Browsing by discipline "Ekumenik"

Jerry. L. Walls on yhdysvaltalainen teologi, jonka ajattelussa on metodistinen painotus.Taustaltaan hän on siis protestantinen, mutta puolustaa kirjassaan Purgatory. The Logic of Total Transformation ajatusta kiirastulesta osana kuoleman jälkeistä todellisuutta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Wallsin käsitystä kiirastulesta ja sitä miksi hän pitää kiirastulta tarpeellisena. Walls on pohtinut myös helvetin ja taivaan olemusta kirjoissaan Hell: The Logic Damnation ja Heaven: The Logic of Enternal Joy. Wallsin esittämät näkemykset ovat herättäneet keskustelua puolesta ja vastaan ainakin Yhdysvalloissa protestanttien piirissä. Walls esittää, että hänen näkemyksensä sopii yhteen sekä protestanttien että katolisen kirkon opetuksen kanssa. Walls tuo kiirastuli oppiin aivan uusia ajatuksia. Hän kuitenkin rakentaa näkemyksensä perinteeseen tukeutuen, vaikka hylkääkin joitain ajatuksia kiirastuleen liittyen. Taustaluvussa tarkastellaan lyhyesti kiirastuli ajatuksen historiaa ja sen kehittymistä kirkon viralliseksi opiksi. Taustaluvussa perehdytään myös siihen, minkälainen on Wallsin käsitys taivaasta ja helvetistä. Nämä käsitykset pohjustavat ajatusta, miksi Wallsin mielstä kiirastuli on looginen osa kuoleman jälkeistä todellisuutta. Työni ensimmäisessä pääluvussa keskitytään tarkastelemaan erilaisia malleja, joita on esitetty kiirastulen tarkoituksesta ihmisille ja motiiveista sen olemassaoloon. Erilaisten mallien avulla pyritään osoittamaan, että ajatus kiirastulesta on yhteen sovitettavissa protestanttisen uskon kanssa. Toinen pääluku keskittyy tarkastelemaan Wallsin näkemystä ihmisen olomuodosta kiirastulessa ja kiirastulen merkitystä ihmisen identiteetin säilyttäjänä. Ensin tarkastellaan miten erilaiset käsitykset ihmisen olomuodosta kuoleman jälkeen suhtautuvat yhteen kiirastulen kanssa. Tämän jälkeen keskitytään pohtimaan, onko kiirastuli tarpeellinen identiteetin ja persoonan säilyttäjänä. Viimeinen pääluku keskittyy Wallsin näkemykseen kiirastulesta ja sen tarkoituksesta. Wallsin käsitystä kuolemanjälkeisestä todellisuudesta värittää ajatus optimaalisesta armosta, jota Jumala tarjoaa kaikille ihmisille. Tämän luvun ensimmäisessä alaluvussa käsitelläänkin optimaalista armoa, vaikka se nousee esiin jo taustaluvussa helvetin ja taivaan tarkastelussa.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella Augustinus Aureliuksen (354–430) rakkauden teologian vaikutusta C. S. Lewisin (1898–1963) ajattelun kanssa. Tutkimuksessa vertaan Augustinuksen rakkauden teologian keskeisimpiä ajatuksia Lewisin ajatuksiin ja tutkin, miten ne sopivat toisiinsa ja missä määrin Augustinuksen rakkauden teologia sopisi selittämään Lewisin ajattelua sekä pohditaan missä määrin ja mistä Augustinuksen lähteistä Lewis ammentaa Augustinuksen vaikutteitaan. Tutkimusmenetelmänä käytän systemaattista analyysia. Aloitan tutkimuksen tekemällä poikkileikkauksen Augustinuksen rakkauden teologian keskeisimpiin ajatuksiin. Tästä muodostan kokonaiskuvaa, jota vertaan sitten C. S. Lewisin ajatteluun. Lewisin ajattelusta nostan esille erilaisia teemoja, jotka korreloivat Augustinuksen käsitysten kanssa. Aineistona tutkimuksessa käytän Augustinuksen puolelta muutamia Augustinuksen rakkauden teologian yleisesityksiä, joita täydennetään alkuperäisistä teksteistä poimituilla ja tarkennetuilla kohdilla. Lewisin puolelta keskeisimpinä lähteinä toimivat hänen apologeettiset, kristillistä uskoa ja rakkautta käsittelevät teoksensa Mere Christianity, The Problem of Pain ja The Four Loves, sekä lisäksi jonkin verran muuta kirjallisuutta. Tutkimukseni tuo esille Lewisin osalta sekä selviä yhtymäkohtia ja suoria viitteitä Augustinuksen ajatusten lainaamisesta. Tutkielman edetessä kuva Lewisin käyttämästä Augustinuksen aineistosta täsmentyi ja joidenkin teosten merkitys korostui. Lewisin ajattelun Augustinukselta lainatuista tai samankaltaisista teemoista keskeisimpinä nousivat esille Jumalan rakastamisen ensisijaisuus ja sen vaikutus kaikkeen rakkauteen. Niin Augustinuksella kuin Lewisilla rakkaudessa merkittävin määrittävin tekijä on suhde Jumalan rakkauteen tai Jumalan rakastamiseen Tutkimukseni viimeisessä luvussa tarkastelen Lewisin Neljässä rakkaudessa esittämää kuuluisaa erimielisyyttä Augustinuksen Confessionesissa esittämiä ajatuksia kohtaan ja peilaan sitä Augustinuksen teoksen De civitate Dei kohtaan lukuun 14.9. Tarkastelu osoittaa, että Lewis kritisoi Augustinusta ajattelusta, jonka Augustinus oli eksplisiittisesti hylännyt myöhemmällä urallaan ja Lewis on todennäköisesti tiennyt Augustinuksen myöhemmästä näkökulmasta. Pyrin tuomaan esille mahdollista uutta tulkintalinjaa, jossa Lewisin erimielisyys voisi mahdollisesti olla pikemminkin havainnollistava esimerkki tärkeästä asiasta.

Tämän tutkielman tehtävänä oli selvittää, mikä Saksan evankelisten ja katolisten teologien työryhmän (Ökumenischer Arbeitskreis evangelischer und katholischer Theologen, ÖAK) käsitys Raamatusta kirkon traditiossa on. Huomiota kiinnitettiin erityisesti siihen, miten ÖAK katsoo Jumalan sanan ilmenevän ja säilyvän kristillisessä kirkossa. Metodina käytettiin systemaattista analyysia. Tutkielman lähteinä olivat työryhmän vuosina 1992, 1995 ja 1998 julkaisemat kolme artikkelikokoelmaa: Verbindliches Zeugnis 1. Kanon Schrift Tradition, Verbindliches Zeugnis 2. Schriftauslegung Lehramt Rezeption ja Verbindliches Zeugnis 3. Schriftverständnis und Schriftgebrauch. Tutkielman luvussa 2 esiteltiin ÖAK:n tulkinta Saksan evankelisten kirkkojen ja roomalaiskatolisen kirkon tutkimusaiheeseen liittyvästä keskeisestä oppitraditiosta. Luvussa 3 analysoitiin työryhmän jäsenten tausta-artikkelit. Luvussa 4 esitettiin tiivistelmä ÖAK:n työskentelyn tuloksista eli sen vuonna 1998 julkaisemasta Yhteisestä julistuksesta. Luvussa 5 tehtiin johtopäätökset ja luvussa 6 lyhyt tiivistelmä tutkielman päätuloksista. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Jumalan sana on ÖAK:lle transsendenttinen todellisuus, joka ei samastu tai sisälly inhimilliseen julistukseen tai kirjoitukseen. Pyhän Hengen kautta Jumalan sana eli evankeliumi voi kuitenkin tulla uskovien sydämissä vaikuttavaksi todellisuudeksi. Tämä sanan aktuaalistuminen on varsinaista Traditiota eli Jumalan itsetradeerausta . Yksi, pyhä Traditio voidaan tavoittaa ainoastaan sen yksittäisissä ilmene-mismuodoissa eli niin sanotuissa traditiotodistuksissa. Ne ovat merkin kaltaisia todistuksiajumalallisen ja inhimillisen todellisuuden kohtaamisesta. Kristikansa kokonaisuudessaan kykenee uskontajunsa nojalla tunnistamaan ne sellaisiksi. Todistajien joukossa kunnia-asema on apostoleilla: ei muodollisina auktoriteetteina, vaan evankeliumin ensimmäisinä todistajina. Todistuksen käsite on Yhteisen julistuksen avainkäsite. Raamattu on ÖAK:lle kirjallinen traditiotodistuksen muoto. Sillä on arvoasema muiden todistusten joukossa, mutta se on yhtä kaikki alisteinen evankeliumin normille. Juuri evankeliumiin viitatessaan se on Jumalan sanaa. Jos keskuksesta on varmuus, voivat kaanonin rajat jäädä avoimiksi. Heprealaisen kaanonin ja Septuagintan erot eivät siis ole kirkkoja erottava kysymys.

Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, ovatko sosiaaliset järjestykset Martti Lutherin (1483-1546) mukaan Jumalan erityisesti asettamia. Johdannossa luotiin katsaus moderniin Luther-tutkimukseen. Aikaisemmassa tutkimuksessa havaittiin vallitsevan erimielisyyttä siitä, ovatko sosiaaliset järjestykset Jumalan erityisesti asettamia luomisjärjestyksiä (Schöpfungsordnungen), vai ovatko ne Jumalasta vain välillisesti riippuvaisia, järjen vapaasti muutettavissa olevia sosiaalisen elämän muotoja. Lutherin mukaan ihmisen elämälle on luonteenomaista osallisuus kolmesta sosiaalisesta järjestyksestä. Liittyen keskiaikaiseen käsitykseen Luther puhuu kirkon (ecclesia), perheen (oeconomia) ja yhteiskunnan (politia) järjestyksistä, joista kaksi edellistä olivat olemassa jo alkutilassa. Yhteiskunta sai alkunsa vasta syntiinlankeemuksen jälkeen. Tässä tutkimuksessa ihmisen sosiaalisen elämän tarkastelu rajattiin koskemaan alkutilan sosiaalisia järjestyksiä. Tutkimus suoritettiin kaksiosaisesti. Ensimmäisessä pääjaksossa selvitettiin, minkälainen ontologinen luonne ihmisen sosiaalisella elämällä on. Luther ymmärtää teologian tehtävän kaksiosaisesti Jumalan ja ihmisen tuntemiseksi (cognitio Dei et hominis). Teologia ja erityisesti Raamattu sisältävät Lutherin mukaan luonnon kaikkia aspekteja koskevaa tietoa. Tästä syystä immanenttiin todellisuuteen kuuluvien sosiaalisten järjestysten rajaaminen teologisen tiedon ulkopuolelle ei ole perusteltua. Karl Hollin Luther-tulkinnan tavoin tutkimuksessa havaittiin, että ihmisen ja Jumalan suhde perustuu tahdonyhteyteen, josta seuraa ihmisessä Jumalan sana vaikutuksesta syntyvä usko. Tahdonyhteyden johdosta ihminen tulee osalliseksi Jumalan persoonallisista ominaisuuksista siten, että Jumalan mielenliikkeet heijastuvat ihmisen psyykkisiin ominaisuuksiin. Erityisesti tahdon ja järjen alueilla tapahtuvaa partisipaatiota jumalalliseen luontoon voidaan luonnehtia persoonallis-onttiseksi. Persoonallis-onttinen partisipaatio vaikuttaa sekä ihmisen yksilölliseen elämäntodellisuuteen Jumalan kuvana (imago Dei) että yhteisölliseen elämäntodellisuuteen sosiaalisissa järjestyksissä. Toisessa pääjaksossa havaittiin, että kirkko ja perhe ovat Jumalan erityisillä asetussanoilla perustamia sosiaalisia järjestyksiä, joita voidaan kutsua luomisjärjestyksiksi. Sosiaalisina järjestyksinä kirkko ja perhe eivät kuulu Jumalan inhimilliselle järjelle antaman valtuutuksen (mandatum Dei) piiriin. Saman luonteiseen Jumalan käskyyn (mandatum) perustuva kirkko on järjestys (institutio), joka antaa Jumalan sanan voimalla ihmisen "juopuneelle" mielelle muodon (forma). Kirkko ylläpitää ihmisen persoonallis-onttista partisipaatiota sakramentin ja saarnan välityksellä. Jumalanpalveluksesta Jumala puhuttelee ihmistä inhimillisellä kielellä, antaen muodon sekä ihmisen uskolle että immanentit elämänalueet käsittävälle ulkoiselle kuuliaisuudelle. Sosiaaliset normit syntyvät, kun Jumala puhuttelee ihmistä kirkossa. Perheen havaittiin olevan Jumalan asettama sosiaalinen järjestys (institutio), jonka piiriin kuuluvat miehen ja naisen välisen avioliiton lisäksi taloudellinen toiminta ja kasvatus. Avioliitto on luonteeltaan pyhä ja Jumalan käskyyn perustuva. Perhe mahdollistaa ihmisen lisääntymisen, antaen ulkoiselle työlle ja lasten kasvatukselle sosiaalisen struktuurin. Perheen piiriin kuuluva elämä on riippuvainen kirkosta, sillä jumalanpalveluksen ja saarnaviran välittämä Jumalan sana antaa perheessä tapahtuvalle ulkoiselle kuuliaisuudelle muodon. Perhe on riippuvainen persoonallis-onttisesta partisipaatiosta. Tämä ilmenee myös siten, että langenneessa tilassa perhettä koskeva tieto on riippuvainen teologiasta.

Tässä tutkimuksessa selvitetään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, Suomen Vapaakirkon ja Suomen Helluntaiherätyksen toisen virallisen kolmikantaneuvottelun edustajien tulkintaa ekumeenisesta lausumasta Uusi elämä Kristuksessa ja armolahjat. Kolmikantaneuvottelu käytiin 26.–27.11.2001 Porin evankelis-luterilaisten seurakuntien kurssikeskuksessa Silokalliossa. Neuvottelujen pääteema oli opillinen ja eettinen: ”Uusi elämä Kristuksessa ja armolahjat”. Teemasta on muodostettu erilaisia lähestymistapoja aiheeseen. Nämä teemat, joita kirkkokuntien edustajat alustivat ja kommentoivat ovat seuraavat. Esitelmät 1, 2, 3. ”Usko, uusi elämä, pyhitys ja kilvoitus.” Esitelmät 4, 5, 6. ”Paavalin karismaattisuus, terve oppi ja seurakuntien kaitsenta.” Esitelmät 7, 8, 9. ”Karismaattisuus tänään.” Neuvotteluiden edetessä keskeiseksi kysymykseksi muodostui armolahjojen suhde siihen uuteen elämään, jonka Kristus uskon kautta lahjoittaa. Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto on julkaissut neuvottelusta Silokallion raportin. Raportin ensimmäinen kappale sisältää teemaan johdattelun ja yleisesittelyn Silokallion kokouksesta ja aiemmasta kolmikantaneuvottelusta. Toinen kappale on kirkkokuntien työryhmien johtajien tiedonanto neuvottelun aiheista ja niistä seuranneista keskusteluista. Kolmannessa kappaleessa on kirkkokuntien edustajien yhdeksän esitelmää edellä mainituista teemoista. Neljännessä kappaleessa on neuvottelujen ohjelmarunko. Viidennessä kappaleessa on neuvotteluiden osanottajaluettelo ja kuudennessa kappaleessa englanninkielinen tiedoksianto. Tutkielman lähteenä on Silokallion raportti ja siinä julkaistut kirkkokuntien yhdeksän esitelmää. Esitelmissä nouseviin teemoihin ja siihen liittyvään tutkimukseen on viitattu pääsääntöisesti alaviitteissä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutkielman kulku on seuraava. Luvussa yksi on johdanto, luvussa kaksi esitelmät 1,2,3, luvussa kolme esitelmät 4,5,6, luvussa neljä esitelmät 7,8,9, luvussa viisi loppukatsaus ja tutkielman lopussa on lähde- ja kirjallisuusluettelo. Tämän tutkielman tarkoitus on ollut tutkia ja kuvata kirkkokuntien edustajien kirjoittamien esitelmien tekstitulkintaa ja verrata niitä toisiinsa. Tutkimustuloksissa tuli esille, että osapuolet tulkitsivat erilaisien perspektiivien kautta ekumeenisen lausuman ”Uusi elämä Kristuksessa ja armolahjat”. Tutkimustulosten mukaan kirkkokuntien edustajien tekstitulkinta muodostuu oman kirkkokunnan tunnustuskuntien opin ja käytännön traditioista. Teologisista oppijärjestelmistä esitelmissä esiintyy eniten kristologia, pneumatologia, ekklesiologia ja soteriologia. Kaikki kolme kirkkokuntaa tulkitsi lausuman ”Uusi elämä Kristuksessa ja armolahjat” opillisesti ja eettisesti teoreettisen viitekehyksen ja käytännön elämän kautta.

The aim of this thesis was to examine the understanding of community in George Lindbeck s The Nature of Doctrine. Intrinsic to this question was also examining how Lindbeck understands the relation between the text and the world which both meet in a Christian community. Thirdly this study also aimed at understanding what the persuasiveness of this understanding depends on. The method applied for this task was systematic analysis. The study was conducted by first providing an orientation into the nontheological substance of the ND which was assumed useful with respect to the aim of this study. The study then went on to explore Lindbeck in his own context of postliberal theology in order to see how the ND was received. It also attempted to provide a picture of how the ND relates to Lindbeck as a theologian. The third chapter was a descriptive analysis into the cultural-linguistic perspective, which is understood as being directly proportional to his understanding of community. The fourth chapter was an analysis into how the cultural-linguistic perspective sees the relation between the text and the world. When religion is understood from a cultural-linguistic perspective, it presents itself as a cultural-linguistic entity, which Lindbeck understands as a comprehensive interpretive scheme which structures human experience and understanding of oneself and the world in which one lives. When one exists in this entity, it is the entity which shapes the subjectivities of all those who are at home in this entity which makes participation in the life of a cultural linguistic entity a condition for understanding it. Religion is above all an external word that moulds and shapes our religious existence and experience. Understanding faith then as coming from hearing, is something that correlates with the cultural-linguistic depiction of reality. Religion informs us of a religious reality, it does not originate in any way from ourselves. This externality linked to the axiomatic nature of religion is also something that distinguishes Lindbeck sharply from liberalist tendencies, which understand religion as ultimately expressing the prereflective depths of the inner self. Language is the central analogy to understanding the medium in which one moves when inhabiting a cultural-linguistic system because language is the transmitting medium in which the cultural-linguistic system is embodied. The realism entailed in Lindbeck s understanding of a community is that we are fundamentally on the receiving end when it comes to our identities whether cultural or religious. We always witness to something. Its persuasiveness rests on the fact that we never exist in an unpersuaded reality. The language of Christ is a self-sustaining and irreducible cultural-linguistic entity, which is ontologically founded upon Christ. It transmits the reality of a new being. The basic relation to the world for a Christian is that of witnessing salvation in Christ: witnessing Christ as the home of hearing the message of salvation, which is the God-willed way. Following this logic, the relation of the world and the text is one of relating to the world from the text, i.e. In Christ through the word (text) for the world, because it assumes it s logic from the way Christ ontologically relates to us.

John Shelby Spong (1935– ) on yhdysvaltalainen teologi ja episkopaalisen kirkon emerituspiispa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan hänen käsityksiään kristinuskon keskeisistä opinkappaleista ja niiden merkityksestä kolmannella vuosituhannella eläville ihmisille. Spong tunnetaan ennen muuta kriittisestä suhtautumisestaan traditionaaliseen kristinuskoon, jonka oppilauselmista lähes kaikki ovat hänen mukaansa menettämässä merkityksensä. Spongin ajatuksilla on kannattajansa, mutta hän on kohdannut myös kiihkeää vastustusta kirjallisen uransa alkuvaiheilta asti. Yhdysvaltain kristillisen viitekehyksen värikkyys on taannut kärkkäiden äänenpainojen ilmaantumisen Spongn julkaistessa uutta materiaalia tai ajaessa esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia kirkoissa. Spongilta on julkaistu huomattava määrä kirjoja, joiden tarkoituksena on ollut poikkeuksetta kuvailla traditionaalisen uskon sudenkuoppia ja määritellä sitä kautta uusia lähtökohtia kristinuskolle. Julkaisujen näkökulmat vaihtelevat yksittäisten Uuden testamentin evankeliumien käsittelystä kristinuskoa kokonaisuutena tarkasteleviin esityksiin. Spongin oma tausta on ennen kaikkea raamatuntutkimuksen kentällä, ja useimmat teoksista keskittyvätkin juuri tähän aihepiiriin. Kirjojen sisältö on monilta osin päällekkäistä, minkä vuoksi tutkielmassa on katsottu parhaaksi keskittyä ennen kaikkea Spongin tuoreempaan materiaaliin uusimpien näkökulmien esiin tuomiseksi. Spongin uudistuspyrkimysten lähtökohtana on vakaumus siitä, että traditionaalinen kristinusko on erityisesti uudella ajalla koittaneiden tieteellisten vallankumousten seurauksena ajautunut tiensä päähän, eikä sillä enää ole uskottavuutta rationaalisesti ajattelevien ihmisten mielissä. Niinpä tutkielman ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan juuri näitä Spongin esiinnostamia kehityskulkuja. Hän esittää myös näkemyksensä historiassa vääjäämättömästi kehkeytyneestä kirkkojen ja luonnontieteiden välisestä konfliktista, minkä vuoksi myös tähän liittyviä väitteitä pyritään tarkastelemaan. Spongin teologinen tausta nousee liberaaliprotestantismista sekä Paul Tillichin ja John A. T. Robinsonin ajatteluista. Heidän ajattelunsa pääpiirteet esitellään niin ikään taustaluvussa. Tutkielman toinen pääluku keskittyy siihen kritiikkiin, jonka Spong kohdistaa kristinuskon jumalakäsitykseen ja keskeisiin oppeihin. Raamatun auktoritatiivisen asema ja teistisen Jumalan olemassaolon kyseenalaistamisesta Spong siirtyy Jeesuksen persoonaan ja merkitykseen, joiden hän katsoo vähitellen vääristyneen kristillisen tradition kehittymisen myötä. Jeesuksen jumaluus, sovitusoppi sekä ylösnousemus sellaisina kuin ne tyypillisesti on ymmärretty, on kaikki arvioitava uudelleen teismistä luopumisen valossa. Spongin jatkuvana pyrkimyksenä on löytää väärin tulkittujen raamatuntekstien takaa autenttinen Jeesus- ja jumalakokemus, jolla voisi olla merkitystä myös tänä päivänä. Viimeisessä pääluvussa esitellään Spongin käsitys Jumalan, Jeesuksen ja uskonnollisuuden mahdollisuuksista kolmannella vuosituhannella. Spongin osoittautuu korostuneen tämänpuoleiseksi, ja puhe Jumalasta on ennen kaikkea puhetta elämän mahdollisuuksista ja syvyysulottuvuuksista. Hän tunnustautuu yhä Jeesuksen seuraajaksi, mutta uskonnossa Spongille ei ole kyse matkasta kohti taivasta, vaan kohti laajenevaa elämää ja kasvavaa tietoisuutta.

Keskustelu uskonnon paikasta julkisessa tilassa on laaja ja ajankohtainen. Vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen uskonto on noussut niin maailmanpolitiikan kun median keskipisteeseen. Tämä tutkimus on kuitenkin rajattu 2000-luvulla käytyyn suomalaiseen keskusteluun siitä, miten uskonto saa näkyä julkisissa kouluissa. Rajausta on perusteltu aineiston laajuudella sekä sillä, että koulumaailmaa koskevat keskustelut heijastelevat myös laajempia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Tutkimuskysymyksiä on kaksi, millaisena ilmiönä uskonto nähdään ja mikä on sen paikka julkisessa tilassa. Metodologisesti tutkimus perustuu systemaattiseen analyysiin, joten ensimmäinen taustaluku käsittelee keskeisten termien, uskonnon ja julkisen tilan, määritelmiä. Seuraavassa taustaluvussa avataan sitä laajempaa eurooppalaista kontekstia, johon suomalainen keskustelu asettuu. Eurooppalaisen keskustelun aineistona toimii Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen aihetta koskevat päätökset. Varsinainen lähdeaineisto kattaa suomalaisia viranomaislausuntoja, yhden kirjalliseen muotoon puetun väittelyn suvivirrestä sekä Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n ylläpitämät aihealueeseen sopivat sivustot. Suomessa käytävä keskustelu koskee tasapainottelua positiivisen ja negatiivisen uskonnonvapauden välillä. Tästä aiheesta näkyvin keskustelunaihe kuitenkin tiivistyy sen ympärille, saako kevätjuhlien suvivirsiperinne jatkua. Tutkimuksen yksiselitteinen tulos on se, ettei Suomessa vallitse yhtenäistä käsitystä uskonnon paikasta julkisessa tilassa. Aineistosta nousee yhtenevä käsitys siitä, että koulun tulee olla uskonnollisesti neutraali. Erot näkyivät kuitenkin siinä, miten tuo termi määritellään. Mitä luontevampana osana uskonto nähdään ihmisen yhteisöllistä elämää, sitä enemmän sille ollaan valmiita antamaan tilaa myös julkisessa tilassa. Käsitykset siitä, mikä nähdään uskonnon harjoittamisena ja kuinka paljon halutaan korostaa negatiivista uskonnonvapautta, vaihtelivat.

Previous research on the topic could not be found. From Federation to Communion: a History of LWF (Schjørring, Jens et al., 1997) mentions environmental issues only a very few times and never as a topic of its own. The aim of the study was to clarify when the issues were started to deal with in LWF and how they were dealt with. In the Curitiba Assembly the issues gained great prominence, but hints pointing to much more earlier processing of the issues were found during the setting of the aims. Due to the thesis nature of the study the research material was limited to documents around assemblies and LWF publications directly on the topic. The study aimed to clarify influential theologians and lines of thought to the processing of the issues in LWF. LWF didn t turn out to be a forerunner in ecological issues, but it did start to discuss the issues quite soon after they were raised to larger conciousness (in the beginning of the seventies). President Mikko Juva spoke about the MIT report Limits to Growth in the meeting of the Executive Committee in 1973. The first publication of LWF to deal with the issues was the Study Book for the Dar es Salaam assembly (1977), prepared by two members of the General Secretariat. The need for greater attention to ecological issues was presented in the very end of the book, the placing corresponding to the general attention paid to the issues. Interestingly two ecotheologians were quoted: lutheran Joseph Sittler and baptist Kenneth Cauthen. The Sittler quotation was from his address (Called to Unity) in the WCC New Delhi assembly (1961) and dealt with cosmological christology. However, in the end the Dar es Salaam assembly only briefly noted that more attention should be paid to ecological issues and made certain very general statements about caring for creation, which can be understood as pointing just to interhuman relations. The most influential source for ecological ponderings in LWF turned out to be WCC. It had started to deal with ecological issues after the Uppsala assembly (1969) and held its first major conference on the issues in Bucharest in 1974. (A throughout presentation of the early WCC dealings with ecology in found in Economic Growth and the Quality of Life by Lindqvist, Martti, 1975.) On assembly level the issues surfaced for the first time in Nairobi (1975), where process theologian Charles Birch held his famous address. The very influential process theology did not gain overall acceptance, however, except in the MIT conference Faith and Science in an Unjust World (1979). The Vancouver assembly (1983) gave birth to the Justice, Peace and Integrity of Creation (JPCC) process, but remained quite silent about actual ecotheology. In all the LWF assemblies of the research period the WCC influence was explicitly stated in the documents: in Dar es Salaam the Nairobi influence and in Budapest 1984 the general WCC influence. The research found the first real ecotheological statements of LWF from Budapest materials, and they turned out to be theologically more precise than the Curitiba 1990 materials. The research found out significant similarities, both implicit and explicit, between ecotheological statements in MIT 1979 and Budapest 1984. Support to WCC was promised, but JPIC was explicitly mentioned only in Curitiba, where it gained prominence even to the degree that some would think of the assembly as a JPIC happening. In Curitiba ecological issues overall gained unseen attention and were definately one of the main concerns. They were dealt with, in some degree, in all the major addresses. The study found out that the ecological part of the Curitiba preamble is to an astonishing degree copied from the assembly preparation materials. Allthough the prominence of ecological issues raised dramatically in the research period, the overall line of ecotheological thinking remained approximately the same. The need to care for creation was stated, based on traditional (lutheran) creation theology and especially Luther s explanations for the First Article and the Fourth Petition. However, during the research period LWF didn t really discuss the sacramental worldview that some ecotheologians (like Larry Rasmussen) have brought out basing on Luther s theology. The ecotheological line of LWF remained anthropocentric and no intrinsic value was explicitly given to nonhuman nature. The ecotheological model was named as stewardship, but can be seen as a modified old dominion model. In the Curitiba preparation documents and some addresses (especially Ronald F. Thiemann s) there is material which points to some kind of partner/covenant/ priest of creation- ecotheological model, but these kind of sentences were not approved to the Assembly Preamble. (I m following roughly the setting of models by Larry Rasmussen in Earth Community, Earth Ethics, 1996.) LWF was influenced in its dealing with environmental issues by for example process theology, but didn t officially join the same kind of conclusions. The Strasbourg Institute s research project on the eighties, Creation an Ecumenical Challenge?, led by Per Lønning and Mark Ellingsen, was found to be highly influential. Some of its influence could be seen already in Budapest, but most of it was directed to Curitiba. Also influential were the consultations on Land organized by the Department of Studies, first under Béla Harmati and then under Götz Planer-Friedrich. Some influence by former director of the department, Ulrich Duchrow, could also be found. Alltogether in the eighties German theologians gained much attention in ecotheological issues: among these were Günter Altner, Gerhard Liedke and Jürgen Moltmann. Another prominent area was Northern America, but some Scandinavians also made contributions. On a larger level the Scandinavian lutheran emphasis on theology of creation has made way for the processing of the issues. The most prominent non-western figure in the issues was found to be Emmanuel Abraham, who dealt with the issues already in Dar es Salaam and made a major presentation on them in Budapest.