Browsing by Title

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Helsingin nuorten miesten kristillisen yhdistyksen (HNMKY) avioliitto-opetuksesta maaliskuussa vuonna 2008 käynnistynyttä lehtiuutisointia. Uutisoinnin käynnistymisen taustalla oli Tikkurilan seurakunnan kirkkoherralle ja seurakuntaneuvostolle jätetty vetoomus seurakunnassa järjestettyjen HNMKY:n avioliittokoulujen lopettamiseksi. Lakkauttamista vaadittiin yhdistyksen avioliitto-opetuksessa havaittujen, tasa-arvon kannalta kyseenalaisten kohtien perusteella. Tarkasteluni päähuomio on siinä, miten aihetta käsiteltiin lehdistössä, mutta kiinnitän huomiota myös siihen, miksi uutisointi eteni kohun asteelle sekä siihen, miten uutisointiin reagoitiin HNMKY:ssä ja Tikkurilan seurakunnassa. Tutkielmani päälähteitä ovat maalis-huhtikuussa vuonna 2008 ilmestyneet Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Kotimaan ja Vantaan sanomien numerot sekä saatavilla olevat, kyseisenä ajankohtana ilmestyneet samojen lehtien internetsivuilla julkaistut artikkelit. Edellä mainittujen ohella käytän HNMKY:n avioliitto-opetuksen oheismateriaalina tutkimusajankohtana käytettyä, kaksiosaista Parempi avioliitto I–II -teosta. HNMKY:n avioliitto-opetuksen historian ja taustateologian kuvaamisessa olen käyttänyt yhdistyksen vuodesta 1891 julkaiseman Kuukauslehden numeroita vuosilta 1981–2003. Avioliitto-opetusta koskevassa uutisoinnissa erottui kolme vaihetta. Uutisointi oli ensin faktapohjaista ja toteavaa, sitten monipuolisempia näkökulmia tavoittelevaa ja kohuhakuista sekä lopuksi jälleen toteavampaa. Aiheesta myös keskusteltiin sekä internetissä että lehtien mielipidepalstoilla kaikissa kolmessa uutisoinnin vaiheessa. Kohun syntyyn vaikuttivat avioliitto-opetuksen kohdat, jotka olivat ilmeisessä ristiriidassa ajan yleisen tasa-arvokäsityksen kanssa. Erityisesti naisen alamaisuuteen liittyvä opetus herätti uutisoinnissa laajaa arvostelua. Uutisointi aiheutti merkittäviä reaktioita HNMKY:ssä ja Tikkurilan seurakunnassa. HNMKY hyllytti paheksuntaa herättäneen opetusmateriaalin pian uutisoinnin alettua ja Tikkurilan seurakunta käynnisti laajan selvitystyön aiheeseen liittyen. Selvitysten perusteella Tikkurilan seurakuntaneuvosto päätyi jatkamaan HNMKY:n avioliittokouluja niiden opetuksessa havaituista, tasa-arvon kannalta ongelmallisista kohdista huolimatta.

Ekoteologisissa julkaisuissa ilmastonmuutos mainitaan usein yhtenä ympäristöongelmista, mutta viime vuosina on myös julkaistu nimenomaisesti ilmastonmuutosta käsittelevää teologiaa. Tässä tutkielmassa tarkastelen ilmastonmuutosta käsittelevää teologiaa tulevaisuuden näkökulmasta. Ensinnäkin tarkastelen, millaisia tulevaisuuteen liittyviä näkemyksiä ilmastonmuutosta käsittelevässä teologiassa on esitetty. Toiseksi selvitän, millaisia näkemyksiä tulevaisuuteen liittyvästä toimijuudesta on esitetty, eli kenen käsissä luomakunnan tulevaisuus on. Olen rajannut aineiston sellaisiin lähteisiin, joissa käsitellään ensisijaisesti ilmastonmuutosta ja esitetään jokin tulevaisuuteen liittyvä näkemys. Rajauksen perusteella aineistoksi valikoitui viisi teologista monografiaa ja neljä artikkelia. Monografioista kaksi on samalta henkilöltä, joten tutkimuksen kohteena on kahdeksan eri teologin tekstejä. Analysoin aineistoa systemaattisen analyysin metodilla. Taustaluvussa esittelen ekoteologiaa sekä ilmastonmuutokseen keskittyvää teologiaa. Monet ekoteologialle tyypilliset painotukset näkyvät tämän tutkielman aineistossa selvästi. Tutkimuksessa käy ilmi, että kaikki analysoidut ilmastonmuutosta käsittelevät teologit näkevät ilmastonmuutokset huomattavana vaarana. Kaikilla on kuitenkin myös toivoa paremmasta tulevaisuudesta ja visioita siitä. Hyvää tulevaisuutta määrittää useimpien teologien mukaan se, että se tapahtuu tässä maailmassa. Tuonpuoleisesta tulevaisuudesta puhutaan vain vähän tai se torjutaan. Tämän kanssa johdonmukaisesti pelastusta määritellään aineelliseen maailmaan painottuen. Lähes kaikkien teologien mukaan pelastus koskee koko luomakuntaa, ei yksin ihmisiä. Se, mille toivo hyvästä tulevaisuudesta pohjautuu sekä edellytykset hyvän tulevaisuuden saavuttamiseksi vaihtelevat eri teologien teksteissä. Edellytykset liittyvät keskeisesti siihen, kenen käsissä tulevaisuus on. Suurin osa esittää jossakin muodossa näkemyksen, jossa Jumalan toiminta ja ihmisten toiminta yhdistyvät tai niitä molempia tarvitaan. Kaksi teologia on tämän enemmistön kanssa eri linjoilla: he korostavat voimakkaasti ihmisten toimintavelvoitetta ja painottavat, että siitä riippuu tulevaisuuden laatu. Muut näkevät Jumalan armon ja pelastavan rakkauden vaikuttavan tilanteeseen. Jumalan armoa korostavista teologeista kaksi pitää Jumalan roolia niin keskeisenä, että ihmisten tehtävä on toiminnallaan esimerkiksi todistaa Jumalan pelastavasta rakkaudesta, ei niinkään itse pelastaa maailmaa. Kiteytettynä tulevaisuutta ja siihen vaikuttavia toimijoita koskevissa näkemyksissä on siis seuraavanlaisia päälinjoja: Ilmastonmuutoksen tuomasta vaarasta huolimatta on paljon toivoa hyvästä tulevaisuudesta, ja tämä hyvä tulevaisuus tapahtuu maan päällä ja luomakunnan yhteydessä. Hyvään tulevaisuuteen pääseminen on sekä ihmisten että Jumalan käsissä.

Tämän tutkielman tehtävänä on tarkastella, miten tunnustaminen kohdistuu diakonian työntekijöihin ja asiakkaisiin. Tämän kvalitatiivisen tutkielman tutkimusaineistona käytetään diakoniatyötä kuvaavia osioita vuosina 2008 ja 2012 julkaistuista Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa kuvaavista nelivuotiskertomuksista nimeltä Monikasvoinen kirkko ja Haastettu Kirkko. Lisäksi tutkimusaineistoon kuuluu osa vuoden 2018 diakoniabarometriaineistosta. Aineisto analysoidaan hyödyntämällä teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkielman teoreettisena taustana toimivat filosofi ja sosiologi Axel Honnethin määrittämät tunnustamisen perusmuodot; rakkaus, oikeus ja arvostus. Tunnustamisella on suuri rooli diakoniatyössä johtuen sen merkityksestä työntekijöiden ja asiakkaiden identiteetin muotoutumiselle. Tunnustaminen ja sen muodot vaikuttavat myönteisesti yksilön itsetuntoon, käsitykseen itsestä tasavertaisena sekä omanarvontuntoon. Tunnustamisen muodot ovat usein limittäisiä ja käytännössä ne ilmenevät monilla eri tavoilla. Diakoniatyön asiakkaat tunnustetaan pääasiassa rakkauden ja oikeuden muotojen kautta. Rakkaus ilmenee asiakkaiden tarpeiden huomioimisena, välittämisenä ja henkilökohtaisten kohtaamisten kautta. Oikeus puolestaan ilmenee asiakkaiden käsittämisessä tasavertaisiksi sekä kollektiivisten oikeudenmukaisuutta korostavien arvojen ylläpitämisenä. Diakoniatyöntekijät tunnustetaan pääasiassa arvostuksen kautta. Arvostus ilmenee erityisesti diakoniatyöntekijöiden tekemän työn arvokkaana pitämisen kautta. Työntekijät kohtaavat myös arvostuksen puutetta, mikä ilmenee työntekijöihin kohdistettujen ennakkoluulojen kautta. Asiakkaiden yksilöllisten piirteiden ja saavutusten arvostusta ei juurikaan ilmennyt. Asiakkaiden ainutlaatuinen arvo sen sijaan nousee esiin. Diakoniatyön kontekstissa tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että sekä diakonian työntekijät että asiakkaat saisivat osakseen tunnustusta. Käytännössä tunnustamisen perusmuotoja on vaikeaa asettaa käytännölliseen ympäristöön johtuen tunnustamisen muotojen moniulotteisuudesta. Diakoniatyön kontekstissa tunnustaminen voidaan ymmärtää pääasiassa lähimmäisenrakkaudeksi, joka toteutuu asiakkaan ja työntekijän välillä.

Tämä laadullinen tutkimus on aineistolähtöisesti toteutettu katsaus teologiopiskelijoiden muistoihin ja ajatuksiin liittyen uskontoon ja tunteisiin. Tutkimuksen tarkoituksena on löytää opiskelijoiden lapsuudesta, nuoruudesta sekä aikuisuudesta uskontoa ja tunteita yhdistäviä tekijöitä, jotka ovat tarkastelun kohteena juuri tunteiden näkökulmasta. Aiheen valinta on rakentunut henkilökohtaisesta kiinnostuksesta yksilön muokkaantuvasta uskonnollisuudesta eri ikäkausien aikana. Tutkimuskysymyksenä on: Millaisia uskonnon ja tunteiden yhdistelmään liittyviä muistoja sekä ajatuksia teologian opiskelijoilla on a) lapsuuteen, b) nuoruuteen ja c) aikuisuuteen liittyen. Osana tätä tutkimuskysymystä, aineistoa on käsitelty myös kokoavasti, kolme elämänvaihetta läpi leikaten sen suhteen, miten uskonnon ja tunteiden yhdistelmä on liitettävissä koherenssin tunteeseen. Ikävaiheita tarkastellaan E.H Eriksonin psykososiaalisen kehitysteorian näkökulmasta, ja lisäksi tutkimuksessa on käytetty Aaron Antonovskyn koherenssin teoriaa, joka on toiminut työkaluna etsittäessä teologiopiskelijoiden ikävaiheista uskontoon liittyviä elämänhallintaa vahvistavia ja toisaalta heikentäviä tekijöitä, ja niihin liittyviä tunteita. Koherenssin tunteen teoria on jakautunut kolmeen määrittelevään osa-alueeseen, ymmärrettävyyteen, hallittavuuteen sekä merkityksellisyyteen. Näiden osa-alueiden välityksellä ihminen kykenee säätelemään omaa elämänhallinnan tunnettaan. Tutkimusaineiston Helsingin yliopiston teologiopiskelijoista on kerännyt kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessi sekä Helsingin yliopistonlehtori Maija Penttilä vuosina 2018 ja 2019. Kyselyyn on vastannut 282 vapaaehtoista henkilöä, jotka ovat olleet eri ikäisiä sekä eri opintovaiheessa olevia opiskelijoita. Aineiston pelkistämisen perusteella muodostettiin 11 tekijää, jotka mainittiin liittyväksi uskontoon ja tunteisiin eri ikäkausina. Näitä olivat uskonnon harjoittaminen, toiminta, paikka, musiikki, tuonpuoleinen, sosiaalinen ympäristö, kirkollinen toimitus, opetus, identiteetti ja vakaumuksen muutos, kirkkovuoden tapahtumat sekä media ja kirjallisuus. Kaikki tekijät sisälsivät tunteita, joista eniten mainittiin turvallisuus, yhteisöllisyyden tunne ja yhteenkuuluvuuden tunne, ilo ja lohtu. Tämän tutkimuksen perusteella yleistyksenä voidaan pitää koherenssin teorian sekä psykososiaalisen kehitysteorian perusteella, että lapselle iltarukouksen lukeminen lisää turvallisuuden tunnetta ja nuoren yhteenkuuluvuutta sekä yhteisöllisyyden tunnetta vahvistaa merkittävästi rippikoulu. Aikuisuuden osalta yleistys ei ollut mahdollinen aineiston monipuolisuuden vuoksi.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kohtukuoleman kokeneiden äitien muistoesineitä. Tutkimustehtävänä oli selvittää, millaisia tehtäviä muistoesineillä on kohtukuoleman kokeneiden äitien ja kuolleen lapsen välisessä kiintymyssuhteessa. Tutkielman teoreettinen viitekehys on jatkuvan kiintymyssuhteen paradigma, jonka mukaan surevan ei tarvitse katkaista kiintymyssuhdetta kuolleeseen läheiseensä. Tämän laadullisen tutkielman aineisto kerättiin tutkimuspyynnöllä, jossa pyydettiin kohtukuoleman kokeneita vanhempia lähettämään valokuvan tärkeästä muistoesineestään ja kirjoittamaan esineen tarinan. Kutsu tutkimukseen julkaistiin Facebookissa Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n tiedotuspalstalla ja vertaistukiryhmässä sekä toisessa lapsensa menettäneiden vertaistukiryhmässä. Kutsuun vastanneille lähetettiin sähköpostilla tarkempi tutkimuspyyntö. Tutkimuspyynnössä esitettiin muutamia kysymyksiä kirjoittamisen tueksi. Vaikka sukupuolta ei ollut rajattu, kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat äitejä. Aineisto koostui 11 äidin kertomuksesta ja 14 valokuvasta Kertomuksia ja esineitä analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Aineistolähtöisyyden vuoksi esineitä ei analysoitu erikseen, vaan kertomukset ohjasivat niiden tulkintaa. Tutkielmassa selvisi, että muistoesineillä on paljon erilaisia tärkeitä tehtäviä äidin ja lapsen välisen kiintymyssuhteen muotoutumisessa lapsen kuoleman jälkeen. Analyysissa hahmottui kolme esineiden päätehtävää, jotka olivat lapsi läsnäolevana perheenjäsenenä, muisto lapsesta ja menetyksen todentaja. Muistoesineiden avulla äidit ylläpitivät suhdetta lapseen ja osoittivat lapselle rakkauttaan muun muassa hoivaamalla ja halaamalla esineitä ja puhumalla niille. Esineiden avulla äidit kokivat lapsen läsnäoloa, toteuttivat vanhemmuuttaan ja rakensivat perheidentiteettiään. Esineisiin tallentui tärkeitä muistoja lapsesta, ja siten ne toimivat muistelun tukena ja keskeisinä elementteinä muistelun tilan ja rituaalien luomisessa. Esineet mahdollistivat surun sosiaalista jakamista ja toimivat näkyvinä todisteina äitien kamppailussa lapsen olemassaolon tunnustamisesta. Esineet auttoivat äitejä myös kohtaamaan lapsen kuoleman lopullisuuden ja menetyksen tuskan. Esineet myös heijastivat vanhempien uskoa ja jumalakuvaa sekä ylläpitivät toivoa lapsen olemassaolon jatkumisesta ja jälleennäkemisestä. Äitien kiintymyssuhde kuolleeseen lapseensa ilmeni jatkuvana, mutta muuttuvana suhteena. Esineet ilmensivät suhteen jatkuvuutta ja muutosta. Tutkielma kiteyttää ymmärrystä esineiden merkityksestä kiintymyssuhteessa. Tutkielman tulokset myös osoittavat, että suru on hyvin kokonaisvaltainen kokemus, jota on vaikeaa luokitella teoreettisesti.

Tämän pro gradu -tutkielman tehtävänä on eksplikoida systemaattisen analyysin avulla se, mitä Tuomas Akvinolainen tarkoittaa ilmaisulla ”logiikka”. Tähän tehtävään liittyy kaksi osatehtävää: sen selvittäminen, millaisissa käsitteellisissä yhteyksissä Tuomas käyttää ilmaisua ”logiikka”, ja sen selvittäminen, miten ”logiikan” merkitys rakentuu näissä käsitteellisissä yhteyksissä. Tutkielman lähdeaineisto on laaja, koska Tuomas ei kirjoittanut yhtä teosta, jossa hän olisi esittänyt kattavasti huomautuksia siitä, mitä logiikka on. Ensimmäisessä luvussa kysyn, mitä Tuomas tarkoittaa logiikalla taitona ja tieteenä. Taidolla Tuomas tarkoittaa praktisen sielunosan intellektuaalista hyvettä, joka koskee kontingenttia tuotettavissa olevaa. Tuottaminen merkitsee operaatiota tai toimintaa, joka siirtää muodon toimijasta ulkoiseen materiaan, ja siten syntyy tuotos. Logiikka on taitona mahdollinen, koska järki voi järkeillä omasta aktistaan ja ohjata itseään. Järjen aktista syntyy tuotos, kuten laji tai syllogismi, joita käytetään tieteellisen tiedon saamiseen. Siten logiikka on vapaa taito, jonka kautta opitaan tapa, jolla tieteellistä tietoa voidaan saada. Tieteenä logiikka tarkastelee edellä mainittuja järjen aikaansaamia tuotoksia. Koska se tieteenä tarkastelee sitä, minkä ihminen voi saada aikaan, voidaan tällainen tieteellinen tieto suunnata kohti operaatiota tai tuotosta. Siksi logiikka on praktinen tiede, joka palvelee sellaisia spekulatiivisia tieteitä, jotka eivät tarkastele sitä, minkä ihminen voi saada aikaan. Toisessa ja kolmannessa luvussa kysyn, mitä Tuomas tarkoittaa tieteenä olevan logiikan subjektilla? Tieteen subjekti on se, mitä tieteessä tarkastellaan. Koska Tuomas mainitsee logiikan subjektiksi järjen olevan, tarkastelen toisessa luvussa olevan käsitettä. Olevan käsite perustuu olemassaolon käsitteelle, joka voidaan sanoa analogisesti muun muassa luonnosta, tiedosta ja Jumalasta. Oleva merkitsee sitä, mikä on. Se on analoginen sana, joka perustuu eri olemassaolon tapoihin. Koska olemassaolo voi olla esimerkiksi luonnossa ja tiedossa, on oltava mielen ulkopuolinen oleva ja mielessä oleva. Kolmannessa luvussa käsittelen järjen olevan käsitettä. Järjen oleva on yhdenlainen mielessä oleva. Mielessä olevan olemassaolon tapa on olla tosi. Jotkin mielessä olevat voivat olla olevia myös mielen ulkopuolella. Sen sijaan järjen oleva voi olla olemassa vain mielessä, minkä vuoksi se on olemassa oleva vain totena. Logiikan subjektina on järjen oleva. Logiikan tarkastelema järjen oleva on intellektuaalinen tai toinen intentio, joka perustuu ymmärrettyyn tai ensimmäiseen intentioon. Ymmärretty intentio syntyy kognitiivisen prosessin päätepisteenä intellektissä. Se on sisäinen sana, jota ulkoinen sana merkitsee. Kun intellekti refleksiivisesti tarkastelee ymmärrettyä intentiota, syntyy intellektuaalinen intentio kuten esimerkiksi suku. Logiikan tarkastelema intellektuaalinen intentio on vain järjessä oleva relaatio, joka on relaation relaatio, jonka termejä ovat käsitteet. Esimerkiksi looginen relaatio suku merkitsee intellektuaalista intentiota, joka on relaatio esimerkiksi eläimen käsitteestä ihmisen käsitteeseen. Tällaisella intellektuaalisella intentiolla on välitön suhde ymmärrettyyn intentioon, mutta välillinen suhde mielen ulkopuoliseen olevaan. Siten logiikka ei tarkastele välittömästi todellisuutta. Neljännessä luvussa kysyn, miten logiikkaan liittyvät huomautukset välittyvät tieteelliseen argumentaatioon todistavan syllogismin käsitteen kautta. Todistava syllogismi on tieteellistä tietoa aikaansaava syllogismi, jonka päämääräsyy on tieteellinen tieto, mistä seuraa, että sen premissien eli materiaalisten syiden on oltava tietynlaiset. Tieteellinen tieto koskee todistuksen johtopäätöstä, josta tiedetään sen totuuden syy, ja tämä totuuden syy on johtopäätöksen tietämisen syy. Johtopäätöksessä subjektisuvusta on predikoitu sille ominainen aksidenssi tai attribuutti. Analysoimalla suvun, erilaisuuden ja lajin käsitteitä esitän, että suvun sopiva aksidenssi on muun muassa ominaisuus tai suvun jakava erilaisuus. Siten erityisesti todistuksen johtopäätös, joka on tiedetty tieteellisesti, perustuu Porfyrioksen puun mukaisille loogisille relaatioille, ja muun muassa tässä mielessä loogiset relaatiot määrittävät tieteellistä tietoa todistavan syllogismin käsitteen kautta.

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää haastateltavien kokemuksia Tuomasmessuun ja – yhteisöön osallistumisesta. Tutkielman viitekehyksen muodosti aiemmin tehty tutkimus aiheeseen liittyvistä ilmiöistä. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, johon osallistui kahdeksan haastateltavaa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Sen tuloksena kokemukset jakaantuivat messun hengellisen sisällön kokemuksiksi, yhteisöllisyyden- ja vuorovaikutuksen kokemuksiksi ja aistikokemuksiksi. Tutkielmassa selvisi, että kokemukset ovat moninaisia ja ne painottuvat kaikilla vastaajilla laaja-alaisesti messun sisällön ja erilaisten messussa tarjolla olevien toimijuuksien kautta kuten sekä yleinen aktiivinen osallistuminen messun eri osiin että toimiminen vapaaehtoistehtävissä. Messun hengellisen sisällön kokemuksissa korostuivat erityisesti nk. esirukousjakson kokemukset. Jakso on keskeinen ja normaalista jumalanpalveluksesta selvästi poikkeava ja luonteeltaan moniosainen tapahtuma. Vas-tauksista käy selkeästi ilmi, että rukousjakso tarjoaa osallistujille runsaasti erilaisia rooleja ja osallistumisen mahdollisuuksia. Saarnan, synnintunnustuksen ja ehtoollisen osalta sisällössä kokemuksina esille nousi erityisesti saarnojen monipuolisuus, vaihtuvat saarnaajat, synnintunnustuksen tärkeys ja paikka sekä ehtoollisen mer-kityksellisyys ja jopa korostettu ensisijaisuus. Yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kokemus tuli jollakin tavalla esille kaikissa pääluokissa joko tekemisenä tai tekemisen kokemuksena tai kannanottona osallistavaan toimintatapaan. Maallikkous yhteisön vahvuutena mainitaan aineistossa useita kertoja eri yhteyksissä. Se tulee ilmi erityisesti vapaaehtoisuuden merkitystä korostettaessa. Aistikokemuksissa esille tuli erityisesti tilan ja liikkeen sekä musiikin kokemuksia. Tuomasmessun symbolit ja merkit liittyvät monilta osin tilaan ja liikkeisiin sekä musiikkiin. Kokemuksessa vastaajat kiinnittävät huomiota kirkkorakennukseen sekä esteettisenä että toiminnoiltaan sopivana ja hyvänä kokonaisuutena. Musiikkiin liittyvät kuvaukset olivat tunnerikkaita, ikään kuin musiikki kietoisi ympärilleen sekä sanoman että ihmiset. Tulokset vastaavat pääosiltaan aiemmin tehtyjen tutkimusten tuloksia. Näyttää siltä, että Tuomayhteisön perus-tajien Tuomamessulle asettamat tavoitteet toteutuvat osallistujien kokemuksissa, ja ovat siten edelleen ajankoh-taisia ja perusteltuja.

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää haastateltavien kokemuksia Tuomasmessuun ja – yhteisöön osallistumisesta. Tutkielman viitekehyksen muodosti aiemmin tehty tutkimus aiheeseen liittyvistä ilmiöistä. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, johon osallistui kahdeksan haastateltavaa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Sen tuloksena kokemukset jakaantuivat messun hengellisen sisällön kokemuksiksi, yhteisöllisyyden- ja vuorovaikutuksen kokemuksiksi ja aistikokemuksiksi. Tutkielmassa selvisi, että kokemukset ovat moninaisia ja ne painottuvat kaikilla vastaajilla laaja-alaisesti messun sisällön ja erilaisten messussa tarjolla olevien toimijuuksien kautta kuten sekä yleinen aktiivinen osallistuminen messun eri osiin että toimiminen vapaaehtoistehtävissä. Messun hengellisen sisällön kokemuksissa korostuivat erityisesti nk. esirukousjakson kokemukset. Jakso on keskeinen ja normaalista jumalanpalveluksesta selvästi poikkeava ja luonteeltaan moniosainen tapahtuma. Vas-tauksista käy selkeästi ilmi, että rukousjakso tarjoaa osallistujille runsaasti erilaisia rooleja ja osallistumisen mahdollisuuksia. Saarnan, synnintunnustuksen ja ehtoollisen osalta sisällössä kokemuksina esille nousi erityisesti saarnojen monipuolisuus, vaihtuvat saarnaajat, synnintunnustuksen tärkeys ja paikka sekä ehtoollisen mer-kityksellisyys ja jopa korostettu ensisijaisuus. Yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kokemus tuli jollakin tavalla esille kaikissa pääluokissa joko tekemisenä tai tekemisen kokemuksena tai kannanottona osallistavaan toimintatapaan. Maallikkous yhteisön vahvuutena mainitaan aineistossa useita kertoja eri yhteyksissä. Se tulee ilmi erityisesti vapaaehtoisuuden merkitystä korostettaessa. Aistikokemuksissa esille tuli erityisesti tilan ja liikkeen sekä musiikin kokemuksia. Tuomasmessun symbolit ja merkit liittyvät monilta osin tilaan ja liikkeisiin sekä musiikkiin. Kokemuksessa vastaajat kiinnittävät huomiota kirkkorakennukseen sekä esteettisenä että toiminnoiltaan sopivana ja hyvänä kokonaisuutena. Musiikkiin liittyvät kuvaukset olivat tunnerikkaita, ikään kuin musiikki kietoisi ympärilleen sekä sanoman että ihmiset. Tulokset vastaavat pääosiltaan aiemmin tehtyjen tutkimusten tuloksia. Näyttää siltä, että Tuomayhteisön perus-tajien Tuomamessulle asettamat tavoitteet toteutuvat osallistujien kokemuksissa, ja ovat siten edelleen ajankoh-taisia ja perusteltuja.

Tutkielmassa käsitellään turkkilaiseen nationalismiin liittyviä kysymyksiä historian saatossa ja tämän päivän Turkissa. Tutkimusaineisto jakautuu kahteen osaan: Turkin historiaa ja turkkilaista yhteiskuntaa käsittelevään kirjallisuuteen ja Recep Tayyip Erdoğanin vuosina 2016-2017 pitämiin puheisiin ja esittämiin julkilausumiin. Tarkastelun kohteena ovat historian vaiheet, joiden kautta Turkki on kulkenut kemalistien valtakaudesta Recep Tayyip Erdoğanin valtakauteen, sekä se, miten nationalismi nivoutuu näihin vaiheisiin. Erdoğanin puheissa ja julki-lausumissa huomio kiinnittyy siihen, miten islam nousee niissä esiin ja miten nationalismi kytkeytyy niihin. Analyysimenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysia. Teoreettisen viitekehyksen muodostavat nationalismitutkimuksen modernistista koulukuntaa edustavien teoreetikoiden, Ernest Gellnerin ja Eric Hobsbawmin nationalismia koskevat käsitykset, sekä antropologi Jenny Whiten turkkilaista nationalismia koskevat näkemykset. Jenny Whiten mukaan turkkilainen nationalismi on viime aikoina muuttunut joiltain osin merkittävästi. Hän näkee, että turkkilaisten itseymmärrykselle aiemmin erittäin keskeisen kemalistisen aatteen vaikutusvalta turkkilaisessa yhteiskunnassa on heikentynyt, ja uudenlainen tapa ymmärtää turkkilaisuus ja turkkilainen kansakunta on noussut sen haastajaksi. Perinteistä turkkilaista nationalismia White kutsuu kemalistiseksi tai sekularistiseksi nationalismiksi ja sen haastanutta nationalismin muotoa islamilaiseksi nationalismiksi. AKP-puolue tukijoineen on Whiten mukaan islamilaisen nationalismin synnyn takana. White painottaa, että eroavaisuuksien lisäksi moni asia myös yhdistää kemalistista ja islamilaista nationalismia. Näitä yhdistäviä tekijöitä ovat muun muassa yhteiskunnallisen insinööritaidon hyödyntäminen ja autoritäärisyys. Molemmat piirteet ilmenevät omalla tavallaan niin kemalistien toimissa ennen AKP.n valtakautta, kuin AKP:n toimissakin. Kahta nationalismin muotoa taas erottaa esimerkiksi suhtautuminen joihinkin Turkin vähemmistöihin, sekä ulkomaihin. Kemalistien valtakaudella tiettyjen vähemmistöjen oikeudet olivat rajatummat, kuin ne ovat nykyisellä AKP:n valtakaudella. Kemalistien valtakauden ulkopolitiikkaa taas leimasi rajoittuneisuus, kun se AKP:n vallassaolon aikana on ollut vapaampaa. Erdoğanin puheissa nousee esiin niin islamilaista nationalismia ja kemalistista nationalismia yhdistäviä, kuin niitä erottaviakin piirteitä.

Tämän opinnäytetyön tehtävänä on tutkia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien kokemuksia ja näkemyksiä kristinuskosta kiinnostuneista turvapaikanhakijoista. Tutkimustehtävä vastaa kahteen kysymykseen: 1) Millaisia käytännönavun tarpeita on ilmennyt työntekijän kohdatessa kristityksi kääntymisestä kiinnostuneita turvapaikanhakijoita? 2) Millaista hengellistä tukea työntekijä tarjoaa kääntyneelle turvapaikanhakijalle. Tutkimuksessa on käytetty laadullista sisällönanalyysi menetelmää. Aineisto koostuu 9 henkilökohtaisesta teemahaastattelusta. Koska aineiston otanta on pieni, tutkimuksen tulokset eivät ole yleispäteviä. Haastattelut pyrkivät tuomaan esille pappien omia kokemuksia kristinuskosta kiinnostuneista turvapaikanhakijoista. Tutkimusaineisto pyrkii kuvaamaan millaisia käytännön apuja ja hengellisiä tarpeita otetaan huomioon, kun turvapaikanhakija kiinnostuu kristinuskosta ja haluaa liittyä kirkkoon. Tutkimuskysymyksinä oli 1) Millaisia käytännön avuntarpeita on ilmennyt työntekijän kohdatessa kristityksi kääntymisestä kiinnostuneita turvapaikanhakijoita? 2) Millaista hengellistä tukea työntekijä on tarjonnut kristityksi kääntyneille turvapaikanhakijoille? Tutkimusaineisto kerättiin talvella 2021. Aineisto litteroitiin ja analysoitiin. Teemoja olivat työntekijän motivaatio, kohtaaminen, kasteopetus ja turvapaikkaprosessi. Etsin yhtäläisyyksiä, aiemman tutkimusten ja haastatteluiden välillä. Tutkimus vastasi hyvin esitettyihin tutkimuskysymyksiin. Keskeisimmäksi tulokseksi nousi kokonaisvaltainen kohtaaminen, islamilaisen kulttuurin huomioiminen, turvapaikkaprosessissa myötäeläminen ja turvapaikanhakijoiden tukeminen. Turvapaikanhakijoiden parissa tehtävä työ painottuu kasteopetukseen, turvapaikkaprosessin tukemiseen, oikeuksien puolustamiseen, seurakuntaan integroimiseen ja kohtaamiseen yksilönä. Liittyessään kirkkoon turvapaikanhakija menettää usein perheensä ja sukunsa. Seurakunnassa muodostuu turvapaikanhakijoille tärkeä yhteisö. Turvapaikanhakijoiden parissa tehtävä työ on myös monille papeille ihmettelyn ja ilon aihe, mutta samalla raskas ja turhauttava liittyen turvapaikkaprosessiin ja Maahanmuuttoviraston epäilyksiin uskon aitoudesta.