and Methodist theology in general. The primary research question is defined as: "To what extent do the dialogues under analysis relate to Arminian soteriology?" By seeking an answer to this question, new knowledge is sought on the current soteriological position of the Methodist-Lutheran dialogues, the contemporary Methodist theology and the commonalities between the Lutheran and Arminian understanding of soteriology. This way the soteriological picture of the Methodist-Lutheran discussions is clarified. The dialogues under analysis were selected on the basis of versatility. Firstly, the sole world organisation level dialogue was chosen: The Church – Community of Grace. Additionally, the document World Methodist Council and the Joint Declaration on the Doctrine of Justification is analysed as a supporting document. Secondly, a document concerning the discussions between two main-line churches in the United States of America was selected: Confessing Our Faith Together. Thirdly, two dialogues between non-main-line Methodist churches and main-line Lutheran national churches in Europe were chosen: Fellowship of Grace from Norway and Kristuksesta osalliset from Finland. The theoretical approach to the research conducted in this thesis is systematic analysis. The Remonstrant articles of Arminian soteriology are utilised as an analysis tool to examine the soteriological positions of the dialogues. New knowledge is sought by analysing the stances of the dialogues concerning the doctrines of partial depravity, conditional election, universal atonement, resistible grace and conditional perseverance of saints. This way information is also provided for approaching the Calvinist-Arminian controversy from new perspectives. The results of this thesis show that the current soteriological position of the Methodist-Lutheran dialogues is closer to Arminianism than Calvinism. The dialogues relate to Arminian soteriology especially concerning the doctrines of universal atonement, resistible grace and conditional perseverance of saints. The commonalities between the Lutheran and Arminian understanding of soteriology exist mainly in these three doctrines as they are uniformly favoured in the dialogues. The most discussed area of soteriology is human depravity, in which the largest diversity of stances occurs as well. On the other hand, divine election is the least discussed topic. The overall perspective, which the results of the analysis provide, indicates that the Lutherans could approach the Calvinist churches together with the Methodists with a wider theological perspective and understanding when the soteriological issues are considered as principal. Human depravity is discovered as the area of soteriology which requires most work in future ecumenical dialogues. However, the detected Lutheran hybrid notion on depravity (a Calvinist-Arminian mixture) appears to provide a useful new perspective for Calvinist-Arminian ecumenism and offers potentially fruitful considerations to future ecumenical dialogues.

Suomalaisen perhe- ja seksuaalikasvatuksen näkemykset ovat vaihdelleet eri vuosikymmeninä riippuen ajan yhteiskunnallispoliittisesta tilanteesta ja perhe- ja seksuaalikasvatusta tukeneista instansseista. Tässä tutkielmassa päätavoitteenani on selvittää, millä tavalla pappina ja psykiatrina toiminut Asser Stenbäck on vaikuttanut suomalaisen kristillisen perhe- ja seksuaalikasvatuksen muotoutumiseen Suomessa vuosina 1948–1964. Tutkimuksessani tarkastelen erityisesti millaiset olivat Stenbäckin kristillis-moraaliset arvot, mitä kanavia käyttäen hän niiden hyväksi vaikutti, miten hän niissä vaikutti, mihin kohderyhmiin hänen toimintansa oli suunnattu ja mikä merkitys hänen toiminnallaan oli seksuaalieettiseen opetukseen yhteiskunnallisissa ja kirkollisissa yhteyksissä. Lisäksi kiinnitän huomiota Stenbäckin toiminnan vastaanottoon ja vaikutuspiiriin sikäli, kun niitä ilmenee lähteissä. Tarkastelen Stenbäckin toimintaa sekä yhteiskunnallisissa ja kirkollisissa yhteyksissä ja kristillisen kasvatuksen edistäjänä. Tällöin huomioni keskittyy erityisesti niihin yhteisöihin ja toimikuntiin, joissa Stenbäck vaikutti tutkimusajanjaksollani aktiivisena toimijana sekä Stenbäckin kirjalliseen tuotantoon. Tutkimukseni kannalta olennaiseksi instanssiksi nousee Kirkon perheasiain toimikunta, jossa Stenbäck oli pitkäaikaisena jäsenenä 1956–1970. Niin ikään merkitykselliseksi muodostuu opetusministeriön vuonna 1948 asettama sukupuoli- ja siveellisyyskasvatuksen keskustoimikunta, jossa Stenbäck oli mukana sekä heidän laatimansa perhe- ja seksuaalikasvatuksellinen julkaisunsa Perhekasvatusta tehostamaan. Esitelmiä nuorisolle sukupuolikysymyksestä. Kyseisestä vuodesta lähtien hän ei näin ollen enää ollut paikallinen toimija, vaan julkinen seksuaalipoliittinen vaikuttaja. Stenbäckin kirjallisesta tuotannosta erityisasemaan kohoaa Asser Stenbäckin ja Lauri Pautolan vuonna 1952 julkaisema Lapsuus- ja nuoruusiän sukupuolinen kehitys ja kasvatus, joka on toiminut vuosikymmenien ajan perhekasvatuksellisena ohjenuorana sekä suomalaisessa koulumaailmassa että suomalaisessa psykiatriassa. Käytän tutkielmani päälähteenä edellä mainitsemieni lisäksi vuonna 1953 julkaistu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mietintö Kirkko ja perhekasvatus. Mietintö perhekasvatuksen tehostamisesta kirkon työssä, jota Stenbäck oli laatimassa. Lisäksi käytän lähteinä Kirkkohallituksen Kirkon perheasiain toimikunnan arkiston tutkimusajanjaksoni mukaisia perheasioita käsitteleviä pöytäkirjoja, toimintakertomuksia, lausuntoja ja ohjesääntöjä sekä toimikunnan historiaa käsittelevää aineistoa. Tutkielmani pääasiallinen kirjallisuus muodostuu perhe- ja seksuaalikasvatusta sekä kirkon seksuaalieettisiä linjauksia ja sodan jälkeistä yhteiskuntapolitiikkaa kartoittavista teoksista. Tutkimustulosteni valossa Asser Stenbäck on osoittautunut merkittäväksi kirkolliseksi ja yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi suomalaisen kristillisen perhe- ja seksuaalikasvatuksen kentällä. Hän teki arvokasta työtä niin nuorten, kasvattajien, avioongelmaisten kuin perheneuvontaan erikoistuneiden työntekijöidenkin auttamiseksi. Yhteiskunnallisella tasolla Stenbäck osallistui opetusministeriön sukupuoli- ja siveellisyyskasvatukselliseen ohjelmaan osallistumalla keskustoimikunnan työhön ja perhe- ja seksuaalikasvatuksellisten julkaisujen laatimiseen. Toimessaan Kirkon perheasiain toimikunnassa Stenbäck osallistui aktiivisesti papin ja psykiatrin roolissa niin kirkon perhekasvatusta koskevaan päätöksentekoon kuin kirkollisen perhekasvatustyön kehittämiseenkin. Hän edisti perhekasvatuksellista opetusta yliopistossa papeiksi aikoville, perhekasvatusopetusta rippikouluikäisille ja avioliittoon aikoville, tehosti neuvontatoimintaa avioliitossaan vaikeuksiin joutuneille sekä laajensi perhekasvatustyötä erilaisiin kouluihin, nuorisojärjestöihin ja armeijaan ulottuviksi. Stenbäckin erityisansiona pidetään hänen toimintaansa ruotsinkielisen perheneuvontatyön hyväksi. Stenbäck toimi neljäntoista vuoden ajan ruotsinkielisen avioliittotoiminnan kehittäjänä ja sekä Helsingin ruotsinkielisen avioliittoneuvonnan johtajana että neuvonnan vastaavana psykiatrina. Stenbäckin esityksissä painottuivat yksiavioinen avioliitto ainoana seksielämän muotona ja lapsen paikkana, miehen ja naisen vastuualueita avioliitossa, pidättyväisyyden merkitys, irtosuhteiden vaarallisuus, kodin ja vanhempien rooli lapsen normaalin kehityksen saavuttamisessa sekä itsetyydytys ja homoseksuaalisuus harhautuneiden sukupuoliviettien muotoina. Stenbäck noudatti esitelmissään luterilaisen kirkon kristillistä moraalikäsitystä ja seksuaalieettisiä näkemyksiä, ja hänen perhe- ja seksuaalikasvatuksensa oli pääsääntöisesti Lutherin ja Freudin oppien mukaista. Painotus kuitenkin vaihteli riippuen siitä, esiintyikö hän papin vai psykiatrin roolissa.