Browsing by Title

Tiivistelmä Referat Tässä työssä käsittelemäni kalliokaiverrukset sijaitsevat Äänisen tai Äänisjärven itärannikolla, tarkemmin ottaen sen keskivaiheilla sekä Vienanmereen laskevan Uikujoen suulla. 44 prosenttia kaiverruksista kuvaa vesilintuja, erityisesti joutsenia, joita etupäässä työssä tutkin. Pääasiallinen tutkimusongelma on: miksi joutsenen kuvia löytyy niin runsaasti Äänisjärven kallioilta? Tämän alle sijoittuu vielä kaksi alakysymystä, joista ensimmäinen on se, mitä joutsen mahdollisesti tarkoittaa tai symboloi, ja toinen se, miten tämä symboliikka kaiverruksista välittyy. Työn yksi keskeisimmistä argumenteista on, että joutsen saattaa symboloida jotain uskomusta. Primäärilähteenä käytän itse kaiverruksia sekä ottamiani valokuvia niistä. Tärkeimmät sekundäärilähteeni ovat Eero Autio, joka teki 80-luvulle asti yltävän kattavan kokonaisesityksen Karjalan kalliokaiverrusten tutkintahistoriasta kirjassaan Karjalan kalliopiirrokset, sekä Nadezhda Lobanova, joka julkaisi vuonna 2017 teoksen (vapaasti käännettynä) samalla nimellä. Erottelen työssä ne menetelmät, joita käytän sekundääri– ja primäärilähteiden käsittelemiseen, eli kaiverruksista jo tehdyn tutkimuksen ja itse kaiverrusten arvioimiseen, seuraavasti: sekundäärilähteiden tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana ja menetelminä toimii Mikko Louhivuoren arkeologisen merkityksenannon tulkintatapa sekä James Hillin TLA ja EGT –metodit eli ”Tight Local Analogy method” ja ”Established Generalization Testing method”. Kaiverrusten tutkimisen ja niistä tehdyn laskennan arvioinnin menetelminä puolestaan toimivat itse kehittämäni luokittelu– ja laskentatapa sekä myös James Hillin TLA ja EGT –metodit. Analyysiosiossa käytän sekä TLA:ta että EGT:tä, kun ensin rekonstruoin äänisläistä muinaisuskoa sen avulla, mitä muista maantieteellisesti ja ajallisesti riittävän lokaaleista (local) ja tiukoista (tightness) uskonnoista tiedetään, ja kun peilaan laskennallisella menetelmälläni saatua tulosta tätä rekonstruoitua uskontoa vasten. Keskiarvoanalyysin sekä TLA:n ja EGT-arvion perusteella lopputulema on, että joutsen kosmisena symbolina saa parhaimman keskiarvon, ryhmää edustaa suurin määrä kuvia ja se sopii rekonstruoituun uskontoon kaikkein parhaiten. Tulkinta ilmenisi täydellisenä kaiverruksissa niiden nämä kriteerit täyttäessä: joutsenen läheisyydessä on kosmisiksi symboleiksi tulkittavia ympyröitä, joutsenella on liioitellun pitkä kaula ja sen keskiruumiissa on viivoja. Tulosta ei välttämättä voida yleistää koko Äänisen aluetta koskevaksi, mutta se voi antaa vihjeitä alueen uskonnosta ja esimerkiksi muinaisista suomalais-ugrilaisista uskonnoista yleensä. Työ tuo myös esiin kysymyksiä uskonnollisen ajattelun ja kuvallisen ilmaisun välisistä yhteyksistä, mikä voi toimia pohjana antoisalle jatkotutkimukselle.

Tutkimukseni kohteena on Mauno Koivunevan (1904 -1989) toiminta Utajärven virkaa hoitavana kirkkoherrana 1953?1971. Tutkimuksessa tarkastelen Utajärven seurakunnallista elämää ja toimintaa sodanjälkeisessä maaseutuseurakunnassa Pohjois-Pohjanmaalla. Kirkkohistorialliseen tutkimukseni on myös vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen ja suomalaisen yhteiskunnan kuvausta, jossa yhdistyvät Koivunevan roolit seurakunnan kirkkoherrana, metsä-, ja uitto- ja poromiesten sielunhoitajana ja vanhoillislestadiolaisena saarnamiehenä ja pakinoitsijana. Luonto, liikunta sekä herännäiskodin karjalainen ja suomalais-kansallinen mentaalinen perintö juurtui jo lapsena osaksi viipurilaispojan maailmankuvaa. Tutkimuskohdetta tarkastelen pääasiassa piispantarkastuspöytäkirjojen, Koivunevan Paimenpojan kierroksilta -pakinoiden ja hänestä tehtyjen haastattelujen sekä muun lähde- ja tutkimuskirjallisuuden avulla. Koivuneva aloitti Utajärven kirkkoherrana 1953. Valinta Utajärven kirkkoherraksi ei sujunut ongelmitta valituksien vuoksi. Kiintoisa yksityiskohta liittyy Koivunevan kirkkoherranvaaliin, jolloin kommunistit asettuivat joukolla Koivunevan taakse vastustaakseen sitä osa seurakunnasta, joka ei halunnut lestadiolaista Koivunevaa kirkkoherraksi. Koivunevan herännäistausta näkyi niin sanottuna uuskansankirkollisuutena ja arjen ja kokemuksellisen teologian korostumisena hänen kirkkoherran toiminnassaan. Uuskansankirkollisuus merkitsi Koivunevan kohdalla sitä, että hän pyrki tavoittamaan hengellisessä mielessä metsätyö-, uitto- ja poromiehet. Luultavasti monille heistä hengellinen anti olisi jäänyt hyvin ohueksi ilman Koivunevan työpanosta heidän parissaan. Herännäisyydelle tyypillinen arjen ja kokemuksellisuuden teologia ilmeni Koivunevan toiminnassa siten, että hän ei halunnut ikään kuin korottaa jalustalle omaa papin rooliaan, korostaen sen erityistä arvoa ja statusta. Hän halusi liikkua ihmisten parissa. On huomattava, että Koivuneva edusti sodankokeneiden sukupolvea. Elinkeinoelämässä koettiin suuri mullistus sotien jälkeen, kun Oulujoki-yhtiö rakensi pitäjään useita suuria voimalaitoksia. Vuosien 1954-1963 välillä jumalanpalveluksissa kävijöiden määrä kasvoi yli 50 %. Tähän oli useita syitä. Pyhäkoulutilastojen valossa pyhäkoulutoiminta lähti rajuun kasvuun Koivunevan tullessa Utajärven kirkkoherraksi. Koivuneva kiersi myös pitämässä kinkereitä, joihin osallistuttiin maaseutuseurakunnassa ahkerasti. Koivunevan identifioitui vanhoillislestadiolaisuuteen parannuksenteon jälkeisinä vuosikymmeninä hyvin vahvasti. Historiatieteen alaan kuuluva tutkimus on henkilöhistoriallinen, osaelämä- ja toimintaelämäkerrallinen. Tutkimuksessani käyn tiivistetysti läpi Koivunevan lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiän varhaisvaiheet. Koivunevan kääntyminen herännäistaustaisesta ja allianssihenkisestä vanhoillislestadiolaiseksi 1945, oli niin merkittävä vaihe hänen elämässään, että sen perusteellinen tarkastelu oli tarpeen tutkimuksessani. Päivämiehessä julkaistuja nimeltään pääasiassa Paimenpojan kierroksilta -pakinoita hän kirjoitti 611 vuosina 1955-1971. Koivuneva jatkoi pakinoiden kirjoittamista vuosien ajan tämän jälkeenkin. Ne sisälsivät yhteensä 786 seurakuvausta. Seurojen lisäksi pakinat sisälsivät yhteiskunnan ja kirkon ilmiöiden kuvausta. Koivuneva vaikutti pappina, saarnamiehenä ja pakinoitsijana. Lisäksi hän oli 1959-1978 SRK:n toimitusneuvoston puheenjohtaja ja sen jäsen vielä vuoteen 1979 saakka. Hän oli mielipidevaikuttaja, joka otti rohkeasti kantaa niin kirkkopoliittisiin kuin teologisiinkin kysymyksiin. Pitkät pakinat sisälsivät monien, niin paikallisten kuin muidenkin ihmisten ja tapahtumien kerrontaa.Koivuneva pitäytyi vankkumattomasti niin sanotun maallikkosiiven kannalla 1960-luvun hajaannuksessa. Koivunevalla oli omaperäinen huumori, jota hän viljeli paljon. Koivuneva sai kritiikkiä siitä, että hän kirjoitti niin paljon urheilusta ja omista asioistaan. Laajasta ystäväverkostosta huolimatta Koivunevan kanssa oli hankala keskustella kahden kesken. Häntä kritisoitiin myös siitä, että hän oli niin paljon poissa omasta seurakunnastaan lukuisten seuramatkojensa vuoksi.

Tarkastelen tutkielmassani Jumalan rangaistuksia Hesekielin kirjan avioliittometaforissa luvuissa 16 ja 23. Niissä Jumalan toteuttaa metaforiselle vaimolleen Jerusalemille väkivaltaisia rangaistuksia tämän aviorikosten takia. Tutkin Jumalan rangaistuksia niiden syntytilanteen valossa ja pyrin ymmärtämään niiden merkitystä Hesekielin aikalaiskuulijoiden näkökulmasta: minkälaisia ajatusmalleja rangaistusten taustalla on? Aikalaiskuulijoiden ajatusmaailman ymmärtämiseksi vertaan rangaistuksia vastaavanlaisiin ilmaisuihin Vanhassa testamentissa sekä muinaisen Lähi-idän muissa lähteissä: aviorikoslainsäädännössä, liittoteksteissä ja sotaretoriikkassa. Hahmotan tutkielmassani metaforia kognitiivisen metaforateorian avulla. Sen mukaan metaforat ovat ajattelun kannalta tärkeitä työkaluja, jotka esimerkiksi auttavat ymmärtämään abstrakteja käsitteitä rinnastamalla niitä muihin, helpommin ymmärrettäviin käsitteisiin. Avioliittometaforissa Jumalan ja Israelin välinen liitto rinnastetaan Jumalan ja Jerusalemin väliseen avioliittoon, jossa Jumala on mies ja Jerusalem vaimo. Metaforien muodostamissa kertomuksissa Jumala ei kuitenkaan rangaistusten kohdalla toimi enää avimiehen roolista käsin, vaan Jumalan, jolla on tuomiovalta. Olen jaotellut tutkimuksessani Jumalan rangaistukset teemojensa mukaan eri kategorioihin: Jumalan kateuden ja vihan ilmaisut (16:38; 23:25), ”Jerusalemin antaminen hänen rakastajiensa käsiin” (16:37; 23:22, 28, 46), väkivaltaretoriikka (16:40–41; 23:24–25, 46–47) sekä sukupuolisuuteen liittyvä retoriikka (16:37, 39; 23:26, 29), jossa erityisen keskeinen on ilmaisu ”alastomuuden paljastaminen”. Vertaan kutakin kategoriaa aikalaislähteisiin, joista löytyy verrokkeja rangaistuksissa käytettäville ilmaisuille. Metaforissa annetut rangaistukset eivät määräydy aviorikoksen näkökulmasta, vaan liiton rikkomisen näkökulmasta. Sen takia Jerusalem saa rangaistukseksi tyypillisen muinaisen Lähi-idän liittokirouksen: hänet annetaan hänen rakastajiensa eli liittolaistensa käsiin, mikä merkitsee sitä, että Juudaan hyökätään. Sotateeman kautta selittyvät rangaistusten muutkin osat. Lukujen 16 ja 23 rangaistuksissa kuvatut väkivallanteot vastaavat muinaisen Lähi-idän sodankäyntiin liittyneitä raakuuksia. Myös sukupuolisuuteen liittyvä ilmaus ”paljastaa alastomuus” selittyy sotakontekstin kautta. Sekä ikonografiset että kirjalliset lähteet osoittavat, että sotiin liittyi alastomuutta ja häpäisyä, joka kohdistui sodan hävinneen osapuolen sotilaisiin. Toisaalta paljastamista merkitsevällä verbillä hlg on ollut toinenkin merkitys, ’mennä pakkosiirtolaisuuteen’. Molemmat merkitykset ovat avioliittometaforien rangaistuksen kannalta olennaiset. Tutkimissani avioliittometaforissa peilautuu myös kaksi sotaan liittynyttä metaforaa muinaisesta Lähi-idästä. Toinen metafora on, että sodan hävinneitä miehiä on kuvattu feminiinisinä. Toisessa metaforassa taas kaupunkiin tai maahan hyökkäämistä on kuvattu naiseen kohdistuvana seksuaalisena väkivaltana. Molemmat metaforat kuvaavat muinaisen Lähi-idän ajattelutapoja, jotka ovat myös Hesekielin kirjan lukujen 16 ja 23 rangaistusten taustalla.

Tutkielma käsittelee juutalaisia yhteisöjä ja niiden parissa vaikuttaneita jumalaapelkääviä. Jumalaapelkäävät tunnetaan pääsääntöisesti siitä, että he olivat omaksuneet juutalaisen monoteistisen jumalakuvan ja osallistuivat synagogan toimintoihin tarkemmin määrittelemättömällä tavalla kuitenkaan kääntymättä juutalaisuuteen. Tutkimusaineistosta ilmenee, että jumalaapelkääväksi saatettiin kutsua myös juutalaisia yhteisöjä poliittisesti tai ekonomisesti tukeneita, vaikka he eivät osallistuneet juutalaisen uskonnon harjoittamiseen. Tutkielman päälähteenä on Luukkaan kuvaus jumalaapelkäävistä Apostolien teoissa. Luukas kuvaa toistuvasti Paavalin keskusteluja synagogissa, joissa hänen kuulijakuntansa koostuu kahdesta toisistaan erotetusta ihmisryhmästä: juutalaisista ja jumalaapelkäävistä. Näiden lisäksi Luukas mainitsee nimeltä joitakin jumalaapelkääviä. Jumalaapelkäävillä on merkitystä Luukkaan teologian ja kerronnan kannalta. Siksi tutkimuskirjallisuudessa esiintyy ajoittain näkemys, että Luukkaan kuvauksessa jumalaapelkäävistä on kyse vain teologisesta narraatiosta. Tutkielman aineiston valossa vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä, että jumalaapelkäävät eivät palvele vain Luukkaan teologisia tai kirjallisia päämääriä. Luukkaan kuvaus on osoittautunut relevantiksi sitä taustaa vasten, että antiikin kirjallisissa lähteissä on useita kuvauksia jumalaapelkäävistä. Näitä kuvauksia on sekä juutalaisissa että ei-juutalaisissa lähteissä. Kirjallisten lähteiden ohella jumalaapelkääviin viittaavat piirtokirjoitukset ovat keskeinen lähdeaineistokokonaisuus. Tutkielmaan on valittu näistä sellaiset, joilla on eniten informaatioarvoa. Suurin osa jumalaapelkääviin viittaavista piirtokirjoituksista on löydetty Vähän-Aasian alueelta. Aiheen kannalta keskeisin piirtokirjoitus on Afrodisiaksesta löydetty kivipaasi, johon on kirjoitettu selvästi eroteltuina kategorioina juutalaiset, proselyytit ja jumalaapelkäävät. Afrodisiaksen piirtokirjoitukset ovat tutkimushistoriallisesti merkittäviä siksi, että niiden kautta on saatu vakuuttava näyttö jumalaapelkäävistä synagogan yhteydessä. Toisaalta Afrodisiaksen piirtokirjoitusten löytymisen jälkeen myös epäselvempiä piirtokirjoituksia on alettu enenevässä määrin tulkita niiden valossa. Jumalaapelkäävät tunsivat ennestään juutalaista kulttuuria ja pyhiä kirjoituksia, joihin kristillinen sanoma pohjautuu, siksi he olivat merkittävä potentiaali varhaiselle kristinuskolle. Luukas esittää useiden heistä kääntyneen kristityiksi, muuten viittaukset jumalaapelkääviin kristillisissä lähteissä ovat niukat. Tutkielman viimeisessä kappaleessa esille otetut patristiset lähteet viittaavat kuitenkin siihen, että varhaisen kristinuskon parissa käytiin kiistaa ei-juutalaisista, jotka olivat eri tavoin omaksuneet synagogayhteisön käytäntöjä. Osa kristityistä osallistui juutalaisten yhteisöjen toimintaan tavalla, joka viitaa pikemminkin pitkään jatkuneeseen perinteeseen kuin siihen, että he olisivat tulleet tuntemaan juutalaisuutta vasta käännyttyään kristityiksi. Juutalaisille yhteisöille jumalaapelkäävät merkitsivät tärkeää yhteiskunnallista tukipilaria. Tutkielman aineiston valossa on ilmeistä, että juutalaiset yhteisöt olivat avoimia muuhun yhteiskuntaan nähden ja kykenivät kasvattamaan jumalaapelkäävien määrää vielä 300-luvulla, oletettavasti myöhemminkin.

Tässä tutkielmassa tarkastelen ranskalaisen filosofin Georges Bataillen ajattelua inkarnaation teologian viitekehyksessä. Kysyn, miten inkarnaation prosessia voi tarkastella Bataillen kehittämän transgression käsitteen kautta. Lisäksi kysyn, millainen on ihmisen ja Jumalan välisen rajan merkitys inkarnaatiossa transgression prosessin kautta ymmärrettynä. Bataillen ajattelussa transgressio on rajan ylittämistä prosessissa, jossa raja sekä sen ylittäminen ylläpitävät toisiaan. Tutkielman aluksi kontekstualisoin tutkimuskysymykseni kristologisen ongelman viitekehykseen esittelemällä teologisia ratkaisuja Kristuksen ihmisen ja Jumalan luonnon ristiriidan ratkaisemiseksi. Sen jälkeen analysoin Bataillen transgression käsitettä niiltä osin, kun se mielestäni vastaa kristologisessa ongelmassa esiintyvään kahden ristiriitaisen todellisuuden samanaikaisen olemassaolon mahdollisuuteen. Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysia. Bataille näkee Jumalan inkarnaation ja ristinkuoleman mahdottomaksi tulemisena. Tämä mahdottomuus ilmenee pyhän ja profaanin välisen rajan äärimmäisyyden viitekehyksessä. Profaanin maailman suhde rajan äärimmäisyyteen edustaa paradoksaalista riippuvuussuhdetta. Tässä suhteessa profaani maailma on riippuvainen pyhästä todellisuudesta juuri äärimmäisen erotuksensa kautta. Näin ollen luodun määrittelee sen erotus luojasta ja profaani on olemassa vain erotettuna pyhästä. Bataillen kuvaamaa mahdottomuuden ajatusta ja sen merkityksiä analysoin teologisen mystiikan, mannermaisen filosofian sekä ontoteologisten teemojen kautta. Mahdottomuus sekä olemattomuus implikoivat Bataillen ajattelussa jatkuvuutta sekä äärettömyyttä. Inkarnaatiossa toisilleen vastakkaisten käsitteiden rajat ylittyvät tavalla, jossa kumpikin käsite tulee mahdottomaksi siinä merkityksessä, että kumpikaan ei enää määrity toisesta erotuksen kautta. Inkarnaation prosessin näkeminen transgressiona merkitsee pyhän ja profaanin todellisuuden rajan äärimmäistä ylittämistä, joka kuroo niiden erotuksen umpeen.

Paavalin Roomalaiskirje 1:26–27 otetaan usein esiin, kun puhutaan homoseksuaalisuudesta Raamatussa. Tässä Paavali puhuu niin naisista kuin miehistäkin, jotka ovat vaihtaneet luonnollisen käytöksen luonnottomaan. Syynä tällaiselle käytökselle nähtiin epäjumalanpalvonta, jonka seurauksena Jumala rankaisi ihmisiä hyläten heidät häpeällisten himojen valtaan. Se, mitä tämä luonnonvastainen käytös sekä häpeälliset himot pitävät sisällään, on jakanut mielipiteitä. Näiden kahden jakeen sisälle mahtuu paljon tulkinnallisesti haastavia termejä ja sanoja. Paavali on 1. Korinttolaiskirjeessä sekä 1. Timoteuksen kirjeessä puhunut miesten kanssa makaavista miehistä. Hän on käyttänyt termejä arsenokoitesja malakoi, joiden enemmistö tutkijoista katsoo viittaavan homoseksuaalisuuteen. Paavali ei kuitenkaan ole käyttänyt näitä termejä Roomalaiskirjeessä. Tavoitteena on ollut selvittää, millä tavalla mahdollisesti suhtauduttiin homoseksuaalisuuteen. Antiikin aikana ei ollut omaa termiä homoseksuaalisuudelle, joka määriteltiin vasta 1800-luvulla. Tutkielmassa selvitetään, millä tavalla antiikin aikaiset kirkkoisät ovat käsitelleet homoseksuaalisuutta ja Roomalaiskirjeen kohtaa. Tutkimusmetodeja on käytetty monipuolisesti saaden mahdollisimman laaja-alainen ja monipuolinen käsitys kirjeen taustoista että vaikutuksesta muihin kirjoittajiin. Tutkielmassa on tekijän oma käännös kreikankielisestä alkutekstistä. Käännösvaihtoehtoja on verrattu useisiin suomenkielisiin käännöksiin sekä englanninkielisiin käännöksiin. Apuna on käytetty Uuden testamentin eksegetiikan sanakirjoja. Varhaisten kirjoittajien kohdalla on käytetty lähteinä heidän omia tekstejä. Paavalin aikaan elämä oli hyvin sukupuolittunutta. Elämään vaikutti sukupuoliroolit, jotka luokittelivat niin miehille kuin naisille oman sukupuolen edellyttämät käytöstavat. Näistä poikkeavaa käytöstä pidettiin luonnonvastaisena. Myös seksuaalisuus luokiteltiin naisille ja miehille omanlaisekseen. Miehille kuului aktiivinen rooli ja naisille passiivinen rooli. Roolien sekoittamista ei katsottu hyvällä. Kreikkalaiseen kulttuuriin kuului pederastia eli niin sanottu poikarakkaus. Kyseessä oli vanhemman miehen ja nuoremman pojan välinen suhde. Roomalaisessa kulttuurissa ilmeni prostituutiota, johon kuului myös miesprostituoituja. Miesten välistä seksuaalista kanssakäymistä käytettiin myös valtasuhteissa, kuten isännän ja orjan välillä. Taustaa tälle löytyy Vanhan testamentin puolelta niin sanotusta Sodoma-kertomuksesta, jossa sodomalaiset miehet haluavat raiskata Lootin luokse tulleet vieraat. Luonnonvastaiselle ja mahdolliselle homoseksuaaliselle käytökselle kirkkoisien kirjoituksissa esiin nousi luonnollinen laki, epäjumalanpalvonta sekä Jumalan asettama rangaistus. Ihmiset olivat hyljänneet tuntemansa Jumalan, jonka takia Jumala suuttui ja langetti rangaistukseksi luonnottoman käytöksen. Luonnottoman käytöksen kriteereiksi vahvemmin nousi jälkeläisten saaminen. Tällainen seksuaalinen käytös, josta ei seurannut jälkeläisiä, pidettiin luonnonvastaisena. Luonnonvastaista voi siis olla saman sukupuolten välisessä kanssakäymisessä tai yhtälailla miehen ja naisen välisessä seksuaalisessa kanssakäymisessä. Paavalin ongelmana Roomalaiskirjeessä ei kuitenkaan ole ollut homoseksuaalinen käytös. Paavalin pääaihe on ollut pakanoiden syntisyys, joka ilmeni epäjumalanpalvonnassa. Paavali käytti kirjeissänsä oman aikansa tapaa laatia hyve- ja paheluetteloita. Nämä toimivat retorisina keinoina, kun haluttiin painottaa itse pääasiaa. Roomalaiskirjeessä tämä myös tulee esiin, jossa luonnonvastainen käytös on yhtenä paheena muiden joukossa. Paavali varoittaa epäjumalanpalvonnasta ihmisiä ja näin haluaa osoittaa oikeaa suuntaa elämässä.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Vanhan testamentin 1. Samuelin kirjassa kuvattuja erilaisia tietoisuuden muutoksia ja hurmostiloja, joiden syyksi mainitaan joko Jumalan hyvät tai pahat henget. Tarkastelen erityisesti kolmea tekstiä: 1. Sam. 16:14–16, 23; 1. Sam. 18:10–11 ja 1.Sam. 19:9-10. Tekstit kertovat kuningas Saulista Jahven lähettämän pahan hengen vaikutuksen alaisuudessa. Vertailutekstit 1. Sam. 10:5–7, 9–13 ja 1. Sam. 19:20–24 kertovat Saulin profetoimisesta. Olen kääntänyt hepreasta kolme ensisijaisesti tutkittavaa tekstiä. Samuelin kirjojen tekstit eroavat huomattavasti eri käsikirjoituksissa. Tämän vuoksi vertailen erityisesti tärkeimpiä tekstiversioita eli masoreettista ja Septuagintan tekstiä. Merkittävimmäksi eroksi näiden välillä osoittautui keskimmäisen tekstin 1. Sam. 18:10–11 puuttuminen kokonaan LXXb:stä. Tästä voidaan päätellä, että kohta on lisätty protomasoreettiseen tekstiin vasta myöhemmin. Saulin muuntuneesta tietoisuuden tilasta käytetään termiä נִבָּ֑א, joka kontekstista riippuen voidaan kääntää eri tavoin. Teen yllä mainituista kohdista eksegeettisen analyysin sekä käsiteanalyysin keskeisistä termeistä רָעָ֖ה eli paha/pahuus, רֽוּחַ רָעָ֖ה eli paha henki ja נִבָּ֑א eli profetoida/olla hurmostilassa. Osoittautui, että sekä hyvän että pahan ajateltiin tulevan Jumalalta. Saulin profetoimista tutkin osana Israelin ja muun muinaisen Lähi-idän profetiailmiötä. Profetoinnin laatu puolestaan täytyy päätellä joko selvistä määreistä (kuten רָעָ֖ה) tai kontekstista. Tutkimissani teksteissä Saulin mielentiloille annetaan hengellinen selitys ja kertomukset ovat osa Israelin uskonnollista ja poliittista historiaa. Saulin kuoleman jälkeen kuninkuus ei pysynyt Saulin jälkeläisillä vaan siirtyi Daavidille ja hänen jälkeläisilleen. Tutkin työssäni, miten poliittinen valtapeli on vaikuttanut kertomuksiin kuningas Saulista. Deuteronomistisessa historiankirjoituksessa Daavidin kuninkuutta pidetään oikeutettuna. Tämän vuoksi tarinoita Daavidin valtaannoususta muokattiin vahvasti Daavidin eduksi. Saulista puolestaan on pyritty luomaan mahdollisimman huono kuva.

Tutkimuksen kohde on roomalaiskatolisen teologin Hans Urs von Balthasarin (1905–1988) kirja Mary for Today (1988). Tavoitteena on selvittää Balthasarin tulkinta kyseisessä kirjassa Neitsyt Mariasta kirkkona, ja miten sitä voi tulkita nykyaikana. Katolisessa teologiassa mariologia on oma tieteenalansa, ja katolilaisille Maria edustaa kirkkoa. Tutkimus tuo esiin Balthasarin käsityksen kirkosta ja selvittää noudattavatko Balthasarin tulkinnat yleisiä katolisen kirkon näkemyksiä ja dogmeja Mariasta. Tutkimuksen viitekehyksenä on katolinen mariologia, johon liittyvistä asiakirjoista tässä tutkimuksessa tarkastellaan lähemmin paavi Johannes Paavali II:n ensyklikaa Redemptoris Mater sekä Vatikaanin toisen konsiilin katolisen dogmaattisen konstituution Lumen gentiumin - Kirkosta lukua VIII Neitsyt Mariasta. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Balthasaria pidetään usein jopa 1900-luvun merkittävimpänä teologina, ja hänen laajaa tuotantoaan on tutkittu yhä enenevässä määrin, mutta ei juurikaan hänen tulkintojaan Mariasta. Maria on yksi keskeinen selvityskohde katolisten ja reformoitujen kirkkojen välisessä ekumeenisessa dialogissa, ja siksi tutkimus arvostetun katolisen teologin tulkinnasta on tärkeää. Tässä tutkimuksessa ekumeeninen näkökulma nousee esiin kuitenkin vain viitteellisesti. Tutkimuksessa selvisi, että Mary for Today -kirjalla on tiivis yhteys paavin ensyklikaan – Balthasar on tehnyt kiertokirjeeseen kommentaarin, jonka sisältöä hänen kirjansa hyödyntää. Balthasarin yleinen Maria-tulkinta pohjaa vahvasti katoliseen mariologiaan. Hän tarkastelee Mariaa katolilaisille ominaiseen tapaan Marian sisäisten mielenliikkeiden kautta, ja siirtyy välillä Raamattuun ja eksegeettisiin tulkintoihin Marian osuudesta kristologiassa ja soteriologiassa. Balthasar analysoi Marian elämää vaihtelevasti sekä luonnollisen todellisuuden että Raamattuun pohjautuvan, yliluonnollisen todellisuuden välillä – mikä tuo esiin Balthasarin tomistisen taustan. Marian elämän mystisissä, narratiivisissa kuvauskohdissa saattaa olla yhteys Balthasarin ystävyyteen mystikko Adrienne de Speyrin kanssa. Paavi Johannes Paavali II:n ja Balthasarin tausta jesuiittana näkyy rakkauden ja johannekselaisuuden korostuksissa. Balthaarin käsitys Mariasta kirkkona löytyy selkeimmin päälukujen poikittaisanalyysin kautta. Alalukujen tarkastelu rinnakkain tuo esiin Balthasarin käsityksen Mariasta kirkkona, joka sopii sekä kuluvaan aikaan että paruusian odotukseen. Balthasarin kirkko nousee Kaanan häistä ja ristin ääreltä. Kirkko on henkinen tila, johon Jumalan Sana voi tulla. Kirkko ei ole eristetty vaan maailman muutoksessa mukana, mikä sopii Vaikaanin II konsiilin henkeen. Kirkko on määrätietoinen äiti, joka tunnistaa vähäisten tarpet ja ohjaa lapsiaan tekemään Jumalan tahdon. Kirkko tekee Isän tahdon ja taistelee harhakuvia vastaan, jokainen joka seuraa Tietä saa jakaa Isän läsnäolon taivaassa.

Tutkielman tarkoitus on selvittää miten lakia käytetään Isän ääni-lehdessä. Mitä laki on ja mihin sen käytöllä pyritään. Mikä on lain oikeaa käyttöä ja mikä on väärää käyttöä. Tai kun lakia ei käytetä olleenkaan. Metodi on systemaattinen analyysi. Lähteenä on ollut Sam Wettaisen julkaiseman Fadersrösten-lehden suomenkielinen laitos Isän ääni 1960–1989. Aineisto on rajattu Wettaisen pääkirjoituksiin. Wettaiselle Raamattu on Jumalan sanaa, jota hän käyttää auktoriteettina. Wettaisen mukaan Jeesus on käskenyt saarnata ensin parannusta niin että synti mainitaan sen oikealla nimellä, että ihminen ensin tuntee kadotetun ja tuomitun tilansa. Sitten tulee saarnata syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä. Tämä on varmin tuntomerkki, että Sanan virkaa hoidetaan oikein. Wettainen korostaa saarnavirkaa, johon hän lukee myös maallikkosaarnaajat. Ihmisen tulee tuntea syntisyytensä, syntiset tekonsa, perisynnin ja epäuskon synnin, jolla hän on ristiinnaulinnut Jumalan Pojan. Silloin on oikea katumus, puolikas katumus ei kelpaa eikä Jumalan armolupausten omistaminen puoliheränneenä, se johtaa omavanhurskauteen ja väärään vanhurskauteen eivätkä synnit ole todella anteeksiannetut. Jumalan sanaa tulee julistaa lakina ja evankeliumina uskovien ekklesiolassa. Todelliset kristityt julistavat syntinsä tuntevalle synninpäästön Jeesuksen nimessä ja veressä. Wettainen painottaa vahvasti uskovan julistamaa synninpäästöä, mutta ei pidä sitä ainoana välineenä syntien anteeksisaamiselle. Raamatun lukeminen ja rukous eivät voi tehdä ihmisestä uskovaa, mutta uskova saa syntinsä anteeksi joka hetki uskossa ja saa rukoilla itselleen syntien anteeksiantamusta. Jumalan sanan julistus on elävää ja vaikuttavaa, kun sitä julistaa kristitty, jolla on Pyhä Henki. Objektiivisesti vaikuttavien armonvälineiden sijaan Wettainen korostaa uskovien julistamaa ”elävää” Jumalan sanaa ja enemmänkin varoittelee kasteeseen ja ehtoolliseen tukeutumisen vahvistavan kuollutta uskoa. Armonvälineet säilyttävät ja vahvistavat jo olemassa olevaa uskoa. Wettainen torjuu kasteessa tapahtuvan uudestisyntymisen ja tekee erottelun vesikasteen ja Pyhän Hengen kasteen välille. Pyhän Hengen kaste tapahtuu oikeassa katumuksessa olevalle, kun hän uskoo syntinsä anteeksi. Kaste on uudestisyntymisenpesu vain niille, jotka pysyvät jokahetkisessä parannuksessa ja pyhityksessä. Oikea usko on siirtynyt uskovien ketjussa vuosisatojen halki nykypäivään saakka. Wettainen katsoo Kristuksen lunastustyön ansiosta kaikkien maailman lasten syntyvän vanhurskaaksi tekevässä uskossa. Hän korostaa uskoontulokokemusta ja uudestisyntyneiden hengellisiä kokemuksia. Lain julistuksessa näkyy lain yhteiskunnallinen käyttö ja lain julistus kristityille parannukseksi, koska kristittyihin jää perisynti ja omavanhurskaus vaikuttaa kristityissä. Kristittyjä myös kehotetaan elämään pyhää elämää ja pysymään veljesrakkaudessa. Lakia ei aseteta kristittyjen omatunnoille eikä sitä saarnata pyhitykseksi uudestisyntyneille. Lakia saarnataan uudestisyntymättömille, että he oppisivat tuntemaan syntinsä eivätkä luottaisi omiin ansioihinsa. Wettaisen mukaan Pyhä Henki toimii elävän kristillisyyden ulkopuolella ennättävän armon kautta ja lain julistus voi herättää omiatuntoja. Wettaisella korostuu voimakkaasti armonjärjestys ja lainjulistus, erityisesti omatuntoja herättävä julistus. Wettaisen julistuksen päämäärä on parannussaarnan ja syntien anteeksisaamisen saarnan kautta synnyttää ja sitten säilyttää usko, niin että saa iankaikkisen elämän.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan evankelista Kalevi Lehtisen rauhaan ja konflikteihin liittyvää ajattelua vuosina 1985–1991. Tähän aikaan maailmassa ja Euroopassa elettiin tilanteessa, jota uhkasi suurvaltojen jännitteet, asekilpavarustelu ja ydinsodan pelote. Länsi-Euroopassa levisi ennennäkemätön ydinaseiden vastaisen toiminnan aalto 1980-luvulla. Neuvostoliiton ja Naton päätös sijoittaa uusia keskimatkan ohjuksia Eurooppaan oli sytyke Euroopan historian suurimmalle rauhanliikkeelle. Tutkimus käsittelee Kalevi Lehtisen ajatuksia siitä, miten hän tarkastelee rauhankysymystä sekä yhteiskunnallisesti, että ihmisen henkisen kehityksen näkökulmasta. Tutkimus käsittelee sitä mikä Lehtisen mukaan uhkaa maailmanrauhaa. Tutkimuksessa vastataan myös siihen, miten hänen mukaansa rauhaa on yritetty saada aikaan ja onko siinä onnistuttu. Jos rauhan tavoittamisessa ei ole onnistuttu, niin mikä on ollut sen esteenä. Muita tutkimuskysymyksiä on myös se, mitä Lehtisen mukaan pitäisi tehdä, jotta rauha ihmisten välille voidaan saavuttaa. Tutkimuksessa vastataan myös siihen miksi, hänelle rauha on henkilökohtaisesti niin tärkeä asia ja miksi hän halusi puhua rauhasta. Lehtisen näkemyksiä tarkastellaan vuosina 1985–1991 julkaistuista puheista, joissa hän puhuu rauhasta. Nämä puheet toimivat tutkimuksen päälähteinä. Täydentävinä lähteinä ovat Lehtisen vuosina 1985–1991 kirjoittamat kirjat ja joitakin hänen samoina vuosina kirjoittamiaan lähettäjäkirjeitä. Tutkimus osoittaa, että Lehtinen kantaa syvää huolta kärsivästä maailmasta, etenkin Euroopasta. Hän näkee, että suurvaltojen jännite ja ydinsodan pelote uhkaa koko maailmaa. Rauhaa on Lehtisen mielestä yritetty saavuttaa asekilpavarustelulla ja rauhanliikkeillä. Kilpavarustelut ovat kuitenkin johtaneet aina lopulta sotaan ja rauhanliikkeet ovat myös usein riitaantuneet keskenään ja pirstaloituneet. Lehtisen omia lapsuuden muistoja varjosti talvisota ja jatkosota. Nämä kokemukset jättivät hänelle kristittynä tarpeen vastustaa sotaa ja edistää rauhaa yhteiskunnassa, sekä koko maailmassa. Lehtinen näkee Jumalalla olevan aidosti rauhansuunnitelma ihmistä varten. Siihen kuuluu rauha Jumalan kanssa, jota kautta ihminen pääsee rauhaan myös itsensä kanssa. Tämä antaa mahdollisuuden elää rauhassa läheisten ja muiden erilaisten ihmisten kanssa. Lehtinen koki, että kun ihminen pääsee mukaan Jumalan rauhansuunnitelmaan, niin hänestä tulee myös osa rauhan ratkaisua, eikä hän ole enää osa ongelmaa.