Browsing by study line "Education"

Länsimaissa yksilökeskeinen henkisyys on kasvattanut suosiotaan viimeisten vuosikymmenien aikana. Lisäksi uushenkisyyden on todettu esiintyvän nykyaikana moninaisesti yhteiskunnan eri osa-alueilla. Kuitenkaan toistaiseksi ei ole tutkittu, minkälaista tietoa oppikirjat tarjoavat niiden käyttäjille henkisyyden kenttään sijoittuvia ilmiöistä. Tämän oppikirjatutkimuksen aukon tutkielma selvitti tarkastelemalla, mistä aihepiireistä new agen ja uushenkisyyden kuvaukset muodostuvat laadullisen aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Lisäksi tutkielmassa selvitettiin lähiluvun keinoin, miten new agen ja uushenkisyyden kuvaukset ovat sijoitettu oppikirjoissa eri vuosikymmeninä. Tutkimusta perusteltiin myös sen merkityksellä tulevien oppikirjojen kehitystyölle. Lähdeaineisto koostui lukion evankelis-luterilaisen uskonnon oppikirjoista, jotka olivat julkaistu aikavälillä 1994–2022. Tutkielmassa saatiin selville, että oppikirjoissa new agen ja uushenkisyyden kuvauksissa ilmenee neljä aihepiiriä: määrittely, historia, uskomukset sekä opetukset ja toiminta. Oppikirjojen kuvauksissa määritellään lukijalle new agen ja uushenkisyyden termit ja kuvataan ilmiöiden historiaa, erilaisia uskomuksia ja opetuksia sekä toimintaa. Tutkielman tulokset new agen ja uushenkisyyden kuvauksien sijoittelusta oppikirjoissa osoittivat, että ilmiöt esitellään kirjoissa pääosin uuden uskonnollisuuden aiheen yhteydessä ja 2010-luvun myötä new agen ja uushenkisyyden kuvaukset siirtyvät uskontoa suomalaisessa yhteiskunnassa käsittelevistä oppikirjoista maailman uskontoperinteitä käsitteleviin oppikirjoihin. Tutkielmassa saatiin selville, että new agen ja uushenkisyyden kuvaukset sijoitetaan oppikirjoissa 2000-luvulta alkaen pääosin oppikirjojen loppuun. Tämä maisterintutkielma havainnollistaa, miten suomalaisissa lukion evankelis-luterilaisenuskonnon oppikirjoissa on lähestytty new agea ja uushenkisyyttä. Tutkielma tuo esille myös oppikirjojen kehittämiskohteita new agen ja uushenkisyyden kuvauksien sekä sijoittelunosalta. Tutkielman vahvuutena voi pitää sen merkitystä uskonnon oppikirjojen kehitystyölle.

Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tarkastella perusopetuksen islamin opettajien ajatuksia koulun katsomusopetuksesta. Tavoitteena on selvittää, minkälaisia ajatuksia islamin opettajilla on katsomusopetuksesta, islamin oppiaineen erityispiirteistä ja haasteista katsomusoppiaineena, sekä millaisia kehittämistarpeita he näkevät koulun katsomusopetuksella olevan. Kysymyksen taustaksi tarkastelen Suomen katsomusopetusta, sitä koskevia säädöksiä sekä opetusta ohjaavia asiakirjoja. Lisäksi tarkastelen aiempaa islamin opetuksesta tehtyä tutkimusta taustoittamaan sitä, minkälaisia erityispiirteitä ja haasteita islamin opetukseen liittyy. Tutkielma on toteutettu laadullisin menetelmin haastattelemalla perusopetuksessa islamia opettavia opettajia. Haastattelut on toteutettu puolistrukturoidulla teemahaastattelulla ja haastatteluilla kerätty aineisto on analysoitu laadullisella aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Metodien valinnan perusteena on ollut aiemman tutkimuksen vähäisyys sekä tavoite antaa islamin opettajille mahdollisimman paljon ilmaisutilaa kysymysten tiimoilta. Haastateltavia islamin opettajia oli yhdeksän. Tutkimuksen keskeisinä tuloksina selvisi, että islamin opettajat pitävät koulun islamin opetusta paikkana, joka toimii oppilaille vähemmistöidentiteettiä tukevana ympäristönä ja turvallisena tilana tutkailla islamia ja harjoittaa kriittistä ajattelua. Monet oppiaineeseen liittyvät haasteet nousevat aineiston perusteella käytännön järjestelyiden ongelmista sekä resurssipulasta. Myös dialogisuuden puute nähtiin ongelmana, ja siihen taas ratkaisuna voisi opettajien mielestä toimia osittain yhdistetty katsomusopetus. Katsomusoppiaineiden yhdistämiseen yhteiseksi oppiaineeksi opettajat suhtautuivat kriittisesti.

Tutkielmani keskittyy paavi Johannes Paavali II:n näkemyksiin kansainvälisistä konflikteista ja kriiseistä ajanjaksolla 1978-2003. Tutkielmassani pääasiallisina lähteinä toimivat Vircondeletin 2005, Heinisen 2004, Metaxasin 2013 ja Halmeen 2020 julkaistut teokset. Näiden lisäksi tärkeimpiä aineistoja oli itse paavin laatimat kirjeet, puheet ja viestit, jotka löytyvät Vatikaanin verkkosivuilta. Olen myös hyödyntänyt muuta paavista kertovaa kirjallisuutta, sekä eri kriisien ja konfliktien kannalta tärkeimpiä teoksia, julkaisuja ja erilaisia tutkimuksia. Paavi Johannes Paavali II tunnetaan laajasti yhtenä 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, ja hän osoitti paavina toimiessaan syvää omistautumista rauhan ja sovinnon edistämiselle kansainvälisissä konflikteissa ja kriiseissä. Hänen paaviutensa aikana, vuosina 1978-2005, hän kohtasi lukuisia maailmanlaajuisia haasteita ja osallistui aktiivisesti diplomaattisiin ponnisteluihin konfliktien ennaltaehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi, samalla noudattaen oikeudenmukaisuuden, solidaarisuuden ja ihmisarvon kunnioittamisen periaatteita. Paavi Johannes Paavali II:n ei vain tyytynyt pitämään puheita ja kirjoittamaan kirjeitä, vaan hän matkusti usein paikanpäälle tapaamaan ihmisiä ja piti puheitaan suoraan heille. Paavia kutsutaankin matkustavaksi paaviksi, koska hän matkusti huomattavasti enemmän kuin häntä edeltäneet paavit. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on analysoida paavi Johannes Paavali II:n lähestymistapoja kansainvälisiin konflikteihin ja kriiseihin, samalla korostaen hänen sitoutumistaan rauhaan, diplomaattisiin pyrkimyksiin ja moraaliseen johtajuuteen. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, miten paavi kohtasi eri kriisitilanteen ja millaisia periaatteita hän noudatti toiminnassaan. Tutkin myös vaikuttiko paavi Johannes Paavali II:n puolalaisuus ja kokemus toisesta maailmansodasta eri tavalla suhtautumiseen kuin edellisillä paaveilla. Yksi keskeinen tulos tässä tutkimuksessa on se, että paavi Johannes Paavali II:n lähestyi kaikkia kriisejä ja konflikteja diplomaattisesti, tavoitteenaan rauhan löytäminen. Hän ei suosinut yhtä ihmisryhmää toisen edelle, vaan pyrki ottamaan kaikki osapuolet huomioon. Hänen lähestymistapansa oli inklusiivinen, painottaen kaikkien osapuolten yhdenvertaista kunnioittamista ja oikeudenmukaisen ratkaisun löytämistä konflikteihin. Hän puolusti voimakkaasti ihmisoikeuksia, uskonnonvapautta ja jokaisen ihmisen ihmisarvoa. Paavi korosti rauhan tärkeyttä yleisellä tasolla ja puhui siitä usein. Paavi Johannes Paavali II:n uskoi, että sotien syynä ovat monimutkaiset ja yleismaailmalliset ongelmat, jotka kohdistuvat sekä ihmisiin, että elämään. Hänen mielestään rauhan perustana on elämän ja ihmisarvon kunnioittaminen, sota syntyy siellä, missä ihmisoikeuksia rikotaan. Rauha taas riippuu jokaisen ihmisen toiminnasta, sillä sota ei ole luonnonilmiö, vaan sen aloittavat ihmiset. Paavin mukaan aseet eivät ole vain eettisen kriisin seuraus, vaan myös rauhan rikkoutumisen syy. Hän uskoi, että rauha löytyy vain noudattamalla tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden periaatteita. Siksi erilaiset konfliktit tulisi ratkaista muilla tavoin kuin sotimalla.

Tässä tutkielmassa käsittelen pelaajien erilaisia tapoja käsitellä omaa suhtautumistaan digitaalisten roolipelien sisäisiin valintoihin. Haastateltavilla pelaajilla on erilaisia tapoja rakentaa omalle hahmolleen identiteetti, erilaisia tapoja suhtautua pelin sisäisiin moraalisiin kysymyksiin, sekä erilaisia tapoja suhtautua pelin sisäiseen uskontoon ja uskontoon liittyviin valintoihin. Tutkimuksen yhtenä avainsanana toimii roolipelaamisen käsite. Se, miten Roolipeleissä pelaaja ohjaa hahmoa, fiktiivistä representaatiota pelaajasta, jolla myös saattaa olla tilanteen mukaan erilaisia rooleja. Digitaalisissa roolipeleissä tarkastellessa, pelattavan hahmon erilaisia rooleja voi olla useampia. Roolien moninaisuus ja moniulotteisuus voi vaihdella pelien välillä. Yhden pelaajan digitaalisissa roolipeleissä pelaajan ohjaaman hahmon roolit mukautuvat pelin sisäisten säännönmukaisuuksien varassa, sen mukaan miten peli on suunniteltu. Pelin asettamat säännöt rajaavat sen minkälaisia rooleja pelaajien ohjaamilla hahmoilla voi olla. Pelin koodi asettaa ne raja-arvot, jota pelaajan tulee noudattaa. Erilaisia roolipelejä pelaavilla on mahdollisuus kuvitella hahmolleen monenlaisia rooleja, vaikka kyseisiä rooleja ei olisi esitetty tekstillä tai visuaalisesti. Haastattelun teemat muovautuivat olettamuksen mukaan, että pelaajien hahmoilla on erilaisia rooleja. Haastattelulla pyrin tarkastelemaan kuinka peli The Elder Scrolls v: Skyrim antaa pelaajalle mahdollisuuden ilmaista itseään ja leikkiä identiteettinsä kanssa ja kokeilla uusia. Pyrin tarkastelemaan, miten pelaajien Omat näkemykset vaikuttavat heidän luomaansa hahmoon, ja miten tämä vaikuttaa siihen, minkälainen rooli pelattavilla hahmoilla on suhteessa pelin moraalisiin kysymyksiin, ja pelin sisäisen uskonnon asettamiin valintoihin. Tutkimuksessa selvisi, että haastateltavilla pelaajilla on erilaisia tapoja perustella omia valintojaan digitaalisissa roolipeleissä. Osa haastateltavista kertoo sen, että heijastaa omaa arvomaailmaansa pelin maailmaan, ja pelin asettamiin moraalisiin kysymyksiin, toisaalta taas pelaajat keksivät itselleen erilaisia uusia identiteettejä ja taustatarinoita, jolla perustelevat esimerkiksi hahmonsa uskonnollisuutta, ja suhdetta pelin moraalisiin valintoihin. Haastateltavilla esiintyy tietynlainen taustatarina tai taustaolettamus siitä, minkälainen hahmo heillä on pelattavanaan. Onko hahmo siis hyvä vai paha hahmo, määrittää sitä miten haastateltavat hahmoillaan pelaavat, ja miten hahmot esimerkiksi suhtautuvat demoneiksi rinnastettavien hahmojen palvelemiseen. Kaikille haastateltavista pelin sisäinen uskonto toimii pelin juonen olennaisena rakennusaineena. Pelaajan uskonnollisuus ei haastateltavien vastausten perusteella välttämättä määritä sitä, kokeeko pelaaja luontevaksi roolipelata uskonnollista hahmoa. Uskonnotonkin pelaaja voi pelata hahmoa, jonka piirteisiin kuulu se, että hahmo on uskonnollinen.

Tutkielmassani tarkastelen perusopetukseen valmistavan opetuksen roolia turvapaikanhakija- tai pakolaistaustaisten nuorten kulttuuriin ja katsomuksiin liittyvän integraation tukemisessa. Lähestyn tutkimustehtävääni kahdelta suunnalta kartoittaen sekä perusopetukseen valmistavan opetuksen opettajien tavoitteita ja toimintatapoja oppilaidensa kulttuuriin ja katsomuksiin liittyvän integraation tukemisessa että valmistavaan opetukseen osallistuneiden turvapaikanhakija- tai pakolaistaustaisten nuorten kokemuksia perusopetuksen roolista heidän kulttuuriin ja katsomuksiin liittyvän integraationsa tukemisessa. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Miten perusopetukseen valmistavan opetuksen opettajat pyrkivät tukemaan oppilaiden kulttuuriin ja katsomuksiin liittyvää integraatiota valmistavassa opetuksessa? 2. Miten perusopetukseen valmistavaan opetukseen osallistuneet turvapaikanhakija- tai pakolaistaustaiset nuoret kokevat valmistavan opetuksen tukeneen heidän kulttuuriin ja katsomuksiin liittyvää integraatiotaan? Tutkimukseni teoriataustana toimii John W. Berryn akkulturaatioteoria ja siihen perustuva Berryn ja muiden integraatioprofiili. Tutkimuksessani tarkastelen integraatiota Berryn ja muiden integraatioprofiilin kieleen, kulttuuri-identiteettiin sekä sosiaalisiin suhteisiin liittyvien osa-alueiden kautta. Hyödynnän tutkimuksessani kvalitatiivista tutkimusotetta ja hankin tietoa tapaustutkimuksen menetelmin. Tutkimusaineistoni muodostuu puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla kerätystä seitsemästä informanttieni haastattelusta. Informanteistani kolme ovat perusopetukseen valmistavan opetuksen opettajia ja neljä ovat perusopetukseen valmistavaan opetukseen osallistuneita turvapaikanhakija- tai pakolaistaustaisia nuoria. Suomen kielen oppimisen ja oppilaan oman äidinkielen osaamisen tukeminen, valmistavan opetuksen oppilaiden ryhmäytymisen ja kantasuomalaisiin oppilaisiin tutustumisen tukeminen sekä suomalaisen identiteetin kehityksen ja etnisen identiteetin kehityksen tukeminen näyttäytyvät tutkimustulosteni perusteella sekä valmistavan opetuksen opettajien tavoitteina ja toimintatapoina että valmistavaan opetukseen osallistuneiden nuorten kokemuksina valmistavan opetuksen roolista heidän kulttuuriin ja katsomuksiin liittyvän integraationsa tukemisessa. Tutkimustulosteni pohjalta olen integraatioprofiilia rajaamalla ja muokkaamalla luonut oman teoreettisen lisäykseni maahanmuuttajanuorten integraation tarkasteluun. Teoreettisessa lisäyksessäni olen koonnut integraatioprofiilin kieleen, sosiaalisiin suhteisiin ja kulttuuri-identiteettiin liittyvät osa-alueet kokoavan käsitteen, kulttuuriin ja katsomuksiin liittyvä integraatio, alle sekä lisännyt sosiaalisten suhteiden osa-alueeseen vähemmistökulttuurien välisten vertaissuhteiden roolin.

Tutkin yliluonnollisia kokemuksia kokeneiden käsityksiä yliluonnollisesta. Tutkimuskysymykseni ovat ensiksi, kuinka tutkittavat käsittävät yliluonnollisen ja toiseksi, millaisia merkityksiä yliluonnollinen saa siihen keskittyvissä Facebook-yhteisöissä ja haastateltavien kertomuksissa yhteisöllisyyden kautta. Aineisto koostuu kolmen ihmisen teemahaastatteluista sekä yliluonnollista käsittelevän Facebook-ryhmän, Yliluonnollista! (K18), etnografisesta havainnoinnista. Analysoin aineistoni käyttäen fenomenografista analyysimenetelmää. Tutkittavat ymmärsivät yliluonnollisen itselleen luonnollisena, arkielämään kuuluvana. Samalla he kuitenkin hyväksyivät yliluonnolliseen liittyvän selittämisen vaikeutta. Käsitykseen yliluonnollisesta sisältyi myös yliluonnollisen kohtaaminen. Tutkittavat kohtasivat esimerkiksi kuolleita läheisiään, henkioppaita ja muita yliluonnollisia olentoja sekä kokivat voimakasta läsnäolon tunnetta. Yliluonnollinen kuului myös tutkittavien käsityksiin elämästä ja kuolemasta. Tutkittavat eivät pelänneet kuolemaa, sillä he kokivat, ettei elämä pääty siihen. Yliluonnollinen koettiin myös todella merkitykselliseksi asiaksi elämässä. Tutkittavien omaan käsitykseen yliluonnollisesta vaikuttivat ensisijaisesti omat kokemukset. Yliluonnolliseen liittyy myös sosiaalisia ulottuvuuksia. Facebook-ryhmä asettaa oman määritelmänsä yliluonnolliselle. Facebook-ryhmässä koettiin ryhmän tarjoavan vertaistukea, mutta siellä esiintyi myös ilmauksia vähättelyn kokemuksista. Tutkittavat kokivat yhteiskunnan normien vaikuttavan siihen, että yliluonnollisesta kertominen muille ihmisille on haastavaa. Tästä syystä he jakoivat kokemuksiaan mieluiten luotettaville perheenjäsenille ja ystäville.

Tutkimuksessa käsitellään keskustelua reformoidun epistemologian (RE) piirissä. RE tunnetaan erityisesti amerikkalaisen filosofi Alvin Plantingan työstä, jota on uskonnon epistemologiassa sovellettu viime vuosina laajasti eri tieto- ja oikeutusteorioihin. RE ei olekaan ainoastaan Plantingan eksternalistista reliabilismia edustava teoria, vaan sitä on sovellettu laajasti uskonnollisiin perususkomuksiin. Se ei myöskään sido kannattajaansa teologisesti kalvinismiin. Tutkimuksen metodina on systemaattinen kirjallisuus- ja käsiteanalyysi. Tutkimuksessa esitetään, millaiseen historialliseen kontekstiin RE:n synty sijoittuu. Klassisen foundationalismin kritiikki sekä uskontoja vastaan esitetyt argumentit, esimerkiksi Freudin ja Marxin toimesta, liittyvät sen alkuvaiheisiin. Plantingan käsitys RE:n luonteesta toimii pohjana myös nykyiselle keskustelulle. Hänen käsitykseensä kuuluu olennaisesti asianmukaisten perususkomusten analysointi, eräänlaisena jumala-aistina toimiva sensus divinitatis sekä varranttiuden kriteerit. Olennaisena osana tutkimuksessa arvioidaan sensus divinitatikseen liittyviä filosofisia ja teologisia määritelmäkysymyksiä. Koska RE on nykyisin sateenvarjokäsite useille teorioille, tulee kritiikki sitä vastaan kohdentaa oikein. Tämä tapahtuu osoittamalla kritiikki kulloinkin sovellettavaan tietoteoriaan tai siihen, miten tätä teoriaa sovelletaan teistisiin perususkomuksiin. Kohdentamaton kritiikki RE:a vastaan ei kerro, miksi teoria olisi epätosi. Kritiikin suhteen on olennaista tutkia myös internalismin ja eksternalismin välillä käytyä debattia. Molempia näkemyksiä puolustetaan RE:n alla. Tutkimuksessa esitetään, miten tämä tapahtuu. Molemmissa käsityksissä kohdataan myös ongelmia, joita olisi pystyttävä ratkaisemaan. RE nojaa usein kognitiiviseen kykyyn sensus divinitatikseen. Tutkimuksessa käsitellään kognitiivisen uskontotieteen (KU) valossa, millaisia perusteita tällaisen mekanismin olemassaololle on. KU:n piirissä sen olemassaolo on kyseenalaistettu, mutta sitä on myös puolustettu. Mikäli uskomusten etiologia voidaan kognitiotieteiden valossa tuntea ja tämän prosessin luotettavuus kyseenalaistaa, vaikuttaa siltä, että kyseinen kognitiivinen mekanismi on vähintäänkin epäluotettava, jos se on olemassa. KU:n debunkkausargumentit pyrkivätkin osoittamaan, että uskoa jumaliin ei voida pitää tiedollisesti oikeutettuna, koska ne muodostuvat epäluotettavasti eivätkä tähtää totuuteen. Näin KU haastaa RE:n käsityksen siitä, että mieli voisi muodostaa tiedollisesti oikeutettuja uskonnollisia uskomuksia sensus divinitatiksen avulla. Esitän myös kokonaan uusia epistemologisia huomioita debunkkauskeskusteluun ja uskomusten rationaalisuuden arviointiin. Johtopäätöksenä seuraa, että RE on vahvalla pohjalla, koska se soveltuu moniin eri epistemologisiin teorioihin. Näillä teorioilla on omat vahvuudet, mutta myös heikkoutensa. Kuitenkin KU:n havainnot jumala-aistin luonteesta heikentävät RE:a, ja perususkomusten oikeutus kokemusten tai näyttämistilojen perusteella voidaan kyseenalaistaa. Niinpä RE:n eri teorioilla on taakkanaan monia kysymyksiä, joihin on pystyttävä antamaan perustellut vastaukset, mikäli sitä halutaan uskottavasti puolustaa.

Tässä tutkielmassa tarkastelin, miten Rolf Hochhuthin näytelmä Sijainen otettiin lehdistön parissa vastaan. Lähteitäni olivat suomalaisissa ja kansainvälisissä lehdissä näytelmästä julkaistut artikkelit, jotka sijoittuvat vuosille 1963 ja 1964, jolloin näytelmän ensi-illat pääosin esitettiin. Näytelmä sai ensi-iltansa Länsi-Berliinissä vuonna 1963 ja samana vuonna se esitettiin myös Suomessa Svenska Teatternissa. Suomen Kansallisteatteriin näytelmä saapui vuotta myöhemmin vuonna 1964. Näytelmä kertoi toisen maailmansodan juutalaisvainoista, ja sen keskeisenä teemana oli sodan aikainen paavi Pius XII, ja se kuinka paavi ei julkisesti noussut natsien toimia vastaan. Hochhuthin näytelmä Sijainen sai paljon huomiota ja se käynnisti debatin paavi Pius XII:n toimista sodan aikana. Tutkielmani pyrkimyksenä oli tarkastella millaisia ajatuksia Hochhuthin näytelmä aiheutti lehdistön parissa, miten näytelmää tulkittiin ja mikä nähtiin sen sanomaksi. Näytelmästä löytyi paljon lehtiartikkeleita, mikä itsessään kertoi jo näytelmän merkittävyydestä. Tarkastelin tutkielmassani myös tarkastelemaan oliko suomalaisten ja kansainvälisten artikkelien näkemyksissä joitakin eroja ja mistä erot saattoivat johtua. Näytelmän pääteemoina nähtiin paavi Pius XII:n vaikeneminen holokaustista. Näytelmä herätti kysymyksen siitä, olisiko paavin pitänyt julkisesti tuomita natsien vainot, ja olisiko sillä ollut jotain vaikutusta natsien toimiin. Tämä jakoi artikkelien kirjoittajien mielipiteitä. Osa koki, että paavin toimet olivat riittäviä, kun taas toiset näkivät, että paavin olisi pitänyt ”Kristuksen sijaisena” nousta voimakkaammin vainoja vastaan. Osa koki, että paavin olisi pitänyt moraalisena esimerkkinä tuomita julkisesti holokausti silläkin uhalla, että tilanne olisi pahentunut. Lisäksi artikkeleissa pohdittiin paavin toiminnan takana vaikuttaneita motiiveja. Näytelmän eri versiot saivat paljon huomiota sekä suomalaisessa että kansainvälisessä lehdistössä. Kansainvälisissä lehdissä kiinnitettiin huomiota erityisesti siihen, miten Hochhuthin näytelmässä kuvattiin paavi Pius XII. Monien kirjoittajien mielestä paavin kuvaus näytelmässä oli vääristynyt. Suomalaisissa lehdissä keskityttiin enemmän näytelmän yleiseen sanomaan: monet kirjoittajat tulivat siihen tulokseen, että näytelmän keskeisenä teemana oli yksilön vastuu historiassa, ei niinkään paavin rooli tapahtumissa. Suomalaisten tulkintaan näytelmästä vaikutti mahdollisesti katolilaisuuden pienempi vaikutus suomalaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi suomalaisissa artikkeleissa pohdittiin myös sitä, miten toisen maailmansodan tapahtumat olivat saaneet alkunsa, kun taas tätä teemaa ei esitetty niinkään kansainvälisissä artikkeleissa.

Tutkielmani tarkoituksena ja tavoitteena on tarkastella ja analysoida salaliittoteorioita narratiivisessa muodossa retoriikan analyysin keinoin. Tämä tapahtuu analysoimalla ja tarkastelemalla, millaisella tavalla retoriikan teoreetikko Kenneth Burken dramatistininen viisijako näyttäytyy aineistona käytetyssä blogisivustossa. Tutkielman keskeinen tutkimusmenetelmä on retoriikan analyysi Burken Dramatistinen viisijakoa käyttäen. Tutkielman aineisto on kerätty NWO-havaintoja blogisivustolta. Tutkielmassa esitellään keskeisiä käsitteitä ja taustoja, jotka liittyvät salaliittoteorioihin. Uskontoa tarkastellaan uskontotieteellisen kolmen näkökulman mukaan, miten salaliittoteoriat ja uskonnot linkittyvät toisiinsa. Jaottelu on Robertsonin, Aspremin ja Dyrendalin mallit, joita on kolme erilaista uskontojen ja salaliittoteorioiden välisistä suhteista, jonka avaan tutkielmassa. Burken dramatistisen viisijaon avulla toteutettua analyysia peilataan edellä mainittuihin kolmeen näkökulmaan. Tutkielman tuloksiin sisältyy havainto siitä, että käyttämällä Burken dramatistista viisijakoa analyysin menetelmänä on mahdollista havaita aineistossa olevia kielellisiä sisäisiä suhteita. Aineistossa on havaittavissa retorisia ulottuvuuksia, joissa uskontoon viittaava käsitteistö on mukana ja käsitteistöt linkittyvät salaliittonarratiiveihin. Tutkielman tuloksissa on myös havaittavissa, että uskonto vaikuttaa retoriseen ilmaisuun tekstin sisällä. Tutkielman tuloksiin sisältyvät myös pohdinnat siitä, miten retoriikan tutkimusta voitaisiin soveltaa myöhemmin samankaltaisesti tutkimuksellisena pohjana tulevaisuudessa

Tässä tutkielmassa tarkastellaan evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajien kokemuksia sosiaalisen median käytöstä. Tutkimuskysymyksiä on kolme: 1. Mitä kokemuksia sosiaalisen median käytöllä opettajilla on? 2. Miten aineenopettajat perustelevat pedagogisesti sosiaalisen median käyttöä opetuksessa? 3. Miten opettajat kokevat omat valmiutensa sosiaalisen median hyödyntämiseen opetuksessa? Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat kaksi lukua. Toisessa luvussa esitellään sosiaalisen määritelmä ja sen vaikutusta ihmisten arjessa. Kolmannessa luvussa esitellään se, mitä perusopetuksen – ja lukion opetussuunnitelman perusteet sanovat tieto-ja viestintätekniikasta ja niiden hyödyntämisestä opetuksessa. Kolmannessa luvussa esitellään myös uskonnonopetuksen nykytila ja sen tehtävät. Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemästä evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajan teemahaastattelusta. Haastattelut pidettiin etänä tammikuussa 2021. Haastatteluiden kesto oli keskimäärin 40 minuuttia. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin myöhempää analyysia varten. Tutkimusmenetelmänä on hyödynnetty laadullista teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Teoriana tutkimuksessa on hyödynnetty TPACK-mallia, jota on käytetty teemahaastattelurungon suunnittelussa ja myöhemmin löyhästi myös aineiston analyysissa. Tutkimuksen viides luku, eli tulosluku on jaettu kahteen osaan; opettajien kokemuksiin sosiaalisen median käytöstä sekä opettajien pedagogisiin perusteisiin käyttää sosiaalista mediaa. Tutkimuksen haastatteluiden perusteella uskonnonopettajat kokevat sosiaalisen median soveltuvan hyvin uskonnonopetukseen. Opettajat myös kokivat omat valmiutensa sosiaalisen median käyttöön opetuksessa riittäviksi. Tämän tutkielman mukaan suosituimmat sosiaalisen median kanavat opetuksessa ja opetuksen suunnittelussa ovat YouTube, Facebook, Instagram. Myös massamediat kuten Helsingin Sanomat ja Yle olivat suosittuja palveluita, joista uskonnonopettajat etsivät ajankohtaista materiaalia opetukseen. Tutkimuksen aineistosta ilmenee, että uskonnonopettajat hyödyntävät sosiaalista mediaa erityisesti aineistolähteenä opetuksessa. Sosiaalista mediaa hyödynnetään erityisesti ajankohtaisuuden tuomiseen opetukseen, jota uskonnonopettajat pitivät tärkeänä. Myös monilukutaidon ja lähdekriittisyyden harjoittelun vuoksi sosiaalista mediaa hyödynnetään opetuksessa. Opetuksen monipuolistaminen ja havainnollistaminen erilaisten sosiaalisesta mediasta löytyvien videoiden ja kuvien avulla oli yleistä. Sosiaalisen median käytön haasteina tutkimuksen aineistosta nousi oppilaiden ja opiskelijoiden suuret erot taitotasossa sekä erityisesti yläkoulun puolella sopivan materiaalin puutos.