Browsing by study line "Uppgifter i kyrkorna och religiösa samfund"

The Lutheran identity is not always clear, and Lutheranism has many local forms around the world. This thesis looks at the Lutheran identity in the Evangelical Lutheran Church in Botswana based on the interviews of some Lutheran theologians in the church. Being a small church surrounded by many other churches and African traditional beliefs and customs, the theologians are faced with questions of what Lutheranism in their context is and how to respond to spiritual and other needs of the people in Botswana. The theologians look at their identity from the causes for becoming a Lutheran, reason what keep them in the church and describe characterising features of the Lutherans in Botswana. They go back to Luther and the Lutheran core teachings. They identify with the Lutheran community around the world yet seeing their own variations. The theologians explain what it means to be evangelical, sacramental, diaconal, confessional, and ecumenical in their context. They explore the concept of church and their relationship with other churches belonging to three main groups: the mainstream churches, Pentecostal-charismatic churches and the African Independent Churches. Spirituality in Botswana is seen in many ways, from the African Traditional Religion with its rituals, the spirit world and the ancestral veneration, to a personal relationship with God, who is present in the church through the Holy Spirit. The response to the African spirituality differs in the answers of the theologians. All of them see good in the local culture and customs, especially in the traditional ethics, Botho. The contextual models of Bevans give light to the contextualisation processes in the Lutheran church in Botswana. Lutheran identity in Botswana is varying but still strongly attached to the Lutheran roots and the theologians’ cultural heritage and local identity. They are looking for ways to find a balance between these two.

Tutkielmassa tarkastellaan, mitkä erilaiset ihmisiin ja organisaatiokulttuuriin vaikuttavat tekijät voivat saada organisaatioissa toimivat ihmiset toimimaan epäeettisesti. Epäeettisen toiminnan tarkastelu on rajattu tutkielmassa koskemaan korruptiivista toimintaa. Korruptiivisella toiminnalla tarkoitetaan tutkielmassa organisaatiotutkija Mannie Sherin määritelmän mukaisesti tilannetta, jossa organisaation hallussa olevaa resurssia ryhdytään käyttämään muuhun kuin organisaation perustehtävän toteuttamiseen. Tutkielman toisessa luvussa selvitetään tutkielman taustaa, korruptiivisen toiminnan käsitteitä sekä organisaation perustarkoituksen määritelmää. Kolmannessa luvussa muotoillaan käsitevälineitä korruptiivisen toiminnan tunnistamiseen. Korruptoituneen organisaation toiminnassa voi ilmetä ylpeyttä, vihaa, kateutta, ahneutta ja laiskuutta, jotka ovat vakiintuneet keskiajalla kuolemansynneiksi ja joita voidaan pitää myös organisaation kuolemansynteinä. Työn neljännessä luvussa analysoidaan käsitteellisten ja muun tutkimuksen tarjoamien välineiden avulla neljää lehtiartikkelia, jotka käsittelevät korruptiivisen toiminnan ilmenemistä kolmessa suomalaisessa organisaatiossa. Artikkeleissa kuvattuja tapahtumia tutkitaan työssä lehtiartikkeleissa kerrottujen tietojen pohjalta hyödyntämällä tutkielman alkuosassa esiteltyjä käsitevälineitä, muun muassa organisaation kuolemansyntejä ja johdon toimintansa oikeuttamiseksi käyttämiä selitysmalleja. Kaikissa tarkastelluissa organisaatioissa on tunnistettavissa tutkielmassa kuvattuja kuolemansyntejä ja johdon selitysmalleja.Viidennessä luvussa luonnostellaan työkaluja, joiden avulla organisaatio voi analysoida toimintaansa ja pyrkiä tunnistamaan organisaatiossa ilmeneviä korruptiivisen toiminnan tunnuspiirteitä. Muodollisten ohjeistusten lisäksi esimerkiksi henkilöstötutkimuskysymysten avulla voidaan pyrkiä havaitsemaan ja ehkäisemään korruptiivista toimintaa. Tutkielman johtopäätöksen mukaan muodolliset työkalut, esimerkiksi eettiset ohjelmat ja nimetön ilmoituskanava, eivät pelkästään riitä ennaltaehkäisemään organisaatiossa tapahtuvia väärinkäytöksiä. Hyvätkin ihmiset voivat tietyissä olosuhteissa harhautua toimimaan väärin. Työssä käsitellyt organisaation kuolemansynnit ja niiden nimeäminen ja tunnistaminen sekä johdon toimintansa oikeuttamiseen käyttämien selitysmallien havaitseminen voivat auttaa tunnistamaan piirteitä, jotka muokkaavat organisaation asenneilmapiiriä ja altistavat sen korruptiivisille käytänteille.

Tutkielmassani tarkastelin Missio Leningrad -tapahtumaa, jonka suomalaiset toimijat ja paikalliset protestanttiset seurakunnat toteuttivat lokakuussa 1990 Neuvostoliitossa. Missio oli ensimmäinen avoin evankelioiva suurtapahtuma kommunistisen maan 70 vuoden historiassa. Tutkimuskysymyksilläni selvitin mitkä asiat ja ketkä ihmiset liittyivät kaupunkimission toteutumiseen, mikä oli Missio Leningrad 1990, miksi se järjestettiin ja millaiset tekijät mahdollistivat suomalaisille toimijoille suurkaupunkimission järjestämisen ateistisessa Neuvostoliitossa. Tarkastelin verkostojen merkitystä tapahtumajärjestelyissä ja viestinnän roolia kampanjatavoitteiden saavuttamisessa. Tutkin lisäksi millaisia jälkivaikutuksia evankeliointitapahtumalla oli. Selvitin myös Kansan Raamattuseuran taustaroolia missiojärjestelyissä. Tutkielmani tärkeimmät lähteet olivat missiojärjestelyissä mukana olleiden avainhenkilöiden haastattelut, missiosta kirjoitetut lehtiartikkelit, videotallenne Missio Leningradista ja evankelista Kalevi Lehtiseen liittyvät elämäkerralliset kirjat. Mukanaoloni missiojärjestelyissä Leningradissa edesauttoi kokonaisuuden tutkimisessa. Neuvostoliiton kommunistisen ajan näkökulmien tarkasteluun hyödynsin suomalaista tutkimuskirjallisuutta, samoin evankeliointityön, herätyskristillisyyden ja Kansan Raamattuseuran osuuden käsittelyyn. Mission laajan toimijaverkoston muotoutumista tutkin hyödyntäen Kai Erikssonin toimittaman Verkostot yhteiskunnassa -teoksen näkökulmia. Missio sai alkunsa yhden miehen näystä ja muodostui historialliseksi kymmeniä tuhansia ihmisiä tavoittaneeksi evankeliointitapahtumaksi. Neuvostoliiton uuden uskonnonvapauslain tultua voimaan 9.10.1990 mahdollistui Missio Leningradin järjestäminen, sen julkinen tiedottaminen, mainoskampanjointi ja missiokirjallisuuden vapaa jakaminen. Missio järjestettiin evankeliumin ja toivon sanoman viemiseksi Venäjälle, jossa oli vuosikymmenet julistettu ateistista propagandaa. Missiojärjestelyihin osallistui satoja suomalaisia ja venäläisiä ihmisiä. Näkyvimmän roolin sai mission evankelista Kalevi Lehtinen, joka kampanjoitiin tutuksi leningradilaisille massiivisen mainonnan avulla. Suomen pään missiokoordinaattorina toimi Markku Happonen ja Leningradissa työtä koordinoi Veli-Matti Männikkö yhdessä baptistipastori Pjotr Konovalchikin kanssa. Evankelioimistyö Neuvostoliitossa (ENL) - ja Campus Crusade for Christ -järjestöt toimivat yleisjärjestelyissä ja Kansan Raamattuseura osana toimijaverkostoa auttoi muun muassa kanavoimalla 1,5 miljoonan markan varojenkeruun Suomesta. Mainonnan avulla saavutettu julkisuus täytti tapahtumapaikkana toimineen Lenin-hallin. Kolmena päivänä missioon osallistui noin 66.000 ihmistä. Lisäksi Neuvostoliiton valtakunnalliseen televisioverkkoon 21.10.1990 lähetty missiokokous mahdollisti noin 70 miljoonalle katsojalle tapahtuman seuraamisen. Leningradin missiossa tuhannet ihmiset tekivät uskonratkaisun ja heitä ohjattiin paikallisiin seurakuntiin. Ihmisiä tuli kasteelle ja seurakunnat saivat toimintaansa uusia vapaaehtoisia erilaisiin tehtäviin, myös uusia seurakuntia perustettiin. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja toivoi Missio Leningradin vaikuttavan yleiseen moraalisen tason nousuun ja näki tämän mahdollistuvan kristillisyyden lisääntyessä Leningradissa. Missio antoi sysäyksen uskonnolliselle uudistumiselle, raunioituneita kirkkoja korjattiin ja kirkkorakennuksia palautettiin seurakunnille.

Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Maisteriohjelma: Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Käytännöllinen teologia Tekijä: Sini-Maaria Salminen Työn nimi: Mitä Kotimaa -lehti kertoo koronan vaikutuksista evankelis-luterilaiseen seurakuntaelämään 2020 Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2023 Sivumäärä: 48 Avainsanat: evankelis-luterilainen kirkko, Kotimaa -lehti, koronapandemia, jumalanpalvelus, etäyhteydet, diakonia Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja: Ohjaajat dosentti Johan Bastubacka ja professori Henrietta Grönlund Tiivistelmä: Tutkimukseni aiheena on ”Mitä Kotimaa -lehti kertoo koronan vaikutuksista evankelis-luterilaiseen seurakuntaelämään 2020”. Tämä on myös tutkimuskysymykseni. Tutkimuksen aineistona olen käyttänyt vuoden 2020 Kotimaa -lehtiä. Olen valinnut niistä artikkeleista ja uutisista aiheita, jotka käsittelevät koronapandemian vaikutusta kirkkoon ja sen toimintaan. Tutkimus rajautuu Kotimaa -lehden vuoden 2020 aiheisiin, jotka käsittelevät evankelis-luterilaista kirkkoa ja koronapandemian vaikutusta siihen. Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida kotimaisen kristillisen aikakausilehden, Kotimaa -lehden, artikkeleita ja uutisia koronapandemiasta vuonna 2020 ja sen vaikutusta evankelis-luterilaiseen seurakuntaelämään. Yhteiskunnallisena kontekstina on koronapandemian vaikutus seurakuntaelämään ja mitä Kotimaa -lehti on viestinyt asiasta. Tutkimuksessa yritän selvittää, millä tavalla kirkko on nähnyt koronapandemian, sillä Kotimaa -lehti on lähellä kirkkoa toimiva tiedotusväline. Teoriataustaksi olen valinnut aiempia tutkimuksia koronapandemiasta ja sen vaikutuksesta kirkollisen elämään. Tutkimusmenetelmänä on aineiston laadullinen aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tutkimuksen toteuttamiseksi olen valinnut vuoden 2020 Kotimaa -lehden aiheista niitä, mitkä koskivat koronaa ja sen vaikutuksesta kirkolliseen elämään. Kirkolliset kesäjuhlat olen rajannut pois aineistosta. Tutkimustulokset yleisesti: Olen koonnut raporttiin, mitä Kotimaa -lehti kirjoittaa koronapandemiasta ja sen vaikutuksista suhteessa evankelis-luterilaiseen seurakuntaelämään vuonna 2020. Tutkimustulokset kertovat, mitä pysyviä muutoksia pandemialla on ollut luterilaiseen kirkkoon. Yksi merkittävä asia on ollut etäyhteyksien toteuttaminen nopeiksi. Toinen merkittävä asia on se, että seurakuntien päättäjät, piispat ja kirkkohallitus, ovat varsin tehokkaasti ohjeistaneet seurakuntia koronapandemian aikana ja siten minimoineet koronatartunnan riskit. Kolmas merkittävä tekijä oli se, että diakoniatyö on ollut kovassa paineessa ja diakoniapalvelut ovat ruuhkautuneet siten, että työntekijät ovat toimineet äärirajoilla. Kotimaa -lehti on ”kirkon oma ääni”, joka on pyrkinyt vaikeissakin tilanteissa luomaan tulevaisuudenuskoa. Kotimaa -lehdessä ei ole puhuttu paljon negatiivisista asioista kielteisessä mielessä. Vaikeatkin asiat on tuotu esille myönteisesti.

Tutkielmassani tutkin Mooseksen kirjojen koronottokieltojen (2. Moos. 22:24, 3. Moos.25:35–37 ja 5. Moos. 23:20–21) taustaa, laajuutta, tulkintaa ja noudattamista muinaisessa Israelissa ja varhaisessa juutalaisuudessa. Lähteeni ovat muinaisen Lähi-idän oikeus-, talous- ja sosiaalihistorian, Vanhan testamentin, juutalaisuuden ja antiikin tutkimusta sekä vuosilta 400 eKr.–100 jKr. peräisin olevia laina- ja muita sopimuksia Elefantinoksesta, Tebtinuksesta sekä Juudeasta. Tutkimusmenetelmäni ovat traditiohistoria, teksti- ja kirjallisuuskritiikki. Lisäksi Hyödynnän sosiaalitieteiden näkökulmaa ja reseptiohistoriallista analyysia. Mooseksen kirjojen suuriin lakikokoelmiin sisältyvien koronottokieltojen tarkoituksena on suojella köyhiä israelilaisia muinaisen Lähi-idän ja Israelin lainakäytäntöjen yleisiltä lieveilmiöiltä, erityisesti maksukyvyttömyydeltä, joita tuon ajan korkea korkotaso pahensi, ja velkaorjuudelta. Muussa muinaisen Lähi-idän meidän aikaamme saakka säilyneessä lainsäädännössä ei ole tiettävästi vastaavaa koronottokieltoa, kuin Mooseksen kirjojen suurissa lakikokoelmissa, vain lainojen enimmäiskorkoja rajoitettiin. Koronottokielto, joka kieltää kaikenlaiset korot kaikenlaisista lainoista israelilaisten kesken, on tarkoitettu köyhien yhteisön jäsenien suojaksi. Vanhan testamentin maininnat muinaisen Israelin lainakäytännöistä ja pelkästään paheksuvat maininnat korollisista lainoista tai koronotosta viittaavat siihen, ettei koronottokieltoa välttämättä noudatettu israelilaisten kesken. Myös varhaisen juutalaisuuden ajalta peräisin olevat, juutalaisten kesken solmitut lainasopimukset, joista enemmistö on korollisia, mahdollisesti vahvistavat tätä johtopäätöstä. Sen sijaan koronottokieltoa tulkintiin varhaisen juutalaisuuden ajattelijoiden ja uskonnollisissa, Vanhan testamentin ulkopuolisissa teksteistä hyvin laajasti, pääasiallisesti laajemmin kuin itse Mooseksen kirjojen koronottokielloissa.

Länsimainen uskonnollisuus on vahvassa murroksessa. Yksilöiden uskonnollisuus monimuotoistuu ja eriytyy perinteisistä instituutioista. Muutokset näkyvät myös Suomessa, sillä erityisesti nuoret aikuiset ovat 2000-luvulla vieraantuneet Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta. Siksi Z-sukupolven tutkiminen on erityisen kiinnostava ja merkityksellinen tutkimusaihe suomalaisen uskonnollisuuden ja kirkon tulevaisuuden näkökulmasta. Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan sitä, millaisia ovat Z-sukupolven kokemukset yhteisöllisyydestä uusissa jumalanpalvelusyhteisöissä. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla kahdeksaa Z-sukupolven edustajaa viidestä eri jumalanpalvelusyhteisöstä ympäri Suomea. Puolistrukturoidut teemahaastattelut on toteutettu joulukuussa 2020 ja helmikuussa 2021. Haastateltavat ovat syntyneet vuosien 1995 ja 2000 välillä, ja heidän joukossaan on sekä miehiä että naisia. Tutkimus on laadullinen tutkimus. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavasti sisällönanalyysilla. Analyysi eteni yksittäisistä ilmauksista alaluokkien ja sen jälkeen yläluokkien muodostamiseen. Yläluokat ovat jaettu hengellisyys, yhteisö, osallistuminen ja kasvu, ja ne muodostettiin Etienne Wengerin käytäntöyhteisöteoriaa mukaillen. Tutkimustuloksia on peilattu myös aiempaan tutkimukseen sukupolvista, uusista jumalanpalvelusyhteisöistä ja yhteisöllisyydestä. Haastateltavat poikkeavat tyypillisistä kirkon nuorista aikuisista jäsenistä, sillä he osallistuvat sitoutuneesti yhteisönsä toiminnan rakentamiseen, ja heillä on täten vahva kokemus kirkon ja yhteisön jäsenyydestä. Myös pienryhmätoiminta, ylistysmusiikki, Raamatun lukeminen ja yhdessä rukoileminen tukevat haastateltavien hengellistä elämää ja kokemusta yhteisöllisyydestä. Z-sukupolven edustajille on erityisen tärkeää, että he kokevat tulleensa kohdatuiksi. Seurakunnan työntekijät he näkevät toiminnan koordinaattoreina, jotka tukevat vapaaehtoisia ja pitävät kokonaisuudesta huolta. Erityisesti kasvun, kehityksen ja oppimisen teemat nousevat aineistossa vahvasti esiin. Haastateltavat haluavat kasvaa laadullisesti ihmisinä ja kristittyinä, mutta myös kasvattaa yhteisöjä määrällisesti tavoittamalla uusia ihmisiä kristinuskon ja uusien jumalanpalvelusyhteisöjen pariin. Halu kasvaa huipentuu perinteisen seurakuntakulttuurin haastamiseen. Z-sukupolven edustajat haluavat olla uudistamassa kirkon jumalanpalvelus- ja seurakuntaelämää raikkaammaksi, modernimmaksi ja elävämmäksi.

I min avhandling forskar jag om hur man förvekligade strömmade mässor under coronapandemin i evangelisk-lutherska kyrkan i Finland. Coronapandemin, och de restriktioner som den medförde från och med mars 2020, tvingade församlingarna att med kort varsel börja strömma gudstjänstmaterial för församlingsmedlemmars behov. Från och med slutet av 2020 kunde församlingar även strömma gudstjänster med nattvard. Det rådde oenighet om huruvida det var ändamålsenligt att förrätta nattvard utan församlingen närvarande – vissa församlingar valde att avstå från den gemensamma nattvarden, medan andra valde att strömma även nattvarden med de medverkare som tilläts vara på plats. I denna avhandling har jag valt att fokusera på den strömmade nattvarden, genom att fördjupa mig i den strömmade nattvard som Johannes församling i Helsingfors förrättade. Denna forskning är kvalitativ och källorna samlade jag in genom att observera inspelningarna av fem strömmade mässor från januari 2021. Forskningsansatsen är medieantropologisk, och forskningen placerar sig inom ämnesområdet praktisk teologi och digital religion. Forskningsfrågan löd: Med vilka metoder framhävdes och förmedlades nattvardens betydelse i Johannes församlings strömmade högmässa? Forskningens bakgrund består av en överblick av högmässan i evangelisk-lutherska kyrkan i Finland i allmänhet, och en noggrannare presentation av nattvarden och luthersk nattvardsteologi. Därtill presenteras centrala begrepp som digital religion, media, medialisering och liturgisk symbolik. Forskningens teoridel utgörs av bagrundskapitlen. I resultatkapitlen hänvisar jag till teoridelen och diskuterar resultaten med teologisk- och religionsvetenskaplig litteratur. Enligt mina observationer framhävdes och förmedlades nattvardens betydelse dels genom hur man valt att filma själva nattvarden, dels genom hur man liturgiskt förverkligat nattvarden. Genom att filma med endast en öppen kameravinkel kunde man omfattande följa med olika moment i nattvardsliturgin. Man kunde också, som i en mässa på plats i kyrkoutrymmet, välja var man ville fästa sitt fokus. Genom att hålla nattvardselementen och nattvardskärlen centrala i liturgin möjliggjorde strömmade mässan en djupgående kontemplation över nattvardselementen. I ett fall användes stillbild vid kommunionen, vilket möjliggjorde kontemplation över stillbildens innehåll. I ett annat fall strömmades även själva kommunionen, vilket bidrog till igenkänning av olika medverkare och därigenom en upplevelse av delaktighet. Avhandlingens resultat är viktiga, eftersom det bedrivits väldigt lite forskning om den strömmade mässan i evangelisk-lutherska kyrkan i Finland. Resultaten kan vara till användning för en församling som planerar att strömma sin högmässa i framtiden. Därtill har jag funnit att det vore viktigt att forska i församlingsmedlemmars erfarenheter från de strömmade mässorna. Det vore viktigt att höra både de som aktivt deltagit i det strömmade mässorna och de som av olika orsaker valt att inte delta.

DOM second hand on Oulun seurakuntayhtymän kahdeksatta vuotta toimiva sosiaalinen yritys, joka on kierrätyksen ja hyvän tekemisen lisäksi nuorten aikuisten tukityöpaikka. Tutkimusten mukaan useat palaavat tukityöpaikoissa työskentelemisen jälkeen lähtöpisteeseen. DOMin toiminnassa on empiirisesti havaittu tästä suuntauksesta poikkeavia tuloksia. Tämän vuoksi tutkielmani tutkimuskysymys oli: Mitkä tekijät DOMin toiminnassa ovat nuorten aikuisten mielestä tukeneet heidän hyvinvointiaan? Tutkielma oli kvalitatiivinen, ja tutkittaviin kuului kuusi toiminnassa ollutta nuorta aikuista. Koska toiminnan käytänteissä oli yhdenmukaisuuksia Ryanin ja Decin itseohjautuvuusteorian kanssa, toimi tämä tutkielman taustateoriana. Tutkimustuloksissa oli nähtävissä teorian kolme psykologista perustarvetta ja yksi teorian ulkopuolinen luokka; tuen saaminen ja hyvän tekeminen. Merkittävimmät tulokset kuuluivat yhteisöllisyyden ja kyvykkyyden kokemiseen, varsinkin työilmapiirin, aidon työympäristön ja onnistumisten osalta. Erityisesti aidon työympäristön tarjoaminen itseohjautuvuusteorian keinoin yhteiskunnan tukityöpaikoissa edistäisi nuorten aikuisten hyvinvointia, sisäistä motivaatiota ja merkityksellisyyden tunnetta, jolloin jatkopolulle siirtyminen helpottuisi.

Tämä tutkielma tarkastelee piispa Teemu Laajasaloon kohdistunutta julkisuutta vuosina 2017–2020. Toteutan tutkimustani pääosin toimittaja Johanna Korhosen kotimaa.fi/blogit -alustalle kirjoittamien tekstien kautta. Tutkimuskysymyksenä on, minkälaisia Johanna Korho-sen blogitekstit olivat Teemu Laajasalon tultua valituksi Helsingin hiippakunnan uudeksi piis-paksi, ja millaisena hänen kirjoitustensa sisältö jatkui tämän tutkimuksen tarkastelujakson ai-kana. Tarkastelen tässä tutkimus lisäksi kysymystä siitä, millaisena Korhonen näkee Helsingin hiippakunnan tulevaisuuden Laajasalon johtamana. Tutkimuksen ensisijaisena aineistona ovat Johanna Korhosen blogikirjoitukset ajalta 8.8.2017 – 1.5.2020. Hyödynnän tutkimuksessani myös Kirkko ja kaupunki -lehteä, Suomen Kuvalehteä sekä muita medioita, silloin kun niiden avulla on voinut taustoittaa esimerkiksi Laa-jasalon elämää ennen piispanvaalia, piispanvaalien ehdokasasettelua tai muuta tutkimuksen kannalta oleellista tietoa. Johanna Korhonen julkaisi tarkastelukaudella 17 piispa Teemu Laa-jasaloon liittyvää blogikirjoitusta. Kirkko ja kaupunki sekä Suomen Kuvalehti olivat myös hyvin tuotteliaita Korhosen blogikirjoituksia sivuavien artikkeleiden kirjoittamisessa. Tutkimus osoittaa, että Korhosen blogikirjoitukset muuttuivat tarkastelujakson aikana. Aluksi kirjoitukset keskittyivät Teemu Laajasalon uraan ennen piispuutta. Myöhemmässä vaiheessa Korhosen kirjoitukset muuttuivat siten, että niissä käsiteltiin Laajasalon piispan virkaan liittyviä asioita, kuten hiippakunnan talousarviossa esiintyviä epätarkkuuksia tai hiippakunnan palkan-korotuksia. Kritiikin kohteeksi joutui piispan lisäksi muun muassa Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin hiippakunta, tilintarkastajat sekä kirkolliskokous, joiden Korhonen ei nähnyt saavan mitään aikaiseksi piispa Laajasalon suhteen. Tutkimus osoittaa myös sen, että Korhonen nä-kee Helsingin hiippakunnan olevan hunningolla eikä hän vaikuta uskovan myöskään siihen, että tilannetta voitaisiin muuttaa hallinnollisin keinoin, vaikka sen pitäisikin olla yksi mahdolli-suus vaikuttaa asioihin.

Tutkimuksessa selvitettiin laadullisen sisällönanalyysin avulla, minkälaista tukea läheisensä menettäneet ovat saaneet tai olisivat kaivanneet seurakunnalta hautajaisten jälkeen. Lisäksi tarkasteltiin mitkä syyt edistivät tai haastoivat tuen saatavuutta ja saavutettavuutta. Tutkielman tavoitteena on tarjota seurakunnille tietoa seurakuntalaisten kokemuksista, joiden avulla hautajaisten jälkeistä surutukea voitaisiin kehittää. Tutkimusaineisto kerättiin tekemällä yhdeksän teemahaastattelua. Haastateltavat olivat 29–79-vuotiaita, viimeisen 5,5 vuoden aikana menetyksen kokeneita omaisia. Yhteistyöseurakuntanani toimi Helsingin tuomiokirkkoseurakunta, johon jokainen haastateltava linkittyy joko henkilökohtaisen tai edesmenneen läheisen suhteen kautta. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä, jonka avulla omaisten kokemukset tulivat selkeästi esiin. Analyysin tuloksena löytyi kolme hyväksi koettua ja kaivattua surutuen tapaa, jotka olivat keskustelun tarve, kohdatuksi tulemisen tarve ja konkreettisen surutuen tarve. Surutuen saatavuutta ja saavutettavuutta edistivät seurakunnan, sen työntekijöiden ja toiminnan tuntemus ja haastoivat niiden tuntemattomuus. Tutkielma osoittaa, että teologien sielunhoidolliseen osaamiseen olisi syytä kiinnittää enemmän huomioita, koska menetys loi omaisille tarpeen syvällisempään ja sensitiivisempään kohtaamiseen ja keskusteluun. Seurakuntien tulisi parantaa näkyvyyttään ja saavutettavuuttaan, jotta vanhanaikaset asenteet ja tietämättömyys toiminnasta eivät jatkossa estäisi hakemasta tukea seurakunnista. Tutkimustuloksista nousi, että esimerkiksi digitaalisten alustoiden hyödyntäminen voisi lisätä tuen saatavuutta sekä rikkoa ennakkoluuloja. Lisäksi käytössä olevan Hautausoppaan muokkaaminen Suruoppaaksi, joka vastaisi kokonaisvaltaisesti surevan tarpeisiin, olisi hyödyksi kuoleman kohdanneille omaisille.