Browsing by master's degree program "Master's Programme in Theology and Religious Studies"

Tässä tutkielmassa tarkastelen kertomusta, jossa kerrotaan syyrofoinikialaisen naisen ja Jeesuksen kohtaamisesta. Tutkin kertomusta Markuksen ja Matteuksen evankeliumeissa, sekä kahdessa modernissa kertomuksen tulkinnassa. Otan tutkimukseeni punaiseksi langaksi toiseuden ja toiseuttamisen. Tutkimuksen alussa esittelen aikaisempaa tutkimusta sekä toiseuden teoriaa. Keskeisiä termejä ovat toiseus ja toiseuttaminen. Tähän liittyy vastaparit, joita luodaan, kun määritellään ”minä” ja ”toinen”. Toiseuttamiseen liittyvät vastaparit, joita löysin antiikin aikaisesta tulkinnasta, olivat juutalaisuus vs. ei-juutalaisuus sekä puhtaus vs. epäpuhtaus. Tarkastelin kertomusta kolmessa osassa, joita olivat paikka, henkilöt ja vuoropuhelu. Näissä kolmessa osassa käytin toiseutta metodina ja tarkastelin niissä esiintyvää toiseuttamista. Tyros ja Sidon toivat esille puhdas vs. epäpuhdas vastaparin. Nainen ja Jeesus kohtasivat ”toisina” ja löysin heidän kohtaamisessaan toiseuttamista. Jeesus kutsui naista koiraksi, mikä on yksi toiseuttamisen muoto. Nainen näki Jeesuksen positiivisena ”toisena” ja uskoi, että Jeesus voi kielteisestä vastauksesta huolimatta auttaa. Heidän käymänsä keskustelu ilmensi toiseuttamista, mutta myös mahdollisuuden muutokseen. Tarkastelin kahta modernia tulkintaa kertomuksesta ja sieltä nousi esille toiseuttamiseen liittyviä vastapareja: puhdas vs. epäpuhdas, valloittaja vs. valloitettu sekä mies vs. nainen. Modernin tulkinnat saivat inspiraation naisesta, sekä Jeesuksesta, joka oli valmis muuttumaan. Tulkinnoista löytyi samanlaisia vastapareja ja toiseuttamista. Ihmisten kohtaamisiin liittyy myös ”toisen” ja ”minän” määrittely ja se näkyi Jeesuksen ja naisen kohtaamisessa.

Tässä tutkielmassa tarkastelen ilmastonmuutosviestintää motivoijana. Olen valinnut aineistoksi osan Ilta-Sanomien ilmastonmuutosta käsittelevistä lehtikirjoituksista, aikaväliltä 1.7.-31.10.2018. Tutkielman tavoitteena on selvittää valikoidun aineiston valossa, pyritäänkö ilmastonmuutosviestinnässä motivoimaan kuluttajaa hillintätoimiin vai välinpitämättömyyteen ilmastonmuutoksen suhteen. Tutkielmassa vertaan aineistoani myös aiemmin tehtyjen, länsimaista ilmastonmuutosviestintää koskevien tutkimusten tuloksiin. Esittelen ilmastonmuutoskeskustelun historiaa sekä median roolia ilmastonmuutosviestien tuottajana. Keskustelen aiemmin tehtyä tutkimusta apuna käyttäen median mahdollisuuksista ja sen edustaman viestinnän sekä median tuottamisen heikkouksista suhteessa ilmastonmuutoksesta kertomiseen. Median roolia esittelemällä selvitän, miksi mediaviesteillä vaikuttaminen ei onnistu aina silloinkaan, kun mediaviestiin sisältyvät kaikki vaikuttamisen peruselementit. Määrittelen tutkielmassani motiivien, motivaation ja motivoinnin käsitteet sekä sen, mitä vaikuttaminen on toimintana. Käytän määritelmiä tukenani, kun vastaan siihen, millä tavalla kuluttajan motivaatiota pyritään muuttamaan eli miten siihen vaikutetaan. Näin pystyn analysoimaan tutkielmani aineistoa. Valitsemani aineiston valossa ilmastonmuutosviestinnässä kuluttajaa pyritään pääasiallisesti motivoimaan joko ilmastonmuutoksen hillintätoimiin tai ilmastonmuutoksen huomioimiseen. Vertailu aiemmin tehtyyn tutkimukseen osoitti, että jotkin tekijät ilmastonmuutosviestinnässä ovat pysyneet vuosien mittaan samankaltaisina ja osa on puolestaan muuttunut. Ilmastonmuutoksen aiheuttajat, kuten kohonneet hiilidioksidipäästöt ja ihmisten vaikutus niihin ovat olleet jo aiemmin tutkimuksissa esillä. Omassa aineistossani huomioitiin sen sijaan länsimaalaisen elämäntavan vaikutus ilmastonmuutoksen kiihtymiseen laajemmin kuin aiempien tutkimusten aineistossa. Aineistoni lehtikirjoitukset suosittelivat yhä enenevässä määrin kuluttajalle myös toimia henkilökohtaisten päästöjen pienentämiseksi. Aiempien tutkimusteni tavoin osoitti oma tarkasteluni ilmastonmuutosuutisoinnin olleen syklistä, eli julkaisujen määrä vaihteli kuukausittain.

Maisterintutkielmassani tarkastelen Paavalin kirjeiden asemaa Ensimmäisessä Clemensin kirjeessä ja Toisessa Pietarin kirjeessä. Ensimmäinen Clemensin kirje sijoitetaan ensimmäisen vuosisadan loppuun ja Toinen Pietarin kirje toisen vuosisadan alkupuolelle. Toinen Pietarin kirje on osana Uuden testamentin kaanonia, kun taas Ensimmäinen Clemensin kirje luetaan nykyään osaksi apostolisten isien tekstejä. Nämä kirjeet ovat Paavalin jälkeen varhaisimpia tekstejä, joissa hänen kirjeensä mainitaan. Tutkielmassani tarkastelen sitä, miten Ensimmäisessä Clemensin kirjeessä ja Toisessa Pietarin kirjeessä kirjoitetaan Paavalista ja tämän kirjeistä. Molemmissa kirjeissä Paavalista puhutaan positiiviseen sävyyn, ja yksi kirjoittajien syy Paavalin mainitsemiselle on todennäköisesti halu saada tällä tavoin omille teksteilleen arvostusta. Ensimmäisessä Clemensin kirjeessä Paavali mainitaan nimeltä kahdesti: ensin jakeessa 5:5 ja myöhemmin jakeessa 47:1. Kirjeessä on myös alluusioita Heprealaiskirjeeseen sekä Paavalin Ensimmäiseen korinttilaiskirjeeseen ja Roomalaiskirjeeseen. Tarkastelen niitä kirjeen kohtia, joissa Paavali mainitaan nimeltä sekä teen eksegeettistä analyysia kohdista, joissa on alluusio Heprealaiskirjeeseen tai Paavalin kirjeisiin. Toinen Pietarin kirje on huomattavasti lyhyempi kuin Ensimmäinen Clemensin kirje. Kirjeestä ei löydy selkeitä alluusioita Paavalin kirjeisiin. Tarkastelen Toisesta Pietarin kirjeestä jakeita 3:15–16, joissa kirjoittaja mainitsee Paavalin sekä tämän kirjeet. Pohdin, miksi kirjoittaja mainitsee Paavalin, olivatko Paavalin kirjeet osana ”kirjoituksia” ja oliko kirjoittajalla käytössään Paavalin kirjekokoelma. Uskon, että Uuden testamentin kaanon oli syntymässä Toisen Pietarin kirjeen kirjoittamisen aikana, ja kirjoittaja oli siitä tietoinen. Todennäköisesti yksi tärkeimmistä kriteereistä, joilla Uuden testamentin kaanoniin valikoituja tekstejä arvioitiin, oli tekstin apostolinen alkuperä. Toinen Pietarin kirje on laitettu apostoli Pietarin nimiin. Laittamalla kirjeen Pietarin nimiin sekä painottamalla, kuinka Paavali on käsitellyt omissa kirjeissään samoja asioita, kirjoittaja sai tällä tavoin kirjeelleen kahden apostolin auktoriteetin. Ensimmäisen Clemensin kirjeen ja Toisen Pietarin kirjeen kirjoittajat käyttävät teksteissään Vanhaa testamenttia. Ei ole epäselvää, etteivätkö Vanhan testamentin tekstit olisi pyhiä tekstejä kirjoittajille. Ensimmäisen Clemensin kirjeen kirjoittaja käyttää Vanhan testamentin teksteistä termiä ”kirjoitukset”, mutta välttelee termiä Paavalin tekstien kohdalla. Väitän, että Ensimmäisen Clemensin kirjeen ja Toisen Pietarin kirjeen kirjoittamisen välissä Paavalin kirjeiden asema on muuttunut. Ensimmäisessä Clemensin kirjeessä Paavalin tekstejä käytetään ja kirjoittaja pitää sekä Paavalia että tämän kirjeitä arvovaltaisina. Kuitenkaan kirjoittajalle Paavalin kirjeet eivät kuulu ”kirjoituksiin” kuten Vanhan testamentin tekstit. Toisessa Pietarin kirjeessä Paavalin kirjeet ovat jo osa ”kirjoituksia”.

Tutkielmassa tarkastellaan, miten historioitsija al-Ṭabarī (k. 923) tulkitsee Marian hahmoa (مریم بنت عمران) ja hänestä kerrottuja kertomuksia historiateoksessaan Taʾrīkh sekä miten Koraanin ja kristillisten lähteiden kertomukset Mariasta vaikuttavat al-Ṭabarīn tekstissä. Tutkielman avulla laajennetaan Mariasta tehtyjä tulkintoja islamilaisessa traditiossa ja osoitetaan, miten Mariasta kertovien tarinoiden mallit liikkuivat yli uskontorajojen. Tutkielmalla liitytään osaksi tutkimusperinteitä, jotka käsittelevät islamin raamatulliseen historiaan perustuvaa tulkintatraditiota, islamilaista historiankirjoitusta ja al-Ṭabarīn historiateoksen tutkimista. Tutkimusaineisto koostuu al-Ṭabarīn historiateoksesta, Koraanista, Jaakobin protoevankeliumista sekä Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeista. Tutkimusmetodina sovelletaan laadullista sisällönanalyysia ja vertailua. Sisällönanalyysi toteutetaan aineistolähtöisesti tunnistamalla ja nimeämällä aineistosta sisällöllisiä elementtejä tutkimuskysymysten mukaisesti, minkä jälkeen tutkittava aineisto järjestetään johtopäätösten tekoa varten. Vertailun perusteena toimii tieto, jonka mukaan Koraani ja kristilliset lähteet vaikuttivat al-Ṭabarīn historiakirjaan. Al-Ṭabarīn tulkinnat koostuvat viidestä eri lähteestä tulevasta kertomuksesta. Johtopäätösten mukaan al-Ṭabarī tulkitsee Marian hahmoa Koraanin sanoman ja ideaalin naiskuvan kautta. Maria on Koraanin sanoman mukaisesti Jumalan valitsema ja puhdistama. Ideaalilla naiskuvalla tarkoitetaan representaatioita eli todellisuutta korvaavaa naiseuden kuvastoa ja tavoiteltavia naisellisia ominaisuuksia, joita ovat puhtaus, neitsyys/siveys ja äitiys. Maria näyttäytyy ristiriitaisuuksien kuten puhtauden ja epäpuhtauden kautta, mikä rikkoo ideaalin naiskuvan määritelmää. Al-Ṭabarīn esittämät kertomukset täydentävät Koraanin viitteellistä tyyliä kristillisissä lähteissä esiintyvillä sisällöllisillä piirteillä eli Mariasta kertovat tarinat olivat vuorovaikutuksessa islamilaisten ja kristillisten yhteisöjen tarinallisten mallien kanssa. Aikaisempaan tutkimukseen verrattuna tutkimustulokset laajentavat al-Ṭabarīn kertomusten Maria-tulkintoja. Marian hahmon ja hänestä kerrottujen narratiivien tutkimus hyötyy tulevaisuudessa feministisestä kirjallisuudentutkimuksesta ja feministisistä teorioista.

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on yksi tämän päivän suurimmista ihmistä ja ympäristöä uhkaavista tekijöistä. Ilmastonmuutoksen ympärillä käytävä poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu on laaja-alaista, ja myös uskonnot ovat osallistuneet tähän keskusteluun. Katolilaisuuden ja laajemmin kristinuskon parissa ihmisellä katsotaan olevan erityisasema muuhun luontoon nähden. Tämä ihmiskäsitys on aikaisemmin ollut mahdollistamassa ajatusta ympäristöstä vain ihmistä varten olemassa olevana hyödykkeenä, mutta nykyään luonnolle on annettu kristinuskonkin parissa enemmän itseisarvoa. Vuonna 2013 paaviksi valittu Franciscus on aktiivisesti osallistunut keskusteluun ympäristön ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten puolesta. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaista toimijuutta paavi Franciscus antaa ihmiselle ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta ja sen ratkaisemisesta. Tutkielman aineistoksi valikoitui katolisen kirkon sosiaaliopetuksen kannalta merkittävin tiedonvälityksen muoto, kiertokirjeet. Paavi Franciscuksen kiertokirje Laudato Sí: Yhteisen kotimme hoitamisesta käsittelee ilmastonmuutosta ja nykyistä ympäristökatastrofia antaen samalla toimintaehdotuksia eri tahoille. Teoreettisena viitekehyksenä käytän toimijuuden käsitettä, jossa keskeisenä on ihmisen kyky ja mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä kulkuun ja muuttaa vallitsevien asioiden, kuten instituutioiden tai yhteiskunnallisten rakenteiden laitaa. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla. Tutkielma osoittaa, että paavi Franciscuksen mukaan ihminen on toiminnallaan aiheuttanut ilmastonmuutosta, koska kolme ihmisen elämän kannalta perustavanlaatuista suhdetta ovat rikkoutuneet. Nämä suhteet ovat suhde luontoon, Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Perisynti on ollut pohjana näiden suhteiden rikkoutumisessa. Näiden perustavanlaatuisten suhteiden rikkoutumisesta on seurannut vääränlaista ihmiskeskeisyyttä, jolloin ihminen on ottanut oikeudekseen hallita luontoa ja kuluttaa luonnonvaroja mielensä mukaan. Koska ilmastonmuutokseen johtaneen toiminnan taustasyinä on ihmisen perustavanlaatuisten suhteiden rikkoutuminen, esittää paavi Franciscus ratkaisuksi ilmastonmuutokseen kokonaisvaltaista ekologista kääntymystä, jossa pyritään huomioimaan niin ympäristö, Jumalasuhde, kuin muut, erityisesti heikoimmassa asemassa olevat ihmiset.

Maisterin tutkielmani tarkoituksena on selvittää Luterilaisen maailmanliiton (LML) yleiskokoustyöskentelyssä ilmi tullutta ymmärrystä ihmisoikeuksista Helsingin yleiskokouksessa vuonna 1963 ja Evianin yleiskokouksessa vuonna 1970. Selvitän ihmisoikeusajattelun kehittymistä ja ihmisoikeuksien kasvavaa tiedostamista. Näiden yleiskokousten ihmisoikeusajattelu loi pohjan LML:n tulevalle ihmisoikeustyöskentelylle. Tutkielmani on aineistolähtöinen ja kvalitatiivinen. Tutkin LML:n yleiskokouksista syntynyttä kokousaineistoa. Yleiskokouksista löytyy lähdemateriaalia Helsingin yliopiston Ekumeenisesta arkistosta. Lisäksi käytän LML:n julkaisua ”From Federation to Communion. The history of the Lutheran World Federation”. Muusta kirjallisuudesta tärkein apuneuvoni on Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) julkaisusarja ”A History of the Ecumenical Movement”. Suhteutan löytämääni aiempaan tutkimukseen LML:sta. Pyrin jatkuvasti huomioimaan myös ajankohtaiset tapahtumat. LML:n ihmisoikeusajattelu oli Helsingissä ajalleen tyypillistä kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien tiedostamista. Poliittinen vaikuttaminen nähtiin tärkeäksi ja siihen kannustettiinkin. LML:ssa ilmenneet ajatukset ja ymmärrys ihmisoikeuksista eivät kuitenkaan päätyneet mihinkään ihmisoikeuksia koskevaan päätös- tai julkilausumaan. Ihmisoikeuksien noudattaminen ja edistäminen nähtiin lähinnä uskosta kumpuavaksi asennekysymykseksi ja spontaaniksi eettiseksi toiminnaksi. Taustalla vaikutti oleellisesti luterilaiseen teologiaan kuulunut Martti Lutherin kahden regimentin opin aiempi tulkinta. Ymmärrystä ihmisoikeuksista sekä vaatimusta niiden yhteiskunnallisesta edistämisestä pyrittiin vielä mahduttamaan kahden regimentin oppiin. Evianin yleiskokouksen tuloksiin vaikuttivat uudet kansainväliset ihmisoikeussopimukset sekä muiden ekumeenisten järjestöjen ihmisoikeusteemainen työskentely. Evianin yleiskokouksen ihmisoikeusajattelu oli ajalleen tyypillistä kansalais- ja poliittisten oikeuksien sekä taloudellisten, sosiaalisten sekä sivistyksellisten oikeuksien tiedostamista. Elettiin murroskautta ”klassisen” ja ”modernin” ihmisoikeusajattelun välillä. Murroskausi heijastui LML:ssa ilmenneeseen keskusteluun siinä, tuleeko ihmisoikeuksia käsitellä universaalisesti vai kontekstuaalisesti. Ihmisoikeusajattelu ja -keskustelu tuli kirjattua julkilausumiin ja siitä tuli konkreettista. Poliittisen vaikuttamisen merkitys selkeästi korostui. Yhteiskunnan rakenteiden muovaaminen haluttuun suuntaan nähtiin nyt velvoittavaksi. Ihmisoikeusajattelua ja -toimintaa ei pyritty enää mahduttamaan Lutherin kahden regimentin oppiin. Ihmisoikeuksista tuli LML:n ohjelma – aiemman uskosta syntyneen asenteen ja spontaanin eettisen toiminnan ohelle. Uusi kantaaottavampi, poliittisesti aktiivinen maailmanliitto ei ollut kuitenkaan kaikkien mieleen. Yksimielisyyttä ihmisoikeusasioissa ei saavutettu ja työskentely jatkui tulevina vuosikymmeninä.

Tässä maisterintutkielmassa selvitän seurakunnan ikääntyneiden parissa toimivien vapaaehtoisten motivaatiota vapaaehtoistyössä. Vapaaehtoistyö on palkatonta ja kaikille avointa muita ihmisiä tai yhteiskuntaa hyödyttävää toimintaa, joka perustuu yksilön omalle tahdolle osallistua toimintaan. Tutkimustehtäväni jakautuu kolmeen tutkimuskysymykseen: 1. Mistä koostuu vapaaehtoisten motivaatio seurakunnan vapaaehtoistyössä? 2. Miten vapaaehtoisten kokemukset sekä heidän seurakunnilta saamansa koulutus ja tuki vaikuttavat motivaatioon? 3. Millainen on vapaaehtoisten käsitys vapaaehtoistyön positiosta sekä myös kirkon ja yhteiskunnan roolista vanhustyön kentällä, ja miten se vaikuttaa motivaatioon vapaaehtoistyössä? Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jota varten olen tehnyt teemahaastatteluja, jotka olen analysoinut käyttäen metodina aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Aineiston keräsin haastattelemalla kahdeksaa espoolaista seurakunnan vapaaehtoistyöntekijää, jotka toimivat ikääntyneiden parissa ArkiYstävä-lähimmäispalvelussa ja vanhusten kerhoissa. Aineisto on kerätty helmi-maaliskuussa vuonna 2019. Tutkimuksen tausta ja teoreettinen viitekehys luovat pohjaa aineiston analyysin tulosten käsittelylle. Aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä saatiin kuuluviin aineistosta haastateltavien oma ääni. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin tuloksena syntyi neljä pääluokkaa, joista kunkin alle kuuluu vapaaehtoisten erilaisia motiiveja, joista vapaaehtoistyön motivaatio syntyy sekä muita motivaatioon vaikuttavia tekijöitä. Aineiston analyysin pääluokat ovat: 1. Vapaaehtoinen 2. Asiakas-avuntarvitsija 3. Vakaumus ja kirkkoinstituutio 4. Yhteiskunta. Ensimmäiset kaksi pääluokkaa liittyvät motivaatioon vapaaehtoistyön käytännön tason toiminnassa, ja kaksi viimeistä pääluokkaa liittyvät motivaatioon kirkollisen ja yhteiskunnallisen tason konteksteissa. Vastaukset tutkimuskysymyksiin integroituvat pääluokkien alle. Aikaisemmassa tutkimuksessa vapaaehtoisten motivaatioon on liitetty egoistisia, altruistisia ja solidaarisia motiiveja, joita myös omassa aineistossani esiintyi. Näiden motiivien lisäksi aineistoni perusteella vapaaehtoisten motivaatioon vaikuttavat olennaisesti myös vapaaehtoisten oma elämänhistoria ja nykytilanne, velvollisuudentunto, työn koettu vastavuoroisuus sekä yhteiskunnallinen tilanne erityisesti vanhus- ja hoivapolitiikan näkökulmista. Seurakunnilta saatu koulutus ja tuki koettiin haastatteluissa positiiviseksi ja motivaatiota tukevaksi ja niiden puute taas vastaavasti epävarmuutta luovaksi ja motivaatiota syöväksi. Kirkollisen kontekstin merkitys ja joillakin haastateltavilla myös hengellisyys näyttäytyivät merkityksellisinä tekijöinä ja tukivat halua osallistua vapaaehtoistoimintaan seurakunnan kautta. Vapaaehtoiset kokivat vapaaehtoistyön olevan arvokas lisä vanhustyössä, jossa päävastuu kuuluu heidän nähdäkseen kuitenkin julkiselle sektorille, omaisille ja merkittävissä määrin myös kirkolle. He kokivat osallistuvansa merkittävään yhteiskunnalliseen työhön, mikä osaltaan tuki heidän motivaatiotaan. Tutkimukseni perusteella seurakunnan vapaaehtoisten motivaatio koostuu useista erilaisista motiiveista, mutta niiden lisäksi vapaaehtoisten motivaation tutkimuksessa tulee ottaa huomioon myös yksilöiden elämänhistoria sekä vapaaehtoistyötä järjestävän tahon ja yhteiskunnallisen kontekstin vaikutus. Aineistoni perusteella kaikki nämä ulottuvuudet vaikuttavat yhtä aikaa vapaaehtoisten motivaatioon ja muokkaavat sitä vapaaehtoistyössä.

Antiokian piispa Ignatios kirjoitti toisen vuosisadan alussa kuusi kirjettä Vähän-Aasian alueella sijaitseville seurakunnille ja yhden Smyrnan piispalle, Polykarpokselle. Kirjeissä Ignatios painottaa muun muassa Kristuksen todellista ihmisyyttä ja kärsimystä, seurakunnan ykseyttä ja kuuliaisuutta piispalle. Niistä käy myös ilmi, että Ignatios on tuomittu taistelemaan petoja vastaan ja sen vuoksi parhaillaan vangittuna matkalla Roomaan. Ignatiosta on varhaiskirkon ajoista lähtien arvostettu sekä teologina että marttyyrinä siitäkin huolimatta, että hänen elämästään tai esimerkiksi hänen tuomionsa syystä ei tiedetä juuri mitään. Tässä tutkielmassa Ignatioksen kirjeisiin sovelletaan sosiaalisen identiteetin ja siihen pohjautuvan johtajuustutkimuksen näkökulmia ja pyritään selittämään, mihin hänen vaikutusvaltansa perustuu. Sosiaalisessa identiteetissä on kyse siitä, miten ihmiset määrittelevät itsensä tietyn ryhmäjäsenyyden kautta, vertaavat omaa ryhmäänsä muihin ryhmiin ja pyrkivät positiiviseen erottuvuuteen tässä vertailussa. Se ei heijasta todellisuutta sellaisenaan vaan sisältää myös tulkintaa, minkä vuoksi sitä on mahdollista muovata. Sosiaalisen identiteetin viitekehyksessä johtajuus ei tarkoita käskemistä tai itsensä korottamista muiden yläpuolelle vaan pikemminkin suostuttelua, joka perustuu kokemukseen siitä, että johtaja kuuluu samaan ryhmään seuraajiensa kanssa ja ajaa oman etunsa sijasta koko ryhmän yhteistä etua. Lisäksi johtajan pitää vakuuttaa seuraajansa siitä, että ryhmään kuuluminen kannattaa. Ignatios vaikuttaa kirjeissään tulkitsevan sosiaalista todellisuutta tavalla, joka palvelee hänen omia päämääriään. Hänen mielestään se, että joku sanoo itseään kristityksi, ei tee ihmisestä todellista kristittyä, vaan kristittynä oleminen edellyttää oikeanlaista uskoa, oppia ja toimintaa. Näin Ignatios ottaa itselleen oikeuden määritellä, mikä on todellista kristillisyyttä. Toisin sanoen hän muokkaa seurakunnan sosiaalista identiteettiä. Itseään Ignatios ei halua nostaa ryhmän yläpuolelle. Hän ei vetoa omaan asemaansa piispana vaan rakkauteensa kirjeiden vastaanottajia kohtaan. Hän ei käske vaan kehottaa, ja sekä nämä kehotuksensa että lähestyvän kuolemansa hän esittää niin, että ne näyttävät palvelevan seurakunnan yhteistä hyvää.

Ilmastonmuutos on nykytutkimuksen mukaan etenevä globaali ilmiö, joka vaatii välittömiä toimenpiteitä niin valtioilta kuin kansalaisiltakin. Poliittisia toimenpiteitä on usein pidetty liian vähäisinä, ja ilmastonmuutoksen etenemisen hidastaminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi toteuttaa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia ilmastonmuutoskeskustelun argumentaatiota eduskunnan täysistuntopuheenvuoroissa. Näkökulma on sosiaalieettinen, ja pyrkimyksenä on löytää puheenvuorojen taustalla olevia motiiveja, yhteisiä teemoja ja näkökulmia. Vaikka hallitusohjelmissa kautta eduskunnan historian on sitouduttu edistämään yhteistä oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja hyvinvointia, näkemykset siitä, mitä toimenpiteitä näiden yhteisten päämäärien saavuttamiseksi tulisi toteuttaa, vaihtelevat huomattavasti. Yksimielisyyttä edes siitä, mitä nämä yhteiset päämäärät aina kussakin ajassa ja kontekstissa ovat, ei ole helppo saavuttaa. Vuonna 2023 julkaistu Parlamenttisampo, eduskunta semanttisessa webissä -palvelu tarjoaa luettavaksi lähes miljoona vuosina 1907–2022 eduskunnassa pidettyä puheenvuoroa. Lisäksi palvelussa on julkaistu puhujia koskevaa taustadataa. Palvelu mahdollistaa nyt täysistuntopuheenvuorojen tutkimisen aikaisempaa laajemmassa mittakaavassa. Tutkittava aineisto valittiin aiheen esiintyvyyden perusteella. Suurin osa aineistosta kerättiin käyttämällä ilmastonmuutokseen liittyviä johdannaishakusanoja kuten ilmastonm*. Lisäksi mukaan lisättiin Parlamenttisammon muita relevantteja hakusanayhdistelmiä sekä biografisia tietoja. Eniten ilmastonmuutosta käsiteltiin täysistuntopöytäkirjoissa vuosina 2008 ja 2019, ja näiden vuosien täysistuntojen puheenvuorot muodostavat suurimman osan tutkimusaineistosta. Puheenvuoroja tutkittiin tulkinnallisen tekstianalyysin avulla. Päämääränä oli tehdä aineiston perusteella keskustelua kuvaavia luokitteluja ja tunnistaa toistuvia teemoja, mutta antaa samalla kansanedustajien oman äänen kuulua mahdollisimman paljon suorien lainauksien muodossa. Lisäksi tekstianalyysissä hyödynnettiin poliittisten puheiden tutkimuksessa käytettyä Narrative Policy Framework Research -lähestymistapaa, jossa poliittisia prosesseja tutkitaan useilla eri tasoilla ja eri konteksteissa. Tämä lähestymistapa mahdollisti tavallista laaja-alaisemman aiheen käsittelyn sekä auttoi sitomaan keskustelun kuhunkin aikaan ja kontekstiin. Ilmastoaiheisia tai siihen läheisesti liittyviä täysistuntopuheenvuoroja kertyi aineistoksi yli 1000. Aineiston perusteella eduskunnan keskustelussa ilmastonmuutosta pidettiin ennemmin uhkana kuin uusia mahdollisuuksia tarjoavana ilmiönä, joskin suomalaiseen teknologiaan viitattiin usein puhuttaessa ilmastonmuutoksen mahdollisuuksista. Tutkimus paljasti, että eduskunnassa käyty ilmastonmuutoskeskustelu koostuu monista eri teemoista. Ilmastonmuutos sidottiin muun muassa liikenteeseen, energiaan, metsiin, biodiversiteettiin, maatalouteen, ruokaan tai eläimiin. Ilmastonmuutosta käytettiin myös politiikan välineenä yhdistämällä se muihin teemoihin kuten kaupunkisuunnitteluun tai liikenneratkaisuihin. Vaikka yhteisesti oltiin sitä mieltä, että ilmastonmuutos vaatii toimia, niiden laadusta saatettiin olla täysin vastakkaista mieltä. Tekstianalyysi osoitti kansanedustajien käyttävän eri vaikuttamisen keinoja käsitellessään ilmastonmuutosta. He eivät kuitenkaan laajemmin ottaneet kantaa ympäristöeettisiin kysymyksiin. Eettiset arvot ovat puheenvuorojen valossa sidoksissa useisiin muihin muuttujiin, jotka vaihtelevat kulloisenkin poliittisen agendan, hallitusvastuun tai vaikkapa eturyhmäintressien mukaan. Vaikka puheenvuoroissa oltiin yhtä mieltä siitä, että ilmastotoimenpiteillä on kiire, niiden sisällöllinen hajanaisuus paljastaa tarpeen pohtia yhteisiä ilmastoeettisiä periaatteita. On kysyttävä, kenen etuja ilmastotoimilla ajetaan ja mikä on asemamme globaalissa maailmantaloudessa.

Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella Isä meidän -rukousta rituaalitutkimuksen ja sosiaalisen identiteetin näkökulman keinoin. Pyrin työssäni vastaamaan kysymykseen siitä, mikä oli Isä meidän -rukouksen vaikutus varhaisten kristittyjen identiteetin muodostumisen prosessissa. Tuon työssäni esille rukousta ja identiteettiä yhdistävän tutkimuksen tarpeellisuuden. Lähden työssäni liikkeelle asetelmasta, jossa tutkin kolmea kuvausta Isä meidän -rukouksesta. Tarkasteltavana olevat katkelmat löytyvät Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeista sekä Didakhesta (Matt. 6:5–13, Luuk. 11:1–4, Did. 8:2–3). Käsittelen näitä kolmea katkelmaa rinnakkain ensin tekstianalyysissa, ja tämän jälkeen syventyessäni Isä meidän -rukoukseen sen monitahoisuudesta käsin. Isä meidän -rukouksen rituaali näyttäytyy sen monitahoisuuden analyysissa prosesseiltaan vaihtokauppaa muistuttavana rituaalina, jonka luonne on toistettavuudessaan rutiininomainen. Näiden havaintojen jälkeen kavennan tarkasteluni Matteuksen evankeliumin sisältämään kuvaukseen Isä meidän -rukouksen rituaalista, josta teen tulkinnan sosiaalisen identiteetin näkökulman menetelmin. Viimeisessä analyysini pääluvussa etsin rituaalin ja sosiaalisen identiteetin yhtymäkohtaa. Pyrin vastaamaan kysymykseen siitä, mikä rooli Isä meidän -rukouksella lopulta oli varhaisten kristittyjen identiteetin muodostumisessa. Tuon työssäni esille mielenkiintoisia havaintoja. Merkittävimmät Matteuksen Isä meidän -rukouksen katkelmassa havaitsemani prosessit liittyivät lopulta yhteen sosiaalisen identiteetin teorian johtoajatuksista – sosiaaliseen vertailuun. Sosiaalisen vertailun kautta rajanveto ulko- ja sisäryhmän välillä tulee näkyväksi. Tämä vertailu tapahtuu pääasiallisesti rituaalin suorittamiseen liittyvissä intentioissa, jotka Matteuksen katkelmassa naamioidaan kritiikiksi rituaalin suorittamisen tapoja kohtaan. Vertailun ohella Isä meidän -rukous vaikuttaa muodostuvaan varhaiskristilliseen identiteettiin sisältäpäin ryhmän koheesiota jäsentävänä. Ryhmän yhtenäisyyttä yhdistävät prosessit tulevat esille itsekategorisointiteorian persoonattomaksi tekemisestä aiheutuvien ryhmäkäyttäytymismallien seurauksena. Lopulta päädyn Isä meidän -rukouksen olevan kontekstissaan Matteuksen evankeliumissa rituaalinen innovaatio. Sen tehtäväksi muotoutuu rajanveto muihin ryhmiin, joiden sisälle varhaiset kristityt eivät enää koe kuuluvansa. Tämä innovaatio on tärkeä rakennusaines, joka osaltaan antaa ryhmälle uuden rituaalin ja näin omaleimaisen piirteen, mutta samalla antaa syyn erottaa identiteetin muodostumisprosessia käyvän varhaiskristillisen ryhmän muista ryhmistä.