Browsing by Title
Now showing items 1537-1556 of 1591
-
(2016)Walesissa tapahtui vuosina 1904–1905 kirkkohistoriallisesti merkittävä herätys, joka herätti huomiota ympäri Eurooppaa. Useiden tuhansien ihmisten sanotaan kokeneen uskonnollisen herätyksen Walesissa. Herätyksellä oli myönteisiä vaikutuksia niin yksityisten ihmisten elämäntapoihin kuin myös laajemmin yhteiskuntaan. Euroopassa oli tapahtunut 1900-luvun alkuun mennessä suuria mullistuksia: sekularisaatio ja tieteen kehitys olivat kyseenalaistaneet kirkkojen perinteiset opit ja näkemykset, mikä johti kristinuskon ja kirkkokriittisyyden voimistumiseen yhteiskunnissa. Herätyksen puhjetessa erityisesti monet herätyskristityt olivat kiinnostuneita herätyksestä, sillä se näyttäytyi heille vasta-aseena voimistunutta kritiikkiä vastaan. Suomessakin aikalaiset uutisoivat herätyksestä ja kuvasivat sitä niin sanoma- kuin aikakauslehdissä. Useimmat kirkolliset pyrkivät vastaamaan kuvauksillaan myös kotimaan sisällä kasvaneeseen sekularisaatioon ja uskonnonvastaisuuteen. Walesin herätyksestä kiinnostuivat vuosikymmeniä myöhemmin myös helluntailaiset, jotka alkoivat etsiä liikkeen muodostumisen jälkeen omia juuriaan ja identiteettiään. Helluntailiike tulkitsi myöhemmin Walesin herätyksen osaksi omaa historiaansa. He palasivat herätyksen muistelemiseen, vaikka muualla herätyksestä ei enää puhuttu. Tutkimuksessa selvitetään diskurssi- ja tekstianalyysia käyttäen millaisena Walesin herätys 1904–1905 on kuvattu Suomessa eri henkilöiden ja ryhmittymien toimesta, ja mistä syistä sitä on haluttu kuvailla Suomessa. Diskurssi-menetelmän lisäksi tehtävän tavoittamisessa on käytetty historiatieteen menetelmää. Tutkimus liittyy laajempaan aiheeseen siitä, miten Walesin herätystä on käytetty aikalaisten ja myöhempien kuvaajien toimesta. Tutkimus sivuaa historiallista kuva- ja narratiivitutkimusta, sillä tarkoituksena on osittain tutkia sitä mielikuvaa, joka herätyksestä on pyritty antamaan. Helluntailaiset tulkitsevat Walesin herätyksen myös osaksi omaa makrotarinaansa. Tutkimus jakaantuu kahteen osioon tutkittavan aineiston vuoksi. Ensimmäisen osion muodostavat aikalaiskuvaukset vuosilta 1905–1910 eli lähteet, jotka ovat ajallisesti lähellä herätystä. Toisen osion muodostavat myöhemmät, helluntailaiset kuvaukset, jotka ajoittuvat vuosiin 1932–2004. Myöhempien kuvausten diskursiivinen tarkastelu on vielä rajattu vuosiin 1932–1976, sillä kokonaiskuva herätyksen käyttötarkoituksesta hahmottuu jo näiden vuosien perusteella. Tutkimus tuo esiin problematiikkaa Walesin herätyksen käytöstä, kun aikalaiskuvauksia ja myöhempiä kuvauksia verrataan keskenään. Ottaen huomioon Walesin herätyksen taustakontekstin ja herätykseen vaikuttaneiden ryhmittymien ja henkilöiden teologiset näkemykset, on ongelmallista, että helluntailaiset yhdistävät oman liikkeensä Walesin herätykseen. Tutkimustulokset osoittavat, että aikalaiskuvaajat muodostavat kokonaisuudessaan maltillisen ja kriittisen mielikuvan herätyksestä. Osa aikalaiskuvaajista pyrkii vakuuttamaan, että Walesin kaltainen herätys olisi tarpeellista myös Suomessa. Myöhemmät kuvaukset keskittyvät toistamaan historiankatsauksissaan Walesin herätystä, jotta helluntailiikkeen oma historia ja identiteetti vahvistuisi. Helluntailiikkeen historiantutkimus ja -kirjoitus on ollut viime vuosina murroksessa. Helluntailaiset kuvaukset Walesin herätyksestä toimivat esimerkkinä siitä, että liikkeen tulisi tarkastella omaa historiankirjoitustaan monipuolisemmin – ainakin suhteessa Walesin herätykseen.
-
(2020)This Master’s Thesis aims to introduce and analyze Father Anthony deMello’s S.J. thinking and theology and to see if we could apply his method to Emotion Regulation theory as a Conflict Resolution Strategy as described by Eran Halperin. Anthony deMello thinks that most human beings are asleep which is the cause of human suffering in the world. Human beings do not see the beauty and wonder of life because they cannot conceive of being unconditionally happy. Human happiness is always tied to attachments which means something on which fulfillment one’s happiness relies on. By following a four-step-program laid by Anthony deMello anyone can begin to awaken to reality and hopefully, either gradually or in a flash, wake up. The four steps resemble the Four Noble Truths laid out by Buddha Siddharta Gautama: Realize that your life is in a mess and that you do not want to wake up (meaning change your current condition). The second step is to realize that the suffering is caused by attachments (the conditional happiness). The third step is to realize that any negative emotion that rises in you is because of your programming, not because of the exterior events. The fourth and final step is not to identify with any labels or emotions, just watch them without judgment and they will pass. While Anthony deMello has received Jesuit training his thinking is heavily influenced by Buddhism and is very close to the Stoic philosophy of ancient Rome. His underlying worldview is in agreement with the Perennialist philosophy which means that he believes that all religions, mystics, and humans share the same experience of God, Love, Truth, Happiness, or whatever you want to call it (deMello considers these all to be the same) when you finally wake up. Eran Halperin has studied discreet emotions in conflicts and has recognized that emotions have a big impact on how people react to new events in prolonged conflicts. He shows that individual emotions have different end-goals and affect how willing people are to make compromises or to use violence for example. Halperin suggests using different Emotion Regulation theories such a cognitive reappraisal to reach peaceful resolutions. I argue that using Anthony deMello’s method or Awareness as an emotion regulation theory could prove very fruitful in resolving conflicts. The problem, as Halperin mentions, is how to get people motivated enough to learn a technique and use it in a conflict situation.
-
(2016)This thesis is a reading of the Book of Revelation where the text’s relationship to both the Roman Empire and empires in general is evaluated. As it becomes clear that the author views the Roman Empire of his time in negative terms, two categories are used in evaluating the nature of his critique. When he opposes the Roman empire with patterns and rhetoric that are similar to the pattern of empires, his views are classified as alter-empire. When empire is resisted with something profoundly different, the term anti-empire is applied. In order to make such a categorization possible, this thesis begins by establishing central terminology and ultimately the definition of empire as a concept. Here, the guidelines are provided by the central postcolonial theorists and those biblical scholars who have applied postcolonial approaches in their works. Empire is not defined as a monolith that is but more in the terms of what it does. This concept is then used in evaluating the Roman imperial discourse, the “official” way of understanding the world and human agency in it in the time when the Book of Revelation was written. The comparison reveals how the Roman imperial discourse fits the pattern of empire and provides context for the discourse presented in Revelation. This discourse emphasizes the binary opposition of adherence to God and accommodation to the Roman discourse. What is happening on earth is a mirror image of the celestial battle between God and his adversaries. Thus all forms of compromise with the surrounding normalcy are branded as idolatrous and condemnable. His audience is encouraged to “patiently endure” and “not to be deceived” into participation in Rome’s discourse. The seemingly unlimited power of Rome will soon be revealed as pretention, when God decides to end the time he has “allowed” for Rome and his other enemies before everyone will be judged and a new order established. This judgment reveals the author’s disregard for titles, family connections and earthly might. All human beings are called to personal adherence to God, and this witness is the only condition on which an individual’s fate is decided. John is also adamant in denying violence as an acceptable agency for human beings, even if it has a major role as God’s tool in the establishment of his kingdom. These are the major anti-empire-aspects in the Book of Revelation. For the most part, the work aligns itself more along the pattern of alter-empire. Victory over enemies establishes God’s hegemony. God’s superior might and violence grants him the right to rule. The presently marginalized “saints” will share this rule, and their opponents will be destroyed. This seemingly clear-cut binarism is ultimately undermined by ambivalence, when even the final chapters seem to contain hints of blurred boundaries. Such a failure in dualistic discourses is also a typical feature of an empire.
-
(2015)The subject matter of this thesis were four church services that had experienced growth in attendance. Under study were particularly the reasons that attracted people to the services in question. The research question, which is the title of the thesis, was looked at from two angles: the attenders were asked about their reasons to come and the overseer of each service was interviewed about the reasons that they saw the attenders having for their attendance. These four services were all regular services organised by a local church. These four churches were The Evangelical Free Church of Turku (also known as Hope Church), The Pentecostal Church of Seinäjoki, The Evangelican Lutheran Parish of Haapajärvi and Suhe Church from Helsinki. The study was conducted as a qualitative, data-driven study. The data itself consisted of 39 questionnaires and four interviews. The questionnaires formed one body of data in spite of having been collected in different cities; one interview per church was conducted. The data was analysed through content analysis. The main reasons for attending the service for the first time were spiritual seeking, an invitation from friends and family, finding a community, curiosity or other random reasons. When the attenders were asked about the main reasons for current attendance, a change could be seen in the reasons: the majority of the attenders said their main reason now is a spiritual one. This included themes like spiritual growth, the love of God and receiving strength and power for everyday life. Other significant reasons for current attendance included community and serving. Almost everyone of the questioned attenders believed they would still be attending in a year or two's time. The biggest reasons for continued attendance were community, spiritual growth, the love of God, attending a service as a part of Christian living, and attending the service as a habit. The attenders received especially power and friends to their everyday life from the service. Worshiping God together and the sermon were seen to be the main ways God was encountered in the service itself. The community was not mainly seen as a primary reason to attend but the attenders described their community with significant words such as 'home', 'family', and 'safety net'. The overseers of the service saw invitations as an important reason for the first-time attenders. On the other hand they saw, that to continue coming people need to find meaningful relationships and spiritual content. All of the churches part-taking in this study had tried to develop and bring life to their services, though the particularities, structure and context of the churches are somewhat different. An important common aspect was a theologically grounded thought to follow the call of God and to see this call become concrete in different ways through the service.
-
(2007)Kysymys wiccan määrittelystä nousi ajankohtaiseksi vuosituhannen vaihteessa, kun joukko wiccoja päätti hakea uskonnolleen virallisen yhdyskunnan asemaa. Yritys ei onnistunut, sillä opetusministeriö piti wiccaa liian hajanaisena, eikä katsonut sen täyttävän laissa määriteltyjä uskonnon tunnusmerkkejä. Tutkielman tarkoitus on paneutua nimenomaan virallistamis-prosessin puitteissa käytyyn määrittelykeskusteluun diskurssianalyysin tarjoamin keinoin. Aineistona käytän projektin avuksi perustettua Suomiwicca-keskustelulistaa. Keskeisiä kysymyksiä ovat mm. miksi määrittely loppujen lopuksi on niin vaikeaa, ja miten siihen liittyviä ongelmia on pyritty ratkaisemaan. Samalla kiinnitän huomiota yleiseen uskonnon määrittelyyn uskonnonvapauslain näkökulmasta sekä länsimaissa tapahtuvaan uskonnollisuuden individualistumiseen. Määrittelyvaikeuksien juuret nousevat wiccan historiasta ja avoimen lähteen uskonnolle tyypillisistä piirteistä. Aineistossani lisäväriä keskusteluun tuovat lainsäädännön vaatimukset sekä oman sosiaalisen identiteetin varjeleminen. Teoreettisena viitekehyksenä toimiikin H. Tajfelin ja J. C. Turnerin sosiaalisen identiteetin teoria. Määrittelyyn kiinteässä yhteydessä olevan kategorisoinnin kognitiiviset periaatteet on niin ikään huomioitu. Analyysi paljastaa, että määrittely koetaan vaikeaksi, koska wicca on luonteeltaan epä-dogmaattinen, yksilön autonomiaa korostava mysteeriuskonto. Tällaista uskontoa ei kukaan voi eikä kenenkään pitäisi määritellä, vaan wiccalaisuus perustuu itsemäärittelyyn. Silti tunnustetaan, ettei kaikki wiccaksi nimetty ole wiccaa, ja käytännössä itsemäärittelyn rinnalle astuu muita tekijöitä. Eroa wiccan ja ei-wiccan välille yritetään tehdä mm. erottautumalla sosiaalista identiteettiä heikentävistä liikkeistä (esim. satanismi, new age), jotka ulkopuoliset usein yhdistävät wiccaan. Erotteluja tehdään myös wiccan sisällä. Kritiikin kohteeksi joutuvat sekä yksittäiset henkilöt että eklektinen wicca-suuntaus kokonaisuutena. Oikeudesta wicca-nimitykseen ja siihen liittyvään sosiaaliseen identiteettiin pidetään kuitenkin lujasti kiinni, ja vihjailuja epäaitoudesta pidetään loukkaavina. Käytännössä itsemäärittely osoittatuu siis toimimattomaksi ja liian löyhäksi strategiaksi, vaikka onkin sopusoinnussa wiccan ideologian kanssa. Itseidentifikaatio on toki oleellinen osa wiccana olemista, mutta sen lisäksi on oltava uskottava, ja tultava muiden wiccojen hyväksymäksi perheyhtäläisyyden perusteella. Perheyhtäläisyyspiirteiden sijasta listalla keskitytään kuitenkin wiccaa monoteettisesti määrittävän piirteen etsimiseen. Tällaiseksi ehdotetaan mm. redeä, jumalkäsitystä sekä luontosuhdetta, mutta tulkinnallisten erimieli-syyksien vuoksi yhtäkään niistä ei kelpuuteta. Sen sijaan selkeyttä wiccakenttään näyttää tuovan taksonomisten jaotteluiden tekeminen ja wicca-suuntausten erojen korostaminen. Näin kaikki wiccaksi nimittäytyvät tunnustetaan wiccoiksi, mutta kenenkään sosiaalinen identiteetti ei silti heikkene. Strategia vaikuttaa lupaavalta, mutta sen tasa-arvoinen toteutuminen vaatii vielä hiomista ja uudenlaisten jaottelujen vakiinnuttamista. Tämä kuitenkin todistaa, ettei tyydyttävän määritelmän löytyminen ole täysin mahdotonta, kunhan kaikki wicca-ryhmittymät huomioidaan eikä keneltäkään yritetä väkisin riistää sosiaalista identiteettiä.
-
(2023)Tässä tutkielmassa tutkin, mitä karmeliittamunkki Wilfrid Stinissen (1927–2013) kirjoittaa kärsimyksestä, miten hän opastaa kohtaamaan kärsimystä sekä millainen rooli spiritualiteetilla ja kristillisellä mystiikalla on hänen opastuksessaan koskien kärsimyksen kohtaamista. Ensisijaisina lähteinä käyn läpi Stinissenin saarnakokoelman Verraton aarre ja hartauskirjan Tänään on Jumalan päivä. Tutkimusmenetelmänä käytän systemaattista analyysia. Rakennan esitykseni oman, toisen ja Jumalan kärsimyksen kohtaamisen kolmijaoksi, jossa pääasiallisen huomion saa aineiston mukaisesti oman ja yhteisen kärsimyksen kohtaaminen. Rajaan aiheeksi lähtökohdiltaan ei-hengellisen kärsimyksen, jonka kohtaamiseen Stinissen tarjoaa hengelliset välineet. Aloitan analyysin yhdestä Stinissenin johtoaiheista, kärsimyksen kirkastumisesta, johon spiraalimaisesti palaan ja syvennyn useamman kerran tutkimuksen edetessä. Löydän karmeliittaveljen ajattelun edellytykset erityisesti Uudesta testamentista ja kristillisen mystiikan traditiosta. Tutkimustulokseni Stinissenin käsitysjärjestelmästä kiteytyvät seuraavasti: Kirkastuminen tarkoittaa taivaalliseksi kunniaksi muuttumista ja toteutuu kärsittäessä Kristuksen kanssa. Hätä on edellytys rukoukselle, ja rukouksen voi typistää hädän näyttämiseen. Tunteet ovat alisteiset uskolle, joka havaitsee etenkin kokemukset yksinäisyydestä harhaksi. Uskova iloitsee avuntarpeestaan, joka vetää lähemmäksi kärsimällä voittanutta Jeesusta. Kärsimyksen tarkoitus on yhteys kärsivään Kristukseen, joka on läsnä kaikessa kärsimyksessä. Uhrautumisessa kärsimys yhdistyy rakkauteen, joten yrittämällä suostua kärsimykseensä rakastaen voi tutustua Jumalaan, joka on itsensä alttiiksi antava rakkaus. Lähtökohtina toisen ihmisen syvään kohtaamiseen Stinissen opastaa toisen täyteen hyväksyntään ja toisessa elävän jumalallisen todellisuuden puhuttelemiseen. Kärsivässä toisessa rakkauden kirkkaus ja Kristus sulautuvat yhdeksi. Jumalan suurin tuska on siinä, ettei ihminen usko olevansa rakastettu. Esitykseni selkeyttää ja jäsentää Stinissenin opetusta, avaa ekumeenisia kysymyksenasetteluja sekä tuo spiritualiteetin välineistöä sielunhoidon tutkimusalueelle. Spiritualiteetti ja kristillinen mystiikka osoittautuvat elimellisiksi Stinissenin opastuksessa. Strukturoivana prinsiippinä hänen kärsimyksen-spiritualiteetissaan havaitsen kaiken ihmiselle tapahtuvan sisältyvän Jumalan rakkaudensuunnitelmaan, johon luottaen karmeliittaveli opastaa kärsimystä kohtaamaan.
-
(2019)Tarkastelen työssäni pragmatismista tunnetun amerikkalaisfilosofin William Jamesin ”Will to Believe” -argumenttia. James argumentoi Will to Believe -esseessään, että olemme oikeutettuja omaksumaan maailmankatsomuksellisia uskomuksia, vaikka pakottavaa evidenssiä ei olisi saatavilla. Työni tavoitteena on esitellä ja arvioida kriittisesti Jamesin argumentaatiota. Toteutan tutkielmani systemaattisella analyysillä. Jeff Jordanin analyysia seuraten jaan WB-argumentin kahteen osaan siten, että ensin tarkastelen WB-argumentin evidentialismin kritiikkiä, jonka jälkeen tarkastelen millä tavoin voimme Jamesin mukaan oikeuttaa maailmankatsomuksellisia uskomuksia evidentialismia laajemmasta näkökulmasta. Tutkielman pääasiallisena lähteenä on William Jamesin Will to Believe -essee, mutta viittaan jonkun verran myös Jamesin muuhun tuotantoon. Hyödynnän lisäksi James kommentaareja, joista tärkeimpiä ovat Robert J. O’Connellin William James on the Courage to Believe ja Sami Pihlströmin Usko, järki ja ihminen. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastelen WB-argumentin taustoja. Esittelen ja arvioin William Jamesin ja William Cliffordin vuoropuhelua uskomusten etiikasta. James hylkää Cliffordin kuuluisan eettisen ohjeen, jonka mukaan on moraalisesti väärin omaksua mitään uskomusta ilman evidenssiä. James osoittaa, että Cliffordin kanta on liian vaativa. Seuraavaksi tarkastelen WB-argumentin suhdetta uskonnonfilosofian pääsuuntauksiin, erityisesti evidentialismiin ja fideismiin. WB-argumentti on ilmeisellä tavalla yhteensopimaton evidentialismin vahvan muodon kanssa, mutta ei kuitenkaan ajaudu fideismiin asti. Lopuksi tarkastelen WB-argumentin ja Pascalin vedonlyönnin yhtäläisyyksiä. Pintapuolisesti WB-argumentti ja Pascalin veto vaikuttavat samankaltaisilta, sillä kummassakin oikeutetaan uskomuksia niiden seurausten näkökulmasta. James tekee kuitenkin selväksi, että maailmankatsomuksellisia uskomuksia ei voida muodostaa puhtaasti hyötyjä laskeskelemalla. Toisessa pääluvussa esittelen WB-argumentin evidentialismin kritiikin, jonka jälkeen tarkastelen maailmankatsomuksellisten uskomusten oikeuttamista. James esittää esseessään kolme erilaista tapausta, joissa uskomuksia ei ole järkevää muodostaa evidenssin perusteella. Keskityn näistä mielestäni keskeisimpään niin kutsuttuun älyllisesti ratkaisemattomaan aitoon valintatilanteeseen, jota ei määritelmällisesti voi ratkoa evidenssillä. Uskomusten oikeuttamisen näkökulmassa olennaista on huomioida Jamesin ”tahtovan” luonteen käsite. O’Connellia seuraten puolustan ajatusta, jonka mukaan maailmankatsomuksellisten uskomusten oikeuttaminen tapahtuu holistisesti myös yksilön temperamenttiset seikat huomioiden. Kolmannessa pääluvussa tarkastelen WB-argumenttiin kohdistettua kritiikkiä. Keskeisimmän kritiikin mukaan WB-argumentti johtaa toiveajatteluun. WB-argumentin on myös väitetty johtavan doksastiseen voluntarismiin. Merkittävä osa WB-argumentin kritiikistä johtuu kuitenkin Jamesin ajatusten osittaisesta väärinymmärryksestä, joskin myös aiheellista kritiikkiä on esitetty. Erityisesti Jamesin väite alustavan uskon välttämättömyydestä uskonnollisen uskomuksen verifioimisessa ei ole ongelmaton.
-
(2022)Tämä maisterintutkielma käsittelee juutalaisten rituaalimurhaamaksi väitetyn ”lapsimarttyyri” William Norwichlaisen kultin vaiheita vuodesta 1144 vuoteen 1174. Tutkimuskysymyksinä toimivat muun muassa miten kultti muodostui, ketkä vaikuttivat sen taustalla, miten siihen suhtauduttiin, mitä sen levinneisyydestä ja vaikutuksesta tiedetään sekä miksi kultti sammui? Tutkielman tärkeimpänä lähteenä toimii munkki Thomas Monmouthilaisen kirjoittama seitsemänosainen De vita et passione Sancti Willelmi Martyris Norwicensis -pyhimyselämäkerta. Sen pohjalta on tehty huomattavasti levinneempi tiivistelmä, joka on säilynyt osana Nova Legenda Anglie -teosta. Tutkielma huomioi myös Anglosaksien kronikkaan sisältyvän Peterboroughin kronikan lyhyen William Norwichlaista käsittelevän osuuden, joka edustaa pyhimyselämäkerrasta itsenäistä kertomusperinnettä. Näiden lähteiden tulkinnan ohella tutkielma hyödyntää ja kommentoi aikaisempaa tutkimuskirjallisuutta. Tutkielma argumentoi kultin syntyneen reaktiona Williamin ruumiin löytymiseen ja kehittyneen tuomiokirkossa välineeksi ylläpitää Norwichin ensimmäisen piispan Herbert de Losingan muistoa ja perintöä. Tutkielmassa kultin vaiheet on jaettu ajallisesti kolmeen ajanjaksoon: varhaisvaiheisiin (1144–1150), nousukauteen (1150–1168) ja kuihtumiskauteen (1168–1174). Näitä ennen tutkielma taustoittaa Norwichin kaupungin historiaa ja tietoja historiallisesta Williamista. Varhaisvaiheiden yhteydessä käsitellään kultillisen toiminnan muodostumista kuolleen Williamin ympärille ja teorioita hänen perheenjäsentensä osuudesta kultin muodostumiseen. Nousukauden alkaminen ajoitetaan Williamin ensimmäisen translaation yhteyteen, jolloin Norwichin tuomiokirkko alkoi edistämään kultin leviämistä piispa William Turben johdolla. Kuihtumiskauden yhteydessä kultin katoamisen syyksi on esitetty useita syitä: uudempien samankaltaisten verisyytöspyhimysten kuten Harold Gloucesterilaisen ilmaantumista, Norwichin tuomiokirkon tulipaloa, Thomas Becketin suositun kultin syntyä ja piispa William Turben kuolemaa.
-
(2012)Tässä tutkimuksessa esitellään ja analysoidaan William Ockhamin käsitystä kolminaisuusopista. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Huomiota kiinnitetään etenkin kolminaisuusoppiin liittyviin metafyysisiin ja loogisiin kysymyksiin, joita myöhäiskeskiajalla pidettiin keskeisinä. Tutkielman päälähteinä on käytetty Ockhamin Sentenssikommentaaria ja Quodlibeta septem -teosta. Ockhamin trinitaarista teologiaa voidaan luontevasti tarkastella osana 1300-luvun latinankielistä filosofista teologiaa. Ockhamin ajattelussa on kuitenkin myös mielenkiintoisia erityispiirteitä. Toisin kuin valtaosa oman aikansa fransiskaaneista, Ockham kannattaa Jumalan persoonien relaatiokonstituutioteoriaa. Tämän teorian mukaan Jumalan persoonien konstituutio perustuu kaksisuuntaisiin relaatioihin Jumalan essentian ja Jumalan persoonien välillä. Suhteessa Jumalan essentiaan nämä relaatiot eivät ole ontologisesti itsenäisiä. Sen sijaan kahden persoonan välillä relaatiot ovat reaalisia ja mahdollistavat persoonien erottumisen toisistaan. Valtaosa fransiskaaneista myöhäiskeskiajalla kannatti Jumalan persoonien emanaatiokonstituutioteoriaa. Tämän teorian mukaan Jumalan persoonat erottuvat toisistaan sen perusteella, että ne saavat Jumalan essentian erilaisin tavoin. Traditionaalinen oppi Jumalan yksinkertaisuudesta saa keskeisen aseman Ockhamin kolminaisuusopillisissa kirjoituksissa. Ockhamin mukaan Jumalassa ei voi olla mitään muita reaalisia eroja kuin Jumalan kolmen persoonan reaalinen eroaminen toisistaan. Esimerkiksi Jumalan hyvyys, oikeudenmukaisuus, järki ja tahto ovat sen sijaan Jumalassa identtisiä toistensa ja Jumalan essentian kanssa. Miten Jumalassa voi olla kolme toisistaan reaalisesti erillistä persoonaa mutta silti vain yksi, metafyysisesti yksinkertainen essentia, on Ockhamin mukaan luonnolliselle järjelle käsittämätön mysteeri. Ockham ajattelee, että Jumalan persoonien on erottava formaalisesti Jumalan essentiasta siitä huolimatta, että hän pitää Johannes Duns Scotuksen teoriaa formaalisista distinktioista filosofisesti epätyydyttävänä. Myös relaatiokonstituutioteoria on jännitteinen Ockhamin ontologian kanssa: luonnollisen järjen näkökulmasta mitkään relaatiot eivät vaikuttaisi olevan reaalisia. Ockhamin mukaan oppi Jumalan kolminaisuudesta on ehdottomasti hyväksyttävä osana kirkon oikeaa uskoa. Kolminaisuusoppiin liittyvissä filosofisissa kysymyksissä luonnollinen järki on kuitenkin pitkälti voimaton. Siksi esimerkiksi kysymyksessä Jumalan persoonien konstituutiosta on viisainta asettua samalla kannalle kuin Augustinus ja muut teologiset auktoriteetit. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Ockham lähestyy useimpia trinitaariseen teologiaan liittyviä kysymyksiä samasta näkökulmasta kuin Scotus. Ockhamin omaperäisimmät ajatukset ovat usein kritiikissä, jota hän esittää edeltäjiään vastaan. Ockham kritisoi esimerkiksi emanaatiokonstituutioteoriaa siihen sisältyvästä oletuksesta, että Pyhä Henki syntyy Jumalan tahdon kautta. Ockhamin mukaan kolminaisuuden kaikki persoonat syntyvät ikuisesti ja välttämättömästi. Siksi on hänen mukaansa mahdotonta, että Pyhän Hengen synty perustuisi Jumalan tahtoon.
-
(2017)Tutkielman tehtävänä on selvittää Wolfhart Pannenbergin näkemys Pyhästä Hengestä kolmiyhteisessä Jumalassa. Tutkielmassa käytetään systemaattista analyysia. Pääasiallisia lähteitä ovat Pannenbergin kirjoittama Systemaattinen teologia I-III, Taylorin Pannenberg on the Triune God sekä aiheeseen liittyvät artikkelit. Pannenberg korostaa Jumalan kolminaisuutta. Kolmiyhteinen Jumala on Isä eli Luoja, Poika eli Lunastaja ja Pyhä Henki eli Pyhittäjä. Jeesus Kristus Vapahtajana on keskeinen. Henki toimii yhdessä Pojan kanssa. Pannenbergilla on vahva pneumatologia verrattuna muihin tutkijoihin. Pyhä Henki on täysivaltainen persoona. Monarkiassa Isä on yksi Jumala. Jeesus käyttää termiä ”Isä” jumalasta. Tämä ei tarkoita kolmiyhteistä Jumalaa. Kolminaisuuden persoonat Isä, Poika ja Henki ovat suhteessa toisiinsa keskinäisellä itse-erolla. Persoonat liittyvät toisiinsa persoonallisen identiteetin ja jumaluutensa kautta. Henki on Kristuksen täyteläisyyden kenttä. Henki on rakkauden voima, elämän luoja ja dynaaminen voima, joka kirkastaa Jumalan kunniaa. Henki välittää Pojan kumppanuuden Isään. Henki lähtee Isästä ja Pojasta, mutta ei ole syntynyt Isästä niin kuin Poika on. Henki auttaa kristittyjä pääsemään Jumalaa kohti, antaa heille vapauden ja yhdistää heidät Jeesuksen suhteeseen Isän kanssa. Henki on rakkauden yhdysside Isän ja Pojan välillä. Isä, Poika ja Henki ovat riippuvaisia toisistaan. Isä on isä suhteessa Poikaan, Poika on poika suhteessa isään. Pannenbergilla Henki on jumalallisen kolmannen persoonan heijastus toisin kuin kirkon kokemuksen perusta. Jumalallinen tietoisuus on toimintakeskus, jossa jokainen kolmesta persoonasta liittyy toisiinsa ja eroaa toisista. Henki täyttää Pojan ja kirkastaa hänet Isälle sekä kirkastaa myös Isän itsensä. Henki vahvistaa Pojan yhdeksi Isän kanssa, hänen riippuvuutensa ja paljastaa hänen rakkautensa. Lauseet ”Jumala on rakkaus” ja ”Jumala on Henki” ovat sama olemisen ykseys, jossa Isä, Poika ja Henki yhdistyvät yhdeksi Jumalaksi. Jumala inkarnoitui ihmiseksi-Jeesuksena. Ihmisen tarvitsee nähdä Jumalan kasvot. Jumalan Henki on paremminkin voimakenttä kuin äly. Henki on Jumalan luomisen muutostyön aktiivisen läsnäolon periaate sekä välittäjä osallisuuteen luodusta elämästä kolmiyhteisessä jumalallisessa elämässä’. Pyhä Henki vaikuttaa maailman historiassa. Pyhä Henki laittaa täytäntöön Jumalan pelastussuunnitelman. Jumalan Pyhä Henki vuodatetaan uskoviin. Henki on eskatologinen todellisuus. Henki on lahja. Jeesuksen Kristuksen Henki. Kuolemassa Henki palaa takaisin Jumalan luo. Kristus nostettiin kuolleista Jumalan Hengellä. Henki on elämänvoima. Usko on Pyhän Hengen lahja. Hengen lahja on lupaus uskoville tulevasta ylösnousemuksesta. Henki on osa jumalallisen elämän ekstaattista liikettä. Hengen avulla jokainen liittyy Herraan Kristuksessa ja myös muihin uskoviin muodostaakseen yhteyden kirkossa. Henki opettaa näkemään Kristuksen Jumalan Poikana ja eskatologisena Messiaana. Pneumatologia ja eskatologia kuuluvat yhteen, koska Hengellä on keskeinen rooli eskatologian täytäntöönpanossa. Pyhän Hengen rooli eskatologiassa on elämän antaminen ihmisille ja koko luomakunnalle, uusi luominen, mikä samalla merkitsee ihmisen intiimiä yhtymistä ja uniota kolmiyhteisen Jumalan omaan elämään. Tämän vuoksi ihmiset voivat elää ikuisesti, partisipoimalla Hengessä Jumalan omaan elämään. Muutoin he olisivat kuolevaisia. Pyhä Henki on ylösnousemuksen, uuden luomisen ja ikuisen elämän mahdollistaja. Pannenbergin Jumala on kolmiyhteinen, mutta salaisuus. Jumalaa ei voi täysin kuvata ihmisen käsittein. Jumala on persoona, rakkaus ja Henki. Jumala itse on kaiken alku ja loppu. Jumalan valtakunnan lopullinen täyttymys liittyy Kristuksen toiseen tulemiseen. Lopussa hyvä voittaa pahan viimeisessä taistelussa. Antikristus, epäjumalanpalvojat ja pakanat kukistetaan. Viimeinen tuomio on kolmiyhteinen toiminto, jossa kaikki kolme Jumalan persoonaa toimivat yhdessä: Isä on lopullinen tuomari, Poika tuomion valintaperusteiden toimeenpanija sekä Pyhä Henki puhdistautumisen ja muuntautumisen suorittaja. Lopulta ihmisen on mahdollista nähdä, tuntea ja kokea Jumala. Ihmisen eskatologinen tulevaisuuden päämäärä on päästä kolmiyhteisen Jumalan oman ikuisen elämän yhteyteen.
-
(2018)Peacebuilding today is increasingly guided by the inclusivity norm, which has resulted in a call for participation of a diversity of actors. While religious actors’ and women’s efforts are sought in peacebuilding, the bridging group of actors – women active in peacebuilding on religious basis – has largely remained invisible. The aim of this thesis is to explore if and how women and religion are recognized and described in recent research on the role of religion in peacebuilding and the role of women in peacebuilding respectively. A second aim is to try to understand why women active in peacebuilding on religious basis remain invisible, especially with the recognized need for diversity in the peacebuilding field. In this thesis, quantitative and qualitative analyses are carried out on two sets of literature sources regarding the role of religion in peacebuilding and the role of women in peacebuilding respectively. The literature sets included primary sources such as official United Nations documents and secondary sources with a broad, global research focus. The quantitative analysis indicates that the literature on religious peacebuilding more frequently delved into topics related to women and gender than the literature on women’s peacebuilding does on matters of faith and religion. The qualitative analysis reveals several, at times contradictory perspectives on women and religion. In literature on women’s peacebuilding, religion is portrayed as a hindrance to women’s rights, as a resource for peacebuilding, as extremism and as a reason for conflict. The literature on religious peacebuilding portrays women as suppressed by religion, as empowered by religion, as victims of violence, as religious peacebuilders and as equal to men. The qualitative analysis reveals that identity and agency are important questions when looking at intersections of women, religion and peacebuilding. Both literature sets tend to juxtapose religious identity and gender identity in attempting to determine which one is or should be of greater importance. Both fields could benefit from carrying out an intersectional analysis, creating new possibilities for action in different contexts. Regarding agency, especially the field of women’s peacebuilding could benefit from a broadened view of agency, where it would not only be equated with women resisting religious traditions and leadership. The field of religious peacebuilding, on the other hand, could benefit from broadening the view of women to include the role of agents and not just passive victims. Future research should address the different forms of agency exhibited by religious women engaged in peacebuilding and how religious and/or gender identity can enhance or hinder peacebuilding.
-
(2012)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan uskonnollisen- ja seksuaalisen identiteetin kehittymistä ja samaa sukupuolta olevien pariskuntien kokemuksia parisuhteelle saamastaan tuesta. Tutkimuksessa tarkastellaan uskonnollisen- ja seksuaalisen identiteetin yhteensovittamista ja kehittymistä ennen parisuhdetta ja parisuhteen aikana ja vanhemmuuden myötä. Tarkastelun kohteena on myös uskonnollisen identiteetin merkitys parisuhteelle. Tutkimuksen toinen teema-alue käsittelee samaa sukupuolta olevien pariskuntien kokemuksia parisuhteelleen saamastaan tuesta perheen, suvun ja ystävien taholta, oman parisuhteen näkökulmasta, erilaisten neuvonta-, terveys- ja terapiapalvelujen näkökulmasta sekä kirkon ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen omien yhteisöjen näkökulmasta. Parisuhteen tukemisella tässä tutkimuksessa tarkoitetaan kaikkia niitä toimenpiteitä, joiden avulla yhteiskunta, kirkko, erilaiset yhteisöt ja verkostot sekä perhe, suku ja ystäväpiiri edistävät samaa sukupuolta olevan parisuhteen yhdenvertaista kohtelua lainsäädännössä, työelämässä ja sosiaalisten suhteiden verkostoissa. Oman perheen, puolison ja ystävien tuesta puhuttaessa tarkoitetaan hyväksymisestä ja tuesta vaihtuvissa arjen tilanteissa ja kysymyksissä. Tutkimusaineistona on kymmenen seksuaalivähemmistöön kuuluvan henkilön haastattelut. Haastateltavista kaksi oli miehiä ja kahdeksan naisia. Tutkimus on rajattu koskemaan homo,- lesbo ja bi-pariskuntia johtuen siitä, että kyseessä on opinnäytetyö ja sellaisena sen laajuus on rajattu. Olen valinnut kvalitatiivisen tutkimukseni aineistonkeruu menetelmäksi puolistrukturoidun teemahaastattelun ja tutkimusmenetelmäksi sisällön analyysin. Valitsin puolistrukturoidun teemahaastattelun siksi, että saatoin tehdä kaikille haastatelluille samat kysymykset ilman sidottuja vastausvaihtoehtoja. Puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla haastateltavilla on mahdollisuus omin sanoin vapaasti kertoa kokemuksistaan tutkimuksen aiheista. Tärkeällä sijalla analyysissä oli säännönmukaisuuksien etsiminen ja niiden kautta uudenlaisten mallien löytäminen samaa sukupuolta olevien parisuhteiden tukemiseen yhteiskunnassa, terapiatyössä, perheiden sisällä ja sielunhoitoon seurakunnallisessa kontekstissa. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että uskonnollisen- ja seksuaalisen identiteetin tasapainoisella kehittymisellä on merkitystä niin yksilölle itselleen kuin aikuisiässä mahdollisesti solmittavalle parisuhteelle. Tuen kannalta merkittävään asemaan nousi perhe, ystävät ja lähipiiriin kuuluvat yksittäiset ihmiset, jotka osallistuvat parisuhteen tai perheen arkeen luontevalla tavalla. Yhteiskunnan, kirkon ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen taholta toivottiin yhdenvertaista kohtelua ja hyväksyntää.
-
(2015)Tämän Pro gradu -tutkielman aiheena on viininjuonti ja juopuminen Uuden testamentin maailmassa. Tarkastelen varhaisten kristittyjen käyttämiä tai tuottamia tekstejä, joissa mainitaan viinin juominen ja juopuminen. Työssä selvitetään millaista juomakulttuuria tekstit heijastavat. Minkälaisissa tilanteissa viiniä juotiin? Miten humaltumiseen suhtauduttiin? Entä miten suhtauduttiin viinistä pidättäytymiseen? Tutkielman lähteenä on yli 40 erilaista ja erimittaista tekstikatkelmaa 17:sta eri kirjasta. Uudesta testamentista käsittelen evankeliumeista ja kirjeistä löytyviä lukuisia tekstikatkelmia joissa viininjuonti ja juopuminen mainitaan. Uuden testamentin ulkopuolisia lähteitä ovat Juudan testamentti Kahdentoista patriarkan testamenteista, Siirakin kirja, Tertullianuksen apologia 39, Hermaan paimen sekä juomista, syömistä ja pitoja koskevat kirjoitukset Clemens Aleksandrialaisen teoksesta Paedagogus. Tekstit on valittu sillä perusteella, että niistä voi päätellä jotain tekstiä käyttäneiden ihmisten tavoista ja asenteista viininjuontia kohtaan. Näitä tekstejä ei ole aiemmin järjestelmällisesti tutkittu viinin juomisen ja juopumisen näkökulmasta. Työn tavoitteena onkin luoda yleiskuva varhaiskristillisiin juomateksteistä ja niiden heijastamasta juomakulttuurista. Tutkielman lähdetekstit on jaettu neljän eri temaattisen kategorian alle ja jokaista teemaa käsitellään omassa luvussaan. Toisessa luvussa käsitellään evankeliumien tekstejä, joissa mainitaan sekä Jeesus, viinin juominen, että juopuminen. Kertomukset muistiin kirjoittaneet yhteisöt elivät kulttuurissa, jossa viinin juominen kuului normaaliin elämään. Heillä ei ollut vaikeuksia sijoittaa Jeesusta kertomuksiin, joissa viiniä juotiin runsaasti ja joskus myös humalluttiin. Kolmannessa luvussa käsitellään tekstejä, joissa viininjuonti liittyy ateriointiin. Ateriointi oli yleisin viinin juomisen ja humaltumisen konteksti antiikin maailmassa. Pidoissa tapahtuvista ylilyönneistä, liiallisesta juopumisesta ja sen aiheuttamasta seksuaalisesta siveettömyydestä varoitetaan monissa teemaan kuuluvissa teksteissä. Kuitenkin niistä heijastuvat myös yhteisten aterioiden ja niillä yhdessä nautitun viinin positiiviset puolet: yhteenkuuluvuudentunteen ja ystävyyden vahvistuminen. Luvussa neljä käsitellään tekstejä, joissa juopottelua ja raittiutta käsitellään paheena ja hyveenä osana tekstejä, jotka sekä muodoltaan että sisällöltään toistavat muualta antiikista ja Uudesta testamentista tuttuja malleja ja rakenteita. Todellisten juomatapojen sijaan nämä tekstit kertovat asenteista ja mielikuvista, joita viinin juomiseen ja juopotteluun liitettiin. Leimaamalla ryhmän ulkopuoliset juopoiksi vahvistettiin oman ryhmän yhteenkuuluvuudentunnetta. Korostamalla seurakunnan jäsenten raittiutta suojeltiin seurakunnan mainetta. Viidennessä luvun aiheena ovat tekstit, joissa kerrotaan viinin vaikutuksista ihmisen fysiologiaan ja terveyteen. Tutkielmassa käsitellyt tekstit kertovat ensimmäisten kristittyjen eläneen maailmassa, jossa viinin juominen kuului sekä arkeen että juhlaan. Sen juomiseen liittyi aina sosiaalinen ulottuvuus, niin hyvässä kuin pahassa. Viini kuului kristittyjen yhteisille aterioille mutta liialliseen humaltumiseen suhtauduttiin lähes poikkeuksetta kielteisesti. Teksteissä kerrotaan niin yhdessä juomisen iloista kuin liiallisen humalan vaaroistakin. Tutkielma antaa yleiskuvan ilmiön luonteesta, mutta jatkotutkimukselle jää tilaa ja sille vaikuttaa olevan myös tarvetta. Tutkielman aihe on hyvin ajankohtainen. Olemassa olevassa tutkimuksessa teksteistä tehdyt tulkinnat ovat usein pintapuolisia ja meidän aikamme arvot ja ihanteet heijastuvat helposti tukijoiden tekemiin tulkintoihin. Viinin juomista ja juopottelua antiikissa tulee kuitenkin tutkia sen omasta kulttuurisesta ja historiallisesta viitekehyksestä käsin.
-
(2015)Tutkimuksen kohde on Tampereen evankelis-luterilaisten seurakuntien Uuden Verson Varikkomessun pyhäkoulun todellisuus. Pyhäkoulua tutkittaan kahden tutkimuskysymyksen kautta. Tutkimuksessa selvitetään millainen on Uuden Verson Varikkomessun pyhäkoulu, joka koostuu neljästä eri-ikäisille lapsille tarkoitetusta ryhmästä ja miten se vastaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon varhaiskasvatuksen visiota. Tutkimuksessa selvitetään pyhäkoulun rakennetta ja kulkua, sisältöä, opetusmenetelmiä, vuorovaikutusta ja tavoitteita. Tutkimus on laadullinen, eli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimus on tapaustutkimus Varikkomessun pyhäkouluryhmistä. Tutkimuksen aineisto kerättiin havainnoimalla jokaista pyhäkouluryhmää kerran ja haastattelemalla viittä pyhäkoulunopettajaa, sekä kahta pyhäkoululaisen vanhempaa. Havainnointiaineisto kerättiin jatkuvilla muistiinpanoilla ja Flandersin interaktianalyysin kategorioiden avulla. Analyysimenetelminä käytettiin sisällönanalyysiä ja vuorovaikutuksen tutkimuksen osalta Flandersin interaktioanalyysiä. Pyhäkoulun rakenne muodostuu kohtaamisen, opetuksen ja opetuskeskustelun, toiminnan, hartauden, sekä vapaan toiminnan osioista. Vaikka kaikista pyhäkouluryhmistä löytyy samat rakenneosiot, vaihtelee niiden paikka pyhäkouluryhmän ja pyhäkoulunopettajan mukaan. Kokonaisuutena rakenne on monipuolinen. Samalla paikalla pyhäkoulun rakenteessa pysyvät pyhäkoulun alun pyhäkoululaisten kohtaaminen ja lopun vapaa toiminta. Pyhäkoulussa on opetuksellisia, lasten elämänkysymyksistä ja ajatuksista nousevia, sekä hartaudellisia sisältöjä. Ne vastaavat pyhäkoulun opetuksellista, diakonista ja jumalanpalveluksellista luonnetta. Hartaudellisia sisältöjä on pyhäkoulussa vähiten. Pyhäkoulun opetusmenetelmiä ovat rituaalit, askartelu ja piirtäminen, pulmatehtävät, leikit, monimuotoiset toimintakokonaisuudet, keskustelu ja kysymykset, opetuspuhe, draama, sekä media-avusteinen opetus. Opetusmenetelmien käyttö on monipuolista ja vaihtelevaa. Suurin osa opetusmenetelmistä mahdollistaa lapsen aktiivisen toimijuuden. Pyhäkoulun tavoitteita ovat lapsen oman tasoinen opetus, lapsen seurakuntayhteyden edistäminen, lapsen hengellisen kasvun tukeminen ja vanhempien levon mahdollisuus. Varikkomessun pyhäkoulussa toteutuu kodin ja kirkon kasvatuskumppanuus. Lasta kasvatetaan yhdessä kodin ja kirkon kesken. Varikkomessun pyhäkoulun vuorovaikutus on jatkuvaa. Lapset puhuvat jokaisessa pyhäkoulussa vähintään yli 38 prosenttia puheajasta. Eniten puheaikaa kuluu jokaisessa pyhäkouluryhmässä lasten oma-aloitteiseen puheeseen. Kirkon varhaiskasvatuksen visio toteutuu parhaiten Varikkomessun pyhäkoulun lapsilähtöisyydessä, yhteisöllisyydessä, lapsen osallisuudessa ja vuorovaikutuksellisuudessa.
-
(2014)Tutkimuksessa käsitellään ignatiaanisten ohjaajien käsityksiä hengellisestä ohjauksesta ja hengellisen ohjaajan ominaisuuksista sekä sitä, mikä ignatiaanisia ohjaajia on motivoinut koulutuksen suorittamiseen ja ohjaajana toimimiseen. Ignatiaaninen ohjaus perustuu Ignatius de Loyolan Hengellisiä harjoituksia -kirjaan. Kirja pohjautuu Ignatiuksen omaan hengelliseen kokemukseen, ja se on tarkoitettu oppaaksi hengellisille ohjaajille. Harjoitusten suorittaminen kokonaisuudessaan vie 30 päivää, mutta niitä voi tehdä myös lyhemmissä retriiteissä ja arjen keskellä. Harjoitusten tekijä tarvitsee matkakumppanikseen hengellisen ohjaajan. Ignatiaanisia ohjaajia kouluttaa Suomessa Hiljaisuuden ystävät ry. Tutkimusaineiston kerääminen tapahtui kahdessa osassa. Ignatiaanisten ohjaajien sähköpostilistalle lähetettiin tutkimuspyynnön ohessa linkki internet-kyselyyn, jonka avulla koottiin tietoa ohjaajien taustatekijöistä. Taustatekijöihin lukeutui muun muassa ikä, sukupuoli, asuinpaikka, kirkkokunta sekä ammatti- ja koulutustausta. Kyselyn yhteydessä ignatiaaniset ohjaajat ilmoittivat myös sen olivatko he halukkaita haastatteluun. Haastateltavat valittiin taustatietojen perusteella siten, että he edustivat monipuolisesti tutkimusjoukkoa. Haastateltavia ignatiaanisia ohjaajia oli yksitoista, ja haastattelut tehtiin keväällä 2012. Haastattelumenetelmänä oli teemahaastattelu. Aineiston analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysia. Vahvin motiivi ignatiaaniseen ohjaajakoulutukseen hakeutumisen taustalla oli myönteinen kokemus ignatiaanisesta spiritualiteetista ja hengellisistä harjoituksista. Tämä vaikutti myös siihen, että ohjaajilla oli halu edistää ignatiaanisen spiritualiteetin tuntemusta ja halu jakaa eteenpäin muille sitä hyvää, minkä he itse olivat saaneet. Motivaatiota lisäsi myös menetelmän kokeminen hyödylliseksi ja matkakumppanina toimimisen antoisuus. Ignatiaaniset ohjaajien mukaan merkittävimpänä erona muihin auttamisen auttamisen muotoihin, kuten sielunhoitoon, työnohjaukseen ja psykoterapiaan, oli se, että hengellisessä ohjauksessa on kyse työskentelystä jumalasuhteen kanssa. Hengellinen ohjaus ei rajaudu tiettyyn aihepiiriin eikä ole erityistilanteessa olevan ihmisen auttamista. Eri auttamisen muodoilla on paljon sisäkkäisiä elementtejä, mutta jokaisella auttamisen muodolla on kuitenkin oma näkökulmansa ja painopisteensä. Ignatiaaniset ohjaajien mielestä hengellisen ohjaajan tehtäviin kuuluu jumalasuhteen tukeminen, raamatunkohtien valitseminen ja antaminen, matkakumppanina toimiminen sekä aktiivinen kuunteleminen. Tärkeimpiin hengellisen ohjaajan ominaisuuksiin kuuluu haastateltavien mukaan henkilökohtainen usko ja jumalasuhde, elämänkokemus ja hengellinen kokeneisuus, teologinen ja psykologinen tietämys, nöyrä elämänasenne ja toisten ihmisten ja Jumalan kunnioittaminen sekä hyvät vuorovaikutustaidot, joihin kuuluu erityisesti intuitio ja kyky kuunnella. Ignatiaaniset ohjaajat arvioivat, että hengelliset harjoitukset sopivat niille, jotka etsivät syvempää hengellistä elämää ja jumalasuhdetta. Ignatiaaninen spiritualiteetti voi olla avuksi heille, jotka kaipaavat rakennetta ja tukea hengelliseen elämään, tai kaipaavat hengellistä ohjausta ja oman kokemuksen jakamista matkakumppanin kanssa. Ignatiaaninen spritualiteetin arvioitiin sopivan yhteen niin tieteellisen maailmankatsomuksen kuin myös evankelis-luterilaisuuden kanssa. Se voi olla hyödyllinen esimerkiksi kirkon työntekijöille niin työvälineenä kuin myös oman hengellisen elämän hoitamisessa.
-
(2015)Vuonna 2002 Yhdysvaltain katolinen kirkko kohtasi viime vuosisatojen suurimman kriisinsä kirkon piirissä tapahtuneen lasten seksuaalisen hyväksikäytön noustessa yhdeksi vuoden suurimmista media-aiheista. Pro gradu -tutkielmassani tutkin miten Yhdysvaltain katoliset lehdet suhtautuivat tähän kirk-koa mullistavaan tapahtumaan tammi-heinäkuun aikana vuonna 2002. Tutkin millaisia reaktioita lehdissä heräsi, miten ne ottivat asiaan kantaa ja millä tavalla lehtien kannanotot erosivat toisistaan. Lisäksi käytän vertailukohtana Mari Rauhalan vuonna 2007 tekemää gradua Annus Horribilis – Katolisen kirkon pedofiliaskandaali ja julkinen sana 2002. Sen avulla selvitän miten katolisessa lehdistössä käyty keskustelu rinnastuu sekulaareissa lehdissä käytyyn keskusteluun. Kevään aktiivinen keskustelu kulminoitui kesäkuussa Dallasissa järjestettyyn Yhdysvaltain piispojen kokoukseen, jossa oli tarkoitus laatia suunnitelma kirkon kriisin korjaamiseksi. Aikarajaukseni päättyy kokouksen herättämään keskusteluun. Lähteinä työssä on kolme arvostettu kansallista katolista julkaisua: America, Commonweal sekä johtavana englanninkielisenä katolisena julkaisuna pidetty National Catholic Reporter. Ja niiden sisältöä käsitellään EBSCO-tietokannasta haettujen alkuperäisistä lehden sivuista tehtyjen PDF-tiedostojen kautta. Keskityn työssäni lehtien pääkirjoitukseen ja sivuan muuta niissä julkaistua materiaalia mahdollisuuksien mukaan. Tutkimuksesta selvisi, että katolinen lehdistö reagoi tammikuussa 2002 alkaneisiin paljastuksiin var-sin verkkaisesti. National Catholic Reporter oli julkaissut ensimmäisen raporttinsa kirkossa tapahtu-vasta lasten hyväksikäytöstä vuonna 1985 ja oli selvästi nähtävissä, etteivät lehdet uskoneet skandaa-lin laajenevan kovin suureksi. Katolisten lehtien pitkä historia aiheen parissa selittää myös sitä miksi niiden ensireaktiot olivat huomattavasti rauhallisempia ja analyyttisempia kuin sekulaarissa lehdistössä. Kun kriisin laajuus alkoi tulla selväksi maalis-huhtikuussa, katoliset lehdet tarttuivat tilaisuuteen ja alkoivat ohjata kirkkoa kirjoituksissaan haluamaansa suuntaan. Nähtävissä oli kuitenkin selvästi, että lehdet katsoivat tapahtumia sisäpuolelta ja niiden joukossa kritisoitiin kevään aikana voimakkaastikin muun median toimintaa. Eniten keskustelua lähdelehdissä kevään aikana herätti Dallasissa käyttöön otettu nollatoleranssi, jonka mukaan jokainen kerrankin alaikäisen hyväksikäyttöön syyllistyvä ja joskus aikaisemmin syyllistynyt pappi ja kirkon työntekijä poistettaisiin virasta. Tämän lisäksi eniten keskustelua synnytti kyse piispojen vastuullisuudesta ja vastuunotosta. Dallasin konferenssin jälkeen lehdet kritisoivatkin kaikkein voimakkaimmin juuri tämän kysymyksen sivuuttamista.
-
(2008)Yhdysvallat on ottanut johtavan roolin terrorisminvastaisessa sodassa ja julkaissut terrorisminvastaisen sodan asiakirjoja, joista kansallinen turvallisuusstrategia vuosilta 2002 ja 2006 sekä kansallinen terrorisminvastainen asiakirja vuodelta 2006 ovat tämän tutkimuksen lähdeaineisto. Tutkielmassa analysoin, miten Yhdysvallat perustelee ja pyrkii oikeuttamaan terrorisminvastaisen sotansa. Tarkastelun teen vertaamalla terrorisminvastaisen sodan asiakirjoja perinteiseen länsimaiseen oikeudenmukaisen sodan teoriaan. Tutkimuksessani vastaan myös siihen, täyttääkö terrorisminvastainen sota oikeudenmukaisen sodan ehdot. Tarkastelussa käytän metodina systemaattista käsiteanalyysiä. Terrorisminvastaisen sodan tärkein väline on demokratia, johon Yhdysvallat sisällyttää ihmisoikeuksia ja yksilönvapauksia. Terrorisminvastaisen sodan tavoitteena on luoda sellaiset maailmanlaajuiset ja rauhalliset olosuhteet, että ihmiset pääsisivät nauttimaan jokaiselle luonnostaan kuuluvista yksilönvapauksista ja ihmisoikeuksista. Jotta sota olisi oikeudenmukainen, on tiettyjen ehtojen täytyttävä. Ennen sotaa on pyrittävä ratkaisemaan rauhanomaisesti sotaan johtava syy. Sodassa tulee olla oikeutettu peruste ja realistiset tavoitteet, jotka on esitettävä ennen sotaa. Vain itsepuolustuksellinen sota on oikeutettua. Sotaan voi ryhtyä vain laillinen auktoriteetti. Sodankäynnissä tulee käyttää vain kansainvälisesti hyväksyttyjen sodan sääntöjen sallimia menetelmiä. Tärkeintä sodankäynnissä on ihmisoikeuksien mahdollisimman pitkälle menevä kunnioitus. Sodan tavoitteena on tuottaa enemmän hyvää kuin pahaa. Sodalla saavutetun tilanteen tulee olla parempi kuin sotaa edeltävä tilanne. Sodan tavoitteena on oltava rauha, jonka ehtojen on oltava ennakoitavissa jo sotaa edeltävissä ja sodan aikaisissa toimissa ja sopimuksissa. Terrorisminvastaisten asiakirjojen perusteella Yhdysvallat täyttää terrorisminvastaisessa sodassa oikeudenmukaisen sodan ehdot, lukuunottamatta kaikkien rauhanomaisten keinojen koettelua ja ihmisoikeuksien kunnioitusta. Yhdysvallat vetoaa terrorismin poikkeavaan luonteeseen ja siihen, että terrorismi muodostaa äärimmäisen hätätilanteen. Äärimmäisessä hätätilanteessa on mahdollista toimia niin, että jos toimimalla vastoin oikeudenmukaisen sodan teorian ehtoja saavutetaan parempi lopputulos kuin ehtojen noudattamisella saavutettava lopputulos, on tietyin ehdoin mahdollista jättää osa oikeudenmukaisen sodan ehdoista täyttämättä. Yhdysvaltain mukaan terrorisminvastaisen sodan ihmisuhrit ovat välttämättömiä, jotta saavutetaan enemmän ihmishenkiä säästävä maailmanlaajuinen rauha. Terrorisminvastaisen sodan vankien ihmisoikeusloukkausten taustalla on pyrkimys yleisen turvallisuuden lisäämiseen. Lisäksi Yhdysvallat on vedonnut siihen, että rauhanomaisten neuvottelujen aikana terroristit ehtivät valmistautua tuleviin iskuihin. Yhdysvallat suosii nopeaa ja yllättävää toimintaa, vaikka se pyrkiikiin mahdollisuuksien mukaan rauhanomaisiin ratkaisuihin.
-
(2015)Syyskuussa 2001 New Yorkin terrori-isku järisytti maailmaa. Pian tämän jälkeen Yhdysvallat julisti sodan terrorismia vastaan ja aloitti mittavat sotatoimet Afganistanissa. Myöhemmin Yhdysvallat laajensi terrorisminvastaisen sodan myös Irakiin. Nämä sodat herättivät valtavasti keskustelua Yhdysvalloissa niin poliittisella kuin uskonnollisella kentällä. Oma tutkimukseni keskittyy siihen, millaisen kannan katolilaiset sekä uusevankelisista herätyskristillisistä ryhmistä muodostuvat evankelikaalit ottivat näihin kahteen sotaan 2001–2004. Tässä pro gradu-tutkielmassani selvitän näiden kahden osapuolen kannan lisäksi sen, millä argumenteilla he perustelivat omat myönteiset tai kielteiset kantansa sotiin, ja miten liberaalimpien ja konservatiivisempien katolilaisten mielipiteet mahdollisesti erosivat toisistaan. Tutkin myös sitä, olivatko katolilaisten mielipiteet linjassa demokraattisen puolueen kanssa, ja evankelikaalien kanta linjassa republikaanisen puoleen kanssa. Lisäksi selvitän, mikä oli molempien osapuolien kanta oikeutettuun sotaan. Tutkin myös sitä oliko paavin omalla kannalla mahdollisesti vaikutusta katolilaisten mielipiteisiin. Päälähteitäni ovat yhdysvaltalainen evankelikaalien johtava lehti Christianity Today sekä kaksi yhdysvaltalaista katolilaista lehteä National Catholic Reporter ja National Catholic Register, joiden avulla vertailen myös konservatiivisempien ja liberaalimpien katolilaisten mielipiteitä. New Yorkin terrori-iskun jälkeen sekä evankelikaalien että katolilaisten keskuudessa käytiin vilkasta keskustelua Afganistanin sodan laillisuudesta ja oikeutuksesta. Irakin sota jakoi mielipiteitä Afganistanin sotaa selvemmin. Yhdysvaltojen suunnittelema ennaltaehkäisevä sota Irakia vastaan sai monet katolilaisista ja evankelikaaleista esittämään argumentteja sodan puolesta ja vastaan. Sodan todellisuus, sodan uhrit, maan ajautuminen kaaokseen sekä sotavankien kohtelut saivat aikaan valtavasti keskustelua evankelikaalien ja katolilaisten keskuudessa. Paavi teki valtavasti työtä rauhan hyväksi ja pettyi syvästi, kun hänen rauhanponnistelunsa eivät tuottaneet tulosta. Paavi teki silti koko ajan työtä, jotta rauha palautuisi. Paavi kritisoi Yhdysvaltojen Irakille asettamia talouspakotteita ja toivoi YK:n ratkaisevan konfliktin. Vatikaani teki korkeantason vierailuja Yhdysvaltoihin tapaamaan presidentti Bushia, jotta rauha säilyisi. Vatikaanin edustaja kävi ennen Irakin sodan alkamista tapaamassa myös Saddam Husseinia. Vatikaanin edustajan mukaan Hussein oli ollut valmis tekemään yhteistyötä ja halusi välttää sodan syttymisen.
-
(2024)Tutkielmassa tavoitteeni on tutkia aborttioikeuksiin liittyvän tapausesimerkin Dobbs vastaan Jackson Women’s Health Organization kautta uskonnon ja oikeudellisen päätöksenteon suhdetta Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa. Käytän tutkielmassa uuden retoriikan viitekehyksen alle sijoittuvaa retorista analyysimallia. Analyysia ohjaava tutkimuskysymykseni on ”Miten uskonnollisuus näkyy tapauksen Dobbs suullisen kuulemisen ja päätösdokumentin retoriikassa ja argumentoinnin tavoissa”. Retorinen analyysi jakautuu kolmeen vaiheeseen, historiallis-yhteiskunnallista kontekstia ja aineistossa esiintyviä puhujia valottavaan kehystykseen, eksplisiittisiä argumentteja tarkastelevaan argumentoinnin lähilukuun ja aineistosta johdettuja käsitteellisiä linssejä eli tapoja tulkita sosiaalista todellisuutta esittelevään retoriikan aukilukuun. Esittelen argumentoinnin lähiluvussa esiin nousseet eksplisiittiset argumentit aineistossa uskonnollisuuteen liittyvien toistuvien teemojen mukaisesti. Retoriikan aukiluvun vaiheessa olen johtanut argumentoinnin lähiluvun perusteella kolmet käsitteelliset linssit: sikiön elämän suojelua, naisen asemaa, sekä uskonnollisuudesta erottautumista korostavat käsitteelliset linssit. Tulosteni perusteella uskonnollisuus ja toisaalta siitä erottautuminen näkyvät monin tavoin tapauksessa Dobbs. Uskonnollisuus retoriikassa ja argumentoinnin tavoissa ei ole sidottua vain yhteen uskonnolliseen ryhmään tai sen opetuksiin abortista. Uskonnollisuudesta ei puhuta tapauksen käsittelyssä eksplisiittisesti kuin kerran, vaan sen sijaan käytetään käsitteitä kuten arvot ja intressit. Uskonnon ja oikeudellisen päätöksenteon suhde Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa on kompleksinen ja helpompi todeta määrällisessä äänestyskäyttäytymisen tutkimuksessa kuin laadullisessa retorisessa tutkimuksessa. Argumenttien ja retoristen valintojen on haastavaa osoittaa olevan yksiselitteisesti uskonnollisia, sillä korkeimmassa oikeudessa käytettävä kieli ei ole tyypillisesti eksplisiittisesti uskonnollista. Tulkintoja on kuitenkin mahdollista tehdä tämän tapauksen osalta tuntemalla abortti uskonnollisena kysymyksenä ja niiden kautta tehdä uskonnon ja oikeudellisen päätöksenteon suhde moninaisuudessaan näkyväksi.
-
(2020)Tämän tutkielman aihe on yhteinen katsomusopetuskeskustelu. Tässä tutkielmassa tarkastelen sitä, millaisen kuvan suomalainen lehdistö antaa yhteisestä katsomusopetuksesta. Aihe on ajankohtainen ja nousee julkiseen keskusteluun aika ajoin. Tutkielmassa kysyn, miten yhteistä katsomusainetta puolustetaan ja vastustetaan sekä millainen kuva katsomusaineista rakentuu lehdissä käydyn keskustelun myötä. Aineisto koostuu 28:sta uutisesta, jotka on valittu laajalevikkisimmistä näköislehdistä. Tarkastelen yhteistä katsomusainekeskustelua diskurssianalyysin avulla. Diskurssianalyysi auttaa tulkitsemaan lehdistöstä rakentuvaa kuvaa katsomusainekeskustelusta. Aineistosta löytyi kuusi diskurssia: uskontodialogi, pelko ja viha, yhteistä opetusta vastaan, laki ja opetussuunnitelmat, koulun tehtävä ja arvomaailma sekä resurssit. Yhteistä katsomusainetta puolustetaan eri katsomusten välisellä vuorovaikutuksella. Niin ikään yhteistä mallia vastaan ovat pienryhmäisten uskontojen sekä elämänkatsomustiedon edustajat. Keskustelussa nousee esille muuttuvan yhteiskunnan mukanaan tuovat haasteet katsomusopetukselle. Viime aikaisissa keskusteluissa nousee esille valinnanvapauden puute. Keskustelu tuo esille oppilaiden eriarvoisuuden nykymallissa kun opetus määräytyy uskonnollisen jäsenyyden mukaan.
Now showing items 1537-1556 of 1591