Browsing by Title

Tutkielma käsittelee Naim Ateekin palestiinalaisen vapautuksen teologian kriittisiä ja rakentavia tehtäviä. Yleisesti vapautuksen teologian ja postkoloniaalisen teologian tehtäviin kuuluu sekä sortoa aiheuttavien rakenteiden ja ajattelutapojen kritisoiminen että vapautusta edistävien ajattelumallien rakentaminen. Tutkielman tavoite on esittää Ateekin teologia näiden tehtävien kautta ja osoittaa yhteyksiä ja eroja Ateekin ajattelun ja vapautuksen teologian sekä postkoloniaalisen teologian metodologioiden ja keskeisten teemojen välillä. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään aiheen kannalta oleellisten teologien ja ajattelijoiden näkemyksiä, joiden avulla selvennetään, täydennetään ja osoitetaan jännitteitä Ateekin teologiassa. Menetelmänä on systemaattinen analyysi. Ateekin kaksi pääteosta sekä kahdeksan hänen artikkeliaan ovat tutkielman primaarilähteitä. Ensin esitellään Ateek osana palestiinalaista kristillisyyttä ja vapautuksen teologian sekä postkoloniaalisen teologian kriittiset ja rakentavat tehtävät. Tutkielman toinen luku käsittelee Ateekin kriittistä tehtävää, johon sisältyy sorron paljastaminen ja ymmärtäminen. Ateek ymmärtää sorron vallan väärinkäytön, väkivallan ja sionistisen imperiumiteologian kautta. Vapautuksen teologialle ominaisella tavalla hän käyttää Raamattua sorron tuomitsemiseen ja havainnollistaa sortoa väkivallan kierteenä. Postkoloniaalisen teologian tapaan hän käyttää imperiumin käsitettä ja ymmärtää rakenteellisen väkivallan laajemmin kuin vapautuksen teologia, joka korostaa köyhyyttä väkivallan muotona. Keskeisin ero Ateekin ja vapautuksen teologian välillä on suhtautuminen Vanhaan testamenttiin, jonka väkivaltaiset, eksklusiiviset tekstit eivät Ateekin mukaan tarjoa totuudenmukaista kuvaa Jumalasta Kristuksen ilmoittaman Jumalan inklusiivisen rakkauden valossa. Tässä hän seuraa postkoloniaalista teologiaa, joka Ateekin tavoin dekolonisoi tekstejä eli riisuu ne sortavista rakenteista omaksumalla sorrettujen, esimerkiksi kanaanilaisten, näkökulman. Ateekin oletus on, että väkivaltaiset tekstit ja niihin perustuva sionistinen teologia ovat keskeinen sorron syy. Uskontoa ja väkivaltaa koskevien teorioiden perusteella uskonto voi olla osasyy väkivaltaan, mutta sitä ei voi erottaa muista, esimerkiksi poliittisista, syistä. Kolmas luku käsittelee Ateekin rakentavaa tehtävää, joka korostaa Jumalan inklusiivista rakkautta ratkaisuna sortoon ja vaihtoehtona sionistiselle teologialle. Ateekin mukaan ihmisoikeudet ilmentävät Jumalan rakkauteen sisältyvää oikeudenmukaisuuden vaatimusta ja hän korostaakin ihmisoikeuksia universaalina mittana, jonka valossa kaikkia uskontoja on arvioitava. Kristityille Kristus ilmoittaa Jumalan rakkauden täydellisesti, kun taas juutalaisten ja muiden on löydettävä omista traditioistaan oikeudenmukaisuutta tukevat käsitykset. Erityisesti kristityille inklusiivinen rakkaus edellyttää sorron voittamista väkivallattoman vastarinnan keinoin Jeesuksen esimerkkiä seuraten, mikä mahdollistaa sovinnon sorrettujen ja sortajan välillä. Kuitenkin kaikkien uskontojen pitäisi korostaa, että Jumalan valittuna olemisen vähimmäisvaatimus on rakkauden toteuttaminen käytännössä. Ainoastaan silloin oikeudenmukainen rauha on mahdollista, mikä Israel-Palestiinassa edellyttää palestiinalaisten oikeuksien toteutumista ja konfliktin ratkaisemista kansainvälisen lain mukaisesti. Kristosentrisuus, sorron voittaminen väkivallattomasti, Uuden testamentin tulkitseminen täysin vapauttavana ja historiallinen eskatologia yhdistävät Ateekin vapautuksen teologiaan. Rakentavan tehtävän osalta postkoloniaalinen teologia poikkeaa merkittävästi Ateekista, sillä se dekolonisoi myös Uuden testamentin ja tuo esille kristosentrismiin sisältyvän eksklusiivisuuden. Kuitenkin Ateekin kristosentrinen vastaus sortoon on mahdollista nähdä postkoloniaalisena, sillä Ateekin kontekstissa palestiinalaiskristityt ovat juutalaisuuden ja länsimaisen kristinuskon kolonisoituja uhreja. Neljäs luku esittää johtopäätökset ja mahdollisia lisätutkimusaiheita palestiinalaisesta vapautuksen teologiasta. Ateekin ajattelu sisältää jännitteitä, koska hän korostaa partikularismia, mutta samalla pyrkii esittämään universaalin vähimmäisvaatimuksen oikeudenmukaisuudelle. Kriittisessä tehtävässään hän kritisoi eksklusivismia juutalaisuudessa ja Vanhassa testamentissa, mutta rakentavassa tehtävässään esittää Kristuksen ja Uuden testamentin täysin yhteensopivina rakkauden ja oikeudenmukaisuuden kanssa. Hän ei siis huomioi niihin sisältyvää sorron mahdollisuutta.

In Mongolia wrestling is the national sport and it is connected to Buddhism, Shamanism and the cult of Chinggis Khaan. This thesis explores these connections and answers the question: What religious elements are key to becoming a successful Mongolian wrestler? There is very little prior research done in English on Mongolian wrestling and its relation to religion, and the research question could not be answered using existing materials. Because of this I made a field trip to Mongolia where I collected new material. The aim of this study is to not only answer the question, but also to incorporate new data into the larger field of studies on Mongolian wrestling. The ethnographic material of my study was collected during the summer of 2017, when I visited Mongolia and interviewed five men who were experts in either wrestling or religion. The interviews were recorded, transcribed and translated. The translations were categorized using theory directed content analysis with the help of Atlas.ti. New data was introduced and analyzed alongside contradicting and supporting elements of prior research. The analysis paints a picture where various religious elements are deemed necessary to becoming a successful Mongolian wrestler. The most relevant are karma, hiimori (luck and fortune), the right state of mind, proper ethical conduct, protective rituals, date of birth and bloodlines. The interviews were contradicting on many occasions, and the prior research was on some points in conflict with the new material. Because of this the results have elements which were not accepted by all of my interviewees. My material provides a new point of view to the research of the relationship between Mongolian wrestling and religion, which were not covered by previous studies. Many new and interesting questions arise from the research project.

Pro graduni keskittyy selventämään saksalaisen protestanttisen teologin Wolfhart Pannenbergin totuuskäsitystä. Pääaineistona on Pannenbergin oma kirjallinen tuotanto, erityisesti hänen 3-osainen systematiikkansa. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Pannenbergin lähtökohtana on totuuden ykseys. Puhuttiin totuudesta sitten tieteessä, filosofiassa tai teologiassa, kyseinen puhe viittaa aina samaan jakamattomaan todellisuuteen. Pannenbergin mukaan teologiset totuusväitteet eivät perustu auktoriteettiin, vaan ne tulee perustella kaikille avoimella tavalla. Esimerkiksi Raamatun historiallisten kertomusten todenperäisyys – erityisesti Jeesuksen ylösnousemus- tulee voida perustella historiallisen tutkimuksen keinoin. Samalla Pannenberg korostaa kaiken tutkimuksen sidonnaisuutta tiettyyn aikaan ja kontekstiin. Kaikki tieteen ja ajattelun tulokset ovat avoinna tulevaisuudelle, ne voivat saada lisätukea tai ne voidaan hylätä. Tämä lähtökohta asettaa Pannenbergin metodologian perinteisen foundationalismin ja nonfoundationalismin välimaastoon, jota kutsutaan tässä tutkimuksessa post-foundationalismiksi (PF). PF pyrkii välttämään sekä foudationalismin vaatimuksen varmoista perususkomuksista, että nonfoundationalismiin yleisesti liitetyn relativismin. Pannenbergin lähtökohtana on osoittaa puheen Jumalasta olevan merkityksellistä myös sekulaarissa maailmassa ilman uskonnollisia ennakko-oletuksia. Tutkimukseni mukaan Pannenbergin argumentoinnissa voidaan erottaa kaksi tasoa: Ensimmäinen taso on abstrakti. Tällä tasolla Pannenbergin tarkoituksena on luoda perusteltu käsitys rationaalisen jumalapuheen minimivaatimuksesta. Tätä minimivaatimusta hän rakentaa äärettömyyden (infinite) käsitteen avulla. Pannenberg vetoaa sekä filosofian historiaan, moderniin hermeneuttiseen filosofiaan että filosofiseen antropologiaan osoittaessaan, että inhimillisen ymmärryskyvyn lähtökohtana on kyky erottaa äärellinen äärettömyydestä. Implisiittinen äärettömyys toimii kaiken äärellisen (finite) havainnoinnin ennakko-olettamuksena. Ilman tätä ennakko-oletusta ei mikään inhimillinen ymmärtäminen olisi mahdollista. Täten äärettömyyden käsitteestä tulee rationaalisen jumalapuheen minimivaatimus. Äärettömyyden käsitteeseen sisältyvä ykseys sisältää voimakkaan monoteistisen korostuksen. Äärettömyyden ykseys toimii tällöin kriteerinä, jonka avulla Pannenberg kääntyy uskontojen maailmaan. Siirtyminen konkreettisten uskontojen maailmaan edustaa argumentoinnin toista tasoa. Siinä ensimmäisen tason kriteeriä sovelletaan uskontojen maailmaan, tässä tapauksessa kristinuskoon. Israelin uskonnossa Pannenberg näkee tämän kriteerin kanssa yhteensopivan ilmiön: Israelin siirtymisen henoteismista monoteismiin. Toinen tärkeä seikka on Israelin avoimuus tulevaisuudelle. Tässä Israelin uskonto erosi naapurikansojen uskonnoista, jotka olivat luonteeltaan myyttisiä. Myyttisyys merkitsee Pannenbergilla uskonnonharjoittajien toistuvan paluun myyttiseen alkuhetkeen, jossa maailman ja yhteiskunnan perusta luodaan aina kultin kautta uudelleen. Israelissa kansan huomio kääntyi yhä enemmän kohti tulevaisuutta. Apokalyptisessa teologiassa tämä tendenssi vietiin äärimmilleen: Apokalyptikot katsoivat jo historian päätepisteeseen. Toisen tason argumentointiin sisältyy voimakas historiallisuuden korostus. Jumala ilmoittaa itsensä epäsuorasti historiallisten tapahtumien kautta. Pannenberg kieltää perinteisen analogisen kielen oikeutuksen Jumalasta puhuttaessa. Inhimillinen kieli ei tavoita Jumalan luontoa. Analogian tilalle tulee Jumalan historiallinen ilmoitus Pannenberg korostaa Jumalan kaikkivaltaisuutta. Jumala on koko historian herra. Teologian tehtävä on selvittää, millä tavoin Jumala hallitsee historiaa. Tässä tehtävässä Pannenberg viittaa hermeneuttisen filosofian havaintoihin: Kaikki ymmärtäminen perustuu osien ja kokonaisuuden väliseen suhteeseen. Tässä totuuskäsityksessä historiallisen prosessin loppu määrittelee totuuden. Pannenberg pyrkii osoittamaan, kuinka Jeesuksen ylösnousemus voidaan ymmärtää historian lopuksi. Tässä hän viittaa toisen temppelin aikaiseen juutalaiseen apokalyptiseen teologiaan, jossa ylösnousemus merkitsi historian loppua ja Jumalan astumista maailmaan. Jeesuksen ylösnousemuksessa tämä loppu on ennakoivasti (proleptisesti) läsnä. Voimme puhua totuudesta vain ennakoivasti, mutta Jeesuksen ylösnousemuksessa historian loppu on kuitenkin todellisesti läsnä. Pannenberg pyrkii osoittamaan, kuinka kaikki inhimillinen ymmärtäminen perustuu tähän ilmiöön. Kaikki ymmärtäminen on ennakoivaa, sillä kaikessa ymmärtämisessä ihminen rakentaa ennakoivia käsityksiä historiallisen prosessin päätepisteestä. Totuus avautuu Pannenbergilla lopusta käsin.

The thesis seeks to analyse The Moro conflict in the Philippines that is characterised by a propagated and multi-layered nature. The Philippines has been torn by internal conflicts since 1969, by two main religious communities: Muslims represented by the Moro people, and Christians who represent the majority of population. In my research, I focus on the conflict prerequisites that stem from the results of colonialism. I view colonialism as the period that significantly contributed to the formation of ethnic stereotyping, socio-economic neglect, and the split in Filipino society. Hence, it can be stated that reinforced stereotypes against the others that is Moro people serve as the indicator of the societal split and tendencies to demonization. For my work it was crucial to tackle the following theoretical topics: the history of colonialism as prerequisites for ethnic tensions; the formation of stereotypes and processes of reinforcement; the notion of indigenous rights and territorial claims. Filipino nation is closely connected with the post-colonial history and the indigenous roots. plan In regards to the peace studies, I was looking at the terrorist dynamics in the Philippines to see the interdependence between failed peace agreements and the radicalization, as well as, the differences between positive and negative notions of peace, and external influence. The method of the research is the comparative contextual analysis with the elements of the linguistic ambiguity analysis. The analysis looks, firstly, at the correlation between the final draft of the Bangasamoro Basic Law (the law, if passed, will enact the peace agreement and establish the structure of government for the Bangsamoro Autonomous Region) and UN Declaration of on the Rights of Indigenous Peoples. Secondly, the analysis observes the process of law making by comparing the BBL drafts from the years 2014, 2015, and 2017. In conclusion, the link between reinforced stereotyping and colonialism has been established. Comparative analysis has served as the basis for observing some major changes in the way the BBL committee was tackling the document drafting. It has shown that the new approach has striven to secure the long-lasting peace by addressing different levels of marginalization, following the rules of equality, inclusion, and the international law standards. It can be stated that the Philippines is taking a path for establishing positive peace and resorts to one of the methods to solve the conflict based on territorial claims by granting autonomy to Moros.

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella John Locken teologiakäsitystä erityisesti episteemisten hyveiden näkökulmasta. Locke kirjoitti teologiasta tieteenalana yhden kappaleen teoksessa Of the Conduct of Understanding, jossa hän määrittelee teologian tieteenalaksi, jonka lähdeaineistona on kaikki inhimillinen tieto ja ilmoitus. Locke määrittelee teologian tehtäväksi episteemisten hyveiden – eli inhimillisen ymmärryksen oikean käytön – opettamisen. Aikaisemmassa aihetta koskevassa tutkimuksessa on todettu, että Lockelle tieto ei ole vain kokoelma irrallisia faktoja, vaan Lockelle tieto sisältää myös implisiittisesti tietoa myös ymmärryksen rajoista ja sen oikeasta käytöstä, minkä vain teologia kykenee ymmärtämään. Tutkielman päämääränä on tarkastella, miten teologia kykenee opettamaan episteemisiä hyveitä. Tutkielman toisina lähteinä toimivat Locken An Essay Concerning Human Understanding ja Reasonableness of Christianity. Tutkielman metodi on systemaattinen analyysi. Vaikka Lockelle teologia käyttää lähteenään kaikkea inhimillistä tietoa, tutkielman sivurajoitteitten vuoksi aihetta käsitellään rajatummasta näkökulmasta. Keskittymällä Locken uskonnolliseen epistemologiaan, tutkielmassa pyritään selvittämään, miten teologia näkyy tiedossa Jumalasta, moraalista ja ilmoituksesta sekä siihen liittyvistä uskonasioista. Locken uskonnollisen epistemologian päämääränä on selvittää uskon ja järjen välinen suhde, mikä oikein ymmärrettynä johtaa harmoniseen käsitykseen niiden välisestä työnjaosta. Rajatun näkökulman tarkoituksena on tarkastella inhimillisen tiedon rajoja sekä ymmärryksen oikeaa käyttöä uskonnollisen epistemologian alueella, minkä pohjalta tehdään yleinen tulkinta Locken teologiakäsityksestä. Tutkielma on jaettu kolmeen päälukuun. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan inhimillisen tiedon perusteita Locken filosofiassa valitun näkökulman kannalta. Toisessa pääluvussa syvennytään Locken uskonnolliseen epistemologiaan. Kolmannessa pääluvussa kahden edellisen luvun keskeisiä tuloksia käytetään Locken teologian sekä episteemisten hyveiden välisen suhteen tulkitsemisessa. Kolmannen pääluvun viimeisessä alaluvussa esitetään myös tulkinta Lockelaisesta teologian harjoittajasta, jossa teologian vaikutukset ovat konkreettisesti havaittavissa. Tutkielmassa päädytään lopputulokseen, jonka mukaan Lockelle teologia kykenee opettamaan episteemisiä hyveitä sen rajoittamattoman lähdeaineiston vuoksi. Koska ymmärryksen vääriin käyttöpahoihin liittyy liiallinen keskittyminen pelkkään yhteen inhimillisen tiedon muotoon, on seurauksena puutteellinen ymmärrys inhimillisestä ymmärryksestä itsestään. Koska teologia ei ole lähdeaineistonsa vuoksi samanlaisten rajoitteitten alainen, on sillä kyky opettaa episteemisiä hyveitä. Teologian tutkiminen ja opettaminen Locken filosofiassa tarkoittaa tutustumista sellaisiin asioihin, joista ihminen ei tiedä mitään. Tutustuminen kaikkeen inhimilliseen tietoon toimii harjoituksena ihmismielelle, jonka myötä ihminen oppii inhimillisen ymmärryksen oikeaa käyttöä.

My master’s thesis discusses the last waves of resistance to of the traditional pagan Roman aristocracy and the new, now already quite established Christian aristocratic class in the beginning of the fifth century. Paganism had lost ground in Rome and had begun to merge into the growing wave of Christianity. My primary source is the case of a Roman pagan senator, Volusianus, and the correspondence he had with Bishop Augustine, with the aid of their mutual friend Marcellinus. Volusianus will represent in this thesis the side of the pagan aristocrat that comes from tradition and long ancestory, and even though born in a Christian Empire, he is brought up as a pagan and more importantly, a future senator of Rome. Volusianus shares the same concern pagan members of his class have felt ever since the removal of the pagan Altar of Victory from the Senate House, a symbolic sign from the imperial rule what religion is preferred: The Rome of his fathers is not the Rome he lives in. I will be using as additional sources the Third Relatio from senator Symmachus on behalf of re-instating the Altar, and also Saturnalia by Macrobius, a text written after Volusianus’s correspondence. As the Third Relatio will show the state of shock among the senators for this attack on their way of life, Saturnalia is a nostalgic view on a lost cultural heritage and an homage to the men who were seen as upholding all that is glorious about Rome, including Volusianus’s father. I will mostly focus on the reactions of the pagans. The Church could not succeed without the Roman super elite, and the Christian Emperor needed the Senate, as did the Senate need the Emperor. Why then, in a time that would seem to encourage conversion to Christianity was paganism and upholding it a matter of such devotion to these men who were, after all, imperial officials in a Christian Empire? Senators like Volusianus seems to show no great enthusiasm for Christianity, in fact he seems to look down on it slighty. But at the same time he is not zealous against it, and lives and works among his Christian family members and collegues. The concern Volusianus has is that of a Roman official; He is not sure Christianity is rational and not just tales of magicians and strange moral codes, a foreign religion that is simply not fitting for the educated citizen. He fears that Christ’s teachings are a way for foreign powers to take advantage of Rome and they would ruin her reputation as a formidable enemy. For him, Christianity does not seem to be anything terribly evil to avoid, but certainly not the best choice for the Empire. By looking at his social, cultural and philosophical background we can have a clearer insight into how Christianity in the beginning of the fifth century was seen by the very members it needed to impress

The study attempts a reception-historical analysis of the Maccabean martyrs. The concept of reception has fundamentally to do with the re-use and interpretation of a text within new texts. In a religious tradition, certain elements become re-circulated and thus their reception may reflect the development of that particular tradition. The Maccabean martyrs first appear in 2 Maccabees. In my study, it is the Maccabean martyr figures who count as the received text; the focus is shifted from the interrelations between texts onto how the figures have been exploited in early Christian and Rabbinic sources. I have divided my sources into two categories and my analysis is in two parts. First, I analyze the reception of the Maccabean martyrs within Jewish and Christian historiographical sources, focusing on the role given to them in the depictions of the Maccabean Revolt (Chapter 3). I conclude that, within Jewish historiography, the martyrs are given roles, which vary between ultimate efficacy and marginal position with regard to making a historical difference. In Christian historiographical sources, the martyrs role grows in importance by time: however, it is not before a Christian cult of the Maccabean martyrs has been established, that the Christian historiographies consider them historically effective. After the first part, I move on to analyze the reception in sources, which make use of the Maccabean martyrs as paradigmatic figures (Chapter 4). I have suggested that the martyrs are paradigmatic in the context of martyrdom, persecution and destruction, on one hand, and in a homiletic context, inspiring religious celebration, on the other. I conclude that, as the figures are considered pre-Christian and biblical martyrs, they function well in terms of Christian martyrdom and have contributed to the development of its ideals. Furthermore, the presentation of the martyr figures in Rabbinic sources demonstrates how the notion of Jewish martyrdom arises from experiences of destruction and despair, not so much from heroic confession of faith in the face of persecution. Before the emergence of a Christian cult of the Maccabean martyrs, their identity is derived namely from their biblical position. Later on, in the homiletic context, their Jewish identity is debated and sometimes reconstructed as fundamentally Christian , despite of their Jewish origins. Similar debate about their identity is not found in the Rabbinic versions of their martyrdom and nothing there indicates a mutual debate between early Christians and Jews. A thematic comparison shows that the Rabbinic and Christian cases of reception are non-reliant on each other but also that they link to one another. Especially the scriptural connections, often made to the Maccabean mother, reveal the similarities. The results of the analyses confirm that the early history of Christianity and Rabbinic Judaism share, at least partly, the same religious environment and intertwining traditions, not only during the first century or two but until Late Antiquity and beyond. More likely, the reception of the Maccabean martyrs demonstrates that these religious traditions never ceased to influence one another.

Jeesuksen ihmekertomuksia on tutkittu useasta näkökulmasta Bultmannin Uuden testamentin demytologisaation jälkeen. Nykyisen tutkimuksen mukaan Jeesus toimi rituaalisena parantaja sellaisessa yhteisössä jossa sairaisiin koskemista ei pidetty hyväksyttävänä. Rituaali teorioiden ja etenkin kognitiivisen uskontotieteen kehityksen myötä Jeesuksen rituaaliset parantamistoimet ovat nousseet uudelleen kiinnostaviksi tutkimuskohteiksi. Jeesuksen toiminnassa on useita sellaisia elementtejä joita voidaan löytää myös muilta parantajilta. Yksi Jeesuksen tärkeimmistä parantamismetodeista on sairaiden koskettaminen. Kognitiotieteet ja neuropsykologia ovat kehittäneet kosketusta koskevia teorioita, joilla kyetään selittämään kosketuksen positiivinen voima sosiaalisessa interaktiossa. Kosketus on vahva emotionaalinen vaikuttaja ja sillä on merkittävä rooli myös ihmisen kehityksessä ja kasvussa. Tämän tutkimuksen tarkoitus on kehittää ymmärrystämme näistä Jeesuksen rituaaliseen parantamiseen liittyvistä kulttuurisista, sosiaalisista ja kognitiivisista. Tämä tutkimus tähtää kokonaiskuvan luontiin Jeesuksen parantavan kosketuksen merkityksestä ja vaikutuksesta. Tutkimuksessa käytän hyväksi perinteistä eksegetiikan ja etenkin ihme- ja Jeesus-tutkimuksen kenttää, sekä alati kehittyvää kognitiivisen uskontieteen alaa. Uutena tutkimusmetodina esittelen kognitiivisia ja psykologisia kosketuksen tutkimuksen tuloksia ja teorioita, näistä merkittävimpinä affektiivisen ja sosiaalisen kosketuksen käsitteet. Tämän tutkimuksen aineistona toimii Markuksen evankeliumissa ilmenevät kosketusta sisältävät Jeesuksen parantamisihmeet. Tutkimuksen valossa vaikuttaa siltä, että fyysisellä kosketuksella oli tärkeä rooli vaikuttavan rituaalin toimituksessa. Magiauskonnolliselle rituaalille kosketus oli sen keskeinen vaikuttava tekijä. Voidaan puhua maagisesta kosketuksesta. Sairaiden koskettaminen oli vaikuttava ele, joka oli vastoin vallitsevia sosiaalisia sekä kognitiivisia odotuksia. Jeesus paransi pitkälti sairaita ja köyhiä, joiden katsottiin kuuluvan yhteisön ulkopuolelle. Sosiaalisen kosketuksen valossa voimme paremmin ymmärtää tämän rituaalisen eleen vaikutuksen. Kosketuksen affektiiviset ominaisuudet synnyttävät positiivisia tunteita, jotka edistävät rituaalisen parantavan kosketuksen merkitystä. Kosketus on yksi ihmisen keskeisimmistä aisteista jolla on tärkeä rooli tunteiden luojana ja välittäjänä ihmisten välisessä interaktiossa. Tämä pitää paikkansa myös rituaalisessa tilanteessa, jonka takia kosketusta voidaan pitää merkittävänä vaikuttajana Jeesuksen parantamiskertomuksissa.

Tutkimus käsittelee arkkipiispa Thomas Becketin (k. 1170) kuolemanjälkeistä pyhimyskulttia vuosien 1170 ja c.1540 aikana Englannissa. Tutkimus tarkastelee kulttia pääsääntöisesti hallitsijoiden kautta kansallispyhimyksen käsitteiden näkökulmasta. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää niitä syitä miksi suuresta suosiostaan huolimatta Thomas Becketistä ei tullut Englannin kansallispyhimystä. Tutkimuksen lähtöoletuksena on, että Becketin poliittinen elämä ja kuninkaan vastainen toiminta olivat suurimpina haitallisina vaikuttimina kansallispyhimyksen asemaan. Tutkimus pyrkii myös tarkentamaan Becketin pyhimyskultin kuninkaiden vastaista imagoa. Tutkimuskysymystä lähestytään kaksiosaisella metodilla, joka pyrkii ensin selvittämään Thomas Becketin suosiota kuninkaiden keskuudessa ja sen jälkeen kultin suosiota tarkastellaan yleisemmällä tasolla. Näin pyritään selvittämään millä perustein voitaisiin väittää Thomas Becketin olleen kansallispyhimyksen asemassa keskiajalla. Becketin kuninkaallista suosiota pyritään selvittämään kuninkaiden matkareittien, testamenttien, hagiografian, ihmekertomusten, liturgian ja aikakirjojen avulla. Tutkimusaineistosta paljastuu hyvin elinvoimainen kuninkaallinen kultti, joka jatkui käytännössä aina Henrik VIII ja reformaatioon saakka. Yleisemmällä tasolla kultin suosiota tarkastellaan pyhimyksen nimeen vihittyjen kirkkojen kautta. Vaikka tutkimuskirjallisuudessa Thomas Becketiä luonnehditaan yleisesti Englannin suosituimmaksi pyhimykseksi, niin silti vihittyjen kirkkojen määrissä hän ei vedä vertoja Raamatusta tutuille pyhimyksille. Lisäksi tutkimuksesta paljastuu, että Thomas Becket oli kirkkotilastojen valossa huomattavasti suositumpi naapurimaassa Skotlannissa. Kirkkojen lisäksi tarkastellaan tehtyjä oblaatioita Canterburyn katedraalissa sijaitsevalle Thomas Becketin haudalle. Tutkimustulokset osoittavat, että pyhimyskultti oli elinvoimaisimmillaan 1200-luvun alussa ja vaikka kultin suosio vaihteli voimakkaastikin vuosisatojen aikana, niin 1500-luvun puolella kultin suosio näyttää kääntyneen laskuun. Siitä huolimatta pyhimys säilyi voimakkaana symbolina kirkon ja ihmisten oikeuksien puolustajana aina loppuun sakka, kunnes Henry VIII määräsi Becketin pyhäinjäännökset tuhottavaksi 1538. Kultin suosiossa on ollut kyse sen paradoksaalisuudessa, koska pyhimystä pyydettiin samanaikaisesti sekä horjuttamaan että tukemaan hallitsijan valtaa. Aikaisempi tutkimus on keskittynyt hyvin paljon joko kultin alku- tai loppuvuosiin ja vaikka tämä temaattinen tutkimus pyrkii tekemään läpileikkauksen Becketin kultista, niin kultin tarkemmat vaiheet 1300– ja 1400–luvuilla ovat vielä melko pitkälti hämärän peitossa.

Since its establishment, ISIS has been applying the old principles of Islamic law, by killing anyone who disagrees with its ideology, by oppressing ethnic and religious minorities, by violating human rights, by treating women as objects and by using different types of abuse. ISIS legitimizes its actions by employing the Sharia Law to justify their acts. Members of ISIS believe that they are the only real Muslims while others are infidels. This thesis discusses the rules set by ISIS concerning the female enemy and the justification for these rules as described in their online magazines Dabiq and Rumiyah. By analysing specific articles concerning the female enemy, the thesis investigates ISIS policy towards the female enemy, which involves employing different justifications from Quran and the Sunnah of prophet Muhammad. Furthermore, the thesis examines how ISIS propaganda legitimizes the use of sexual violence against women as a war tactic. Qualitative content analysis and the deductive category assignment as used as techniques in analysing the primary material. The analysis clarifies how ISIS shapes the image of the enemy by gathering evidence from the Quran and Sunnah. ISIS propaganda categorizes the enemy depending on its own made criteria and division of the faith level. Therefore, enemies are labelled as Murtaddīn (apostates), Kuffar (unbelievers), Mushrikin (polytheists) and heretics. Through the examination of the primary material, it becomes obvious, that gender plays a significant role in ISIS’ construction of enemy traits. The study of the selected articles confirms that slavery is the prominent rule on the female enemy and it is reinforced by selective examples from Islam. The thesis uses five elements to measure the level of employing sexual violence against the female enemy. The elements are derived from a number of feminist authors who focus on sexual violence as a war tactic, including Joshua Goldstein (2001), Laura Sjoberg (2013), Elisabeth Wood (2014) and Sara Meger (2016). The elements are: (1) feminizing the enemy, (2) financing war expenses, (3) attracting and rewarding fighters, (4) employing military institutionalized rape and (4) defending women as an excuse for war. Examining the feminist approach for sexual violence as a war tactic exposes that ISIS’ re-establishment of slavery gives a license to rape by feminizing the concept of slavery and confines its meaning to females only. ISIS organizes and propagates slavery to rationalize rape. The analysis on the feminization of the enemy proves that enslaving women and children serves ISIS’ goal to damage the enemy; in particular, that the failure of the male fighters in protecting the land and the nation, brings discredit upon their government or administrations. Further investigation on the use of sexual violence to finance the war expenses confirms the association between slavery and financing terrorist organizations. The element of using sexual violence to attract and reward fighters suggests that ISIS nourishes the notion of rewarding its men by legitimizing the ancient idea of looting practice (Ghanimah) of the enemy’s property. According to ISIS, looting practice includes enslaving women and children. Utilizing the “defending our women” artefact as an excuse for war suggests that ISIS employs its propaganda taking advantage of the stereotypical notion of men as defenders and women and children as symbols of the land and the nation. ISIS calls Muslim men to Jihad in to take revenge for their victimized women whose honour has been abused by the enemy. Finally, the thesis proposes more studies that study ISIS fighters, especially members who have either witnessed or have committed rape against the female enemy in order to illuminate the topic and further analyse how the use of sexual violence is employed as a war tactic.