Browsing by Title

Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on kokeilla Vernon Robbinsin kehittämää sosioretorista tulkintamallia käytännön analyysin tekemiseen sekä vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Minkälaisen kuvan Matteuksen evankeliumin luvut 1–2 antavat Jeesuksesta? Mitä vivahteita Jeesus-hahmoon liittyy, kun kertomusta tutkitaan sosioretorisen tulkintamallin ja retorolektianalyysin avulla? Tutkielmassa hyödynnän Robbinsin sosioretorista tulkintamallia, jonka periaatteena on yhdistää eri tieteenalojen menetelmiä tekstintutkimisen ja raamatuntutkimuksen käyttöön. Sosioretorinen tulkintamalli on useiden menetelmien ja teorioiden kokoelma, joka yhdistää ja asettaa vuoropuheluun keskenään mentelmiä eksegetiikan, retoriikan ja kirjallisuuden, sosiaalitieteiden ja kognitiotieteen sekä antropologian aloilta. Sosioretorisen tulkintamallin kehittyminen on johtanut erityisesti Uuden testamentin retoriikkaa määrittelevän käsitteistön syntymiseen. Olen koonnut sosioretorisen tulkintamallin periaatteen mukaisesti monimenetelmäisen analyysimallin, joka hyödyntää eksegetiikan ja retoriikan tutkimuksen menetelmiä sekä kognitiotieteen ja kulttuurimaantieteen puolelta lainattuja taustateorioita. Analyysini käsittää Matteuksen evankeliumin luvut 1–2, jotka olen analyysissä jakanut neljään retoriseen kokonaisuuteen. Teen analyysini alkukielisen tekstin perusteella. Käytän lähteenäni Nestle-Alandin Uuden testamentin kriittistä laitosta (Novum Testamentum Graece). Analyysin apuna hyödynnän kommentaareja sekä tutkimuskirjallisuutta. Analyysini tulosten perusteella voidaan sanoa, että Matteuksen evankeliumin lukujen 1–2 Jeesus-kuva kiinnittyy kahden kantavan teeman ympärille: ensimmäinen kantava teema analyysijaksossa on, että Jeesus on Messias, juutalaisten kuningas. Toinen jakson kantava teema on, että Jeesuksen hahmossa ja elämässä toteutuu jumalallinen suunnitelma. Nämä kaksi teemaa täydentyvät, tarkentuvat ja määrittyvät Jeesus-kuvaan liittyvien vivahteiden kautta, jotka esiintyvät yksittäisissä retorisissa kokonaisuuksissa. Vivahteissa Jeesus esitetään muun muassa kuninkaallisen suvun ja patriarkkojen perijänä, kansansa pelastajana ja nasaretilaisena. Tutkielmassani tulen myös tulokseen, että Robbinsin sosioretorinen analyysi soveltuu hyvin tutkimuksen tekemiseen. Uuden testamentin retoriikan vivahteiden analysoiminen sosioretorisen tulkintamallin avulla tuo uusia mahdollisuuksia raamatuntekstien entistä monipuolisempaan tarkasteluun. Usean näkökulman yhdistäminen auttaa välttämään tutkimustulosten yksipuolisen painottumisen sekä tulosten jäämisen liian suppeiksi.

Tutkin suomalaisen teologi-psykoanalyytikko Matti Hyrckin suhteessaolon perusmielikuvien teorian mukaisia jumalakuvia ja niiden luonnetta. Sijoitan Hyrckin teorian psykoanalyyttisen tutkimusperinteen kontekstiin, taustoitan psykoanalyysin ja psykoanalyyttisen objektisuhdeteorian perusperiaatteita ja esittelen Matti Hyrckin suhteessaolon perusmielikuvien teorian siltä osin, kuin se on jumalakuvien kannalta relevanttia. Lähteinäni olen käyttänyt Hyrckin kirjallista tuotantoa. Hyrckin suhteessaolon perusmielikuvien teoria on psykoanalyyttisen objektisuhdeteorian niin kutsutun kleinilaisen koulukunnan variantti. Hyrck kehitti teoriansa alun perin psykoanalyytikon vastaanottotyöskentelyä varten. Teoriansa avulla hän pyrki ymmärtämään analyysipotilaidensa jumalasuhdetta, joka hänen mukaansa muistutti läheisesti potilaiden suhdetta objektisuhdeteorian mukaisiin sisäisiin vanhempiin. Hyrck formuloi teoriansa johdonmukaiseen muotoon ja julkisti sen vuonna 1995 väitöskirjassaan Mielen kuvat Jumalasta. Väitöskirjan jälkeen Hyrck kirjoitti aiheesta lukuisia artikkeleita ja julkaisi kaksi populaarimpaa teosta, joista jälkimmäinen ilmestyi postuumisti vuonna 2014. Artikkeleissa ja kirjoissaan Hyrck käsittelee suhteessaolon perusmielikuvien teoriaa vapaammin ja yksinkertaistetummassa muodossa ja ottaa teoriaansa käyttämällä kantaa sekä uskonnollisiin että maallisiin ilmiöihin. Objektisuhdeteorian mukaan mielessämme on sisäistettyjä subjekti-objektipareja, joiden kanssa käymme tiedostamattomalla tasolla näkymätöntä keskustelua. Projisoimme sisäisiä objekteja vanhempiimme tai vanhempien rooleja edustaviin henkilöihin. Hyrck on löytänyt transferenssityöskentelyn pohjalta viisi erilaista sisäistä vanhempaa, joiden luonne määräytyy sen mukaan, olemmeko tiedostamattomalla tasolla luoneet vanhempimielikuvan varhaisessa eriytymättömässä vai myöhäisemmässä eriytyneessä mielentilassa. Eriytymättömiä eli skitsoparanoidisia vanhempia edustavat primitiiviset Houkuttajan ja Hallitsijan muotoiset sisäiset vanhemmat. Näitä hieman kehittyneemmät Vaatija ja Vetäytyjä ovat vielä pohjimmiltaan eriytymättömiä. Ainoa eriytyneen mielentilan sisäinen vanhempi, joka täyttää vastuullisen, lapsen parasta ajattelevan vanhemman kriteerit, on Parantaja. Hyrckin mukaan suhteessa Jumalaan ihminen on aina sisäisen lapsen roolissa. Mielikuvamme Jumalasta muodostuu sisäisten vanhempien kaltaiseksi, jolloin jumalakuvamme on yksinkertaistetusti joko Houkuttajan, Hallitsijan, Vaatijan, Vetäytyjän tai Parantajan muotoinen. Hyrckin mukaan ainoastaan Parantaja vastaa kristinuskon ydinsanoman mukaista Kristuksen muotoista Jumalaa, joka pystyy sisällyttämään ihmisen kärsimyksen. Todellisuudessa jumalakuvat esiintyvät sekoittuneena, mutta erilaisin painotuksin. Hyrckin teorian mukaan on suotavaa, että jumalakuvamme olisi pääsääntöisesti myöhäisen, eriytyneen mielentilan mukainen. Hyrckin teorian perusteella voi väittää, että kehittymättömät jumalakuvat ovat psykopatologisessa tilassa ja niiden mukainen uskonnollisuus tuottaa ihmiselle kärsimystä. Osoitan tämän tässä tutkielmassani.

Tarkastelen tutkielmassani Ann Leah Underhillin teosta The Missing Link in Modern Spiritualism. Underhill toimi ja vaikutti 1800-luvun puolessavälissä Yhdysvalloissa syntyneen spiritualismiliikkeen sisällä ja toimi meediona yli kolmekymmentä vuotta. Underhillin nuorempia sisaria Katea ja Maggieta eli Foxin sisaruksia pidetään legendan mukaan ensimmäisinä spiritualistisina meedioina. Tutkimustehtäväni on tarkastella miten ja millaisen kuvan Underhill pyrkii luomaan itsestään ja toiminnastaan ja miten hän toimintaansa oikeuttaa ja puolustaa. Ensimmäisessä pääluvussa tutkin, kuinka Underhill valtuuttaa ja perustellee toimintansa meediona. Underhillille on tyypillistä vedota muiden auktoriteettiin. Hän valtuuttaa toimintansa esittämällä itsensä korkeamman voiman välikappaleena, Jumalan valittuna. Toimintaansa ja valintojaan hän perustelee henkien neuvoilla, ystävien pyynnöillä ja yleisön kiinnostuksella. Itsensä Underhill esittää liikkeen suhteen passiivisena ja vastahakoisena, korostaen, ettei hänellä ole toimintaan liittyviä maallisia tavoitteita. Toisessa pääluvussa käsittelen Underhillin suhtautumista kokemaansa vastustukseen ja kritiikkiin. Underhill luo vaikutelman edustamansa spiritualismin ja perinteisen kristinuskon ristiriidattomuudesta ja esittää, että ainoastaan yksittäiset kristityt papit, yleensä tietämättömyyttään tai kapeakatseisuuttaan kritisoivat ja vastustivat meedioiden toimintaa. Underhillille tärkein henkikommunikoinnin muoto on koputukset, eli metodi, jossa henget vastaavat esitettyihin kysymyksiin koputuksin. Underhillin henkilöhahmon ja meediotoiminnan uskottavuus perustui ajatukseen, että koputukset ovat henkien tuottamaa, älykästä kommunikointia. Ei siis ole ihme, että Underhill suhtautuu vakavimmin syytöksiin, joiden mukaan koputukset olivat huijausta. Underhillille on tyypillistä esittää vastustajansa huonossa valossa, ikävinä, heikkolahjaisina henkilöinä ja näin pyrkiä vähentämään heidän auktoriteettiaan. Underhill esittelee tekijöitä, jotka hänen mukaansa vaikuttivat heikentävästi kommunikointiin. Näin hän pyrkii selittämään epäonnistumisia ilman, että usko henkiin ja henkikommunikointiin kyseenalaistuu. Kolmannessa pääluvussa tarkastelen Underhillin luomaa minäkuvaa. Underhill esittää itsensä perheensä päänä ja edustajana sekä sanavalmiina, älykkäänä ja pidettynä naisena. Spiritualismista ja meediotoiminnasta Underhill pyrkii esittämään sosiaalisesti hyväksyttävän ja kunniallisen kuvan. Underhill korostaa rooliaan itsenäisenä meediona, joka ei taidoissaan häviä sisarilleen tai muille uudempia ja ehkä suositumpia henkikommunikoinnin muotoja esitelleille meedioille. The Missing Link in Modern Spiritualism on Underhillin puolustuspuhe, jossa hän pyrkii vakuuttamaan lukijan henkien ja koputusten todellisuudesta sekä omasta rehellisyydestään ja kunniallisuudestaan. Ajattelen teoksen olevan myös reaktio spiritualismin ja Underhillin suosion hiipumiseen. Se on Underhillin pyrkimys kirjoittaa itsensä vahvasti osaksi spiritualismin historiaa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin virolaisperheen kasvatusta ja uskonnollisuutta tarinallisella tutkimusotteella. Tutkimustehtävänä oli selvittää 1) Millaisia tarinoita virolaisperheestä tuottavat 12 aikuisrippikoulun käynyttä ja lapsuutensa Neuvosto-Virossa viettänyttä aikuista? 2.) Millaisia ratkaisuja perhe-elämään, kasvatukseen sekä uskontokasvatukseen soveltavat vuosina 2009 - 2012 Tallinnassa konfirmoidut vanhemmat itsenäisessä Virossa? Mitä siirtyy edellisiltä sukupolvilta seuraaville sukupolville? Teoreettinen viitekehys muodostui John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoriasta ja James W. Fowlerin uskon kehitysvaiheteoriasta sekä Georg Herbert Meadin sosialisaation käsitteistä. Tutkimuksen taustalla vaikutti Viron historia ja yhteiskunnallinen murros. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen avulla. Aineisto analysoitiin holistisen sisällönanalyysin keinoin. Holistisessa sisällönanalyysissä tarkastetiltiin niitä kasvatuksen ja uskonnollisuuden kannalta merkittäviä teemoja, jotka nousivat esiin aineistosta. Alkuun aineistoa tarkasteltiin temaattisesti ja teemojen kehittyessä eri suuntiin siirryttiin tarkastelemaan kaikkien haastateltavien kokonaiskertomuksia. Käsitekarttojen ja tarinoista piirrettyjen uskonnollisuutta kuvaavien elämänkäyrien avulla ryhmiteltiin ydintarinat, joissa uskonnollisuuteen ja kasvatukseen liittyivät samankaltaiset loppuratkaisut. Tähän loppuratkaisuun vaikuttavia elementtejä analysoitiin ydinteemoittain, joissa neljää tarinatyyppiä vertailtiin. Holistisen sisällönanalyysin periaatetta toteutettin myös peilatessa kasvu- ja kasvatustarinoiden osia taustana Viron valtion tarinaan ja yhteiskunnalliseen muutokseen. Virolaisperheen uskonnollisuuden tarinat osoittautuivat hyvin moninaisiksi. Tarinoiden kokonaisvaltainen sisältö jakautui neljään tarinatyyppiin. Pimeydestä valoon oli muutostarina, jossa uskonnottomasta lapsuuskodista suuntaudutiinn seurakuntaaktiiviksi. Rauhan etsijä oli kompromissitarina, jossa pyrittiin uskonnon avulla säilyttämään tasapaino. Perinteen kantaja ja Maagikko olivat vuorottelutarinoita, joissa vahva uskonnollisuus tai syvä henkisyys sekoittui luontevasti muihin elämän osa-alueisiin ja perinteisiä arvoja kunnioitettiin. Kaikille tutkimusryhmän tarinoille oli ominaista se, että aikuisrippikoulun jälkeen uskonto koettiin niin merkittäväksi asiaksi, että sitä haluttiin eri muodoissa ja eri tavoin siirtää tuleville sukupolville. Lopputuloksena voidaan todeta, että tutkimusryhmien virolaisperheet siirtävät uskontoa lapsilleen neljällä tavalla. Pimeydestä valoon näyttämällä esimerkkiä, Rauhan etsijä luottamalla sukupolvien ketjuun ja noudattamalla riittejä (kaste), Perinteen kantaja siirtämällä perinteitä ja Maagikko luottamalla luonnolliseen siirtymöön. Siirtämisen tavassa kaikilla tyypeillä korostui kaste. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että jatkotutkimus virolaisperheistä narratiivisella metodilla toteutettuna tarjoaisi tärkeää tietoa ja itseymmärryksen lisääntymissyistä ja seurauksista sekä perheiden tilasta.

Tämän tutkimuksen tehtävänä on tuoda esille kriminaalityötä tekevien diakoniatyöntekijöiden kokemukset ja näkemykset tekemästään kriminaalityöstä. Tutkimuskysymys jakautuu kahteen osaan: kriminaalityötä tekevien diakoniatyöntekijöiden työnkuvan sekä vankien hengellisten, henkisten ja konkreettisten tarpeiden tarkasteluun. Näiden osalta selvitetään, mitä auttamismenetelmiä diakoniatyöntekijät käyttävät ja millaisilla teologisilla tausta-ajatuksilla he tekevät työtään. Diakonista kriminaalityötä käsittelevää teologista tutkimusta ei ole aiemmin tehty. Tutkimus suoritettiin laadullisena ja aineistolähtöisenä. Tutkimuksen aineisto koostuu kuuden diakoniatyöntekijän teemahaastattelusta. Kvalitatiivisen aineiston analyysissä hyödynnettiin temaattista sisällönanalyysiä. Teoreettinen pohja tutkielmalle nousee diakonisen sosiaalityön ja diakoniatyön ulottuvuuksien viitekehyksistä. Tutkimuksen keskeisimpinä tuloksina voidaan pitää kriminaalityötä tekevien diakoniatyöntekijöiden laaja-alaisen auttamistyön ja monipuolisten yhteistyöverkostojen kokonaiskuvan muodostamista sekä vankien tarpeiden tunnistamista. Tutkimus osoittaa, että vankiloissa auttaminen tapahtuu pääasiallisesti henkisenä tukena kahdenkeskisissä keskusteluissa ja ryhmätoiminnassa. Vapaudessa rikostaustaisten ihmisten auttaminen on konkreettisempaa ja yhteiskunnan palveluihin ohjaavaa. Haastatteluaineisto kertoo paitsi diakoniatyöntekijöiden kriminaalityön osatekijöistä, myös työn teologisista tausta-ajatuksista, jotka tulevat esille käytännön tekemisen kautta. Saamieni tutkimustulosten mukaan diakoninen kriminaalityö sisältää useita tekijöitä, jotka auttavat ja mahdollistavat rikostaustaisten ihmisten rikollisesta elämästä irrottautumista ja sosiaalista kuntoutumista.

Tutkielmassa tarkastellaan rippikoulujen paikallissuunnitelmia Oulun ja Helsingin hiippakunnan seurakunnissa. Tutkielmassa esitetään kuva siitä mitä paikallissuunnitelmat sisältävät sekä etsitään eroavaisuuksia Oulun ja Helsingin hiippakunnan paikallissuunnitelmien välillä. Taustaluvut käsittelevät rippikoulun syntyä, kehitystä, aiempaa tutkimusta, julkisuuskuvaa sekä rippikoulun yhteyttä kasteeseen. Tutkielman inventaarioluvussa (luku 3) taustoitetaan rippikoulun suunnitteluprosessia ja tarkastellaan sitä problematiikkaa, jota rippikoulun suunnittelulta edellytetään. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä neljästäkymmenestä rippikoulun paikallissuunnitelmasta Oulun ja Helsingin hiippakunnista, valtakunnallisesta rippikoulusuunnitelmasta Elämä, usko, rukous (RKS 2001) sekä rippikoulun suunnittelun hiippakunnallisesta ohjeistuksesta. Tässä laadullisessa sisällönanalyysissä tarkastellaan paikallissuunnitelmien sisältöjä väljänä taustateorianaan RKS 2001 sekä rippikoulun malliohjesääntö. Tutkimuskysymyksenä esitetään, mitä paikallissuunnitelmat pitävät sisällään? Tutkielman alakysymyksinä esitän, miten paikallissuunnitelmien mukaan yhteistyö koulun ja kodin välillä ilmenee sekä onko seurakunnissa yhteistyöhön yhtenevät käytännöt? Mitä muita yhteistyömuotoja ja kumppaneita paikallissuunnitelmien mukaan rippikoulutyöllä on? Tutkimuksessa etsitään paikallissuunnitelmista nousevia rippikoululle asetettuja paikallisia tavoitteita ja valintoja rippikoulun oppimisprosessille. Paikallissuunnitelmat sisältävät pääosin rippikoulun malliohjesäännön rippikoulun vuosisuunnitelmalle esittämiä sisältöjä. Näitä sisältöjä ovat rippikoulun toimintaympäristön ja paikallisten lähtökohtien pohdinta, paikallissuunnitelman tarkoituksen pohdinta ja rippikoulutyön vuosirytmin jaksottaminen. Oppimista paikallissuunnitelmissa käsitellään oppimateriaalien, ulkoläksyjen, seurakuntayhteysjakson toteuttamisen ja rippikoulumuotojen esittelyllä. Myös työmuotojen läsnäoloa rippikoulun opetustilanteissa on useissa suunnitelmissa pohdittu. Yhteistyö vanhempien kanssa on Oulun hiippakunnan seurakunnissa vilkkaampaa ja monipuolisempaa kuin Helsingin hiippakunnassa. Koulujen kanssa tehtävä yhteistyö jää kuitenkin molemmissa hiippakunnissa yksisuuntaiseksi yhteistyöksi. Muita yhteistyömuotoja paikallissuunnitelmiin ei ole kootusti kirjattuna. Paikallissuunnitelmien mukaan yhteistyö erilaisten rippikouluja järjestävien järjestöjen kanssa on mitätöntä. Konstruktivistisesta oppimiskäsityksestä huolimatta rippikouluissa opetellaan ulkoläksynä kristinuskon perusilmaisut, kuten Isä meidän, Herran siunaus, 10-käskyä, pienoisevankeliumi, kaste- ja lähetyskäsky sekä uskontunnustus. Oulun hiippakunnassa rippikoululaisilta vaaditaan ulkoläksyjen sekä seurakunnan elämään osallistumista enemmän kuin Helsingin hiippakunnan seurakunnissa. Oppikirjoina rippikoulussa käytetään Raamattua, katekismusta ja virsikirjaa. Paikallissuunnitelmien mukaan vain harvoissa seurakunnissa on käytössä muita kirjoja. Vain harvoista paikallissuunnitelmista on luettavissa RKS 2001 tavoitteiden lisäksi paikallisia rippikoulutyön tavoitteita. Rippikoulun suunnittelun ohjaus on kokonaiskirkon taholta ristiriitaista, joka heijastuu paikallissuunnitelmien kielessä, rippikoulutyöntekijöiden asenteesta paikallissuunnitelmia kohtaan, paikallissuunnitelmien sisäisissä ristiriidoissa ja paikallissuunnitelmien määrässä kokonaiskirkon tasolla. Tutkielman perusteella paikallissuunnitelman hyöty päätöksentekoprosessissa näyttäytyy laihana. Esimerkiksi rippikoulun henkilöstöresursoinnin ja tulevien ikäluokkien määrän arviointi ja pohdinta yli puolella suunnitelmista puuttuu. Oulun hiippakunnan paikallissuunnitelmissa ikäluokkien määrän arviointi oli selvästi yleisempää.

Menestyksen käsite: Esimerkkitapauksena Helsingin yliopisto pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan menestyksen käsitettä käsiteanalyyttisen menetelmän avulla. Menestyksen käsitettä tarkastellaan suhteessa lähikäsitteisiinsä ja vastakohtiinsa. Huomiota kiinnitetään myös menestyksen käsitteen historialliseen muutokseen. Menestyksen käsite sisältää lähikäsitteensä ja osan vastakohdistaan. Kirjallisuuden avulla kiinnittäen huomiota menestyksen arvioimiseen erilaisissa asiayhteyksissä. Tutkielman tavoitteena on luoda menestyksen käsitettä selkeyttäviä käsitteellisiä erotteluja, joita voidaan käyttää välineinä menestyksen käsitteen tarkastelemisessa Helsingin yliopiston kontekstissa. Välineiksi määrittyivät sisäinen, ulkoinen ja kokonaisvaltainen menestys. Menestystä voi tarkastella myös saavuttamisen, tapahtumisen ja olosuhteiden näkökulmasta. Tutkielma on toteutettu sosiaalietiikan pääaineessa sosiaalietiikan peruskäsitteiden pro seminaarissa. Teoreettisen taustan tutkielmalle muodostavat Jaana Hallamaan yhteistoiminnan etiikan teoria ja Georg Henrik von Wrightin Hyvän muunnelmia -teoksessa esitetyt teoreettiset erottelut hyvän luonteesta. Menestystä tarkastellaan teoreettisesti toiminnan ja hyvän näkökulmasta. Toiminnan ja hyvän käsitteet ovat tärkeitä etiikan ja sosiaalietiikan tutkimuskohteita. Menestystä tarkastellaan yksilötoiminnan näkökulmasta kiinnittäen huomiota menestykseen toimintana ja prosessina. Yksilötoiminnan näkökulmasta arvioidaan myös menestyksen subjektiivista puolta, menestystä teknisenä hyvänä ja suorittamisena sekä menestystä sisäisenä hyvänä ja kukoistamisena. Helsingin yliopistoa analysoidaan akateemisena yhteisönä, jonka tarkoitus on tarjota tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta. Aineistona käytetään vuosien 2007–2009, 2010–2012 sekä 2013–2016 strategiaa yhdessä Helsingin yliopiston opetuksen ja opintojen eettisten periaatteiden ja Helsingin yliopiston avajaisissa vuosina 2013 ja 2014 pidettyjä juhlapuheita. Helsingin yliopiston toimintaa verrataan analyysissa yrityksen toimintaan. Helsingin yliopiston toimintaa tarkastellaan yhteistoiminnan teorian näkökulmasta ja kiinnitetään huomiota toimijoiden intressien huomioonottamiseen. Aineistosta paljastuvia menestysnäkemyksiä kommentoidaan ajankohtaisen keskustelun avulla ja erityistä huomiota kiinnitetään vuonna 2010 voimaan tulleen yliopistouudistuksen vaikutukseen ja 1.8.2015 voimaan tulevaan uuteen Helsingin yliopiston johtosääntöön.

Etiopia on voimakkaasti urbanisoituva maa, jossa uudet kaupunkiyhteisöt hakevat muotoaan. Uskonnollinen identiteetti ja uskontojen väliset yhteydet kohtaavat kaupunkiyhteisössä toisensa lähietäisyydeltä, jolloin uskontojen tilat neuvotellaan uusiksi. Tutkimustehtävänä oli selvittää etiopialaisen protestanttisen Mekane Yesus -kirkon työntekijöiden antamia kontekstuaalisia merkityksiä vastavalmistuneelle innovatiiviselle kirkkorakennukselle, jonka arkkitehtuurissa yhdistyvät uskonnollinen tila ja varoja tuottava liiketila. Lisäksi tarkastelin rakennuksen vaikutusta Dessien kaupungin uskontotilanteeseen. Tutkimuksessa kirkkorakennus käsitetään fyysisen, sosiaalisen ja uskonnollisen tilan representaationa. Keskeinen teoriakehys on Henri Lefebvren sosiaalisen tilan teoria, jonka mukaan ihmiset tuottavat keskuudessaan sosiaalista tilaa. Tämä tila muokkautuu eletyn, havaitun ja käsitteellistetyn tilan vuorovaikutuksessa. Näkymätön sosiaalinen tila muuttuu näkyväksi ja konkreettiseksi silloin, kun ihmiset käyttäytyvät sosiaalisen tilan mukaisesti. Tutkimusmenetelmä oli laadullinen teemahaastattelu. Aineiston käsittelyssä hyödynnettiin sisällönanalyysiä abduktiivisella tutkimusotteella, jossa teoria, aiempi tutkimus ja oma tutkimusaineistoni kävivät vuoropuhelua tutkimusprosessin aikana. Teemahaastattelu tuotti aineiston, joka kuvaa haastateltavien subjektiivisia kokemuksia ja merkityksenantoa ja vahvistaa tutkimuksen kontekstuaalisuutta. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia oli havainto siitä, että kirkkorakennukselle annettiin merkityksiä uskonnollisen, sosiaalisen, fyysisen ja taloudellisen tilan kautta. Sain selville, että nämä tilat risteävät ja täydentävät toisiaan lähetystyön, uskonnollisen identiteetin, sosiaalisen arvostuksen, ryhmän itsearvostuksen ja riippumattomuuden suhteen. Dessien seurakunnan sisäinen koheesio lisääntyi, kun seurakuntalaiset antoivat vapaaehtoisen panoksensa rakennushankkeeseen. Uskontojen väliset suhteet näyttäytyivät erilaisina ryhmä- ja yksilötasolta katsottuna: yksilöiden välinen solidaarisuus ja hyväksyntä oli vahvaa, mutta uskontoryhmien välisessä diskurssissa suhde oli ohuempi. Aineisto osoittaa, että kirkkorakennuksen avulla pieni vähemmistöuskonto raivaa näkyvyyttä kaupunkitilassa sekä lisää kirkon luotettavuutta jäsenten ja muiden silmissä. Tämä voi tuottaa menestystä seurakunnan lähetystyöhön ja lisätä uusien jäsenten määrää sekä lisätä seurakunnan arvostusta. Kirkkorakennus toimii välineenä, jonka avulla seurakunta pystyy itse määrittämään sosiaalisia rajoja ja tiloja suhteessa muihin uskonnollisiin ryhmiin.

Tutkielmassa tarkastellaan mitä merkityksiä sisätautiosastojen hoitajat antavat kuolemalle. Empiirinen aineisto on kerätty narratiivisella teemahaastattelulla helmi-maaliskuussa 2013. Aineisto koostuu yhdeksän naishoitajan haastatteluista ja analyysissa on hyödynnetty haastattelukysymysten teemoja. Koska kuolemaa on tutkittu niin monen tieteenalan piirissä, tarkastellaan sitä tässä työssä useammasta eri näkökulmasta. Hoitajien vastauksia peilataan lääketieteen näkemyksiin, psykologian alaan kuuluvaan teoriaan kuoleman mielekkyydestä ja uskontotieteellisiin käsityksiin rajasta, rituaaleista ja suomalaisesta kuolemankulttuurista. Analyysi jakautuu viiteen osaan. Aluksi tarkastellaan millainen oli hoitajien ensimmäinen kosketus kuolemaan. Tämän kysymyksen yhteydessä kävi ilmi, että hoitajat olivat suhtautuneet vainajan ruumiiseen pelotta. Erityistä huolta haastateltavat olivat kantaneet kuolleen omaisista. Hoitajat toivat myös esiin ohjauksen tärkeyden ja vainajan laiton arvokkuuden. Analyysin toisessa osiossa käsitellään, millainen on hoitajien mukaan hyvä kuolema. Yleisesti kuolema on hyvä, kun ihminen kuolee vanhana mielekkään elämän eläneenä. Hyvää kuolemaa määrittää arvokkuus ja kontrolloitavuus sekä se, että kuolevalla on hyvät välit omaisiinsa. Hoitajat toivoivat itselleen joko äkkikuolemaa tai aikaa valmistautua siihen. Läheistensä kuolemasta hoitajat puhuvat samalla tapaa kuin omasta kuolemasta. Kolmannen luvun teemana on paha kuolema, jota tarkastellaan surullisen, ahdistavan ja epäoikeudenmukaisen kuoleman näkökulmista. Surullista kuolemaa luonnehtii tuttuus ja tarkoituksettomuus. Kuolevaan on muodostettu tunneside ja/tai hänellä on elämä jollakin tavalla kesken. Ahdistusta hoitajissa aiheuttavat tuttujen kuolemat, potilaan kuolemanpelko, omaisten ja potilaan väliset ristiriidat, omaisten pärjääminen ja näiden vihamielinen suhtautuminen hoitohenkilökuntaan. Hoitajat ahdistuvat kiireestä, hoidon laiminlyönneistä sekä siitä, että kuoleva joutuu olemaan yksin. Ahdistusta tuottavat myös tietynlaiset kuolevat ja kuolintavat. Epäoikeudenmukaisiksi hoitajat kokivat tarkoituksettomat kuolemat. Neljännessä analyysiosiossa käsitellään mitä kuolemassa hoitajien mukaan tapahtuu. Hoitajat kokevat kysymyksen vaikeaksi. Kuolemista hahmotetaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kuoleman kautta ja siihen liitetään myös yliluonnollisia kokemuksia. Viimeisessä luvussa tarkastellaan millainen kuolema ei herätä hoitajissa vahvoja tunteita ja miten hoitajien suhtautuminen kuolemaan on muuttunut hoitotyön myötä. Tunteita herättämätön kuolema on tyypillisesti odotettu ja hoitajan sekä kuolevan välille ei ole muodostunut tunnesidettä. Hoitotyön myötä kuolemasta on tullut kevyempi kantaa ja hoitajat kokevat tietynlaista ylpeyttä siitä, että he saavat olla kuolevan rinnalla. Kuolema on merkityksellinen ja monimerkityksinen. Siitä keskusteltaessa on syytä huomioida, kenen kuolemasta puhutaan. Kuolijalla ja kuolintavalla on väliä. Kuolemasta koetetaan tehdä monella tapaa kaunista ja tämä ilmenee myös vainajan laitossa. Paha kuolema ahdistaa hoitajia ja heillä tuntuu olevan tarve puhua siitä. Vaikka lääketieteellinen katsontatapa on hoitajissa syvässä, kuolema ei merkitse kaikille loppua. Aikaisemmin vallinnut kristillis-fatalistinen asenne kuolemaan vaikuttaa olevan murtumassa ja tämä näkyy muun muassa puheena energioista ja jälleensyntymästä. Esikristilliset piirteet näyttävät olevan edelleen osa suomalaista mielenmaisemaa.

Suomessa on lukumäärällisesti varsin vähän messiaanisia juutalaisia ja ainut seurakunta toimii varsin pienimuotoisilla resursseilla. Seurakunnasta erillään oleva, varsinaisen toimintansa jo lopettanut Suomen messiaaninen yhdistys on kuitenkin koonnut mittavan määrän opetusmateriaalejaan yleiseen käyttöön verkkosivuilleen. Tässä tutkielmassa analysoin kyseisiä materiaaleja ja pyrin asettamaan ne yleisen messiaanisen juutalaisuuden hajaantuneeseen kenttään. Richard Harveyn teos Mapping Messianic Judaism luo tavan systemaattisesti tarkastella messiaanisen juutalaisuuden eri muotoja. Suomen messiaanisen yhdistyksen opetusmateriaalit koostuvat monipuolisesti erilaisia teemoja käsittelevistä puheista. Tekstit sisältävät sekä Mooseksen kirjojen että Uuden testamentin eri kirjojen tulkintaa sekä Talmudin tekstien ja juutalaisen teologian ja elämäntavan esittelyä. Opetusmateriaalit ovat usean eri henkilön eri aikoina tuottamia. Yhteisön omien vastuuhenkilöiden omat linjaukset jäävät sivustolla mitä ilmeisimmin pimentoon ja aineistot on kerätty vierailevilta puhujilta, jotka ovat käyneet tilaisuuksissa vaihtelevan määrän. Puheiden yleisönä on ollut paljon myös ei-juutalaisia aiheesta kiinnostuneita päätellen siitä, että juutalaista ainesta selostetaan aika alkeista lähtien ja monessa puheessa myös perustellaan sitä, miksi juutalainen perinne ylipäänsä on tarpeellista tuntea. Toisaalta osassa aineistosta annetaan aika yksityiskohtaisia elämäntapaohjeita, jotka viittaisivat siihen, että myöskään puhtaasti pakanataustaisesta kuulijakunnasta tuskin on kyse. Puheiden sisällöissä on kristillisestä näkökulmasta paljon elämäntapaohjeita ja vähän opillista ainesta. Yhdistyksen opettajat painottavat uskonsa käytännöllistä puolta. Heille uskonto ei ole opinkappaleiden vastaanottamista, vaan oikeaa jumalanpalelusta ja eettisesti kestävää elämää. Tooran ja Uuden testamentin tulkinnat tuovat yhdistyksen teksteissä selkeyttä siihen, kuinka messiaanisen juutalaisen kuuluisi heidän mukaansa elää, ja kuinka Jumalaa palvella. Uusi liitto tuo yhdistyksen opetuksen mukaan ei-juutalaiselle mahdollisuuden palvella Jumalaa ilman juutalaiseksi tuloa ja kaikille mahdollisuuden olla synnistä riippumatta Jumalan palvelijana. Yhteisön linja edustaa Harveyn teoksen skaalalla juutalaisuuteen painottuvaa linjausta. Parhaiten yhteisön linjaa kuvaa Mark Kinzerin edustama Post-missionaarinen messiaaninen juutalaisuus, jossa pyritään eroon kristinuskon vaikutuksesta messiaaniseen juutalaisuuteen. Yhteistä Suomen messiaaniselle yhdistykselle ja Kinzerin edustamalle messiaaniselle juutalaisuudelle on juutalaisen lain ja pyhäpäivien perinteinen juutalainen tulkinta ja tarkka noudattaminen. Kristinuskon ei-juutalaistaustaisesta oppiaineksesta puhutaan kummassakin vain vähän ja silloin kriittiseen sävyyn.