Browsing by study line "Teologia ja uskonnontutkimus"

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan minkälaisia turvallisuusuhkia Helsingin juutalaisen seurakunnan naisjäsenet ovat kokeneet ja minkälaisia vaikutuksia uhilla on ollut haastateltavien sekä yhteisön toimintaan. Tutkimusaiheen konteksti on Euroopassa lisääntynyt juutalaisiin kohdistunut syrjintä, antisemitismi ja viharikollisuus sekä Helsingin juutalaisen seurakunnan kohtaama häirintä ja uhkailu, joka ilmenee muun muassa juutalaisvastaisina graffiteina, tarroina sekä uhkailupuheluina. Tutkimuksessa käytettiin laadullisia menetelmiä, jossa tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Tutkielmaa varten haastateltiin kahdeksaa Helsingin juutalaisen seurakunnan naispuolista jäsentä, joilla on lapsi tai lapsia juutalaisessa päiväkodissa tai Helsingin juutalaisessa yhteiskoulussa. Haastattelujen tavoitteena oli saada syvällisempää tietoa haastateltavien kokemuksista, näkemyksistä sekä tulkinnoista, liittyen heidän kokemukseen turvallisuudesta juutalaisen seurakunnan jäsenenä sekä vanhempana. Haastattelut litteroitiin ja analysoitiin aineistolähtöisesti. Haastatteluissa korostuivat yksilölliset kokemukset turvallisuusuhista sekä juutalaisen yhteisön turvallisuustilanteesta, osan kokiessa uhkia ja turvattomuutta enemmän kuin toisten. Yksilön kokemukseen yhteisön ja sen jäsenten turvallisuudesta näytti vaikuttavan haastateltavien tausta sekä aiemmat kokemukset. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että viharikosten ja uhkien pelolla voi olla psykologisia vaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa turvallisuuden eteen tehtyihin toimiin tai toimien harkitsemiseen. Erilaisten turvallisuusuhkien pelko kasvoi muun muassa juhlapyhien aikaan tai kansainvälisten tapahtumien seurauksena, jolloin turvallisuuden kokemus sitoutui myös laajemmassa kontekstissa muualla maailmassa tapahtuneisiin terroristisiin iskuihin. Juutalaisten globaali turvattomuus heijastui siten yksilöiden kokemuksiin turvallisuudesta sekä yhteisön varautumisesta. Haastatellut naiset olivat esimerkiksi rajoittaneet juutalaisten symbolien käyttöä ja harkitsevaisia missä tilanteissa he tuovat juutalaisen identiteettinsä esiin. Uhkien pelko ei kuitenkaan rajoittanut naisten käymistä seurakuntakeskuksessa. Tämän tutkielman tulokset antavat viitteitä siitä, ettei juutalaisiin kohdistunutta syrjintää, viharikollisuutta tai antisemitismiä voida jatkossakaan sivuuttaa ilmiönä Suomessa.

Tutkielmassa tarkastellaan Kotimaa-lehden pääkirjoituksia ensimmäisen maailmansodan aikana, erityisesti keskittyen siihen, miten lehti käsittelee sotaa ja siihen liittyviä tapahtumia. Analyysissa pyritään selvittämään, saivatko tietyt taistelut tai vaiheet enemmän huomiota lehdessä, ja oliko lehdellä erityistä kommentointia sotatapahtumista. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota siihen, miten lehti suhtautuu Venäjän sotatoimiin ja sen liittolaismaihin, kuten Serbiaan. On selvää, että lehti suhtautuu myönteisesti sodan alkuvuosina Venäjään tai sen liittolaisiin. Uutisoinnissa erityisesti Saksa koki kovaa vastustusta ja ankaraa kritiikkiä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten ensimmäinen maailmansota vaikutti Suomen olosuhteisiin ja erityisesti luterilaiseen kirkkoon. Aineistona käytetään Kotimaa-lehden pääkirjoituksia vuosilta 1914–1918, ja analyysi etenee kronologisesti ja keskittyy tekijän mielestä tärkeimpiin tapahtumiin. Uutisointi sodan tapahtumista jatkuu koko maailmansodan ajan suhteellisen muuttumattomana. Lehti oli aktiivinen sodan aikana, mutta sen uutisointi väheni merkittävästi maaliskuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917, jolloin Suomen sisäiset tapahtumat saivat tilaa uutisotsikoissa. Kotimaa keskittyy erityisesti länsi- ja itärintaman tapahtumiin, korostaen sotatoimien aineellisia ja taloudellisia kustannuksia. Merellä tapahtuneet taistelut, erityisesti taistelut Saksan, Englannin ja Yhdysvaltojen välillä, herättivät paljon huomiota ja keskustelua. Sotatapahtumien lisäksi Kotimaa uutisoi myös muista tapahtumista, kuten asuntopulasta ja vankien tilanteesta. Puolueettomien maiden asema oli vaikea, ja sodan päättymistä odotettiin kaihoten. Kristillinen näkökulma on vahvasti läsnä uutisoinnissa ja Kotimaa kommentoi sotaa erityisesti kristillisestä näkökulmasta. Kommentointi korostuu kuvatessa sodan kauheuksia ja ihmisten itsekkyyttä. Kotimaa käsitteli uskonnollisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä sodan aikana. Papin ja seurakunnan välinen suhde tiivistyi, ja uskonnollisuus oli osa kansan yksityiselämää. Sota herätti uskonnollisia kysymyksiä, ja Kotimaa esitti näkemyksen, että sodalla olisi pitkäaikaisia vaikutuksia kristillisyyteen. Sodan vaikutukset Suomessa saivat tilaa lehdessä, erityisesti työttömyyden ja asunnottomuuden näkökulmista. Lehti käsittelee Suomen kirkon tilannetta, jossa maaliskuun vallankumouksen vaikutukset saivat tilaa uutisoinnissa. Saksaan ja Itävalta-Unkariin liittyvissä asioissa Kotimaan asenne vaihtelee sodan aikana, mutta lopulta kohti sodan loppua asenne näitä maita kohtaan muuttui myönteisemmäksi. Kotimaan suhtautuminen Venäjän sotatoimiin pysyi suhteellisen samana melko koko maailmansodan ajan.

Tämä tutkielman tarkoitus on tarkastella niitä keinoja millä Anna Maria van Schurman oikeuttaa omaa toimijuuttaan ja käyttää valtaa naisena 1600-luvun Yhdistyneissä Alankomaissa. Tutkimuksen lähteenä on Anna Maria van Schurmanin ja André Rivet’n vuosien 1631-1650 välinen kirjeenvaihto. Tutkimuksen pääkysymyksenä on, miten Anna Maria van Schurman oikeuttaa naisten toimijuutta ja käyttää valtaa naisena kirjeissään André Rivet’lle. Lisäksi käsittelen Van Schurmanin ja Rivet’n välistä valta-asetelmaa ja Rivet’n suhtautumista suojattiinsa. Tutkimuksessa tuodaan myös esille sitä, millainen uskonnollinen ja yhteiskunnallinen toimija Van Schurman oli ja millainen oli hänen itseymmärryksensä. Tutkimusmetodi on sisällönanalyysi. Analysoin tekstiä keskittyen siihen, miten Anna Maria van Schurman sanoittaa omaa ja muiden naisten toimintaa sekä millaisia keinoja hän tekstissä käyttää lisätäkseen omaa uskottavuuttaan. Pyrin myös muodostamaan kirjeenvaihdon pohjalta kokonaiskuvan Van Schurmanin ja Rivet’n ihmissuhteesta ja siinä vallinneista valtarakenteista, mutta tutkielman pääpaino on Anna Maria van Schurmanissa ja hänen toiminnassaan. Anna Maria van Schurman oli aikansa oppinein nainen Euroopassa, joka pääsi myös osallistumaan yliopisto-opetukseen. Hän aloitti kirjeenvaihdon teologi André Rivet’n kanssa saadakseen tältä ohjausta opintoihinsa. Heidän välilleen muodostui myös lämmin ystävyys. Kirjeenvaihdossaan he keskustelivat Van Schurmanin opintojen etenemisestä ja hänen laatimastaan tutkielmasta kristityn naisen soveltumisesta korkeampaan kirjaoppineisuuteen, mutta myös teologisista kysymyksistä, yhteiskunnallisista asioista, Euroopan tapahtumista sekä yksityiselämän asioista. Anna Maria van Schurman tiedosti yhteiskunnan ja kirkon hänelle määrittämät roolit ja halusi kunnioittaa niitä myös omassa toiminnassaan. Hän oikeutti omaa toimintaansa reformoidun uskon mukaisen sukupuolien tasa-arvon ja hengellisen itsensä kehittämisen näkökulmasta. Hänellä oli jo Rivet’n kanssa käymänsä kirjeenvaihdon alkaessa merkittävä yhteiskunnallinen asema, joka vahvistui Rivetin avulla entisestään kirjeenvaihdon aikana ja antoi hänelle lisää auktoriteettia toimia. Rivét arvosti Van Schurmania oppineena naisena ja keskustelukumppanina, vaikka pitikin tätä poikkeuksena naisten joukossa. Van Schurman oli tietoinen omasta merkityksestään, vaikka ei nauttinutkaan julkisuuden tuomasta maineesta. Henkilökohtainen usko muodosti hänelle vahvan itseymmärryksen, johon hän perusti kaiken elämässään.

Tutkimuksessa tutkittiin laadullisella analyysilla, millaista osaamista ja koulutusta Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien päihdesensitiivisten sururyhmien ohjaajat ovat kerryttäneet ohjaustyössä pärjätäkseen. Toisena mielenkiinnon kohteena tutkimuksessa oli, miten päihdesururyhmien toimintaa voitaisiin mahdollisesti kehittää. Tutkimuksessa haastateltiin yhdeksää päihdesensitiivisen sururyhmän ohjaajaa kuudesta eri seurakunnasta. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Haastateltavista seitsemän oli diakoniatyöntekijöitä ja kaksi pappeja. Haastateltavat toimivat tai olivat aiemmin toimineet seurakuntansa päihdesensitiivisen sururyhmän ohjaajana. Haastateltavien vastuualueisiin seurakunnassaan kuuluivat päihde-, mielenterveys-, suru- ja kriisityö erilaisilla painotuksilla. Haastateltavien kokemus päihdesururyhmien ohjaamisesta vaihteli yhdestä useaan ryhmään. Haastateltavilta saatu haastatteluaineisto analysoitiin aineistolähtöisesti sisällönanalyysillä. Tutkimuksen tuloksissa korostui päihdesururyhmien ohjaajien kirkollisen työn ohessa tai sitä ennen kerätty työkokemus ja omasta mielenkiinnosta päihdesurua kohtaan kumpuava halu etsiä lisätietoa aiheesta. Päihdesensitiivisten sururyhmien ohjaajat olivat työskennelleet laaja-alaisesti yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien väestöryhmien parissa, mikä auttoi tunnistamaan ja sanoittamaan päihdekuoleman kokeneiden läheisten kokemuksia ja surua. Ohjaajien tietämys päihdemaailmasta ja siihen liittyvistä ikävistäkin lieveilmiöistä tuki ohjaustyötä. Toisena tärkeänä tuloksena tutkimuksessa nousi esiin päihdesururyhmän ohjaaminen parityöskentelynä, jossa kokeneempi ohjaaja antoi kokemuksensa ja esimerkkinsä kautta toiselle työntekijälle tietoa päihdesurusta ja ryhmän ohjaamisesta. Ryhmässä syntyneen tunnekuorman jakaminen työparin kanssa oli ohjaajille tärkeää ja ylläpiti työhyvinvointia sekä jaksamista. Kehittämiskohteeksi tutkimuksessa nousi ohjaajien verkostoitumisen puute, viestinnän toimimattomuus ja yhteisen ohjauskansion puuttuminen.

Tutkielmassa tarkastellaan yhteisöllistä ihmiskäsitystä, jota haastattelun kautta kerätty empiirinen aineisto havainnollistaa. Durkheimilainen rituaalinäkökulma, relationaalinen näkökulma sekä Michel Maffesolin uusheimo-näkökulma toimivat analyysin teoreettisina kiintopisteinä. Tutkielman uusdurkheimilaisen teorian lähtökohtana on ajatus siitä, että kollektiiviset rituaalit, jaetut symbolit ja kokemukset, identiteetti sekä merkityksellisyys kytkeytyvät toisiinsa ja tätä tarkastellaan aineiston kautta. Tutkimuskysymys tiivistyy siihen, mitä kollektiiviset rituaalit merkitsevät osallistujilleen. Haastattelin ihmisiä kahdesta helsinkiläisestä yhteisöstä. Toinen on maahanmuuttajien jalkapalloyhteisö, joka järjestää turnauksia, joihin saapuu samasta kansallistaustasta olevia ihmisiä ympäri Suomea. Toinen on epäkaupallinen ja inklusiivinen elektronisen tanssimusiikin tapahtumia järjestävä kollektiivi. Kontekstit on valittu sillä perusteella, että ne edustaisivat teoreettisessa kehyksessä samankaltaisen ilmiön eri variaatioita, joita yhdistävät aktiivisuus ja omaehtoisuus. Haastateltaville yhteisö ja niiden rituaalit näyttäytyvät merkittävinä tavalla, joka alleviivaa durkheimilaista ihmiskäsitystä. Aineisto ilmentää sitä, että nykyään yksilöt synnyttävät relationaalisesti subjektiivisten kokemusten pohjalta yhteisöjä, joissa jaetaan yhteisiä symboleita. Aineisto havainnollistaa myös sitä miten Maffesolin teoria onnistuu kiteyttämään yhteisöllisyydelle ajankohtaisesti keskeisiä affektiivisuuden piirteitä. Maffesolin näkökulmasta poiketen yhteenkuuluvuus ja vaikuttamisen kohde eivät kohdistuneet lähtökohtaisesti vain lähiryhmään, vaan osallisuutta koettiin myös laajempaan kenttään tai aatteeseen. Molempien yhteisöjen toimintaa voidaan niihin liitettyjen merkitysten valossa kehystää omannäköisen tilan luomiseksi ja laajempiin inhimillisiin tarpeisiin vastaamiseksi. Yhteisöllisyys tulkitaan mahdollisuudeksi kehittyä ja vaikuttaa.

Tässä tutkielmassa tutkin evankelis-luterilaisen kirkon julkaisemaa Rakkauden talossa -podcastia. Podcastissa perheneuvoja Jari Kekäle kertoo ajatuksistaan parisuhteisiin liittyen. Podcastissa parisuhteista puhutaan metaforien ja kielikuvien avulla. Kahden ihmisen välistä parisuhdetta verrataan podcastissa asuttavaksi tarkoitettuun taloon. Podcastissa kerrotaan asuttavaksi tarkoitettujen talojen erilaisista järjestelmistä, joilla on vaikutusta talon asuttavuudelle. Järjestelmien toimimattomuuden seurauksena talo voi muuttua asumiskelvottomaksi. Podcastissa esitetään, että parisuhteissa on erilaisia järjestelmiä, joiden toimimattomuudesta seuraa ongelmia parisuhteelle. Tutkin, miten podcastissa käsiteltiin parisuhteessa esiintyvää riitelyä ja ristiriitoja. Analysoin aineistoa aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Analyysissa käytin apuna teemoittelua. Aineiston sisältämien kielikuvien vuoksi täydensin tutkimusta metaforatutkimuksella. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä käsittelen kirkon tarjoaman perheneuvonnan keskeisiä toimintaperiaatteita, parisuhteita suomalaisessa kulttuurissa, evankelis-luterilaisia näkemyksiä parisuhteista sekä riitelemistä ja riitojen esiintymistä parisuhteissa. Tuloksissa on kolme erilaista teemaa, joiden kautta aineistossa käsiteltiin riitelyä. Teemat ovat riidan aiheuttajat, ihmisen toiminta riitatilanteissa ja keinot, joiden avulla kommunikoiminen on mahdollista muuttaa rakentavammaksi. Merkittävämpiä riidan aiheuttajia aineistossa olivat määrittämättömät ristiriidat, kommunikoinnin ongelmat ja kommunikointi sietoikkunan ulkopuolella. Riitatilanteissa ihmisen toiminnassa yhdistyivät hermoston ja tietoisen toiminnan tekemä yhteistyö, mutta järjestelmät toimivat itsenäisesti. Rakentavamman kommunikaation keinoista aineistossa esiintymiskertojen perusteella yleisimpiä olivat puolison kanssa keskusteleminen, oman toiminnan reflektoiminen ja anteeksiantaminen.

Tässä tutkielmassa tarkastelin yhdysvaltalaisen professorin Elton Truebloodin (1900-1994) ekklesiologisia näkemyksiä. Kiinnostus ekklesiologisiin kysymyksiin on systemaattisen teologian piirissä kasvanut viime vuosikymmenten aikana. Miten kirkko tulisi määritellä ja onko kirkon ulkopuolella pelastusta? Mikä on sakramenttien luonne ja merkitys kristillisessä uskossa? Miten pappeus tulisi kristillisessä kontekstissa määritellä? Muun muassa nämä kysymykset ovat olleet ekklesiologisissa keskusteluissa pinnalla. Käsillä olevassa tutkielmassa tarkastelin ennen kaikkea kysymystä: Mitä Trueblood näistä ekklesiologisista kysymyksistä ajatteli? Trueblood oli uskonnoltaan kveekari ja kveekariteologia vaikutti suuresti siihen, mitä hän ekklesiologisista kysymyksistä ajatteli. Tässä tutkielmassa peilasin Truebloodin ekklesiologisia näkemyksiä erityisesti toisten kveekarien ekklesiologisiin näkemyksiin. Miten kveekarien traditionaaliset ekklesiologiset painotukset näkyivät Truebloodin näkemyksissä? Miten hänen ekklesiologiset näkemyksensä erosivat toisten kveekarien näkemyksistä? Universaaliin kirkkoon kuuluivat Truebloodin mukaan kaikki, jotka seurasivat ”Kristuksen Valoa” (riippumatta siitä olivatko he kuulleet historiallisesta henkilöstä nimeltä Jeesus Nasaretilainen). Kristuksen Valon johdatuksen pystyi päättelemään henkilön käytöksen (elikö hän pyhitettyä elämää vai ei) pohjalta. Suurin osa ennen toista maailmansotaa eläneistä kveekareista allekirjoitti tällaisen näkemyksen. Truebloodin suhtautuminen sakramentteihin oli myönteisempi kuin 1600- ja 1700-luvulla eläneiden kveekarien. Näiden kveekarien tavoin Trueblood kuitenkin katsoi, että osallistuminen ”fyysisten” sakramenttien viettoon ei ollut ”keskeinen” osa kristillistä uskoa. Liberaaleista ja konservatiivisista kveekareista poiketen Trueblood hyväksyi sen, että kveekariseurakunnat palkkasivat pappeja, mutta kveekarien suuren enemmistön tavoin hän painotti, että papeilla ei ollut valtuuksia, jotka olisivat erottaneet heidät muista seurakuntalaisista. Johtopäätökseni oli se, että ekklesiologisilta näkemyksiltään Trueblood oli (kveekari kontekstissa) liberaali ortodoksi.

René Girardin filosofiassa ihmisen synnynnäinen perusominaisuus, kaiken oppimisen ja haluamisen lähtökohta on jäljittäminen eli mimeesis. Halun objekti ei ole haluamisen kannalta lainkaan oleellinen, vaan tuota kohdetta haluava todellinen tai kuvitteellinen toinen, jota Girard nimittää varhaisimmissa teoksissaan välittäjäksi (mediator) ja myöhemmin malliksi (model) tai kilpailijaksi (rival). Mallin ristiriitaiset kaksoisimperatiivit, double bind; ”jäljittele minua”; ”älä jäljittele minua” ovat samalla haluamisen este (obstacle). Freudin seksuaalisuus on Girardille vasta "viimeinen verho", jonka takaa paljastuu ihmisyyden synkkä perussalaisuus, mimeettisen halun kiihottama väkivalta. Girard uskoo, ettei ole olemassa perustarpeiden ulkopuolista väkivallatonta halua. Tämä tekee kulttuurisen järjestyksen saavuttamiseksi sijaisuhrista välttämättömän vastavuoroisen väkivallan ratkaisijana. Mysteerinä on uhraaminen, joka näyttää rikolliselta väkivallalta ja päinvastoin, mutta jossa uhri ei kosta. Latinalaisperäisissä kielissä uhri tarkoittaa pyhäksi tekemistä - sacrum facere. Vaikka väkivalta itsessään on pahaa, muuttuu se sijaisuhrimekanismin kautta yhteisöä suojelevaksi pyhäksi. Eläinmaailmassa uhrin ja saalistajan suhde kerran muodostuttuaan säilyy, mutta ihmisten suhteilla on eläimistä poiketen historia. Kosto on mahdollinen. Alkumurhan ensimmäinen ihmisuhri oli todennäköisesti vahinko. Tekijän anonymiteetistä johtuen, eli kun kukaan ei tunnusta, tunnemme tapahtuneesta kollektiivista syyllisyyttä. Uhrin satunnaisuus synnytti halun lopettaa väkivalta. Kaikki myöhemmät uhrit, muistuttavat meitä tuosta ensimmäisestä uhrista, tarkoituksenaan estää destruktiivinen väkivalta. Vaikka muistuma ei enää ole tietoinen, on se kuitenkin Girardin mukaan kaiken ritualisoidun uhritoimen taustalla. Väkivallan kääntäminen sijais-uhriin on tulosta eräänlaisesta jättiläismäisestä kollektiivisesta transferenssista, jossa uhri ottaa koko yhteisön paikan ja astuu sen tilalle. Uhrioperaation edellytyksenä on siis tietty uskonnollisuuden taustalla oleva hämärtynyt todellinen syy eli jäljittely ei tiedä mitä jäljittelee ja alkutapahtuma pysyy salaisuutena. Koska riitti on ennaltaehkäisevä, ei parantava, rituaaliuhri ei korvaa yhteisöä tai sen yksittäistä jäsentä vaan aina sijaisuhrin. Todellisen tapahtuman muistamiseksi järjestettävässä rituaali-uhraamisessa on kyse kaksoiskorvauksesta, jossa ensinnäkin yhteisö korvataan yhdellä sijaisuhrimekanismilla ja toisaalta alkuperäinen uhri korvataan uhrikelpoisella yhteisön ulkopuolisella, kostamaan kykenemättömällä riittiuhrilla. Ilman uhrimekanismin ja uskonnon tavoittelemaa yhteisön ytimen välttämätöntä väkivallattomuutta, ei olisi ihmisyyttäkään eikä inhimillisiä yhteisöjä. Uhrin kohtaama väkivalta on samalla tavoin turmiollista (maléfique) kuin mikä tahansa muukin väkivalta, mutta koska sen uskotaan katkaisevan vastavuoroisen väkivallan kierteen ja siten tuovan rauhan, sen on samalla myös siunauksellista (bénéfique) väkivaltaa. Kostolta suojautumisen voidaan luokitella kolmeen kategoriaan; 1) ennaltaehkäisy uhraamisen avulla 2) korjaavuudet; sovittelu, kaksintaistelut, joissa tärkeintä kostamaton uhri, ei syyllinen 3) oikeusjärjestelmä Luokitus on paitsi kehitysvaihe- myös tehokkuusjärjestyksessä. Uhrikriisissä uhraamisen katsotaan ”epäonnistuneen”, kun paha väkivalta ei korvaudukaan hyvällä vaan pysyy tahraavana. Tällöin turmiollinen väkivalta kohdistuu niihin, jotka uhraamisella olisi pitänyt säästää. Girard näkee, että Jeesuksen ja kristinuskon varsinainen sanoma oli ja on ihmisyhteisöjen kätketyn väkivaltarakenteen paljastaminen. Viattomana uhrina Jeesuksen ristinkuolema paljastaa uhrimekanismin valheellisuuden ja tuo esiin kristinuskon väkivallattomuuden väkivallan vaihtoehtona. Vaikka ristinuhrin kertomus on perinteisen uhrimallin mukainen, se samalla eroaa siitä oleellisesti, koska uhrimekanismi kyseenalaistetaan, myötätunto ja näkökulma on uhrin puolella. Tämän tutkimuksen tehtävänä analysoida edellä kuvattua teoriaa, sen käsitteistöä ja käsitteiden keskinäisiä riippuvuussuhteita. Tarkastelun painopiste on pyrkiä avaamaan mitä Girard tuolla väkivallan kontrollilla tarkoittaa, kuinka hän on tuohon päätelmäänsä päätynyt ja kuinka hän sitä puolustaa. Samoin tässä tutkielmassa pyritään selvittämään, onko Girardin teoria yhtä kattava ajatusrakennelma kuin Freudin seksuaalisen kehityksen teoria. Tutkimuksen päälähteenä käytän Väkivalta ja pyhä -teosta, joka on ensimmäinen Girardilta suomennettu teos ja jota pidetään Girardin akateemisena päätyönä. Hänen myöhemmät teoksensa käsittelevät samaa mimeettisen halun teoriaa ja syntipukkimekanismia, vaihdellen ainoastaan painotusten ja teoriaa tukevien tekstimateriaalien suhteen. Teokset myös asteittain muuttuvat yhä apologeettisimmiksi, pyrkien sovittamaan kokonaisteoriaa yhteensopivaksi kristinuskon kanssa. Girardin myöhemmät teokset ovat silti myös mukana lähteinä. Girard on itse määritellyt ajattelussaan ja kirjoittamisessaan olleen kolme tähtihetkeä; ensimmäinen, kun hän löysi mimeettisen halun ja kilpailun, toisena löytönä syntipukkimekanismi ja kolmantena kun hän alkoi nähdä Raamatun ja kristilliset tekstien ainutlaatuisuuden syntipukkiteoriansa näkökulmasta. Tämän tutkielman rakenne noudattaa analyysissään samaa kehityskaarta, mukaillen lähteenä olevan pääteoksen päälukujen järjestystä.

Tutkielmassani tarkastellaan 2000-luvulla kirjoitettua suomalaista detox-opaskirjallisuutta rituaalitutkimuksen, rituaalisen puhtauden tutkimuksen sekä modernin sekulaarin askeesin käsitteen valossa. Aineistona toimii neljä opasta, jotka kaikki ohjaavat lukijaansa lyhytaikaiseen ruokavalion muutokseen tavoitteenaan puhdistava vaikutus. Tutkimusmetodina tutkielmassani toimii teorialähtöinen sisällönanalyysi. Koostetun teoreettisen viitekehyksen pohjalta tunnistan aineistosta valittujen sisällöllisten teemojen esiintymistä. Tutkielmani selvittää, mitä Catherine Bellin rituaaliteorian rituaalisen ja rituaalinkaltaisen toiminnan piirteitä aineistossa esiintyy. Kategorioiden rungoksi muodostuvat erottautumisen, muodollisuuden, kaavamaisuuden, sääntökeskeisyyden, performanssin, menneisyyteen ja perinteisyyteen vetoamisen, sääntöjen ja muuttumattomuuden, vaikuttavuuden tavoittelun ja pyhän symboliikan kategoriat. Tutkimuksessa havaittiin, että aineiston oppaista on mahdollista löytää näitä piirteitä. Oppaiden välillä on vaihtelevuutta, eikä kaikista oppaista ole mahdollista tunnistaa kaikkia rituaalisen ja rituaalinkaltaisen toiminnan piirteitä. Lisäksi tutkielmassani analysoitiin, miltä aineisto näyttäytyy Mary Douglasin rituaalisen puhtauden käsitysten valossa. Tutkimuksessa havaittiin, että detoxin tarve voidaan nähdä kumpuavan kehon puhtaana pitämisen tarpeesta. Puhtaan ja lian kognitiiviset ja moraaliset ulottuvuudet ovat esillä oppaiden sisällöissä. Puhtaus vertautuu aineistossa käsityksiin terveellisyydestä. Rajanvedot sallittujen- ja ei sallittujen ruoka-aineiden ja aktiviteettien välillä voi ymmärtää yhteisön ja yksilön rajanvedoiksi ja kategorisoinneiksi, joilla yksilö ja yhteisö jäsentää maailmaansa ja vahvistaa identiteettiään. Tutkielmani myös selvitti, kuinka aineiston oppaat istuvat Julia Twiggin modernin sekulaarin askeesin määritelmään. Analyysissa havaittiin, kuinka detox-oppaiden rituaalin piirteet voi ymmärtää puhdistamiskäytännöiksi, joilla yksilö tavoittelee terveyttä ja irrottautumista ympäröivästä, saastuneesta maailmasta. Kehon ja oman toiminnan kontrollin tavoitteena voi ymmärtää olevan psykofyysisen ihanneminän saavuttaminen. Vertaaminen länsimaisen historiallisen askeesin kanssa myös osoitti, että käytänteistä on mahdollista löytää yhtymäkohtia kuten mielen ja tunteiden hallinnan tavoitteleminen. Pohdin myös, voivatko oppaat toimia mahdollisina modernin ihmisen merkityksen ja pyhän paikantajina. Analyysi osoitti, kuinka aineiston oppaissa esiintyvä puhtaus voidaan ymmärtää yhtenä mahdollisena tällaisena. Pyhän kategorian soveltaminen sekulaariin ilmiöön osoitti, kuinka moderni ihminen merkityksellistää ja jäsentää maailmaansa, vahvistaa identiteettiään ja erottaa itsensä muista. Tämä luo myös yhtymäkohtia historiallisen askeesin kanssa ja osittaa uskonnollisesti motivoituneen ja ei uskonnollisesti motivoituneen askeesin merkitysten samankaltaisuutta.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan elämänkatsomustiedon opetuksen ja ilmastokasvatuksen yhtymäkohtia. Ilmastokasvatuksen määrittelen ilmastonmuutoksen myötä syntyneeksi tarpeeksi käsitellä ympäristöaiheita kouluissa. Tutkimuskysymyksenä on, miten yläkouluissa työskentelevät elämänkatsomustiedon opettajat kuvaavat ilmastokasvatuksen toteutumista työssään. Tutkimuskysymystä lähestyttiin laadullisen tutkimusotteen keinoin, ja tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelemalla seitsemää vuosiluokilla 7–9 työskentelevää elämänkatsomustiedon opettajaa. Kerätty haastatteluaineisto käsiteltiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen viitekehys muodostuu käsitteiden määrittelystä ja aiemmasta tutkimuksesta. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on tuotu esille katsomusaineiden ja ilmastokasvatuksen yhtymäkohtia, joissa oppilaiden katsomuksellinen kehitys nähdään merkittävänä osana kokonaisvaltaista ympäristöajattelun kehittymistä. Tässä tutkimuksessa huomio rajautui elämänkatsomustiedon erityispiirteiden esittelyyn, ilmastotunteita käsittelevään tutkimukseen ja opettajan rooliin arvokasvattajana. Tutkimustuloksissa elämänkatsomustiedon erityispiirteet – ajattelun taidot ja oppija itse opetuksen keskiössä – näyttäytyvät ilmastokasvatuksen mahdollistajina. Opettajat kokevat ilmastokasvatuksen osana elämänkatsomustiedon arvokasvatusta, mikä vaatii opettajalta tasapainoilua ja itsereflektointia neutraaliuden ja arvolatautuneisuuden välimaastossa. Opettajat kuvaavat ilmastokasvatuksen toteuttamista usein myös vaikeana, koska oppilaat eivät ole aiheesta kiinnostuneita ja ilmastoteemat koetaan arkipäiväistyneinä. Näistä vaikeuksista huolimatta opettajat olivat onnistuneet käsittelemään ilmastoaiheita muita lähestymistapoja etsimällä ja elämänkatsomustiedon sisällöllistä laaja-alaisuutta hyödyntämällä. Oppilaiden vähäinen kiinnostus ilmastokasvatusta kohtaan on uusi havainto, joka tarjoaa useita ajankohtaisia jatkotutkimusaiheita.