Browsing by Title

Tämä tutkielma tarkastelee Moskovan patriarkaattia ekumeenisena toimijana Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen vuosina 1991–1999. Tarkastelun aiheena on, miten patriarkaatti ymmärsi ekumeenisen työn ja miten se suhtautui ekumeniaan niin retorisesti kuin käytännön toiminnassa. Tutkielma keskittyy patriarkaatin ekumeeniseen toimintaan Venäjällä, ortodoksikirkkojen parissa sekä läntisten kirkkojen kanssa. Lisäksi tutkimus tarkastelee ekumeenisen toiminnan motiiveja ja pyrkimyksiä. Tutkimuksen ensisijaisena lähdeaineistona on patriarkaatin julkaisema virallinen lehti Žurnal Moskovskoj Patriarhi (ŽMP). Tutkimuksessa käytetään lähdekriittistä historiankirjoituksen menetelmää ja tarkastellaan ŽMP:n julkaisemia raportteja ja arvioita ekumeenisesta toiminnasta tutkimuskirjallisuuden pohjalta laaditun viitekehyksen valossa. ŽMP julkaisi tarkastelukaudella paljon materiaalia patriarkaatin ekumeenisesta toiminnasta. Julkaisujen painopisteenä oli patriarkka Aleksi II:n toiminnan eli tapaamisten, matkojen ja kirjeenvaihdon yksityiskohtainen esittely. Lisäksi julkaistiin Pyhän synodin pöytäkirjoja, joissa käsiteltiin paitsi ekumeenisen toiminnan onnistumisia myös kiistoja muiden kristillisten kirkkokuntien kanssa. ŽMP:n materiaalin perusteella Moskovan patriarkaatti suhtautui ekumeniaan enimmäkseen neutraalisti. ŽMP julkaisi ekumeniaa puolustavia puheenvuoroja ja toi esiin kansainvälisen yhteistyön hyötyjä. Lehdessä kuitenkin korostui enemmän patriarkaatin sisäinen toiminta ja oman kirkon sekä Venäjän erityisyys. Tutkimus osoittaa, että Moskovan patriarkaatti suhtautui myönteisen rakentavasti ekumeeniseen yhteistyöhön maan rajojen ulkopuolella. Suhtautuminen muiden kristillisten kirkkojen laajentumiseen Venäjällä oli torjuvampi. Patriarkaatin kansainvälisessä toiminnassa korostui tahto olla mukana kirkkojen välisessä yhteistyössä. Se edisti tätä pyrkimystä lukuisilla matkoilla, tapaamisilla, seminaareilla ja muilla yhteistyöfoorumeilla. Tärkein ekumeenisen toiminnan viiteryhmä oli muiden ortodoksikirkkojen muodostama yhteisö. Läntisten kirkkojen kanssa tehtävä yhteistyö oli yhtä säännöllistä, mutta varautuneempaa. Läntiset kirkot ja niiden modernimpi suhtautuminen kristillisen kirkon tehtäviin ja rooliin nähtiin patriarkaatissa uhkana. Moskovan patriarkaatin ekumeeninen toiminta liittyi sen omien tavoitteiden edistämiseen. Käytännössä patriarkaatti harjoitti ekumeenista yhteistyötä edistääkseen Venäjän ortodoksikirkon, ortodoksisen uskon ja Venäjän etua. Venäjän sisällä patriarkaatin ekumeeninen toiminta oli lähes olematonta, eikä lehdessä juurikaan mainittu muita Venäjällä toimivia kirkkokuntia. Vaikuttaa siltä, että Moskovan patriarkaatille oli tärkeämpää varmistaa kirkollinen valta-asema Venäjällä ja hyvä yhteistyösuhde maan hallinnon kanssa.

Yhdysvaltain taloudellisen kultakauden päättyessä 1970-luvun puolivälissä maa oli myös aatteellisessa murroksessa. Homoseksuaalit alkoivat vaatia oikeuksia ja samaan aikaan moraalikonservatiivit vaativat palaamista perinteisiin arvoihin. Tarkastelen tutkielmassani poliittisesti konservatiivisen, uutta oikeistoa edustavan National Review n ja teologisesti konservatiivisen, evankelikaalien epävirallisen äänenkannattajan Christianity Todayn suhtautumista homoseksuaalien oikeuksiin. Mitä oikeuksia lehdet vastustivat ja mitä vaatimuksia pidettiin oikeutettuina? Tarkastelen sitä, miten ja kuinka yhtenäisesti lehdet toivat esiin suhtautumistaan. Mitä yhtäläisyyksiä ja eroja lehtien välillä voidaan suhtautumisessa havaita ja miksi? Tutkin erityisesti sitä, miten kristillisen oikeiston nousu vaikutti lehtien suhtautumiseen ja argumentointiin. Tutkimukseni osoittaa lehtien pääsääntöisesti vastustavan homoseksuaalien oikeuksia. Christianity Today perusti näkemyksensä Raamattuun, mikä johti lehden yhtenäiseen linjaan. National Review ssa homoseksuaalien oikeuksista keskusteltiin enemmän, mutta kielteistä suhtautumista perusteltiin ensisijaisesti sillä, että homoseksuaalien oikeudet olivat erityisoikeuksia. Lehtien homoseksuaalien oikeuksien vastustus perustui siis yhtäältä moraalipohjaiseen vastustukseen ja toisaalta siihen, että homoseksuaalien vaatimat oikeudet nähtiin erityisoikeuksina. Lehtien suhtautuminen muuttui negatiivisemmaksi tutkimusaikana ja vastustuksen tyyli voidaan jakaa kolmeen aikakauteen. Vuosina 1975 - 1976 lehdet reagoivat esiin nouseviin homoseksuaalien oikeuksiin satunnaisesti. Suurimmaksi teemaksi nousivat sodomialait. Vuodet 1977 - 1978 ovat lehdissä aktiivisen ja voimakkaan vastustuksen aikaa. Anita Bryantin aloittama homoseksuaalien kansalaisoikeuslakien kumoaminen ja homoseksuaalien oikeuksien aktiivinen vastustus saavat lehdissä tukea. Lehtien kirjoittelu on runsasta ja pelko konservatiivisten arvojen tuhoutumisesta näkyy suhtautumisessa homoseksuaalien oikeuksiin. Vuodesta 1979 eteenpäin lehdet löytävät perhekehyksen, jonka piiriin homoseksuaalien oikeudet yhdistetään osana moraalittomuutta. Oikeudet ovat juutalais-kristillisen moraalin vastaisia sekä uhka lapsille ja perinteiselle ydinperheelle. Toisaalta oikeudet ovat moraalin vastaisia, toisaalta perheiden oikeuksien vastaisia. Kristillisen oikeiston nousu näkyy lehdissä homoseksuaalien oikeuksien liittämisessä yhteiseen perhekehykseen. Lehtien argumentointi samankaltaistuu tutkimusajan loppupuolella. Molemmissa lehdissä moraaliargumentit ovat koko ajan läsnä. Christianity Today kannusti lukijoitaan käytännön toimiin uskonnollisen moraalin puolesta ja National Review ssa korostui se, että oikeuksiin perustuvien argumenttien taustalla oli kristillinen moraali. Tutkimusajan lopussa lehtien kirjoittelu hiipuu. Tämä johtuu oletettavasti poliittisen ympäristön muutoksesta. Homoseksuaalien oikeusliikkeeseen kohdistetut pelot hälventyvät, kun suurin osa homoseksuaalien kansalaisoikeuslaeista kumottiin vuodesta 1977 eteenpäin ja ruohonjuuritason moraalikonservatiiviset liikkeet olivat yhä näkyvämpi osa politiikkaa. Homoseksuaalien oikeudet nousivat tutkimusaikana merkittäväksi ongelmaksi, joka lehtien näkökulmasta onnistutaan ratkaisemaan tutkimusajan loppuun mennessä.

Tässä tutkielmassa perehdyn systemaattisesta teologiasta väitelleen Olavi Tarvaisen rakentamaan kuvaan Paavo Ruotsalaisesta. Luon silmäyksen Tarvaisen henkilöhistoriaan, mutta pääasiallisesti analysoin Tarvaisen tekemää tutkimusta Ruotsalaisen opista. Tarvainen tutki Paavo Ruotsalaisen oppia 1940-luvulta aina 1970-luvulle ja kirjoitti hänestä kirjoja ja tieteellisiä artikkeleita. Tässä tutkielmassa analysoin Tarvaisen rakentamaa kuvaa Paavo Ruotsalaisesta eri vuosikymmenillä. Tarvainen kuului herännäisyytenä tunnetun herätysliikkeen piiriin opiskeluajoistaan lähtien. Tästä syystä kiinnitän työssäni erityistä huomiota Tarvaisen herätysliiketaustaan ja miten se vaikutti hänen tekemäänsä tutkimukseen. Toiseksi tässä tutkielmassa pyrin asettamaan Olavi Tarvaisen hänen kirjoittamiensa tekstien perusteella osaksi teologian historiaa Suomessa. Tarvainen kirjoitti väitöskirjansa aikana, jolloin teologian tohtori oli harvinaisuus Helsingin yliopiston professorikunnan ulkopuolella. Lisäksi Tarvaisen tutkimukset ilmestyivät aikana, jolloin Suomessa käytiin suurta teologista debattia erityisesti Lundin yliopistossa tehdyn Luther-tulkinnan ja perinteisen pietistisen Luther-tulkinnan välillä. Tarvainen osallistui debattiin puolustamalla Antti J. Pietilän auktoriteettiin perustuvan yksilön pelastusta ja suomalaista kristillisyyttä koskevan pietistisen Luther-tulkinnan puolesta. Tarvaisen tutkimuksellinen ote kehittyi vuosikymmenien aikana. Jatkosodan ollessa käynnissä Tarvainen kuvasi Paavo Ruotsalaisen ja Martti Lutherin samankaltaisuuksia. 1950- ja 1960- luvuilla Tarvaisen kuva Paavo Ruotsalaisesta sai keskiöönsä Raamatun. Ruotsalainen oli yhä erittäin luterilainen, mutta vaihtunein perustein. Vielä vuonna 1977 Paavo Ruotsalaisen syntymän juhlavuoden juhlakirjaan Tarvainen kuvasi Paavo Ruotsalaista erityisesti luterilaisena sulauttaen yhteen piirteitä kaikista tutkimuksistaan.

Tässä tutkielmassa aiheena on näkövammaisten selviytyminen. Näkövammaisia on Suomessa paljon. Erityisesti iäkkäiden joukossa näkövammaisten osuus on suuri. Näkövammainen on henkilö, jolle näön heikentyminen aiheuttaa huomattavaa haittaa päivittäisessä elämässä. Näkövamma aiheuttaa runsaasti stressiä ja surua. Tämä pro gradu on aineistolähtöinen ja laadullinen tutkimus. Tutkielmaa varten on haastateltu kymmentä eri asteisesti näkövammaista henkilöä. Haastattelut tehtiin vuosina 2015–2016. Haastateltavista neljä oli täysin sokeita ja kuusi haastateltavaa heikkonäköisiä. Haastattelut analysoitiin aineistolähtöisen analyysin keinoja käyttäen. Tämä tutkielma rakentuu tutkimuskysymysten varaan, jotka ovat: millaista on elämä näkövammaisena, millaisia selviytymiskeinoja näkövammaisilla on käytössään ja mikä on hengellisyyden rooli näkövammaisten selviytymisprosessissa. Tutkimus rakentuu sen varaan, kuinka aineisto vastaa annettuihin tutkimuskysymyksiin ja kuinka olemassa oleva tutkimustieto tukee saadusta aineistosta tehtyjä havaintoja. Keskeisimmät havainnot tässä tutkielmassa liittyvät näkövammaisten kokemuksiin siitä, millaista on elää näkövammaisena Suomessa. Huomattava osa tähän tutkimukseen osallistuneista koki elämänsä ajoittain hyvin haastavaksi, ja tuen tarve oli suuri. Useampi vastaaja sanoitti kokeneensa elämänsä varrella häpeää näkövammastaan. Monella näkövammaisella kelpaamattomuuden ja ulkopuolisuuden tunne olivat voimakkaita. Selviytymiskeinoista keskeisimpinä esiin nousivat myönteinen elämänasenne, huomiotta jättäminen sekä hengellisyys. Sosiaalisella tuella oli suuri merkitys valtaosalle vastaajista. Valtaosalla tähän tutkimukseen osallistuneista oli käytössään laajasti erilaisia selviytymiskeinoja. Tässä aineistossa hengellisyyden merkitys oli vastaajille moniulotteista. Vastaajat on jaoteltu kolmeen ryhmään sen mukaan, kuinka suuren merkityksen he antoivat hengellisyydelle omassa selviytymisprosessissaan. Ryhmät ovat uskossa elävät, epäilijät ja uskosta etääntyneet. Tämän tutkielman aineiston perusteella ne vastaajat, joille hengellisyyden merkitys oli suuri, suhtautuivat keskimäärin rauhallisemmin omaan vammaansa ja kuvasivat olevansa onnellisempia. Tämän tutkielman valossa moni näkövammainen ei tule kohdatuksi siten, kuin hän kaipaa.

Tämän tutkielman tarkoituksena on kartoittaa oppitunnin aikaista osallisuuden kokemusta sekä vuorovaikutusta yhdessäolon vahvistajana oppilaan näkökulmasta. Osallisuus-käsite on toistuvasti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Opetusta ohjaava perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 nostaa osallisuutta edistävän, ihmisoikeuksia toteuttavan ja demokraattisen toimintakulttuurin perustaksi oppilaiden kasvulle aktiivisiksi kansalaisiksi. Opetuksen tulisi vastata tähän haasteeseen nykyisen koulumaailman moninaisuuden kentällä. Tutkimusaineiston keräsin eteläsuomalaisessa yhtenäiskoulussa syksyllä 2019. Havainnoin yhdeksänsien luokkien evankelisluterilaisen uskonnon opetuksen oppitunteja, haastattelin oppilaita ryhmissä sekä keräsin palautelomakkeet tunneista niin oppilailta kuin opettajaltakin. Havainnoituja luokkia oli neljä, haastateltuja oppilaita kymmenen ja palautelomakevastauksia 64. Kerätyn aineiston analysoin sisällönanalyysin keinoin teoria- ohjaavasti. Ohjaavana teoriana käytin Martti Siisiäisen ”Osallisuuden eri tyypit” -mallia. Havainnoitujen oppituntien aihepiiri liittyi eettiseen valintatilanteeseen sekä taidekuvien analysoimiseen. Oppitunneilla oli käytössä runsaasti osallistavia opetusmetodeja; kerronnallisuutta, yhteistä keskustelua, toiminnallisia elementtejä sekä parityöskentelyä. Tutkimusaineistosta löytyy useita osallisuutta ja osallistumista kuvaavia sanoja, lauseita, ilmaisuja ja käyttäytymistä. Esiin nousee kuitenkin myös viitteitä siitä, etteivät kaikki oppilaat koe osallisuutta oppituntien aikana tai halua osallistua yhteiseen tekemiseen. Käytetyt opetusmetodit ovat mieleisiä suurelle osalle oppilaista, mutta osa pitää tunteja hämmentävinä tai outoina ja kaipaa ”tavallisia” tunteja. Aiemmat uskonnon tunnit määritellään joko hyvin erilaisiksi tai samankaltaisiksi ryhmästä riippuen. Luokkien välillä ilmenee yllättävän paljon eroja tunti- ja haastattelukäyttäytymisessä, vaikka jokaisella oppitunnilla on sama sisältö ja opettaja. Oppilaiden havainnoitu käytös vaihtelee innostuksen ja ilon sekä välinpitämättömyyden ja kyllästymisen akseleilla. Oppilaat itse kuvaavat haastatteluissa tunnetilojaan oppitunnin jälkeen vaihtelevasti. Tutkimuksessa ilmenee, että luokan ryhmähengellä, oppilas-opettajasuhteella ja käytetyillä opetus- menetelmillä on merkittävä vaikutus tunnin sujumiseen sekä oppilaan subjektiiviseen osallisuuden kokemukseen. Oppilaat ovat myös abstraktilta ajattelultaan hyvin eri kehitysvaiheissa. Siksi eriarvoisuuden vähentäminen sekä osallisuuden edistäminen on opetuksessa niin nykyisyyden kuin tulevaisuudenkin haaste.

Tässä tutkimuksessa tutkitaan espanjalaisen dominikaanipapin Raymundus Penyafortelaisen (n. 19801275) käsitystä 1200-luvun avioliitosta. Raymundus opetti kanonista lakia Bolognan yliopistossa ja oli myöhemmin Roomassa paavi Gregorius IX:n (12271241) rippi-isä. Tutkimuksen lähteenä on Kataloniassa syntyneen Raymunduksen rippikäsikirjan Summa de paenitentia tai Summa de casibus poenitentiae (1225–1234) neljäs osa Summa de matrimonio, joka käsittelee avioliittoon liittyviä asioita. Tutkimuksessa tutkitaan millainen käsitys avioliitosta, siihen liittyvistä ehdoista ja synneistä muodostuu tämän teoksen perusteella. Tutkimustehtävänä on myös selvittää, millaiseen tilanteeseen ja tehtävään tämä kirja oli tarkoitettu ja miksi Raymundus kirjoitti sen. Tutkimuksessa pohditaan lisäksi millaisia teologisia ja juridisia näkemyksiä sekä taustalla vaikuttavia tekijöitä Raymundus esittää avioliittokäsityksensä pohjaksi. Tarkastelun kohteena ovat seikat, jotka Raymundus Penyafortelainen näkee avioliiton esteiksi ja ongelmiksi. Tutkimuksessa tutkitaan millaisen keskiaikaisen yhteiskunnallisen kuvan teos antaa avioliitossa elämisestä ja sen solmimisesta. Tämän vuoksi on oleellista tarkastella maallisen ja kirkollisen avioliittolain eroja sekä sitä miten ripittäytymisen avulla ratkaistiin aviollisia ongelmia. Tutkimusmetodi on ensisijaisesti kirkkohistoriallinen lähteen kanssa tapahtuva vuoropuhelu, jonka tavoitteena on muodostaa lähteestä ja tutkimuskysymyksistä temaattisesti rakentuva narraatio. Historiallisessa tutkimuksessa lähteen tutkiminen ja analysointi ovat oleellisessa osassa. Samalla lähdettä tarkastellaan aikakautta koskevan tutkimuskirjallisuuden valossa. Tutkimuksen keskiössä on täysin uudenlainen kirjallisuudenlaji ja teos, joka oli erittäin merkittävässä asemassa tuon ajan yhteiskunnassa. Tutkimuksessa kirjahistoriallinen lähestymistapa näkyy tutkittavan teoksen vaikutushistorian ja merkityksen tutkimuksena. Mitä avioliittoa koskeva rippikäsikirja on merkinnyt kirkon piispoille ja papistolle, ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut avioliittoa solmiviin ihmisiin sekä asioihin, jotka koskivat avioliittoa. Lisäksi tarkastelun kohteena on kirjan merkitys tiedon ja kommunikaatiomallin välittäjänä. Raymundus Penyafortelaisen teos oli kohdistettu niille, jotka pohtivat ratkaisuja 1200-luvun avioliiton teologisiin ja käytännöllisiin ongelmiin. Kirjan tarkoituksena oli opettaa rippipappeja löytämään sopivia ratkaisuja rippitilanteisiin, jotka koskivat avioliittoa. Paavin vallan kasvaessa ja ripittäytymisen tullessa pakolliseksi vuonna 1215 pidetyssä neljännessä Lateraanikokouksessa, rippi-isät tarvitsivat uusia ohjeita rippitilanteen oikeanlaiseksi toteuttamiseksi. Summa de matrimonio on moniulotteinen kuvaus 1200-luvun avioliitosta ja myös sen ajan yhteiskunnasta. Raymundus toimi oppi-isänä muille papeille ja vei paavillista tietoa eteenpäin seurakuntiin. Kirjasta voi havaita millaisia avioliittoon liittyviä ongelmia tuona aikana esiintyi, mutta myös yhteiskunnallisen tilanteen, jossa maallinen ja kirkollinen laki elivät rinnakkain. Raymundus toi teoksessaan usein esille aikaisempien rippikäsikirjoittajien eriäviä mielipiteitä, joihin hän otti oman auktoriteettinsa kautta kantaa. Teosta ei voi tulkita ilman laaja-alaista selvitystä tuon ajan yhteiskunnallisesta tilanteesta ja tavoista, ja toisaalta se oli ristiriitaisen yhteiskunnallisen tilanteen paljastaja. Raymunduksen esittelemä avioliittokäsitys nousi voimakkaasti kirkollisista lähtökohdista, joiden taustalla oli kirkkoisien ja Raamatun teologia. Raymundus kirjoitti Summa de matrimonion kanonisen lain ja uuden avioliittokäsityksen opettamiseen ja tiedon välittämiseen seurakuntiin. Raymundus otti huomioon myös vaikeudet noudattaa kaikkia kirkollisia sääntöjä ja avioliiton ehtoja arkielämässä. Joissakin tapauksissa keskiajan maallinen ja kirkollinen elämä saattoivat joutua ristiriitaan keskenään. Tästä syystä rippi oli avain ihmisen sielun pelastukseen ja hengelliseen hyvinvointiin. Rippi-isän oli tunnettava oikeudenmukaisuutta tuova kanoninen laki, mutta hän oli myös tärkeässä asemassa avioliitto-ongelmien ratkaisijana ja helpotuksen tuovana sielunhoitajana.

Tutkin pro gradu –tutkielmassani Juha Tapion tuotantoa vuosilta 1999–2015. Olen etsinyt tuotannosta hengellisiä ulottuvuuksia ja kristillisiä arvoja abduktiivisen päättelyn, deduktiivisen sisällönanalyysin ja intertekstuaalisen analyysin perusteella. Tarkoitan tässä yhteydessä hengellisillä ulottuvuuksilla esimerkiksi uskonnollista symboliikkaa tai muita kielikuvia, ja kristillisillä arvoilla muun muassa lähimmäisenrakkautta ja oikeudenmukaisuuteen pyrkimistä. Nostin aineistostani tuloslukujen teemoiksi neljä eri osa-aluetta: jumalakuva, rakkaus, häpeän ja syyllisyyden tunteet sekä yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. Hengellisten ulottuvuuksien ja kristillisten arvojen tutkimisen lisäksi otin tutkimukseeni myös rituaalisen näkökulman. Sekularisoituvassa yhteiskunnassa uskonnon ja uskonnollisten rituaalien merkitys on muuttunut, joten halusin toissijaisena tutkimustehtävänä selvittää, miten kristillisyydestä on mahdollista puhua nykypäivänä, jolloin kaikki eivät välttämättä ymmärrä hengellistä terminologiaa tai koe hengellisyyttä merkittäväksi asiaksi omassa elämässään. On etsittävä keinoja, joilla hengellisyys saataisiin lähemmäs ihmisten tavallista arkea ja muuttumaan jälleen tärkeäksi asiaksi. Tutkimustulosteni perusteella totean, että Juha Tapion urakehityksestä gospel-muusikosta populaarimusiikin esittäjäksi huolimatta hänen kappaleissaan esiintyy edelleen huomattavan paljon uskonnollisia viittauksia ja kristillistä arvomaailmaa tukevaa materiaalia. Sanoituksissa ei puhuta tästä tematiikasta nykyään yhtä suoraan kuin uran alkuvaiheessa, vaan kristillisen sanoman omaksi ottaminen on jätetty siihen verrattuna enemmän kuulijan vastuulle. Analyysia tehdessä näiden teemojen nostaminen ei kuitenkaan ollut huomattavan haastavaa, vaan niistä sai suhteellisen helposti otteen. Musiikin merkitys kristillisen sanoman välittäjänä on nykyäänkin tärkeää, ja rituaalisuuden tutkiminen olisi ajankohtaista myös jatkossa. Opillisten seikkojen sijaan ihmiset hakevat elämästään yhä useammin yhteisöllisyyden tunnetta vahvistavia asioita. Nykyajan yhteiskunnan ajoittainen armottomuus ja hektisyys kannustavat pohtimaan vastaisuudessakin keinoja, joilla ihmisten välistä yhteyttä ja kristillisyyden myötävaikutusta siihen voitaisiin edistää hektisen elämäntavan helpottajaksi ja vastapainoksi.

Tutkimukseni kuvaa hiljaisuuden viljelyä osana seurakuntatyötä seurakuntapapin näkökulmasta. Olen kiinnostunut siitä, kuinka hiljaisuuden viljelyä seurakunnissa toteutetaan. Tutkimukseni käsittelee sitä, miten seurakuntalaisia johdatetaan hiljaisuuteen ja pyhän äärelle ja kuinka pyhä kohdataan hiljaisuuden viljelyn eri muotojen kautta. Tutkimukseni antaa apuvälineitä hiljaisuuteen ja hiljaisuuden viljelyn toteuttamiseen käytännössä sekä laajentaa ajattelua hiljaisuuteen ja Pyhän äärelle ohjaamisesta. Tutkimusaineistoni koostuu hiljaisuuden viljelyn muotoja kartoittavasta kyselystä ja kymmenestä haastattelusta. Olen kerännyt aineistoni Mikkelin hiippakunnan alueelta. Mikkelin hiippakunta valikoitui tutkimusalueeksi käytännöllisten syiden takia. Kysely lähetettiin toukokuussa 2013 e-lomakkeena tuomiokapitulin kautta kaikkiin Mikkelin hiippakunnan 40 seurakuntaan. Määräaikaan mennessä sain 22 vastausta. Haastattelut puolestaan toteutettiin vuoden 2013 kevään ja kesän aikana. Valitsin haastateltavat pääosin lumipallo-menetelmää käyttäen. Yhden haastateltavan löysin kyselyn saatteena lähetetyn kirjeen avulla. Haastateltavista yhdeksän oli naisia ja yksi oli mies. Aineiston analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysia. Tutkimukseni osoitti, että hiljaisuudella oli vastaajille käytännöllinen ja hengellinen merkitys. Hiljaisuus koettiin tärkeänä osana omaa elämää ja oman hengellisyyden hoitamista. Se liitettiin Jumalan kohtaamiseen ja sitä pidettiin kokonaisvaltaisena kokemuksena. Monelle haastateltavista seurakuntapapeista hiljaisuus oli merkittävä voimavara omassa työssä jaksamiseen sekä oleellinen osa hartauselämää. Hengellisen elämän hoitaminen johtaa parhaimmillaan uskonnollisen identiteetin selkiytymiseen ja vahvistaa sitoutumista seurakuntaan. Tutkimukseni mukaan hiljaisuuden viljelyn esillä pitäminen ja puitteiden luominen hiljaisuudelle ovat keskeinen osa hiljaisuuden vaalimista osana seurakuntatyötä. Hiljaisuuden viljelyä toteutetaan käytännön seurakuntatyössä usein erilaisilla hiljaisuuden viljelyn muodoilla. Näitä ovat esimerkiksi hiljaisuuden retriitit, hiljaisuuden päivät, hiljaisuuden messut ja rukoushetket. Hiljaisuutta voidaan tehdä seurakuntalaisille tutuksi myös musiikin, rukoushelmien, ikonien ja symbolien avulla. Hiljaisuuden vaalimisen tehtävänä on auttaa ihmistä Jumalan sanan kokonaisvaltaiseen kuulemiseen ja sakramenttien vastaanottamiseen. Hiljaisuuden viljely on osa hengellisen elämän toteuttamista, jossa keskiöön nousevat ihmisen jumalasuhde ja Jumalan kuunteleminen. Hiljaisuuden viljely on tietoista toimintaa. Siinä keskitytään asioihin, jotka rauhoittavat ja johdattavat Jumalan sanan äärelle, rukoukseen sekä Jumalan äänen ja omien ajatusten kuulemiseen. Hiljaisuuden viljely palvelee ihmisen omaa hengellistä rukous- ja hartauselämää, oman elämän jäsentymistä, lepoa ja jumalayhteyttä. Keskeistä on olla Jumalan edessä yksin tai yhdessä sanaa lukien, kuunnellen ja rukoillen.

Tämän tutkimuksen tavoitteina on selvittää Irlannissa 26.11.2009 ilmestyneen Murphy-raportin seurauksia Irlannissa. Murphy-raportti kertoi ala-ikäisiin lapsiin kohdistuneista seksuaalisista hyväksikäytöistä. Tekijöinä olivat katolisen kirkon papit. Raportti keskittyi tutkimaan Dublinin arkkihiippakunnassa tapahtuneita väärinkäytöksiä vuosina 1975–2004. Päätutkimuskysymykseni on: Miten The Irish Times -lehdessä käsiteltiin Murphy-raporttia. Tutkin raporttia irlantilaisen sanomalehden The Irish Timesin uutisoinnin ja kirjoittelun kautta. Sekulaarilehdistöön ja katoliselle kirkolle kriittisiin lehtiin lukeutuva The Irish Times oli tutkimuskohteena hyvin hedelmällinen. Tarkoituksenani oli myös selvittää miten lehti kirjoitti aiheesta, keskittyikö se erityisesti johonkin asioihin tai tahoihin, millainen sävy kirjoittelussa oli. Tavoitteitani oli edetä sekä kronologisesti että temaattisesti. Teemoista minua kiinnostivat aivan erityisesti kirjoittelu seuraavista aiheista: Vatikaanin asennoitumisesta Murphy-raportin tietoihin, Dublinin arkkipiispa Martinin rooli sekä uhrien näkökulmat. Tutkimusmenetelmäni oli käydä läpi The Irish Timesin kirjoituksia koskien Murphy-raporttia. Kirjoituksia oli pääasiallisesti tutkimaltani ajalta, 26.11.2009–31.12.2011, ja niitä oli lähes 600. Käytin eniten kolumneja ja pääkirjoituksia, joita lehdessä oli runsaasti, sekä uutisia, jotka valottivat parhaiten Murphy-raportin seurauksia. Uutiset palvelivat kronologista etenemistä. Kolumnit antoivat parhaiten tietoa siitä, minkälainen lehden linja monessa tapauksessa oli. Tutkimusmateriaalia läpikäydessäni halusin erityisesti päästä käsiksi kirjoituksiin, missä oli pohdintaa ja analyyttistä otetta. Tämänkaltaiset kirjoitukset palvelivat parhaiten tutkimuskysymyksiäni. Tutkimus osoitti, että hyvin varhaisessa vaiheessa kävi ilmi, että lehden sivuilla vaadittiin Murphy-raportin tietojen perusteella vastuun kantamista. Erityisesti raportissa mainitut piispat joutuivat erovaatimusten kohteeksi. Lehti ei missään vaiheessa suhtautunut epäröivästi tähän vaatimukseensa. Varhaisessa vaiheessa Vatikaaniin suhtauduttiin kriittisesti ja selkeästi odotettiin, että se tunnustaisi oman osuutensa hyväksikäyttöskandaalin aiheuttajana/mahdollistajana. Tutkimusajankohdan loppupuolella julkaistu Cloyne-raportti aiheutti muutoksia Pyhän istuimen ja Irlannin tasavallan välisiin suhteisiin. The Irish Timesin kirjoittelu otti kantaa tilanteeseen neutraalisti. Arkkipiispa Martinin rooli lehden kirjoittelussa oli hyvin näkyvää. Lehden taholta häneen suhtauduttiin positiivisesti ja hänen aktiivisuuttaan kiiteltiin. Uhrien näkökulma sai lehden kirjoittelussa tulla esille selkeästi ja monilla tavoin.