Browsing by study line "Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen asiantuntijatyön opintosuunta"

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia, millaisia ovat polut lähetystyöntekijäksi, ja miten kutsumus niissä ilmenee. Viime vuosien aikana suomalaisten lähetystyöntekijöiden määrä on ollut tasaisessa laskussa, ja uusien lähetystyöntekijöiden rekrytoinnista on myös kannettu huolta. Tästä syystä on mielenkiintoista ja tärkeää tutkia sitä, miten nykyiset lähetystyöntekijät ovat päätyneet lähtemään lähetystyöhön. Kutsumus puolestaan on viimeisen vuosikymmenen aikana noussut työelämän tutkimuksessa suosituksi tutkimusaiheeksi, mutta sen määritelmästä ei olla päästy yksimielisyyteen, ja lisäksi kutsumuksen muodostumisen prosessi on jäänyt vähälle huomiolle. Kutsumusajattelulla on kristilliset juuret, ja tänäkin päivänä lähetystyöhön liitetään vahvasti ajatus kutsumuksesta. Tästä syystä on mielenkiintoista tarkastella juuri lähetystyöntekijöiden kokemuksia kutsumuksesta. Tutkimuksen aineisto on kerätty kirjoituspyynnöllä, joka lähetettiin viiden Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallisen lähetysjärjestön nykyisille sekä viiden vuoden sisällä kotimaahan palanneille lähetystyöntekijöille. Aineisto koostuu 36 kirjoitelmasta, ja se analysoitiin narratiivisella otteella aineistolähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen. Analyysin tuloksena lähetystyöntekijäksi vievistä poluista löytyi neljä vaihetta: ensimmäinen ajatus, kutsumuksen vahvistuminen ja lopullinen päätös, haasteet ja epäilyt sekä valmistautuminen ja työhön lähteminen. Lähetystyöntekijöiden kutsumus muodostui useimmiten pitkän ajan kuluessa, mutta ensimmäinen ajatus sijoittui useimmiten jo lapsuuteen tai nuoruuteen. Keskeisessä roolissa kutsumuksen muodostumisessa oli lähetysaiheiseen toimintaan osallistuminen sekä toisten ihmisten esimerkki ja rohkaisu. Lähetystyöntekijöiden kutsumuksesta analyysin tuloksena syntyi neljä kutsumuksen eri ulottuvuuksia kuvaavaa luokkaa: kutsumuksen lähde, kutsumuksen kohde, sisäinen kokemus kutsumuksesta sekä kutsumuksen universaalius. Näiden ulottuvuuksien kautta tarkasteltiin sitä, miten lähetystyöntekijät ymmärsivät kutsumuksen, sekä miten kirjoittajien omakohtaiset kutsumuksen kokemukset ilmenivät poluissa. Yleisimmin kirjoittajat ymmärsivät kutsumuksen Jumalalta tulevaksi kutsuksi johonkin tiettyyn tehtävään, ja poluissa kirjoittajien kutsumus ilmeni useimmiten juuri tähän Jumalan kutsuun ja tahtoon nojautumisena. Kutsumuksen kuvattiin myös ilmenevän muun muassa mielekkyyden kokemuksena, sisäisenä haluna, sitoutumisena sekä syvänä tietoisuutena siitä, että on itselle tarkoitetulla paikalla. Tämän tutkielman tulokset vahvistivat monia aiemmin lähetystyöhön hakeutumisesta ja kutsumuksen muodostumisesta saatuja tutkimustuloksia. Keskeisimpiä yhtymäkohtia olivat lyhytaikaisen lähetystyön merkitys, toisten ihmisten vaikutus sekä ylipäätään yhteys kutsumuksen alaan, tässä tapauksessa lähetystyöhön. Kirjoittajien kutsumuksen kokemukset sopivat hyvin tutkimuksissa paljon käytettyyn kutsumuksen kristillisestä taustasta kumpuavaan uusklassiseen määritelmään, jossa kutsumuksen katsotaan tulevan ihmisen ulkopuolelta ja kohdistuvan työhön, joka heijastaa yksilön maailmankuvaa. Tuloksien perusteella seurakuntien ja lähetysjärjestöjen tulisi panostaa erityisesti lasten ja nuorten lähetyskasvatukseen. Erityisen tärkeä rooli on myös nykyisillä lähetystyöntekijöillä, ja heidän tulisi jatkossakin vierailla eri ikäisille suunnatuissa tilaisuuksissa kertomassa työstään. Lähetystyöstä puhuttaessa olisi myös tärkeää tuoda esiin, ettei lähetystyöhön lähteminen vaadi yliluonnollista kutsumuskokemusta. Lähetysjärjestöjen on myös tärkeää edelleen tarjota monipuolisesti mahdollisuuksia lähteä lyhytaikaiseen lähetystyöhön.

Tutkimuksessa tarkastellaan lapsen vammadiagnoosin vaikutuksia äidin tunteisiin ja spiritualiteettiin sekä heidän kokemuksia erilaisista tuenmuodoista. Tunteita ja spiritualiteettia tutkimuksessa tarkastellaan Cullbergin kriisiteorian pohjalta selvittäen, minkälaisena äitien kriisi näyttäytyi lapsen vammadiagnoosin selvittyä sekä vaikuttiko koettu kriisi heidän spiritualiteettinsa. Tuenteorioita hyödynnetään tarkasteltaessa äitien tarvitsemaa ja haluamaa tukea lähipiirin sekä yhteiskunnan taholta. Tutkimuksen aineisto kerättiin e-lomakkeella Leijonaemot ry:n sekä Jaatinen ry:n vertaistukiryhmiin kuuluvilta äideiltä. Aineiston analysointimenetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Lapsen vammadiagnoosi on traumaattinen kokemus äidille. Kriisiteorian mukaan traumaattinenkriisi alkaa sokkivaiheella, jonka äitit kokivat jokainen eri tavalla ja eripituisena. Sokki ilmenee myös äitien elämässä hyvin erivaiheessa, koska osa heistä oli saanut tietää lapsen vammaisuudesta jo ennen tämän syntymää, mutta osalle tieto tuli hyvinkin yllätten lapsen synnyttyä. Sokkivaiheessa äidit kokevat tarvitsevansa lähipiiriltään henkistätukea, jota osan oli hyvin vaikea saada, koska lähipiiri käy samanaikaisesti omaa kriisiään läpi. Sokkivaiheen jälkeen siirtyminen reaktiovaiheeseen tarkoittaa asioiden kohtaamista, jolloin lapsen vammaisuus alkaa näyttäytymään osalla äideistä oman elämän menetyksenä ja liian suurena rasituksena jaksaa. Reaktiovaiheessa äidit olisivat kaivanneet tukea myös sairaalalta, mutta lähipiirin tuen merkitys kasvaa tässä kriisin vaiheessa hyvin suureksi. Kriisiteorian mukaan korjaamisvaiheessa asia on vielä tuore, mutta sen kanssa kyetään jo elämään. Tutkimukseni äideille tällainen eteenpäin meneminen on toisille pakon sanelemaa, mutta toisille se tarkoittaa tavalliseen perhe- elämään sulautumista, joka on maustettu uusilla haasteilla. Tuen tarve näyttäytyy hyvin vahvana myös korjaamisvaiheessa, mutta nyt korostuu erityisesti yhteiskunnan vastuu tukimuotojen järjestämisessä. Uudelleen suuntautumisen vaiheessa elämää eletään äitien mukaan normaaliin tapaan, vaikka toiset äidit joutuvat tekemään elämässään suuria muutoksia, jotta vammaisen lapsen hoito saatiin järjestymään. Tukea tarvitaan edelleen lähipiiriltä sekä yhteiskunnalta, jotta jaksetaan arjen pyöritystä. Spiritualiteetin osuus tässä työssä näyttäytyy vähäisenä, koska osa äideistä kokee, ettei spiritualiteetti liity heidän elämäänsä. Jumala, luonto ja tavat koetaan voimaa ja rauhaa antaviksi voimiksi, jotka auttavat arjessa eteenpäin. Tämän tutkimuksen valossa näyttää siltä, että Cullbergin kriisiteoria on edelleen toimiva ja paikkansa pitävä teoria. Kriisin etenemistä voisi tulevaisuudessa tutkia myös resilienssin, ihmisen sisäisen luontaisen kyvyn selvitä kriiseistä, avulla. Lisäksi henkisen kriisin ja spiritualiteetin yhteys tarjoaa mielenkiintoisen näköalan jatkotutkimukselle.

Tutkielmassa tarkastelin apokryfikirjoihin kuuluvan Juditin kirjan päähenkilön leskeyttä ja sen vaikutusta hänen toimijuuteensa. Juditin kirjan leskeyttä vertasin toisen temppelin ajan juutalaisen yhteiskunnan ja Raamatun kirjoitusten antamaan kuvaan leskistä. Tavoitteena oli myös selvittää, edellyttikö Juditin toimijuus muita hänen leskeyteensä läheisesti liittyviä piirteitä: hurskautta, kunniallisuutta, kauneutta, yhteiskunnallista asemaa ja varallisuutta. Tutkielmaani valitsin Juditin leskeyteen läheisesti liittyvät ja myönteisiksi tulkitut piirteet, jotka esiintyvät toisen temppelin ajan juutalaisen yhteiskunnan ja Raamatun kertomusten naisia ja leskiä koskevissa kuvauksissa. Lisäksi keskityin vain niihin piirteisiin, jotka kerrotaan Juditin hahmon esittelyn yhteydessä ja jotka toistetaan kertomuksen loppujakeissa. Tutkielmassa keskityin Juditin leskeydestä ja siihen liittyvistä piirteistä kertovien piirteiden jakeiden analysointiin sekä leskeyden ja muiden piirteiden temaattiseen tarkasteluun tutkimuskirjallisuuden, toisen temppelin ajan juutalaiseen yhteiskuntaan ja Raamatun kertomusten leskiin liitetyn kuvan pohjalta. Juditin leskeyttä ja piirteiden toimijuutta tarkastelin sosiaalihistoriallisen lähestymistavan ja intersektionaalisuuden avulla. Tutkielman lähdeaineiston analysoinnin ja tutkimuskirjallisuuden pohjalta esitän, että Juditin leskeys pohjautuu toisen temppelin ajan juutalaisen ja Raamatun kertomusten antamaan kuvaan leskistä. Juditin leskeys mahdollistaa Juditin itsenäisyyden ja tarjoaa puitteet Juditin toimijuudelle. Toisen temppelin ajan juutalaisuuteen ja Raamatun kertomuksiin liittyvän tutkimuskirjallisuuden perusteella Juditin toimijuus edellyttää leskeyden lisäksi muita piirteitä, kuten varallisuutta. Nämä piirteet mahdollistavat Juditin toimijuuden kertomuksessa tavalla, joka oli kuitenkin patriarkaalisen yhteiskunnan rakenteiden vuoksi epätodennäköistä toisen temppelin ajan juutalaisuudessa ja monissa Raamatun kertomuksissa. Näin ollen esitän, että Juditin leskeyttä ja toimijuutta on sen sijaan tarkasteltava symbolisesti ja juutalaiseen naiseen liitettyinä ihannepiirteinä.

Tässä tutkielmassa tarkastelen lisääntymistä eettisenä kysymyksenä. Lähestyn aihetta toiminnanfilosofisen käsiteanalyysin ja normatiivisen etiikan teorioiden avulla. Kysyn, millä käsitteellisillä ehdoilla lisääntymistä voidaan pitää toimintana, millaisia moraalisia kysymyksiä siitä voidaan esittää etiikan teorioista käsin, ja pidetäänkö lisääntymistä teorioissa lähtökohtaisesti oikeutettuna toimintana. Hyödyntämiäni teorioita ovat velvollisuusetiikka, sopimusetiikka, seurausetiikka sekä hyve- ja hoivaetiikka. Metodina käytän systemaattista analyysia, jolla tarkoitetaan käsitteiden ja käsitejärjestelmien synnyn ja keskinäisten suhteiden tutkimista. Aineistona hyödynnän viime vuosikymmenien englanninkielistä moraalifilosofista kirjallisuutta lisääntymisestä. Aiheesta kirjoittaneita filosofeja ovat mm. Rivka Weinberg, Christine Overall, Derek Parfit, David Benatar ja Rosalind Hursthouse. Toiminnanfilosofisessa analyysissa tarkastelen erityisesti lisääntyjän motiiveja ja intressejä lisääntyä. Raskaus saattaa olla yhdynnän tahaton seuraus, jolloin lisääntymistä ei voida pitää toimintana. Käsiteanalyysin perusteella totean, että lisääntyminen on toimintaa, jos ihminen on tietoisesti pyrkinyt saattamaan raskauden alkuun ja sen seurauksena lapsen olevaksi. Jos toimijalla on mahdollisuus keskeyttää vahingossa alkanut lisääntymisprosessi abortilla, mutta hän ei tee niin, voidaan lisääntymistä pitää heikossa mielessä toimintana. Velvollisuusetiikkaa käsittelevässä luvussa esittelen lisääntymisoikeuksista ja -velvollisuuksista käytyä keskustelua. Oikeutta lisääntyä perustellaan usein ihmisoikeusajatteluun pohjaten. Analysoin ihmisoikeuksien luonnonoikeudellista taustaa ja suhdetta esitettyyn oikeuteen lisääntyä. Velvollisuuksien kohdalla tarkastelen, onko ihmisellä velvollisuus lisääntyä yhteiskunnan toisten jäsenten hyväksi. Kysyn myös, onko ihmisellä velvollisuus olla lisääntymättä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Keskustelussa ihmisen oikeus olla lisääntymättä nähdään ehdottomana, mutta lisääntymisoikeuden laajuudesta esitetään erilaisia näkemyksiä. Seurauseettisessä tarkastelussa käsittelen lisääntymistä hyötyjen ja haittojen kautta. Olevaksi tulemista voidaan pitää lapselle joko hyödyn tai haitan tuottamisena. David Benatarin mukaan lisääntymistä tulisi välttää, koska haitan välttäminen on moraalisesti ensisijaisempaa kuin hyödyn tuottaminen. Lisääntymistä tarkastellaan myös suhteessa kysymyksiin, onko lisääntyjän moraalisesti oikeutettua tavoitella sillä itselleen hyötyä, ja onko olevaksi tekeminen lapselle riskin aiheuttamista. Hyve-eettisessä tarkastelussa analysoin lisääntymistä yksilön ja yhteisön näkökulmista. Esittelen Rosalind Hursthousen näkemyksen lisääntymisestä naisen hyveellistä luonnetta kohentavana toimintana. Rakennan Alasdair MacIntyren hyveellistä yhteisöelämää koskevista näkökulmista argumentin lisääntymisen puolustamiseksi. Hoivaetiikan kohdalla tarkastelen Sara Ruddickin ja Virginia Heldin näkemyksiä äitiydestä ja hoivan moraalisesta luonteesta. Hyve-etiikassa lisääntyminen on lähtökohtaisesti moraalisesti hyväksyttävää toimintaa, sillä lasta pidetään yksilölle ja yhteisölle hyvänä. Hoivaetiikan mukaan hoivaaminen on inhimillisesti tärkeää toimintaa, minkä perusteella lisääntymistä voidaan pitää moraalisesti perusteltuna. Vaikka lisääntymisen moraalisesta luonteesta esitetään monenlaisia kantoja, useita kirjoittajia yhdistää näkemys siitä, kuinka lisääntyminen on moraalisesti oikeutettua, jos motiivina on vanhempi-lapsisuhteeseen pääseminen. Lisääntyminen ei ole lasta kohtaan välineellistävää, jos lisääntyjä pyrkii hoivaamaan ja kohtelemaan lasta arvokkaana itsessään tämän tultua olevaksi.

Tutkimuksessa tarkastellaan Äidit mukana tai Vanhemmat mukaan kouluun -hankkeisiin osallistuneiden maahanmuuttajataustaisten äitien kokemuksia alkuopetuksen luokilla opiskelusta ja oman lapsen koulunkäynnin tukemisesta. Tutkimusaineisto koostuu kuuden maahanmuuttajataustaisen äidin haastatteluista. Äidit opiskelivat syyslukukaudella 1–2 tuntia päivässä alkuopetuksen luokissa lukemista, kirjoittamista, suomen kieltä ja matematiikkaa. Haastattelut suoritettiin tulkkien avustuksella. Haastateltavat olivat kotoisin Itä-Afrikasta, Lähi-Idästä ja Etelä-Aasiasta. He olivat asuneet 9–18 vuotta Suomessa. Haastateltavilla oli ainakin yksi peruskouluikäinen lapsi. Tutkimustuloksia peilattiin erityisesti Epsteinin malliin kodin ja koulun päällekkäisistä vaikutusalueista. Lisäksi äitien lapsille tarjoamia tuen muotoja tarkastellaan vanhempien koti- ja kouluperustaisen sitoutumisen näkökulmista. Tutkimuksessa selvisi, että äidit tukivat lastensa koulunkäyntiä monipuolisesti. He auttoivat lapsiaan kotitehtävissä sekä etäkoulussa. Äidit pitivät yhteyttä koulun henkilökuntaan sekä sähköisen seurantajärjestelmä Wilman kautta että erilaisissa tapaamisissa koulun henkilökunnan kanssa. Äidit tukivat lasten sosioemotionaalista hyvinvointia muun muassa osallistumalla lasten välisten ristiriitatilanteiden selvittelyyn yhdessä koulun henkilökunnan kanssa. Osa äideistä oli kokenut puutteellisen Suomen kielen taidon haittaavan lapsen koulunkäynnin tukemista. Kun äidit opiskelivat alkuopetuksen luokissa osana Äidit mukana tai Vanhemmat mukaan kouluun -hankkeita, he kokivat oppineensa suomen kieltä, tutustuneensa koulun ja luokan käytänteisiin ja suomalaiseen koulujärjestelmään, oppivat pedagogisia malleja ja motivoituivat kodin ja koulun yhteistyöhön. Opiskelu samassa koulussa edisti äitien mahdollisuutta havainnoida omaa lastaan kouluympäristössä sekä vuorovaikutusta koulun opetushenkilökunnan kanssa. Äidit, jotka opiskelivat samalla luokkatasolla kuin oma lapsi, kokivat hyödyllisenä samojen oppimateriaalien käytön lapsen kanssa sekä samoihin oppisisältöihin tutustumisen. Äitien opiskelu alkuopetuksen luokilla voidaan katsoa laajentavan Epsteinin mainitsemaa kodin, koulun ja yhteiskunnan päällekkäisten vaikutusten aluetta.

Tutkielmani tarkastelee älylaitteissa toimivia meditaatioapplikaatioita kulutustuotteina. Uskontotieteen kentällä meditaatioapplikaatiot ovat uusi alue, josta voidaan tutkia uskonnollisten tai henkisten piirteiden ilmentymistä. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jossa tarkastelen meditaatioapplikaatioiden kuvauksia ja mainoslauseita. Pohdin kuvauksissa ja mainoslauseissa esiintyvää kieltä diskurssinanalyysin keinoin hyödyntäen myös retorista analyysiä sekä kuva-analyysiä. Tutkimuskysymyksiäni ovat 1) Miten meditaatioapplikaatiot kertovat meditaatiosta? ja 2) Miten uskonto ilmenee meditaatioapplikaatioissa? Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassani toimii sekularisaatioteoria. Käsittelen maallistumista ja henkisyyteen siirtymistä meditaatioapplikaatioiden kautta, jotka toimivat länsimaissa stressiä lievittävinä kulutustuotteina. Aineistona tutkielmassani toimii Headspace-, Calm- ja Breethe-applikaatioiden mainoslauseet, kuvaukset ja kuvakaappaukset kyseisistä meditaatioapplikaatioista. Aineiston valinta ja rajaus perustuu kyseisten meditaatioapplikaatioiden suosioon, maksullisuuteen ja kansainvälisyyteen. Lisäksi olen huomioinut applikaatioille annetut käyttäjäarviot. Tutkielmani tulokset osoittavat, että meditaatioapplikaatioiden kuvauksissa tai mainoslauseissa ei tuoda ainakaan suoraan esiin meditaation uskonnollista perinnettä. Paikoin tulkinnanvaraisia viitteitä uskonnolliseen perinteeseen on löydettävissä. Headspace-applikaation kuvauksessa mainitaan kuitenkin, että entinen buddhalainen munkki toimii yhtenä applikaation perustajana sekä meditaatioharjoitusten ohjaajana. Kyseinen mainoslause toimii tutkielmassani ainoana sanallisena viitteenä jonkinlaiseen uskonnollisuuteen tai yhteytenä buddhalaiseen perinteeseen. Yhdestä viittauksesta huolimatta, meditaatioapplikaatiot näyttävät toimivan hyvin irrallisena osana meditaation uskonnollisesta perinteestä. Meditaatioapplikaatioiden kieltä ohjaa länsimaita leimaava kaupallisuus, kulutus, individualismi sekä stressinlievitys.

Tässä tutkielmassa selvitän sisällönanalyysillä kirjoituspyynnöllä keräämästäni aineistosta, mikä vaikutus luonnolla on Puolustusvoimien sotilaspappien ja Malmin seurakuntapappien spiritualiteettiin. Käsittelen Puolustusvoimien kirkollista työtä, sotilaspappeutta, kristillistä spiritualiteettia, luontoa, Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarisen esittelemiä luonnon rakastavaa vaikutusta käsitteleviä länsimaisia ajatteluperinteitä, tutkimustehtävääni, -kysymystäni, -aineistoni keruuta ja käsittelyä, käyttämiäni menetelmiä, eettisyyteen ja luotettavuuteen liittyviä kysymyksiä, aineistonanalyysiäni, kohderyhmäni sisäisiä suhteita ja tuloksistani tekemiäni johtopäätöksiäni. Tuloksistani kävi ilmi, että aiheeseeni liittyvät näkökulmat korreloivat erityisesti herätysliiketaustaisuuden (ks. perinteet luonto herättää kiitollisuutta ja ilmentää Älyä) ja sotilaspappeuden (ks. perinteet luonto herättää kiitollisuutta ja hoitaa kokonaisvaltaisesti) kanssa. Ikäluokista neloset korreloivat aiheeni aspektien kanssa voimakkaimmin, mutta hengellisten taustojen ja työnkuvien tapaan selkeää linjaa ei ikäluokissa ollut nähtävissä. Tulokseni tukivat taustaoletustani sotilaspappien luontosuhteen erityisyydestä muuhun papistoon nähden. Aspekteja, joita vain sotilaspapit nostivat tässä tutkimuksessa esiin, olivat luomistyön ihmeellisyys, luottamusta (Jumalaan) vahvistava pyhän kosketus, Jumalan läsnäolon tuoma turvallisuus ja hänen lähimmäksi tulemisensa luonnossa, hiljentyminen, lepääminen, vapaampi hengittäminen, akkujen lataaminen ja metsän konkretiaan keskittymisen työstressiä laskeva vaikutus. Lisäksi vain sotilaspapit toivat esiin luonnon tuoman vaihtelun työympäristöille ja luonnon olevan paikkana paras hengellisille kohtaamisille. Sotilaspappien luontoon vievien harrastusten valikoima oli myös selvästi seurakuntapappien valikoimaa laajempi. Edelleen vain sotilaspapit toivat esiin eläimet työstä irrottavana ja jumala- ja luontosuhdetta vahvistavana tekijänä ja sekä eläimet että kasvit palautumista tukevina tekijöinä. Tulokseni antavatkin ymmärtää, että sotilaspappien luontosuhde olisi papistossa poikkeuksellinen. Tulokseni eivät kuitenkaan ole yleistettävissä kohderyhmäni pienen koon vuoksi. Sotilaspappeus, yhdessä herätysliiketaustaisuuden kanssa, antaa kuitenkin suuntaa sille, miten ihmisten luontosuhde voitaisiin saada kestävämmälle pohjalle. Tuloksistani nousi esiin kaksi kysymystä, jotka tarvitsevat jatkotutkimusta: miksi herätysliiketaustattomat painottivat herätysliiketaustaisten sijaan parannuksenteon merkitystä varjeluvastuun kohdalla, ja miksi sotilaspapit sivuuttivat täysin perinteen luonto ilmentää Älyä? Oliko taustalla luontosuhteen romantisoinnin vaikeus – käytetäänhän luontoa suomalaisessa sissisodankäynnissä sodankäynnin välineenä? Tulokseni voidaan joka tapauksessa tiivistää ajatukseen, jossa ihmiskunta tarvitsee luonto- ja jumalasuhteessaan sotilaallista herätystä luonnon hyvinvoinnin palauttamiseksi ja luontosuhteensa lujittamiseksi.

Suomessa on lukumäärällisesti varsin vähän messiaanisia juutalaisia ja ainut seurakunta toimii varsin pienimuotoisilla resursseilla. Seurakunnasta erillään oleva, varsinaisen toimintansa jo lopettanut Suomen messiaaninen yhdistys on kuitenkin koonnut mittavan määrän opetusmateriaalejaan yleiseen käyttöön verkkosivuilleen. Tässä tutkielmassa analysoin kyseisiä materiaaleja ja pyrin asettamaan ne yleisen messiaanisen juutalaisuuden hajaantuneeseen kenttään. Richard Harveyn teos Mapping Messianic Judaism luo tavan systemaattisesti tarkastella messiaanisen juutalaisuuden eri muotoja. Suomen messiaanisen yhdistyksen opetusmateriaalit koostuvat monipuolisesti erilaisia teemoja käsittelevistä puheista. Tekstit sisältävät sekä Mooseksen kirjojen että Uuden testamentin eri kirjojen tulkintaa sekä Talmudin tekstien ja juutalaisen teologian ja elämäntavan esittelyä. Opetusmateriaalit ovat usean eri henkilön eri aikoina tuottamia. Yhteisön omien vastuuhenkilöiden omat linjaukset jäävät sivustolla mitä ilmeisimmin pimentoon ja aineistot on kerätty vierailevilta puhujilta, jotka ovat käyneet tilaisuuksissa vaihtelevan määrän. Puheiden yleisönä on ollut paljon myös ei-juutalaisia aiheesta kiinnostuneita päätellen siitä, että juutalaista ainesta selostetaan aika alkeista lähtien ja monessa puheessa myös perustellaan sitä, miksi juutalainen perinne ylipäänsä on tarpeellista tuntea. Toisaalta osassa aineistosta annetaan aika yksityiskohtaisia elämäntapaohjeita, jotka viittaisivat siihen, että myöskään puhtaasti pakanataustaisesta kuulijakunnasta tuskin on kyse. Puheiden sisällöissä on kristillisestä näkökulmasta paljon elämäntapaohjeita ja vähän opillista ainesta. Yhdistyksen opettajat painottavat uskonsa käytännöllistä puolta. Heille uskonto ei ole opinkappaleiden vastaanottamista, vaan oikeaa jumalanpalelusta ja eettisesti kestävää elämää. Tooran ja Uuden testamentin tulkinnat tuovat yhdistyksen teksteissä selkeyttä siihen, kuinka messiaanisen juutalaisen kuuluisi heidän mukaansa elää, ja kuinka Jumalaa palvella. Uusi liitto tuo yhdistyksen opetuksen mukaan ei-juutalaiselle mahdollisuuden palvella Jumalaa ilman juutalaiseksi tuloa ja kaikille mahdollisuuden olla synnistä riippumatta Jumalan palvelijana. Yhteisön linja edustaa Harveyn teoksen skaalalla juutalaisuuteen painottuvaa linjausta. Parhaiten yhteisön linjaa kuvaa Mark Kinzerin edustama Post-missionaarinen messiaaninen juutalaisuus, jossa pyritään eroon kristinuskon vaikutuksesta messiaaniseen juutalaisuuteen. Yhteistä Suomen messiaaniselle yhdistykselle ja Kinzerin edustamalle messiaaniselle juutalaisuudelle on juutalaisen lain ja pyhäpäivien perinteinen juutalainen tulkinta ja tarkka noudattaminen. Kristinuskon ei-juutalaistaustaisesta oppiaineksesta puhutaan kummassakin vain vähän ja silloin kriittiseen sävyyn.

Viime vuosikymmenien aikana ihmiset ovat kiinnostuneet itsensä kehittämisestä ja erilaisten elämäntaito-oppaiden tarjonta on kaupoissa lisääntynyt. Suomalaiset ovat kiinnostuneet etenkin kotimaisista elämäntaito-oppaista. Elämäntaito-oppaiden lukeminen kiinnostaa pääasiallisesti keski-ikäisiä naisia ja nuoria miehiä. Ihmiset lukevat elämäntaito-oppaita monissa tarkoituksissa kuten viihteeksi ja “matkaoppaiksi”. Oppaista haetaan myös vastauksia oman elämäntilanteen esille nostamiin kysymyksiin. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, mikä on elämäntaito-oppaiden käsitys rakkaudesta. Tutkielman aineistona on kolme vuonna 2017 julkaistua Hidasta elämää -kirjasarjan kirjaa. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimus kysymykseni “Miten rakkaus käsitetään elämäntaito-oppaissa?”, jakautuu kolmeen alakysymykseen. Nämä ovat: Mikä on rakkauden luonne? Mikä on rakkauden lähde? Mikä on rakkauden kohde? Tutkimukseni tietoteoriana on Risto Saarisen teoria rakkaudesta, jota hän käsittelee kirjassaan Oppi rakkaudesta. Tutkimukseni tulos on se, että elämäntaito-oppaiden antama kuva rakkauden luonteesta pohjautuu klassisiin rakkauskäsityksiin. Kuitenkin elämäntaito-oppaat esittävät rakkauden uudessa muodossa, elämäntaitokirjallisuudelle tyypilliseen tapaan, ongelmalähtöisestä näkökulmasta. Elämäntaito-oppaat korostavat yksilöä rakkauden lähteenä sekä korostavat rakkauden kohdentumista yksilöön itseensä. Elämäntaito-oppaat korostavat yksilön merkitystä rakkaudessa. Tämä tutkimus tarjoaa uutta näkökulmaa siihen, millainen käsitys rakkaudesta voi muodostua elämäntaitokirjallisuutta lukeville ihmisille. Tutkimus haastaa pohtimaan sitä, millaisia erilaisia käsityksiä ihmisillä voi olla rakkaudesta ja kuinka ne voivat heijastua ihmisten arkielämään.

Hengellisyydellä ja lääketieteellisellä hoitamisella on pitkä yhteinen historia. 1800-luvulla alkoi kehitys, jossa hoidon hengellinen ulottuvuus alkoi eriytyä sielunhoidon alueelle ja lääketieteellinen hoitaminen keskittyä ihmisen fyysisen puolen hoitamiseen. 1970-luvulta lähtien ihmisen kokonaisvaltaisuutta korostavat hoitoteoriat ovat kuitenkin tuoneet sielunhoidon ja lääketieteen ihmiskuvaa ja hoitokäsitystä lähemmäksi toisiaan. Tähän liittyy yhteiskunnallinen kehitys, jossa kirkon ja uskonnollisuuden muutokset ovat sysänneet terveydenhuollolle niitä tehtäviä, jotka aikaisemmin kuuluivat kirkolle ja suvulle. Tässä tutkielmassa tarkastelen, miten hengellisyys nähdään osana hoitamista viranomaissuosituksissa, hoitoteorioissa sekä uskonnollisten ja vakaumuksellisten yhteisöjen toiveissa. Tarkastelen myös, miten hengellisyys ja hoitaminen liittyvät toisiinsa hoitamisen etiikassa. Hoitamisen ja hengellisyyden yhteys määräytyy hoitokäsityksestä, jonka taustalla on ihmiskäsitys. Katie Erikssonin kokonaisvaltaisessa hoitoteoriassa hengellisyys on oleellinen osa hoitamista. Hengellisiä ja hoidollisia elementtejä teoriassa ovat usko, toivo ja rakkaus sekä vuorovaikutus konkreettiseen ja abstraktiseen toiseen. Hengellisyys voi kuulua hoitamiseen voimavarana, hoitamisen apuvälineenä, joka vahvistaa terveyttä ja muuta inhimillistä hyvää. Hengellisyys voi olla myös oire, kuten esimerkiksi hengellinen tai eksistentiaalinen kipu, jota kuuluu hoitaa aivan kuten fyysistäkin kipua. Lakien ja eettisten periaatteiden näkökulmasta hengellisyys kuuluu hoitamiseen hyvin yleisellä tasolla: vakaumuksen kunnioittaminen, ihmisarvo, inhimillinen kohtelu ja potilaan hyvän edistäminen voivat velvoittaa potilaan hengellisen ulottuvuuden hoitamisen, jos eettisiä periaatteita tulkitaan kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen ja kokonaisvaltaisen hoitokäsityksen näkökulmasta. Niukimmillaan lait ja eettiset periaatteet velvoittavat ainoastaan pidättäytymään potilaan vakaumuksen loukkaamisesta. Viranomaissuosituksissa korostuu hengellisyyden kuuluminen hyvään saattohoitoon mutta ei muuhun hoitoon. Tämän taustalla vaikuttaa kokonaisvaltainen ihmis- ja hoitokäsitys. Hengellisyys voi olla saattohoidossa voimavara, joka auttaa kuoleman hyväksymisessä tai oire, kuten eksistentiaalinen ahdistus, jota kuuluu hoitaa. Uskonnollisilla ja vakaumuksellisilla yhteisöillä on vakaumuksensa perusteella hyvin erilaisia käsityksiä siitä, miten hengellisyys ja hoitaminen kuuluvat yhteen. Niukimmillaan mitään yhteyttä ei ole. Esimerkiksi Vapaa-ajattelijoiden mukaan kuolema ei merkitse mitään ja on tärkeää, että vapaa-ajattelijat eivät epähuomiossa joudu uskonnollisen vaikuttamisen kohteeksi. Runsaimmillaan hoitajien tulisi rukoilla ja veisata yhdessä potilaiden kanssa. Esimerkiksi Metodisti-kirkko toivoi hoitohenkilökunnalta aktiivista hengellistä tukea, kun potilas menee rajan yli.