Browsing by Title

Tämän tutkielman tehtävänä oli selvittää, mikä Saksan evankelisten ja katolisten teologien työryhmän (Ökumenischer Arbeitskreis evangelischer und katholischer Theologen, ÖAK) käsitys Raamatusta kirkon traditiossa on. Huomiota kiinnitettiin erityisesti siihen, miten ÖAK katsoo Jumalan sanan ilmenevän ja säilyvän kristillisessä kirkossa. Metodina käytettiin systemaattista analyysia. Tutkielman lähteinä olivat työryhmän vuosina 1992, 1995 ja 1998 julkaisemat kolme artikkelikokoelmaa: Verbindliches Zeugnis 1. Kanon Schrift Tradition, Verbindliches Zeugnis 2. Schriftauslegung Lehramt Rezeption ja Verbindliches Zeugnis 3. Schriftverständnis und Schriftgebrauch. Tutkielman luvussa 2 esiteltiin ÖAK:n tulkinta Saksan evankelisten kirkkojen ja roomalaiskatolisen kirkon tutkimusaiheeseen liittyvästä keskeisestä oppitraditiosta. Luvussa 3 analysoitiin työryhmän jäsenten tausta-artikkelit. Luvussa 4 esitettiin tiivistelmä ÖAK:n työskentelyn tuloksista eli sen vuonna 1998 julkaisemasta Yhteisestä julistuksesta. Luvussa 5 tehtiin johtopäätökset ja luvussa 6 lyhyt tiivistelmä tutkielman päätuloksista. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Jumalan sana on ÖAK:lle transsendenttinen todellisuus, joka ei samastu tai sisälly inhimilliseen julistukseen tai kirjoitukseen. Pyhän Hengen kautta Jumalan sana eli evankeliumi voi kuitenkin tulla uskovien sydämissä vaikuttavaksi todellisuudeksi. Tämä sanan aktuaalistuminen on varsinaista Traditiota eli Jumalan itsetradeerausta . Yksi, pyhä Traditio voidaan tavoittaa ainoastaan sen yksittäisissä ilmene-mismuodoissa eli niin sanotuissa traditiotodistuksissa. Ne ovat merkin kaltaisia todistuksiajumalallisen ja inhimillisen todellisuuden kohtaamisesta. Kristikansa kokonaisuudessaan kykenee uskontajunsa nojalla tunnistamaan ne sellaisiksi. Todistajien joukossa kunnia-asema on apostoleilla: ei muodollisina auktoriteetteina, vaan evankeliumin ensimmäisinä todistajina. Todistuksen käsite on Yhteisen julistuksen avainkäsite. Raamattu on ÖAK:lle kirjallinen traditiotodistuksen muoto. Sillä on arvoasema muiden todistusten joukossa, mutta se on yhtä kaikki alisteinen evankeliumin normille. Juuri evankeliumiin viitatessaan se on Jumalan sanaa. Jos keskuksesta on varmuus, voivat kaanonin rajat jäädä avoimiksi. Heprealaisen kaanonin ja Septuagintan erot eivät siis ole kirkkoja erottava kysymys.

Tämä työ käsitellään salaliittoteorioiden vaikutusta. Tutkielma tarkastelee nuorten käsityksiä koronapandemiaan liittyvistä salaliittoteorioista ja sitä kautta tulkitsee salaliittoteorioille altistumisen vaikutusta nuoriin. Tutkielman aineistonkeruumenetelmänä oli kyselytutkimus, joka teetettiin sähköisellä kyselylomakkeella. Kyselylomakkeella selvitettiin nuorten käsityksiä kuuden eri teeman alle asettuvista sosiaalisesta mediasta poimituista salaliittoteorioista. Teemoina olivat koronapandemian synty, pandemian suunnitelmallisuus, 5G-verkko, Yhdysvaltojen vaalit, johtava eliitti ja koronarokote. Kyselylomakkeeseen vastasi yhteensä 23 helsinkiläisen lukion opiskelijaa. Näiden 23 vastaajan vastaukset muodostavat tutkielman aineiston. Tutkielmassa salaliittoteoriat käsitetään persuasiivisen viestinnän, eli suostuttelun muodoksi, jonka myötä teoreettinen viitekehys muodostui persuasiivisen viestinnän sekä alalla sovellettujen teorioiden, kognitiivisen dissonanssin ja vahvistusvinouman ympärille. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä esitettyjä teorioita joustavasti apuna käyttäen. Tässä tutkielmassa kognitiivisen dissonanssin ilmentyminen ymmärretään salaliittoteorioiden hylkäämiseen johtavana prosessina, kun taas vahvistusvinouman ymmärretään olevan salaliittoteorioiden omaksumiseen johtava prosessi. Tutkielman merkittävimpänä tuloksena voidaan pitää vastausta tutkimuskysymyksiin, joiden pyrkimyksenä oli selvittä salaliittoteorioille altistumisen vaikutusta nuoriin. Aineiston analyysin avulla selvitettiin, minkälaisia käsityksiä nuoret liittävät koronapandemian salaliittoteorioihin. Tätä kautta pystyttiin tekemään johtopäätöksiä siitä, kuinka teoriat vaikuttavat nuoriin. Saatujen tulosten perusteella enemmistö nuorista liitti esitettyihin salaliittoteorioihin kielteisiä ja salaliittoteoriat kieltäviä käsityksiä. Tämän pohjalta tutkielma esittää, että sosiaalisessa mediassa levinneillä pandemiaa koskevilla salaliittoteorioilla ei ole juuri ollut vaikutusta tutkimukseen osallistuneisiin nuoriin. Tutkielman tulosta tukee ja selittää myös kognitiivisen dissonanssin välittyminen nuorten käsityksissä. Enemmistö vastauksista edusti kognitiiviselle dissonanssille ominaisia piirteitä, jonka katsotaan tässä tutkielmassa olevan vaikuttava tekijä salaliittoteorioiden hylkäämisessä.

Tutkielmani tarkoituksena on selvittää missä määrin salaliittoteorioissa, niiden pohjalla olevissa uskomuksissa ja niitä ympäröivässä perinteessä ja kulttuurissa on kyse uskonnonkaltaisesta ilmiöstä. Aineistonani käytän aiempaa salaliittoteorioita käsittelevää tutkimuskirjallisuutta sekä joitain ajankohtaisia artikkeleita, jotka sisältävät salaliittoteorioiksi tulkittavia näkemyksiä. Pohdin tutkielmassani uskonnon ja salaliittoteorioiden käsitteiden monitulkintaisuutta, intuitionvaraisuutta ja arvolatautuneisuutta ja näiden tekijöiden vaikutusta tutkimuskysymyksien muotoilemiseen. Päädyn määrittelemään uusia käsitteitä, joiden avulla salaliittoteorioihin liittyvistä ilmiöistä voidaan puhua tarkemmin ja joita käyttämällä saadaan paljon tarkemmin vastattua kysymykseen uskonnonkaltaisuudesta. Tutkimukseni on ensisijaisesti laadullinen ja vertaileva. Hahmotan salaliittoteorioiden tradition keskeisiä kehityslinjoja, joiden perusteella luon yleiskuvan salaliittouskomuksien, -teorioiden ja niiden ympärille syntyneen perinteen ja kulttuurin yleisistä piirteistä ja kehityslinjoista. Järjestän kyseisen aineiston vertailukelpoiseen muotoon Ninian Smartin uskontojen ulottuvuuksien teorian avulla, jotta uskonnonkaltaisuuden eräs olennainen kriteeri eli ilmiön moniulotteisuus tulisi esille. Varsinaisessa analyysiluvussa tarkastelen aineistosta esiin nousseita ilmiöitä kognitiivisesta näkökulmasta, mikä tarkoittaa käytännössä ihmisyksilön tai -yksilöiden mielen merkityksen huomioimisen ilmiöiden selittämisessä. Ilmiökokonaisuuden analyysi antaa vahvoja viitteitä siitä, että salaliittoteorioiden kohdalla voidaan todellakin puhua tietyssä määrin uskonnonkaltaisesta ilmiöstä. Kyse ei ole yksittäisistä uskomuksista ja näkemyksistä, vaan niiden ympärille on rakentunut rikas ja monipuolinen kertomusperinne, jonka kautta yksilöt ja ryhmät voivat artikuloida maailmankäsityksiään, arvojaan ja luoda omaa identiteettiään suhteessa muihin ihmisiin ja todellisuuteen itsessään. Tämä laajempi näkökulma salaliittoteorioihin auttaa ymmärtämään niihin uskovia ihmisiä, ja sitä kuinka merkittävästä ilmiöstä todellisuudessa on kysymys.

Tarkastelen tutkielmassani Salo-Uskelan seurakunnan julkaisemaa tiedotuslehteä vuosina 1986–1995. Selvitän, minkälaisia teemoja ja asioita seurakuntalehti seurasi sivuillaan ja toisaalta minkälaisia kannanottoja lehti teki pääkirjoituksissaan. Kerron miten seurakuntalehden ilmestymistiheys ja sivumäärä kehittyivät kymmenen ensimmäisen vuoden aikana ja lisäksi selvitän lehden sisältöä erilaisten juttutyyppien mukaan. Tutkin myös minkälaisista aiheista lehdessä kirjoitettiin ja miten seurakunta käytti seurakuntalehteä tiedottamisessaan. Tutkimusajankohtani alussa 1980-luvun puolivälissä Suomessa julkaistiin jo noin kolmeakymmentä evankelisluterilaista seurakuntalehteä. Seurakuntalehdet ilmestyivät muutaman kerran vuodessa ja niiden julkaisemisesta vastasi yleensä seurakunnan tiedotussihteeri osana muuta tiedotustehtäväänsä. Näin oli myös Salo-Uskelan seurakunnassa. Tutkimukseni päälähteinä ovat vuosina 1986–1995 ilmestyneet Salo-Uskelan seurakunnan julkaisemat seurakuntalehdet. Lehden päätoimittajana toimiva kirkkoherra linjasi ensimmäisessä numerossa seurakunnan tiedottamisen tehtäväksi välittää seurakunnan olemuksesta käsin nousevia ja sen tehtäviin liittyviä ajankohtaisia asioita. Käytän gradussani tilastollista ja laadullista menetelmää saadakseni vastauksia tutkimuskysymyksiini. Salo-Uskelan Seurakuntasanomat oli ensimmäisen kymmenen vuoden aikana hyvin tyypillinen evankelisluterilainen seurakuntalehti. Lehden pääkirjoitusten aiheet nousivat pääsääntöisesti joko kirkkovuoden ajankohdasta tai muutoin ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta aiheesta. Pääkirjoituksissa pohdittiin muun muassa Salon kaupungin ja Salo-Uskelan seurakunnan voimakkaan kasvun tuomia haasteita ja toisaalta vain muutamaa vuotta myöhemmin taloudellisen taantuman ja laman tuomia ongelmia. Pääkirjoituksissa oltiin aidosti kirkon ja seurakunnan asialla. Myös lehden muu aineisto oli hyvin tyypillistä aikansa luterilaiselle seurakuntalehdelle. Vuonna 1986 Salo-Uskelan seurakunta julkaisi yhden lehden, kun vuosina 1991–1995 lehti ilmestyi vuosittain 4 tai 5 kertaa. Sivujen ja julkaistujen juttujen määrä kasvoi samassa suhteessa, mutta esimerkiksi valokuvien määrä kasvoi aina seurakuntavaalien jälkeen, kun uusi kirkkovaltuusto esiteltiin seurakuntalaisille lehden välityksellä. Perinteinen uutinen tai ennakkojuttu on selvästi suosituin juttutyyppi ja myös henkilöhaastattelujen määrä oli odotetusti melko suuri. Jaan gradussani jutut aihealueittain seitsemään osioon. Eniten jutuissa käsiteltiin uskoa ja teologiaa, mutta myös kirkon hallinto ja etenkin lapset ja perhe olivat aiheita, jotka esiintyivät jutuissa useasti. Salo-Uskelan Seurakuntasanomien kymmenen ensimmäistä julkaisuvuotta eivät yllättäneet. Kun lehden teossa lähdettiin liikkeelle nollasta, kehitys oli määrällisesti erittäin nopeaa ja myös sisällöllisesti lehteen löytyi uusia, myös muista suomalaisista seurakuntalehdistä löytyviä näkökulmia.

Tässä tutkimuksessa tutkitaan psykoottisten sielunhoitoa pastoraalipsykologisesta näkökulmasta käsin. Päätutkimuskysymyksiksi muodostuivat: Millainen on Gaetano Benedettin samastumiskäsitys ja mitä annettavaa sillä on psykoottisten sielunhoidolle? Näihin päätutkimuskysymyksiin liittyvät olennaisesti myös kysymykset siitä, mikä on Benedettin näkemys skitsofreniasta ja miten tämä näkemys ja sen kautta muodostunut psykoterapeuttinen ajattelu kytkeytyvät suomalaisen sielunhoidon ihmiskäsitykseen. Samastumiskäsityksen pastoraalipsykologista kontekstia syvennetään tutkimuksessa tarkastelemalla sen suhdetta Matti Hyrckin SPT–teorian eli suhteessaolon perusmielikuvien teorian Parantajan muotoiseen objektimielikuvaan ja siihen liittyvään Sijaiskantajan muotoiseen jumalakuvaan sekä niiden pohjalta nouseviin ristinteologisiin näkemyksiin lähimmäisyydestä. Tutkimusaineisto koostuu Benedettin teoksista ”Kliininen psykoterapia”, ”Tutkielmia skitsofreniasta” ja ”Psychotherapy of Schizophrenia”, hänen Psykoterapia–lehdessä ilmestyneistä suomenkielisistä artikkeleistaan sekä kahdesta englanninkielisestä artikkelista. Tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi. Benedetti hahmottaa näkemystään skitsofreniasta ensi sijassa suhteessaolon häiriintymisen näkökulmasta. Skitsofrenian keskiöön nousevat autismi ja harhaluulo, jotka liittyvät integraation puutteeseen symbioottisen ja erillisen itsen välillä. Tätä kautta skitsofrenian hoidon keskiöön nousee sellainen tapa olla vuorovaikutuksessa, joka voisi mahdollistaa näiden osien integroitumisen ja siten harmonisen itsen muodostumisen. Tämän yhteyden kokemuksen saavuttaminen vaatii terapeutilta sellaista astumista sairaan maailmaan, samastumista, joka ylittää tavanomaisen eläytymisen. Benedettin samastumiskäsitys voidaan kiteyttää seuraavasti: Samastuminen on sekä tietoisella että tiedostamattomalla tasolla toteutuvaa sijaiskantamisen muotoista lähimmäisenrakkautta. Sijaiskantamisen muotoinen lähimmäisenrakkaus muodostaa kristinuskon keskeisen ytimen ja Benedettin samastumiskäsitys määrittää sitä tapaa, jolla tätä lähimmäisenrakkautta voi toteuttaa asianmukaisella tavalla myös tiedostamattomalla tasolla suhteessa psykoottiseen ihmiseen. Näin Benedettin samastumiskäsityksellä on paljon annettavaa psykoottisten sielunhoidolle ja se nousee siinä keskeiseksi ja perustavaksi ilmiöksi niin teorian kuin käytännönkin tasolla. Siten Benedettin samastumiskäsityksen tutkimuksen voidaan nähdä olennaisesti kehittävän ja syventävän myös psykoottisten sielunhoidon pastoraalipsykologista ymmärrystä. Tämä ymmärrys koskee myös luonnollisesti kaikkea sielunhoidollista toimintaa ja Benedettin samastumiskäsitykseen liittyviä huomioita voidaan varmasti menestyksellisesti hyödyntää kaikessa sielunhoidollisessa toiminnassa. Tämä koskee erityisesti suomalaista sielunhoitoa, jonka ihmiskäsitykseen Benedetti on eksistentiaalianalyyttisen ajattelunsa kautta vaikuttanut. Samastumista tiedostamattomalla tasolla kuvaavat kolme keskeistä käsitettä: myönteistäminen, progressiivinen psykopatologia ja transitionaalisubjekti. Näissä käsitteissä kuvattujen prosessien kautta psykoosi dualisoituu ja syntyy terapeuttinen symbioosi. Vain tätä kautta potilaan aito erillistyminen ja minän osien integroituminen voivat toteutua. Edellä mainitut Benedettin samastumiskäsitykseen sisältyvät ilmiöt näyttäytyvät ja sekoittuvat toisiinsa jaetuissa unissa, kanssakärsimyksessä, tietynlaisissa transferenssi–ilmiöissä sekä terapeuttisissa oivalluksissa. Tutkimuksesta käy ilmi, että Benedettin samastumiskäsitys, Hyrckin SPT–teoriaan sisältyvä Parantajan muotoinen objektimielikuva ja siihen liittyvä Sijaiskantajan muotoinen jumalakuva, sekä ristinteologiset näkemykset lähimmäisyydestä ovat hyvin samankaltaisia ja lähellä toisiaan, sillä ne kaikki pohjaavat vahvasti ajatukseen sijaiskantamisesta. Samastumisilmiötä voidaankin hahmottaa Parantajan muotoiseen objektimielikuvaan liittyvän container–funktion ja sen pohjalta muodostetun ”Sijaiskantaja”–jumalakuvan psykoosipsykoterapeuttisena ja psykoosisielunhoidollisena sovelluksena. Benedettin näkemys ja ristinteologiset näkökulmat lähimmäisyydestä voidaan parhaiten ymmärtää lähimmäisenrakkauden ja sen pohjalta syntyvien asenteiden ja tekojen kautta. Benedettin samastumisilmiön määrittäminen ja tutkiminen voidaan nähdä myös kristillisen lähimmäisenrakkauden tiedostamattomien juurien tutkimuksena, sillä samastumisen voidaan nähdä muodostavan empatian tiedostamattoman pohjan. Samastumisella on siten hyvin keskeinen ja perustava merkitys kaiken pastoraalipsykologisen ja sielunhoidollisen tutkimuksen kannalta.

Tässä tutkielmassa selvitetään Santeri Alkion (1862−1930) uskonnollista maailmankuvaa hänen päiväkirjojensa valossa. Tutkimuksen päälähteen muodostavat Alkion päiväkirjat vuosilta 1914−1930. Ne julkaistiin kokonaisuudessaan vuonna 2012. Sitä ennen tutkijoiden käytössä ovat olleet vain vuosien 1917−1922 päiväkirjat. Alkio teki mittavan uran nuorisoseuraliikkeessä, kirjailijana, lehtimiehenä ja poliitikkona. Hänen poliittisen uransa huippu osuu vuosiin 1917−1920. Alkio vaikutti keskeisesti tasavaltaisen hallitusmuodon läpimenoon vuonna 1919. Päiväkirjat paljastavat runsaasti uutta tietoa Alkion uskonnollisesta ajattelusta. Hänen rukouselämänsä oli hyvin intensiivistä. Päiväkirjojen mukaan hän rukoili säännöllisesti, joka aamu ja ilta niin yksityisten kuin yleistenkin asioiden puolesta. Rukoukset auttoivat häntä sopeutumaan voittoihin ja tappioihin politiikassa. Alkio sai rukouksesta lohtua ja rauhaa elämän paineissa. Jumala oli hänelle persoonallinen voima, jonka puoleen voi kääntyä ja joka vastasi hänen rukouksiinsa. Alkio piti omaa Jumala-käsitystään dogmaattisesti mahdottomana. Kolminaisuusoppi näyttää jääneen hänelle vieraaksi päätellen siitä, että hän osoitti rukouksensa aina pelkästään Jumalalle. Jeesukseen tai Pyhään Henkeen hän ei rukouksissaan vedonnut. Kirkon dogmeihin ei mahtunut myöskään Alkion käsitys Jeesuksesta, jota hän ei pitänyt Jumalana vaan suurimpana ihmisenä. Alkio-tutkimuksessa on aiemmin todettu, että lunastusoppi olisi jäänyt Alkiolle vieraaksi. Päiväkirjoissaan hän jättää auki mahdollisuuden, että Jeesus voi tulla hänellekin vielä lunastajaksi. Alkion hautajaisissa puhunut pastori Frans Kärki antoikin ymmärtää, että Alkio olisi lopulta omaksunut uskon Jeesukseen lunastajana. Alkion yhteiskunnallisen julistuksen ytimessä oli vaatimus Jeesuksen vuorisaarnan oppien soveltamisesta elämään. Hän vaati myös uskonnon uudistamista tältä pohjalta ja antaa Jeesuksen paluullekin tulkinnan tästä näkökulmasta. Jeesuksen paluu tarkoittaisi Alkion mukaan vain sitä, että ihmiskunta alkaisi seurata Jeesuksen oppeja. Herätysliikkeitäkin Alkio arvioi lähinnä niiden yhteiskunnallisen roolin perusteella. Päiväkirjoista paljastuu, että Alkion ja körttiläisten jännite jatkui aina Alkion kuolemaan saakka. Alkio arvosteli päiväkirjoissaan toistuvasti kirkkoa ja pappeja yhteiskunnallisesta vanhoillisuudesta. Häntä järkytti erityisesti se, että kirkot asettuivat rukoilemaan kaikkien armeijoiden puolesta ensimmäisessä maailmansodassa. ”Ketä Jumala kuulee? Ryssiä, saksalaisia, itävaltalaisia, englantilaisia?” Näin Alkio kyseli päiväkirjassaan. Alkion omintakeiset uskonnolliset käsitykset nousivat myös poliittisiksi kysymyksiksi erityisesti kansalliseen kokoomukseen. Alkiota syytettiin vaalikamppailuissa jopa jumalankieltäjäksi. Päiväkirjojen perusteella nämä syytökset olivat perusteettomia.

Tässä tutkielmassa tarkastelen sitä, kuinka romaanista Ruumiin ikävä kirjoitetuissa kirja-arvosteluissa näkyi vuoden 1930 moraalinen ja seksuaalimoraalinen ilmapiiri. Tämän yhteiskunnallisen ilmapiirin muodostumiseen oli keskeisesti vaikuttanut Suomen evankelisluterilainen kirkko, joka toimi kansankirkon asemassa, sekä vuosisatoja vanha kristillinen traditio, jonka juuret juontavat Raamattuun ja alkukristillisyyteen saakka. Tutkielman aineistona toimi kansalliskirjaston digitaalisista aineistoista kerätyt kirja-arvostelut, jotka koskivat Iris Uurron romaania Ruumiin ikävä. Romaani ilmestyi loppuvuodesta 1930. Aineisto rajautui käsittelemään kirja-arvosteluita, jotka olivat ilmestyneet elokuun 1930 ja joulukuun 1931 välillä. Tutkielma on laadullinen tutkimus ja tutkimusmenetelmänä on temaattinen sisällönanalyysi. Analyysi on tehty keräämällä aineistossa toistuvat aiheet yhteen ja tuottamalla niistä muodostuvien teemojen perusteella sisällönanalyysi. Tein analyysia peilaamalla aineistoa sen ajallista kontekstia vasten. Tutkielman konteksti on vuoden 1930 sisältämä moraalinen ja seksuaalimoraalinen ilmapiiri. Aineiston perusteella muodostuneet keskeiset teemat tutkielmassa ovat romaanin Ruumiin ikävä sisältämät aiheet, arvosteluiden suhtautuminen kirjailijaan ja arvostelijat itse. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että Ruumiin ikävä -romaanin vastaanotto oli kaksijakoista läpi aineiston. Arvosteluissa suhtauduttiin romaaniin joko kritisoimalla sen moraalittomana tai syntisenä nähtyä sisältöä tai kehumalla romaanin poikkeuksellisuutta ja siinä esiin nostettuja uusia näkökulmia. Arvosteluissa esitetyt näkemykset vahvistivat yhteiskunnan moraalisia ja seksuaalimoraalisia käsityksiä, joiden alaisina arvostelijat elivät. Kriittiset arviot vahvistivat ilmapiirin olemassaoloa korostamalla romaanin ja kirjailijan moraalittomuutta, myönteiset arviot puolestaan korostamalla romaanin poikkeuksellisuutta vallitsevassa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että yhteiskunnan moraalinen ja seksuaalimoraalinen ilmapiiri oli arvosteluiden taustalla toistuvasti läsnä läpi aineiston, riippumatta arvostelijan näkökulmasta.

Millainen on kehitysvammaisten Jazz-messu? Tutkimukseni perustelut nousevat seuraavista lähtökohdasta: kirjoihin ja kansiin tulee saattaa perintöä, mitä ei saa unohtaa ja mistä voisi olla opittavaa niin jumalanpalvelusuudistuksen kuin kirkon uskontokasvatuksenkin näkökulmasta. Tausta-ajatuksena ja motivaation lähteenä on myös tämän päivän koululaitoksemme kristillisen kasvatuksen huolestuttava kehityssuunta. Kristinuskon kollektiivinen muisti ohenee ohenemistaan. Samaan aikaan on tunnustettava, että lapset ja nuoret voivat entistä huonommin. Tutkimukseni liittyy teologian ja uskontopedagogiikan tieteenalaan ja katse käännetään Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tutkimusta alueelta ei ole, joten tutkimustyöni on ainut laatuaan. Päätavoitteena oli selvittää, millainen Satakunnan seurakuntien Jazz-messu on jumalanpalvelusuudistukselle asetettujen odotusten ja määrittelyjen näkökulmasta messutoimijoiden ja seurakuntalaisten käsitysten mukaan. Lisäksi arvioin saatuja tuloksia kirkon kristillisen kasvatuksen ulottuvuuksien ja jumalanpalveluskasvatuksen tavoitteiden suunnassa ja pohdin messun opetusta jumalanpalveluselämän suhteen. Kristillinen kasvatus rajautuu tässä tutkimuksessa ennen rippikoulua tapahtuvaan kasvatukseen. Tutkimuksessa haastateltiin kuuttatoista messutoimijaa ja seurakuntalaista: kehitysvammaisia, työntekijöitä, vapaaehtoisia ja muita seurakuntalaisia. Teemahaastatteluteemat nousivat aiemmasta tutkimuksesta. Pääteemoja olivat: yhteistyö, ymmärrettävyys ja joustavuus. Kehitysvammaisten haastattelut toteutettiin soveltamalla Stimulated recall - teemahaastattelumenetelmää. Aineiston järjestäminen ja luokittelu tapahtui induktiivisen eli aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Päätulos on, että Jazz-messu itsessään on yhteistoiminnallinen vuorovaikutusprosessi, jonka tärkeimpänä lähtökohtana oli tasavertainen ja ymmärrettävä kohtaaminen. Vuorovaikutus mahdollistui monikanavaisen, kaikkia aisteja hyväksikäyttävän havainnollistamisen kautta. Seurakunnan osallistuminen oli aktiivista ja kokoaikaista vuorovaikutusta yhteisistä suunnittelu- ja valmisteluvaiheista aina messun toimittamiseen asti. Jazz-messu oli kasvuprosessi, jossa kolmas vaihe on odotettavissa oleva muutosprosessi. Tutkimuksen tulokset olivat saman suuntaisi aikaisempien tutkimusten kanssa rohkaisten käytäntöjen uudistustyöhön, tutkimaan kokonaisvaltaisemmin kirkon uskontokasvatuksen prosesseja ja arvioimaan sitä kehitysvammaisten Jazz-messun yhteistoiminnallisen vuorovaikutusprosessin toimintamallin valossa. Tutkimukseni johtopäätös on, että jumalanpalvelusuudistuksessa kehittämisen kohde tuleekin olla kirkossa tapahtuva kristillinen kasvatustyö ja sen kehittäminen jumalanpalveluskasvatuksen suuntaan. Jazz-messun elementit antavat välineen kehittämistyöhön. Toimintamallin avulla jumalanpalvelusuudistuksen tavoitteeksi asetettu prosessi on mahdollista määritellä ja asettaa selkeä suunnitelma kehittämistyön tueksi. Dialogi on nyt tärkeää. Yhteisenä tavoitteena on kohtaaminen, kasvu ja kiinnittyminen.

Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millainen merkitys kristillisillä yhteisöillä on ollut yli 65-vuotiaille seksuaalivähemmistöihin kuuluville elämänkaaren aikana. Tutkimukseni aineisto on kerätty avoimilla narratiivisilla haastatteluilla, joissa osallistujat saivat kuvata omin sanoin suhdettaan kristillisiin yhteisöihin. Aineisto koostuu kahdeksan yli 65-vuotiaan seksuaalivähemmistöön kuuluvan henkilön haastatteluista. Tutkimusote on kvalitatiivinen. Hyödynsin tutkielmassani narratiivista tutkimusstrategiaa, jossa haastateltavien tarinat ja heidän käyttämänsä kielelliset valinnat muodostavat keskeisen aineiston. Aineiston analyysissa ja tulosten esittämisessä hyödynsin Henri Goorenin teoriaa uskonnollisen kääntymisen polusta, jossa Gooren kuvaa erilaisia uskonnollisen aktiivisuuden vaiheita ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimustulosten valossa seksuaalivähemmistöihin kuuluvien yli 65-vuotiaiden suhde kristillisiin yhteisöihin näyttäytyy kaksijakoisesti. Kristillisten yhteisöjen rooli haastateltavien elämänkaaressa on ollut merkittävä. Tulokset esitän selviytymisen, irtautumisen ja paluun vaiheiden kautta. Selviytymisen vaihe kuvaa haastateltavien lapsuutta, nuoruutta ja aikuisuutta, jolloin yhteiskunnassa tietoa ja ymmärrystä seksuaalisuuden monimuotoisuudesta on ollut vähän. Tämä on pakottanut haastateltavat peittämään oman identiteettinsä tai erottamaan oman seksuaalisen ja uskonnollisen identiteettinsä toisistaan. Irtautumisen vaihe kuvaa aikaa, jolloin haastateltavat ovat ottaneet etäisyyttä omaan lapsuuden kristilliseen yhteisöönsä. Syyt irtautumiseen ovat liittyneet haastateltavien elämäntilanteen muuttumiseen, yhteisöjen arvoihin tai haastateltavien traumaattisiin kokemuksiin. Irtautumista tapahtui sekä osallisuuden että jäsenyyden tasoilla. Paluulla kuvaan vaihetta, jossa haastateltavat ovat löytäneet uudella tavalla paikkansa kristillisistä yhteisöistä. Haastateltavien elämäntarinat eivät olleet keskenään samanlaisia, eikä tutkimus ei anna yhtenäistä kuvaa kristillisten yhteisöjen merkityksestä seksuaalivähemmistöihin kuuluvien yli 65-vuotiaiden elämänkaaressa, mutta tuo esiin tarinoita, jotka ovat vuosikymmenien ajan jääneet marginaaliin. Tuloksissa esitetään, että seksuaalivähemmistöön kuuluvien osallisuuden näkökulmasta merkityksellistä on ollut erityisesti kirkon työntekijöiden ja perheen jäsenten tuella. Tulosten valossa näyttää, että kirkossa on nykyään enemmän tilaa myös seksuaalivähemmistöihin kuuluville ikääntyneille.

”Saving people, hunting things, the family business” on pro gradu -tutkielma televisiosarja Supernaturalin viiden ensimmäisen tuotantokauden moraalikäsityksistä. Tutkimuskysymyksenä on: Millaisia uskontofilosofisia, uskontopsykologisia ja uskontotieteellisiä keskusteluja moraalista on löydettävissä Supernaturalin tarinasta? Aikaisemmassa tutkimuksessa annetaan katsaus sekä yleiseen keskusteluun uskonnosta ja moraalista että siihen liittyvästä televisiotutkimuksesta, ja lisäksi valotetaan televisiosarja Supernaturalista tehtyä aikaisempaa tutkimusta. Taustaluvuissa kerrotaan yleisestä moraalin ja uskonnon välisestä suhteesta ja kuinka se on muotoutunut historian ja tutkimuksen myötä. Näkökulmina ovat moraalin biologiset lähtökohdat, ryhmäajattelu ja moraalin pohjautuminen intuitioon, mutta myös uskonnonfilosofiset ja kognitiivisen uskontotieteen teoriat. Menetelmäluvussa esitellään tutkimusmenetelmänä käytetty sisällönanalyysi, tutkimuskysymys ja tutkimuksen eteneminen. Tutkielma etenee Supernatural sarjan 1–5 tuotantokausien peilaamiseen kognitiivisen dissonanssin, välineellistämisetiikan ja ryhmäeettisen toiminnan kautta, pyrkimyksenä muodostaa kokonaiskuvaa sarjassa esitetystä moraalikäsityksistä ja niiden perusteista, sarjan omista temaattisista lähtökohdista käsin. Hypoteesina on, että Supernaturalin moraalikäsitykset nähdään kytkettyinä sisä- ja ulkoryhmiin, joista sisäryhmänä voidaan nähdä luonnolliset eli inhimilliset toimijat ja ulkoryhmänä taas yliluonnolliset toimijat. Analyysissa tarkastellaan eri näkökulmien kautta sitä, millaisia määritelmiä Supernaturalissa annetaan pahuudelle ja moraaliselle toiminnalle, miten yliluonnollinen yhdistetään pahuuteen ja millaisia sisä-ja ulkoryhmämuodostelmia sarjassa on havaittavissa. Analyysin yhteenvedossa ilmoitetaan, että tutkimuksen perusteella Supernaturalin moraali on dynaaminen ja muuttuva. Se ankkuroituu essenssiajatteluun, eli hyvän ja pahan erottelu yhdistetään käsitteisiin luonnollinen ja yliluonnollinen. Välineellistämiseettistä toimintaa sen sijaan voidaan nähdä lähinnä sarjan yliluonnollisilla toimijoilla. Välineellistäminen antaa näkökulmaa sarjan ryhmäjaoille, jotka muodostavat sarjan moraalipohjan. Erilaisten konfliktitilanteiden ja näiden mukana muodostuvien kognitiivisten dissonanssien myötä muotoutuva moraali on suoraan yhteydessä sarjan erilaisten ryhmien rakentumiselle. Johtopäätöksissä ja jatkokysymyksissä arvioidaan tutkimuksen onnistumista ja peilataan hypoteesia tutkimustuloksiin. Johtopäätöksissä todetaan hypoteesin pitäneen paikkaansa ja sisällönanalyysin koetaan olleen hyvä menetelmä kyseisen aiheen tutkimukseen. Samalla peilataan tutkimuksen tärkeyttä ja liittämistä laajemmin uskontotieteen tutkimuksen kenttään.