Browsing by Title

Tutkielmani käsittelee suomalaisen hiljaisuuden liikkeen teologiaa kontemplaation ja toiminnan näkökulmasta. Aineistonani on Hiljaisuuden Ystävät -lehti vuosilta 1989–2016. Sen julkaisijayhteisö Hiljaisuuden ystävät ry on vuonna 1986 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on edistää ja tehdä tunnetuksi hiljaisuuden viljelyä ja retriittitoimintaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksen pohjalta. Hiljaisuuden liike on kasvanut Suomessa 1970-luvulta alkaen yhdeksi merkittävimmäksi kirkon sisällä vaikuttavaksi hengelliseksi liikkeeksi. Suomalaista hiljaisuuden liikettä ja retriittitoimintaa on toistaiseksi tutkittu pääasiassa yksityisen ihmisen retriittikokemuksen näkökulmasta. Sen sijaan hiljaisuuden liikkeen teologiaa on tutkittu vähemmän. Merkittävänä kirkon työntekijöiden taustayhteisönä tällaiselle tutkimukselle on olemassa selkeä tarve. Kontemplaation ja toiminnan suhde on ollut kautta vuosisatojen keskeinen kristillisen kirkon spiritualiteettiin liittyvä kysymys. Hengelliseen elämään keskittyminen (kontemplaatio) ja vaikuttaminen tässä maailmassa (toiminta) on nähty välillä kilpailevina, välillä toisiaan tukevina kristityn elämän puolina. Yleensä niiden on kuitenkin nähty liittyvän tavalla tai toisella yhteen. Käsittelen kontemplaatiota ja toimintaa Werner G. Jeanrondin kristityn rakkauden suhteiden mukaan, jolloin suhde Jumalaan ja itseen liittyvät kontemplaatioon ja suhde lähimmäiseen ja luomakuntaan liittyvät toimintaan. Kontemplaation ja toiminnan käsittelyssä näkyvät suomalaisen hiljaisuuden liikkeen syntyhistorian monipuoliset ekumeeniset vaikutteet. Erilaisten vaikutteiden mahdolliset jännitteet on ratkaistu sallimalla erilaisten näkemysten rinnakkain olo. Katolinen vaikutus näkyy vahvana erityisesti kontemplaatioon liittyvissä kirjoituksissa. Kontemplaatio esitetään 1900-luvulla tapahtuneen demokratisaation mukaisesti kaikille mahdollisena tapana olla yhteydessä Jumalan kanssa. Toimintaan liittyvät kirjoitukset perustuvat pääasiassa luterilaiseen perinteeseen. Niissä on nähtävissä myös modernin teologian vaikutteita, joissa kontemplaatio ja toiminta yhdistyvät. Huolimatta siitä, että toiminnan oikeudenmukaisuuden ja luomakunnan puolesta nähdään liittyvän vahvasti hiljaisuuden viljelyyn, se ei näy konkreettisina tekoina toisin kuin monissa ulkomaisissa liikkeissä, joissa aktiivinen rukouselämä ja toiminta on yhdistetty. Hiljaisuuden liikkeen nousu on liittynyt postmoderniin yksilöllistä ja hyvää elämää etsivään uskonnollisuuteen. Se liittyy siihen kokemuksellisuuden myötä, mutta on sille samalla vastavoima korostaessaan kristillisen mystiikan perinteen mukaisesti Jumalan suvereenia auktoriteettia ja yhteisöllisyyttä.

Egyptin koptit muodostavat Lähi-idän suurimman kristillisen yhteisön. Heitä arvioidaan olevan noin 8 miljoonaa. Koptien yhteiskunnallinen asema on 1950-luvulta alkaen heikentynyt islamin merkityksen jatkuvasti kasvaessa kansakuntaa yhdistävänä tekijänä. 2000-luvulle tultaessa koptit olivat enimmäkseen vetäytyneet julkisuudesta sekä hallinnon ja politiikan avainpaikoilta. Samalla kristittyjä vastaan suunnatut väkivallanteot olivat kasvussa. Maastamuuton myötä Egyptin ulkopuolella asui arviolta miljoona koptikristittyä, jotka pitivät tiiviisti yllä yhteyksiä kotimaahansa. Egyptin vallankumous vuonna 2011 ja sitä seurannut islamistihallinnon aika johtivat merkittäviin muutoksiin maan koptiyhteisössä. Lisäksi pitkäaikainen paavi Shenouda III kuoli vuonna 2012 keskellä poliittista myllerrystä. Näitä muutoksia ja niiden taustoja selvitän pro gradu -tutkielmassani Ensisijainen tutkimuskysymykseni on selvittää, miten koptikristittyjen asema muuttui vallankumouksen jälkeen ja miksi kristittyjen ja muslimien väliset jännitteet purkautuivat erityisen rajusti samoihin aikoihin. Selvitän myös, miten uskonnonvapauden periaatteet toteutuivat koptikristittyjen kohdalla. Tutkimukseni päälähteet ovat maailmaan arvostetuimpiin kuuluva sanomalehti The New York Times ja arabimaailman suosituin uutispalvelu Ahram Online. Näiden lisäksi käytän Yhdysvaltain hallinnon uskonnonvapausraportteja, koptikristittyjen Watani-verkkopalvelua ja Yhdysvaltain evankelikaalikristittyjen epävirallisen äänenkannattajan Christianity Todayn verkkopalvelua. Vuoden 2011 alussa koptit protestoivat kokemaansa syrjintää vastaan ja nämä protestit osaltaan poistivat esteitä vallankumouksen tieltä. Koptinuoriso osallistui aktiivisesti vallankumoukseen vastoin kirkon linjaa, paavin henkilökohtaisista vetoomuksista välittämättä. Koptien poliittisen aktiivisuuden kasvu merkitsi suurta muutosta yhteisölle ja se lisäsi koptiyhteisön näkyvyyttä yhteiskunnassa. Merkittävää oli myös se, että koptit aktivoituivat vaikuttamaan kirkosta riippumatta, mikä tarkoitti kirkon johdon ja paavin aseman heikkenemistä ja maallikoiden aseman vahvistumista. Ennen vallankumousta kirkon ja valtion välinen hiljainen sopimus oli tehnyt kirkosta koptien virallisen edustajan, mihin tuli muutos. Koptien joukossa oli useita aktivistiryhmiä ja erilaisia poliittisia näkemyksiä. Heitä yhdisti kuitenkin se, että muu yhteiskunta niputti heidät ensisijassa kristityiksi, joita oli lupa kohdella eri tavalla kuin muslimeita. Merkittävin ulospäin näkyvä muutos koptien asemassa oli koulutetun koptinuorison maastamuuton voimakas kasvu. Sen taustalla oli kristittyjen kokema turvattomuuden tunteen kasvu vallankumouksen jälkeen. Muslimien ja kristittyjen väliset väkivaltaiset yhteenotot kasvoivat vuonna 2011 Egyptissä 30 % edellisestä vuodesta. Vuonna 2012 kasvu jatkui, mutta tapahtumista uutisoitiin vähemmän. Uskonryhmien välinen väkivalta lähti yleensä liikkeelle pienistä kipinöistä. Syitä olivat kirkkojen rakentaminen tai korjaaminen, muslimien ja kristittyjen parisuhteet, kirkon väitetyt käännytysyritykset islamiin kääntyneitä kopteja kohtaan sekä erilaisten pienten riitojen eskaloituminen. Koptit eivät läheskään aina olleet avuttomia uhreja, vaan taistelivat vastaan pyrkien puolustamaan erityisesti kirkkojaan. Jumalanpilkkalakeja käytettiin lisäksi poliittisina aseina kopteja vastaan, erityisen silmiinpistävästi näkyvien koptipoliitikkojen osalta. Uskonnonvapauden periaatteiden ei voi sanoa toteutuneet Egyptin koptikristityiden kohdalla, vaikka maan perustuslaki takasi kansalaisille uskonnonvapauden. Virkamiesten asenteet kristittyjä kohtaan olivat negatiivisempia kuin valtion virallinen linja ja uskontoon perustuva syrjintä eli syvään juurtuneena kulttuurina virkamieskoneistossa.

Laadullinen tutkielmani käsittelee erään kolmanteen sektoriin kuuluvan kristillistaustaisen organisaation toimintaa koronapandemian aikana asunnottomien parissa. Tavoitteena on kartoittaa työntekijöiden kokemuksia koronapandemian vaikutuksista tutkimani organisaation päiväkeskusten toimintaan ja asunnottomien asiakkaiden osallisuuden toteutumiseen. Olen hyödyntänyt tutkielmassani asunnottomuuteen liittyvää tutkimuskirjallisuutta. Aineisto koostuu kuudesta asunnottomien parissa työskentelevien teemahaastattelusta sekä yhdestä sähköpostin avulla toteutetusta haastattelusta, joka sisältää kahden työntekijän vastaukset. Analyysimenetelmänä käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Teoreettisena näkökulmana on osallisuus. Maailmanlaajuinen tilanne on vaikuttanut koko yhteiskuntaan. Pandemian seuraukset ovat voimakkaat jo alun perin heikossa asemassa olevien ihmisten elämässä. Asunnottomien palveluita on jouduttu sulkemaan ja kaventamaan, minkä myötä korona on aiheuttanut merkittäviä muutoksia tutkimani organisaation toimintaan ja asunnottomien osallisuuden toteutumiseen. Tutkielman päätulokset muodostuivat seuraavista kokonaisuuksista: pandemian seuraukset organisaation toimintaan ja asiakkaisiin, kehityskohteet ja yhteisöllisyyden kokeminen. Asiakkaiden virastoasioiden hoito eli palveluohjaus on korostunut, mutta pandemia on pakottanut luopumaan kaikesta yhteisöllisestä toiminnasta. Koronapandemian vaikutukset ovat näkyneet asiakkaiden henkisessä ja fyysisessä terveydessä. Työntekijät pyrkivät varmistamaan, että asiakkaiden perustarpeet täyttyvät. Poikkeusaikana oleskelua on rajoitettu julkisissa tiloissa ja päiväkeskuksissa, jolloin asunnottomien on ollut hankalampaa löytää paikkaa, jossa viettää aikaa. Haastatteluissa toistui asunnottomien hätämajoituspaikkojen lisätarve. Haastateltavien tulevaisuuden toiveena oli palata organisaatiossa koronaa edeltävään yhteisölliseen toimintaan. Tämän tutkielman tulokset kertovat, että koronapandemia on opettanut hyödyllisiä asioita, joita voidaan mahdollisesti soveltaa tulevaisuudessa asunnottomien palveluja kehitettäessä. Kolmannen sektorin rooli on tullut entistä näkyvämmäksi. Pandemia-aikana julkisen sektorin ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö on ollut tärkeässä osassa. Tätä yhteistyötä toivottiin jatkettavan entistä tiiviimmin.

Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on selvittää gambialaisten kansalaisjärjestöjen näkökulma naisten ja tyttöjen sukuelinten silpomisen syihin ja siihen, millä keinoin he tekevät silpomisen vastaista työtä Gambiassa. Silpomiseen liittyy monia kulttuurisia, yhteiskunnallisia ja myös uskontoon liittyviä näkökohtia. Gambia on pieni maa, jonka tilastot perinteen suhteen ovat verrattain korkeita, vaikka silpomisen kriminalisoiva laki säädettiin vuonna 2015. Tutkielman metodina on käytetty laadullista sisällönanalyysia. Haastateltavina on viisi henkilöä neljästä eri gambialaisesta kansalaisjärjestöstä, joiden kaikkien toimialaan kuuluu silpomisen vastainen työ maanlaajuisesti. Haastattelut on toteutettu Gambiassa syksyllä 2021 puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Saadun aineiston avulla on selvitetty, mikä on järjestöjen työntekijöiden kokemus siitä, miksi perinne ei lain säätämisen jälkeen ole osoittanut hiipumista Gambiassa ja kuinka he pyrkivät asiaan osaltaan vaikuttamaan. Haastatteluaineistosta nousee esiin erilaisia teemoja, kuten silpomisen perusteleminen islamilla ja sillä, että kyseessä on vanha perinne, jota erityisesti tietyt etniset ryhmät, vanhemmat naiset ja uskonnolliset johtajat pitävät yllä. Tämän lisäksi perinnettä perustellaan monilla erilaisilla sosiaalisilla normeilla, kuten naisen avioliittokelpoisuudella, puhtaudella ja aikuistumisriitillä. Haastatteluista selvisi myös, että laki, sen täytäntöönpano ja tapauksista raportointi ovat puutteellisia, ja terveydenhuollon työntekijöillä on roolinsa silpomisperinteen päättämisessä. Tärkeimmäksi työkaluksi mainittiin eri kohderyhmille järjestettävät koulutukset ja kampanjat, tutkimuksen tekemiseen osallistuminen, poliittisen vaikuttamistyö ja raportoinnin tehostaminen. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, että syyt silpomisen jatkumiselle Gambiassa ovat yhteiskunnallisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti moninaisia, mutta oman lisänsä juuri Gambian tilanteeseen tuo se, että maa on pieni ja näin ollen yhteisöt erittäin tiiviitä. Silpomisen vastaista työtä tekevät järjestöt ovat kuitenkin erittäin hyvin verkostoituneita ja heillä on selkeä käsitys siitä, millaiset tekijät ovat Gambian korkeiden tilastojen taustalla ja kuinka asiaan on mahdollista vaikuttaa sekä ruohonjuuritasolla perinnettä harjoittavissa yhteisöissä että politiikassa.

Tässä tutkimuksessa selvitin kotikasvatuksen roolia katsomusten välittymisessä sekä välittymiseen liittyvää säröilyä, joka on noussut teemana esille myös Kati Tervo-Niemelän tuoreissa tutkimusjulkaisuissa. Tarkastelun kohteena olivat teologian opiskelijat, ja aineisto on kerätty vuoden 2022 keväällä. Tutkimukseni keskiössä oli erityisesti selvittää, mikä merkitys lapsuudenkodin kasvatuksella on katsomuksen muodostumiseen. Aiemmat tutkimukset osoittavat kotikasvatuksella olevan suuri merkitys siinä, miten katsomus välittyy sukupolvelta toiselle. Tässä vanhempien ja lähisukulaisten merkitys on huomion arvoista. Laadullisen tutkielman aineisto on kerätty kirjallisen kyselylomakkeen muodossa osana kurssitehtävää. Aineiston analyysin toteutin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tuloksista nousi esille seitsemän eri roolia, jotka määrittelevät kotikasvatusta suhteessa kasvatettavan katsomuksen muodostumista ja kehittymistä. Useat vastaajat kokivat kotikasvatuksella olleen paljon merkitystä heidän katsomuksensa muodostumiseen. Muutamat kokevat muut tekijät merkittävimmäksi. Lisäksi kotikasvatus herättää ristiriitaisia tunteita katsomuksen muodostumiseen liittyen. Se välittää arvoja sekä perinteitä, jotka jatkuivat joissain tapauksissa myöhempään aikuisuuteen saakka. Kotikasvatus vahvistaa niin uskonnotonta kuin uskonnollista katsomusta. Lisäksi tulokset nostavat esille kertomuksissa tapahtuvaa säröilyä ja liikkuvuutta eri katsomusten välillä. Uskonnoton kotikasvatus ei tarkoita aina uskonnotonta aikuisuutta eikä uskonnollinen kotikasvatus ole automaatio vakaumuksellisesta aikuisuudesta. Esille nousi myös muita katsomuksia, kuten poliittisia katsomuksia ja niihin liittyviä arvoja. Tutkimus osoitti kotikasvatuksella olevan selkeä rooli katsomuksen kehitykseen yhä nykypäivän aiempaa sekulaarimmassa yhteiskunnassa. Siinä missä aiemmin on keskitytty selvittämään erityisesti uskonnollisuuden välittymistä sukupolvelta toiselle, olisi jatkossa hyvä keskittyä tarkastelemaan myös ei-uskonnollisten katsomusten välittymistä kotikasvatuksessa.

Ulla Järvilehto (s. 1938) oli Suomen kristillisen liiton kansanedustajana kaksi vaalikautta vuosina 1975–1983. Hänet tunnetaan paitsi poliitikkona myös lääkärinä, sillä hän toimi kansanedustajan työnsä ohella naistentautien ja synnytysopin erikoislääkärinä. Järvilehdon hengellinen tausta on helluntaiherätys. Tässä tutkimuksessa käsittellään Järvilehdon poliittisyhteiskunnallista vaikuttamista alkaen hänen ensimmäisistä julkisista kannanotoistaan hänen ensimmäisen kansanedustajakautensa loppuun. Tutkimuksessa vastataan seuraaviin kysymyksiin: mitkä syyt johtivat Järvilehdon poliittis-yhteiskunnalliseen aktivoitumiseen ja mihin asioihin hän pyrki vaikuttamaan kansanedustajana, sekä miten Järvilehdon ammatti, sukupuoli ja hänen uskonnollinen vakaumuksensa näyttäytyivät hänen julkisessa toiminnassaan. Tutkimuskysymyksiin vastataan Järvilehdon omien lehtikirjoitusten, julkaisujen, valtiopäiväaloitteiden ja -kysymysten sekä puheenvuorojen pohjalta. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään lääkäri- ja kansanedustajamatrikkeleja, aborttilakeja sekä kirjallisuutta. Tutkimus sijoittuu uusimman ajan kirkkohistorian tutkimuksen kenttään. Siinä on myös henkilöhistoriallisia ulottuvuuksia sekä kytköksiä sukupuolihistoriaan ja poliittiseen historiaan. Ulla Järvilehdon uraan vaikutti käänteentekevästi vuoden 1970 aborttilaki, joka mahdollisti raskauden keskeytyksen sosiaalisista syistä. Järvilehto kieltäytyi aborttien suorittamisesta vakaumuksellisista ja eettisistä syistä. Hänen ensimmäiset julkiset aborttilain muutosta vaatineet kannanottonsa julkaistiin Helsingin Sanomissa, ja niiden seurauksena häntä pyydettiin puhumaan aborttilaista useisiin tilaisuuksiin. Myös Kristillinen liitto kiinnostui Järvilehdosta ja pyysi tätä ehdokkaaksi vuoden 1972 eduskuntavaaleihin. Järvilehdolla ei ollut aikaisempaa kokemusta puoluepolitiikasta, mutta hän päätti asettua ehdolle, jotta voisi edistää tärkeiksi kokemiaan asioita ja pitää yllä kristillisiä arvoja. Järvilehtoa ei valittu eduskuntaan kyseisissä vaaleissa, mutta vuoden 1975 eduskuntavaaleissa hänen saamansa äänimäärä riitti edustajapaikkaan. Kansanedustajana Järvilehto keskittyi vaalilupaustensa mukaisesti ennen kaikkea aborttilain muutosvaatimuksiin sekä perhe- ja terveyspolitiikan kysymyksiin. Lisäksi hän esitti Kristillisen liiton linjan mukaisesti muun muassa keskiolutlain muuttamista sekä uskonnonopetuksen aseman säilyttämistä. Järvilehto toi esille lääkärin asiantuntemustaan erityisesti aborttikeskustelussa sekä terveys- ja alkoholipolitiikan kysymyksissä. Hän korosti äidin roolin tärkeyttä ja piti toistuvasti esillä lapsen etua ja perhekeskeisyyttä. Järvilehto painotti kansanedustajana kristillisiä arvoja ja ajoi myös helluntailiikkeen etuja.

Konkreettiset pahat tapahtumat, Jokelan kouluampumiset marraskuussa 2007 ja Kauhajoen kouluampumiset syyskuussa 2008, järkyttivät Suomea ja synnyttivät laajan mediakeskustelun. Tutkimuksessa selvitetään, millaiselta moraaliselta toiminnalta kouluampumiset näyttävät Helsingin Sanomien (HS) kantaa ottavissa kirjoituksissa analysoimalla niissä käytettyä moraalikieltä. Moraalikielen käsitteet jaotellaan G. H. von Wrightia mukaillen psykologisiin eli tekoon ja toimintaan liittyviin, arvottaviin eli hyvään ja pahaan sekä normittaviin eli vastuuseen ja velvollisuuteen. Analyysissa vertaillaan aineiston moraalikieltä käsitteiden moraalifilosofiassa saamiin merkityksiin. Lisäksi tutkitaan, miten käytetty moraalikieli vaikuttaa kouluampujien ja yhteiskunnallisten toimijoiden moraaliseen toimijuuteen. Aineistona on painetussa HS:ssa julkaistut kouluampumisia käsittelevät pääkirjoitukset, vieraskynät, kolumnit, analyysit ja laajemmat artikkelit sekä yleisönosaston kirjoitukset vuosilta 2007 ja 2008 sekä joitakin tekstejä vuosilta 2009, 2010 ja 2011. Kouluampumisia käsitellään aineistossa tapahtumina, tekoina tai toimintana. Tapahtumina ampumiset esitetään yhteiskunnallisista syistä johtuvaksi ilmiöksi, jossa on keskeistä kansalaisten uhriuden kokemus. Tekoina ampumiset käsitetään henkirikoksina ja väkivaltana. Toimintana ampumiset ovat aineistossa vihan motivoimaa toimintaa, jossa verkossa esittäytyminen ja joukkomurha mielletään tekijöiden keinoiksi saavuttaa julkisuus-tavoite. Tekijät esitetään sekä aktiivista toimijuutta että passiivista uhriutta korostavissa rooleissa. Vaikka tekijät kuvataan aktiivisina toimijoina, vapaata toimijuutta sidotaan joko mielen sisäisiin tai ulkopuolelta tuleviin voimiin, jotka vaikuttivat tekojen tekemiseen. Kun tekijät kuvattiin passiivisissa uhrin rooleissa, toimijuus ja vastuu siirrettiin tekijöiden ulkopuolelle. Muillekin kuin kuolonuhreille ja tekijöille annettu uhriasema heikentää uhriasemaan asetetun toimijuutta. Hyvää ja pahaa analysoitiin tutkimuksessa jaottelemalla aineistossa esiintyvät tavoiteltavat hyvät ja vältettävät pahat neljään luokkaan: tehtyyn, rakenteelliseen, koettuun ja olemukselliseen. Tehdyn hyvän ja pahan luokassa liitytään moralistiseen perinteeseen, jossa hyvä ja paha sidotaan ihmisten tekoihin ja toimintaan. Rakenteellisena hyvänä tavoitellaan ja pahana vältetään yhteiskunnallisia seikkoja niiden kansalaisiin kohdistuvan vaikutuksen mukaan. Rakenteellinen paha on välineellistä, sillä se mahdollistaa pahan tapahtumisen, tekemisen tai kokemisen. Hyvä ja paha esitettiin yleisimmin koettuna tunteena, kuten välittämisenä tai kärsimyksenä. Olemuksellisen hyvän ja pahan luokassa hyvyys ja pahuus mielletään todellisiksi voimiksi tai ihmisen olemuksen osiksi. Pahuuden kuvataan valtaavan alaa silloin, kun kulttuurin henkiset tai hengelliset vastavoimat eivät hillitse sitä. Kirjoituksissa tavoitellaan tehdyn, rakenteellisen ja koetun pahan siivoamista pois. Olemuksellisen pahuuden poistamista ei tavoitella, vaan tavoitellaan ainoastaan sen hillitsemistä. Vastuun vaatimus suunnataan aineistossa menneeseen ja tulevaan. Vastuu tapahtuneista kouluampumisista merkitsee kirjoituksissa syyllisyyden tunnustamista. Koska tekijät eivät olleet vastaamassa syytöksiin, tätä vaadittiin yhteiskunnallisilta vaikuttajilta. Vastuukysymyksissä oleellista ei ole vastuun kantaminen tehdyistä teoista ja niiden seurauksista, vaan se, ettei koettu järkytys toistu. Ennakoiva vastuu tulevien kouluampumisten ehkäisemisestä merkitsee aineistossa joko jokaiselta ihmiseltä vaadittavaa vastuuntuntoa tai normittavaa velvollisuutta toimia vaatimusten mukaan. Vastuuseen vaatimalla ja eri tahoja velvoittavilla normeilla halutaan saada aikaan yhteiskunnassa välttämättömäksi koettu muutos, jonka avulla tulevat kouluampumiset voidaan estää. Analysoidun moraalikielen perusteella kouluampumiset olivat yhteiskunnallisessa keskustelussa ennen kaikkea jotakin koettua pahaa. Velvoittavilla vaatimuksilla tavoitellaan turvallisuuden tunnetta lisääviä hyviä kuten luottamusta siihen, että järjestys palautuu. Koetuille tapahtumille pyritään löytämään selityksiä, mutta annettuja selityksiä myös vastustetaan. Koska aineistossa kysytään, miksi kouluampumiset tapahtuivat, eikä miksi niitä tehdään, yhtä ymmärrettävää vastausta ei löydy. Tutkimalla kouluampumistoimintaa tekijän näkökulmasta, sitä voidaan ymmärtää ja estää.

Tämän tutkielman tarkoituksena on verrata fransiskaanien ja valdolaisten köyhyysihannetta sellaisena kuin se esiintyi 1100- ja 1200-luvuilla liikkeiden toiminnan alkuaikoina. Tavoitteenani on selvittää, erosiko fransiskaanien ja valdolaisten köyhyysihanteet tarkasteltuna ajanjaksona toisistaan ja jos eroavat, miltä osin ja missä määrin. Tarkastelen samalla työn roolia liikkeiden köyhyysihanteissa ja onko fransiskaanien ja valdolaisten suhtautumisessa työntekoon havaittavissa eroja. Tarkastelen valittuja liikkeitä huomioiden gregoriaanisen kirkkoreformin vaikutuksen maallikkojen ja papistojen suhteeseen. 1000-puolivälissä läntisessä kirkkokunnassa alkoi gregoriaanisen kirkkoreformin nimeä kantava uudistusten sarja, joka keskitti valtaa paavin käsiin ja uudisti papiston ja maallikkojen suhteen toisiinsa. Papisto kohotettiin selvästi erilleen maallikoista ja kirkosta tuli aiempaa itsenäisempi toimija läntisessä Euroopassa. Kirkkoreformin myötä myös maallikot alkoivat kiinnittää enemmän huomiota papiston toimiin ja myös kritisoimaan heitä. Lisäksi maallikot kokivat, että kirkko ei tarjonnut heille riittävää hengellistä ilmaisunvapautta tai kykyä elää kristillisten ihanteiden mukaisesti. Tämän vuoksi etenkin 1100-luvulla alkoi esiintyä kasvavissa määrin maallikkohengellisyyden ilmentymiä, jotka kirkko tuomitsi harhaoppisiksi niiden uhatessa kirkon normeja ja papiston asemaa. Valdolaiset ja fransiskaanit kumpikin edustavat tätä maallikoiden keskuudessa alkanutta evankelista köyhyyttä tavoittelevaa liikehdintää, jonka seuraajat hylkäsivät omaisuutensa voidakseen elää hengellisten ihanteidensa, imitatio Christin, mukaisesti. Osoitan tutkielmassa, että fransiskaanien ja valdolaisten köyhyysihanteet eivät eronneet keskeisesti toisistaan ja kumpaakin vaikutti evankelisen köyhyyden kasvanut ihailu. Todistan tutkielmassa, että fransiskaanit ja valdolaiset kumpikin tavoittelivat ihanteenaan apostolista köyhyyttä, jossa he olisivat Kristuksen ja apostolien lailla vailla mitään omaisuutta yksilöinä ja ryhmänä. Lisäksi osoitan, että fransiskaaneilla ja valdolaisilla oli periaatteellisella tasolla suuria näkemyseroja työnteon roolista köyhyysihanteen toteuttamisessa, mutta 1200-luvun aikana fransiskaanit lähentyivät käytännössä valdolaisten näkemyksiä fransiskaanien sääntökunnan roolin ja velvollisuuksien muuttuessa ja jäsenistön koostuessa yhä enemmän papeista ja oppineista.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastelen köyhyyttä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nelivuotiskertomuksessa vuosilta 2012-2015. Olen kiinnostunut siitä, näyttäytyykö köyhyys yhteiskunnallisena ongelmana kirkossa. Aineistoni muodostuu kirkon nelivuotiskertomuksen kahdesta osasta, Erilaistuva kirkko sekä Osallistuva luterilaisuus -asiakirjoista, jotka ovat kirkkohallituksen ja Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijoiden tuottamia. Aineiston avulla tutkin, millaisena yhteiskunnallisena ilmiönä köyhyys näyttäytyy nelivuotiskertomuksessa sekä millaisia rooleja kirkolla on köyhyyden vähentämisessä. Näissä kahdessa tutkimuskysymyksessä nostan esiin myös kaupunkiköyhyyden näkökulman. Tutkielman teoriataustana toimivat evankelis-luterilaisen kirkon erilaiset roolit suomalaisessa yhteiskunnassa. Sen toimintamuodot ja roolit määrittyvät kirkon sanoman ja ihmisten tarpeiden mukaan. Martti Luther piti tärkeänä, että kirkko pyrkii vaikuttamaan köyhyyteen konkreettisesti. Lutherin perintö on havaittavissa edelleen kirkon toiminnassa. Kirkko kokee osaltaan olevansa vastuussa heikompiosaisista, mikä näkyy historiassa köyhäinhoidon järjestämisenä 1800-luvun lopulle asti sekä valtion köyhyyttä vähentävien toimien tukemisena 1900- ja 2000-luvuilla. Rooleihin vaikuttavat myös ihmisten odotukset kirkon tehtävistä sekä mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisiin ongelmiin julkisessa keskustelussa. Tutkimusmenetelmänä hyödynnän sisällönanalyysia. Sen avulla aineistosta hahmottuu neljä teemaa: kirkon teologia ja itseymmärrys, odotusten täyttäminen, yhteiskunnallinen tarve ja alueelliset erot. Teemat toimivat lähtökohtana siihen, millaisena yhteiskuntaa koskettavana ilmiönä köyhyys hahmottuu aineistossa. Tutkielman keskeisenä tuloksena on köyhyyden näyttäytyminen yhtenä monista nykyajan ongelmista. Muita ongelmallisia ilmiöitä ovat esimerkiksi hyvinvointierot ja polarisaatiokehitys, huono-osaisuus sekä eriarvoistuminen. Yhteiskunnallinen moninaistuminen vaikuttaa lisäävän ilmiöiden esiintymistä. Hyvinvointia heikentävien ilmiöiden ja julkisen sektorin puutteiden vuoksi Suomessa on yhteiskunnallinen tarve kirkon auttamistyölle. Julkisen sektorin puutteet hyvinvointivaltion perusedellytysten tarjoamisessa ovat vaikuttaneet siihen, että suomalaiset odottavat kirkolta yhä enemmän tukea heikompiosaisten auttamisessa. Köyhyyden ymmärtämiseen kirkossa vaikuttavat oleellisesti myös sen historia ja teologia. Ne muodostavat arvopohjan, joka ohjaa kirkon toimintaa esimerkiksi köyhyyden vähentämisessä. Tutkielman perusteella kirkon roolit köyhyyden vähentämisessä ovat: kristinuskon sanoman julistaja, odotusten ja tarpeiden täyttäjä, sekä julkinen keskustelija ja poliittinen vaikuttaja. Kirkon sanoman julistaminen muodostaa auttamistyön pohjan; lähimmäisenrakkaus kannustaa ihmisiä toimimaan ohjeen mukaisesti. Kirkko pyrkii toiminnassaan paikkaamaan julkisen sektorin puutteita ja täyttämään odotuksia, joita suomalaiset esittävät. Se ei kuitenkaan ota vastaan roolia hyvinvointivaltion aukkojen paikkaajana ilman kritiikkiä. Kirkon tavoitteena on vähentää köyhyyttä ja huono-osaisuutta myös nostamalla julkiseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon yhteiskunnallista huomiota vaativia aiheita.

Pro Gradu-tutkielmani tarkoituksena on tarkastella köyhyyttä ja auttamista Helsingin kaupungissa vuosien 1852 ja 1869 välisellä ajanjaksolla. Tuona ajanjaksona Helsingin kaupungin väkiluku, väestörakenne sekä elinkeinorakenne kokivat suuria muutoksia teollistumisen kehittymisen ja sitä seuranneen, kaupunkiin suuntautuneen muuttoliikkeen myötä. Tutkimuksessani perehdyn köyhyyden synnyinsyihin, ilmenemismuotoihin ja siihen, millaisia ihmisryhmiä köyhyys pahiten koetteli. Köyhien auttamista tarkastelen pääasiassa kaupungin evankelis-luterilaisen kirkon ja kaupungin köyhäinhoitojohtokunnan näkökulmasta. Aiheellista on kiinnittää huomiota myös ammattikuntien jäsenilleen tarjoamien etuuksien vaikutukseen kaupungin köyhäinhuollolta anotun avuntarpeen laajuuteen. Koska vastuu köyhäinhuollon käytännön toteuttamisesta oli annettu köyhäinhoitojohtokunnalle, keskityn auttamista koskevassa tutkimuksessani pitkälti köyhäinhoitojohtokunnan toimintaan ja sen tarjoamiin konkreettisiin tukitoimiin. Olennaista on keskittyä lisäksi kirkon ja seurakuntalaisten piirissä käytyyn keskusteluun köyhyyden syistä ja seurauksista. Tähän keskusteluun liittyy olennaisesti myös kysymys köyhyyden ja synnin välisestä problematiikasta. Uuden kaupunkiköyhälistön asuinalueiden kehittymistä, avustettavien yhteiskunnallisen rakenteen kehitystä, köyhyyden synnyinsyitä ja ilmenemismuotoja sekä käytännön tukitoimia koskevassa tutkimuksessa käytän arkistolähteinäni pääasiassa Helsingin kaupunginarkistossa sijaitsevia, Helsingin kaupungin huoltoviraston arkistoon kuuluvia köyhäinhoitolautakunnan huollettavien luetteloita ja pöytäkirjoja. Käytännön avustustyön tutkimuksen kannalta olennaisen tärkeitä ovat myös kaupunginkassan kokoelmiin kuuluvat köyhäinhoitolaitoksen kassatilitykset tositteineen. Kansallisarkistossa sijaitsevat Helsingin ruotsalais-suomalaisen seurakunnan arkistoon kuuluvat yleisen kirkonkokouksen ja piispantarkastusten pöytäkirjat luovat pohjan köyhyydestä, sen syistä ja seurauksista sekä köyhyyden ja synnin problematiikasta käydyn keskustelun tutkimukseen. Samaan arkistoon kuuluvat köyhäinhoitoa koskevat sekalaiset asiakirjat tarjoavat lisätietoja köyhäinhoidon käytännön toteuttamisesta. Helsingin kaupungin väkiluku kasvoi räjähdysmäisesti 1800-luvun jälkimmäisen puoliskon ensimmäisinä vuosikymmeninä. Suurin osa väestönlisäyksestä johtui muuttovoitosta, sillä kehittyvä teollisuus ja pääkaupungin monet mahdollisuudet vetivät voimakkaasti puoleensa maaseudun köyhää ja kouluttamatonta työväestöä. Vaikka maistraatin tehtävänä oli valvoa kaupunkiin saapuvan työväen määrää, jouduttiin Helsingissä pian tilanteeseen, jossa tarjolla olevalle työväelle ei ollut riittävästi töitä. Työttömyys, sairauden tai vamman aiheuttama työkyvyttömyys, tai töiden riittämättömyys vaivasi valtaosaa köyhäinhuollon kotihoidon piirissä olevista ihmisistä. Muita syitä tuen hakemiseen olivat muun muassa mielenhäiriöt, kuulo- ja näkövammat sekä vanhuuden vaivat. Erityisesti työläisnaiset tarvitsivat usein apua lastensa elättämiseen. Kaikista kurjimmassa asemassa olivat köyhät lesket. Kotihoitoa käytettiin pääasiassa aikuisten auttamiseen. Lasten kohdalla turvauduttiin usein sijoitushoitoon, sillä sijoittamalla turvaton lapsi kunnolliseen ja siveelliseen kotiin taattiin lapselle sekä riittävä ylöspito että kunnollinen kristillinen kasvatus. Samaan aikaan kaupungin väkimäärän kanssa kasvoi myös asuntopula. Huonot ansiomahdollisuudet yhdistettynä korkeisiin vuokriin ajoivat köyhän työväestön kaupungin laidoille, jonne he rakensivat pieniä hökkeleitään. Kaupungin laitaosien asuinalueille leimallisia olivat ahtaus sekä kunnollisen ravinnon ja hygienian puute. Kurjat asuinolot edesauttoivat muun muassa tautien leviämistä, juoppouden ja rikollisuuden yleistymistä sekä moraalin rappeutumista. Köyhiin suhtauduttiin kahdella tapaa: toiset katsoivat köyhien olevan itse syyllisiä omaan kurjuuteensa siveettömien elämäntapojensa vuoksi. Toiset taas näkivät kurjuuden kumpuavan köyhien huonoista asuinoloista, joita parantamalla myös juopottelu sekä siveetön elämäntyyli saataisiin vähenemään. Kirkon piirissä käytiin keskustelua köyhien tavoittamisesta, sillä puutteelliset kirkonkirjat kertoivat köyhien vieraantuneen seurakunnasta. Huolta aiheutti myös kansan keskuudessa yleistyvä moraalinen rappio, jonka pysäyttämiseksi suunniteltiin kansan opetuksen sekä kristillisen kasvatuksen tehostamista etenkin köyhälistön keskuudessa.