Browsing by master's degree program "Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma"

Tiivistelmä Tiedekunta: Helsingin yliopisto Koulutusohjelma: Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Opetus- ja kasvatustehtävien asiantuntijatyö Tekijä: Veera Kovanen Työn nimi: E.J. Dionne katolilaisena Trump-kriitikkona Työn laji: Maisterin tutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2022 Sivumäärä: 45 Avainsanat: Katolisuus, E.J Dionne, Donald Trump, Yhdysvallat, Commonweal Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja: Tiivistelmä: Tutkimuksessani tavoitteena on selvittää politiikantoimittaja E.J Dionnen kannanottoja koskien Donald Trumpia ja hänen hallituksensa politiikkaa. Tutkimuskysymykseni on, miten uskonnollisuus ja erityisesti E.J. Dionnen katolilaisuus nousee esille kyseisissä kannanotoissa. Lisäksi aion tutkimuksessani selvittää, kuinka Donald Trump ja hänen hallituksensa on ottanut esille uskonnollisia teemoja presidenttivaalien ja presidenttikauden aikana. Lisäksi otan selvää, millä tavalla katolinen kirkko on jakaantunut Yhdysvalloissa, ja millaista paavi Franciscuksen kannatus on Yhdysvaltojen katolilaisten parissa. Lähteenä tutkielmassa on katolisen Commonweal sanomalehden artikkelit, jotka E.J. Dionne on kirjoittanut. Rajaan käyttämäni aineiston käyttämällä hakusanaa Donald Trump ja osastona on uskonto. Käyn rajauksen mukaiset artikkelit systemaattisesti aikajärjestyksessä läpi alkaen vuodesta 2015 Donald Trumpin presidentin vaalikampanjasta ja päättyen vuoteen 2020. Tutkimuksessa selvisi, että E.J. Dionnen kannanotoissa Donald Trumpia kohtaan ilmenee selkeästi uskonnollisuutta ja kirjoittajan omaa katolista taustaa. Dionne perustelee kritiikkiään Trumpia kohtaan Raamatun teksteillä ja katolisuuden keskeisillä periaatteille, kuten sosiaalisella oikeudenmukaisuudella ja yhteisellä hyvällä. Lisäksi Dionne kertoo avoimesti omasta uskonnollisuudestaan artikkeleissaan. Trumpia kritisoidaan Dionnen artikkeleissa usein tekopyhyydestä ja Dionnelle tärkeiden kristinuskon periaatteiden rikkomisesta. Donald Trump ja tämän hallituksen uskonnolliset teemat olivat perinteisten kristillisten arvojen puolustaminen, muslimien maahantulokielto ja presidentinvaalien aikana Trump nosti esille muiden ehdokkaiden uskonnollisuutta ja usein kritisoi muiden ehdokkaiden uskonnollista taustaa puheissaan. Yhdysvaltojen katolisuus oli jakautunut kahtia, joka ilmenee myös paavi Franciscuksen kannatuksessa Yhdysvalloissa. Katolisuus oli jakautunut Yhdysvalloissa konservatiiviseen linjaan, joka kritisoi paavi Franciscusta ja liberaaliin linjaan, joka kannatti paavi Franciscusta.

Tämän tutkielman tehtävänä on tutkia, mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia on Viktor Franklin logoterapian pääkäsitteillä ja suomalaisen evankelisluterilaisen sielunhoidon opaskirjallisuuden sielunhoitokäsityksillä. Tutkielman pääkirjallisuutena käytän Viktor Franklin teosta Logoterapia: Avain mielekkääseen elämään (2005), sillä se sisältää Franklin logoterapian pääperiaatteet tiivistetysti. Sielunhoidon pääkirjallisuutena käytän kahta viimeaikaista suomalaisen sielunhoidon opaskirjaa, Paavo Kettusen teosta Auttava kohtaaminen 1: Sielunhoidon perusteet ja teologia (2013) sekä Raili Gothónin teosta Auttava kohtaaminen 2: Sielunhoidon menetelmät ja käytäntö (2014). Valitsin nämä teokset, sillä niissä esitetään kattavasti suomalaisen sielunhoidon historiaa, teoriaa, teologiaa, käytänteitä ja menetelmiä. Käytän myös tärkeänä ja tukevana kirjallisuutena kahta muuta viimeaikaista sielunhoidon yleisesitystä, jotka ovat Sielunhoidon teologia (2021) sekä Sielunhoidon käsikirja (1997). Tarkastelen aluksi sielunhoidon historiaa ja kehitystä Suomessa vanhaluterilaisesta ja pietistisestä sielunhoitomallista kohti nykypäivän terapiakeskeisempää suuntausta. Lisäksi analysoin tarkemmin sielunhoidon käsitettä. Tämän jälkeen esittelen Franklin logoterapian tutkielman kannalta riittävän kattavasti. Erittelen siitä tärkeimmät käsitteet ja kategoriat, joihin vertaan sielunhoitoon liittyvää aineistoa. Käyn läpi evankelisluterilaisen sielunhoidon ja logoterapian ihmiskäsityksen kappaleen kodalla logoterapian ihmiskäsityksen kolme peruspilaria. Tämän jälkeen vertailu siirtyy logoterapian kolmeen arvoryhmään, joista viimeinen, asennearvot, on jaettu vielä kolmeen osaan (syyllisyys, kärsimys ja kuolema). Seuraava luku käsittelee logoterapian ja evankelisluterilaisen sielunhoidon eroavaisuuksia. Esittelen vielä eroavaisuuksien jälkeen paradoksaalisen intention tekniikan, joka on logoterapian tunnetuin käytännön menetelmä. Logoterapiasta ja evankelisluterilaisesta sielunhoitokirjallisuudesta löytyy paljon samankaltaisuuksia, eikä niiden välillä ole merkittäviä ristiriitoja, vaikka joitakin eroavaisuuksia löytyy. Eroavaisuudet niiden välillä liittyvät lähinnä sielunhoidon erityisosaamisen alueelle. Yhdistämällä logoterapia evankelisluterilaiseen sielunhoitoon voidaan nähdäkseni saavuttaa suuri positiivinen ja hyödyllinen potentiaali ihmisen henkilökohtaiseen elämän tarkoitukseen sekä perimmäiseen tarkoitukseen liittyvissä kysymyksissä.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kokemuksia itsetuhoisuudesta ja uskonnollisuuden kuormittavuudesta. Tutkimustehtävänä oli selvittää kuinka itsensä uskonnollisiksi määritelleet ja itsetuhoisuudesta kärsineet ihmiset kokivat uskonnollisuuden kuormittaneen mieltään. Tutkimuksessa haastatellut henkilöt kokevat itse olevansa tai olleensa itsetuhoisia. Vastaajina on niin itsemurhaa useita kertaa yrittäneitä ja sen vuoksi hoitoa saaneita, kuin kuolemantoiveita hellineitä, mutta varsinaisiin tekoihin ajautumattomia henkilöitä. Heille kaikille yhteistä on se, että itsetuhoisuus on jollain lailla limittynyt uskonnollisuuteen kuormittavana tekijänä. Tämän aineistolähtöisen tutkielman teoreettinen viitekehys on Henri Tajfelin ja John C. Turnerin sosiaalisen identiteetin lähestymistapa (social identification approach, SIA), ja René Girardin syntipukkiteoria. Sosiaalisen identiteetin lähestymistavan avulla oli mahdollista selventää yksilön ja ryhmän suhdetta ja henkilön jäsentymistä ryhmään. Ryhmäjäsenyyksien kautta muodostunut identifikaatio selittää kuormituksen syntymistä, kun oma kokemus itsestä ei ole sulautettavissa ryhmän ideaaliin. Internetissä kerätyllä puolistrukturoidulla teemahaastattelulla saatiin kirjallinen kuudestatoista haastattelusta koostuva aineisto, joka analyysin aikana luokiteltiin kahteen teemaan, niiden alaisiin koodiryhmiin ja yksittäisiin koodeihin. Kokemuksia kuormittavuudesta kuvaamaan luotiin teemat riittämättömyys ja yksinäisyys niiden aineistossa havaittavan runsauden vuoksi. On huomionarvoista, että vastaajan käsitys Jumalasta vastasi useimmiten ryhmän luomaa ja henkilön sitä kautta omaksumaa kuvaa Jumalasta. Kuva saattoi muuttua paljon, kun kuormittunut irtautui uskonyhteisöstään. Tutkielman päähavainto on, että uskonnollisuuden riski itsetuhoisuuden kasvulle on syytä huomioida niin uskonnollisten yhteisöjen sisällä, kuin mielenterveyden hoidon piirissä. Uskonnollisuuden ja hengellisyyden merkitys ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille tulisi ottaa paremmin huomioon mielenterveyttä vaaliessa. Tutkimus osoittaa myös, että aiemmasta laajasta tutkimuksesta huolimatta, uskonnon ja mielenterveyden tutkimuksen tulokset ovat edelleen hyvin ristiriitaisia ja lisää ymmärrystä aiheen monimuotoisuudesta ja vaikuttavuudesta tarvitaan

Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tutkia, miten vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantuneet nuoret naiset ovat kokeneet uskon vaikuttaneen heidän mielenterveyteensä. Tutkimus on toteutettu haastattelemalla viittä vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä irtaantunutta nuorta naista, iältään 20–29-vuotiaita. Haastattelurunko käsittelee viittä eri teemaa: taustaa, irtaantumista vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä, uskonnon harjoittamista ja uskonnollisen taustan vaikutusta, mielenterveyttä ja hyvinvointia sekä sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta. Tutkimuksessa on noudatettu laadullisen sisällönanalyysin menetelmää. Tuloksista ilmeni teini-iän olleen aikaa, jolloin uskonnollisen kasvatuksen vaikutus huomattiin ja irtaantuminen yhteisöstä alkoi. Uskon vaikutus omaan mielenterveyteen ja hyvinvointiin koettiin pääosin negatiivisena. Suurimpina kuormittavina tekijöinä esiintyivät naisten asema yhteisössä ja tulevaisuus suurperheen äitinä, arvojen eroavaisuudet, ahdistuneisuus ja häpeä sekä kokemus oman identiteetin kadottamisesta ja ulkopuolisuuden tunteesta. Ahdistuneisuus aiheutui usein sukupuoliroolien odotuksista tai uskonnollisista peloista. Tutkimus osoitti, että usko vaikutti negatiivisesti yksilöiden mielenterveyteen ja johti uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumiseen. Irtaantumisprosessi koettiin hyvin raskaana ja vaikeana aikana. Irtaantuminen yhteisöstä johti uuden minäkuvan muodostumiseen ja itsenäistymiseen sekä vähemmän ahdistavaan elämään.

Pro gradu -työssäni tutkin katolisen nunnan Jeanne de Jussien kuvausta Geneven reformaatiosta sen alkuvuosina 1526–1535. Pääkysymykseni on miten Jussie kuvasi vastustajiansa, eli reformaattoreita. Vastaan samalla miten hän kuvasi omansa, eli katoliset. Tutkin, millaisia tapoja Jussie käytti kuvatessaan ihmisiä, ja eroaako se silloin kun oli kyse “meistä” ja “muista”. Päälähteeni on Jeanne de Jussien kirjoittama Lyhyt kronikka. Se on kirjoitettu ranskaksi, ja oletettavasti aloitettu pian sen kuvaamien tapahtumien jälkeen, ja se on valmistunut vuoteen 1547 mennessä. Teoksen on kääntänyt englanniksi Carrie F. Klaus ja se on julkaistu sarjassa The Other Voices in Early Modern Europe. Kronikassa Jussie kuvasi miten reformaation aiheuttamat levottomuudet alkoivat Genevessä. Keskiössä on miten reformaatio uhkasi katolisia, ja erityisesti Pyhän Klaaran luostarin nunnia. Reformoidut olivat kuvauksessa “kurjia koiria”, ja katoliset rohkeita, hyviä ja uskollisia. Menetelmiini kuuluvat lähteen syväluku ja sisällön analyysi, sillä pro gradu -työni perustuu vahvasti sille, mitä kirjoituksista löytyy. Vastatakseni kysymyksiini, tarkastelen tekstissä erityisesti kohtia, joissa Jussie kuvasi muiden toimintaa. Apukysymyksinäni ovat: Kuka tai ketkä olivat toimijoita? Miten toimittiin? Kehen tai keihin toiminta vaikutti ja miten? Miten Jussie suhtautui siihen? Kronikassa Jeanne de Jussie kuvasi monipuolisesti reformaation vaikutuksia erityisesti Pyhän Klaaran luostarin nunniin. On selvää, että reformaatio oli Jussiesta suuri virhe, ja erityisesti reformaattorit olivat suuria pahantekijöitä. Reformoitujen rangaistukset ja pahoinpitelyt edustivat jopa taivaallista oikeutta. Sitä vastoin katolisiin kohdistuvat rikkeet olivat väärin ja kohdistuivat myös Jumalaa vastaan. Jeanne de Jussien kuvaukseen vaikutti voimakkaasti se, kenestä hän kirjoitti. Katoliset olivat hyviä ja luotettavia, reformoidut petollisia ja ilkeitä. Katolisille oli sallittu asiat, jotka reformoitujen tekemänä olivat häpeällisiä ja jopa rangaistuksen arvoisia. Reformoidut toiseutettiin alistaen heidät vain pahantekijöiksi ja heidät esitettiin aina negatiivisessa valossa.

Tämän opinnäytetyön tutkimustehtävässä syvennytään itsemyötätuntokoulutukseen osallistujien itsemyötätuntopuheeseen ja kokemuksiin itsemyötätunnosta koulutuksen äärellä. Samalla tarkastellaan osallistujien suhdetta itseen sekä työntekijän ja työyhteisön keskinäistä koettua vaikutussuhdetta itsemyötätuntoisuudessa. Tutkimus kohdistuu itsemyötätunnon yksilöllisen kokemisen ja sen yhteisöllisen toteutumisen risteyskohtaan. Tarkasteltavana ilmiönä on itsemyötätunto, joka tutkielmassa ymmärretään sekä sisäisesti että organisatorisesti. Tutkielmassa aineistoina käytetään Co-Learning Self-Compassion itsemyötätuntokoulutukseen 2021 osallistujien kirjallisia tehtäviä, kolmen informantin puolistrukturoituja haastatteluja sekä CoHumans Oy:n teettämiä koulutuksen alku- ja loppukyselyjä. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus ja aineistoa tarkastellaan narratiivisella tutkimusotteella. Tutkimustulokset muodostuvat työntekijöiden yksilöllisistä ja työyhteisön yhteisöllisistä itsemyötätuntokertomuksista, jotka esitettään itsemyötätuntokertomuskategorioina. Yksilöllisen ja yhteisöllisen itsemyötätunnon kertomuskategoriat nähdään tässä tutkimusasetelmassa toisiinsa lomittuvina ja vahvasti vuorovaikutuksellisina suhteessa toisiinsa. Tutkimustuloksina esitetään omasta itsemyötätunnosta puhumisen monikerroksisuutta, joka näkyy sekä yksilöllisesti että yhteisöllisesti koetussa itsemyötätunnossa. Tutkimus tuo esiin, että työntekijän yksilöllinen itsemyötätuntopuhe sisältää sekä helposti kuvattuja ja selkeästi piirtyviä elementtejä että vaiettuja tekijöitä. Tarkasteltaessa sitä, miten työntekijä kokee työyhteisönsä tukevan omaa itsemyötätuntoisuuttaan, tutkimuksessa hahmotetaan myönteisiä, kielteisiä ja ristiriitaisesti koettuja vaikutuksia. Työyhteisössä koettu itsemyötätuntoisuus näyttää tutkimuksen valossa rakentuvan työntekijän ja työyhteisön molemminpuolisessa vuorovaikutuksessa, kun työntekijän henkilökohtainen sisäinen työ ja tälle työlle myönteinen työyhteisö kohtaavat. Yksilö heijastaa omaa itsemyötätuntoaan yhteisöön ja yhteisö peilaa vastaavasti tätä itsemyötätuntoa kohti yksilön. Koettua itsemyötätuntoisuutta syntyy tämän dialogisen kehän seurauksena.

The formation and development of religious interpretive tradition can be characterized as transformation through transmission. Later annotations are always built upon earlier accounts and some details are lost whereas others may be altered – in addition, material can also be added. In Jewish interpretive tradition, this can particularly be seen within rabbinic literature, and rabbinic discourse on the creation of woman does not deviate from this fundamental assumption. The biblical passages discussing human creation have been interpreted accordingly, with context-dependent and ever-changing premises, enabling explications conniving asymmetry of genders and potentially affecting the legal status of woman who has often been seen as subordinate to man based on her derivative creation from man’s rib. The present study was designed to examine the diachronic development of rabbinic interpretations on the creation of woman. The timeframe of the study is from the 5th to the 9th century, concentrating on the era of most voluminous rabbinic activity. The theoretical framework of the study can be best described as feminist critical discourse analysis as the focus of the analyses is on gender-sensitive reading of the rabbinic texts, specifically addressing the accumulation of misogynous elements along the trajectory. The texts are analyzed paying attention to the all-encompassing patriarchal ethos, taking into account both contentual and linguistic features. Based on the material analyzed in the study, the evolution of rabbinic discourse concerning the creation of woman took place in three consecutive discursive stages. The writings of the first one of them (5th century) comprises Genesis Rabba and Leviticus Rabba, well-known pieces of early exegesis to the Hebrew Bible, establishing the corpus of rabbinic traditions as the basis of rabbinic interpretations on the creation of woman. In spite of the rabbis’ efforts to harmonize the two different biblical creation narratives, the creation of genders is understood as two consecutive events. Dubious characteristics and indigenous feebleness of women are, among others, related to the creation of Eve. Further-more, man has to subjugate his wife and confine her indoors, as her role is mainly domestic and ornamental.  The next discursive stage of rabbinic writings (6th century) was examined through an ample set of traditions collected into the gigantic compilation of Babylonian Talmud, reinforcing the previous traditions. Linguistic features of the biblical account on Eve’s creation – perhaps from a face or a tail of Adam – are used to explain her basic shape, ideal for bearing a child. Eve is needed to serve as a handmaid, but women are also acknowledged for their entertaining potential. Owning a wife is parallelized with possessing land. The third discursive stage, examined through four different kinds of rabbinic writings – Targum Pseudo-Jonathan, Avot de-Rabbi Nathan, Pirkei de-Rabbi Eliezer, and Alphabet of Ben Sira – compiled during the 7th–9th centuries, is characterized as expanding the earlier interpretive tradition. According to these augmentations, Eve was made out of Adam’s thirteenth rib and flesh from his heart. The creation narrative is used to attest sexual exploitation of women, interpreted as bad-tempered and fast-aging, among other frailties. Adam, however, had two wives – and his first wife, Lilith, offers a distinctive solution to the classical exegetic problem caused by the two different biblical accounts on human creation. Furthermore, her story teaches women that demanding equality can have serious consequences as she, herself, became a devil who loses a hundred of her own children on a daily basis.

Tutkielma käsittelee opin Kirkon välttämättömyydestä pelastukselle kehitystä Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen (1962–1965) asiakirjoissa. Opin kehitystä tarkastellaan verraten kirkolliskokouksen aiheesta lausumia seikkoja sellaisiin aiempiin katolisen kirkon oppilausumiin, joita voidaan pitää kirkon virallisena opin julistuksena. Keskeinen tutkimuskysymys on, voidaanko äkkiseltään tarkasteltuna suurehkolta vaikuttava muutos katolisen kirkon suhtautumisessa oman näkyvän rakenteensa ulkopuolisiin pelastusväyliin nähdä loogisena opinkehityksenä 200-luvulta lähtien esiintyvälle kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta -oppilausumalle. Toisin sanoen kysymyksenä on, voidaanko tästä silminnähden huomattavasta muutoksesta huolimatta johdonmukaisesti väittää, että opin ydin on pysynyt samana eikä sanan varsinaisessa mielessä muuttunut? Tutkielman aineisto koostuu Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen konstituutiosta Lumen Gentium, dekreeteistä Ad Gentes ja Unitatis Redintegratio sekä julistuksesta Nostra Aetate, jotka jokainen omasta kulmastaan ottavat kantaa Kirkon ulkopuoliseen pelastukseen. Menetelmänä on poimia jokaisesta dokumentista vain aiheeseen liittyvät kohdat ja jäsennellä ne loogiseksi kokonaisuudeksi, jotta muodostuisi käsitys siitä, mitä kirkolliskokous aiheesta sanoi. Tätä verrataan aiempaan katoliseen opetukseen, ja lopuksi pohditaan kirjallisuuteen tukeutuen, onko Vatikaani II mahdollista yhteensovittaa sen kanssa tutkimuskysymyksen tarkoittamalla tavalla. Tutkimustuloksena ilmenee, että on vaikeaa uskottavasti selittää jotain niin valtaisaa pelastusopillista siirtymää kuin Vatikaani II:ssa Kirkon ulkopuolisen pelastuksen suhteen tapahtui, pelkäksi opin kehitykseksi vailla opin ytimen muutosta. Huolimatta Kirkon sinänsä merkittävän monipuolisesta opetuksesta jo ennen Vatikaanin II kirkolliskokousta sekä erinäisistä historiallis-kulttuurisista tekijöistä, jotka auttavat ymmärtämään kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta -oppilausuman jyrkkyyttä, sen konkreettista sanamuotoa on hankala selittää pois. Tutkielma päätyy ratkaisuehdotuksenaan esittämään kysymyksen, olisiko mahdollista luoda toimiva katolinen systeemi, jossa Kirkko voisi tunnustaa erehtyneensä historiallisissa oppilausumissaan.

Tässä tutkielmassa tutkin amerikkalaisen hip hop-artisti Mos Defin muslimi-identiteettiä hänen kappaleidensa sanoitusten kautta. Mos Defiä kuvaillaan akateemisessa tutkimuksessa yleensä sunnimuslimiksi. Tarkoitukseni on monipuolistaa tätä yksinkertaistettua kuvausta. Aineistonani toimii Mos Defin neljän sooloalbumin sanoitukset. Metodini on sisällönanalyysi ja tärkeimmät teoreettiset käsitteet ovat identiteetti ja identifikaatio. Tarkastelen mitä sanoitukset pitävät sisällään, jotta voin vastata kysymykseen millainen muslimi-identiteetti Mos Defille rakentuu. Esittelen analyysiluvuissa kolme erilaista islamin muotoa, joita sanoituksista löytyy. Näitä ovat sunnalainen islam, musta amerikkalainen islam ja Five Percent Nationin islam. Johtopäätöksissä väitän, että Mos Defin identifioituu kaikkiin näihin islamin muotoihin. Siksi Mos Defin kutsuminen sunnimuslimiksi ei ole riittävä kuvaus hänen uskonnollisesta identiteetistään, ja akateemisessa tutkimuksessa tulisi huomioida paremmin ristiriitaistenkin identifikaatioiden täyttävän eri tarpeita Mos Defin muslimi-identiteetissä.

Tiivistelmä Referat Tutkin Gustaf Aulénin sovitusnäkemyksiä lähteenäni hänen teoksensa Den Kristna Försoningstanken, jossa hän luo sovitusopillisen kolmijaon; klassiseen, latinalaiseen ja subjektiiviseen sovitusoppiin. Tutkimuskysymykseni on dogmaattinen, mutta se kantaa myös ekumeenista merkitystä ja kuuluu: Voidaanko sovitusopeista muodostaa yksi yhteinen sovitusnäkemys, ja jos, niin millä edellytyksillä? Kysymys nousee Aulénin tuotannossa implisiittisesti esiintyvästä pyrkimyksestä kristittyjen yhteyteen ja ajatuksesta, että kristinopin monet tulkinnat ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat edelleen jakolinjoja kristittyjen kesken. Kysymyksen pohjalta selvitän, löytyykö sovitusopeista riittävät edellytykset yhdeksi yhteiseksi näkemykseksi, jolloin eri sovitusnäkemykset olisivat vain eri näkökulmia tai korostuksia yhteisessä näkemyksessä. Tämän kysymyksen yhteydessä tarkastelen myös, miten Aulénin varhainen ja myöhäinen sovitusnäkemys eroavat toisistaan. Tutkimuskysymykseeni liittyy myös vaikutuksen analyysi Aulénin sovitusopillisesta tutkimuksesta, ja pyrin sen avulla selvittämään, mikä vaikutus Aulénin tutkimuksella oli sovitusopillisille jakolinjoille. Tutkielmani metodi on systemaattinen analyysi, jonka avulla analysoin tekstin käsitteistöä, argumentaatiota ja tekstistä nousevia implisiittisiä premissejä. Käytän tutkimuksessani myös Aulénin sovitusta käsittelevää muuta kirjallisuutta ja laajasti sovitusopillista kirjallisuutta. Aulén tekee tutkimustaan lundilaisen tutkimusperinteen mukaan ja etsii sovitusopeista niiden perusmotiivia ja jumalakuvia, joiden eroavaisuuksia tarkastelen hänen tutkimuksessaan. Klassisen sovitusopin Aulén mieltää alkuseurakunnan sovitusnäkemykseksi, jossa Kristus voittaa synnin, kuoleman ja Saatanan eli Christus Victor, nimi, josta sovitusoppi tunnetaan. Sen perusmotiivina on rakkaus ja jumalakuvana itse Jumalakin on rakkaus. Latinalainen sovitusoppi on Anselm Canterbyrylaisen näkemys. Siinä perusmotiivi on oikeudenmukaisuus ja jumalakuva on oikeudenmukaisuutta vaativa tuomari. Subjektiivinen sovitusoppi on Pierre Abélardin näkemys, ja siinä ei Kristuksen ristinkuolemalla ole sovittavaa merkitystä, koska ihmisen synti nähdään vain heikkoutena. Kristus on ihanneihminen, joka toimii ihmisille esimerkkinä. Tutkimukseni tuloksena on, että yhteinen näkemys sovituksesta on mahdollinen tietyillä edellytyksillä: Kristuksen inkarnaatio nähdään siten, että molemmat luonnot ovat läsnä ristinkuolemassa, ja jumalakuvien erilaisuus nähdään siten, että Jumalaa ei kukaan tunne täydellisesti, joten sovitusoppien jumalakuvat ovat yhtä päteviä. Aulénin sovitusopillisen teoksen vaikutus näyttää tutkimukseni mukaan vain syventävän jakolinjoja, vaikka Aulén tarkoitus on johdattaa kirkko alkuseurakunnan sovitusopin lähteille. Aulénin sovitusnäkemys laajenee myöhemmin, ja siihen vaikuttaa osin reseptio, jonka hänen tutkimuksensa sai aikaan. Sen sijaan uuden tutkimuksen aiheeksi jää, millainen vaikutus hänen osallistumisellaan ekumeeniseen keskusteluun on hänen laajentuneeseen sovitusnäkemykseensä.