Browsing by Title

Tutkielmassa syvennytään kristillisen ylösnousemuskäsityksen juuriin ja Suomen evankelis- luterilaisen kirkon tulkintaan ylösnousemuksesta. Ylösnousemuskäsityksen rinnalle nostetaan joitakin mielenfilosofisia teorioita, jotka pyrkivät esittämään koherentin kuvauksen ihmisen mentaalisten ja ruumiillisten ominaisuuksien muodostamasta kokonaisuudesta. Mielenfilosofisia vaihtoehtoja on kolmea perustavaa laatua: 1) ruumis ja mieli ovat erillisiä substansseja, 2) ruumiilla on substanssia ja mieli on vain ruumiillinen ilmiö substanssin sijaan ja 3) on olemassa vain yhtä substanssia, joka muodostaa samanaikaisesti ihmisen fyysisen ja mentaalisen olemuksen, fyysisyyden ja mentaalisuuden ollessa vain eri aspekteja saman substanssin tarkasteluun. Nämä teoriat poikkeavat toisistaan ihmisen mentaalisuuden alkuperän, sen agenttiuden ja henkilön ”tämyyden” säilymisen suhteen. Kristillinen ylösnousemuskäsitys edellyttää kolme ehtoa ihmiskuvalta: 1) Maanpäällisen ruumiin väliaikaisuus, 2) ihmisen olemassaolon jatkuminen samana henkilönä kuoleman ja maailmanhistorian lopun jälkeen ja 3) sielu on ikuinen. Kukin näistä näkemyksistä nousevat hyvin vähäisellä tulkinnallisella kontribuutiolla Raamatun omista teksteistä ja ovat siksi olennainen osa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon teologiaa. Ei-dualistiset mielenfilosofiat kohtaavat suuria haasteita selittää identiteetin säilyminen, kun ruumis ei säilykään. Koska mikään muu substanssi kuin fyysinen ruumis ei kannattele ihmisen ”tämyyttä”, joutuu fysikalisti keksimään keinoja säilyttää ruumis elävänä kuolemankin hetkellä, jotta elämänsä hurskaasti elänyt henkilö saisi hurskaudestaan palkan iankaikkisuudessa. Dualistille tämä ei ole varsinaisesti ongelma, sillä dualistille ihmisen identiteetti on siinä, missä hänen subjektiivisesti kokemansa tietoisuus olemassaolostaankin: puhtaasti mentaalisessa sielu-substanssissa, joka on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ruumiin kanssa, kunnes ruumiin kuolema vapauttaa sielun ruumiista. Viimeisenä päivänä ruumiitta jäänyt sielu Paavalin sanoin puetaan hengelliseen ruumiiseen, joka on sopiva maailmanhistorian lopun jälkeisiin olosuhteisiin uudessa taivaassa ja uudessa maassa. Vaikka dualisti joutuu olettamaan, että on olemassa substanssi, joka on kaiken tieteellisen tutkimuksen tavoittamattomissa ja se vieläpä on vuorovaikutuksessa fyysisen substanssin eli ruumiin kanssa, on se kuitenkin pienempi älyllinen hinta kuin mitä kristillisen fysikalistin tai panpsykistin on ylösnousemuksestaan maksettava. Kristillisen fysikalistin ylösnousemus edellyttää useita epäintuitiivisia ratkaisuja ensinnäkin henkilön säilyttämiseksi samana henkilönä maallisen ruumiin muuttuessa enkelien kaltaiseksi ylösnousemusruumiiksi ja toiseksi henkilön olemassaolon jatkuvuuden takaamiseksi ruumiin kuollessa ja maatuessa.

Tässä tutkimuksessa selvitetään Seppo Jokisen kehittämän Rikotusta eheä -terapiamallin uskonnollisia käsityksiä. Tutkimusaineisto koostuu terapiamenetelmää kuvaavasta kirjasta sekä viidestä muusta Jokisen terapianäkemystä ja ajattelua valottavasta teoksesta. Päätutkimuskysymyksiä olivat: Mikä on Jokisen näkemys rikkinäisyydestä ja eheydestä? Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kysymyksiä: Miksi tulisi eheytyä ja kuinka eheytyminen tapahtuu? Näitä tutkimuskysymyksiä selvitellessä nousi esiin terapiamalliin olennaisena osana kuuluva uskonnollinen aines. Systemaattisen analyysin avulla tutkittiin terapiamallin uskonnollisia käsityksiä, väitteitä, argumentteja ja niiden taustaoletuksia. Jokinen määrittelee rikkinäisyyden psykologisin termein haavoiksi, vammoiksi ja traumoiksi. Rikkinäisyyden syyt liittyvät vuorovaikutussuhteiden ongelmiin. Hengellinen käsite ”synti” vaikutti olevan rikkinäisyyden perimmäinen syy ja selittävän sitä. Jokainen on synnin seurauksena jossain määrin rikkinäinen. Synti näyttäytyy maailmassa omana, toisten ja ulkopuolisen pahan aiheuttamana syntinä rikkinäisyyttä aiheuttaen. Rikkinäisyys ei kuitenkaan ole syntiä. Synti kuitenkin helposti takertuu ihmisen rikkinäisyyteen ja estää eheytymisen. Lisäksi se vaikuttaa ihmisen suhteeseen Jumalaan. Eheys on Jokisen mukaan ”tunne-elämän vammojen parantumista ja aikuisen tunnekäyttäytymisen oppimista”. Tämä määritelmä on psykologinen ja korostaa Rikotusta eheä -terapiamallin psykoterapeuttista otetta. Toisessa määritelmässä Jokinen luonnehtii eheytymisen tavoitetta. Eheytymisen tavoitteeksi hän asettaa ”synnistä ja sen turmeluksesta yhä enemmän eroon pääsemisen”. Tämä määritelmä painottaa eheytymisen hengellistä puolta. Tavoite voidaan nähdä eheytymisen askeleena, mutta myös sen seurauksena. Vielä Jokinen kuvailee eheyttä Jumalan kuvan kaltaisuutena, yltäkylläisenä elämänä ja lapsen kaltaisuutena sekä armona ja armollisuutena. Miksi tulisi eheytyä? Ensinnäkin Jokinen toteaa, että kukaan ei täällä maailmassa eheydy täydellisesti. Hän puhuukin riittävästä eheydestä. Ihminen saattaa kokea vain eriasteista pahaa oloa. Jumala haluaa antaa ihmiselle eheyttä, että elämä täällä maan päällä ei olisi niin vaikeaa. Toiseksi ihminen voi tuoda valoa toisen ihmisen elämään, jos itse ei ole aivan rikkinäinen. Kolmas ja todella tärkeä syy on se, että synti tarttuu ihmisen tunne-elämän rikkinäisyyteen ja tämä seikka vaikuttaa jumalasuhteeseen. Kuinka eheytyminen tapahtuu? Jokisen terapeuttinen malli koostuu psykoterapeuttisesta ja sielunhoidollisesta prosessista. Se on psykodynaamisen menetelmän sekä rukouksen ja hengellisten lahjojen käytön yhdistelmä. Psykologinen näkökulma on kuitenkin alisteinen Raamatun näkemykselle. Jokinen korostaa Raamatun arvovaltaa ja auktoriteettia ja hänen Raamattunäkemyksensä on konservatiivinen. Tahdon korostamisessa on kaikuja augustinolaisesta perinteestä. Jokinen vaikuttaa pitkälti jatkavan Erik Ewaldsin työtä herätyskristillisissä piireissä. Vapaakirkollisuudessa ja herätyskristillisyydessä tahdonratkaisu onkin korostuneemmin esillä Lutherin näkemyksiin verrattuna. Sielunhoitometodissa on keerygmaattisia piirteitä: Raamatun, rukouksen ja ripin käyttöä. Myös karismaattisen sielunhoidon elementtejä on mukana, vaikka niiden merkitys ei ole lähdeaineiston perusteella kovin korostunut. Psykologisen, psykodynaamisen tiedon merkitys terapiaprosessissa on keskeinen. Seppo Jokisen Rikotusta eheä -sielunhoitoterapiamalli sopii vain henkilöille, jotka eivät torju esirukousta ja Jumalan kohtaamista. Lähdeaineiston perusteella hän kuitenkin haluaa kristillisen sielunhoidon periaatteen mukaan tarjota ihmisille apua ilman ehtoja.

Kriminologia ja moraalifilosofia ovat tutkimushistoriallisesti vahvasti sidoksissa toisiinsa. Kriminologiset teoriat ja näiden teorioiden mukaisesti toteutetut soveltavat tutkimukset asettavat lähtökohdikseen samoja elementtejä, joita moraalifilosofinen näkemys oikean ja väärän toiminnan perimmäisinä syinä olettavat. Moraalifilosofisessa tutkimusperinteessä rikollisuuden ajatellaan johtuvan ihmisen toiminnasta, joka luonteensa tai ajattelunsa perusteella tekee tekoja. Koska moraali on ennen kaikkea yhteiskunnallinen ilmiö, myös ulkopuoliset tekijät huomioidaan rikollisuuden syiden tarkastelussa. Kriminologia tieteenä taas selittää empiirisesti rikollisuuden syiden johtuvan sekä yksilön ominaisuuksista että sosiaalisesta ympäristöstä, mutta samalla kriminologisessa tutkimusperinteessä hyväksytään se, että rikollisuuteen liittyy mahdollinen määrittämätön tekijä, joka omalta osaltaan vaikuttaa siihen, miksi tietystä yksilöstä tulee rikollinen. Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella moraalifilosofisesta näkökulmasta sellaisten ihmisten moraaliajattelua, jotka ovat syyllistyneet rikokseen. Tutkimuskysymyksenä esitän mikä osuus moraaliajattelulla on rikollisuudessa ja minkälaiseen moraalifilosofiseen teoriaan kriminologinen tutkimus rikollisuuden syiden selittämisessä voisi sopia siten, että se syventää ymmärrystä ja laajentaa niitä oletuksia, jotka empiiristen tutkimusten ja teorioiden taustalla on. Tutkielman tarkoituksena on siten tarkastella, minkälainen moraalifilosofinen teoria tai viitekehys voisi tukea kriminologista tutkimusta ja sen teorioiden soveltamista. Tämän tutkielman tutkimusmetodina toimii systemaattinen analyysi, jossa keskiössä on käsitteiden, käsitejärjestelmien sekä niiden keskinäisten suhteiden selvitys. Moraali ja rikollisuus ovat ilmiötä, joita voidaan lähestyä monen eri tieteen näkökulmasta. Näin ollen erityisesti moraalin käsite ja määritelmä riippuvat siitä, minkä tieteenalan viitekehyksestä moraalia tarkastellaan. Rikollisuuden määritelmä taas tieteenalasta riippumatta on yhtenäisempi; rikollisuus on toimintaa, joka on vastoin yhteiskunnan määrittämää normistoa. Vaikka käsitteiden määritelmistä ei ole yksiselitteistä tarkkuutta, sanojen merkityksiä tarkastelemalla voidaan jäsentää ja esittää huomioita erilaisista ajattelutavoista sekä sosiaalisista ilmiöistä. Tässä tutkielmassa tarkastelen rikollisuuteen ja moraaliajatteluun liittyviä käsitteitä, käsitteellisiä yhteyksiä sekä käsitejärjestelmiä moniulotteisen lähdekirjallisuuden pohjalta, joka koostuu filosofisista, kriminologisista ja näitä tieteitä yhdistävistä teoksista. Moraalifilosofisesta näkökulmasta voidaan perustellusti väittää, että sellaisen käyttäytymisen taustalla, jossa toimitaan vastoin sitä, minkä ajatellaan olevan hyvää ja oikeudenmukaista ja rikotaan yhteiskunnan sääntöjä, on yksilöllinen moraaliajattelu. Moraalisessa toiminnassa yksi keskeisin tekijä on oikeudenmukaisuusajattelu, jonka tavoitteena on soveltaa universaaleja moraalisääntöjä. Tiettyjen tekojen kriminalisointi perustuu oikeudenmukaisuuteen ja ihmisarvon kunnioittamiseen, joihin myös säädetty laki nojautuu. Kun moraalinen toiminta mielletään hyvänä, oikeana ja oikeudenmukaisena toimintana, joka kohdistuu sekä toisiin ihmisiin että yksilöön itseensä, moraalinen toiminta voidaan samaistaa ihmisarvoa kunnioittavaan toimintaan ja inhimillistä käyttäytymistä voidaan tarkastella siitä näkökulmasta, mitä se kertoo toimijan asennoitumisesta ihmisyyteen. Ihmisarvon kunnioittaminen ilmentää moraalin yleismaailmallista olemusta, ja näin ihmisarvoa kunnioittavan toiminnan tarkastelussa teoreettisena viitekehyksenä voisi toimia Veikko Launiksen muotoilema arvokkuusetiikka, jossa ihmisarvo luo perustan ihmisen kunnioittamiselle ja oikeudenmukaisuudelle, jotka ohjaavat kaikkea inhimillistä toimintaa. Moraalifilosofian lähtökohtana on tarkastella rikollisuutta moraalisena ilmiönä, kun taas empireisenä tieteenä kriminologian tavoitteena on selittää rikollisuuden syitä huomioimalla yksilöiden vaihteleva alttius rikkoa yhteisön määrittelemiä normeja. Moraalifilosofisen näkökulman huomioiminen ja tiedostaminen tutkimuksen taustalla voi syventää ymmärrystä rikollisuudesta ilmiönä ja laajentaa niitä oletuksia, joita empiiristen tutkimusten ja teorioiden taustalla on.

Etelä-Afrikassa kansalaisjärjestöt ovat merkittävä yhteiskunnallisia toimijoita, jotka tuottavat erityisesti vähävaraisille suunnattuja sosiaali- terveys- ja hyvinvointipalveluita. Ne ovat valtiollisten ja maakunnallisten tahojen, sekä yksityisten lahjoittajien taloudellisesti tukemia tahoja, jotka joutuvat tasapainottelemaan työkentältä nousevien suurten tarpeiden ja lahjoittajien toiveiden välillä. Länsi-Kapin maakunnassa on sälytetty erityisesti uskonnollissävytteisille kansalaisjärjestöille toive toimia moraalisena selkärankana korkeaa rikollisuutta ja HIV/AIDS:in leviämistä vastaan. Etelä-Afrikassa syrjäytymisvaarassa olevat nuoret naiset kärsivät erityisesti köyhyydestä, työttömyydestä, väkivalta- ja seksuaalirikollisuudesta ja HIV/AIDS:n leviämisestä. Daniel Louw on laatinut nelikentän, jossa uskonnolliset suhtautumistavat voidaan luokitella neljään eri tapaan, joiden välillä tapahtuu keskinäistä liikehdintää. Sen lisäksi käytin teoreettisena viitekehyksenäni Banduran toimijuus-teoriaa, joka kiinnittää huomiota siihen, millaisia mahdollisuuksia yksilöllä on toimia ympäristössään päämäärätietoisesti. Tutkielmassani tarkastelen, miten uskonnollissävytteiset kansalaisjärjestöt suhtautuvat syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin naisiin. Tutkimusaineistona minulla on kolmen järjestöjohtajan haastattelut ja kaksi havainnointiaineistoa, sekä laaja nettiaineisto, joka koostuu valtion ja maakunnanraporteista ja kuvakaappauksista ja tallennuksinaeri järjestöjen ja tahojen Internet-sivustoilta ja Facebook-päivityksistä. Haastattelut ja havainnoinnit tein paikan päällä Etelä-Afrikassa. Haastattelut ja suurin osa sähköisestä aineistosta olivat HIV/AIDS:n leviämisen vastaista työtä tekevästä kansalaisjärjestöstä, kirkkojen kanssa aktiivista yhteistyötä tekevästä lastensuojelujärjestöstä, sekä paikallisen kirkon yhteydessä toimivasta kansalaisjärjestöstä. Analysoin aineiston jakamalla sen ensin Daniel Louwin hengellisyyden nelikentän neljään suhtautumistapaan. Tämän jälkeen jaoin aineiston aineistonanalyysimenetelmällä alakategorioiksi. Yleisesti ottaen kansalaisjärjestöjen suhtautumistavassa syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin naisiin korostui diakonisuus: naisille oli tarjolla runsaasti erilaista aineellista apua, sekä neuvontaa, mikä kävi ilmi erityisesti haastatteluista ja havainnoinneista, sekä järjestöjen kotisivuilta. Yhdessä tekemistä oli tarjolla jonkin verran vähemmän ja se näkyi erityisesti Facebook-päivityksissä. Toiminnallisuuden näkökulmasta järjestöt toimivat mahdollisuuksien ja aktiviteettien tarjoajina, mutta nämä määriteltiin selkeästi järjestöjen, ei nuorten itsensä lähtökohdista käsin. Eniten liikkumatilaa toimintansa järjestämisessä oli kirkon yhteydessä toimivalla kansalaisjärjestöllä ja kirkkojen diakonialla, joiden liikkumatila ja toiminnan tavoitteet eivät olleet niin tarkasti rajattu kuin muilla kansalaisjärjestöiltä. Kielteisistä suhtautumistavoista epäluottamusta nuorten naisten motivaatioon, kykyihin ja haluun parantaa omaa elämäänsä esiintyi jonkin verran. Paheksuntaa aiheuttivat erityisesti nuorten naisten runsas päihteidenkäyttö, teiniraskaudet ja irtosuhteet. Opilla torjumista esiintyi myös jossain määrin kaikissa järjestöissä, joiden johtajia haastattelin. Yleisesti ottaen järjestöt suhtautuivat siis nuoriin naisiin kannustavasti ja tarjosivat heille sellaisia neuvoja, apua ja vapaa-ajan käyttötapoja, kuin olettivat näiden tarvitsevan. Näin nuorten tavaksi toteuttaa toimijuuttaan järjestöjen piirissä jäi sen valikoiminen, minkä järjestöjen asiakkaiksi he hakeutuivat ja miten intensiivisesti he ottivat osaa niiden toimintaan.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan rippikoulun oppikirjojen seksuaali- ja perhe-etiikkaa. Huomion kohteena ovat erityisesti oppikirjojen sisältämät käsitykset, ihanteet ja oppikirjojen keskeiset eroavuudet. Tutkimuksen taustassa valotetaan rippikoulun lähtökohtia ja sille asetettuja tavoitteita. Suomalainen rippikoulu on laadukas, vaikuttava ja kansainvälisesti ainutlaatuinen. Rippikoululla on myös keskeinen asema nuorisokulttuurissa ja kirkon kasvatustyössä. Taustassa luodaan myös katsaus yhteiskunnassa käytyyn seksuaalieettiseen keskusteluun ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon perhe- ja seksuaalietiikkaan. Kirkon kantaa moniin seksuaalieettisiin kysymyksiin pidetään epäselvänä, ja muutosvaatimukset kirkon seksuaaliopetusta kohtaan ovat sekä voimakkaita että ristiriitaisia. Tutkimusaineistona on kuusi piispainkokouksen hyväksymää rippikoulun oppikirjaa, jotka on julkaistu Rippikoulusuunnitelma 2001:n ilmestymisen jälkeen. Kyseiset oppikirjat ovat Elämänpuu, Ihan sama, Oma ripari, Quo vadis?, Sanktus sekä Tunnetko tien. Tarkastelun kohteeksi oppikirjoista on rajattu seksuaalisuutta ja perhettä käsittelevät luvut sekä neljännen ja kuudennen käskyjen selitykset. Tutkimuskysymyksiä on kolme: millaisia käsityksiä seksuaalisuudesta ja perheestä rippikoulun oppikirjat sisältävät, millaisia seksuaali- ja perhe-eettisiä ihanteita oppikirjat ilmentävät ja mitkä ovat oppikirjojen keskeiset erot? Tutkimuksen menetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Analyysi rajattiin oppikirjojen tekijöiden tuottamaan materiaaliin eli varsinaiseen oppiainestekstiin. Aluksi aineistosta eriteltiin analyysiyksikköjä. Analyysiyksiköistä muodostettiin luokittelun avulla ryhmiä. Ryhmiä yhdistelemällä luotiin aihekategorioita, joita yhdistelemällä puolestaan luotiin tutkimuksen pääkategoriat. Pääkategorioita on viisi: tunteet, parisuhteessa eläminen, avioliitto, seksuaalisuuden monimuotoisuus ja perhe. Tulosluvussa oppikirjoissa esiintyvät seksuaali- ja perhe-eettiset sisällöt esitellään teemoittain. Käsitykset, ihanteet ja erot kulkevat jokaisen teeman sisällä. Oppikirjojen sisältöjä peilataan myös piispojen puheenvuoroihin seksuaalisuutta ja perhettä koskien. Tulosten tarkastelussa tutkimustuloksia tarkastellaan edeltävää lukua tiiviimmin ja nostetaan esiin joitakin keskeisiä huomioita tutkimuksen teoriataustasta. Oppikirjojen käsityksen mukaan seksuaalisuus pohjautuu Jumalan luomistyöhön. Ihanteen mukaan kahdeksi eri sukupuoleksi luominen tulisi olla pohja yksilön seksuaaliselle toiminnalle. Avioliitossa miehen ja naisen välinen suhde toteutuu parhaiten Jumalan tarkoittamalla tavalla, ja avioliitto on myös turvallinen ympäristö perheelle. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että rippikoulun oppikirjojen tekijät ovat hyvin perillä nuoren elämään kuuluvista seksuaalisista ulottuvuuksista ja perhe-elämässä kohdattavista ongelmista. Oppikirjoissa esitellään kristillisen seksuaali- ja perhe-etiikan ihanteet, mutta samalla tiedostetaan, etteivät nämä ihanteet läheskään aina toteudu. Ennen kaikkea rippikoulun oppikirjojen seksuaali- ja perhe-etiikassa korostuu ihmisen arvostaminen ja kunnioittaminen, olipa hän kuka tai millainen tahansa. Oppikirjojen eroavuudet ilmenevät aiheiden puuttumisena, kantaa ottamattomana tai vahvasti kantaa ottavana ilmaisutapana. Keskeiset erot tulevat ilmi sellaisissa aiheissa kuin avoliitto, esiaviollinen sukupuoliyhteys ja homoseksuaalisuus. Nämä teemat ovat olleet keskustelun aiheena myös kirkon perhe- ja seksuaalietiikassa.

Tutkielmassani tarkastellaan 2000-luvulla kirjoitettua suomalaista detox-opaskirjallisuutta rituaalitutkimuksen, rituaalisen puhtauden tutkimuksen sekä modernin sekulaarin askeesin käsitteen valossa. Aineistona toimii neljä opasta, jotka kaikki ohjaavat lukijaansa lyhytaikaiseen ruokavalion muutokseen tavoitteenaan puhdistava vaikutus. Tutkimusmetodina tutkielmassani toimii teorialähtöinen sisällönanalyysi. Koostetun teoreettisen viitekehyksen pohjalta tunnistan aineistosta valittujen sisällöllisten teemojen esiintymistä. Tutkielmani selvittää, mitä Catherine Bellin rituaaliteorian rituaalisen ja rituaalinkaltaisen toiminnan piirteitä aineistossa esiintyy. Kategorioiden rungoksi muodostuvat erottautumisen, muodollisuuden, kaavamaisuuden, sääntökeskeisyyden, performanssin, menneisyyteen ja perinteisyyteen vetoamisen, sääntöjen ja muuttumattomuuden, vaikuttavuuden tavoittelun ja pyhän symboliikan kategoriat. Tutkimuksessa havaittiin, että aineiston oppaista on mahdollista löytää näitä piirteitä. Oppaiden välillä on vaihtelevuutta, eikä kaikista oppaista ole mahdollista tunnistaa kaikkia rituaalisen ja rituaalinkaltaisen toiminnan piirteitä. Lisäksi tutkielmassani analysoitiin, miltä aineisto näyttäytyy Mary Douglasin rituaalisen puhtauden käsitysten valossa. Tutkimuksessa havaittiin, että detoxin tarve voidaan nähdä kumpuavan kehon puhtaana pitämisen tarpeesta. Puhtaan ja lian kognitiiviset ja moraaliset ulottuvuudet ovat esillä oppaiden sisällöissä. Puhtaus vertautuu aineistossa käsityksiin terveellisyydestä. Rajanvedot sallittujen- ja ei sallittujen ruoka-aineiden ja aktiviteettien välillä voi ymmärtää yhteisön ja yksilön rajanvedoiksi ja kategorisoinneiksi, joilla yksilö ja yhteisö jäsentää maailmaansa ja vahvistaa identiteettiään. Tutkielmani myös selvitti, kuinka aineiston oppaat istuvat Julia Twiggin modernin sekulaarin askeesin määritelmään. Analyysissa havaittiin, kuinka detox-oppaiden rituaalin piirteet voi ymmärtää puhdistamiskäytännöiksi, joilla yksilö tavoittelee terveyttä ja irrottautumista ympäröivästä, saastuneesta maailmasta. Kehon ja oman toiminnan kontrollin tavoitteena voi ymmärtää olevan psykofyysisen ihanneminän saavuttaminen. Vertaaminen länsimaisen historiallisen askeesin kanssa myös osoitti, että käytänteistä on mahdollista löytää yhtymäkohtia kuten mielen ja tunteiden hallinnan tavoitteleminen. Pohdin myös, voivatko oppaat toimia mahdollisina modernin ihmisen merkityksen ja pyhän paikantajina. Analyysi osoitti, kuinka aineiston oppaissa esiintyvä puhtaus voidaan ymmärtää yhtenä mahdollisena tällaisena. Pyhän kategorian soveltaminen sekulaariin ilmiöön osoitti, kuinka moderni ihminen merkityksellistää ja jäsentää maailmaansa, vahvistaa identiteettiään ja erottaa itsensä muista. Tämä luo myös yhtymäkohtia historiallisen askeesin kanssa ja osittaa uskonnollisesti motivoituneen ja ei uskonnollisesti motivoituneen askeesin merkitysten samankaltaisuutta.

Tässä tutkielmassa tarkastelen uskonnollisia rituaaleja kognitiivisen uskontotieteen näkökulmasta. Kognitiivinen uskontotiede on moderni tutkimusala, jonka tutkimuskohde on ihmisen uskonnollisuus. Tämän Pro gradu -tutkielmani tutkimustehtävänä on tarkastella kognitiivisen uskontotieteen käsityksiä ihmisten uskonnollisuudesta ja uskonnollisista rituaaleista. Tutkin millä selitetään uskonnollista ajattelua ja toimintaa ja mitkä kognitiiviset mekanismit vaikuttavat niiden taustalla? Tämän lisäksi tarkastelen uskonnollisia rituaaleja ja kuoleman merkitystä uskonnollisissa järjestelmissä. Miksi ihmisten katsotaan harjoittavan rituaalista tai uskonnollista rituaalista toimintaa ja mitä eroa näillä on? Miksi hautaamisrituaalit ovat niin merkittäviä rituaaleja kaikkialla maailmassa? Pohdin myös, voisiko kuolemanpelko selittää uskonnollista toimintaa. Tutkielma on metodiltaan filosofinen analyysi, jossa tarkastelen tutkimuskirjallisuudesta esiin nousevia käsitteitä ja väitteitä. Kirjassaan Re Thinking Religion Robert N. McCauley ja E. Thomas Lawson esittävät kokonaisvaltaisen teorian uskonnoista. Teorian taustalla vaikuttaa voimakkaasti generatiivinen kielitiede ja erityisesti yhdysvaltalaisen kielitieteilijän Noam Chomskyn universaalin kieliopin teoria. Samoihin aikoihin ranskalainen antropologi Pascal Boyer esitteli omat käsityksensä ihmisen kognitiivisten prosessien vaikutuksista uskonnollisten traditioiden välittymiseen. Boyerin mukaan hautaamisrituaaleissa on useiden muiden rituaalien tapaan kyse sosiaalisten suhteiden uudelleen määrittelystä, eli yhteisön jäsenen poistumisesta ja useimmiten siirtymisestä esi-isäksi. Jos kuoleman pelko selittäisi uskonnollisuutta, tällöin rituaalien tulisi kohdistua ihmiseen itseensä. Tätä oleellisempaa Boyerin mukaan onkin ruumiin tuottamat lukuisat päätelmät. Eli myös hautaamisrituaalien merkityksellisyyttä tulee etsiä kognitiosta. Keskeisimpinä lähteinä ovat Robert N. McCauleyn ja E. Thomas Lawsonin Bringing Ritual to Mind (2002) sekä Pascal Boyerin Ja ihminen loi jumalat (2007). Edellä mainittuja kirjoittajia voidaan pitää merkittävimpinä kognitiivisen uskontotieteen tutkimuksen ja teorian kehittäjinä.

Käsittelen pro gradu -tutkielmassani amerikkalaisfilosofi Robert Koonsin kosmologista argumenttia. Koons pyrkii argumentillaan osoittamaan, että kosmoksella täytyy olla välttämätön ensimmäinen syy. Tutkielmani tavoitteena on selvittää, onko Koonsin argumentti onnistunut. Toteutan tämän erittelemällä argumentin loogisen rakenteen ja arvioimalla sen oletusten uskottavuutta filosofisen analyysin keinoin. Ensimmäisessä pääluvussa kuvailen Koonsin argumentin metafyysistä taustaa, esittelen itse argumentin ja analysoin sen loogisen muodon. Koons rakentaa argumenttinsa sellaisen tosiasiaontologian varaan, jossa termillä ”tosiasia” viitataan sellaisiin konkreettisiin entiteetteihin kuin tilanteet, tapahtumat ja asiaintilat. Koons soveltaa tosiasioihin mereologian eli osien ja kokonaisuuden teorian periaatteita. Hän muotoilee argumenttinsa pääosin deduktiivisesti, mutta hyödyntää myös kumoutuvaa päättelyä, jossa premissien totuus ei takaa johtopäätöksen totuutta, vaan tekee johtopäätöksen hyväksymisen järkeväksi. Toisessa pääluvussa käsittelen Koonsin esittämät vastaukset useisiin mahdollisiin kosmologisen argumentin kritiikkeihin ja arvioin, miten hyvin Koons onnistuu puolustamaan argumenttiaan näiltä kritiikeiltä. Koons vastaa moniin perinteisiin kritiikkeihin ja haasteisiin, kuten David Humen ja Bertrand Russellin esittämiin vastalauseisiin ja äärettömän regression ongelmaan. Johtopäätöksenä on, että Koonsin argumentti välttää hyvin useimmat tavalliset kosmologisen argumentin ongelmakohdat. Jäljelle jää kuitenkin yksi ongelma, johon Koonsin argumentti ei vastaa riittävällä tavalla: äärettömän regression ongelma. Tämä käy kuitenkin ilmi vasta kolmannessa pääluvussa. Kolmannessa pääluvussa esittelen, analysoin ja arvioin Koonsin argumentista käytyä keskustelua. Koonsin argumenttia ovat kirjoituksissaan käsitelleet J. Howard Sobel, Graham Oppy, David Alexander ja Emanuel Rutten. Keskustelua on käyty erityisesti Koonsin tosiasiaontologiasta sekä hänen kausaaliperiaatteestaan, jonka mukaan kokonaan kontingenteilla tosiasioilla on tavallisesti jokin syy. Argumentoin, etteivät kriitikot onnistu osoittamaan mitään vakavaa ongelmaa Koonsin tosiasiaontologiassa. Tosiasiaontologian lopullinen arvioiminen vaatisi kuitenkin lisää tutkimusta. Tulen myös siihen johtopäätökseen, etteivät kausaaliperiaatteen kritiikit ole onnistuneita. Rutten kuitenkin osoittaa kaksi ongelmaa, joihin Koonsilla ei ole riittävää ratkaisua: Koons ei onnistu osoittamaan, ettei kosmoksen syyllä itsellään ole mitään syytä, eikä siten pysty sulkemaan pois äärettömän syiden regression mahdollisuutta. Hän ei myöskään esitä mitään hyvää perustetta sen puolesta, että jokainen fysikaalinen tosiasia on kontingentti. Näiden ongelmien vuoksi tutkielmani johtopäätöksenä on, ettei Koonsin kosmologinen argumentti ole täysin onnistunut.

Main aim of this study is to understand the role of the church in Georgian politics, from start of the fall of the Soviet Union till the present days. How church gained power, how they behaved through different ruling parties, how they become from the poorest institution in Georgia to one of the most powerful and rich ones. How they communicate with state, do they interfere in states business, what is the relationship between state and church? All of these questions will be asked in thesis and answered feasibly. Main source materials of the thesis are, interviews with politicians and clerics as well as detailed analysis of newspaper articles, ombudsman annual reports, TV programs and financial data analysis from past 27 years. My thesis is unique in a way that not so much is written in academic circles in Georgia about church and state relationship, it was very hard to find credible book or research in this field, of course there are some works which I analyzed in detail, but as I mentioned this research is unique so it was very hard to gather and structure all the materials about church that was available. Even though it was very hard to find one clear answer, I think that reader will understand the role of the church in Georgian politics, after sixty pages I gradually came to an answer, church needs state and state needs church, even though sometimes both state and church denies, the involvement in one another business, through analysis of the facts and different cases, conclusion is the same every time, state and church are not fully separated in Georgia.

Tämän tutkielman tavoite oli selvittää, miten Johanneksen ilmestyksen ensimmäiset vastaanottajat ymmärsivät ja tulkitsivat lukujen 17 ja 18 Babylon-kuvauksia. Tutkielman hypoteesi näkyy myös sen otsikosta. Hypoteesi on, että Johannes itse sekä hänen sanomansa ensimmäiset vastaanottajat tulkitsivat Babylonin tarkoittavan silloisen suurvallan Rooman pääkaupunkia, Roomaa. Kaikki tutkijat, joiden tutkimuksia käytin, ottivat tämän hypoteesin mahdollisuuden hyvin todennäköisenä tulkintana. Osa vanhemmista tutkijoista oli myös Jerusalemin kannalla. Tämä tulkinta johtui usein siitä, että oletettiin Vanhan testamentin vaikutteet otetun ikään kuin suoraan Johanneksen sanomaan. Eli nämä tutkijat eivät ehkä ole myöntäneet sitä, että Johannes on kyllä ottanut vahvoja vaikutteita VT:n profeettakirjallisuudesta, mutta hän on soveltanut niiden ilmaisuja tehokkaasti oman aikansa tilanteisiin. Hän puhutteli oman aikansa ihmisiä Vähässä-Aasiassa, Rooman vauraassa provinssissa. Babylon-analyysin jälkeen lähdin analysoimaan mahdollisen Rooman muita roolihahmoja, kuten ”porttoa” sekä pedon selässä istuvaa naishahmoa. Otin jae jakeelta huomioon kuvausten taustat, joista hyvin usein löytyi tutkijoiden avustamana vanhatestamentillisia vaikutteita. Näin myös pedon analysoinnin yhteydessä. Paljastui, että Babylon oli VT:n esimerkin mukaisesti vahvasti persoonallistettu eli personifioitu kaupunki. Sitä kutsuttiin portoksi ja kuvattiin pedon selässä istuvaksi loisteliaaksi ja verenhimoiseksi naishahmoksi. Porttouteen liitettiin jo samoja ominaisuuksia kuin Jesajan, Jeremian ja Hesekielin, Hoosean sekä Nahumin kirjoissa. Niissä porttouteen liittyi Jahven vastainen asenne ja teot kautta linjan, kuvattiin portolla sitten Jumalan omaisuuskansaa tai kaupunkia. Kaikista suurimpana syntinä tähän ilmaisuun liittyi kuitenkin Jahven näkökannalta vääränlaiset uskonnolliset aktiviteetit. Myös luvuissa 17 ja 18 tämän nimikkeen käyttö tuntui merkitsevän samaa. Rooman ja Vähän-Aasian uskonnolliset tavat, erityisesti keisarilliseen kulttiin liittyneet aktiviteetit olivat portto-sanan käytön kautta kritiikin kohteena. Hahmojen muut ominaisuudet, kuten varakkuuden korostus pedon selässä istuvan hahmon yhteydessä oli myös selvä viite taloudellisesta ja sosiaalisesta kritiikistä. Tosin talouteen liittyviin asioihin, kuten ammattikiltojen kokouksiin liittyi vahvasti myös uskonnonharjoitusta, joten tuon ajan arkielämä kaikkine toimintoineen kosketti paljon enemmän uskontoa ja uskonnollista toimintaa kuin nykyään. Myös kristittyihin ja juutalaisiin pitkin ensimmäistä vuosisataa kohdistuneet hajanaiset väkivallanteot heijastuivat hahmojen kuvauksissa. Peto todennäköisesti ymmärrettiin niin Rooman valtakunnan kuin sen edustaman antikristillisen maailmanvallan kuvauksena. Lähestyin näihin hahmoihin Novum Testamentumin rekonstruoitujen tekstien kautta.