Browsing by Title

Etiopia on voimakkaasti urbanisoituva maa, jossa uudet kaupunkiyhteisöt hakevat muotoaan. Uskonnollinen identiteetti ja uskontojen väliset yhteydet kohtaavat kaupunkiyhteisössä toisensa lähietäisyydeltä, jolloin uskontojen tilat neuvotellaan uusiksi. Tutkimustehtävänä oli selvittää etiopialaisen protestanttisen Mekane Yesus -kirkon työntekijöiden antamia kontekstuaalisia merkityksiä vastavalmistuneelle innovatiiviselle kirkkorakennukselle, jonka arkkitehtuurissa yhdistyvät uskonnollinen tila ja varoja tuottava liiketila. Lisäksi tarkastelin rakennuksen vaikutusta Dessien kaupungin uskontotilanteeseen. Tutkimuksessa kirkkorakennus käsitetään fyysisen, sosiaalisen ja uskonnollisen tilan representaationa. Keskeinen teoriakehys on Henri Lefebvren sosiaalisen tilan teoria, jonka mukaan ihmiset tuottavat keskuudessaan sosiaalista tilaa. Tämä tila muokkautuu eletyn, havaitun ja käsitteellistetyn tilan vuorovaikutuksessa. Näkymätön sosiaalinen tila muuttuu näkyväksi ja konkreettiseksi silloin, kun ihmiset käyttäytyvät sosiaalisen tilan mukaisesti. Tutkimusmenetelmä oli laadullinen teemahaastattelu. Aineiston käsittelyssä hyödynnettiin sisällönanalyysiä abduktiivisella tutkimusotteella, jossa teoria, aiempi tutkimus ja oma tutkimusaineistoni kävivät vuoropuhelua tutkimusprosessin aikana. Teemahaastattelu tuotti aineiston, joka kuvaa haastateltavien subjektiivisia kokemuksia ja merkityksenantoa ja vahvistaa tutkimuksen kontekstuaalisuutta. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia oli havainto siitä, että kirkkorakennukselle annettiin merkityksiä uskonnollisen, sosiaalisen, fyysisen ja taloudellisen tilan kautta. Sain selville, että nämä tilat risteävät ja täydentävät toisiaan lähetystyön, uskonnollisen identiteetin, sosiaalisen arvostuksen, ryhmän itsearvostuksen ja riippumattomuuden suhteen. Dessien seurakunnan sisäinen koheesio lisääntyi, kun seurakuntalaiset antoivat vapaaehtoisen panoksensa rakennushankkeeseen. Uskontojen väliset suhteet näyttäytyivät erilaisina ryhmä- ja yksilötasolta katsottuna: yksilöiden välinen solidaarisuus ja hyväksyntä oli vahvaa, mutta uskontoryhmien välisessä diskurssissa suhde oli ohuempi. Aineisto osoittaa, että kirkkorakennuksen avulla pieni vähemmistöuskonto raivaa näkyvyyttä kaupunkitilassa sekä lisää kirkon luotettavuutta jäsenten ja muiden silmissä. Tämä voi tuottaa menestystä seurakunnan lähetystyöhön ja lisätä uusien jäsenten määrää sekä lisätä seurakunnan arvostusta. Kirkkorakennus toimii välineenä, jonka avulla seurakunta pystyy itse määrittämään sosiaalisia rajoja ja tiloja suhteessa muihin uskonnollisiin ryhmiin.

Tutkielmassa tarkastellaan mitä merkityksiä sisätautiosastojen hoitajat antavat kuolemalle. Empiirinen aineisto on kerätty narratiivisella teemahaastattelulla helmi-maaliskuussa 2013. Aineisto koostuu yhdeksän naishoitajan haastatteluista ja analyysissa on hyödynnetty haastattelukysymysten teemoja. Koska kuolemaa on tutkittu niin monen tieteenalan piirissä, tarkastellaan sitä tässä työssä useammasta eri näkökulmasta. Hoitajien vastauksia peilataan lääketieteen näkemyksiin, psykologian alaan kuuluvaan teoriaan kuoleman mielekkyydestä ja uskontotieteellisiin käsityksiin rajasta, rituaaleista ja suomalaisesta kuolemankulttuurista. Analyysi jakautuu viiteen osaan. Aluksi tarkastellaan millainen oli hoitajien ensimmäinen kosketus kuolemaan. Tämän kysymyksen yhteydessä kävi ilmi, että hoitajat olivat suhtautuneet vainajan ruumiiseen pelotta. Erityistä huolta haastateltavat olivat kantaneet kuolleen omaisista. Hoitajat toivat myös esiin ohjauksen tärkeyden ja vainajan laiton arvokkuuden. Analyysin toisessa osiossa käsitellään, millainen on hoitajien mukaan hyvä kuolema. Yleisesti kuolema on hyvä, kun ihminen kuolee vanhana mielekkään elämän eläneenä. Hyvää kuolemaa määrittää arvokkuus ja kontrolloitavuus sekä se, että kuolevalla on hyvät välit omaisiinsa. Hoitajat toivoivat itselleen joko äkkikuolemaa tai aikaa valmistautua siihen. Läheistensä kuolemasta hoitajat puhuvat samalla tapaa kuin omasta kuolemasta. Kolmannen luvun teemana on paha kuolema, jota tarkastellaan surullisen, ahdistavan ja epäoikeudenmukaisen kuoleman näkökulmista. Surullista kuolemaa luonnehtii tuttuus ja tarkoituksettomuus. Kuolevaan on muodostettu tunneside ja/tai hänellä on elämä jollakin tavalla kesken. Ahdistusta hoitajissa aiheuttavat tuttujen kuolemat, potilaan kuolemanpelko, omaisten ja potilaan väliset ristiriidat, omaisten pärjääminen ja näiden vihamielinen suhtautuminen hoitohenkilökuntaan. Hoitajat ahdistuvat kiireestä, hoidon laiminlyönneistä sekä siitä, että kuoleva joutuu olemaan yksin. Ahdistusta tuottavat myös tietynlaiset kuolevat ja kuolintavat. Epäoikeudenmukaisiksi hoitajat kokivat tarkoituksettomat kuolemat. Neljännessä analyysiosiossa käsitellään mitä kuolemassa hoitajien mukaan tapahtuu. Hoitajat kokevat kysymyksen vaikeaksi. Kuolemista hahmotetaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kuoleman kautta ja siihen liitetään myös yliluonnollisia kokemuksia. Viimeisessä luvussa tarkastellaan millainen kuolema ei herätä hoitajissa vahvoja tunteita ja miten hoitajien suhtautuminen kuolemaan on muuttunut hoitotyön myötä. Tunteita herättämätön kuolema on tyypillisesti odotettu ja hoitajan sekä kuolevan välille ei ole muodostunut tunnesidettä. Hoitotyön myötä kuolemasta on tullut kevyempi kantaa ja hoitajat kokevat tietynlaista ylpeyttä siitä, että he saavat olla kuolevan rinnalla. Kuolema on merkityksellinen ja monimerkityksinen. Siitä keskusteltaessa on syytä huomioida, kenen kuolemasta puhutaan. Kuolijalla ja kuolintavalla on väliä. Kuolemasta koetetaan tehdä monella tapaa kaunista ja tämä ilmenee myös vainajan laitossa. Paha kuolema ahdistaa hoitajia ja heillä tuntuu olevan tarve puhua siitä. Vaikka lääketieteellinen katsontatapa on hoitajissa syvässä, kuolema ei merkitse kaikille loppua. Aikaisemmin vallinnut kristillis-fatalistinen asenne kuolemaan vaikuttaa olevan murtumassa ja tämä näkyy muun muassa puheena energioista ja jälleensyntymästä. Esikristilliset piirteet näyttävät olevan edelleen osa suomalaista mielenmaisemaa.

Suomessa on lukumäärällisesti varsin vähän messiaanisia juutalaisia ja ainut seurakunta toimii varsin pienimuotoisilla resursseilla. Seurakunnasta erillään oleva, varsinaisen toimintansa jo lopettanut Suomen messiaaninen yhdistys on kuitenkin koonnut mittavan määrän opetusmateriaalejaan yleiseen käyttöön verkkosivuilleen. Tässä tutkielmassa analysoin kyseisiä materiaaleja ja pyrin asettamaan ne yleisen messiaanisen juutalaisuuden hajaantuneeseen kenttään. Richard Harveyn teos Mapping Messianic Judaism luo tavan systemaattisesti tarkastella messiaanisen juutalaisuuden eri muotoja. Suomen messiaanisen yhdistyksen opetusmateriaalit koostuvat monipuolisesti erilaisia teemoja käsittelevistä puheista. Tekstit sisältävät sekä Mooseksen kirjojen että Uuden testamentin eri kirjojen tulkintaa sekä Talmudin tekstien ja juutalaisen teologian ja elämäntavan esittelyä. Opetusmateriaalit ovat usean eri henkilön eri aikoina tuottamia. Yhteisön omien vastuuhenkilöiden omat linjaukset jäävät sivustolla mitä ilmeisimmin pimentoon ja aineistot on kerätty vierailevilta puhujilta, jotka ovat käyneet tilaisuuksissa vaihtelevan määrän. Puheiden yleisönä on ollut paljon myös ei-juutalaisia aiheesta kiinnostuneita päätellen siitä, että juutalaista ainesta selostetaan aika alkeista lähtien ja monessa puheessa myös perustellaan sitä, miksi juutalainen perinne ylipäänsä on tarpeellista tuntea. Toisaalta osassa aineistosta annetaan aika yksityiskohtaisia elämäntapaohjeita, jotka viittaisivat siihen, että myöskään puhtaasti pakanataustaisesta kuulijakunnasta tuskin on kyse. Puheiden sisällöissä on kristillisestä näkökulmasta paljon elämäntapaohjeita ja vähän opillista ainesta. Yhdistyksen opettajat painottavat uskonsa käytännöllistä puolta. Heille uskonto ei ole opinkappaleiden vastaanottamista, vaan oikeaa jumalanpalelusta ja eettisesti kestävää elämää. Tooran ja Uuden testamentin tulkinnat tuovat yhdistyksen teksteissä selkeyttä siihen, kuinka messiaanisen juutalaisen kuuluisi heidän mukaansa elää, ja kuinka Jumalaa palvella. Uusi liitto tuo yhdistyksen opetuksen mukaan ei-juutalaiselle mahdollisuuden palvella Jumalaa ilman juutalaiseksi tuloa ja kaikille mahdollisuuden olla synnistä riippumatta Jumalan palvelijana. Yhteisön linja edustaa Harveyn teoksen skaalalla juutalaisuuteen painottuvaa linjausta. Parhaiten yhteisön linjaa kuvaa Mark Kinzerin edustama Post-missionaarinen messiaaninen juutalaisuus, jossa pyritään eroon kristinuskon vaikutuksesta messiaaniseen juutalaisuuteen. Yhteistä Suomen messiaaniselle yhdistykselle ja Kinzerin edustamalle messiaaniselle juutalaisuudelle on juutalaisen lain ja pyhäpäivien perinteinen juutalainen tulkinta ja tarkka noudattaminen. Kristinuskon ei-juutalaistaustaisesta oppiaineksesta puhutaan kummassakin vain vähän ja silloin kriittiseen sävyyn.

Tämän pro gradu tutkielman tavoite on kuvailla venäläistä messianismia neljän eri historiallisen tapahtuman valossa. Tutkimuksen aineistona toimii Venäjän presidentin virallisilta sivustolta (kremlin.ru/en) löytyvät Venäjän presidenttien Vladimir Putinin ja Dimitri Medvedevin puheet. Puheiden historialliset tapahtumat rajautuvat vuosina 2000 ja 2001 Jugoslavian jälleenrakennuksen aikaan ja Tsetsenian toiseen sotaan. Kolmas historiallinen tapahtuma rajautuu Georgian vuonna 2008 käytyyn sota, joka osuu presidentti Dimitri Medvedevin kaudelle. Neljäs rajaus käsittelee vuoden 2014 puheita liittyen alkaneeseen kriisiin Ukrainassa. Viides rajaus käsittelee Syyrian sisällisotaa 2013-2018 välisenä aikakautena. Metodina tutkimuksessa käytetään teoriaohjaava sisällönanalyysiä, jota ohjaa lähdekirjallisuuden avulla rakentunut venäläinen messianismi. Venäläinen messianismi jakaantuu kolmeen eri kategoriaan: A) messiaan seurakuntaan B) messiaan vihollisiin ja C) messiaan missioon. Kategoriaan A) järjestyvät ne kohdat presidenttien puheesta, joita Venäjä toimillaan tukee tai jotka kuuluvat oleellisena osana Venäjän toimintaan. B) kategoriaan järjestyy sellaiset tekstin kohdat, jotka ilmentävät niitä ryhmittymiä, joita vastaan Venäjä toimintansa suuntasi. C) Kategoriaan kuuluu sellaiset tekstin kohdat, joissa ilmenee Venäjän toiminta tai tavoite. Tämän tutkimuksen valossa venäläinen messianismi on pysynyt historian saatossa peruspiirteiltään samanlaisena. Aineistosta on löydettävissä selkeä Venäjän messiaan toiminnan päätrendi. Se tavoittelee maailman valtaa ja vastustaa Yhdysvaltojen johtamaa yksinapaista maailmaa. Länsi on edelleen Venäjän vastustustaja, kuten jo 1400-luvulla kolmannen Rooman ja myöhemmin slavofiilien 1800-luvun opissa.

Tässä tutkielmassa tarkastelen ehtoollisen metafysiikan ja ehtoollisspiritualiteetin välistä suhdetta läntisen kristinuskon kolmessa suuressa perinteessä: roomalaiskatolisessa, luterilaisessa ja reformoidussa perinteessä. Lähtökohdan tähän tutkimukseen antaa saksalaisen filosofin Erwin Metzken teos Jumala ja materia, jossa Metzke tarkastelee Lutherin ehtoollisteologiaa metafysiikan ja spiritualiteetin tasoilla. Tarkastelen sitä, miten Metzke näkee ehtoollisen metafysiikan ja spiritualiteetin suhteen Lutherin ehtoollisteologiassa ja vertaan hänen näkemyksiään kristinuskon kolmen eri perinteen näkemyksiin ehtoollisen metafysiikasta ja spiritualiteetista. Tarkastellessani ehtoollisen metafysiikkaa läntisessä kristikunnassa hyödynnän James Arcadin ehtoollisteologisia malleja, jossa hän jaottelee erilaiset ehtoolliskäsitykset sen perusteella, miten Kristuksen nähdään olevan läsnä ehtoollisessa. Arcadin jaottelun pohjalta läntinen kristikunta voidaan jakaa joko korporaaliseen tai pneumaattiseen ehtoollismalliin. Korporaalisessa mallissa Kristuksen läsnäolo ehtoollisaineissa nähdään olevan ruumiillista, materiaalista. Pneumaattisessa mallissa Kristuksen läsnäolo ehtoollisainessa nähdään olevan hengellistä. Korporaalisen mallin mukaista ehtoollisteologiaa nähdään roomalaiskatolisessa ja luterilaisessa perinteessä ja tämän mallin sisällä vaikuttaa erilaisia tulkintoja kuten transsubstantiaatio, konsubstantiaatio ja impanaatio. Pneumaattinen malli taas vaikuttaa erityisesti reformoiduissa perinteissä, joissa Kristuksen läsnäolo ehtoollisaineissa nähdään tapahtuvan symbolisesti, merkitysten tasoilla. Reformoitu kristillisyys on kuitenkin hyvin jakautunutta ehtoollisteologiassaan. Ehtoollisspiritualiteettia tarkastellessani hyödynnän laajasti spiritualiteetin teologian kirjallisuutta jokaisesta käsiteltävästä kristillisestä perinteestä. Roomalaiskatolisessa ehtoollisspiritualiteetissa korostuu ajatus eukaristisesta uhrista, johon kirkko osallistuu. Luterilaisessa ehtoollisspiritualiteetissa korostuu ajatus yhdistymisestä Kristukseen ehtoollisen kautta. Reformoidussa ehtoollisspiritualiteetissa korostuu ajatus ehtoollisesta Kristuksen ja hänen ristinkuolemansa muistoateriana, mutta reformoidussa perinteessä on useita ehtoollisspiritualiteetin painotuksia. Kaikki tarkastellut kristilliset perinteet näkevät jonkinlaisen yhteyden ehtoolliselle osallistumisen ja syntien anteeksi antamisen välillä. Metzken tekstistä nousevat ajatukset Jumalan läsnäolosta konkreettisessa todellisuudessa luovat siltaa ehtoollisen metafyysisen ja spirituaalisen tarkastelun välille. Erityisesti Metzken ajatukset Lutherin ubikviteettiopista tuovat esille näkökulmia, jossa Jumala voi olla kaikkialla läsnä, mutta ehtoollisessa hän on erityisesti läsnä ihmistä varten. Ehtoollisessa Jumala on yhteydessä ihmisiin ja lahjoittaa heille syntien anteeksi antamisen.

Tutkimuksessani tarkastelen Suomen ja Neuvostoliiton välillä 1939–1940 käytyyn talvisotaan liittyviä kirjoituksia kahdessa lehdessä, Herättäjä-Yhdistyksen julkaisemassa Hengellisessä kuukauslehdessä ja SLEY:n julkaisemassa Sanansaattaja-lehdessä. Tutkin aineistoa systemaattisesti tarkastelemalla lehdissä hahmottunutta kuvaa sodasta syventyen niissä esiin nousseisiin aiheisiin. Aikarajaukseni on syyskuusta 1939 toukokuuhun 1940 saadakseni selville kokonaisvaltaisen kuvan sodanaikaisesta mielenmaisemasta. 24-sivuista Hengellistä kuukauslehteä julkaistiin kerran kuussa ja 16-sivuista Sanansaattajaa pääsääntöisesti kahdesti kuussa, mutta sota-aikana vain kerran kuussa. Tutkin, miten talvisotaa käsitellään lehdissä sekä millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä niistä löytyy. Tutkin myös, miten lehtien taustalla vaikuttavat herätysliikkeet, herännäisyys ja evankelinen liike, näkyvät kirjoituksissa. Näiden kysymysten lisäksi tarkastelen kokoavasti lehdistä nousevaa miesihannetta tutkittavana aikana. Sotaa käsitellään lehdissä paljon. Siihen liittyvät kirjoitukset vievät tutkittavana aikana noin puolet molempien lehtien sivutilasta. Sanansaattajan ja Hengellisen kuukauslehden poikkeavat profiilit tuovat niiden kirjoituksiin erilaisia äänenpainoja. Kansallis-isänmaallisen Hengellisen kuukauslehden painopiste ei ole ainoastaan hengellisissä kysymyksissä, vaan siinä otetaan kantaa myös ajankohtaisiin aiheisiin. Sanansaattaja keskittyy sen sijaan pääasiallisesti hengellisiin aiheisiin ja SLEY:n sisäisiin asioihin. Molemmat lehdet pitävät sotaa kutsuna parannukseen. Ne esittävät sodan syyksi suomalaisten syntisyyden ja lopunaikojen läheisyyden. Toisaalta sotaa pidetään Jumalan suomalaisille antamana pyhänä tehtävänä, jonka tarkoituksena on hävittää ateistinen bolševismi maailmasta. Molemmat lehdet ottavat uutisen maaliskuussa 1940 solmitusta rauhansopimuksesta järkyttyneenä vastaan. Tutkimuksessani osoitan yhdeltä osalta 1920–1930-luvuilla tavoitellun kansan eheytymisen toteutuneen. Etenkin Sanansaattajan kirjoituksissa iloitaan Suomen kansan käyneen yhtenä miehenä taisteluun vihollista vastaan luokkaristiriidoista huolimatta. Herännäisyyden painotukset ikävöivästä uskosta ja maailmasta erottautumisesta näkyvät Hengellisen kuukauslehden kirjoituksissa. Myös herännäisyyden luonne kansallis-isänmallisena liikkeenä tulee kirjoituksista esille. Suomalaisia ihannoidaan suuresti ja lehdessä esiintyy myönteisyyttä Suur-Suomi-aatteelle. Niin ikään Sanansaattajasta voi havaita evankelisen liikkeen keskeiset opilliset korostukset pelastusvarmuudesta ja luterilaisen teologian painotuksesta. Lehtiä lukiessani tarkastelen myös, millaisia miehiä niissä ihaillaan ja mitä miehiltä odotetaan tutkittavana aikana. Tähän liittyen lehdistä nousee esiin kolme ominaisuutta: uskonnollisuus, urheus ja uhrialttius. Lujasti uskonnollisia ja rohkeita miehiä ihaillaan molemmissa lehdissä ja heidän odotetaan olevan valmiita uhraamaan henkensä isänmaan puolesta. Nämä ominaisuudet sopivat myös ajan yleiseen miesihanteeseen, johon poikia kasvatettiin nuoresta pitäen. Aineksia miesihanteeseen liittyen löytyy erityisesti Hengellisessä kuukauslehdessä julkaistuista kirjeistä rintamalta. Sota-aikana erityisesti uhrialttius tulee korostetusti esiin kirjoituksista.

Tutkimuksessani tarkastelen erämaaisien Barsanufius ja Johannes kirjeitä, jotka on kirjoitettu 500-luvulla Gazassa Seridoksen luostarissa. Näille eristyksissä eläville isille kirjoitettiin kysymyksiä, joihin he vastasivat antaen kysyjille neuvoja ja ohjeita, sekä lohtua ja kannustusta. Erämaaisät toimivat henkisinä ohjaajina munkeille. Tutkielmassani tarkastelen ohjauksessa esiin nousevia kysymyksiä. Ohjaus tähtää munkkien henkiseen kehitykseen. Tutkimuskysymykseni on selvittää, miten mieltä hallitaan henkisellä harjoituksella ja millainen on tavoiteltava täydellisyyden tila. Tutkimukseni lähdeaineistona toimii erämaaisien kirjekokoelma, jonka on kääntänyt kreikasta englanniksi John Chryssavgis. Valikoin ne kirjeet ja niiden kohdat, jotka antavat neuvoja mielen hallintaan, ajatuksien tarkasteluprosessiin, häiritsevien ajatusten poistamiseen ja munkkien tavoiteltavaan täydellisyyden tilaan. Tarkastelen ja kuvailen, millaista on Barsanufiuksen ja Johanneksen tarjoama henkinen ohjaus. Ohjauksen ideana on, että ohjattava paljastaa isälleen kaikki ajatuksensa, etenkin mielenrauhaansa häiritsevät pahat ajatukset. Mitään ei saa tehdä ilman ohjausta, koska ohjaaja on kuin Jumala ja tietää oikeat neuvot. Henkisen ohjauksen tavoite on lopulta vaikuttaa munkin pelastukseen, muuttaa munkin sisäisyys harmoniaan niin, että hän on vapaa kiusauksista ja elää tyyneyden tilassa. Mielen hallinta henkisenä harjoituksena on haastava, intensiivinen prosessi, jossa munkki tarvitsee paljon sitkeyttä, sitoutumista ja toistoa. Henkiset harjoitukset, joita munkit tekevät ajatusten taltuttamiseen ovat rukous, meditaatio, mietiskely, psalmien tai Raamatun lauseiden lukeminen, sekä jatkuva valppaus tarkastelemalla itseään ja ajatuksiaan. Barsanufius ja Johannes painottavat erityisesti oman tahdon tukahduttamista, minkä kautta munkki täyttää Jumalan tahdon eikä toimi oman itsekkään halunsa mukaan. Tutkimukseni perusteella argumentoin, että munkki tarvitsee mielen hallitsemiseksi erottelukykyä, tietoisuutta, valppautta ja kurinalaisuutta. Oman harjoittelun lisäksi munkki tarvitsee henkisen isän ja lopulta Jumalan avun tavoitteen onnistumiseksi. Päädyn johtopäätelmiin, joissa totean, että erämaaisät painottavat rukousta harjoituksena mielen hallintaan. Täydellisyyden tila on kokonaisvaltainen kirkas jumalaksi korotettu tila. Täydellinen on suorastaan yli-ihminen, joka hallitsee mielensä ja on vapaa halusta ja kiusauksista.

Tämä pro gradu -tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus, joka perustuu kahdeksaan (8) haastatteluun. Haastattelut on nauhoitettu ja äänitysmateriaali on litteroitu sekä analysoitu. Analysoimisessa on käytetty sisällönanalyysiä. Tämän tutkimuksen toimijoina ovat omaiset – miespuoliset – jotka ovat osallistuneet sekä arkun kantamiseen että haudan täyttämiseen lapioimalla arkun hautaamisen yhteydessä. Tutkimuksessani on kyse erään hautausrituaalin tutkimisesta – arkkuhaudan täyttö lapioimalla. Tarkemmin siitä mitä merkityksiä omaiset antavat tälle tapahtumalle. Alku hypoteesini oli, että yksi vahvimmista merkityksistä olisi paikkakunta sidonnaisuus sekä se, että kyseessä on vain tapa, josta ei osata luopua. Pro gradu -tutkielmani mukaan ei kuitenkaan välttämättä ole kyse tiettyjen paikkakuntien toiminta tavasta, vaan pikemminkin tapa peittää hauta lapioimalla omaisten voimin liittyisi sukuihin ja vielä tarkemmin jopa yksilöihin sukujen sisällä. Eli ikään kuin jollain suvuilla on ollut tapana toimia näin, mutta koko suku ei niin enää toimi vaan tietyt henkilöt kannattelevat tätä tapaa ja vievät sen mukanaan sinne missä asuvat. Haastattelin neljä (4) henkilöä Lapissa ja neljä (4) pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkilaiset ovat myös alun perin kotoisin Lapista. Toinen erittäin merkittävä syy osallistua haudan täyttöön lapioimalla oli viimeinen hyvästijättö tai palvelus. Kolmas syy on asian konkretisoituminen – kuolema konkretisoituu. Asia ei jää kesken eikä sitä voi enää perua. Kunniatehtävästä oli myös kyse joidenkin haastateltavien kohdalla sillä he kokivat, että tehtävään osallistuminen on pääsemistä osalliseksi tätä tehtävää. Velvollisuus nousi esille mitä läheisemmästä vainajasta oli kyse, varsinkin jos vainajana olivat omat vanhemmat ja lapset. Myös surutyön merkitys on mainittava, kun annetaan merkityksiä arkkuhaudan täytölle lapioimalla omaisten voimin. Surutyön merkitys on suuri. Tämä tapa on joillekin omaisista erittäin merkittävä. Ja niin kuin useampi haasteltava kertoi, että heidän mielestään tämä tapa pitäisi olla aina mahdollinen, mikäli omaiset sitä haluavat. Se on pieni asia seurakunnalle, mutta saattaa olla todella merkittävä asia omaisille. Jokainen hautaus tulisikin hoitaa aina tapauskohtaisesti sekä kuunnellen ja kunnioittaen vainajan ja hänen läheistensä toiveita. Kuolema on kuitenkin jokaisen elämän konkreettinen loppu, josta seuraa ainutkertainen asia – vainajan hautaaminen, viimeinen matka. Ja tällä matkalla omaiset ja heidän toiveensa ovat merkittävässä roolissa.

Tutkin pro gradu -työssäni Yhdysvaltojen mustien kansalaisoikeusliikkeen käsittelyä Suomen kirkollisessa lehdistössä liikkeen keskeisimpinä toiminnan vuosina 1963–1968. Selvitän, miten kirkollinen lehdistö reagoi kansalaisoikeusliikkeeseen, ja mitkä olivat niitä asioita ja tapahtumia, joita lehdet toivat liikkeestä esille. Keskeistä työssäni on myös kansalaisoikeusliikkeen näkyvimmän johtajan Martin Luther King Juniorin lehdistössä saaman huomion analysointi. Olennaista tutkimuksen kannalta on selvittää, käsittelivätkö tutkimani lehdet kansalaisoikeusliikkeen toimintaa hengellisestä näkökulmasta vai pelkästään uutisina Yhdysvaltojen poliittisista tapahtumista. Käytännössä tähän liittyy myös kysymys siitä, koskettiko Yhdysvaltojen mustien ahdinko kirjoitusten mukaan suomalaista kristittyä. Tutkimukseni taustan kannalta tärkeää on selvittää mustien rotusorron historiaa Yhdysvalloissa sekä Kingin liikkeeseen tuomaa ajattelupohjaa. Tutkimukseni lähteinä käytän Kotimaan, Församlingsbladetin, Herättäjän, Sanan ja Etsijän numeroita vuosilta 1963–1968. Vuodelta 1967 lähdemateriaalia ei ole kuitenkaan löytynyt. Ajallisesti tutkimus sijoittuu kansalaisoikeusliikkeen organisoiman Birminghamin kampanjan alusta aina Kingin murhan aiheuttamaan kuohuntaan asti. Tutkimukseni on vahvasti sidottu kansalaisoikeusliikkeen keskeisiin tapahtumiin, joiden kautta esittelen liikkeen saamaa huomiota. Tämän takia en käykään, Etsijää lukuun ottamatta, järjestelmällisesti läpi kaikkia tutkimieni vuosien numeroita, vaan tutkittavat numerot ovat ilmestyneet aikoina, jolloin kansalaisoikeusliike toimi aktiivisesti ja näkyvästi. Tutkimukseni on kirkollisen lehdistön ja kansalaisoikeusliikkeen tutkimuksessa ainutlaatuinen. Liikkeen lehdistössä saamaa vastaanottoa ei ole Suomessa aiemmin tutkittu. Kansalaisoikeusliikettä koskeva tutkimus on keskittynyt lähinnä Kingin ajattelun kuvailuun. Merkityksellisen tutkimusaiheesta tekee myös se, että syvemmällä tasolla tutkimus kuvailee sitä, millaisena kirkon epäviralliset äänenkannattajat näkivät ajan, jolloin yhteiskunnan sosiaalisiin ongelmiin puuttuminen alettiin nähdä kristityn tehtävänä. Lehtien kansalaisoikeusliikkettä koskeva keskustelu onkin nähtävä osana muuta ajan kehitystä ja sen henkeä. Vuosikymmenen ajan henki ja aikakauden suuret muutokset näkyvät selkeästi tutkimukseni tuloksissa. Kaukaisesta tapahtumapaikastaan huolimatta Yhdysvaltojen mustien kansalaisoikeusliike sai varsin paljon huomiota tutkimissani lehdissä niin pakinoissa, uutisissa kuin raporteissa tapahtumapaikoiltakin. Liikkeen toimintaa ja erityisesti Kingiä liikkeen johtajana ihailtiin ja liikettä hyödynnettiin esimerkkinä siitä, miten suomalaisten kristittyjenkin tulisi suhtautua maailmaan. Useissa lehdissä koettiinkin tarpeelliseksi nostaa esille Suomen omia ”rotukysymyksiä”, joista keskeisimpänä nähtiin romanien asema. Ajan kehitykseen varauksellisesti suhtautuvaa Herättäjää lukuun ottamatta lehdet suhtautuivat hyvin suopeasti mustien kansalaisoikeusliikkeen tarjoamaan sosiaalisen herätykseen. Erityisesti Kotimaan päätoimittaja Simo Talvitie paneutui mustien rotusortoon ja sen tarjoamiin opetuksiin myös Suomen tasolla. Selityksenä lehtien mustien kansalaisoikeusliikkeen runsaalle käsittelylle ja niiden tavalle käsitellä liikettä nousee keskeisenä aikaa leimaava kansainvälistyminen. Median kehittyminen erityisesti television myötä ja matkustamisen helpottuminen mahdollistivat entistä enemmän muiden maiden tapahtumien seuraamisen ja niihin kantaa ottamisen. Aikaansa seuraavien kristittyjen tehtäväksi nähtiinkin maailman tapahtumista perillä oleminen ja myös oman yhteiskunnan epäkohtien esille tuominen. Nämä eivät tutkimukseni mukaan olleet vain radikaalin ylioppilasnuorison kiinnostuksen kohteita vaan vähitellen myös monen suomalaisen kristityn.

Tämän Pro gradun aiheena on tutkia, mitä messuun ja jumalanpalveluksiin osallistuvat kokevat kyseisissä tilaisuuksissa Inkoon seurakunnassa. Erityiskysymyksenä on kaksikielisyyden vaikutus messun ja jumalanpalveluksen kokemukseen. Lisäksi tutkimuksessa tutkitaan niiden työntekijöiden kokemusta, jotka pitävät kaksikielisiä messuja ja jumalanpalveluksia. Kaksikielisyys on erityiskysymyksenä, koska Inkoo on kaksikielinen seurakunta, jossa käytetään suomea ja ruotsia käyttökielinä. Päätutkimuskysymyksiä ovat seuraavat kysymykset. Mikä on tärkeää messussa ja jumalanpalveluksessa? Mitä messu ja jumalanpalvelus antavat hengellisessä mielessä osallistujalle? Vaikuttaako kaksikielisyys messu- ja jumalanpalveluskokemukseen? Vaikuttaako kaksikielisyys messun ja jumalanpalveluksen ymmärrettävyyteen? Tutkimus tehtiin kyselytutkimuksella Inkoon seurakuntalaisille sekä haastattelemalla kaksikielisiä messuja ja jumalanpalveluksia pitävät seurakunnan työntekijät, joita on kaksi. Kyselylomakkeessa oli avoimia kysymyksiä, joihin osallistuja pystyi vastaamaan omin sanoin, sekä kysymyksiä, joissa oli valmiit vastausvaihtoehdot. Kyselytutkimus toteutettiin Internet tutkimuksella, johon Inkoon kirkossa järjestettäviin jumalanpalveluksiin ja messuihin osallistujat pystyivät vastaamaan. Lisäksi Inkoon kirkkoon vietiin paperisia versioita kyselystä. Tutkimukseen, joka toteutettiin 8.12.2017 – 11.2.2018, saattoi vastata molemmilla kielillä. Haastattelut tapahtuivat 12.2.2018, 1.3.2018 ja 4.4.2018, ja haastattelut tehtiin suomenkielellä. Haastateltavina olivat seurakunnan kirkkoherra ja seurakuntapappi. Tutkimuksen tulokseksi saadaan, että osallistujat pitävät messuissa ja jumalanpalveluksissa tärkeimpänä asiana yhteyttä Jumalaan ja yhteyttä seurakuntaan. Yhteyden kokemisen kautta seurakuntalaiset saavat parhaan kokemuksen messuista ja jumalanpalveluksista. Muita tärkeiksi nousseita asioita messussa ja jumalanpalveluksessa ovat virret, musiikki, laulaminen, rukous ja että osallistuja kokee olevansa Jumalaa lähellä. Messun ja jumalanpalveluksen osioista tärkeimmäksi nousee vastaajille saarna ja ehtoollinen. Saarna koetaan merkitykselliseksi sen takia, että sen kautta Raamatun sanaa tuodaan nykypäivään, ja se välittää kuulijoilleen Jumalan armoa ja rakkautta. Ehtoollinen nousee tärkeäksi sen henkilökohtaisuuden ja pelastusmerkityksen kautta. Ehtoollinen koetaan asiaksi, jolla saa syvimmän yhteyden Jumalaan, pelastukseen ja koko messun tai jumalanpalveluksen sanomaan. Messun ja jumalanpalveluksen hengellinen anti vaihtelee suuresti vastaajien kesken, johtuen sen henkilökohtaisuudesta. Hengellisesti messu ja jumalanpalvelus voivat antaa osallistujalle yhteyttä Jumalaan, voimaa arkeen, rauhaa sydämeen, Jumalan läsnäoloa, ja se voi hoitaa ja rakentaa osallistujan suhdetta Jumalaan. Tuloksissa tulee esille, että kielellä on suuri merkitys osallistujan kokemukseen messusta ja jumalanpalveluksesta. Kaksikielisyys koetaan useimmiten negatiiviseksi asiaksi, joka huonontaa messu ja jumalanpalveluskokemusta. Kaksikielisyys koetaan vaikeaksi ja negatiiviseksi sen tähden, että toista kieltä ei ymmärretä tai osata. Messu- ja jumalanpalveluskokemus jää näin ollen epätäydelliseksi kuulijalle. Kaksikielisyys vaikeuttaa ymmärtämistä, tuntuu usein häiritsevältä ja rikkoo kokonaisuutta. Messun ja jumalanpalveluksen seuraaminen on näin ollen vaikeaa. Kaksikielisyys koetaan myös positiivisena asiana messussa ja jumalanpalveluksessa. Kaksikielisyyden avulla osallistuja oppii uusia virsiä ja kokee yhteyttä toisiin seurakuntalaisiin, kielestä riippumatta. Kaksikielisyydestä ja kielimuurista huolimatta ihmiset kokevat yhteyttä Jumalaan ja seurakuntaan Inkoon yksi- ja kaksikielisissä messuissa ja jumalanpalveluksissa. Saatujen tulosten perusteella Inkoon seurakunnan kannattaa erityisesti kaksikielisissä messuissa ja jumalanpalveluksissa kiinnittää vielä enemmän huomiota kielten tasapainoon, tunnelman ja yhteyden luomiseen, ihmisten kohtaamiseen, saarnan ymmärrettävyyteen, ja ehtoollisen jakosanojen kieleen. Näihin osa-alueisiin siksi, että ne koetaan tärkeimmiksi asioiksi, jotka vaikuttavat osallistujan kokonaiskokemukseen.