Browsing by Title

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, kuinka Raamatun evankeliumien suhde Rooman valtakuntaan näkyy niiden kuvauksessa Pontius Pilatuksesta. Lähestyn tutkimuskysymystä narratiivi- ja redaktiokritiikin näkökulmasta. Lisäksi arvioin eri tutkijoiden näkemyksiä asiaan. Keskeisen aseman tutkielmassani saa imperiumikritiikin arviointi. Tyypillisesti imperiumikritiikissä Raamatun teksteistä etsitään viittauksia Rooman imperiumiin. Nämä viittaukset voivat olla sekä suoria että piilotettuja. Imperiumikritiikin näkökulma tavallisesti on se, että Raamatun tekstit ovat vastakulttuurisia tekstejä, jotka haastoivat Rooman valtakunnassa vallitsevat arvot. Imperiumikritiikin näkökulmasta Pontius Pilatus on mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä hän esiintyy kaikissa evankeliumeissa Jeesuksen tuomitsijana. Lisäksi roomalaisena maaherrana hän edustaa selvästi Rooman valtaa. Niinpä mikäli Rooman valtakunnan arvostelu kuului evankeliumin tarkoituksiin, Jeesuksen oikeudenkäynti Pilatuksen edessä tarjosi siihen erinomaisen mahdollisuuden. Tutkielmassa keskitynkin erityisesti Jeesuksen oikeudenkäyntiin, sillä siinä Pilatus esiintyy merkittävimmässä roolissa. Toisaalta Jeesus ja Pilatus eivät ole oikeudenkäynnin ainoat henkilöt, vaan merkittävän roolin saavat myös eräät juutalaiset ryhmät ja väkijoukko. Evankelistat korostavatkin esimerkiksi juutalaisten ylipappien osuutta Jeesuksen tuomitsemisessa, jos juutalaisen väkijoukon kokoonpano vaihteleekin hieman evankeliumien välillä. Tästä syystä kiinnitän tutkielmassani huomiota myös siihen, kuinka evankeliumit suhtautuvat niissä esiintyviin juutalaisiin. Tässä tutkielmassa päädyn siihen johtopäätökseen, ettei yksikään evankeliumi edusta anti-imperialismia. Johanneksen evankeliumin jyrkkä dualismi avaa kyllä mahdollisuuden ymmärtää, että myös Rooman valtakunta kuuluu pimeyden ja valheen alle, jos se ei tunnista Jeesuksen totuutta. Tästä huolimatta Rooma ei nouse erityiseksi teemaksi missään kohtaa evankeliumia. Markuksen ja Matteuksen evankeliumit puolestaan vaikuttavat ensisijaisesti korostavan oikeudenkäyntiin osallistuneiden juutalaisten syyllisyyttä Jeesuksen kuolemaan samalla, kun Pilatuksen vastuu Jeesuksen tuomitsemisesta jää vähemmälle huomiolle. Luukkaan evankeliumi taas edustaa myönteisintä asennetta niin juutalaisia kuin roomalaisiakin kohtaan. Evankeliumi välttää syyllisyyden teemaa ja korostaa Jumalan suunnitelman toteutumista Jeesuksen kuolemassa. Yleisesti ottaen totean, että evankeliumien ensisijainen konteksti on juutalainen. Evankeliumien kirjoittajien yhteisöt pyrkivät määrittelemään omaa suhdettaan muuhun juutalaisuuteen ja muihin juutalaisiin ryhmiin. Evankeliumeissa näkyykin turhautuminen siihen, etteivät kaikki juutalaiset ole tunnustaneet Jeesuksen messiaanisuutta. Sen sijaan Rooman valtakunta jää vähälle huomiolle, mutta evankelistojen asenne näyttää lähtökohtaisesti olleen myönteinen tai ainakin neutraali. Tämä näkyy myös siinä, että Pilatus jää evankeliumien kuvauksessa varjoihin. Evankelistat kuvaavat vain vähän Pilatuksen ajatuksia ja tavoitteita. Niinpä evankeliumien Pilatus-kuvaukset ovat hyvin alttiilta tulkinnoille, siinä missä evankeliumeissa esiintyvien juutalaisten tavoitteet ovat varsin ilmeiset.

Tämä tutkimus käsittelee sitä, miten radikalisoitumista ja väkivaltaista ekstremismiä sekä niihin liittyviä altistavia tekijöitä ymmärretään, jäsennetään ja hahmotetaan jalkautuvassa nuorisotyössä, ja onko nuorisotyön ammattilaisten kokemus yhteneväinen aiheesta tehdyn tutkimuksen kanssa, käytetäänkö esimerkiksi käsitteitä samoin. Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemästä puolistrukturoidusta haastattelusta, jotka toteutettiin etäyhteyden kautta. Haastatteluissa esitetyt kysymykset käsittelivät sitä, miten radikalisoitumista ja väkivaltaista ekstremismiä määritellään, miten ne voidaan tunnistaa, miten niitä voitaisiin ennaltaehkäistä, minkälaisia aatteellisia suuntauksia siitä voidaan erottaa, sekä mitkä tekijät ja olosuhteet koetaan sille altistaviksi. Haastateltavat olivat sekä julkiselta, että yksityiseltä sektorilta ja keskenään eri puolilta Suomea. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Tutkimukseni perusteella etsivän ja jalkautuvan nuorisotyön kokemuksissa radikalisoitumisesta ilmiönä oli yhtäläisyyksiä aiemman tutkimuksen kanssa, mutta sen sijaan käsitteiden määrittelyssä oli eroja. Jalkautuvan nuorisotyön määritelmät radikalisoitumisesta ja väkivaltaisesta ekstremismistä erosivat tutkimuskentän muodostamasta määritelmistä huomattavissa määrin. Jalkautuvassa nuoristyössä näihin ilmiöihin liitettiin käsitteitä kuten äärimmäisyys, ehdottomuus ja ajattelun mustavalkoisuus, kun taas tutkimuskenttä painotti enemmän aatemaailmalla perusteltua väkivaltaa tai sen oikeuttamista. Toisaalta jotkin aineistosta nousseet käytännön kokemukset ilmiöstä mukailivat tutkimuskentän havaintoja, esimerkiksi, että radikalisoitumisen ja väkivaltaisen ekstremismin yhteydessä hahmotettiin esiintyvän erityisesti uskonnollista ja äärioikeistolaista radikalisoimista, mitkä ovat myös virallisten sisäministeriön raporttien mukaan suurimmat radikalisoituneet ryhmät. Toisaalta taas haastatteluissa radikalisoitumisen määritelmän miellettiin kattavan osittain myös jengirikollisuuden eri muodot, vaikka näitä esimerkiksi sisäministeriön raporteissa tai radikalisoitumisen tutkimuksissa ei sellaisenaan liitetty radikalisoitumisen tai ekstremismin alle, mikäli niiden taustalla ei ollut tietty aatemaailma. Radikalisoitumiseen ja väkivaltaiseen ekstremismiin altistavat tekijät sen sijaan nähtiin aineistossa hyvin samalla tavalla kuin myös aikaisemmassa tutkimuksessa. Aineiston pohjalta nousi esiin se, että tutkitun tiedon ja käytännön työtä tekevien välillä on kuilu, jonka syntymisestä tarvitaan lisää tutkimusta.

Tutkin yliluonnollisia kokemuksia kokeneiden käsityksiä yliluonnollisesta. Tutkimuskysymykseni ovat ensiksi, kuinka tutkittavat käsittävät yliluonnollisen ja toiseksi, millaisia merkityksiä yliluonnollinen saa siihen keskittyvissä Facebook-yhteisöissä ja haastateltavien kertomuksissa yhteisöllisyyden kautta. Aineisto koostuu kolmen ihmisen teemahaastatteluista sekä yliluonnollista käsittelevän Facebook-ryhmän, Yliluonnollista! (K18), etnografisesta havainnoinnista. Analysoin aineistoni käyttäen fenomenografista analyysimenetelmää. Tutkittavat ymmärsivät yliluonnollisen itselleen luonnollisena, arkielämään kuuluvana. Samalla he kuitenkin hyväksyivät yliluonnolliseen liittyvän selittämisen vaikeutta. Käsitykseen yliluonnollisesta sisältyi myös yliluonnollisen kohtaaminen. Tutkittavat kohtasivat esimerkiksi kuolleita läheisiään, henkioppaita ja muita yliluonnollisia olentoja sekä kokivat voimakasta läsnäolon tunnetta. Yliluonnollinen kuului myös tutkittavien käsityksiin elämästä ja kuolemasta. Tutkittavat eivät pelänneet kuolemaa, sillä he kokivat, ettei elämä pääty siihen. Yliluonnollinen koettiin myös todella merkitykselliseksi asiaksi elämässä. Tutkittavien omaan käsitykseen yliluonnollisesta vaikuttivat ensisijaisesti omat kokemukset. Yliluonnolliseen liittyy myös sosiaalisia ulottuvuuksia. Facebook-ryhmä asettaa oman määritelmänsä yliluonnolliselle. Facebook-ryhmässä koettiin ryhmän tarjoavan vertaistukea, mutta siellä esiintyi myös ilmauksia vähättelyn kokemuksista. Tutkittavat kokivat yhteiskunnan normien vaikuttavan siihen, että yliluonnollisesta kertominen muille ihmisille on haastavaa. Tästä syystä he jakoivat kokemuksiaan mieluiten luotettaville perheenjäsenille ja ystäville.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella Augustinus Aureliuksen (354–430) rakkauden teologian vaikutusta C. S. Lewisin (1898–1963) ajattelun kanssa. Tutkimuksessa vertaan Augustinuksen rakkauden teologian keskeisimpiä ajatuksia Lewisin ajatuksiin ja tutkin, miten ne sopivat toisiinsa ja missä määrin Augustinuksen rakkauden teologia sopisi selittämään Lewisin ajattelua sekä pohditaan missä määrin ja mistä Augustinuksen lähteistä Lewis ammentaa Augustinuksen vaikutteitaan. Tutkimusmenetelmänä käytän systemaattista analyysia. Aloitan tutkimuksen tekemällä poikkileikkauksen Augustinuksen rakkauden teologian keskeisimpiin ajatuksiin. Tästä muodostan kokonaiskuvaa, jota vertaan sitten C. S. Lewisin ajatteluun. Lewisin ajattelusta nostan esille erilaisia teemoja, jotka korreloivat Augustinuksen käsitysten kanssa. Aineistona tutkimuksessa käytän Augustinuksen puolelta muutamia Augustinuksen rakkauden teologian yleisesityksiä, joita täydennetään alkuperäisistä teksteistä poimituilla ja tarkennetuilla kohdilla. Lewisin puolelta keskeisimpinä lähteinä toimivat hänen apologeettiset, kristillistä uskoa ja rakkautta käsittelevät teoksensa Mere Christianity, The Problem of Pain ja The Four Loves, sekä lisäksi jonkin verran muuta kirjallisuutta. Tutkimukseni tuo esille Lewisin osalta sekä selviä yhtymäkohtia ja suoria viitteitä Augustinuksen ajatusten lainaamisesta. Tutkielman edetessä kuva Lewisin käyttämästä Augustinuksen aineistosta täsmentyi ja joidenkin teosten merkitys korostui. Lewisin ajattelun Augustinukselta lainatuista tai samankaltaisista teemoista keskeisimpinä nousivat esille Jumalan rakastamisen ensisijaisuus ja sen vaikutus kaikkeen rakkauteen. Niin Augustinuksella kuin Lewisilla rakkaudessa merkittävin määrittävin tekijä on suhde Jumalan rakkauteen tai Jumalan rakastamiseen Tutkimukseni viimeisessä luvussa tarkastelen Lewisin Neljässä rakkaudessa esittämää kuuluisaa erimielisyyttä Augustinuksen Confessionesissa esittämiä ajatuksia kohtaan ja peilaan sitä Augustinuksen teoksen De civitate Dei kohtaan lukuun 14.9. Tarkastelu osoittaa, että Lewis kritisoi Augustinusta ajattelusta, jonka Augustinus oli eksplisiittisesti hylännyt myöhemmällä urallaan ja Lewis on todennäköisesti tiennyt Augustinuksen myöhemmästä näkökulmasta. Pyrin tuomaan esille mahdollista uutta tulkintalinjaa, jossa Lewisin erimielisyys voisi mahdollisesti olla pikemminkin havainnollistava esimerkki tärkeästä asiasta.

Rakkaus on innoittanut vuosituhansien saatossa lukemattomia ihmisiä. Se on toiminut alkukantaisen ja ylimaallisen voimansa ansiosta sekä runoilijoiden ja filosofien muusana että arkipäiväisen elämän kantajana. Tämä tutkielma tarkastelee rakkaudesta kirjoitettuja tekstejä, aina antiikista 1900-luvulle asti. Tarkoituksena on lähteiden avulla tuoda esille, miksi rakkaudesta ilmiönä tulee keskustella ja kirjoittaa, niin uskonnollisella, filosofisella kuin tieteellisellä tasolla. Tutkielman päälähteinä toimivat Platonin klassikkoteos Pidot, apostoli Paavalin rakkauskäsitys Uudessa testamentissa ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvussa kolmetoista, Tuomo Mannermaan analyysi Martti Lutherin rakkauskäsityksestä teoksessa Kaksi rakkautta sekä C.S. Lewisin kirja Neljä rakkautta. Tutkielman läpi kulkee myös rakkauden kaksi puolta, itsekkyys ja pyyteettömyys. Nämä kaksi ihmisyyteen kuuluvaa puolta tulevat ilmi esimerkiksi agape- ja eros- rakkauksissa. Rakkaus on teemana laaja, eikä tämä tutkielma voi käsitellä kuin pientä osaa suurta ja mielenkiintoista keskustelun kenttää. Rakkaus on vahva tunnetila, jonka voimia ylistetään ja manataan esim. runoudessa, kirjallisuudessa ja laulujen sanoituksissa. Yleismaailmallisena ilmiönä sen olemassaololle ja vaikutuksille on annettu monia erilaisia selityksiä, kuten tässä tutkielmassa käydään läpi. Rakkaudesta puhumisen perinteet ovat pitkät, johon tämä tutkielma pyrkii liittymään tuomalla ilmi nykyajassa ja menneisyydessä käytyjä keskusteluja ja niiden tulkinnoista johdettuja päätelmiä. Tutkielma ja rakkaudesta keskusteleminen tuo esille elämän arvostamisen ja sen ihmeellisyyden tärkeyden. Tutkielma tuo esille toiseuden ymmärtämisen, jota tutkielmassa analysoidut tekstit painottavat. Rakkaus on selvästi tärkeä osa ihmisyyttä riippumatta siitä, onko se lähtöisin Jumalasta, aivokemiasta tai jostain muusta ylimaallisesta. Sen avulla voimme ymmärtää maailmaa ja toisiamme. Siksi rakkaudesta tulee keskustella.

Tämän tutkielman aiheena on ramadan Helsingin Sanomien valokuvissa vuosina 1990─2015. Tarkastelen valokuvista rakentuvaa visuaalista järjestystä ja representaatiota. Työ liittyy osana siihen keskusteluun, jota käydään median islam-kuvasta. Mediaa arvostellaan usein siitä, että sen sanassa ja kuvassa islam näyttäytyy väkivallan, terrorin ja konfliktien kehyksissä. On jopa esitetty huoli, että jatkuva negatiivinen islam-uutisointi saattaa lisätä islam-vihaa. Islamin ja median ristiriitainen suhde kiinnostaa minua, ja sen vuoksi halusin tutkia sitä, löytyykö mediasta mahdollisesti toisenlainenkin kuin pelkästään väkivaltaan ja konflikteihin painottuva näkökulma islamiin ja sen uskonnonharjoittajiin, muslimeihin. Lähtökohtana tutkimukselle oli se, että koin mediaan kohdistuvan arvostelun osittain liian mustavalkoisena. Suomi on käynyt läpi historiallisen muutoksen 1990-luvulta lähtien muuttumalla sangen homogeenisesta maasta heterogeeniseksi ja Suomesta on tullut moniuskontoinen ja monikulttuurinen maa. Median islam-uutisointi vaikuttaa siihen, miten islamiin ja muslimeihin suhtaudutaan. Medialla on useita keinoja rakentaa visuaalisia järjestyksiä kulttuuristen merkitysten verkostossa ja erityisesti arkeemme liittyvillä uutiskuvilla on tärkeä osa ihmisten mielipiteen muodostuksessa ja mahdollisten stereotypioiden synnyttämisessä. Alusta pitäen oli selvää, että halusin tutkia ramadanin islamin visuaalista järjestystä ja sen representaatiota nimenomaan valokuvissa. Kiinnostus valokuvaa johtuu siitä, että työskentelin kuvatoimistossa lähes 30 vuotta. Työelämässä ei aina ollut mahdollista analysoida yksittäisiä valokuvia niin tarkkaan, kuin olisi halunnut, joten visuaalisen järjestyksen ja muiden käsitteiden pohtiminen tutkimusprosessin aikana avasi uuden, mielenkiintoisen näkökulman valokuviin. Tutkielma painottuu yhteen islamin viidestä peruspilarista, ramadaniin, johon liittyy sekä uskonnollisia että muita käytäntöjä, ja se on myös visuaalisesti kiinnostava tapahtuma. Tutkielman teoreettinen viitekehys on poikkitieteellinen, koska tutkimusaihe sivuaa uskontoa, visuaalista kulttuuria ja mediaa. Täten viitekehyksessä on aineksia ja käsitteitä uskontotieteestä, mediatutkimukseen kuuluvasta visuaalisen kulttuurin tutkimuksesta ja kulttuuritutkimuksesta. Tutkielmani osoittaa, että Helsingin Sanomien visuaalinen järjestys ramadanista vuosina 1990─2015 rakentuu arjesta ja tuttuudesta. Tulokset vahvistivat hypoteesiani, että Helsingin Sanomat ei stereotyypittele muslimeja, vaan heille annetaan erilaisia identiteettejä. Ramadanin vietto näyttäytyy lisäksi suomalaisuuden linssin läpi, koska uutta kulttuuria esitettään lukijoille tuttuihin asioihin, kuten jouluun vertaamalla ja samalla ramadania voidaan pitää asiana, jolla muslimiyhteisöä kiinnitetään kuvin ja jutuin suomalaisuuteen ja tuttuuteen.

Tässä pro gradu –tutkielmassa selvitetään miten rajattu joukko lukiolaisia kuvailee rasisteja ja rasismin uhreja sekä sitä miten nuoret kuvailevat rasistisia tilanteita. Tämän lisäksi selvitetään, mitä rasismi on nuorten käsityksen mukaan ja ovatko he itse kokeneet tai nähneet rasismia. Tutkimuksen taustalla on käsitys, jonka mukaan nykyajan nuoret ovat suvaitsevaisempia kuin aiemmat sukupolvet. Tässä tutkimuksessa selvitetään tämän sukupolven ajatuksia rasismista. Tutkimuksen teoreettinen tausta koostuu rasismi-käsitteen määrittelemisestä ja sen alkuperäisestä merkityksestä sekä mitä rasismi on Suomessa nykypäivänä. Nuorten näkökulmasta teoreettinen tausta pyrkii selvittämään miten rasismi näkyy heidän elämässään. Tämän lisäksi teoreettisen taustan tarkoituksena on hahmottaa tutkittava joukko eli nuoret – mitä nuoruus on ikävaiheena ja millainen maailmankuva heillä on. Teoreettisen taustan tuloksia peilataan aineistosta löytyviin määritelmiin ja tarinoihin. Luonteeltaan kvalitatiivisen tutkimuksen aineisto on kerätty kahdesta helsinkiläisestä lukiosta, kolmelta eri äidinkielen tunnilta syksyn 2016 aikana. Vastaajia oli yhteensä 63 ja he kaikki olivat opiskelijoita lukiossa, jossa tutkimus tehtiin. Aineisto kerättiin hyödyntäen eläytymismenetelmän passiivista muotoa, jossa kehyskertomuksen pohjalta vastaajat jatkoivat tarinaa oman mielikuvituksensa mukaisesti. Tarinan jälkeen nuoret määrittelivät rasismin omin sanoin, listasivat syitä rasismille ja kirjoittivat mikäli olivat kokeneet tai nähneet rasismia. Aineisto analysointiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Keskeisimpinä tuloksina nuoret kuvailevat rasismin uhrin olevan haavoittuva ja ennakkoluuloista kärsivä. Häntä ei kuvailla kantasuomalaisen näköiseksi. Rasisti puolestaan kuvaillaan ylimielisenä, ennakkoluuloisena ja sivistymättömänä. Rasistiset tilanteet liittyvät vahvasti kehyskertomuksen asettamaan juhlatilanteeseen, jossa juhlien järjestäjä syrjii ulko-ovelleen saapunutta somalitaustaista nuorta. Kertomuksissa rasisti, rasismin uhri ja muut juhlijat vaikuttavat tarinan juoneen. Syitä rasismille ovat ennakkoluulot, pelko vieraasta, tietämyksen puute, itsekkyys, koulutus, kapeakatseisuus, media, yhteiskunta ja kasvatus. Nuoret painottivat syrjinnän syinä ulkomaalaisuutta, maahanmuuttoa, ihonväriä, kulttuuria ja erilaisuutta. Tämän lisäksi esille nostettiin muihin vähemmistöihin kohdistuva syrjintä. Nuoret kertoivat nähneensä rasismia julkisissa tiloissa, kaduilla ja Internetin keskustelupalstoilla. Harva vastaajista kertoi henkilökohtaisesti kokeneensa rasismia.

Plutarkhoksen ja Uuden testamentin ajan kristillisten kirjoittajien naiskuvaa ja näkemystä avioliitosta ei ole juurikaan vertailtu aiemmin. Molempien teokset on kirjoitettu suunnilleen samoihin aikoihin ja ne esittävät samanlaisen eettisen ideaalin avioliitosta ja puolisoiden rooleista siinä. Plutarkhoksen näkemys avioliitosta näkyy selvimmin hänen teoksessaan Neuvoja vastanaineille. Myös muista Plutarkhoksen teoksista löytyy mainintoja avioliitosta ja puolisoiden rooleista. Uuden testamentin maininnat avioliitosta jakautuvat useisiin eri teksteihin. Evankeliumit käsittelevät avioeroa. Paavali käsittelee avioliittoa yleensä ja seksuaalisuutta avioliitossa. Uuden testamentin myöhemmät kirjeet, varsinkin niiden huoneentaulut, ja apostolisten isien tekstit keskittyvät eniten puolisoiden rooleihin avioliitossa. Plutarkhoksen näkemys avioliitosta oli positiivinen. Tämä näkyy useissa hänen teoksistaan. Kristittyjen kirjoittajien näkemys avioliitosta ei ole niin yksiselitteisen positiivinen. Paavali ei perustele avioliittoa muuten kuin haureuden välttämisellä. Kuitenkin Efesolaiskirjeessä avioliitto käy metaforaksi Kristuksen ja kirkon suhteelle. Plutarkhos ja kristityt kirjoittajat eivät anna paljon ohjeita puolison valinnasta. Plutarkhoksen mukaan puolison valinnassa tulee katsoa hänen luonnettaan, ei varallisuutta tai ulkonäköä. Paavalin ja Ignatioksen mukaan on parempi, jos puoliso on myös kristitty. Kristityt antavat myös ohjeita seka-avioliittoon, jossa puoliso on ei-uskova. 1. Pietarin kirjeen mukaan vaimon tulee pysyä uskossaan, eikä pelätä miestään. Plutarkhoksen mukaan vaimon tulisi palvoa samoja jumalia kuin miehensäkin. Plutarkhos näyttää suhtautuvan naisten aloitteentekoon avioerossa kielteisemmin kuin miesten. Kristityt kirjoittajat suhtautuvat avioeroon kielteisesti, vaikka lieventävätkin Jeesuksen avioerokieltoa. Plutarkhos ei hyväksy miehen aviollista uskottomuutta, mutta antaa miehelle kuitenkin myönnytyksen, jos tämä on liian heikko kontrolloimaan itseään. Kristityt kirjoittajat suhtautuvat uskottomuuteen yksiselitteisen kielteisesti. Ohjeissa avioparille Plutarkhos korostaa avioliiton harmoniaa ja avioparin riitelemättömyyttä enemmän kuin kristityt kirjoittajat. Plutarkhoksen ja kristittyjen kirjoittajien ohjeet vaimolle ovat samanlaisia. Vaimon ihanteelliset ominaisuudet olivat samoja; naisen tuli olla siveellinen ja häveliäs sekä hiljainen. Sekä Plutarkhos että huoneentaulujen kirjoittajat olivat sitä mieltä, että naisen tulisi alistua miehelleen. Plutarkhos ei perustele alistumista mitenkään, kun taas kristityt kirjoittajat antavat aina jonkun perustelun. Yleisin perustelu on apologeettiset syyt. Myös miehelle annettavat ohjeet ovat samanlaiset. Miehen tulee hallita vaimoaan, mutta sekä Plutarkhos että kristityt kirjoittajat rajoittavat miehen hallintavaltaa. Mies toimii myös vaimonsa opettajana. Plutarkhos antaa enemmän ja yksityiskohtaisempia ohjeita seksistä kuin kristityt kirjoittajat. Kristityistä kirjoittajista ainoastaan Paavali paneutuu näihin kysymyksiin tarkemmin. Sekä Plutarkhoksen että Paavalin mukaan ihmisten piti suhtautua seksiin kunnioituksella ja välttää liiallista himoa.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ja analysoida Tapio Puolimatkan käsitystä realistisen uskonnonopetuksen oikeutuksesta indoktrinaation ongelman valossa. Käytän tutkimuksessa neljää päälähdettä, jotka ovat Puolimatkan kirjat: Opetusta vai indoktrinaatiota? Valta ja manipulaatio opetuksessa (1997), Opetuksen teoria. Konstruktivismista realismiin (2002), Usko, tieto ja myytit (2009) sekä Usko, tiede ja evoluutio (2008). Tutkielman tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi. Realistisella uskonnonopetuksella ymmärretään tässä yhteydessä tunnustuksellisen uskonnonopetuksen synonyymiä, jolloin opetuksen tehtäväksi nähdään uskonnollisten uskomusten opettaminen tosina sisältöinä. Indoktrinaation käsitteen Puolimatka määrittelee opetuksen alakäsitteeksi, jolla on negatiivinen merkitys. Näin ollen Puolimatka ymmärtää indoktrinaation käsitteen kasvatuksellisesti hyväksyttävän opetuksen vastakohtana. Esitän tutkimuksen johdantoluvussa (luku 1) työhypoteesin, jonka mukaan teistinen realismi liittyy Puolimatkan ajattelussa realistisen uskonnonopetuksen sisällön lisäksi siihen uskomusten oikeuttamisen rakenteeseen, jonka varassa Puolimatka pyrkii oikeuttamaan realistisen uskonnonopetuksen. Tästä syystä tarkastelen tutkielman taustaluvussa (luku 2) teismin käsitettä kiinnittämällä erityisesti huomiota reformoidun epistemologian käsitykseen teismistä ja sen oikeutuksesta, jolla on keskeinen vaikutus Puolimatkan ajatteluun. Tutkielman ensimmäisessä tutkimusluvussa (luku 3) analysoin lähemmin Puolimatkan käsitystä indoktrinaation käsitteestä, jota vasten realistisen uskonnonopetuksen oikeutusta on mahdollista arvioida. Puolimatka määrittelee indoktrinaation käsitteen humanistisen kasvatusihanteen perustalta, joka jakautuu yleissivistyksen ihanteeseen ja älyllisen vapauden ihanteeseen. Kun yleissivistyksen ihanne korostaa tosiksi tiedettyjen sisältöjen opettamista, älyllisen vapauden ihanne korostaa opetuksen tieteellisyyttä, rationaalisuutta, kriittistä avoimuutta sekä dialogisuutta. Vaikka edelliset kasvatusperinteet ovat keskenään jännitteiset, Puolimatka pyrkii ajattelussaan luomaan niistä synteesin, jonka puitteissa myös realistinen uskonnonopetus voidaan oikeuttaa. Toisessa ja kolmannessa tutkimusluvussa (luvut 4 ja 5) tarkastelen Puolimatkan käsitystä realistisen uskonnonopetuksen sisällöllisestä oikeuttamisesta. Puolimatka argumentoi yhtäältä perinteisen indoktrinaation sisältökriteerin muotoa vastaan ja toisaalta sen puolesta, että uskonnolliset uskomukset voivat olla tiedollisesti oikeutettuja uskomuksia, jotka eivät riko tieteellisyyden ihannetta. Osoitan tässä yhteydessä, että Puolimatkan oma sisältökriteeri vaatii korjausta, jotta sen varassa voidaan mielekkäästi arvioida realistisen uskonnonopetuksen oikeutusta. Osoitan myös, että Puolimatkan määritelmä perususkomuksesta ja kristillisten perususkomusten sisällöstä ovat keskenään ristiriitaisia, jonka seurauksena realistisen uskonnonopetuksen sisällöllinen oikeutus kyseenalaistuu. Koska kysymystä realistisen uskonnonopetuksen oikeutuksesta ei voida Puolimatkan mukaan ratkaista vain opetussisältöjen näkökulmasta, viimeisessä tutkimusluvussa (luku 6) analysoin Puolimatkan käsitystä realistisen uskonnonopetuksen muodollisesta oikeutuksesta. Tällöin huomio kiinnitetään kysymykseen, miten realistista uskonnonopetusta voidaan harjoittaa kasvatuksellisesti hyväksyttävällä tavalla. Tässä yhteydessä osoitan, että Puolimatkan käsitys realistisen uskonnonopetuksen muodollisesta oikeutuksesta voidaan ymmärtää rationaalisuuden, kriittisen avoimuuden ja dialogisuuden käsitteiden pohjalta. Tämän jälkeen osoitan analyysini perusteella, että Puolimatkan käsitys kriittisestä avoimuudesta ajautuu ristiriitaan realistisen uskonnonopetuksen perustehtävän kanssa, jolloin sen mielekkyys kyseenalaistuu myös muodollisesta näkökulmasta. Taustaluvussa (luku 7) vedän yhteen tutkielman keskeisiä tutkimustuloksia osoittaen samalla työhypoteesin oikeaksi.

This thesis examines perspectives that Christians in Western Kavango in Namibia have about Christianity and their past religious traditions. The Finnish Evangelical Lutheran Mission (former Finnish Missionary Society) has been working there since 1926. The latest Finnish missionaries left the area in 2013. The Catholic mission was already active in Kavango when the Finns arrived, but Catholicism has been more influential in the eastern part of Kavango. Nowadays new, Pentecostal type churches are attracting a lot of people. The basic research method has been interviewing people in Kavango. First, I wanted to know why they are Christians and what Christianity means to them. Second, I interviewed them about what they know or remember about old cultural traditions and how they evaluate them. I also wished to get deeper into the process of conversion, but I was not able to do so, mainly because almost all the informants had been Christians since their childhood. It seems that people in Kavango have taken Christianity as their own. Christianity in Kavango also has longer and deeper roots than I expected. All the informants said that they are Christians and all consider Christianity as important for themselves. There was more variation in how they expressed the basic meaning of Christianity: salvation to heaven after death, getting daily bread from God, or having order and purpose in life. Prayer is very important to Christians in Kavango; almost every informant spoke something about prayer although I did not ask about it. This may have something to do with the tradition of offering and praying to ancestral spirits. Now Christians feel they have direct contact to God through prayer, as there is no more need to approach him through a mediator. Early missionaries required a Christian way of life from converts. Women had to cut away their traditional hairdo, and polygamous men had to send extra wives away. Concerning the hairdo the missionaries thought that it involves a lot of magic, whereas the local people saw it only as a matter of beauty until they adopted new ideals of hygiene. Polygamy has been more common than I expected and is still found in Kavango. The church still follows the guideline on polygamy given by the missionaries. The moral code of the church is strict in particular on cohabitation before marriage. Strict morals are not, however, only a product of the mission; the traditional society used to have harsh punishments. Traditional healing divides opinions. On one hand Christians also admit there are true herbal remedies that healers know. On the other hand many healers are only cheating people to get money, and even today some point out “witches” as the cause of illness or injury, leading to blaming of innocent people. In general, it can be said that Christians in Kavango consider Christianity and traditional African religion as a continuum, not as opposites. They compare their pre-Christian era with the Old Testament. When they prayed God through their forefathers, it was like praying the God of Abraham, Isaac and Jacob. In fact, the world of the Old Testament is close to that of African traditional life in many aspects. Even so, Christians in Kavango see Christianity as something brought to them by God’s power, so they can confess faith in Jesus whom they did not previously know.