Browsing by study line "Uppgifter i kyrkorna och religiösa samfund"

Tutkielmani tutkimuskysymykseni on, onko papin velvollisuus vapaapäivänäkin kuunnella ihmistä, joka papin vapaa-ajalla törmää pappiin sattumalta esimerkiksi kaupassa, ja haluaisi jutella papille luottamuksellisesti sillä hetkellä, koska tietää tämän olevan pappi. Jos on, missä määrin. Tavoitteenani on pappien tukeminen oman pappisidentiteetin löytämisessä tarjoamalla erilaisia vaihtoehtoja ja ajatuksia sille, miten vapaa-ajalla toimia, kun joku ihminen tunnistaa papiksi ja haluaa jutella luottamuksellisesti. Kirjoitan tutkielmassani tähän liittyen kutsumuksesta, sielunhoidosta ja rajaamisen tärkeydestä. Rajaan tutkimukseni koskemaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappeja, jotka ovat myös papin virassa (eli työskentelevät jossain seurakunnassa jossain seurakunnan papin virassa). Tein tutkielmassani laadullista tutkimusta, ja keräsin tutkimusaineistoni haastattelemalla teemahaastatteluina kahdeksaa papin virassa toimivaa henkilöä eri seurakunnista. Nauhoitin tekemäni haastattelut, litteroin ne ja tämän jälkeen laitoin haastattelujen tulokset keskustelemaan aiemman tutkimuksen ja muun kirjallisuuden kanssa. Käytin haastattelujen analysoinnissa aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Haastattelujen tuloksista ilmeni yleinen ajatus siitä, että pappi on aina pappi, ja se tuo mukanaan tiettyjä velvollisuuksia, mutta tämä ei tarkoita, että papin pitäisi aina olla käytettävissä. Jokaisen papin pitää löytää omat tapansa rajata sitä, miten paljon on muiden ihmisten käytettävissä vapaa-ajallaan. On kuitenkin tärkeä ilmaista asiallisesti, jos ei juuri heti pysty käymään sielunhoidollista keskustelua ihmisen kanssa. Tutkimukseni tulosten mukaan papin velvollisuus on ainakin jossain määrin vapaapäivänäkin kohdattava ihminen, joka toivoo luottamuksellista keskustelua, mutta pappi voi itse päättää, missä määrin, kunhan on ystävällinen ja kohtelias. Pappi on aina pappi, mutta myös kokonaisvaltainen ihminen, joka tarvitsee myös vapaa-aikaa ja lepoa, jotta voisi hyvin ja jaksaisi auttaa ihmisiä.

Tässä maisterintutkielmassa tutkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeja ja heidän henkilöbrändiensä rakentumista Instagram-tarinoissa. Tutkimuskysymykseni on, miten papin henkilöbrändi rakentuu Instagram-tarinoissa. Menetelmällisesti tutkimus on aineistolähtöinen ja keskittyy kuuden papin Instagram-tarinoiden analysointiin viikon ajalta. Tarinoita kertyi kaikkiaan 74 kappaletta ja aineisto paljastaa laajan kirjon henkilöbrändin rakentamisessa käytettyjä sisältöjä työstä, vapaa-ajasta sekä näiden välistä. Tutkimuksessa olennaista on tehdä ero papin henkilön ja henkilöbrändin välillä. Pappi henkilönä on elävän maailman ihminen, kun taas henkilöbrändi on representaatio, somehahmo, jossa valinnat julkaistavista sisällöistä tekee pappi itse. Tutkimustulosten mukaan papit esittävät sisällöissään elämää, arkea ja työtä monipuolisesti. Sisältöihin kuuluu työn lisäksi perhe-elämän asioita, harrastuksia sekä yleistä pohdintaa elämästä, myös arvosävytteisesti. Vaikka papit jakavat Instagramissa runsaasti omia mielipiteitään, voimakkaat kannanotot uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin asioihin ovat harvinaisia. Sisällöt keskittyvät usein enemmän arjen hetkiin kuin saarnaamiseen. Pappi ei siis sosiaalisessa mediassa juurikaan julista evankeliumia, vaan työtä käsitellään useimmiten arkisemman kuvaston kautta. Visuaalisesti papin ammatti korostuu selfiekuvissa ja kirkkotilojen kuvauksissa. Tutkimustuloksia peilataan kolmiportaiseen henkilöbränditeorian, jossa henkilöbrändi muodostuu henkilökohtaisista ominaisuuksista, erottautumiskyvystä ja vaikutuksesta kohderyhmään. Henkilökohtaiset ominaisuudet korostuvat työarjen esittelyssä, kun taas erottautuminen ilmenee erityisesti sisällöissä, jotka yhdistävät työtä ja vapaa-aikaa, julistavat evankeliumia tai ottavat kantaa. Tutkimus tarjoaa näkemyksen siihen, kuinka digitaalinen media ja henkilöbrändäys yhtyvät uskonnollisessa kontekstissa. Tämä tutkimus heijastaa laajempaa trendiä, jossa uskonnolliset johtajat ja instituutiot hyödyntävät digitaalisia alustoja yhteydenpitoon ja vuorovaikutukseen yleisönsä kanssa. Havaitut henkilöbrändin luomisen dynamiikat antavat ymmärtää, että sosiaalinen media on mahdollistanut moniulotteisemman vuoropuhelun pappien somehahmon ja heidän seuraajiensa välillä. Tämä voi vaikuttaa positiivisesti kirkon näkyvyyteen ja yhteisön sitoutumiseen, samalla kun se tarjoaa papeille alustan oman identiteettinsä ja arvojensa ilmaisemiseen ja representaatioon. Tutkimus osoittaa, miten digitaalinen henkilöbrändäys ja uskonnollinen viestintä voivat lomittua, ja tarjoaa näin ollen arvokkaita oivalluksia sekä uskonnollisille yhteisöille että digitaalisen viestinnän ammattilaisille.

Tarkastelen tutkielmassa pelastusta kokemuksena. Käytän aineistona Tampereen hiippakunnan alueen pappien, lehtoreiden ja diakonian virassa olevien pelastustarinoita. Tampereen hiippakunta keräsi pelastustarinat syyskuun 2022 synodaalikokoukseen, jonka aiheena oli pelastus. Tutkielma on laadullinen. Analysoin aineistoa, joka koostuu 19 pelastustarinasta, aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Vastaan kahteen tutkimuskysymykseen: minkälaisista tekijöistä kokemus pelastuksesta koostuu ja minkälainen merkitys pelastuksella kokemuksena on pastoraaliteologian kannalta. Havaintoja aineistosta tulkitsen viitekehyksen avulla, joka muodostuu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pelastusopista, aikaisemman pelastusta koskevan tutkimuksen tuloksista, pastoraaliteologian toivon teorioiden malleista sekä kokemuksen ja eletyn uskonnon lähtökohdista. Tutkielman tulosten mukaan pelastuskokemus liittyy ennen kaikkea jo tässä elämässä koettuun. Pelastustarinoiden analyysin perusteella pelastus on konkreettista, muun muassa kuolemalta, haitalliselta tunne-elämältä, huonoista ihmissuhteista ja uskonnollisista pakoista pelastumista. Analyysin tulokset kertovat myös, että eri elämäntilanteissa pelastajaksi on koettu Jumalan lisäksi myös ihminen tai hengellinen toiminta. Vain harvassa pelastustarinassa tuodaan esiin pelastuminen kadotukselta. Tutkielman tulosten kannalta on siis merkittävää, että pelastusta koetaan tämän elämän vaihtelevissa tilanteissa, vaikka perinteisesti pelastus on nähty iankaikkisuuskysymyksenä. Tämä tekee pelastuksesta merkittävän tutkimuskohteen pastoraaliteologian alalla. Tulosten mukaan kokemus pelastuksesta on vahvistava tekijä muun muassa elämän kriiseistä selviämisessä, myönteisen spiritualiteetin vahvistamisessa, oman itsen ja tasapainon löytämisessä sekä tulevaisuuden toivon heräämisessä. Olisi tärkeää, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko painottaisi avaraa käsitystä pelastuksesta, sillä se tukee elämän kriiseissä, kannattelee hyvinä aikoina ja vastaa hengelliseen etsintään. Tällöin se myös vahvistaa uskonnon merkityksellisyyden kokemusta.

Tutkielmassani tarkastelen postkolonialistista missiota käsitteenä sekä sen käytännön toteutumista maailmanlaajuisessa ekumeenisessa lähetysliikkeessä. Postkolonialistisella missiolla voidaan tarkoittaa sekä siirtomaa-ajan jälkeistä lähetystyön aikakautta että kriittistä kolonialismin jäänteiden reflektointia ja valtarakenteiden purkamista kristillisessä lähetystyössä. Tutkielmassani keskityn nimenomaan postkolonialistisen mission jälkimmäiseen merkitykseen eli siihen, miten lähetystyössä voidaan käsitellä kolonialistisen ajan haavoja ja miten voidaan tunnistaa ja vastustaa uuskolonialismin erilaisia muotoja. Tutkielmani on kirjallisuuskatsaus, ja menetelmänä käytän systemaattista analyysia. Aineistona käytän pääasiassa englanninkielistä missiologiaa, postkolonialismia ja maailmankristillisyyttä käsittelevää kirjallisuutta. Lisäksi perehdyn vuoden 2018 Arushan maailmanlähetyskonferenssin keskusteluihin ja puheenvuoroihin konferenssista julkaistun raportin pohjalta. Postkolonialistisen mission kannalta on keskeistä, että kirkot sitoutuvat marginaalien missioon. Marginaalien mission perustana on ajatus siitä, että yhteiskunnan marginaaleissa elävistä ihmisistä, joita on ennen pidetty lähetystyön kohteina, tuleekin lähetystyön keskeisimpiä toimijoita. Jumalan rakkaus ja evankeliumin ilosanoma murtautuu tähän maailmaan köyhien ja syrjittyjen kautta. Postkolonialistisessa missiossa tulee myös edetä kohti tasavertaista kumppanuutta eri toimijoiden välillä. Länsimaisten kirkkojen tulee harjoittaa itsetutkiskelua, jotta he voivat luopua kolonialistisista asenteista lähetystyössä ja luoda vastavuoroista kumppanuutta. Kirkot voivat luoda kumppanuutta toistensa kanssa osoittamalla molemminpuolista avoimuutta ja kykenemistä haavoittuvaisuuteen.

Tutkielmani tavoitteena on analysoida kirjallisuustieteellisen proosa-analyysin avulla Luukkaan kertomusta Jeesus ilmestyy Emmauksen tiellä (Luuk. 24:13–35). Keskeisiä tutkimuskysymyksiä analyysissani ovat: Millaisia kertomuksellisia keinoja tässä evankeliumikertomuksessa voi havaita? Millaisia tulkintoja kertomukselliset keinot tarjoavat? Millaisia kokonaismerkityksiä proosa-analyysi tästä evankeliumikertomuksesta avaa? Lähestyn aineistoa kirjallisuustieteen näkökulmasta kolmiportaisella kertomuksen analyysilla. Sen pohjana on perinteinen novellianalyysi, jota täydennän laajemman, kertomuksen poetiikkaa koskevan kirjallisuudentutkimuksen tarjoamin näkökulmin. Koska evankeliumikertomukset eivät ole novelleja, vaan teologis-historiallista proosaa, kutsun metodiani proosa-analyysiksi. Tarkastelen kertomusta kolmelta tasolta: tarinana, kerronnalliselta tasolta ja temaattisen kokonaismerkityksen kannalta. Vaikka analysoin ja tulkitsen aineistoa kirjallisuustieteen näkökulmasta, tutkimuksellani on selkeä yhteys myös teologiseen tutkimukseen. Jeesus ilmestyy Emmauksen tiellä on rakenteeltaan ja tyyliltään hyvin kaunokirjallinen kertomus, ja kirjoittaja on hyödyntänyt runsaasti kertomuksellisia keinoja. Näistä keskeisimpiä on juoni, jonka toiminnan tulee aristoteleen mukaan olla jatkuvaa ja yhtenäistä ja siinä tulee olla jokin muutos. Jeesus ilmestyy Emmauksen tiellä noudattaa tätä rakennekaavaa. Se koostuu viidestä kohtauksesta, jotka muodostavat kolmiosaisen rakenteen (alku, keskiosa ja loppu). Keskikohdassa lisääntyvä jännite purkautuu kertomuksen huippukohdassa, jossa tapahtuu käänne (peripeteia) ja antiikin draamoille ominainen tunnistaminen (anagnorisis). Kerronta on kertojakeskeistä ja sisältöjen valinnassa näkyy sisäistekijän ideologiset painotukset: tavoitteena on todistaa Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen merkitys pelastushistoriassa. Evankeliumien päähenkilö on Jeesus, mutta myös matkakumppaneilla on keskeinen asema, sillä he toimivat lukijalle elämänmakuisina samaistumisen kohteina. Kertojaa voi pitää luotettavana, koska tämä asettuu lukijan puolelle. Kokonaismerkitystä pohdittaessa korostuu kirjoittajakeskeisen teeman ideologiset painotukset. Mitä symbolisempiin tulkintoihin analyysin vaiheissa edetään, sitä lukijakeskeisemmäksi tulkinta muuttuu. Näin proosa-analyysi korostaa kontekstuaalisen teologian näkökulmaa, jonka mukaan yhtä ainoaa tulkintaa ei ole, vaan kukin lukija (myös tutkija) analysoi ja tulkitsee kertomusta omasta viitekehyksestään käsin.

Tutkielmassani tutkin, miten ympäröivä kreikkalais-roomalainen kulttuuri näkyy Johanneksen tekojen kuvaamassa uskonnollisessa toiminnassa ja toimijuudessa. Lähestyn aihetta Johanneksen henkilön roolin, paikan ja seuraajien aseman kautta. Näiden kolmen aiheen pohjalta olen muodostanut viisi näkökulmaa, joiden kautta pyrin hahmottamaan laajemmin sitä, miten Johanneksen teot kuvaa kristillistettyä roomalaista kulttuuria. Ensimmäisessä näkökulmassani tutkin roomalaisen vapaan uskonnollisen asiantuntijan roolimallia esikuvana sille, miten teksti kuvaa Johanneksen hahmoa. Johanneksen hahmo ei ole verrannollinen vain muihin kristillisiin kertomusten lähetystyötä tekeviin hahmoihin, kiertelevän uskonnollisen asiantuntijan rooli oli tunnettu antiikin Roomassa. Verratessani Johannesta vapaan uskonnollisen asiantuntijan rooliin pohdin mitä etua Johanneksen hahmolle on siitä, että hänen roolinsa esikuva on ympäröivälle kulttuurille tuttu. Toinen ja kolmas näkökulma keskittyvät Johanneksen tekojen uskonnollisen toiminnan miljööseen. Tarkastelen tekstissä kuvattua uskonnollista toimintaa kodeissa ja julkisissa tiloissa. Tämän pohjalta pyrin ymmärtämään, miten Johanneksen teot suhtautuu kerronnassaan siihen, että kreikkalais-roomalainen kultti toimi julkisissa tiloissa, ja sitä haastavat uskonnot joutuivat joko toimimaan näkymättömissä tai haastamaan julkisen kultin. Tilan kautta tulee mahdolliseksi tarkastella laajemmin, millaista yhteisöä Johanneksen teot rakentaa ja miten se kehottaa kristittyjä toimimaan. Neljäs näkökulmani liittyy ihmisten asemaan ja sen kuvaukseen Johanneksen teoissa. Johanneksen teot keskittyy kertomaan eliitistä, ja sosiaaliluokkia kuvaava kerronta tuo esiin sen, miten Johanneksen teot suhtautuu luokkiin. Pohdin erityisesti sitä, missä määrin Johanneksen teot toisintaa ympäröivän kulttuurin ennakko-odotuksia eri sosiaaliluokista. Tämän kysymyksen kannalta keskeisiä ovat erityisesti eliitin kuvaus, miten teksti kuvaa Johanneksen asemaa ja eri tavoin käyttäytyviä orjia. Viides näkökulmani on sukupuolten kuvaus Johanneksen teoissa. Teos ottaa eliitin avioparien sukupuolten kuvaukseen vaikutteita kreikkalaisesta rakkausromaanista. Tutkin, millainen merkitys tällä kuvauksella on sille, miten teos kuvaa uskonnollista toimijuutta. Näiden viiden näkökulman pohjalta näytän, miten Johanneksen teot toistaa, muuttaa ja poistaa ympäröivän kulttuurin piirteitä. Kristinuskolle ongelmattomat kulttuurin ja yhteiskunnan piirteet omaksutaan sellaisenaan Johanneksen tekoihin. Julkiseen kulttiin liittyvät tavat muutettaan teoksessa niin, että ne tukevat julkisen kultin sijaan kristinuskoa. Kristinuskoa uhkaavat tekijät tuhotaan tekstissä. Teoksessa yksittäisten ihmisten lisäksi koko Efesoksen kaupunki kääntyy kristinuskoon. Johanneksen tekoihin ovat vaikuttaneet sekä kristinusko että kreikkalais-roomalainen kulttuuri. Edellä mainittujen näkökulmien ja kulttuurin muutosten kautta on nähtävissä, millaisena Johanneksen teot kuvaa kreikkalais-roomalaisen kulttuurin piirissä olevaa, kristinuskoon kääntynyttä yhteisöä.

Tiivistelmä Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Koulutusohjelma: Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen asiantuntijatyön opintosuunta Tekijä: Heli Malassu Työn nimi: Rakkauden kromosomi. Vammaisuuden teologia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kehitysvammaistyössä. Työn laji: Maisterin tutkielma Kuukausi ja vuosi: Helmikuu 2022 Sivumäärä:46 Avainsanat: teologia, vammaisuuden teologia, kehitysvammaisuus, vammaistutkimus, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, kehitysvammaistyön pappi, kontekstuaalinen teologia Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja: Tiivistelmä: Tässä tutkielmassa tarkastelen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kehitysvammaistyön taustalla olevaa teologiaa. Tutkimuskysymys on: Minkälaista teologiaa kehitysvammaistyön papit toteuttavat työssään? Tutkimusaineistoni perustuu kehitysvammaistyötä tekevien pappien haastatteluihin. Tutkielmani teoriataustana käytän Deborah Creamerin neljää periaatetta vammaisuuden teologiasta: 1. Ruumiillisuudenteologia ja sen pohdinta 2. Ajatus siitä, että vammaisessa henkilössä ei ole luonnostaan mitään väärin 3. Sitoutuminen ihmisoikeuksiin 4. Vammaisuudella ja teologialla on merkittävää sanottavaa toisilleen Vammaisuuden teologia tutkii tapoja, joilla uskonnolliset yhteisöt ovat käyttäneet ja käyttävät vammaisuuden käsitteitä. Vammaisuuden teologiaan sisältyy esimerkiksi ajatus, että Jumala ei ole aiheuttanut ihmiselle vammaa, vaan Jumala on läsnä ihmisen kärsimyksen keskellä. Tutkielma toteutettiin laadullisella eli kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä. Tutkimuksessani halusin selvittää minkälaisia ajatuksia ja kokemuksia kehitysvammaistyön papeilla on työstään ja kehitysvammaisuudesta teologisista näkökulmasta katsottuna. Tutkimusta varten haastattelin kuutta pappia. Lisäksi haastattelin kehitysvammaistyön asiantuntijaa kirkkohallituksesta. Deborah Creamerin mukaan on tärkeää arvioida uskonnollista perinnettä, teologiaa ja saavutettavuutta laajasti vammaisuuden näkökulmasta. Creamer kutsuu vammaisuutta rakentavaksi elementiksi, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia teologiseen reflektioon. Tutkielman tuloksista ilmenee, että Suomen ev.lut kirkon kehitysvammaistyössä kehitysvammaiset ihmiset on ikään kuin asetettu teologian ja kristinuskon keskiöön. Tämä tarkoittaa sitä, että kehitysvammaiset henkilöt eivät ole hyväntekeväisyyden kohteita vaan oman elämänsä subjekteja. Tällainen ajattelumalli edustaa vammaisuuden teologiaa ja siihen liittyvää reflektointia. Suomen ev.lut kirkon kehitysvammaistyön pappien työskentelyssä on isossa osassa reflektio ja käsitys siitä, että kehitysvammaiset ihmiset voivat opettaa muita henkilöitä syvällisistä elämän peruskysymyksistä ja läsnäolosta omalla olemisellaan.

Tässä tutkielmassa tarkastelin rituaalitoimituksen mahdollista vaikutusta ympäristöahdistukseen. Tutkimustehtävänäni oli selvittää mitkä tekijät vaikuttivat Veriprikaati-performanssiin osallistujien kokemaan ympäristöahdistuksen käsittelyyn. Tutkielman viitekehykseksi valitsin Grimesin rituaaliteorian, koska se sopi mielestäni hyvin oman tutkielmani viitekehykseksi, sillä hänen käsittelemänsä tukimuksen aineisto liittyi ympäristöön kuten omanikin. Käytin tutkimuksessani myös muita Grimesin tutkimustuloksia, mutta tämä ei tee minun tukimuksestani Grimesin teoriatutkimusta, koska olen valinnut aineistokseni Veriprikaati-performanssin, enkä sitä, miten Grimesin rituaaliteoria sopisi erilaisten rituaalien analysointiin. Keräsin tämän laadullisen tutkimuksen aineiston monivaiheisesti. Aloitin aineiston hahmottamisen alustavilla haastatteluilla sekä havainnoinnilla Veriprikaatitapahtumassa 2.10.2021. Varsinainen tutkimusaineisto pohjautuu Veriprikaati-performanssin jälkeen toteutettuihin haastatteluihin, joissa haastattelin viittä Veriprikaati-performanssin osallistujaa. Kaikki haastattelut toteutin puhelinhaastatteluilla ja kaikissa käytin samoja haastattelukysymyksiä. Tutkimuksessani selvisi, että ympäristöahdistuksen käsittely ei ole yksilöiden kannalta erillinen tunteidenkäsittelytilanne, vaan rituaaliin osallistuminen mahdollistaa monien muidenkin tunteiden käsittelyä, kuten esimerkiksi suru ja toivo. Ympäristöahdistus on tunteena voimakkaasti toimintaan suuntaava. Sopivan vahvana se auttaa kokijaansa ohjautumaan toimintaan yhdessä henkiöiden kanssa, joiden kanssa he tuntevat luottavaisuuden tunnetta ja voivat osallistua rituaalin toteuttamiseen yhdessä ja jakaa samassa tilanteessa. Ympäristöahdistus voi sopivassa määrin koettuna mahdollistaa yksilön tunteen siitä, että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa ympäristön tilaan ja keskustelemalla siitä voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa sekä ympäristöahdistustunteensa käsittelyyn.

Tämä tutkielma perustuu Marcella Althaus-Reidin käsityksiin teologian subjektista. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, keiden ja ketä Althaus-Reidin mukaan teologiassa tulisi tutkia. Tutkimuskysymystä tarkastellaan siitä näkökulmasta, mitä Althaus-Reidin luomissa säädyttömyyden teologiassa ja siitä jatketussa queer-teologiassa käsitetään teologian subjekteina. Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysia. Pääasiallisia lähteitä ovat Althaus-Reidin teokset The Indecent Theology (2000), The Queer God (2003) ja From Feminist Theology to Indecent Theology: Readings on Poverty, Sexual Identity and God (2004). Tutkimus jakaantuu kolmeen päälukuun sekä johdantoon, taustalukuun ja johtopäätöksiin. Taustaluvussa käsitellään Althaus-Reidin asettumista vapautuksen teologioiden ja feministiteologioiden keskelle. Tässä tutkielmassa esittelen, miten Althaus-Reidin uusi tapa tehdä teologiaa on syntynyt vapautuksen teologioiden jatkoksi ja sen tehtävänä on tarkastella marginaalisissa asemissa olevia kristittyjä, erityisesti köyhiä naisia. Tuon esille Althaus-Reidin kritiikin eurosentrisiä teologioita ja vapautuksen teologioita kohtaan ja kuvailen, miten säädytön teologia pureutuu kysymyksiin seksuaalisuudesta, kunnollisuudesta ja heteroseksuaalisuudesta. Lisäksi esittelen miten seksuaaliset tarinat voivat Althaus-Reidin mukaan olla keino käsitellä seksuaalisuutta teologiassa. Lisäksi käsittelenAlthaus-Reidin luomaa queer-teologiaa. Tuon esille, miten Althaus-Reid pyrkii luomaan polkuja aiheisiin, jota ei ole aikaisemmin käsitetty ja miten ’queeriuttamalla’ voidaan tuoda kristinuskon teksteistä esille uusia tulkintoja. Lopuksi käsittelen säädyttömän teologian tulevaisuutta Althaus-Reidin teksteissä. Käsittelen sitä, miten Althaus-Reidin mukaan menneisyydestä voidaan ammentaa tulevaisuuteen, miten hänestä tulisi siirtyä eteenpäin vapautuksen teologioista ja miten vielä voitaisiin tehdä teologiaa yhdessä marginaalien kanssa, ei vain heistä ja heille.

Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Maisteriohjelma: Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen asiantuntijatyön opintosuunta Tekijä: Sirkku Pelkonen Työn nimi: Sairaalapapin työhyvinvointia tukevat tekijät Työn laji: Maisteritutkielma Kuukausi ja vuosi: 4/2023 Sivumäärä: 45 Avainsanat: työhyvinvointi, sairaalapappi Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Helda / E-thesis ethesis.helsinki.fi Muita tietoja: Ohjaaja: Henrietta Grönlund Tiivistelmä: Tutkimukseni tarkoitus oli tutkia haastattelujen avulla sairaalapapin työhyvinvointia tukevia tekijöitä. Työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen noustessa yhä enemmän yhteiskunnalliseen keskusteluun, minulla heräsi mielenkiito tutkia aihetta. Myös oma työni tulevaisuudessa pappina motivoi tutkimaan työhyvinvointia tukevia tekijöitä. Tutkimuksen alussa käytin teoriapohjana Rauramon työhyvinvoinnin portaat-mallia, joka kuitenkin tutkimuksen edetessä jäi vähemmälle huomiolle. Merkityksellisemmäksi tutkimuskysymyksen kannalta muodostui haastattelujen kautta saadun tiedon hyödyntäminen laadullisen sisällönanalyysin avulla. Teoriapohjana käytin aiempaa tutkimusta ja kirjallisuutta työhyvinvoinnista. Menetelmänä tutkimuksessani käytin puolistrukturoitua teemahaastattelua. Seitsemän suomalaisissa kaupungeissa työskentelevää evankelisluterilaisen kirkon palveluksessa toimivaa sairaalapappia osallistui haastatteluun. Analyysissä päädyin laadulliseen sisällönanalyysiin koska sen arvioin antavan paremmin vastauksia tutkimuskysymykseen. Laadullista sisällönanalyysiä perustelen sillä, että sairaalapappien haastattelut antoivat runsaasti informaatiota sairaalapapin työhyvinvoinnista, litteroitu materiaali toimi luokittelun ja teemoittelun jälkeen materiaalina, josta aiempaa tutkimusta peilaten, sain selville sairaalapapin työhyvinvoinnin keskeiset tekijät. Tuloksissani selvisi ja tarkentui sairaalapapin oma aktiivinen rooli oman työhyvinvointinsa säätelijänä. Työhyvinvoinnin luokittelin tutkimuksessani kuuteen osa-alueeseen : Organisaatio, Työyhteisö, Läheiset, Sairaalapappi töissä/vapaalla ja Hengellisyys. Tulosten valossa enin osa työhyvinvoinnista koostui sairaalapapin omasta aktiivisesta tekemisestä ns. itsensä huoltamisesta. Keskeisenä tuloksena voidaan pitää keinojen löytämistä erityisesti tunnekuorman purkamiseksi itselle sopivammalla tavalla. Sairaalapapin työn kuormittavuuteen liittyvät raskaat kuolemaan ja sairauteen liittyvät tunnekuormat, saatiin tutkimustulosteni mukaan parhaiten purettua hengellisiin voimavaroihin turvautuen. Muita itsensä huoltamisen tapoja olivat työyhteisön ja läheisten tuki sekä moninaiset rentoutumisen keinot vapaa-ajalla. Hengellisyyden nouseminen merkittäväksi voimavaraksi työhyvinvoinnin suhteen, ilmeni siten, että esimerkiksi rukous ja hartaushetket olivat haastateltavilla sairaalapapeilla käytössä aina, sekä työssä että vapaa-ajalla. Hengellisyyttä myös hoidettiin säännöllisellä seurakunnan tai hengellisen yhteisön toimintaan osallistumisella.