Browsing by Title
Now showing items 955-974 of 1591
-
(2009)Vuonna 2003 voimaan tulleen uuden uskonnonvapauslain muutosprosessin yhteydessä tehtiin muutoksia myös uskonnonopetusta määrittäviin lakeihin. Aikaisemmin uskonnonopetusta kuvannut termi ” oppilaan tunnustuksen mukainen” korvattiin käsitteellä ”oppilaan oman uskonnon opetus” (Lukiolaki 455/2003, Perusopetuslaki 454/2003). Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin oppilaan omaa uskontoa perusopetuksen uskonnon opetussuunnitelmissa. Analyysi kohdistui kaikille uskontokuntasidonnaisille ryhmille yhteiseen opetussuunnitelman osaan sekä evanekelisluterilaisen, ortodoksisen, islamin ja Myöhempien Aikojen Jeesuksen Kristuksen kirkon uskonnon opetussuunnitelman perusteisiin. Tutkimus toteutettiin sisällön analyysin keinoin. -- Ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä keskityttiin siihen, miten oma uskonto näyttäytyy opetussuunnitelman kaikille uskontosidonnaisille ryhmille yhteisessä osassa. Oppilaan oma uskonto ei siinä ole opetuksen päämäärää tai lähtökohtia määrittävässä asemassa. Omaan uskontoon tutustuminen määritetään yhdeksi opetuksen tavoitteista, jota ei kuitenkaan korosteta muihin tavoitteisiin nähden. Muita tavoitteita on esimerkiksi tutustuminen muihin uskontoihin ja uskonnon ymmärtäminen kulttuurisen ilmiön tasolla. Toisessa tutkimuskysymyksessä tarkasteltiin oppilaan oman uskonnon ilmenemistä uskontokohtaisissa opetussuunnitelmissa. Opetussuunnitelmia vertailtaessa huomattiin merkittäviä eroja siinä, millaisessa asemassa oma uskonto on opetussuunnitelman kokonaisuudessa. Vähemmistöuskontojen opetussuunnitelmissa oppilaan omaan uskontoon tutustuminen ilmenee opetuksen päämääränä. Evankelisluterilaisen uskonnon opetussuunnitelmassa sillä on välineellinen arvo pyrittäessä ymmärtämään uskontoa kulttuurisena ilmiönä. Oman uskonnon ilmenemistä opetussuunnitelmissa voi tutkimuksen perusteella hahmottaa juridisesta, kulttuurisesta ja identiteetin näkökulmasta. Merkittävimmät erot löytyivät identiteetin näkökulmasta hahmotetusta oppilaan omasta uskonnosta. Toisissa opetussuunnitelmissa oppilaan uskonnollinen identiteetti määritetään oppilaan juridisen oman uskonnon pohjalta. Toisissa suunnitelmissa oppilaan uskonnollista identiteettiä lähestytään individualisoituneen uskonnollisuuden näkökulmasta ja oppilaan henkilökohtainen uskonnollinen identiteetti jätetään oppilaan oman määrittämisen varaan. Kolmannessa tutkimuskysymyksessä keskityttiin siihen, minkä eri ulottuvuuksien kautta omaa uskontoa opetuksessa käsitellään. Aineistosta hahmotettiin viisi ulottuvuutta: instituution, rituaalinen, opillinen, narratiivinen ja eettinen ulottuvuus. Ulottuvuuksien painotuksiin eri uskontojen opetussuunnitelmissa voi nähdä vaikuttavan esimerkiksi uskonnon asema Suomessa ja uskonnon itseymmärrys uskonnon keskeisistä piirteistä sekä se, kuinka tiiviisti koulun uskonnonopetus on yhteydessä uskonnolliseen yhdyskuntaan. -- Tutkimus lisää tietoa uskonnon opetussuunnitelmien perusteista ja eri uskontojen suunnitelmien välisistä eroista. Tutkimuksen perusteella voidaan huomata, että eri opetussuunnitelmissa omalla uskonnolla on hyvin erilainen asema opetuksen lähtökohtia ja sisältöä määritettäessä. Toisissa opetussuunnitelmissa omaan uskontoon tutustuminen näyttäytyy opetuksen päämääränä ja lähtökohtana, mutta toisissa opetussuunnitelmissa opetuksen lähtökohdat kumpuavat uskontotieteellisestä ja individualisoituneen uskonnollisuuden viitekehyksestä. Näin ollen kouluissa annettavaa uskonnonopetusta ei voi pitää luonteeltaan yhdenmukaisena. Myös opetuksen kuvaaminen luonteeltaa ”oppilaan oman uskonnon opetuksena” näyttäytyy ristiriitaisena eri uskontojen opetussuunnitelmien valossa.
-
(2020)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, miten Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 valitut osat ohjaavat oppilasta kasvamaan eksistenssianalyyttisen didaktiikan kuvaamaksi oman elämänsä subjektiksi? Tähän pyritään vastaamaan seuraavien, eksistenssianalyyttisen didaktiikan keskeisiä periaatteita edustavien tutkimuskysymysten avulla: 1. Miten aineistossa ohjataan oman elämän tarkoituksen etsintään? 2. Miten aineistossa käsitellään koulun yhteisöllisyyttä? 3. Miten aineistossa käsitellään elämyksellisyyttä? 4. Miten aineistossa ohjataan kohtaamaan vaikeuksia? 5. Miten aineistossa ohjataan vastuullisuuteen? Varsinaisen tutkimustehtävän ohella tutkielmassa tarkastellaan edellä mainittujen eksistenssianalyyttisen didaktiikan periaatteiden ilmenemistä aineistossa opetussuunnitelman rakenteen näkökulmasta opetuksen tarkoitusta, sisältöä ja muotoa määrittävässä tekstissä. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat eksistenssianalyyttinen didaktiikka sekä aiempi, erityisesti opetussuunnitelman malliin ja rakenteeseen keskittyvä opetussuunnitelmatutkimus. Eksistenssianalyyttinen didaktiikka on uskonnonopetuksen teoria, jonka lähtökohtana on kokonaisvaltainen näkökulma ihmiseen ja kasvatukseen. Sen päämääränä on oppilaan kasvaminen aktiiviseksi ja vastuulliseksi, oman elämänsä subjektiksi. Tutkimuksen aineisto koostuu Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 -asiakirjan yleisestä osasta, yläluokkia koskevasta yleisestä osasta, sekä uskonnon oppiainetta ja evankelisluterilaista uskontoa koskevista osista. Aineistoa tarkastellaan yläluokkien näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä hyödynnetään laadullista teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Aineistosta ilmenee, että oman elämänsä subjektiksi kasvamista tuetaan pääosin vastuullisuuteen ohjaamalla. Vastuullinen ja aktiivinen toimijuus ja yhteiskunnan jäsenyys nousevat aineistossa keskeiseksi tavoitteeksi. Samoin merkittävään rooliin nousee koulun yhteisöllisyys: vastuulliset kansalaiset toimivat yhdessä ja rakentavat yhteistyöllä kestävää tulevaisuutta. Yhteisöllisyyden lisäksi aineistossa ilmenee myös yksilöllisyyttä painottava näkökulma. Oppilaan yksilöllinen kasvu ja minuuden rakentaminen nousevat keskeisiksi teemoiksi. Päämääränä on ihmisyyteen ja erityisesti yhteiskunnan jäsenyyteen kasvaminen. Tätä tuetaan muun muassa opetuksen ja oppimisen elämyksellisyydellä. Vähemmälle huomiolle aineistossa jäävät elämän tarkoituksen etsintään keskeisesti liittyvä eksistentiaalinen pohdiskelu, yhteisöllisyyden teemaan liittyvä kohtaaminen sekä vaikeuksien käsittely. Kaikkia tutkimuskysymyksissä esitettyjä eksistenssianalyyttisen didaktiikan periaatteita käsitellään aineistossa kuitenkin jonkin verran, vaikkakin hyvin vaihtelevasti.
-
(2021)Tutkielmassani tarkastelin ordon vaihtelua ja merkitystä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksissa koronakevään pääsiäisenä 2020. Aineistoni koostui eri puolilla Suomea pääsiäispäivänä tai pääsiäisyönä toteutetuista 17 jumalanpalveluksesta, joista 10 oli sanajumalanpalveluksia ja 7 messuja. Ordotutkimusta on aiemmin tehty todella vähän, ja tutkimukseni merkittävyyttä lisäsi myös poikkeuksellinen korona-aika, jolloin seurakunta ei voinut osallistua fyysisesti jumalanpalveluksiin. Tutkimukseni pohjautui liturgiikan teorioihin liturgiasta, jumalanpalveluksesta ja ordosta sekä luterilaisesta teologiasta. Ordo-käsitettä käytin sekä jumalanpalveluskaavan merkityksessä että laajemmin analyyttisenä käsitteenä jumalanpalvelusten rakenteesta ja sen merkityksistä, eli tutkin ordon kautta toteutunutta jumalanpalvelusteologiaa. Tutkimusmetodini oli laadullinen sisällönanalyysi. Analysoin jumalanpalvelustallenteista tekemäni havainnointimuistiinpanot ensin teorialähtöisesti vertaillen ja ryhmitellen jumalanpalvelusordot Kirkkokäsikirjan jumalanpalveluskaavoja analyysirunkoina käyttäen sanajumalanpalveluksiin ja messuihin, ja näistä vielä alaryhmiin. Ordojen sisällöt tutkin yksityiskohtaisesti ja ryhmittelin ne ordon pääosien eli johdannon, sanan, rukouksen tai ehtoollisen ja päätöksen mukaan ja tämän jälkeen vielä pääosien sisällöt omiksi ryhmikseen. Tutkin jumalanpalveluksissa käytettyjen sisältöjen lähteet mahdollisuuksien mukaan ja tein yhteenvetoja sekä rakenteellisista että sisällöllisistä ratkaisuista. Tämän jälkeen lähestyin aineistoa teoriaohjaavasti siitä nousevia erityispiirteitä analysoiden. Tuloksia peilasin jumalanpalvelusteologian teoriaan ja tein päätelmät jumalanpalvelusten teologisista merkityksistä. Tutkimukseni osoitti, että pääsiäisen 2020 jumalanpalveluksissa oli sekä rakenteellista että sisällöllistä vaihtelua. Ordo oli yhtäältä uskollinen Kirkkokäsikirjan kaavoille ja toisaalta myös vaihteleva. Sanaosio näytti painottuvan ordon rakenteissa ja sisällöissä. Perinteisyys viestitti transkulttuurista ja ekumeenista merkitystä, ja vaihtelu taas kertoi kontekstuaalisuudesta. Evankelis-luterilaisen kirkon molemmat sakramentit, kaste ja ehtoollinen, olivat näkyvissä kasteen muistamisina, messujen toimittamisina sekä runsaana symboliikkana. Jumalanpalveluksista nousi sekä ekumeenisia että kontekstuaalisia sisältöjä kuten hengellisen osallisuuden rukous, pääsiäistroparin monipuolinen käyttö, pääsiäisaiheiset sisällöt sekä korona-aika kaipauksen sanoituksissa, joihin liittyi myös toivon ja pääsiäisen ilon sanoma. Virikemateriaaleja käytettiin paljon, minkä voidaan ajatella kertovan yhteisten jumalanpalvelusmateriaalien tarpeellisuudesta. Korona-aika on nostanut digitaalisen jumalanpalveluksen tärkeäksi jumalanpalveluksen muodoksi, jonka kehittämisessä yhteisölliseksi on tulevaisuudessa haastetta.
-
(2020)Tässä tutkielmassa tarkastelen pappien näkemyksiä osallisuudesta ja ikäihmisten osallisuutta pappien toiminnassa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Teemasta ei ole olemassa aiempaa tutkimusta, joten tutkielma tuo esille uutta tietoa aihepiiristä. Tutkimuksen toteutin laadullisena tutkimusprosessina, jossa aineistonkeruun tein haastattelemalla neljän suuren tai keskisuuren etelä- ja keski-suomalaisen evankelis-luterilaisen kaupunkiseurakunnan kirkkoherraa ja seurakunnassa toimivaa pappia (n=8). Aineiston analyysin toteutin sisällönanalyysillä aineistolähtöisesti. Osallisuus on käsitteenä moniulotteinen ja sitä on aiemmin määritelty erilaisissa konteksteissa eri tavoin. Papit kuvaavat tutkielmassa monipuolisesti käsityksiään osallisuudesta. Kokonaisuutena osallisuus määrittyy pappien kuvauksissa oman elämän osallisuutena, suhteena muihin ihmisiin ja kuulumisena yhteisöön, aktiivisena tekemisenä ja toimintana sekä vaikuttamisena omiin ja yhteisiin asioihin. Pappien mukaan osallisuuden taso voi vaihdella passiivisesta mukanaolijan roolista aktiiviseen toimijarooliin. Vahvin osallisuuden taso on vaikuttamista ja päätöksentekoa. Keskeisin tutkimuskysymys on: Miten ikäihmisten osallisuus ilmenee pappien toiminnassa? Osallisuuden ilmenemistä pappien toiminnassa kuvaan tutkimustulosten kautta syntyneen osallisuuden rattaan avulla, missä eri osallisuuden kokemukseen liittyvät tekijät linkittyvät toisiinsa ja vaikuttavat toisiinsa. Ikäihmisten osallisuuteen positiivisina näyttäytyvät ilmenemismuodot jakautuvat rattaan neljään osaan, jotka papin työssä linkittyvät ikäihmisten oman elämän osallisuuden vahvistamiseen, tarpeellisuuden kokemusten mahdollistamiseen, yhteisöosallisuuden tukemiseen ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseen. Osallisuuden rattaan toimintaa ovat puolestaan estämässä ikäihmisiin itseensä liittyvät tekijät, pappiin työntekijänä liittyvät tekijät sekä tiloihin, toiminta-käytäntöihin ja työyhteisöön liittyvät seikat, joihin papilla voi olla mahdollisuus vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti. Tutkimustulosten johtopäätöksenä tuon esiin ikäihmisen osallisuuden kokemuksen kannalta merkityksellisimpinä tekijöinä papin kohtaamistilanteet ikäihmisten kanssa sekä papin omiin asenteisiin, työtapoihin ja seurakunnan toiminta-kulttuuriin liittyvät tekijät, joilla voidaan ratkaisevasti vaikuttaa ikäihmisen osallisuuden kokemuksen rakentumiseen tai sen heikkenemiseen. Yhdessä toimien ja ikäihmisen oma ääni keskiössä pappi voi parhaiten myötävaikuttaa ikäihmisen osallisuuden kokemukseen.
-
(2014)Tutkielmassa käsiteltiin Osmo Tiililän ja Aarne Siiralan käsityksiä uskosta. Näkökulmina uskoon olivat kohteiden teologian näkemykset uskon olemuksesta, ilmoituksen luonteesta ja teologisten kantojen sopiminen nykyisen uskonnonfilosofian epistemologiseen keskusteluun. Näitä tutkittiin esittelemällä kummankin teologin ajattelua aiheen kannalta tarpeellisilta osin. Tämän jälkeen tarkasteltiin heidän näkemyksiään uskon olemuksesta. Tutkielman lopuksi heidän ajatteluansa verrattiin epistemologian vaihtoehtoihin siitä, kuinka Jumalasta voidaan saada tietoa. Teologioiden esittelyssä todettiin, että Tiililä ja Siirala poikkeavat ajattelussaan toisistaan. Tiililä esittelee uskon sisältöä, johon uskotaan. Hänen ajattelussaan uskon kohteena on Jumala. Niinpä tutkielmassa keskityttiin Tiililän käsitykseen Jumalasta ja tämän ominaisuuksista. Lisäksi tutkittiin Tiililän käsitystä filosofian roolista teologisessa tutkimuksessa. Siiralan teologian keskeisenä tarkastelun kohteena on uskova ihminen. Siirala nostaa uskonnollisen uskon määrittäjäksi uskonnollisen kokemuksen. Tämän kokemuksen mukaan jumalallinen näyttäytyy kaiken inhimillisen elämän rakenteissa. Tutkielman tuloksena todettiin, että Tiililän ja Siiralan näkemykset uskosta eroavat lähes jokaisella tarkastellulla alueella. Heidän käsityksensä ilmoituksesta ovat täysin erilaiset. Siiralan mukaan Jumalasta ei voida saada tietoja ja Tiililän mielestä uskova saa Jumalasta Raamatusta tarkkoja tietoja. Epistemologisesti sekä Tiililä että Siirala ovat fideistejä. Molempien mielestä puhe uskosta ei liity filosofiseen keskusteluun. Uskoa ei tarvitse perustella luonnontieteellisen tutkimuksen keräämän evidenssin avulla. Toisaalta Siirala ei ole fideisti sellaisessa dogmatiikan tuntemassa merkityksessä, jossa fideismi ymmärretään jumalapuheen mahdollisuutena. Siiralan näkemyksen mukaan teologia ei voi puhua Jumalasta.
-
(2015)Venäjän ortodoksisen kirkko on ollut koko historiansa ajan eri tavoin sidoksissa valtioon. Vaikka Venäjä on sekulaari valtio eikä maassa ole muodollisesti valtiokirkkoa, ortodoksiselle kirkolle muodostui erityisasema suhteessa muihin uskonnollisiin yhteisöihin. Monet tutkijat tuovat esille ortodoksisuuden erityismerkityksen maan historiassa sekä venäläisen kulttuurin ja hengellisyyden kehityksessä. Vaikka kirkon ja eräiden muiden arvioiden mukaan noin 80 prosenttia venäläisistä on ortodokseja, yhteiskunta on käytännössä sekularisoitunut, side kirkkoon on usein symbolinen, uskonnon harjoittaminen on maallistunut ja ortodokseiksi itsensä mieltävät eivät aina jaa kirkon moraalikäsityksiä. Ei-uskovaisista ortodoksiksi itsensä mieltävistä puolet pitää itseään ateistina, mikä tarkoittaa ortodoksiksi identifioitumisen tarkoittavan ylpeyttä venäläisyydestä. Mielipidemittausten mukaan suurin osa venäläisistä katsoo, että ortodoksisella kirkolla tulisi olla erityisasema ja että uskonto ja kansallisuus linkittyvät yhteen: uskonnon määrittää kansakunta ja kansakunnan uskonto on perinteisesti ortodoksisuus. Kirkon ja valtion välinen suhde on Putinin kolmannella kaudella tiivistynyt yhteiskunnallisen ilmaston konservatiivistuessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää perinteisten arvojen retoriikkaa ja teeman roolia venäläisen identiteetin rakentamisessa kirkon ja valtionjohdon puheissa. Tutkimus selvittää paitsi niin kutsuttujen perinteisten arvojen sisällöllistä tematiikkaa, myös niiden argumentoinnissa käytettyjä retorisia keinoja Venäjän ortodoksisen kirkon johdon ja presidentti Vladimir Putinin puheissa Putinin kolmannen presidenttikauden alussa vuosina 2012–2014. Tutkielman aineisto muodostuu kirkon johdon, pääasiassa metropoliitta Hilarionin, ja presidentti Putinin puheista, joita analysoin monitieteisin menetelmin. Laadullisen, hermeneuttiseen metodologiaan nojaavan tutkimuksen tutkimusmenetelmä on Chaïm Perelmanin retoriikan tutkimus, jota täydennän aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Venäjän perinteisten arvojen yksiselitteinen määrittely on vaikeaa, mutta useissa määrittelyissä toistuu venäläisten traditioiden ja isänmaan merkitys. Venäjän väestöpoliittisessa ohjelmassa (2007) tavoitteeksi on määritelty perheinstituution vahvistaminen sekä perhesuhteiden henkisten ja hengellisten perinteiden elvyttäminen ja turvaaminen. Tässä tutkimuksessa perinteisten arvojen käsitteen sisältö jakautuu aineistolähtöisen analyysin tuloksena kolmeen temaattiseen kokonaisuuteen. Näitä ovat perinteiset arvot ja kulttuurinen traditio (perinteisen perheen narratiivi, kulttuuri ja venäläinen identiteetti); perinteiset kristilliset arvot (rauha, solidaarisuus ja kansojen välinen ystävyys, kristilliset traditiot ja sekularismin kritiikki) sekä valtiosuhde (yhteistyö valtion ja muiden kirkkokuntien kanssa, jakolinjojen välttäminen ja kirkon yhtenäisyys). Teemat mukailevat kirkon sosiaalisessa konseptissa esille tuomia teemoja, samoin kuin kysymyksiä joissa kirkko näkee voivansa toimia valtion kanssa. Samalla tarkastelujaksolla presidentti Putinin puheissa toistuivat samat teemat hieman erilaisin painotuksin. Putinin puheissa perinteisiin arvoihin viittaava sisältö jaotellaan tutkimuksessa kolmeen osaan, joita ovat perhe, vanhempien kunnioitus ja moraali; valtion yhtenäisyys, arvot ja patriotismi, Venäjän paikka ja identiteetti maailmassa sekä kristillisyys osana venäläistä kulttuuria, historiaa ja identiteettiä. Aineiston sisällönanalyysi osoittaa, että molemmille toimijoille on yhteistä venäläisten kulttuuristen traditioiden ja maan erityisluonteen puolustaminen, kristillisiin periaatteisiin viittaavan perhe- ja yksilön arvon korostaminen sekä siihen perustuvan perinteisen, konservatiivisen perhemallin vaaliminen, patriotismi sekä vahvan, perinteisen arvoperustan omaavan valtion tukeminen. Aineiston perusteella valtion ja kirkon näkökulmasta perinteiset arvot ovat kiteytettävissä neljään sanaan: perhe, kotimaa, venäläisyys ja patrioottisuus. Ortodoksisuudella on rooli näiden taustatekijänä, kulttuurin, kulttuuristen traditioiden ja identiteetin rakennusaineksena sekä arvostettavana pidettävän moraalin ja perhe-etiikan arvoperustana. Presidentin puheet ovat laajaa medianäkyvyyttä saavia instituutioita, joiden tärkein yleisö muodostuu venäläisistä, kansasta, joka vastaanottaa puheiden viestit median välityksellä. Metropoliitta Hilarionin puheet koostuvat useissa erilaisissa tilanteissa ja erilaisille yleisöille pidetyistä puheista. Venäläiset eivät seuraa kirkon viestintää Moskovan patriarkaatin internet-sivujen kautta, joten puheiden yleisöt ovat erityisyleisöjä. Molemmissa tapauksissa kuitenkin tärkeimmän yleisöryhmän voidaan olettaa jakavan ainakin osan retoriikan taustalla vaikuttavista premisseistä. Argumentaation tarkoituksena on siten uusintaa yhteistä ymmärrystä. Sekä Putin että Hilarion soveltavat useita Perelmanin teoriasta tunnistettavia argumentaatiokeinoja. Abstraktit ja konkreettiset arvot limittyvät puheissa ja myös temaattiset kokonaisuudet esiintyvät toisiinsa liitettynä. Venäjän kansallisen identiteetin uudelleenmäärittely tapahtuu suhteessa menneeseen ja tulevaan, yhteisiin traditioihin ja kokemuksiin sekä lännen omaksumiin, Venäjän kritisoimiin liberaaleihin arvoihin. Tämä näkyy puheissa vastakkainasettelun, uhkien rakentamisen, venäläisen erityisyyden korostamisen kautta. Puheissa esiintyviä retorisia ja temaattisia keinoja ovat perinteisen perheen narratiivi, historialliseen jatkuvuuteen, auktoriteettiin ja tunteisiin vetoaminen, esimerkkitapausten kautta luodut yleistykset sekä kansakunnan eheyden ja hyvinvoinnin säilyttämisen korostaminen.
-
(2018)Suomessa alkoi sotien jälkeisenä aikana suuri yhteiskunnallinen rakennemuutos, joka vaikutti myös evankelisluterilaiseen kirkkoon. Perinteiset kirkollisen toiminnan muodot eivät kiinnostaneet enää erityisesti suomalaisia miehiä. Tutkin pro gradu –tutkielmassani Suomen Seurakuntamiesten Liittoa sen toimintavuosina 1964–1982. Tutkin sitä, miksi ja millaiseen tarpeeseen se perustettiin, millaista sen toiminta oli ja pystyikö se ratkaisemaan kirkkojen miespulan. Tarkastelen näitä kysymyksiä pääasiassa järjestöhistoriallisesta näkökulmasta, mutta käytän jonkin verran myös sukupuolentutkimuksellista näkökulmaa. Lähdeaineistona käytän Helsingin seurakuntayhtymän keskusarkistosta ja Kansallisarkistosta löytyviä materiaaleja. Lisäksi käytän kirjallisuutena Suomeen ja 1960-lukuun liittyvää kirjallisuutta. Suomen Seurakuntamiesten Liitto perustettiin pienen seurakunnissaan aktiivisten maallikoista ja papeista koostuneen ryhmän kesken ratkaisemaan kirkon huutava miespula ja yhtenäistämään miestenpiirien toiminta. Ensimmäisinä vuosinaan liiton toiminta oli menestyksekästä. Liiton toiminnasta olivat kiinnostuneet lähinnä iäkkäämmät, konservatiivisia kristillisiä arvoja kannattaneet miehet, minkä vuoksi nuoria oli vaikea saada mukaan liiton toimintaan. Liitto järjesti yhteistyössä seurakuntien ja niiden miestenpiirien kanssa erilaisia miehille suunnattuja kristillisiä tapahtumia kuten valtakunnallisia miestenpäiviä ja tuottamalla miestyötä tukevaa ohjekirjallisuutta. Se otti myös kantaa useisiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin ja teki yhteistyötä useiden kirkollisten vaikuttajien kanssa. Suomalaisen yhteiskunnan ja kirkon käytyä läpi 1960-luvun merkittävät rakennemuutokset liiton toiminta hankaloitui 1970-luvulta eteenpäin, vaikka liitto rekisteröitiin viralliseksi uskonnolliseksi yhdistykseksi vasta 1971. Sekä sen johtokunta että jäsenpiirien jäsenet alkoivat olla iäkkäitä ja he joutuivat jättämään liiton toiminnan. Menetettyään merkittäviä johtokunnan jäseniään liiton toiminta lamaantui useiksi vuoksiksi, minkä vuoksi myös sen yhteistyö eri seurakuntien kanssa hankaloitui. Liitto joutui pian taloudellisiin vaikeuksiin. Johtokunta pyrki saamaan ratkaisua kohtaamiinsa ongelmiin esimerkiksi hakemalla taloudellista tukea kirkon keskusrahastolta sitä kuitenkaan koskaan saamatta, koska miestyö ei ollut koskaan kuulunut kirkollisen kasvatustyön ohjelmaan ja myös muut suomalaiset järjestöt tekivät miestyötä. Useiden liiton toiminnan kannalta huonojen vuosien jälkeen se oli menettänyt lähes kaikki jäsenensä saamatta kuitenkaan uusia. Lopulta myös johtokunnan jäsenet olivat kyllästyneet liiton toimintaan ja useat jättivät johtokunnan panostaakseen sellaiseen seurakuntien pienryhmätyöhön, jota kirkkokin tuki. Lopulta vuonna 1981 useiden vastoinkäymisten jälkeen Suomen Seurakuntamiesten Liiton johtokunta päätti lakkauttaa sen toiminnan ja vuonna 1982 siitä ilmoitettiin viralliseen yhdistysrekisteriin. Liitto ei siis kyennyt sen aiheuttaman alkuinnostuksen jälkeen vastaamaan kirkkojen miespulaan.
-
(2017)The Religious Right in the United States has become a long-standing player in the American political system. Through the course of its political involvement, this group of politically active conservative religious people has become involved in many conflicts since its origins in the late 1970s. Taking controversial stances on many social issues, this conflict has become ingrained in American politics and society. As conflicts such as this become protracted, they become less focused on tangible outcomes or the original issues, and a system develops where conflict roots itself into the identity of a group. This can lead to stalemate, hostility towards the outgroup, and other problematic systemic issues in conflict. The guiding research question for my thesis is how one might overcome such an identity based, intergroup conflict. To understand how group identity functions in conflict, I have used the Religious Right as a case study to which I applied social identity theory approaches to conflict. In my thesis, I first outline social identity theory and establish its relevance for conflict. I then, using others research, show how understanding this aspect of human cognition helps us see how social identities may play out in conflict, and what role approaches based on social identity theory may take in conflict resolution. In my next chapter, I present a brief historical sketch of movements preceding the American Religious Right and how it has developed since its origins. With my theoretical base and my case established, I then show how the approaches informed by social identity theory laid out in my first chapter may be applied to the Religious Right. This application of theory shows that there exist several possible approaches through which engaging people in the Religious Right may lead away from the problematic entrenched systems of conflict and towards a more productive means of engagement.
-
(2020)Erinäiset enkeliuskomukset ovat kasvattaneet suosiotaan suomalaisten keskuudessa 1990-luvulta lähtien. Tässä tutkielmassa perehdyn pääkaupunkiseudulla toimivien Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien käsityksiin ja asenteisiin enkeleitä ja enkeliuskomuksia kohtaan sekä enkeleiden rooliin kirkossa. Tämä on myös tutkimuskysymykseni. Aiheesta ei ole aiemmin tehty tutkimusta, joten tutkielmani antaa aiheesta ensimmäisiä tutkimustuloksia ja tavoitteenani on, että tutkimukseni tarjoaa kattavan yleiskuvan näiden pappien asenteista ja käsityksistä. Papit ovat teologian ja kirkon opin asiantuntijoita, joten heidän voidaan olettaa perehtyneen kokonaisvaltaisesti kristilliseen oppiin. Tämän yleisen perehtymisen kautta heidän pitäisi olla myös perehtyneitä enkeleihin. Papit ovat myös merkittävässä roolissa kirkon opin selittämisessä ja esille tuomisessa. Tätä kautta pappien henkilökohtaiset asenteet ja käsitykset sitoutuvat yhteen myös kirkon opin kanssa. Tutkimusaineistonani toimii vuonna 2019-2020 keräämäni strukturoidun lomakehaastattelun muotoinen aineisto. Lähetin tutkimuspyynnön yli 100 pk-seudun papille ja tutkimukseeni osallistui yhteensä 25 pappia. Haastattelulomakkeeni koostui perustietojen lisäksi yhteensä 31 kysymyksestä, joista 25 oli tekstikenttäkysymyksiä. Näiden kysymysten vastauspituutta ei ollut rajoitettu ja suurin osa pappien vastauksista oli muutaman virkkeen pituisia. Aineiston analyysimenetelmänä käytin laadullista sisällönanalyysia. Keräämäni aineiston lisäksi tukena käytän Raamattua, sillä monien pappien vastaukset sisälsivät yleisiä viittauksia Raamattuun sekä suoria viittauksia yksittäisiin Raamatun kirjoihin. Raamattu toimi myös käytännössä kaikkien tutkimukseeni osallistuvien pappien omien vastauksien mukaan heidän enkeliuskomusten pohjana. Myös virsikirjaan ja kirkkovuoden pyhiin papit viittasit useasti. Tutkimustulokseni tarjoavat yleiskuvauksen näiden pappien käsityksistä ja asenteista enkeleitä kohtaan. Yleisellä tasolla suurimalla osalla papeista on positiivinen asenne enkeleitä ja enkeleiden roolia kirkossa kohtaan. Perehtyneisyys aiheeseen on vähäistä, mutta enemmistön mielestä riittävää, vaikkakin vain vähemmistö oli nimenomaan enkeleihin perehtynyt. Kristillisiin enkelikäsityksiin perehtyminen oli huomattavasti yleisempää, kuin ei-kristillisiin enkeliperinteisiin. Tämä siitäkin huolimatta, että 1990-luvulla alkaneessa enkelibuumissa suosiossa ovat erityisesti nämä ei-kristilliset enkeliuskomukset. Kirkossa enkeleiden rooli korostuu erityisesti lasten kanssa tehdyssä työssä ja kirkkovuoden pyhistä jouluna, Marian ilmestyspäivänä, pääsiäisenä, mikkelinpäivänä ja tuomiosunnuntaina. Enkelikokemukset olivat myös pappien keskuudessa yleisiä. Enemmistö papeista oli tavannut seurakuntalaisia, joilla oli tällaisia kokemuksia, ja peräti joka kolmannella papeista oli kokemuksia enkeleiden kohtaamisesta. Tutkimukseni pohjalta voidaan sanoa olevan tarvetta jatkotutkimukselle. Erinäiset enkeliuskomukset kasvattavat suosiotaan, mutta kirkon puolelta ei näihin uskomuksiin ole vielä merkittävää vastausta annettu. Tällaisen vastauksen tarpeellisuutta voitaisiin selvittää laajemmalla tutkimuksella pappien ja seurakuntalaisten enkeliasenteista ja käsityksistä suhteessa luterilaisen kirkon oppiin ja perinteeseen.
-
(2015)Suomen evankelis-luterilainen kirkko on vastannut maahanmuuton myötä syntyneeseen yhteiskunnalliseen muutokseen muun muassa kehittämällä pääkaupunkiseudun eli Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien vieraskielisen seurakuntatyön. Tässä tutkielmassa tutkitaan sitä, kuinka pääkaupunkiseudun vieraskielinen seurakuntatyö integroituu seurakuntiin. Aihe on tärkeä, koska vieraskielisen seurakuntatyön ei haluta eristäytyvän muusta seurakuntatyöstä ja -elämästä. Tutkimuksessa selvitetään, mitä vieraskielinen seurakuntatyö on, mitkä ovat sen tavoitteet, miten vieraskielinen seurakuntatyö asemoituu kotipesäseurakuntiin ja pidetäänkö suomenkieliseen seurakuntatyöhön yhteyksiä. Lisäksi selvitetään kuinka jäsenyyteen ja seurakuntavaikuttamiseen suhtaudutaan vieraskielisessä seurakuntatyössä. Tutkimus on laadullinen aineistolähtöinen sisällönanalyysi ja sen aineisto koostuu pääkaupunkiseudun vieraskielisen seurakuntatyön pappien haastatteluista (5kpl), Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien kansainvälisen työ sihteerien haastatteluista (2kpl) sekä Espoon monikulttuurisuustyön sihteerin haastattelusta (1kpl). Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Lisäksi aineistoon kuuluu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tuottamia strategioita ja mietintöjä, erilaisia kokouspöytäkirjoja liittyen vieraskielisen seurakuntatyön järjestäytymiseen ja muuta materiaalia, jota haastateltavat antoivat tutkijalle. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään John Berryn akkulturaatiomallia, jonka avulla tarkastellaan integraation toteutumista. Tulosten mukaan vieraskielistä seurakuntatyötä järjestetään arabiaksi, englanniksi, kiinaksi, viroksi ja venäjäksi. Toimintaa koordinoi ja kehittää vieraskielisen seurakuntatyön neuvottelukunta. Pääkaupunkiseudun vieraskielinen seurakuntatyö järjestäytyy siten, että kullekin kielelle on määrätty kotipesäseurakuntansa. Poikkeuksena tästä englanninkielinen seurakuntatyö on sijoitettu Espoon seurakuntayhtymän virastoon. Vieraskielistä seurakuntatyötä tehdään ekumeenisista lähtökohdista käsin ja ekumeniassa onnistuminen nähdään tärkeäksi, jotta kirkossa voidaan vastata monikulttuurisen ja -arvoisen kansan tarpeisiin. Vieraskielisen seurakuntatyön tavoitteena on tarjota vieraskielisille hengellinen koti, jossa he voivat toimia omalla äidinkielellään. Lisäksi vieraskielisen seurakuntatyön tavoitteena on osallistua yhteiskunnalliseen kotouttamiseen ja integroida vieraskielisiä myös evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tärkeänä nähdään myös vieraskielisten ohjaaminen oman tunnuskuntansa seurakuntaan. Vieraskielisessä seurakuntatyössä kannustetaan kirkon jäsenyyteen. Työtä tehdään kuitenkin aina yksilön omia toiveita ja vakaumusta kunnioittaen ja työhön voi osallistua myös kuulumatta kirkkoon. Jäsenyyskysymystä mutkistaa se, että vieraskieliseen seurakuntatyöhön osallistutaan ympäri pääkaupunkiseutua, jolloin seurakuntarajat usein ylittyvät. Tutkimuksessa havaitaan, että vieraskielisten ryhmien välillä on eroja siinä, kuinka suuri osa toimintaan osallistujista on kirkon jäseniä. Tähän vaikuttaa vieraskielisen oma uskonnollinen tausta. Tuloksista selviää, että vieraskieliset ovat hyvin kiinnostuneita vaikuttamaan oman vieraskielisen jumalanpalvelusyhteisönsä asioihin ja osallistuvat yhteisössä toteutettuun vapaaehtoistyöhön. Tutkimuksessa selvisi John Berry akkulturaatiomallia apuna käyttäen, että viron- ja venäjänkielinen seurakuntatyö voidaan nähdä seurakuntiin integroituneeksi. On todennäköistä, että integroitumista edistää etenkin virolaisten ja venäläisten hyvä suomen kielitaito, joka helpottaa yhteyksien luomista seurakuntaan. Toisen ryhmän luovat separoituneet arabian- ja kiinankielinen seurakuntatyö. Suurin eristäytymiseen johtava tekijä on näiden vieraskielisten huono suomen kielitaito ja työmuotojen tuoreus verrattuna viron- ja venäjänkieliseen toimintaan. Lisäksi kiinankielisten toiveet seurakuntatyötä kohtaan voivat olla erilaisia kuin suomenkielinen seurakuntatyö tarjoaa ja toisaalta arabiankielistä integraatiota vaikeuttaa kysymys jäsenyydestä. Englanninkielinen seurakuntatyö on tutkimuksen mukaan sekä integroitunutta että assimiloitunutta. Assimilaatiossa valtaväestöön sulautuminen nähdään oman kulttuurillisen identiteetin tai tapojen ylläpitämistä tärkeämmäksi. Integraatiossa tulee esille kysymys mihin englanninkielinen seurakuntatyö integroituu, kun sillä ei ole omaa kotiseurakuntaa. Onkin parempi todeta, että englanninkielinen seurakuntatyö on yleisesti paikallisseurakuntiin integroivaa.
-
(2010)Tässä tutkielmassa tarkasteltiin pitkäkestoisen hengellisen väkivallan esiintymistä uskonnollisissa yhteisöissä sekä yhteisöjen jäsenten että ryhmien hengellisten auktoriteettien kautta. Tutkielmassa tutkittiin sitä, millaisissa muodoissa ja miksi pitkäkestoista jopa vuosikymmeniä kestävää mielenhallintaa, manipulointia ja kontrollointia ilmeni uskonnollisten yhteisöjen vallankäytössä. Lisäksi analysoitiin kyseisten yhteisöjen vallankäyttäjien profiileja ja selvitettiin heidän auktoriteettiasemaansa suhteessa yhteisön jäseniin. Tutkimus toteutettiin sähköpostihaastatteluina. Aineistoa kerättiin lehti- ja Internet-ilmoitusten avulla. Ensisijaisena tutkimusaineistona oli 49 kirjettä. Kirjeitä saapui yhteensä 17 eri yhteisöstä. Informantteina oli sekä lahkoistaan irtautuneita että yhä mukana olevia jäseniä. Yhtä yhteisöä lukuun ottamatta vastaukset saapuivat kristillisistä tai kristillisperäisistä yhteisöistä. Primääriaineiston lisäksi tutkimuksessa käytettiin jonkin verran erilaisiin uskonnollisiin yhteisöihin kuuluneiden henkilöiden elämäkerrallisia teoksia sekä muutamia lainauksia tutkimuksen teemoihin liittyviltä Internet-sivustoilta. Työn viitekehyksenä käytettiin Hannu Lauerman kokoamaa yhteenvetoa uskonnollisten lahkojen vaarallisiksi katsotuista piirteistä. Lauerma muotoili kyseisen aineiston Uskontojen uhrien tuki ry:n luettelon pohjalta täydentämällä sitä omilla havainnoillaan sekä muista lähteistä saaduilla esimerkeillä. Lisäksi työssä käytettiin Suomen Mielenterveysseuran työryhmän laatimaa luetteloa uskonnollisten yhteisöjen eettisistä periaatteista. Väljästi käytettynä teoreettisena viitekehyksenä sovellettiin Leon Festingerin kognitiivisen dissonanssin teoriaa. Festingerin teorian pääsisältönä oli toteamus, että ihminen pyrkii tasapainoon ja välttämään ristiriitaa karttamalla tai vähättelemällä sitä aiheuttavia ihmisiä, tapahtumia, asenteita ja informaatiota. Analyysiluvut jakautuivat kolmeen aihepiiriin. Ensimmäisessä tulosluvussa käsiteltiin kontrollointia ja jäsenten manipulointia käytöksen, ajatusten, tunteiden sekä informaation kautta. Toisessa tulosluvussa kuvattiin auktoriteetin alaisuudessa elämistä ja nostettiin esille teemoja, joiden kautta manipuloinnin esiintyminen informanttien yhteisöissä selkeimmin näkyi. Kolmas tulosluku keskittyi yhteisöjen vallankäyttöön sekä anonyymin auktoriteetin että yhteisöjen näkyvien vallanpitäjien kautta. Aineistosta oli selvästi havaittavissa, että pitkäkestoista uskonnollisten yhteisöjen säännöistä ja oppirakenteista lähtöisin olevaa kontrollointia ja manipulointia esiintyi jokaisen informantin kirjeessä. Osassa yhteisöjä kontrollointia oli vain pienessä sektorissa kun se toisissa kattoi lähes kaikki elämän alueet. Kontrolloinnin välineitä olivat syyllistäminen, pelottelu sekä opit, joiden kyseenalaistaminen tuotti jäsenille ahdistavia ristiriitaisia kokemuksia. Leon Festingerin teoriaa soveltamalla voitiin havaita, että tarkoituksella tai tarkoituksettomasti luodut oppirakenteet olivat tehokas väline yksilön sitomiseksi kontrolloivaan yhteisöön. Informanttien joukossa oli useita henkilöitä, jotka kokivat syvää ahdistusta yhteisöissään. Osa informanteista havaitsi ryhmän harjoittaman mielenhallinnan vasta yhteisöstä irtauduttuaan. Jotkut eivät kyenneet pelkojensa takia irtautumaan lahkosta, vaikka oireilivat psyykkisesti ja pahimmassa tapauksessa heillä oli jopa itsetuhoisia ajatuksia. Yleisesti informantit olivat sitä mieltä, että hengellistä väkivaltaa harjoittavien yhteisöjen aktiivijäsenet eivät kyenneet näkemään ongelmia. Sen sijaan irtautuneita syyllistettiin, painostettiin ja tuomittiin.
-
Päättyikö tuki haudalle? : Omaisten kokemuksia seurakunnan tarjoamasta tuesta hautajaisten jälkeen (2022)Tutkimuksessa selvitettiin laadullisen sisällönanalyysin avulla, minkälaista tukea läheisensä menettäneet ovat saaneet tai olisivat kaivanneet seurakunnalta hautajaisten jälkeen. Lisäksi tarkasteltiin mitkä syyt edistivät tai haastoivat tuen saatavuutta ja saavutettavuutta. Tutkielman tavoitteena on tarjota seurakunnille tietoa seurakuntalaisten kokemuksista, joiden avulla hautajaisten jälkeistä surutukea voitaisiin kehittää. Tutkimusaineisto kerättiin tekemällä yhdeksän teemahaastattelua. Haastateltavat olivat 29–79-vuotiaita, viimeisen 5,5 vuoden aikana menetyksen kokeneita omaisia. Yhteistyöseurakuntanani toimi Helsingin tuomiokirkkoseurakunta, johon jokainen haastateltava linkittyy joko henkilökohtaisen tai edesmenneen läheisen suhteen kautta. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä, jonka avulla omaisten kokemukset tulivat selkeästi esiin. Analyysin tuloksena löytyi kolme hyväksi koettua ja kaivattua surutuen tapaa, jotka olivat keskustelun tarve, kohdatuksi tulemisen tarve ja konkreettisen surutuen tarve. Surutuen saatavuutta ja saavutettavuutta edistivät seurakunnan, sen työntekijöiden ja toiminnan tuntemus ja haastoivat niiden tuntemattomuus. Tutkielma osoittaa, että teologien sielunhoidolliseen osaamiseen olisi syytä kiinnittää enemmän huomioita, koska menetys loi omaisille tarpeen syvällisempään ja sensitiivisempään kohtaamiseen ja keskusteluun. Seurakuntien tulisi parantaa näkyvyyttään ja saavutettavuuttaan, jotta vanhanaikaset asenteet ja tietämättömyys toiminnasta eivät jatkossa estäisi hakemasta tukea seurakunnista. Tutkimustuloksista nousi, että esimerkiksi digitaalisten alustoiden hyödyntäminen voisi lisätä tuen saatavuutta sekä rikkoa ennakkoluuloja. Lisäksi käytössä olevan Hautausoppaan muokkaaminen Suruoppaaksi, joka vastaisi kokonaisvaltaisesti surevan tarpeisiin, olisi hyödyksi kuoleman kohdanneille omaisille.
-
(2012)Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää mitä on paavalilainen ristinteologia, ja kuinka Jürgen Moltmann tulkitsee sitä. Moltmannilla on ollut suuri vaikutus moderniin ristinteologiaan. Tästä syystä on hyvin kiinnostavaa ja aiheellista tutkia, kuinka raamatullista Moltmannin ristinteologia on ja kuinka paavalilaisena sitä voidaan pitää. Tutkimus on myös siitä syystä erityisen mielenkiintoinen, että Moltmannin ja Paavalin ristinteologiaa ei olla tutkimuksissa aiemmin vertailtu keskenään. Tämän tutkielman erityisarvo on myös siinä, että tässä Uuden testamentin eksegetiikka, sekä dogmatiikka yhdistyvät. Tämän tutkimuksen päälähteinä ovat Jürgen Moltmannin teos The Crucified God, alkukielinen Uusi testamentti, sekä kirkkoraamattu. Tutkimuksen metodeina ovat systemaattinen ja eksegeettinen analyysi. Tutkielma jakautuu viiteen pälukuun. Ensimmäisessä luvussa johdannon jälkeen (luku 2) selvitän Moltmannin ristiteologiaa. Moltmannin teologiassa Kristuksen risti on erittäin tärkeässä roolissa. Risti saa kuitenkin todellisen pelastavan merkityksensä vasta Kristuksen ylösnousemuksen kautta. Kristuksen ylösnousemus on voitto synnin ja kuoleman vallasta. Moltmann puhuu paljon Jumalan kärsimyksestä. Hänen mukaansa Jumala kärsii ristillä sekä Isänä Poikansa kuoleman että Poikana tullessaan Isänsä hylkäämäksi. Mikäli Jumala ei voi kärsiä, hän on vajavaisempi kuin ihmiset, sillä hän, joka rakastaa, kykenee myös kärsimään, ja Jumala on rakkaus. Ristillä tapahtuu kuolema Jumalassa, mutta ei voida kuitenkaan puhua Jumalan kuolemasta. Moltmann myös korostaa, että ristintapahtumissa on läsnä koko trinitaarinen Jumala. Ristinteologian on Moltmannin mukaan oltava yhteiskunnallisesti merkittävää ja sillä on oltava vaikutusta jopa politiikkaan asti. Ristin syvin merkitys on siinä, että ristillä Jumala osoittaa rakkaudessaan, että hän on siellä, missä on hätää ja kärsimystä. Toisessa pääluvussa (luku 3) tutkin Paavalin ristinteologiaa. Paavalin ristinteologisena perustekstinä voidaan pitää Ensimmäisen korinttilaiskirjeen kohtaa 1. Kor. 1:18-31. Teen työssäni tästä käännöksen ja eksegeettisen analyysin. Lisäksi nostan esille muita mielestäni Paavalin ristinteologian kannalta oleellisia kohtia, joita ovat: Room. 5:6 21; 2. Kor. 5:19 21; Gal. 3:13; Fil. 2:6-11. Teen työssäni myös näistä suppean eksegeettisen analyysin. Vertailen Moltmannin ajatuksia siihen mitä Paavali näissä kohdissa sanoo. Kolmannessa pääluvussa (luku 4) tarkastelen paavalilaista ristinteologiaa laajemmassa näkökulmassa. Paavalin ajattelu nousee Vanhasta testamentista, joten selvitän millä tavalla VT:n uhriajattelu on vaikuttanut käsitykseen Kristuksesta sovitusuhrina. Moltmannille koko sovitusuhriajattelu on melko vieras, joten tämä on myös siltä kannalta oleellinen teema, että se tuo hyvin esiin Paavalin ja Moltmannin ajattelun eroja. Lisäksi selvitän mitä Kristuksen risti merkitsee Paavalille. Miksi Kristus on täytynyt nimenomaan ristiinnaulita ja mitä tämä merkitsee Jumalan ja ihmisten kannalta? Tämä on toinen asia, jossa Moltmann eroaa Paavalin ajattelusta, sillä hänen ajattelussaan Kristuksen ristillä ei loppujen lopuksi ole sovittavaa merkitystä. Luvun lopussa selvitän vielä Lutherin ristinteologiaa ja vertailen sitä Moltmannin ajatteluun. Moltmann on saanut paljon vaikutteita Lutherilta, mutta hänen ajattelunsa eroaa Lutherin ajattelusta hyvin pitkälti samalla tavalla kuin Paavalinkin. Neljännessä pääluvussa (luku 5) teen loppukatsauksen, jossa tulen siihen tulokseen, että Moltmannin ristinteologia on joiltakin osin paavalilaista, mutta hän sivuuttaa valitettavasti niin monia Paavalille tärkeitä asioita, ettei hänen ristinteologiaansa voida mielestäni pitää täysin paavalilaisena.
-
(2024)Tutkielma selvittää suomalaisessa helluntaiyhteisössä toimivien naispastoreiden kokemuksia heidän hengellisestä toimijuudestaan. Naisten mahdollisuus hengelliseen toimijuuteen, eli yhteisön keskuudessa tapahtuvaan hengelliseen toimintaan, on vaihdellut historian saatossa. Vuosituhannen taitteen jälkeen naisille on avautunut mahdollisuus toimia hengellisissä tehtävissä aiempaa laajemmin. Naisten hengellistä toimijuutta selvitän kysymällä, kuinka suomalaisissa helluntaiseurakunnissa toimivat naispastorit ovat kokeneet oman hengellisen toimijuutensa? Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii feministiteologia, erityisesti vapautuksen teologian näkökulmasta käsin. Tutkielmani osoittaa, että helluntailiike on yhteiskunnallisten muutosten myötä kyennyt muuttamaan raamatuntulkintaansa naismyönteisemmäksi, muuttamatta kuitenkaan varsinaisesti oppikäsityksiään. Tutkielma on kvalitatiivinen, eli laadullinen, ja se on toteutettu haastattelemalla seitsemää helluntaiseurakunnissa työskentelevää tai aiemmin työskennellyttä naispastoria. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina haastatteluina videoyhteyden avulla ja haastattelut on analysoitu hyödyntämällä sisällönanalyysiä. Tutkielma osoittaa, että haastateltavat ovat kokeneet oman hengellisen toimijuutensa positiivisena. Jokainen haastateltava oli työuransa aikana kokenut myös negatiivista palautetta omasta hengellisestä toimijuudestaan sukupuolestaan johtuen, mutta negatiiviset palautteet olivat marginaalisia. Tutkielmani mukaan feministiteologiasta kumpuavat positiiviset raamatulliset naistulkinnat ovat osaltaan saaneet aikaan helluntailiikkeessä positiivista suhtautumista naisten hengelliseen toimijuuteen.
-
(2014)Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaista uskonnollista toimijuutta Paavali edustaa ja millaista toimijuutta hän suosittelee Korintin seurakuntaan. Näitä tarkastellaan tutkimalla Paavalin ekstaattista uskonnollista kokemusta, taivasmatkaa (2.Kor.12:1–4), ja Paavalin ohjeita Korintin seurakunnalle glossolaliasta seurakunnan kokoontumisissa (1.Kor.14). Tekstejä tarkastellaan Winkelmanin kehittämän maagis-uskonnollisten toimijoiden sosiaalisten roolien mallin avulla. Mallissa hyödynnetään kognitiivista näkökulmaa muuttuneista tajunnantiloista. Ekstaasi on muuttunut tajunnantila, jossa ihminen näkee näkyjä ja kokee hallusinaatioita. Ekstaattiset uskonnolliset kokemukset ovat kokemuksia, jotka ihminen kokee ekstaasissa ja joille hän antaa uskonnollisen merkityksen. Glossolalia puolestaan ilmenee usein possessiotranssissa, jossa henkilö kokee olevansa henkiolennon vallassa. Tutkielma osoittaa, että Paavali hyödyntää ekstaasi- ja transsitiloja. Paavalin oma uskonnollinen toimijuus vastaa Winkelmanin mallista eniten shamaaneja. Hänellä on ekstaattisia kokemuksia ja hän on saanut ilmestyksiä. Hänet on valittu tehtäväänsä ilmestyksessä. Hänen ilmestyksensä eivät palvele yhteisöä vaan hänen yksilöllistä toimintaansa: ne ohjaavat häntä apostolin tehtävässä. Paavali ei siis hyödynnä ekstaasitiloja seurakuntien kokoontumisissa. Myös Korintin seurakunnan toimijat hyödyntävät ekstaasi- ja transsitiloja. Paavalin mielestä Korintin seurakunnan tulee integroitua sisäisesti, mutta seurakunnan yhteisten kokoontumisten tulee olla sellaisia, että ne ovat myös ulkopuolisten ymmärrykselle sopivia. Uskonnollisuudessa korinttilaisten tulee keskittyä kollektiivisuuteen: siihen, mikä rakentaa seurakuntaa. Korintissa tulee Paavalin mielestä hyödyntää tulkitsemattoman glossolalian sijaan profetointia ja tulkittua glossolaliaa. Nämä vastaavat Winkelmanin mallissa meedioiden roolia. Paavalin suositus uskonnollisesta toimijuudesta Korintin seurakunnalle on kuitenkin jännitteinen: näitä meedion rooliin kuuluvia tehtäviä tulisi toteuttaa osittain shamaanin roolista käsin. Paavali edellyttää, että kielilläpuhuva hallitsee itseään ja tajunnantilojaan. Meedioiden roolissa transsit ovat spontaaneja ja hallitsemattomia. Shamaanin roolissa henkilö pystyy hallitsemaan itseään ja tajuntaansa.
-
(2020)Tutkielma tarkastelee Pieter Bruegelin (1925/30–1569) öljyvärimaalausta Paavalin kääntymys (1567). Bruegelin Paavalin kääntymys mainitaan taidehistoriallisessa kirjallisuudessa usein, mutta teoksesta ei ole kirjoitettu syvällistä analyysiä. Aiemmassa tutkimuksessa Bruegelin Paavalin kääntymys -teosta on pidetty lähinnä maisemamaalauksena tai syntyajankohdan poliittisiin asetelmiin viittaavana teoksena. Maalauksen teemana on ihminen käännekohdan äärellä. Bruegelin maalaama Paavali makaa maassa, sillä jumalallinen totuuden välähdys on sokaissut hänet. Paavali joutuu katsomaan sisimpäänsä. Kristittyjä surmanneesta sotilaasta syntyy uusi ihminen, joka julistaa rauhaa. Tutkielma hyödyntää teologian, taidehistorian, taloushistorian, uskontotieteen, filosofian, estetiikan sekä alue- ja kulttuurintutkimuksen tieteenalojen lähestymistapoja. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi. Teos on aikakautensa kontekstin tuote, sen kuvajainen, ja samanaikaisesti se on rakentanut – ja rakentaa yhä – aikakauttaan koskevia käsityksiä itsekin. Tutkielma hyödyntää Erwin Panofskyn, Roland Barthesin ja Hans Beltingin kuva-analyysimenetelmiä. Tutkielma esittelee tekijän kehittämän hyppää kuvaan -metodin. Metodia hyödyntävä katsoja pyrkii samastumaan maalauksen tunnelmaan, siinä oleviin henkilöihin ja heidän toimiinsa. Kuvan tarkasteleminen sisältä päin mahdollistaa yksityiskohtien ja viestien havaitsemisen. Tausta tälle metodille syntyi tutkielman tekijän toimiessa vuosikymmenten ajan valokuvaajan ammatissa. Ihmisten kuvaaminen edellytti kohteen ehdoilla elämistä, samastumista. Metodin teoreettinen pohja on peräisin John Szarkowskilta, Robert Capalta, Dorothea Langelta ja Henri Cartier-Bressonilta. Cartier-Bresson tunnetaan ratkaisevan hetken käsitteestään. Bruegelin teos kuvaa ratkaisevaa hetkeä, Paavalin kääntymystä. Hyppää kuvaan -metodi sopii Bruegelin teokseen erityisen hyvin, koska teos näyttää dokumentaariselta ja valokuvamaiselta. Hyppää kuvan -metodin avulla tutkielman tekijä oivalsi Bruegelin teoksen sisältämän kuvitteellisen äänimaailman. Toinen keskeinen havainto liittyy siihen, että teos on täynnä viittauksia teologiaan ja Raamatun teksteihin. Kuvassa on tekijän tulkinnan mukaan esimerkiksi pyhä perhe, ja Paavalin kääntymys on puettu kertomuksen muotoon. Teoksessa tapahtuu samaan aikaan monta asiaa eri aikatasoilla. Kolmas tutkielman keskeinen löytö on se, että teoksessa on mukana arkkienkeli Mikaelin katse. Tutkielmassa käytetään ilmaperspektiivistä nimitystä Mikaelin perspektiivi. Tämä termi antaa mahdollisuuden päästä lähemmäksi kontekstia, jossa teos valmistui. Neljäntenä huomiona tutkielma esittää hypoteesin, jonka mukaan maalausta on mahdollisesti muunneltu jälkikäteen, kuten Bruegelin Betlehemin lastenteurastus -maalaustakin on muuteltu. Bruegelin aikana maalausten rinnalla syntyi muitakin artefakteja, kuten kullasta tehtyjä esineitä. Patsaat, kangastyöt, vaatteet, kengät, hevosvälineet, koko aikakausi oli yhtä loputonta käsityötä. Bruegelin teos toimii edelleen alkuperäisessä tehtävässään uskoa ilmaisevana artefaktina ja 1500-luvun lopun alankomaisen maalaustaiteen dokumenttina.
-
(2014)Tarkastelen tässä tutkielmassa Paavalin kirjeiden ja hänen nimissään kirjoitettujen pseudepigrafien välittämää kuvaa orjuudesta. Tutkimuksen alussa tarkastelen orjuutta antiikin aikana, keskittyen ensisijaisesti Rooman keisariaikaan ja kreikkalais-roomalaisen kulttuuripiirin alueelle. Tämän jälkeen tarkastelen minkälaisen kuvan Paavalin aidot kirjeet välittävät orjuudesta ja suhteutan sen antiikin ajan yleisiin käsityksiin. Kolmannessa pääluvussani tutkin vastaavasti Paavalin nimissä kirjoitettujen pseudepigrafisten kirjdeiden välittämää kuvaa orjuudesta. Tarkastelun kohteeksi olen valikoinut ne kohdat Paavalin kirjeistä ja hänen nimissään kulkevista pseudepigrafeista, joissa esiintyy kreikankielinen orjaa tarkoittava sana δοϋλος tai orjuutta tarkoittava δουλεία. Lisäksi tarkastelen laajemmin kirjettä Filemonille. Käytän apunani tekstianalyysin metodia. Johtopäätöksissä vertaan aitojen Paavalin kirjeiden välittämää kuvaa orjuudesta pseudepigrafisten kirjeiden vastaavaan kuvaan ja pohdin lyhyesti niiden välisiä eroja ja mistä erot saattavat johtua. Paavali puhuu orjuudesta kuvainnollisesti tuodakseen teologisia näkemyksiään esille mahdolllisimman tehokkaasti. Tällaisissa tilanteissä hänen käyttämänsä kielikuvat orjuudesta ovat niin lähellä antiikin ajan stereotyyppistä orjuutta, että on perusteltua hänen käyttävän näissä katkelmissa orjuutta puhtaasti retorisena keinona. Sen sijaan puhuessaan todellisista orjista Paavali joutuu ottamaan kantaa kysymykseen orjien vapauttamisesta. Tällöin on havaittavissa se, ettei hän anna suoria ja yksiselitteisiä ohjeita vapauttamiskysymyksestä vaan hänen kielenkäyttönsä jättää vapauttamisen täysin kirjeen lukijan tai kuulijan vastuulle. Paavali todennäköisesti ei uskaltanut suositella orjien vapauttamista, koska ymmärsi, että se saattaa aiheuttaa ongelmia. Samoin hän ei uskaltanut suositella sitä, että orjia ei vapautettaisi, koska hän saattoi ymmärtää orjuuden olevan sosiaalisesti ongelmallista orjille itselleen. Pseudepigrafiset Paavalin kirjeet ovat orjuus-kuvauksessaan hyvin lähellä Paavalin aitoja kirjeitä. Kolossalaiskirjeen ja Efesolaiskirjeen kuvaukset ovat lähempänä Paavalin aitoja kirjeitä kuin pastoraalikirjeiden välittämät kuvat. Pastoraalikirjeiden kuvauksen mukaisesti orjuus voidaan jopa tulkita Jumalan opin mukaiseksi instituutioksi. Tämänkaltaista ajatusta ei ole löydettävissä muualta Uudesta testamentista. Kolossalaiskirjeen ja Efesolaiskirjeen kirjoittajat edustavat hyvin läheisesti antiikin ajan maltillista tulkintaa orjuudesta. Pseudepigrafiset Paavalin kirjeet antavat viitteitä siitä, että Paavalin aitojen kirjeiden opetus on saattanut levitä nopeastikin seurakuntiin, minkä johdosta seurakuntien sisäinen tilanne on voinut olla orjien ja isäntien välillä jopa tasa-arvoinen.
-
(2017)Tutkimusaiheeni on Paavalin miehinen puolustautuminen hänen kirjeissään Korintin seura-kunnalle. Korinttiin lähetetyn kirjeenvaihdon luennasta ilmenee, että Paavali on joutunut voimakkaan arvostelun kohteeksi. Hänen miehisyyttään on mitätöity monin tavoin. Tällaisessa tilanteessa Paavali turvautuu järeään puolustautumiseen. Paavalin niin sanottu ristinpuhe ilmenee juuri tässä tilanteessa; Korinttiin lähetetyssä ensimmäisessä kirjeessä ristinpuhe kuuluu kirjeen alussa, kun Paavali arvostelee inhimillistä viisautta, toisessa kirjeessä ristinpuhe liittyy Paava-lin kerskailuun vaikeuksillaan ja rangaistulla kehollaan. Paavali nostaa esiin mielikuvan ris-tiinnaulitusta Kristuksesta suurimpana mahdollisena kunniana, ja samastaa myös omat koet-telemuksensa ja kärsimyksensä Kristuksen kärsimyksiin. Kyseessä on siis kirjeenvaihto Korinttiin, Rooman valtaamaan kreikkalaiseen kaupunkiin. Tapahtuvan kontekstina on täten ajan kreikkalais-roomalainen, miehisyydelle korkeat vaati-mukset asettava kulttuuri. Tuonkin tutkielmassani laajasti esiin ajan käsityksiä arvostettavasta miehisyydestä. Kysymys on tämä: Kun Paavalin miehinen puolustautuminen perustui ajan kunniakäsitykseen nähden häpeällisten esimerkkien varaan (ristiinnaulitseminen, fyysisesti rangaistuksi tuleminen, kärsimys), niin miten kuulija pystyi vastaanottamaan sen kulttuurissa, jossa korostettiin miehistä kompetenssia, voimaa ja koskemattomuutta? Oliko Paavalin tapa puhua jotain aivan uutta, vai oliko ajassa jotain sellaista, mikä teki hänen julistuksestaan vä-hemmän vastakulttuurista kuin mitä ensivaikutelma antaisi ymmärtää? Ilmenee, että ajan kulttuurissa virtaili vaikutteita, jotka näyttivät suuntaa Paavalin ristinpu-heelle. Mies, joka asetti itsensä alttiiksi kärsimykselle ja kuolemalle muiden puolesta, oli ajassa ihailtu miehinen malli. Tällaisena Paavali haluaa sekä Kristuksen että itsensä esittää. Myös kyynisestä perinteestä nouseva stoalaisuus toi murtumia perinteiseen käsitykseen kos-kemattomasta miehisyydestä. Silti Paavalin miehisen puolustautumisen rakentuminen perin-teisesti häpeällisinä pidettyjen seikkojen varaan saavuttaa ajassaan ennenkuulumattomat mit-tasuhteet.
-
(2020)Tämä tutkielma kuuluu Uuden testamentin eksegetiikan alaan, jossa selvitetään sitä uskonnon- ja traditiohistoriallista polkua, jonka päässä on Paavalin Ensimmäisen korinttilaiskirjeen jakso 6:12-20 ja miten Paavali siellä käyttää kuvaa Kristuksen ruumiista ja Pyhän Hengen temppelistä puhuessaan korinttilaisten muodostamasta ruumiista. Paavali ei ollut ensimmäinen, joka käytti sanaa σῶμα (ruumis). Työssä selvitetään, miten sana esiintyy kreikkalais-roomalaisessa maailmassa, Septuagintassa, varhaisessa juutalaisuudessa, Uudessa testamentissa Paavalin kirjeiden ulkopuolella ja paavalilaisessa kirjekokoelmassa, Corpus Paulinumissa. Näitä kirjoituksia verrataan tekstijakson 1.Kor.6:12-20 ruumismetaforiin ja saadaan selville Paavalin sanan σῶμα käytön mahdollinen tausta. Lisäksi selvitetään esiintyykö sana myönteisessä, kielteisessä vai neutraalissa merkityksessä. Lisäksi metodeina käytetään teksti- ja kirjallisuuskritiikkiä, sekä eksegeettistä analyysia. Tutkielmassa on käytetty kreikan ja latinankielisten lähdetekstien käännöksiä. Keskeisinä johtopäätöksinä voidaan sanoa, että kun sanan σῶμα merkitys on metaforinen tekstijaksossa 1.Kor.6:12-20, on sillä yhtymäkohtia muihin teksteihin. Paavali perustelee metaforalla seurakunnasta Kristuksen ruumiina korinttilaisten toimimista yhdessä ja keskinäisen eripuran välttämistä. Kun hän sanoo korinttilaisten yhdessä muodostavan Pyhän Hengen temppelin, hän perustelee, että korinttilaisten on tuotettava yhdessä muodostamallaan ruumiilla Jumalalle kunniaa. Paavalin tapa käyttää sanaa σῶμα metaforisessa merkityksessä ei ole ainoastaan hänelle omalaatuista, mutta hänen tapaansa soveltaa sitä seurakuntaan Kristuksen ruumiina esiintyy ainoastaan Corpus Paulinumissa. Tekstijaksossa hän käyttää sitä voimakkaasti estääkseen Korintin kristityksi kääntyneitä miehiä käyttämästä kaupungin porttojen palveluksia.
Now showing items 955-974 of 1591