Browsing by Title

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten rukoilu esitetään Aku Louhimiehen elokuvissa, ja millaisiin rukouskategorioihin elokuvien rukoukset jakautuvat. Louhimies on ohjannut yhdeksän kokopitkää elokuvaa vuosina 2000–2017, ja hänen tuotantoaan on palkittu laajasti myös kansainvälisellä tasolla. Tutkimustuloksia tarkastellaan myös aikaisemman tutkimukseni valossa. Tutkimusmetodina tutkielmassa käytetään teoriaohjaavaa sisällön analyysia, jossa hyödynnetään representaatioteoriaa ja temaattista analyysia. Elokuvien uskontotieteellinen tutkiminen on tärkeää ja ajankohtaista, sillä elokuvien kautta voidaan tarkastella myös laajempaa sosiohistoriallista kontekstia, jossa ne on tuotettu. Elokuvalla voi olla tärkeä rooli uskonnon edistämisen kannalta ja se voidaan nähdä antamassa vastauksia ihmisten uskonnollisiin kysymyksiin. Elokuva voi toimia myös eräänlaisena teologian keskustelukenttänä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu Sarah Bänziger, Jaqcues Janssen & Peer Scheepersin sekä Margaret Poloma & Brian Pendletonin tutkimuksista nousseiden rukouskategorioiden ympärille. Bänziger ym. tutkimuksesta nousee esille uudenlainen jumaliin kohdistumaton rukouksen ulottuvuus, jonka avulla voidaan tarkastella esimerkiksi ihmiseen itseensä kohdistuvaa mietiskelyä. Poloma & Pendletonin rukousjaottelun mukaan kristilliset rukoukset voidaan jakaa muun muassa rituaaliseen ja anovaan rukouskategoriaan. Louhimiehen elokuvissa rukoilijana on pappi, läheinen ja/tai ahdistunut ihminen. Suurin osa rukouksista nousee ahdistavan tilanteen keskeltä. Lähes kaikki elokuvien rukoukset osoitetaan kristinuskon Jumalalle. Toinen elokuvissa ilmenevä rukoilun kohde on kuollut läheinen. Elokuvat sisältävät hyvin vähän yksilöllisempää jumaliin kohdistumatonta rukousta. Louhimiehen elokuvat luovat kuvaa, jonka mukaan suomalainen rukoilija on hädän keskellä Jumalan puoleen kääntyvä ahdistunut ihminen. Rukoiluun liittyy häpeää ja nöyristelevää asennetta suhteessa muihin ihmisiin ja Jumalaan. Elokuvissa korostuu myös yksinäisyyden teema suomalaisen rukoilijan ympärillä. Elokuvien rukouksista nousee esille uudenlainen tukahdutetun rukouksen teema. Erityisesti kristinuskon Jumalalle kohdistetut rukoukset nousevat joko hiljaisuudesta tai ne tuntuvat jäävän kesken. Poikkeuksen tähän tekevät Louhimiehen elokuvien sota-aikaan sijoittuvat pidemmät ja valmiimman oloiset rukoukset. Tutkin aikaisemmin Zaida Bergrothin elokuvien rukouskohtauksia, ja niissä rukoilija lähestyy rukoilun kohdetta muun muassa rohkein kysymyksin saamatta niihin kuitenkaan vastausta. Louhimiehen elokuvien rukoilijoiden Jumalalle osoitetut kysymykset ja asiat tuntuvat sammuvan ennen kuin rukous on oikein alkanutkaan. Bergrothin elokuvien rukouskohtauksista noussut mykän Jumalan teema näyttäytyy Louhimiehen elokuvissa enemmän tukahdutetun rukouksen teemana.

Tutkimuksen tehtävänä on analysoida F.S. Michaelsin teoriaa taloudellisesta monokulttuurista ja taloudellisesta mestarikertomuksesta. Kyseisten käsitteiden tarkoitus on kuvailla länsimaisten yhteiskuntien ilmapiiriä – kuinka taloudelliset aatteet ohjaavat yhteiskuntaa. Tutkimus myös analysoi perusteellisemmin taloudellisen monokulttuurin vaikutuksia elämän kuudella eri osa-alueella. Tutkimusta läpäisevät mm. seuraavat kysymykset: - onko kuluttaja terminä tarpeeksi riittoisa kuvailemaan ihmisen identiteettiä taloudellisen monokulttuurin vallitsemassa yhteiskunnassa? - mahdollistaako taloudellisen monokulttuurin vallitsema yhteiskunta ihmisen välineellistämistä yritysten palvelukseen? Tutkimus myös nojaa taloustieteiden tohtorin Juha Panulan tutkimuksen johtopäätökseen, että moraali ja talous luovat toisistaan täysin erilaisen käsitemaailman, jonka myötä moraali ja talous ovat eriytyneet. Nyky-yhteiskunnan haaste onkin kutoa moraalin ja talouden eriytyneisyys yhtenäisemmäksi: kuinka talouden tulisi olla hyvinvointia edistävä väline, eikä päämäärä, niin kuin se nyky-yhteiskunnassa näyttäytyy. Tutkimus myös analysoi rahan ja moraalin jännitettä historian eri vaiheissa ja sitä, että mitkä tekijät ovat vaikuttaneet kapitalismin syntyyn. Tutkimus myös käsittelee lyhyesti markkinoinnin etiikkaa. Markkinointi ja mainonta ovat osoittautuneet suhteellisen vahvaksi vaikutusmuodoksi ja näyttää ylläpitävän kuluttajakeskeistä ilmapiiriä. Myös mainonnan itsesääntelytoimikunta on osoittautunut riittämättömäksi ennalta ehkäisemään epäeettistä mainontaa. Tutkimus myös esittää katolilaisen sosiaalitraditio toimikunnan ehdotuksen käytännön projektista, minkä tarkoituksena on saada moraalia ja taloutta yhtenäisemmäksi. Metodityyliltään tutkimus on kirjallisuusanalyysilähtöinen.

Tutkimuksessani haen vastausta kysymykseen, miten luottamus rakentuu yhdysvaltalaisen Russell Hardinin luottamusmallin (trust as encapsulated interest) mukaan ja miten hänen interpersoonaalinen mallinsa soveltuu yksilön ja sosiaalisen instituution välisiin ja instituution sisäisiin luottamussuhteisiin. Menetelmänä käytän käsiteanalyysiä. Pääasiallisina lähteinäni ovat Hardinin perusteokset Trust and trustworthiness (2002) sekä Trust (2006). Luottamuksella Hardin tarkoittaa riippuvuussuhdetta, jossa osapuolten intressit nivoutuvat yhteen kausaalisesti. Intressillä hän viittaa asiantilaan, jota toimija pitää hyvänä ja jota hän arvostaa siinä määrin, että hän toivoo sen toteutumista ja jota hän on omalla toiminnallaan valmis edistämään. Luottamuksessa on kysymys luottajan ja luotetun välisestä relaatiosta, joka rajoittuu tiettyyn kohteeseen. Yleistä luottamusta ei Hardinin mukaan ole. Luottamus voi olla yksisuuntaista tai vastavuoroista. Erityisesti ryhmissä ja pienissä yhteisöissä, joissa jäsenten välinen vuorovaikutus on tiivistä, luottamussuhteet ovat keskinäisiä ja lujia. Luottamus perustuu rationaaliseen harkintaan ja se on luonteeltaan intentionaalista ja strategista. Luottaja ottaa riskin toiseen luottaessaan. Pahimmassa tapauksessa hän voi tulla petetyksi. Epäluottamus on luottamuksen tavoin kognitiivinen käsite ja kuuluu samaan käsiteperheeseen kuin tieto ja uskomus. Yhteistoiminnan tarkastelussa tukeuduin kolmen yhteistoimintatilan, minä-tilaisen, ryhmäsuuntautuneen minä-tilaisen ja me-tilaisen mukaiseen jaotteluun. Ryhmäsuuntautuneessa minä-tilaisessa toiminnassa jäsenten intressit nivoutuvat yhteen saman päämäärän kautta. Jäsenet toimivat ryhmässä, jossa heidän välisensä luottamus on yksi- tai kaksisuuntaista. Tällaisia ovat hyvin toimivan ryhmän ja instituution sisäiset suhteet. Me-tilaisessa yhteistoi-minnassa jäsenet toimivat ryhmänä, ”kuin yhtenä miehenä”. Heidän intressinsä nivoutuvat yhteen yhteisöön kuulumisen ja ryhmänä toimimisen kautta. Luottamus on vastavuoroista (trust in thick relationships). Selkeästi rajatuissa tehtävissä, kuten kirurgisessa operaatiossa, musiikkiesityksissä ja poliisioperaatioissa, joissa osallistujien määrä on pienehkö, me-tilainen toiminta on toiminnan onnistumisen edellytys. Todennäköisesti suurenkin instituution kriisitilanteiden hoitaminen onnistuu parhaiten me-tilassa toimimalla. Maan hallitus on niin etäällä tavallisen kansalaisen kokemuspiiristä, että tämän on Hardinin mukaan lähes mahdotonta saada riittävästi tietoa luottamussuhteen rakentamiseksi hallitukseen. Luottamuksen sijasta hän viittaa luottavaisuuteen (confidence) tai kvasiluottamukseen (quasi trust) instituutioista puhuessaan. Luottavaisuuden pohjana ovat kokemuksemme ja tottumuksemme instituutioiden toiminnasta, josta on säädetty laeissa ja asetuksissa. Hardinin ajattelua yhteen nivoutuneista intresseistä voi kuitenkin soveltaa tarkasteluihin, joiden kohteena on instituution asiakaspalvelu.

Tämä tutkielma perustuu Marcella Althaus-Reidin käsityksiin teologian subjektista. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, keiden ja ketä Althaus-Reidin mukaan teologiassa tulisi tutkia. Tutkimuskysymystä tarkastellaan siitä näkökulmasta, mitä Althaus-Reidin luomissa säädyttömyyden teologiassa ja siitä jatketussa queer-teologiassa käsitetään teologian subjekteina. Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysia. Pääasiallisia lähteitä ovat Althaus-Reidin teokset The Indecent Theology (2000), The Queer God (2003) ja From Feminist Theology to Indecent Theology: Readings on Poverty, Sexual Identity and God (2004). Tutkimus jakaantuu kolmeen päälukuun sekä johdantoon, taustalukuun ja johtopäätöksiin. Taustaluvussa käsitellään Althaus-Reidin asettumista vapautuksen teologioiden ja feministiteologioiden keskelle. Tässä tutkielmassa esittelen, miten Althaus-Reidin uusi tapa tehdä teologiaa on syntynyt vapautuksen teologioiden jatkoksi ja sen tehtävänä on tarkastella marginaalisissa asemissa olevia kristittyjä, erityisesti köyhiä naisia. Tuon esille Althaus-Reidin kritiikin eurosentrisiä teologioita ja vapautuksen teologioita kohtaan ja kuvailen, miten säädytön teologia pureutuu kysymyksiin seksuaalisuudesta, kunnollisuudesta ja heteroseksuaalisuudesta. Lisäksi esittelen miten seksuaaliset tarinat voivat Althaus-Reidin mukaan olla keino käsitellä seksuaalisuutta teologiassa. Lisäksi käsittelenAlthaus-Reidin luomaa queer-teologiaa. Tuon esille, miten Althaus-Reid pyrkii luomaan polkuja aiheisiin, jota ei ole aikaisemmin käsitetty ja miten ’queeriuttamalla’ voidaan tuoda kristinuskon teksteistä esille uusia tulkintoja. Lopuksi käsittelen säädyttömän teologian tulevaisuutta Althaus-Reidin teksteissä. Käsittelen sitä, miten Althaus-Reidin mukaan menneisyydestä voidaan ammentaa tulevaisuuteen, miten hänestä tulisi siirtyä eteenpäin vapautuksen teologioista ja miten vielä voitaisiin tehdä teologiaa yhdessä marginaalien kanssa, ei vain heistä ja heille.

Tutkimukseni käsittelee suljetuista uskonyhteisöistä irtaantumisen prosessia. Tutkimustehtävänäni oli kartoittaa tunteiden merkitystä suljetusta uskonyhteisöstä irtaantumisprosessin jäsentäjänä ja selviytymisen tukena. Tämän lisäksi tarkastelin suljettua uskonyhteisöä ja lapsuudenperhettä tunteiden kasvualustana ja irtautujan selviytymiskokemusta. Tutkimusaineisto koostui 102 irtautujan kokemuksista. Irtautujat vastasivat nimettöminä Helsingin yliopiston sähköisen e-lomakkeen kautta likert -asteikollisiin monivalintakysymyksiin ja avoimiin kysymyksiin. E-lomakkeen linkki lähetettiin Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n verkossa toimiviin suljettuihin vertaistukiryhmiin. Aineistoa lähestyttiin tutkimuksellisesti kahdesta eri näkökulmasta. Kvantitatiivisen aineiston analyysissä käytettiin SPSS-ohjelmaa ja kyselylomakkeen avointen vastausten käsittelyssä käytettiin sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa selvisi, että uskonyhteisön sulkevat rakenteet voivat uhata lapsen ja vanhemman vuorovaikutus- ja kiintymyssuhdetta ja lapsen kasvamista terveeseen erillisyyteen. Suljettujen rakenteiden avulla torjuttiin osa ihmisen inhimillisestä tunne-elämästä. Kielletyiksi ja synniksi koettuja tunteita ohitettiin hengellisesti anteeksiannolla. Tukahdetut tunteet ilmenivät usein psykosomaattina oireina ja stressinä. Irtautujista 98 % oli kokenut irtaantumisprosessinsa aikana stressiä ja 77 % psykosomaattisia oireita. Irtautujan irtaantumisprosessin tunteiden merkitys näyttäytyi kahden eri tuloksen valossa. Irtautuja prosessoi tunteillaan menneisyyttään ja haki turvaa ja merkitystä menneisyydestä. Omaan identiteettiin ja erillisyyteen liittyvillä tunteillaan irtautuja suuntautui tulevaisuuteen ja kamppaili erillisyyteen ja oman identiteetin vahvistamiseen. Selviytymiskykyään irtautujat kuvasivat kameleonttimaisena kykynä sopeutua ja uudistua muutoksiin kahden erilaisen maailman välillä. Aineistosta nousi kuusi erilaista selviytyjätyyppiä, jotka hakivat voimaa eri osa-aluilta. Selviytymiseen haettiin voimaa spiritualiteetin, kognitiivisuuden, ihmissuhteiden, myönteisen elämänasenteen, hengellisyyden ja itsetunnon alueilla.

Tutkielman tehtävänä on selvittää mitä saarnanvalmistus on homileettisten teorioiden mukaan ja miten se jakautuu eri osa-alueisiin. Tämän lisäksi tutkitaan miten nämä saarnanvalmistusprosessia kuvaavat teoriat ja niiden eri osa-alueet näkyvät painetussa saarna-aineistossa. Saarnan valmistamiseen liittyvä prosessi jakautuu kolmeen osaan: eksegeetiseen analyysiin, homileettiseen analyysiin ja nykytilanneanalyysiin. Saarna-aineiston jokaisesta saarnasta löytyi piirteitä näistä kolmesta analyysistä. Ekseegettinen analyysi näkyi saarna-aineistossa raamatun ajankuvan ja kulttuurihistoriallisen taustan kuvauksena, päivän raamatuntekstin referointina sekä Raamatun suorina lainauksina. Homileettinen analyysi taas näkyi dogmaattisten aiheiden käsittelynä, liturgiaan ja sakramentteihin nivoutumisena sekä kirkkovuoden ajankohdan huomioimisena. Nykytilanneanalyysi näkyi saarnoissa nykyajan kuvauksena, ajankohtaisten teemojen ja uutisotsikoiden käsittelynä, retoristen tehokeinojen käyttönä sekä nykyhetken ja evankeliumin julistuksen välille rakennettuna siltana. Aineistona tutkimuksessa käytettiin suomalaista ja ulkomaista homileettista kirjallisuutta 1940-luvulta 2010-luvulle, tärkeimpinä muun muassa Yrjö Sariolan Johdatus homiletiikkaan, Martin Lönnebon Homiletik ja Raija Vartiaisen toimittama Saarnaa sanaa. Kirjallisuuden lisäksi tutkimuksessa käytettiin saarna-aineistoa, jonka saarnat koottiin painetuista saarnakokoelmista ja pappisliiton jäsenlehdistä.

Tutkielma tarkastelee perustason palliatiivisen hoidon yksikössä toimivan saattohoidon vapaaehtoisen kokemusta. Vapaaehtoiset ovat suomalaisen saattohoidon merkittävä ja kasvavan tarpeen alainen resurssi. On hyvä tunnistaa hoivaprosessin ja palveluketjun kohdat, jotka mahdollistavat vapaaehtoisen tukemisen tehtävissään. Tutkimustehtävänä oli tutkia vapaaehtoisen kokemusta hoivakodissa asuvan vanhuksen elämän loppuvaiheen saattamisesta, kuolemasta ja vapaaehtoisen voimavaroista. Tutkimuksen pääaineiston muodostavat STEA -rahoitteisen Lohtua läsnäolosta -hankkeen kuuden vapaaehtoisen haastattelut. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Teemoissa huomioitiin hankkeesta tehtyjen kolmen terveydenhoitoalan opinnäytetyön pohjalta nousseita jatkotutkimusaiheita. Suomalaista saattohoitoa tarkastelevissa tutkimuksissa on keskitytty erityistason terveydenhuollon piirissä, tasolla B tai C toimiviin vapaaehtoisiin. Lisäksi lähivuosina on toteutettu tutkimusta kotisaattohoidon palliatiivisen hoidon vapaaehtoisen ja potilaan kokemuksesta (Vaarala-Saarenpää sekä Saarenpää, Vähäkangas ja Anttonen, 2020). Tutkimusaineiston tarkastelemisessa on hyödynnetty tulkinnallista fenomenologista analyysiä. Ihmisen kokemuksellinen suhde maailmaan on intentionaalista ja rakentuu merkityksistä. Merkityksien syntysija on ihmisyksilöiden kulttuurisessa yhteisössä. Kokemus sisältää yksilöllistä ja ainutlaatuista, sekä yhteisöllistä ja jaettua. Tutkittavat ovat osa yhteisön luomaa merkitysperinnettä ja näin jokaisen yksilön kokemus paljastaa myös jotain yhteistä. Saavutettu tieto pohjautuu yksilön kokemukseen. Tietoa ei voida yleistää, mutta kokoavia johtopäätöksiä voi tehdä. Tulosluku 4. kuvaa 1) motivaatiota saattohoidon vapaaehtoisuuteen, 2) pidemmän palliatiivisen hoidon ja lyhyemmän saattohoidon vapaaehtoistehtäviä sekä 3) vapaaehtoisen kokemusta kuolemasta. Tulosluku 5. käsittelee vapaaehtoisen voimavaroja. Aineistosta nouseva keskeinen kehittämistarve on 1) saatettavan elämään ja kuolemaan liittyvä vapaaehtoisen informointitarve, 2) palautejärjestelmän ja yhteisöllisten tapaamisten kehittämistarve sekä 3) työnohjauksellisten vertaisryhmäkeskustelujen kehittämistarve. Tutkielmasta saatava tieto saattohoidon vapaaehtoisen kokemuksesta on vapaasti hyödynnettävissä palliatiivisen hoidon hoivayksiköissä ja vapaaehtoisten koulutuksissa, työnohjauksessa ja vertaistuellisissa keskusteluryhmissä, sekä valtakunnallisen saattohoidon vapaaehtoisuuden kehittämisen osana

Tässä tutkimuksessa selvitettiin lukioiden evankelis-luterilaisen uskonnon opettajien näkemyksiä sähköisten ylioppilaskoetehtävien kehittämisestä ja suhtautumista ylioppilaskokeen sähköistämiseen, joka tapahtuu uskonnossa syksyllä 2017. Tutkimustehtävästä johdettiin seuraavat tutkimuskysymykset: 1. Millaisia näkemyksiä opettajilla on sähköisten ylioppilaskokeiden evankelis-luterilaisen uskonnon esimerkkitehtävistä? 2. Millaisiksi evankelis-luterilaisen uskonnon sähköisiä ylioppilaskoetehtäviä kannattaisi kehittää opettajien mielestä? 3. Miten opettajat suhtautuvat ylioppilaskokeen sähköistämiseen? Tutkimusaineisto kerättiin helmikuussa 2015 kyselylomakkeella, johon vastasi 133 uskonnonopettajaa. Tämä tarkoittaa 25 prosenttia lukion uskonnonopettajista. Tutkimusmenetelmä oli mixed method, jossa yhdistellään kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Kyseessä on näkemyksiä kartoittava pilottitutkimus, jonka taustana on arvioinnin tutkimus sekä Krathwohl-Andersonin muunnelma Bloomin tehtävätaksonomiasta. Vastaajat kokivat esimerkkitehtävistä käsitteenmäärittelytehtävän ja tekstipohjaisen tehtävän onnistuneen keskitasoisesti. Sen sijaan karttapohjaisen tehtävän koettiin onnistuneen hyvin. Vastaajien ehdotukset ylioppilaskoetehtävien kehittämisestä luokiteltiin neljään pääulottuvuuteen. Tavoitteissa ja sisällössä vastaajat toivoivat ajankohtaisuutta, ilmiöpohjaisuutta, keskeisten opetussuunnitelman sisältöjen mittaamista ja tarttumapintoja opiskelijoiden elämään. Tehtävätyypin ja vaativuustason osalta toivottiin monipuolisia tehtäviä sekä sovellus- ja analysointikyvyn mittaamista. Vastaajat arvostivat eniten esseetyyppisiä tehtäviä ja vähiten uudentyyppisiä soveltavia tuottamistehtäviä. Lyhyiden muistitietotehtävien osalta opettajien näkemykset jakaantuivat. Vastaajat arvostivat kuitenkin lähes kaikkia ylioppilaskoetehtävissä mahdollisia aineistoja ja toivoivat niiden lisääntyvän. Erityisen mielekkääksi he kokivat kuva-aineistot, mutta sähköistämisen mahdollistamaa audiovisuaalista aineistoakin arvostettiin. Muotoilussa ja arvioinnissa korostettiin tehtävänantojen ja arvioinnin yksiselitteisyyttä. Opettajien osaamisvalmiudet sekä emotionaaliset ja välineelliset valmiudet helpottavat sähköistämisuudistuksen kohtaamista. Näiden valmiuksien perusteella opettajat voidaan jakaa kolmeen ryhmään: monipuoliset valmiudet omaaviin opettajiin (N=54), innostuneisiin, laitepulaa kärsiviin opettajiin (N=37) ja heikommat valmiudet omaaviin opettajiin (N=31). Vastaajat näkivät ylioppilaskokeet edelleen tarpeellisena, mutta asennoituminen ylioppilaskokeen sähköistämiseen oli jakautunutta.

Tutkielma tarkastelee rukouksen käyttöä suomalaisessa sairaalasielunhoidossa. Tutkielma selvittää sitä, millainen asema rukouksella on sairaalapapin työssä. Tutkimuskysymykset käsittelevät papin tapaa määritellä rukous, rukouksen määrää työssä, asennetta rukoilemiseen, tapoja rukoilla ja kokemusta rukoilemisen vaikutuksista potilaan ja omaan hyvinvointiin. Tutkielman tausta on angloamerikkalaisessa ja suomalaisessa rukous- ja sairaalasielunhoitotutkimuksessa sekä sielunhoitoteorioissa. Tutkielman aineisto kerättiin keväällä 2018 e-kyselyllä, joka lähetettiin kaikille evankelis-luterilaisen kirkon 130 sairaalapapille. Heistä kyselyyn osallistui 64. Kyselyssä oli taustakysymysten lisäksi 82 monivalintatehtävää rukoilemisesta ja neljä avointa kysymystä. Aineistoa analysoitiin määrällisesti SPSS-ohjelmalla ja laadullisesti sisällönanalyysillä. Määrällisessä analyysissä tarkasteltiin yhden muuttujan vaihtelua keskiarvojen, -hajonnan ja frekvenssien avulla. Muuttujien ja laadittujen summamuuttujien yhteisvaihtelua tarkasteltiin korrelaatioiden ja ristiintaulukoinnin avulla. Määrällisen analyysin perusteella rukousta käytetään ja arvostetaan suomalaisessa sairaalasielunhoidossa. Asenne rukouksen käyttöön nousee papin omasta hengellisyydestä. Pappi tarjoaa potilaalle rukouksen mahdollisuutta erityisesti, kun tietää potilaan vakaumuksen. Potilas pyytää rukoilua useimmin papilta, joka on tyytyväinen työhönsä, jolle usko on erittäin tärkeää ja joka ei pelkää rukouksen vahingollisuutta. Sairaalapappi sanoittaa rukousta potilaan kanssa käydyn keskustelun pohjalta sekä käyttää valmiita rukouksia ja rukouskaavoja. Sairaalapappi koskettaa potilasta harvoin rukoilun aikana. Hän rukoilee tai siunaa potilasta usein tapaamisen lopussa. Sairaalapapit pitävät rukousta hyvänä coping-keinona sairauden keskellä. Rukouksen uskotaan tuovan toivoa, lohtua, rauhaa, voimaa, apua vaikeuksissa ja vahvistavan suhdetta Jumalaan. rukouksella uskotaan olevan todellisia vaikutuksia elämässä ja paranemisessa lääketieteellisen hoidon ja terapian ohella. Sairaalapapin oma rukousaktiivisuus näkyy hiljaisena rukouksena, syntien anteeksipyytämisenä ja Jeesus-nimen käyttönä. Työhönsä tyytyväiset papit kokevat potilaan puolesta rukoillessaan Jumalan läheisyyttä ja rauhaa. Ne, joille usko on erityisen tärkeää, rukoilevat muita enemmän. Uskon tärkeäksi kokeminen on yhteydessä Jumalan äänen kuulemiseen ja luottamukseen rukoilemisen hyödyistä. Sairaalapapin yhteydet Tuomas-messu -yhteisöön näkyivät lisääntyneessä hiljaisen rukouksen määrässä työpäivän eri tilanteissa. Laadullisen analyysin perusteella rukous on sairaalapapille yhteyttä Jumalaan ja muihin rukoilijoihin. Useille se on hiljaisuutta, Jumalan läheisyyttä tai elämäntapa. Rukous on tärkeä osa sairaalapapin elämää ja voimavara työssä. Koetut rukousvastaukset liittyivät potilaan voinnin fyysiseen ja psyykkiseen kohenemiseen, sekä johdatuksen ja avun saamiseen omassa työssä.

Tutkimuksessa tarkastellaan Jaakobin kirjeessä kuvattuja sairaan voitelua ja syntien tunnustamista rituaaleina. Tämän pohjalta selvitetään yksittäisten toimijoiden ja yhteisön rooleja, rituaalien vaikuttavuutta sekä niiden suhdetta toisiinsa. Sairaan voitelu -rituaalissa rituaalin osia ovat vanhinten kutsuminen, öljyllä voitelu ja rukoilu Herran nimessä. Syntien tunnustamisrituaalissa ne vastaavasti ovat syntien tunnustaminen ja rukoilu. Näitä osia ei voi erottaa toisistaan ja ne toistuvat aina rituaalia suoritettaessa. Stanley Tambiahin määritelmän valossa sekä sairaan voitelu että syntien tunnustaminen voidaan käsittää rituaaleiksi. Lawsonin ja McCauleyn kognitiivisen rituaaliteorian pohjalta sairaan voitelu -rituaali on eräänlainen erityisagentti- ja erityisinstrumenttirituaalin sekamuoto. Vanhimmille suunnattu kehotus rituaalin suorittamiseen ilmentää yli-inhimillisen agentin liittymistä rituaalissa vanhimpiin erityisagenttirituaalikuvauksen mukaisesti. Yli-inhimillinen agentti voi liittyä rituaaliin myös toimintojen – rukouksen ja öljyllä voitelun – kautta, mikä ilmentää erityisinstrumenttirituaalikuvausta. Sen pohjalta rituaali voidaan toistaa eikä sen suorittajilta vaadita erityistä virkaan tai tehtävään vihkimistä. Rituaalin voi siis suorittaa kuka tahansa. Syntien tunnustaminen käsitetään ensisijaisesti erityisinstrumenttirituaalina, jolloin yli-inhimillinen agentti liittyy rituaalissa toimintoihin – syntien tunnustamiseen ja rukoiluun. Mary Douglasin ruumis-metaforan kautta sairaus voidaan käsittää sekä yksilön että sosiaalisen ruumiin epätasapainona, koska sairaus on ainakin tilapäisesti vienyt yksilön eroon yhteisöstä. Puhtaus-saastaisuus-näkökulma tulee erityisesti ymmärrettäväksi, kun sairaus käsitetään epäpuhtautena mahdollisen synnin aiheuttaman sairauden tapauksessa. Rituaalit olivat ensisijaisesti keino parantua. Syntien tunnustamisrituaali toimi mahdollisesti myös välineenä – kalliin signaalin teorian mukaisena kalliina signaalina – yhteisön normien mukaan elävien kristittyjen erottamisessa yhteisöön vähemmän sitoutuneista jäsenistä. Lisäksi se saattoi olla rituaaliin liittyvien roolien myötä myös keino ratkaista ristiriitoja yhteisössä tasa-arvoisten kristittyjen välillä. Rituaalien vaikuttavuus – paraneminen – voidaan käsittää yli-inhimillisen agentin liittymisellä rituaaliin Lawsonin ja McCauleyn kognitiivisen rituaaliteorian pohjalta. Lisäksi niiden vaikuttavuutta voidaan selittää rituaaliparantamisen erityispiirteiden ja plasebovaikutuksen pohjalta. Lauseet ”uskon rukous parantaa sairaan” ja ”koska vanhurskaan rukous vaikuttaa” ilmentävät myös rituaalien vaikuttavuutta Jaakobin kirjeen sisällön perusteella. Myös anteeksiantamuksella oli mahdollisesti paranemista edistävä vaikutus. Sairaan voitelu- ja syntien tunnustamisrituaalit olivat osa antiikin yhteisön rituaalikokonaisuutta. Ne voidaan suorittaa toisistaan riippumatta. Ne voivat toisaalta liittyä myös toisiinsa, jolloin synnit tunnustettiin vanhimmille sairaan voitelun yhteydessä. Toisaalta henkilö on voinut pyytää syntien tunnustamisen yhteydessä myös sairaan voitelun suorittamista.