Browsing by Title

Kirkollisen työn eräs peruselementti on sairaiden hoitaminen, kohtaaminen ja auttaminen. Ikärakenteen muutoksen ja eliniän kohoamisen seurauksena lisääntyy erilaisten muistisairauksien määrä. Muistisairauksien lisääntyminen näkyy myös käytännön seurakuntatyössä: seurakuntapapit kohtaavat yhä useammin muistisairaita seurakuntalaisia erilaisissa työtilanteissa. Tässä tutkimuksessa tavoitteena on selvittää, millaisia kokemuksia seurakuntapapeilla on muistisairaiden seurakuntalaisten kohtaamisesta osana seurakuntatyötä ja millaisia merkityksiä nämä kokemukset saavat. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaista on seurakuntapapin ja muistisairaan kohtaaminen seurakuntapapin kokemana, millaisia merkityksiä sisältyy muistisairaan kohtaamiseen sekä miten papit kokevat roolinsa muistisairaan seurakuntalaisen kohtaamisessa. Tutkimukseen on haastateltu teemahaastattelun menetelmällä yhdeksää seurakuntapappia, jotka kertovat kohdanneensa muistisairaita seurakuntalaisia seurakuntatyön arjessa. Yhdeksästä haastatellusta viiden kanssa toteutettiin myös 1-2 havainnointia, jotka tallennettiin havainnointipäiväkirjan avulla. Havainnointitilanteet olivat hartauksia, joissa läsnä oleva seurakunta koostui pääosin muistipotilaista. Molemmat aineistot käsiteltiin sisällönanalyysin menetelmällä, mutta analyysin taustalla on pyritty ymmärtämään kokemusta myös tutkimuksellisesta näkökulmasta. Kokemuksissa korostuvat kolmenlaiset merkitykset: kohtaaminen on merkityksellistä sosiaalisesta, hengellisestä ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna. Muistisairaan kohtaamisessa tärkein tavoite on vuorovaikutteisuus: hyvä ja kuunteleva vuorovaikutus parantaa muistisairaan kokemusta itsestään, luo osallisuuden tunnetta ja vahvistaa identiteettiä. Toisaalta vastavuoroinen kohtaaminen ja yhteyden syntyminen kohtaamisen hetkessä ovat merkittäviä kokemuksia myös papille. Muistisairaan hengellisessä hoitamisessa korostuu jumalanpalveluselämän ylläpito sekä turvallisen ja luottamuksellisen tilan luominen yhdessä jakamiselle. Yhteiskunnallisessa kentässä papin tehtäväksi koetaan sairaiden ja heikkojen ihmisten ihmisarvon ja osallisuuden puolustaminen. Tulokset ovat pikemminkin teoreettisia kuin praktisia. Muistisairaiden kasvava määrä luo kuitenkin seurakunnille painetta palvella asiakkaitaan yksilöllisesti: tieteenalojen välinen yhteistyö koulutuksessa, palveluntarjonnassa ja tiedonvälityksessä loisi asiakkaan kannalta tukevamman palveluverkoston ja tukisi seurakuntapappeja kohtaavassa työssään.

HELSINGIN YLIOPISTO  HELSINGFORS UNIVERSITET Tiedekunta/Osasto  Fakultet/Sektion Teologinen tiedekunta Laitos  Institution Systemaattinen teologia TekijäFörfattare Tero Moilanen Työn nimi Arbetets ti Piilotajunnan relationaalinen luonne uskonnollisessa uskossa Oppiaine  Läroämne Uskonnonfilosofia Työn laji Arbetets art pro gradu -tutkielma Aika Datum 2020 Sivumäärä Sidoantal 92 Tiivistelmä Referat Hyrckin mukaan uskonnollisen kokemisen taustalla ovat tiedostamattomat tunnetasoiset mielikuvat piilotajunnassa, jotka antavat merkityksiä ihmisen tietoisessa mielen tasossa. Kristillinen jumalakuva sisältää tunne- ja kehitystasoltaan erilaisia ja ristiriitaisia elementtejä. Tiedostamattomien sisäisten objektisuhteiden maailma on monimutkainen ja sisältää primitiiviset osavietit, jotka tuottavat rajattoman tyydytyksen, että totaalisen tuhon mielikuvia Kokoan ja avaan Matti Hyrckin ajattelua piilotajunnan merkityksestä uskonnollisessa uskossa kristinuskon kontekstissa. Kysyn mitä ristiriitaisuuksia subjektiivisen kärsimyksen kokeminen on mielikuvamaailmassa suhteessa teodikea-ongelmaan, joka on taustalla kristinuskon perinteessä. Teismissä, kuinka kaikkivaltias, kaikki tietävä ja hyvä Jumala sallii kärsimyksen. Jumala on pyhä, hyvä ja oikeudenmukainen, kuinka tämä ristiriita ihmisen kärsimyksessä voi avautua tai voiko sitä ymmärtää. Suhteessa olon perusmielikuvien teoria uskonnollisessa kontekstissa, joka on Hyrckin rakentama psykoanalyyttinen uskontoteoria eli psykoanalyysi on työväline uskonnollisessa uskossa kristinuskon kontekstissa. Jumalakuvat Kantin antiteodikea ajattelun valossa Immanuel Kantin kriittinen filosofia on lähtökohta Radikaali paha käsitteen muotoilulle. Jussi Kotkavirta Hyvä ja pahan lähteellä kirjoituksessa avaa psykoanalyysin näkökulmasta Kantin Radikaali paha käsitettä. Näkökulmia pahaan ja ihmisen taipumuksesta pahaan Näkökulmia kärsimyksen ymmärtämisessä Psykoanalyyttinen ajattelu välineenä avata subjektiivista kärsimyksen kokemusta. Psykoanalyyttinen tieto Psykoanalyysi ja filosofia Avainsanat – Nyckelord objektisuhdeteoria, mielikuvamaailma, jumalasuhde, kärsimys, syyllisyys, paha, kristillinen usko, syvyyspsykologia, Kantilainen näkökulma teodikea-ongelmaan, Suhteessa olon perusmielikuvien teoria (SPT). Radikaali paha, psykoanalyysi. Säilytyspaikka – Förvaringställe Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia

Tässä maisterintutkielmassa tutkin palestiinalaisen luterilaisen emerituspiispan ja Luterilaisen maailmanliiton entisen presidentin Munib Younanin (1950-) teologista ajattelua. Tutkin, missä määrin Younanin ajattelu sitoutuu osaksi vapautuksen teologian diskurssia ja toisaalta luterilaista perinnettä. Lisäksi analysoin Younanin ajattelua kristittyjen yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi, ja lähdemateriaalina käytän kolmea Younanin julkaistua kirjaa sekä kolmea lyhyempää puhetta tai tekstijulkaisua. Viime vuosikymmeninä perinteinen saksalainen ja pohjoismainen luterilainen ajattelu on tullut jossain määrin toisenlaisista konteksteista nousevien teologisten tulkintojen haastamaksi. Palestiinalaisten luterilaisten kontekstuaalista lähestymistapaa voidaan pitää yhtenä näistä haastajista. Younanin ja Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon teologiaa leimaa pitkittynyt Israel-Palestiinan konflikti, niin sanotun profeetallisen diakonian painottaminen sekä pyrkimys vuoropuheluun niin muiden kirkkokuntien kuin alueen monoteististen uskontojen kanssa. Israel-Palestiinan konflikti on muovannut Younanin teologista ajattelua; Younan pitää miehitystä syntinä ja puhuu oikeudenmukaisen rauhan sekä kahden valtion mallin ratkaisun puolesta. Younan kritisoi voimakkaasti kristillistä sionismia liittäen sen osaksi uskonnollista ääriajattelua. Younanin kontekstuaalisilla tulkinnoilla on yhtymäkohtia vapautuksen teologian perinteeseen. Käsittelen tutkielmassani Younanin maan teologiaa sekä martyrian teologiaa, joka nojautuu väkivallattomuuteen ja raamatullisen oikeudenmukaisuuden puolustamiseen. Younan liittää yhteiskunnallisen toiminnan osaksi kristittyjen ja kirkon tehtävää. Hän perustelee toimintaa paitsi profeetallisen diakonian käsitteestä käsin, myös hyödyntämällä perinteisiä luterilaisia opinkohtia ja käsitteitä. Laki ja evankeliumi, uskon vanhurskauttaminen ja kahden regimentin oppi tulkitaan kristityn oikeudenmukaisuutta puolustavasta tehtävästä käsin, ja toisaalta Younanin tulkinnat argumentoivat aktiivisen yhteiskunnallisen toiminnan puolesta. Yksi kirkon yhteiskunnallisen toiminnan muoto on monoteististen uskontojen välinen dialogi, joka perustuu yhteiseen toimintaan ja maailman palvelemiseen opillisten keskustelujen sijaan. Younan liittääkin uskontodialogin ja -trialogin osaksi kirkon diakonista työtä. Younanin ajattelussa korostuu uskonnon myönteinen merkitys yhteiskunnalliseen toimintaan rohkaisevana tekijänä. Hänen mukaansa Raamatun profeettojen ja Jeesuksen opetuksista nousee profeetallinen ja vastakulttuurinen oikeudenmukaisuuden vaatimus, joka johtaa kristittyjä ja kirkkoja puolustamaan rauhaa, universaalia ihmisarvoa ja moninaista rinnakkaiseloa. Younan puolustaa moninaista ja demokraattista kansalaisyhteiskuntaa, ja uskoo luterilaisen ”poliittisen maltillisuuden” sovellutuksensa tukevan kestävän yhteiskuntajärjestyksen rakentamista Lähi-idässä.

Turun akatemian ensimmäisen talousopin professorin Pehr Kalmin johdolla tarkastettiin vuonna 1757 väitöskirja aiheesta Mitä pappi voi tehdä talouden parantamiseksi? Muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyi väitöskirja papiston mahdollisuuksista pastoraalilääketieteen alalla. Molemmat julkaisut käsittelivät papiston yhteiskunnallista tehtävää. Pehr Kalmin mukaan papisto saattoi toiminnallaan näyttää hyvää esimerkkiä seurakuntalaisilleen. Tarkoituksena oli, että säätyläiset, joihin papistokin kuului, olisivat itse kokeilleet tiloillaan uudenlaisia viljelymenetelmiä. Nähdessään pappiensa yritysten onnistuvan, Kalm uskoi talonpoikien seuraavan näiden esimerkkiä. Kalm toivoi, että talonpojat olisivat siten luopuneet valtakunnan taloutta uhkaavista vääränlaisista viljelymenetelmistä. Erityisesti kaskeamisen uskottiin uhkaavan valtakunnan suurinta resurssia, metsiä. Kalmin ajatukset papiston yhteiskunnallisesta tehtävästä perustuivat Johannes Browalliuksen ja Carl Linnæuksen aikaisempiin kirjoituksiin. Ruotsin valtakunta oli menettänyt suurvalta-asemansa Suuressa Pohjan sodassa. Vapaudenajalla poliittisen suurvalta-aseman sijaan ryhdyttiin tavoittelemaan taloudellista valtaa. Aseet taottiin englantilaisen fysiokratismin hengessä auroiksi. Taloudellisen nousun edellytyksenä oli valtakunnan omavaraisuus. Ruotsin uskottiin olevan luonnonvarojensa puolesta poikkeuksellisen rikas maa. Näiden luonnonvarojen selvittäminen edellytti luonnontieteellistä tutkimista. Tämä johti tieteelliseen murrokseen, jonka tuloksena valtakunnantaloudellista hyötyä edistävät luonnontieteet nousivat Carl Linnæuksen ja Kuninkaallisen Tiedeakatemian johdolla kukoistukseen. Luonnontieteisiin kuului myös "jumalainen talousoppi". Taloudelliset uudistukset olivat ennen kaikkea uuden valtiopäiväpuolueen, hattujen ideologian mukaisia. Uutta aatevirtausta voidaan nimittää hyötypatriotismiksi. Pehr Kalm kuului hyötypatrioottien joukkoon. Hänen merkittävin tieteellinen saavutuksensa oli Tiedeakatemian tuella tehty tutkimusmatka Pohjois-Amerikkaan. Matkan tavoitteena oli silkinviljelyn aloittaminen Ruotsissa. Matkan jälkeen Kalm toimi Turun akatemian talousopinprofessorina. Vuonna 1757 hänet vihittiin papiksi. Kalm valitsi papin toimen nähtävästi taloudellisten syiden vuoksi. Kalm sai palkkapitäjästä tarvitsemansa lisätulot. Kalm oli myös Turun tuomiokapitulin jäsen. Kalmilla oli papiston yhteiskunnallisesta tehtävästä selkeä käsitys, joka näkyi paitsi hänen opetuksessaan myös hänen omassa työssään kirkkoherrana. Papin tehtävänä oli valtakunnan taloudellisen hyödyn edistäminen. Tässä mielessä papiston yhteiskunnallinen tehtävä ei lainkaan muuttunut suurvaltakaudelta vapaudenajalle siirryttäessä. Molempina aikoina keskusvalta määräsi tahdit, joiden mukaan papiston oli marssittava.

Tutkin Henri Bergsonin suhdetta Immanuel Kantin ajatteluun. Olen valinnut metodikseni argumentaatioanalyysin, ja käyn läpi kaksi osiota Bergsonin kirjassa Creative Evolution (1911), joka on Bergsonin itse huolellisesti tarkastama englanninnos hänen ranskankielisestä teoksestaan L’évolution créatrice (1907). Näissä osioissa hän käsittelee Kantin teosta Puhtaan järjen kritiikki ja nostaa siitä esiin muutamia seikkoja, joista hän on Kantin kanssa eri mieltä. Näitä seikkoja haluan tässä tutkielmassa pohtia. Lähden liikkeelle esittelemällä molemmat filosofit erikseen, koska oletan, että myös tausta ja aikakausi ovat vaikuttaneet kummankin filosofin ajatteluun. Myös valitsemani metodiopas suosittelee hermeneuttista taustoitusta, jota ei aina oteta riittävästi huomioon. Kantin esittelyssä käyn läpi Puhtaan järjen kritiikin ja transsendentaalisen idealismin sisältöä, ja Bergsonin osalta taas hänelle tärkeitä käsitteitä kuten kesto (durée, duration). Argumentaatioanalyysissa esittelen tutkimuslähteeksi valitun tekstin teoksesta Creative Evolution systemaattisesti kappale kappaleelta. Analyysin perusteella totean, että Bergson on halunnut kommentoida tai oikaista etenkin seuraavia seikkoja Kantin järjen kritiikissä: Tietoteorian alueella Kant ei Bergsonin mukaan tunnusta sitä, että kognitio ja materia voivat mukautua yhteen ja hakea yhteistä muotoa. Tämä johtuu siitä, että Kant rajaa mielen toiminnan ymmärrykseen eikä tunnusta mielen virtaavan yli ymmärryksen. Kant ei myöskään attribuoi tosi kestolle absoluuttia olemassaoloa, vaan asettaa ajan samalle tasolle avaruuden kanssa. Kant pitää myös niin tiukasti kiinni suksessiosta eli perättäisyydestä molempien intuition muotojen, avaruuden ja ajan, kohdalla, että ajautuu pitämään avaruuden ohella myös aikaa pelkästään homogeenisena ympäristönä tai välineenä, eikä tunnusta ajan heterogeenisuutta, mikä estää liikkeen syvyystasolla. Edelliseen liittyen Kant ei myöskään ymmärtänyt ulotteisuuden merkitystä eikä myöntänyt intuition dualiteettia. Bergsonin mukaan Kant oli lopulta hyvin lähellä edeltäjiään, vaikka oli lähtenyt hakemaan heistä irtiottoa. Itse päättelen tämän tutkimukseni ja analyysin tulosten perusteella, että Kantin ja Bergsonin intressit olivat selkeästi eri suunnilla, ja tämä johtui osittain myös heidän aikakausiensa erilaisuudesta. Kant teki vahvaa työtä ajattelun vapauden, ihmisarvon ja etiikan hyväksi, kun taas Bergson halusi palauttaa industrialisoituneen aikakauden keskellä filosofiaan henkisen, psykologisen ja psykofyysisen näkökulman.

Tässä tutkimuksessa kartoitetaan, millainen on kristinuskon, kuurouden ja toisen maailmansodan luoma ilmiö Suomessa. Ilmiötä lähestytään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kuurojentyön julkaisun Hiljainen seurakunta avulla, sillä sen kaikki osa-alueet yhdistyvät tässä julkaisussa. Tarkastelen sota-ajan vaikutuksia Hiljaiseen seurakuntaan vuosikerroissa 1938–1947. Yhteiskunnallisesti kuurouteen ja kuurojen olemassaoloon havahduttiin 1800-luvun puolivälissä. Kuurot ajoivat itse omia oikeuksiaan ahkerasti niin yhteiskunnallisesti kuin kirkossakin. Kirkon kuurojentyö oli 1900-luvun alussa uusi työala Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Monien vaiheiden kautta vuonna 1908 perustettiin kaksi kuurojen matkapapin virkaa. Näiden matkapappien tehtävänä oli kierrellä Suomessa kuurojen luona, hoitamassa kuurojen uskonnollista elämää esimerkiksi jumalanpalvelusten kautta. Koska suuri osa kuuroista jäi tavoittamatta, matkapappien määrää lisättiin. Tutkimusajanjaksoni aikana matkapappeja ja kuurojenpiirejä oli Suomessa kolme. Tästä huolimatta seurakuntalaisten tavoittaminen oli yhä vaikeaa. Tätä ongelmaa ratkaisemaan vuonna 1938 perustettiin kuurojen seurakuntalehdeksi luonnehdittu Hiljainen seurakunta, jonka toimittamisesta ja julkaisemisesta vastasivat matkapapit. Vastaperustettu lehti joutui kuitenkin lähes välittömästi poikkeuksellisten yhteiskunnallisten olojen armoille. Toisen maailmansodan aikana Suomessa käytiin kolme sotaa: talvi- ja jatkosota sekä Lapin sota, jotka ajoittuvat vuosille 1939–1945. Tutkimuksessani selvitän, miten Suomen sotatila toisen maailmansodan aikana vaikutti Hiljainen seurakunta -lehteen. Tutkimuskysymykseni jakaantuu kolmeen alakysymykseen: Miten sota-aika näkyy Hiljainen seurakunta -lehdessä, muuttiko sota-aika evankeliumin tulkintaa kuuroille, ja millä tavalla sota-aika vaikutti kuurojen parissa työskentelevien matkapappien työhön ja sitä kautta kirkon kuurojentyöhön. Talvisodan suurin vaikutus Hiljaiseen seurakuntaan on se, ettei lehteä pystytty julkaisemaan sodan aikana lainkaan. Tämä on myös hyvä esimerkki siitä, että kuurojentyössä oli suuria vaikeuksia talvisodan aikana. Sodan jälkeen lehden evankelioivissa kirjoituksissa koettua sota-aikaa tulkittiin Jumalan kasvatuskeinona. Sodassa Jumalan korostettiin olleen suomalaisten puolella ja itsenäisyyttä painotettiin siitä näkökulmasta, että vapaus kristittynä elämiseen oli säilynyt. Jatkosodan aikana lehden julkaisumäärät pysyivät alhaisena eikä kirkon kuurojentyön kohtaamat vaikeudet tuntuneet hellittävän. Jatkosodan alussa paremmista ajoista kuitenkin oltiin lähes varmoja Hiljaisen seurakunnan sivuilla. Kirjoituksissa korostettiin sodan pikaista päättymistä ja Karjalan valtauksen jälkeen uskottiin Jumalan johdattaneen kansansa kotiin. Asemasodan pitkittyessä epävarmuus tulevaisuudesta kuitenkin kasvoi, ja lopulta toivottiin vain rauhaa ja itsenäisyyden säilymistä. Lapin sodan päätyttyä Hiljaisessa seurakunnassa käytiin koettua sota-aikaa läpi. Rauhan koittaminen nosti esille uusia huolia yhteiskunnan tilasta. Kuuroille korostettiin nyt hyvän kristityn elämää, samalla kun kirkon kuurojentyötä yritettiin saada takaisin raiteilleen. Sota-aikana kuurojentyön toiminnassa lehden rooli oli korostunut, mutta sodan jälkeen lehti sai vähitellen rinnalleen muitakin kuurojentyön muotoja.

Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia mestari Eckhartin (1260 1327) ykseyden mystiikkaa. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: (1) Miten Eckhart kuvaa käsitystään unio mysticasta? Tarkastelen kysymystä Eckhart-tutkimuksen piirissä tehdyn jaottelun mukaan, jossa unio ymmärretään joko Pojan syntymänä sielussa (saks. Geburt) ja läpimurtautumisena (saks. Durchbruch) tun-temattomaan jumaluuteen (saks. Gotheit/Gottheit). Toinen tutkimuskysymykseni on jatkumoa edelliselle ja kuuluu: (2) Millainen on Jumalan ja jumaluuden välinen suhde Eckhartin ajattelussa: vallitseeko kolmiyhteisen Jumalan ja tuntemattoman jumaluuden välillä jonkinlaista ontologista hierarkiaa? Tutkielman päälähteenä on Eckhartin saksankieliset saarnat, sillä niiden uskalias kielenkäyttö on antanut aiheen tulkita Jumalan ja jumaluuden, syntymän ja läpimurtautumisen välisen suhteen hierarkkisesti. Käytän latinankielisiä saarnoja ja Eckhartin muuta tuotantoa analyysin tukena. Metodini on systemaattinen analyysi, johon kuuluva argumentaation analyysi on edellytys oikeelliselle Eckhart-tulkinnalle. Luvussa 2 tarkastelen Eckhartin elämänvaiheita sekä hänen aatehistoriallista ja teologista viitekehystään, joka vastaa osaltaan tutkimuskysymykseen osoittaen Eckhartiin vaikuttaneen teologis-filosofisen ja sosiaalisen perinnön. Luvussa 3 analysoidaan Eckhartin syntymä-mystiikkaa virtaamisen metafysiikan, Jumalan kuvan ja jumalallisen kuolemisen tematiikkojen kautta. Luku vastaa tutkimuskysymykseen selittämällä, mitä Poika, syntymä ja kolmiyhteinen Jumala Eckhartin olemusmystiikassa merkitsevät ja millainen on syntymämystiikkaan liittyvä, juuriltaan uusplatonistinen maailmankuva. Luku 4 käsittelee läpimurtautumisen mystiikkaa, jossa paneudutaan jumaluuden, erottautumisen ja läpimurtautumisen käsitteisiin Eckhartin keskeisten saarnojen kautta. Luvussa 5 vastataan tutkimuskysymyksiin päälukujen pohjalta. Tutkielmassa todetaan, että Eckhartin mukaan kolmiyhteisen Jumalan ja salatun jumaluuden, syntymän ja läpimurtautumisen välillä ei vallitse hierarkkista asetelmaa. Kolmiyhteisen Jumalan ja tuntemattoman jumaluuden olemus merkitsevät Eckhartille samaa jumalallista ymmärrystä, ykseyttä ja ei-mikyyttä . Eckhartin mystiikanteologian perustuu siihen, että Jumalan olemus ensisijaisesti ymmärrys, jota Jumalan sisäinen ja ulkoinen toiminta manifestoi. Tutkielmassa todetaan, että läpimurtautuminen ja syntymä perustuvat käsitykselle ymmärryksen ykseyttävästä aktista. Sielun reditus jumalalliseen ykseyteen on yhtyminen ymmärrys-olemuksen kanssa, jota läpimurtautuminen ja syntymä symboloivat. Mikäli syntymää ja läpimurtautumista tarkastellaan tästä näkökulmasta, ne merkitsevät yhtä ja samaa unio mysticaa. Kaiken kaikkiaan Eckhartin ykseyden mystiikka on ei-dualistista dialektista filosofiaa, jossa ei ole osoitettavissa menneen tai tulevan, alemman tai ylemmän, Jumalan tai jumaluuden, yhden tai kolmen, sisäisen tai ulkoisen tai paradoksaalisesti edes ykseyden ja moneuden välistä dualismia.

Erityisesti Euroopassa perinteisten uskontojen kannattajamäärät ovat laskusuunnassa. Ihmiset kaipaavat kuitenkin jonkinlaista ideologiaa itsensä kehittämiseen ja olemisen selittämiseen. Vanhojen uskontojen sijaan on tullut uusia henkisyyden muotoja, jotka korostavat suvaitsevaisuutta ja elämyksellisyyttä, usein ilman metafyysisiä oletuksia. Tutkielmassani tarkastelen sitä, voiko digitalisaatio, jonka merkitys on valtavan suuri, olla uskonnon kaltainen ilmiö, johon ihmiset voisivat turvata. Pohdin ensinnäkin sitä, miksi Jumala/traditio on osin hävinnyt postmodernina aikana? Toiseksi tarkastelen sitä, mitä tästä on seurannut. Voiko kenties uskonnonkaltaisella digiuskonnolla täyttää Jumalan ja tradition häviämisen aukkoja? Kolmanneksi pohdin, voiko olla uudenlaista maallista metafysiikkaa? Tutkielman metodisena viitekehyksenä käytän systemaattista analyysia ja Grounded Theorya. Näiden ideana on tekstien ja kokemusten takana olevan käsitejärjestelmän esiin nostaminen. Postmoderni aika on saanut aikaan ensinnäkin sen, että ihminen on kääntynyt itseensä. Hän määrittelee itse etiikkansa ja tietämisensä. Ihminen itse on kohonnut Homo deukseksi Jumalan ja tradition sijaan. Toiseksi postmoderni aika on lisännyt pirstaloitumista ja hajaantumista. Tämä ilmenee erilaisten rajojen murtumisena ja olemisen viihteellistymisenä. Tradition, merkityskenttien ja suurten kertomusten merkitysten väheneminen mahdollistaa monenlaisen, esimerkiksi kaupallisen tai ideologisen, indoktrinaation. Ihmisen nostaminen keskiöön vaikuttaa transendenttisen metafysiikan heikkenemiseen, minkä seurauksena huomion kiinnittymisen tämänpuoleiseen ja itse tehtyyn uskontoon tai henkisyyteen. Näen, että läpeensä digitalisoitunut kulttuuri on yhdessä postmodernin kanssa vaikuttanut myös uskonnonkaltaisiin ilmiöihin. Digitalisaatio on ikään kuin omalakinen hyökyaalto, joka etenee lytäten kaiken alleen. Digitalisaation voimaan uskovat niin valtiovalta, yritykset kuin koulumaailmakin. Voidaankin puhua jopa digiuskonnosta. Smartin ja Hararin uskonnon määritelmiin nojaten olen päätynyt pitämään digitalisaatiota uskontona, digiuskontona. Harari jopa nimeää kaksi digiuskonnon muotoa, teknohumanismin ja datauskonnon. Kysymyksessä metafysiikan osuudesta digiuskonnossa voidaan päätyä sellaiseen ristiriitaiseen ajatelmaan, että vaikka postmoderni aika on heikentänyt perinteistä metafysiikkaa, niin kuitenkin, jos ajatellaan vaikka datauskonnon ihmisen yläpuolella olevaa kosmista informaatiovirtaa, johon ihmisen tulisi kytkeytyä, niin voidaan puhua taas metafysiikasta. Ainakin maallisesta. Näen, että postmodernin ajan ihmisen pyrkimys autonomiseksi, omaa elämää määrittäväksi olennoksi, ei ole onnistunut. Kehittyäkseen täyteen ihmisyyteen ihminen tarvitsee ulkopuolista tukea, vaikka digiuskontoa.

China represents a digital dictatorship where digital repressive measures are effectively used to control citizens and dissidents. Continuous monitoring and analysis of data of individuals, groups and organizations is the core of China’s massive digital surveillance system. Internet and social media is under censorship, information is being manipulated and certain individuals and groups are targeted. In order to achieve all of this, China makes extensive use of modern technology such as artificial intelligence and facial recognition. One particular section of the population that has had to experience the full force and scale of digital repression, are China’s own indigenous people, the Uyghurs. Based on their research, human rights organizations such as Human Rights Watch have reported that the Chinese authorities have placed Xinjiang Uyghurs under mass arrests and detentions. According to the US State Department’s recent estimates, possibly over a million Uyghurs, ethnic Kazakhs and other Muslims are being held in internment camps. The detainees are reportedly subjected to beatings, torture, rape and even killed. The plight of the Uyghurs represents the most extensive mass imprisonment of an ethnic and religious minority since World War II. China is also systematically seeking to destroy Uyghur culture and ethnic characteristics. Mosques are destroyed, the practice of religion and the use of the mother tongue are banned, children are separated from their parents and women are forcibly sterilized. On January 2021, The US Secretary of State, Mike Pompeo, gave a declaration where he named the acts China is committing against the Uyghurs and other Muslim minorities as genocide. Many liberal democracies replied with similar statements. This master’s thesis seeks to answer three main questions. First, what is digital repression, second, how does China use modern technology for digital repression, and third, how does this repression affect the Uyghurs? In addition, I consider the ethical dimension and issues associated with digital repression. This includes the broader context of repressive algorithms, such as direct or indirect discrimination, as well as human rights issues, such as privacy and freedom. This is particularly important as we witness how the world is filled with a variety of devices that utilize artificial intelligence but also allow for a new scale of control and surveillance, and as we face the current era of digital dictatorships that do not respect human rights. The current world situation also raises a serious point of reflection, as artificial intelligence has become the subject of a new kind of competition between countries. China is for example exporting its surveillance technology and facial recognition capabilities beyond its own boarders to countries like Pakistan or Zimbabwe.

Tutkielma käsittelee sveitsiläisen katolisen teologin Hans Küngin (1928 ) ja Uskonopin kongregaation välistä kiistaa vuosina 1967 1980. Vatikaanin II konsiilin (1962 1965) jälkeen Küng oli yksi katolisen maailman tunnetuimpia ja luetuimpia teologeja. Vuosina 1967 ja 1970 ilmestyneissä kirjoissa Die Kirche ja Unfehlbar? Eine Anfrage dogmatiikan ja ekumeniikan professori Küng kritikoi voimakkaasti eritoten paavin erehtymättömyysoppia, mikä oli hyvin epätavanomaista katoliselle teologille. Tämän kritiikin myötä Vatikaanissa Uskonopin kongregaatio, jonka tehtävänä on vaalia ja vastata kirkon opin puhtaudesta, alkoi kiinnostua Küngin teosten oikeaoppisuudesta. Uskonopin kongregaatio kutsui Küngin Roomaan kuulusteltavaksi hänen kyseenalaisimmista argumenteistaan, mutta Küng kieltäytyi tästä, koska hän ei kokenut kongregaation ehdottamaa kollokviota oikeudenmukaisena ja reiluna. Tästä seurasi useita vuosia kestänyt kiivas kirjeenvaihto, jossa väiteltiin lähinnä kollokvion ehdoista. Koska yhteisymmärrystä ei saavutettu, koki Uskonopin kongregaatio olleensa pakotettu tuomitsemaan kyseiset Küngin mielipiteet kirkon opin vastaisiksi vuosina 1973 ja 1975 julkaisemissaan deklaraatioissa. Merkittävää oli kuitenkin se, että näissä deklaraatioissa Küngille ei asetettu mitään rangaistuksia vaan pyydettiin vain lopettamaan ristiriitaa aiheuttaneiden mielipiteiden esittämisen. Küng kuitenkin päätyi toistamaan kritiikkinsä erehtymättömyysoppia kohtaan vuonna 1978, kun hänen maanmiehensä August Hasler julkaisi erehtymättömyysoppia käsitelleen kirjansa ja pyysi Küngiä kirjoittamaan siihen esipuheen. Uskonopin kongregaatio koki tämän selkeänä provokaationa ja merkkinä välinpitämättömyydestä deklaraatioissa asettamiaan ehtojaan kohtaan. Tämän vuoksi jouluna vuonna 1979 Uskonopin kongregaatio julkaisi deklaraation, jossa todettiin, että professori Küngillä ei ole enää edellytyksiä jatkaa katolisen teologian opettajana. Tämä tutkielma paneutuu kyseiseen kiistaan ja selvittää, mitä siinä tapahtui ja mistä siinä oli kyse. Tärkeimpinä tutkimuskysymyksinä ovat millä tavoin ja miksi Küng vastusti paavinvaltaa ja miten tämä heijastui hänen kirjoituksissaan, miksi Uskonopin kongregaatio kiinnostui Küngin teologiasta ja miten muu katolinen maailma suhtautui Küngin katolisuuteen ja kiistaan kongregaation kanssa. Näiden tutkimuskysymysten pohjalta tutkimus on rakentunut kolmeen päälukuun, jotka jokainen vastaa omaan tutkimuskysymykseen. Tutkimus lähtee liikkeelle johdannossa Vatikaanin II konsiilista, johon Küng osallistui teologisena asiantuntijana, ja jolla oli suuri vaikutus Küngin myöhempiin kirjoihin. Johdannon tarkoituksena on nostaa esille ne merkittävimmät kohdat Vatikaanin II konsiilista ja Küngin uran alulta, joilla oli merkitystä kiistan kannalta ja jotka auttavat hahmottamaan kiistan syitä. Ensimmäinen pääluku käsittelee edellä mainittuja kahta Küngin teosta, jotka vastaavat kysymykseen, miksi ja millä tavoin Küng vastusti paavin erehtymättömyysoppia. Toinen pääluku keskittyy puolestaan Uskonopin kongregaation vastareaktioon ja osapuolten väliseen väittelyyn. Kolmas pääluku rakentuu pääosin vuosien 1978 ja 1979 ympärille, jolloin kiista saavutti päätöksensä viimeisen, Küngin tuominneen deklaraation myötä. Vuodesta 1980 mukana on enää lähinnä alkuvuosi, jolloin tapauksen myötä heräsi voimakkaita reaktioita mediassa Küngin puolesta ja häntä vastaan. Lähdeaineistona tutkielmassa on käytetty Hans Küngin elämäkertoja ja teoksia, kiistaan paneutuvia lehtikirjoituksia ja osapuolten välistä kirjeenvaihtoa, joka on dokumentoitu Leonard Swidlerin toimittamaan kirjaan Küng in Conflict. Kirjallisuutena on hyödynnetty aihetta käsitteleviä tutkimuksia, joista tärkeimmät ovat kiistan seurausten kannalta Robert Nowellin Passion for Truth ja Peter Hebblethwaiten The New Inquisition. Johtopäätöksissä nousee kirjallisuuden ja lähteiden pohjalta esiin se, että kiistaa ei voi pitää dialogina, vaan se esiintyi varsin yksipuolisena saneluna, jossa Küngille ei annettu tilaa puolustaa itseään. Küng korosti kiistan alusta alkaen, että teologin velvollisuuksiin kuului myös epämukavien kysymyksien esittäminen, eikä hän saanut kirkon viranomaisilta kysymyksiinsä kaipaamiaan vastauksia ja rehellistä vuoropuhelua. Tätä voi pitää räikeänä ristiriitana Vatikaanin II konsiilin hengelle, joka pyrki korostamaan nimenomaan avoimuutta ja yhteisöllisempää päätöksentekoa yksinvaltaisuuden sijaan.