Browsing by discipline "Käytännöllinen teologia"

Tämän pro gradu – tutkielman tarkoituksena on tutkia psykoterapian asiakkaiden kokemuksia hengellisten kysymysten käsittelystä psykoterapiassa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia ovat hengelliset kysymykset psykoterapiassa, kuinka niitä käsitellään osana psykoterapiaprosessia ja millainen on terapeutin rooli hengellisten kysymysten käsittelyssä. Tutkimus on otteeltaan laadullinen ja analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkielman aineisto on kerätty kirjoituspyynnöllä, joka julkaistiin kolmessa pääkaupunkiseudulla ilmestyvässä seurakuntalehdessä (Kirkko ja kaupunki, Esse ja Vantaan Lauri) keväällä 2011. Analyysiin hyväksyttyjä kirjoitelmia saapui 13. Kirjoitelmien lisäksi tutkimusta varten haastateltiin viittä kirjoitelman lähettänyttä. Haastattelumetodina on käytetty teemahaastattelua ja aineisto on analysoitu aineistolähtöisesti. Tutkimuksen mukaan hengelliset kysymykset muodostuivat hyvin yksilöllisistä ja henkilöhistoriaan sidotuista lähteistä. Hengelliset kysymykset, joita käsiteltiin psykoterapiassa liittyivät tämän tutkimuksen aineiston perusteella syntiin ja syyllisyyden kokemuksiin, hengellisen identiteetin muodostumiseen sekä oman hengellisen yhteisön etsintään, ahtaasta uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumiseen, tuomitsevuuden ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksiin, ankaraan jumalakuvaan ja Jumalalle kelpaamattomuuden tunteisiin, armon ja anteeksiannon kysymyksiin, oman paikan löytymiseen maailmassa, turvallisuudentunteen vahvistamiseen sekä seurakuntaelämään. Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet kokivat, että hengellisten kysymysten käsittely oli tai olisi ollut heille psykoterapiassa tärkeää ja merkityksellistä, sillä hengellisyys koettiin vahvasti osana identiteettiä ja omaa minuutta. Myös tarkoituksen ja elämän merkityksellisyyden koettiin liittyvän hengellisyyteen. Aloite hengellisten kysymysten käsittelyyn tuli aina asiakkaalta ja joskus hengellisten kysymysten esille tuomiseen liittyi pelko psykoterapeutin suhtautumisen muuttumisesta asiakkaaseen. Hengelliset kysymykset koettiin asiakkaiden mielestä erityisen tärkeiksi psykoterapiassa, jos ne nähtiin osana mielenterveydellistä ongelmaa. Tutkimuksessa havaittiin psykoterapeuttien osalta kahdenlaista suhtautumista hengellisten kysymysten käsittelyssä. Toisaalta terapeutit omasivat avoimen ja myönteisen asenteen asiakkaan hengellistä pohdintaa kohtaan, toisaalta psykoterapeutit saattoivat ohittaa tai olla kykenemättömiä asiakkaan esille nostamien hengellisten kysymysten käsittelyyn. Psykoterapeuttien tukeva ja voimavaralähtöinen näkökulma asiakkaan hengellisyyteen koettiin hyvin myönteisenä ja asiakkaat olivat siitä terapeutille usein hyvin kiitollisia. Välttelevän orientaation hengellisyyttä kohtaan omaavien terapeuttien asiakkaat kokivat toisaalta, että hengellisyyden psykoterapeuttisesta käsittelystä olisi ollut heille hyötyä, mutta toisaalta, jos hengelliset kysymykset eivät liittyneet psykoterapiaan hakeutumisen syihin, niitä koettiin voivan käsitellä myös muissa yhteyksissä.

Tutkimus käsittelee katolisen sisterssiläismunkin Thomas Keatingin kehittämää Jumalan terapiaa tunteiden näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan, mitä Jumalan terapialla tarkoitetaan, miten siinä käsitellään ihmiselle vaikeita tunteita ja mikä rooli myönteisillä tunteilla on. Tutkimusaineistona käytettiin Thomas Keatingin kahta kirjaa. Toinen kirja: Sisäinen eheytyminen. Ihmisen hengellinen matka, sisältää Jumalan terapian keskeisen käsitteistön. Kirja on kirjoitettu vuonna 1992 ja käännetty suomeksi vuonna 1999. Toinen aineistokirja on 20. painos vuonna 1986 julkaistusta kirjasta Open mind, open heart. Se on käytännöllinen opaskirja keskeistävään rukoukseen, joka on yksi kontemplatiivisen rukouksen muoto. Käytin aineiston analysointiin aineistolähtöistä laadullista sisällönanalyysimenetelmää, jonka avulla ryhmittelin aineistoa luomalla ala- ja yläkategoriota, joista tutkimuskysymyksieni kannalta päättelin loogiset neljä pääkategoriaa. Niistä muodostin tuloslukujen keskeiset otsikot. Tutkimustulosten mukaan Jumalan terapia muodostuu paranemisprosessista, jonka lähtökohta on Jumalan terapiaa tarvitsevan ihmisen sisäinen sairaus. Se määritellään Jumalan terapiassa haavoittuneisuudeksi, jolla on kaksi tasoa. Haavoittuneisuuden oireet vaikuttavat tarpeiden, tunteiden, ajatusten ja käyttäytymisen tasoilla. Toiseksi Jumalan terapiaan liittyy Jumalan toiminta terapeuttina, parantamismenetelmä ja käsitys paranemisen tavasta. Kolmanneksi paranemisprosessiin liittyy ihmisen vastuu ja terapiaan sitoutuminen. Neljänneksi paranemisen alkumerkit ja sisäinen tervehtyminen kertovat terapian onnistumisesta. Peilasin näitä paranemisprosessin keskeisiä aiheita erityisesti tunteiden näkökulmasta Jumalan terapian taustalla oleviin kirjoihin kuten Tietämättömyyden pilveen. Lisäksi pohdin tutkimustuloksia sielunhoidon ja hengellisen ohjauksen näkökulmista. Johtopäätöksinä todetaan, että tunteet muodostavat paranemisprosessin keskeisimmän ja dynaamisimman osa-alueen. Tuskallisia tunteita käsitellään Jumalan terapiassa keskeistävässä rukouksessa pehmeillä tavoilla sietäen, irti päästäen ja hyväksyen. Myönteisillä tunteilla on moninainen rooli. Jumalan terapiassa erotellaan tarkasti, mitkä myönteiset tunteet palvelevat todellista hyvää ja mitkä ovat ihmisen suojautumismeknismeihin perustuvan valeminän toiminnan aiheuttamia. Myönteisiin tunteisiin suhtautumisessa etsitään vapautta olla pyrkimättä hyvien tunteiden kokemiseen. Jumalan antamat hengellisestä lähteestä peräisin olevat tunteet ovat voimakkaita hyvän olon kokemuksia ja ne ovat on Jumalan terapian erityispiirre. Niiden tunteiden saamiseen ihminen ei voi vaikuttaa. Arkielämään Jumalan terapia tarjoaa konkreettisia tunnetyökaluja kuten selkeän toimintastrategian omien ”valeminän onnenohjelmointien” purkamiseen. Jumalan terapian ajattelutapaa, tunteiden käsittelytapoja ja keskeistävän rukouksen menetelmää voi soveltaa sielunhoitoon ja hengelliseen ohjaukseen tutustumalla tutkimuksen kirjoihin.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää kirkollisten palvelujärjestöjen Suomen Kirkon Sisälähetysseuran (SKSS) vuosina 1905–1910 ja 1945–1950 sekä Suomen Kirkon Seurakunta-opiston Säätiön (SRKS) vuosina 1945–1950 esitettyjä arvoja, missiota ja visiota. Kohdistan mielenkiintoni siihen, mitä samanlaista ja mitä erilaista organisaatioiden tarkoituksesta, tehtävästä ja arvoista perustamisasiakirjoihin, hallinnon pöytäkirjoihin ja vuosikertomuksiin on kirjoitettu. Kartoitan, ketkä henkilöt olivat perustamisvaiheen johdossa. Selvitän, mitä tutkimukset perustajahenkilöiden teologiasta ja pyrkimyksistä kertovat. Analyysivaiheessa arvioin sitä, miten sanottu näyttäytyy suhteessa historioitsijoiden piirtämään ajan yhteiskunnalliseen ja kirkolliseen kontekstiin sekä aiempien tutkimusten tuloksiin. Tutkielma on kirkkohistoriallinen ja lähestyn aihetta historiatieteen menetelmien avulla. Aineistot löytyvät Kansallisarkistosta ja Kirkkopalvelut ry:n arkistosta. Molemmat tutkittavat palveluorganisaatiot rakentuvat aiemmin olemassa olevan yhdistyksen pohjalta. Tutkittavien järjestöjen toimintatapa ja organisoituminen muodostuu erilaiseksi. Kummankin organisaation johdossa on kirkkoa edustavia henkilöitä ja muutamia yhteisiä kirkon johtohenkilöitä hallintoelimissään. Suomen Kirkon Sisälähetysseura on yhdistysmuotoinen, jossa jäsenistöllä on muodollinen valta. Suomen Kirkon Seurakuntaopiston Säätiö rakentuu voittoa tavoittelemattomalle säätiöpohjalle, jonka taustalla vaikuttaa Laajennettu piispainkokous, Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskusliitto ja Suomen Pyhäkouluyhdistys. Strategiaa suunnittelevat miehet. Tasa-arvon näkökulmasta on syytä pohtia, millaisiksi strategiat rakentuvat, jos ylimmässä hallinnossa on myös naisia. Palvelujärjestöille yhteisellä kansankirkollisuudella voidaan pitää evankelis-luterilaista kirkollisuutta, jossa tunnustetaan raamatun ja tunnustuskirjojen mukaista kristillistä uskoa. Molemmat palvelujärjestöt ovat aloitteellisia, kehittävät ja edistävät uusia toimintamuotoja sekä kirkkoon että yhteiskuntaan. Kristilliset arvot tulevat esiin niin hädänalaisten etsivässä seurakuntatyössä, diakonisten laitosten toiminnassa kuin koulutuksessa seurakuntatyöntekijöille ja maallikoille. Sisälähetyksen toimintamuotona on tutkielman ajankohdan alussa raamattujen ja hengellisen kirjallisuuden kustantaminen, painaminen ja levittäminen, 1945 jälkeen myös evankelioimistyö sekä pyhäkoulutyö. Molempien palvelujärjestöjen kohdalla havaitsen koordinaatioroolin seurakuntien välillä sekä yhteyden rakentamisen seurakuntiin ja yhteiskuntaan.

Tutkielma käsittelee Theodor Fliednerin vuonna 1861 perustaman kansainvälisen diakonissa- ja diakonialaitosten yhteenliittymän, Kaiserswerther Generalkonferenzin (KGK), tulkintaa kaiserswerthiläisyydestä (Kaiserswerther Prägung) sen toiminnassa 2000-luvulla. KGK:iin kuuluu nykyisin jäseninä 97 erilaista ja eri kokoista diakonissa- ja diakonialaitosta tai diakoniayhteisöä ympäri maailman. Näissä laitoksissa ja yhteisöissä on noin 70 000 työntekijää diakonian sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen ja koulutuksen tehtävissä. KGK katsoo olevansa kirkollinen toimija. Tutkimuksen asiakirja-aineistoon kuului kaksi KGK:in yleisesitettä vuosilta 2001 ja 2011 sekä KGK:in toimintakertomukset vuosilta 2001, 2004, 2007, 2011 ja 2015. Aineisto on virallisesti hyväksytty KGK:in yleiskokouksissa, joten se edustaa KGK:in käsitystä kaiserswerthiläisyydestä. Tutkimusaineistossa on 59 sivua saksankielistä tekstiä. Tutkimuksen metodina oli systemaattisen analyysin kaltainen hermeneuttinen prosessi. Prosessin avulla aineiston teksteistä analysoitiin käsitteet, väitteet, argumentaatio ja edellytykset. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan KGK tulkitsee ja tuo esiin kaiserswerthiläisyyden diakonian kulttuuriperintönä, yhteisyytenä ja ylirajaisuutena. KGK käsittää diakonian kulttuuriperinnön tarkoittavan kristologiasta, pneumatologiasta, ekklesiologiasta ja raamattuteologiasta nousevia diakonian teologisia lähtökohtia sekä diakoniatoimintaa ohjaavaa arvoperustaa. KGK katsoo diakonian kulttuuriperintöön kuuluvan myös diakonian spiritualiteetin, arvopohjaisen ammattisivistyksen ja uutta luovan auttamisen kulttuurin sekä aineellisen kulttuuriperinnön. KGK katsoo diakonian kulttuuriperinnön luovan erityisprofiilin jäsenlaitosten palvelutehtäviin ja olevan kaikkien jäsenten yhteistä henkistä omaisuutta. KGK:in katsannossa myös yhteisyys ja ylirajaisuus ilmentävät kaiserswerthiläisyyttä KGK:in syntyajoista lähtien. Diakonissa- ja diakonialaitokset voivat hyödyntää jäsenyyttään KGK:issa keskinäiseen innovaatioiden jakamiseen ja toimintojensa kehittämiseen. Tutkimuksen tulosten mukaan jäsenyyttä hyödynnetään liian vähän. Jatkotutkimuksessa voi tutkia esimerkiksi kaiserswerthiläisen kulttuuriperinnön ilmenemistä kirkon diakoniatoiminnassa ja diakonialaitoksissa Suomessa, verrata saksalaisen ja suomalaisen diakonissalaitoksen toimintaa keskenään tai tutkia kaiserswerthiläisyyttä Pohjoismaiden diakonissalaitoksissa.

Kansallisvaltiolaki – liberaalin demokratian loppu? –tutkielma selvittää Israelin demokratian tilaa ja sitä, miten yhdenvertaisuus toteutuu heinäkuussa 2018 hyväksytyn Israel – juutalaisen kansan kansallisvaltio -lain kautta tulkittuna. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen, minkälainen demokratia Israel on ja millainen Israelin demokratia kehitys on kansallisvaltiolain myötä. Tutkielman tutkimusaineisto on Israel - juutalaisen kansan kansallisvaltio -laki. Tutkimuksen tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista sisällönanalyysia, jonka luoman viitekehyksen kautta tutkija on tulkinnut tutkimusaineistoa. Tutkimukseni analyysiluvuissa, tutkimusaineisto on jaettu pienempiin kokonaisuuksiin artikloiden perusteella. Jaottelun jälkeen tutkija on tulkinnut ja verrannut lain artikloita erilaisiin demokratioiden viitekehyksiin ja muodostanut analyysin. Lain osien analysoinnin jälkeen, tutkijan on ollut mahdollista tehdä laajempi tulkinta lain sisällöstä kokonaisuudessaan ja siitä, miten laki vaikuttaa Israelin demokratiakehitykseen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen valtaväestön ja vähemmistöjen välillä. Tutkimuksen tulos on, että Israel – juutalaisen kansan kansallisvaltio -laki etäännyttää Israelia liberaalin demokratian viitekehyksestä. Israel sopii lain sisältä nousevien teemojen kautta tulkittuna etnisen demokratian viitekehyksen sisälle. Tutkimustulosta tutkija on perustellut sillä, että Israel – juutalaisen kansan kansallisvaltio -laki nostaa yhden etnisuskonnollisen ryhmän oikeudet vähemmistöjen oikeuksia suuremmiksi. Liberaalista demokratiasta etäännytään, sillä vähemmistöjen edustajat eivät voi etnisyytensä takia tulla täyttä itsemääräämisoikeutta nauttiviksi kansalaisiksi Israelissa. Lisäksi laki laskee yhdenvertaisuuden toteutumista Israelissa, sillä lain myötä vain juutalaisilla on täysi itsemääräämisoikeus ja vähemmistöillä vain kollektiiviset oikeudet. Kansallisvaltiolain myötä Israel on ennen kaikkea yhden etnisuskonnollisen ryhmän valtio, jonka toimintoihin juutalainen uskonto linkittyy.

Kirkon strategia 2015 työryhmän laatiman Meidän kirkko -strategian mukaan kirkon tavoitteena on vuoteen 2015 mennessä tavoittaa sen jokainen jäsen laadukkaasi vähintään viisi kertaa vuodessa. Tavoitteena on kääntää kirkon elämään osallistuvien määrä kasvuun kaikissa ikäluokissa. Tätä tavoitetta edistääkseen kirkko pyrkii luopumaan työntekijäkeskeisestä ajattelutavastaan ja luomaan seurakuntalaisille mielekkäitä toimintamahdollisuuksia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia odotuksia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien tarjoaman Kauneimmat joululaulut -tapahtuman osallistujilla on tapahtumaa kohtaan. Tarkoituksena on myös selvittää, kuinka hyvin osallistujien kokemukset tapahtumasta vastaavat heidän odotuksiaan ja tätä kautta tekemään päätelmiä tilaisuuden laadusta asiakaskeskeisestä näkökulmasta käsin. Odotuksia ja kokemuksia on tutkittu neljän osa-alueen kautta: yleiset odotukset, tapahtuman tila, musiikki ja juontaja. Tutkimus on osa seuraavia Kirkon tutkimuskeskuksen hankkeita: Virsi ja hengellinen laulu Suomessa sekä Kirkon muuttuva yhteisöllisyys. Tutkimus on kvantitatiivinen ja sen aineisto on kerätty kymmenessä seurakunnassa ympäri Suomea kolmantena adventtina 15.12.2013. Tutkimusseurakuntiin kuuluu erikokoisia seurakuntia sekä maalta että kaupunkista. Lisäksi tutkitut tapahtumat ovat olleet useilta muiltakin osin erilaisia. Tutkimuksen teoriatausta käsittelee suomalaista joululauluperinnettä, Kauneimmat joululaulut -tapahtumaa ja sen historiaa, palvelua ja asiakasta palvelun käyttäjänä, palvelun laatuodotuksia sekä palvelun laatua. Kauneimmat joululaulut -tapahtumaa on tutkittu vähän ja suppeasti, minkä vuoksi se on tutkimuskohteena mielenkiintoinen. Tapahtuma on myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suurin vuosittainen musiikkitapahtuma ja kokoaa seurakuntiin runsaasti esimerkiksi eri-ikäisiä ja eri tavalla kirkkoon sitoutuneita ihmisiä. Tutkimuksen tuottaman tiedon avulla on mahdollista kehittää paitsi Kauneimmat joululaulut -tapahtumaa vielä paremmin tapahtuman osallistujien odotuksia vastaavaksi, ovat tulokset mahdollisesti hyödyksi myös muiden seurakuntien musiikkitapahtumien suunnittelussa.

Juhani Rekola (1916-1986) oli merkittävä suomalainen teologi ja esseisti, jonka teologista ajattelua ei ole toistaiseksi juurikaan tutkittu. Keskityn pro gradussani kysymykseen, miten Juhani Rekolan elämän käännekohta eli herääminen pimeään voidaan ymmärtää. Tutkimukseni on teoriasidonnainen, ja ohjaavat teoriani ovat Matti Hyrckin suhteessaolon perusmielikuvien teoria sekä James W. Fowlerin teoria uskon kehitysvaiheista. Kartoitan tutkielman ensimmäisessä tulosluvussa, mitä Rekola itse ymmärsi heräämisellään pimeään ja millaisia teemoja, kysymyksiä ja käsitteitä hän liitti tähän prosessiin. Ensimmäinen tulosluku antaa osavastauksen tutkimuskysymykseeni sekä valaisee samalla Rekolan teologisen ajattelun keskeisiä teemoja. Toisessa ja kolmannessa tulosluvussa analysoitu tutkimusaineistoni keskustelee ohjaavien teorioitteni kanssa. Kysyn Matti Hyrckin psykoterapeuttiseen teoriaan nojautuen, voidaanko herääminen pimeään ymmärtää myöhäisen eli depressiivisen tilan myötä alkavana etäännyttämisen, nuhteettomuuden tai transformaation tienä. Rekola herää pimeään noin viisikymppisenä. Tästä saan aiheen elämänkaariteoriaan liittyvään kehityspsykologiseen kysymykseen, näytteleekö ikä ja ikääntyminen jonkinlaista roolia tässä kehityskriisissä. Koska Hyrckin teoria ei ole kehityspsykologiaa, tutkin kysymystä James W. Fowlerin uskon kehitysvaiheteorian ohjaamana. Fowlerin teorian mukaan uskon vaihesiirtymä, joka näyttäytyy usein hengellisenä kriisinä, on ideaalinen silloin, kun se osuu yksiin elämänkaaren kehityskriisin kanssa. Tällöin uskon kypsempi vaihe voi antaa ratkaisun avaimia myös ihmisen psykososiaaliseen kriisiin. Rekolan pimeään heräämisessä voi Fowlerin teorian avulla tunnistaa ikääntymiseen liittyvän kehityskriisin ratkaisuyrityksen. Sekä Hyrckin että Fowlerin teoriat auttavat hahmottamaan Rekolan heräämistä pimeään keski-ikään sijoittuvana psykososiaalisena ja uskonnollisena kriisinä, jossa Rekola taistelee itsenäisyydestään ja vapaudestaan ihmisenä, pappina ja teologina. Prosessiin liittyy myös paljon hengellistä roinanperkuuta tai ”lumppujen riisumista” kuten Rekola itse kuvaa fraasiutuneen uskonnollisuuden ja helppoihin vastauksiin nojautuvan ”kevyen uskon” vastaista taisteluaan. Tutkimustulosteni johtopäätöksissä peräänkuulutan elämänkaariteologista tutkimusta ja teoreettista keskustelua, sillä elämänkaaren kriisi tuntuu kytkeytyvän tutkimusaineistossani saumattomasti maailmankatsomukselliseen kriisiin. Otsikoin tähän viitaten tutkielmani ”Keski-iän kriisin teologiaksi”.

Tutkin pro gradu-tutkielmassani Kirkkohallituksen ylläpitämän Kirkko Suomessa-Facebook-sivu julkaisuja vuoden ajalta alkaen 15.09.2014. Aineisto koostui tutkimusajankohtana sivun aikajanalla näkyneistä julkaisuista. Koska sivua päivitetään usein, eivät kaikki sivulle tuodut julkaisut pysy aikajanalla. Tämän vuoksi aineistoni edustaa satunnaisotantaa koko vuoden julkaisuista. Tutkimusmetodina sovelsin laadullista sisällönanalyysiä. Perinteisestä sisällönanalyysistä poiketen erottelin metodologisesti sisällön erittelyn omaksi kokonaisuudekseen kerätäkseni aineistosta numeerista dataa, jonka tarkoitus oli tukea myöhempää analyysiä. Kolmannessa tutkimusluvussa refelektoin analyysiäni kuviteltujen yhteisöjen ja median rituaalien teorioihin. Tutkimustehtävänä oli selvittää mistä Kirkko Suomessa-Facebook-sivun aineisto koostuu, kuinka erilaiseen aineistoon on sivulla reagoitu sekä kuinka sivu pyrkii rakentamaan yhteisöllisyyttä. Aineisto koostui 109 julkaisusta, joista valtaosa oli kuvallisia, joihin oli liitetty lyhyt teksti. Aineisto sisälsi rukouksia, videoita, linkkejä radiohartauksiin ja muihin kirkon sosiaalisen median palveluihin. Aineiston aihepiirien, tykkäysten, kommenttien ja jakojen analyysi osoitti, että yhteisöllisyyttä rakennetaan kahdesta näkökulmasta: yksilö- ja yhteisökeskeisestä. Esimerkiksi paljon tykkäyksiä saaneet julkaisut, joissa esiteltiin seurakuntalaisten toimintaa seurakunnassa, eivät olleet kovin jaettuja. Persoonaan sidottu julkaisu näytti tukevan yksilöllistä yhteyttä yhteisöön. Yksilöimättömiä rukouksen ja sananlaskun tyylisiä julkaisuja puolestaan jaettiin aktiivisesti. Kirkko Suomessa-sivun ohjeistuksissa mainitaan, että sen tarkoitus on tavoittaa kirkosta vieraantuneita. Aineiston kuvamateriaalissa oli paljon kepeää materiaalia, joka puhui tämän puolesta. Selkein havaintoni tutkimuksessa kuitenkin oli, että juuri perinteinen kirkollinen symboliikka liitettynä kristilliseen rituaaliseen kokonaisuuteen kuten kirkkovuoteen tukee yhteisöllisyyttä kepeää arkista sisältöä paremmin. Esimerkkinä toimii 2014 Pyhäinpäivän julkaisu, jossa medioitu hautakynttilärituaali loi tuhansille ihmisille kohtaamispaikan kristillisen rituaalin ääressä. Tästä muodostui koko aineiston tykätyin ja kommentoiduin juilkaisu.

Perheasiain neuvottelukeskukset ovat merkittävä perheneuvontatyötä tekevä taho. Työssään perheneuvojat kohtaavat ongelmia, joiden käsittelyssä perheterapian tuntemus on tarpeen. Tässä työssä tutkin millaisia perheterapiamalleja kolmivuotinen perheneuvojan erikoistumiskoulutus kirjallisuutensa perusteella sisältää. Tutkittavana ovat perheneuvojan erikoistumiskurssit vuosilta 1992 ja 2011. Analysoituani kurssin kirjallisuuden perheterapiamallien kokonaisuutta, vertailen näitä keskenään ja arvioin, miten perheterapiamallien kokonaisuus on muuttunut tarkastelujaksolla. Sitten tutkin näiden mallien asemaa oman aikansa käytännön perheneuvontatyössä. Tarkasteluun sisältyy perheterapian ja sielunhoidon suhteen arviointia. Työn metodi on geneettis-systemaattinen. Täydentävää aineistoa on hankittu haastattelemalla keskeisiä perheneuvojia. Perheneuvojien koulutuksessa vuonna 1992 ja 2011 alkaneilla kursseilla käytetty perheterapeuttinen kirjallisuus on yleisilmeeltään käytännönläheistä. Peruslähtökohtana kummallakin vuosikurssilla oli systeeminen perheterapianäkemys, joka on lyhytterapeuttisen ratkaisukeskeisen ja strukturaalisen perheterapian taustalla. Vuonna 1992 alkaneessa koulutuksessa näitä perussuuntauksia täydensi supportiivinen, asiakaskeskeinen malli ja tähän liittyvinä vuorovaikutusta korostavat mallit. Lisänä oli suppeahko tutustuminen psykoanalyyttiseen suuntaukseen ja transaktioanalyysiin. Terapiamallien kirjo ei ollut kovin laaja, mutta se vastasi ajan keskeisiä terapiasuuntauksia. Vuonna 2011 alkaneessa koulutuksessa näkyy terapiakentässä tapahtunut kehitys siten, että mukana oli useita uusia terapiamuotoja ja -teorioita. Esillä olivat psykodynaamiset mallit, systeeminen ja strukturaalinen perheterapia, kokeellisia perhetrapiamalleja sekä kognitiivinen terapia mukaan lukien psykoedukaatiomalleja. Koulutuksessa oli edelleen oleellisena ratkaisukeskeinen perheterapiamalli. Supportiivinen psykoterapia oli mukana aiempaa kevyemmin. Opiskeltavana oli reflektiivisen ja dialogisen terapiakeskustelun peruselementtejä sekä reflektiivisen tiimin käyttö. Uusia terapiamalleja olivat narratiivinen perheterapia, tunnekeskeinen pari- ja perheterapia sekä perhe- ja verkostokeskeinen dialoginen terapiamalli. Kaikkiaan v. 2011 alkanut perheneuvojan erikoistumiskoulutus oli kirjallisuudeltaan monta kertaa laajempi ja se oli myös sekä terapian viitekehyksiltä että käytännön terapiatyöskentelyn malleilta selväsi monipuolisempi kuin v. 1992 alkanut koulutus. Perheneuvojien koulutuksessa näkyi trendi seurata aikaansa ja pyrkimys arvioida ja omaksua uusia, silti käytännössä jo koeteltuja terapiamalleja ja työskentelymenetelmiä. Kummankin erikoistumiskoulutuksen perheterapiamallit olivat keskeisiltä osin käytössä perheasiain neuvottelukeskuksissa kyseisen kurssin vuosikymmenellä. Perheneuvonnan nähtiin olevan osa kirkon diakonista ja sielunhoidollista tehtävää. Terapian katsottiin olevan apuna sielunhoidon hoitavan funktion toteuttamisessa eikä sen ja sielunhoidon tavoitteiden välillä nähty ristiriitaa, vaikka näiden keskinäinen suhde olikin jatkuvan reflektoinnin kohteena. Terapiamalleja arvioitiin perheneuvonnassa kristillisestä ihmiskäsityksestä käsin. Terapia nähtiin arvokkaana apuna sielunhoidon hoitavaa funktiota toteutettaessa. Perheneuvojan ei identiteetiltään nähty olevan ensisijaisesti terapeutti, vaan sielunhoitaja. Kummallakin kurssilla opiskeltavana oli useita terapiasuuntauksia ja terapian toteuttamisen malleja. Perheneuvojaksi opiskeleville tarjoutui mahdollisuus muodostaa terapiakentästä kokonaiskuvaa, josta saattoi lähteä etsimään itselle luontevia tapoja toteuttaa perheterapiaa.

Tutkielma tarkastelee 35–65 -vuotiaiden uskonkriisin kanssa kamppailleiden ihmisten kokemuksia Suomen evankelisluterilaisen kirkon tarjoamasta sielunhoidosta. Sielunhoito on keskeinen osa kirkon elämää ja papin kanssa tapahtuva uskonkriisin käsittely liittyy sielunhoidon keskeiseen eksistentiaalisia kysymyksiä ja jumalasuhdetta käsittelevään alueeseen. Tutkielma selvittää millaisena uskonkriisi näyttäytyy sielunhoitoon hakeutuvan näkökulmasta ja mitä odotuksia se asettaa sielunhoidolle, minkälainen on papin kanssa tapahtuva kohtaaminen ja millainen merkitys kohtaamisella on uskonkriisissä. Sekä uskonkriisi että sielunhoito ovat monimuotoisia ilmiöitä. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu ihmisen ja uskon kehitystä sekä sielunhoitoa tarkastelevasta kotimaisesta ja kansainvälisestä tutkimuksesta. Tämän kvalitatiivisen tutkielman aineiston keräys toteutettiin julkisella haastattelukutsulla pääkaupunkiseudulle keskittyneissä medioissa. Aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, jotka analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Keskeiset uskonkriisiin johtaneet tekijät ovat kokemus ulkopuolisuudesta, erilaiset traumaattiset kriisitapahtumat ja oma jumalasuhde. Näihin vaikuttavat elämänkulku ja ihmissuhteet. Yleisesti voidaan todeta, että uskonkriisit kietoutuivat voimakkaasti ihmisen koko elämänkulkuun, eivätkä tuo sielunhoitotilanteeseen mitään erityisiä odotuksia. Uskonkriisiin liittyvät sielunhoitokohtaamiset ovat dialogisia, spirituaalisia ja terapeuttisia. Auttavuuden kannalta merkittävää on papin sekä hengellinen että psyykkinen koulutus- ja osaamistaso. Keskeistä on yksilön kuuntelu ja kunnioittava suhtautuminen. Kohtaamattomiksi koetuissa sielunhoitotilanteissa kommunikaatio ei toimi ja tilanteet koetaan epäempaattisina ja epäeettisinä. Uskonkriisiprosessin monet vaikutukset ovat sielunhoidosta riippumattomia henkisiä ja hengellisiä muutoksia ja ne voidaan nähdä myös uskonelämän rakenteellisina muutoksina. Sielunhoidon kohtaamiskokemuksella on vaikutusta uskonkriisiin. Sielunhoidon merkitys jakaantuu kriisiä syventävään, uskonelämää vahvistavaan ja hyvinvointia ja elämänhallintaa lisäävään kategoriaan. Toimimattomissa kohtaamisissa sielunhoito systemaattisesti syventää uskonkriisiä tai se voi jopa luoda uskonkriisiksi koetun tilan. Auttavat kohtaamiset puolestaan mahdollistavat uskonelämän vahvistumisen ja elämänhallinnan lisääntymisen. Tutkielma tuo ilmi monimuotoisuuden sielunhoitajien koulutuksessa ja orientoitumisessa sielunhoidollisiin tehtäviin ja tukee viitekehyksen kuvaa ihmisen hengellisen ja psyykkisen todellisuuden sisäkkäisyydestä. Sielunhoito on yksi apukeino elämän eri ulottuvuuksien käsittelyssä ja uskonkriisin yhteydessä auttavissa kohtaamisissa se on merkittävä hengellisen ja psyykkisen pohdinnan paikka.