Browsing by Title

Tutkielmassa tarkastellaan poliisin työssä tapahtuvaa auttavaa kohtaamista. Tutkielmassa tutkitaan, millaista auttavaa kohtaamista poliisin työssä tapahtuu. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti kohtaamiset asiakkaiden kanssa. Lisäksi tutkielmassa pyritään herättämään keskustelua poliiseista sielunhoitajina. Tämän kvalitatiivisen tutkielman tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla seitsemää Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella työskentelevää poliisia, jotka olivat arvoltaan vähintään vanhempia konstaapeleita. Tutkielmalle myönnettiin tutkimuslupa Itä-Uudenmaan poliisilaitosyksiköstä. Aineisto koostui seitsemästä teemahaastattelusta, jotka analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat sielunhoidon, hengellisen tuen ja auttavan kohtaamisen käsitteet sekä niiden toiminnalliset ulottuvuudet. Poliisin työssä tapahtuvaan auttavaan kohtaamiseen ja poliisin toiminnan sielunhoidollisiin ulottuvuuksiin ei ole aiemmin kiinnitetty huomiota. Aiemmassa tutkimuksessa on tarkasteltu runsaasti erityissielunhoitoa ja esimerkiksi terveydenhuollossa tapahtuvaa auttavaa kohtaamista ja sielunhoitoa. Poliisit ovat kuitenkin jääneet tutkimuksissa erityissielunhoidon ulkopuolelle. Tutkimustuloksista ilmeni, että poliisien työssä tapahtuvaa auttavaa kohtaamista voi kuvailla ennemmin inhimilliseksi ja empaattiseksi lähimmäisen rakkaudeksi kuin viranomaistoiminnaksi. Monipuoliset kohtaamiset edellyttävät poliiseilta erilaisia taitoja ja valmiuksia, mikä tekee poliiseista moniammatillisia. Poliisit kykenevät erilaisilla rooleilla mukautumaan kohtaamistilanteisiin sekä ylläpitämään omaa jaksamistaan. Auttava kohtaaminen ilmenee poliisin toiminnassa ihmislähtöisenä tukemisena ja vahvistamisena, aitona ja autenttisena yhteytenä, läsnäolona, kuuntelemisena, kiireettömyytenä ja jaettuna ihmisyytenä. Lisäksi poliisin toiminnassa on havaittavissa lähimmäiskeskeisen ja ratkaisukeskeisen sielunhoidon piirteitä. Tulokset viittaavat poliisien tekevän työssään jatkuvasti auttavaa kohtaamista, mikä ei kuitenkaan välity ulospäin laajalle yleisölle. Tulokset nostavat esiin poliisin toiminnan sielunhoidollisen ulottuvuuden todellisuuden sekä mahdollistavat poliisin työn tarkastelun erityissielunhoidon näkökulmasta. Poliiseille kuuluvien virallisten ja näkyvien tehtävien lisäksi poliisit ovat kuuntelijoita, lohduttajia, läsnäolijoita ja lähimmäisiä. Poliisit kokevat kuitenkin epävarmuutta omista kohtaamistaidoistaan, mikä nostaa esiin tarpeen poliisien kohtaamistaitojen kehittämiselle.

Tässä laadullisessa maisterintutkielmassa tarkastellaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla, miten virsiä hyödynnetään sielunhoidollisissa kohtaamisissa Helsingin ja Vantaan seurakunnissa. Tutkimus on toteutettu teemahaastatteluilla haastattelemalla neljää (4) diakoniatyöntekijää ja neljää (4) pappia Helsingin ja Vantaan seurakunnista. Tutkielman tavoitteena on nostaa esille musiikin ja erityisesti virsimusiikin merkitystä sielunhoitotyössä. Tutkimusaineisto on kerätty tekemällä kahdeksan (8) teemahaastattelua. Yhteistyöseurakunniksi valikoituivat Helsingin seurakunnista Pitäjänmäen seurakunta, Kannelmäen seurakunta ja Munkkiniemen seurakunta sekä Vantaan seurakunnista Hämeenkylän seurakunta. Tutkimusaineisto on analysoitu hyödyntäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Kyseisen analyysimenetelmän avulla avautuu mahdollisimman tarkasti virsien hyödyntäminen sielunhoitotilanteissa. Analyysin tuloksena tulee esille, että virsiä hyödynnetään hyvin paljon sielunhoidollisissa kohtaamisissa henkisen, hengellisen ja kokonaisvaltaisen sielunhoidollisen tukemisen välineinä. Virsiä hyödynnetään erityisen paljon vanhustyössä, kuten esimerkiksi erilaisissa kerhoissa ja kotikäynneillä. Lisäksi toisena isona ryhmänä tutkimuksessa nousee esille virsien hyödyntäminen sururyhmissä. Virsiä hyödynnetään paljon myös jumalanpalveluselämässä. Lisäksi virsiä hyödynnetään monipuolisesti rippikoulu- ja nuorisotyössä. Tutkielma osoittaa, että virrellä on merkityksellinen rooli sielunhoitotyössä. Virsiä hyödynnetään erityisesti sanojen avulla. Niitä käytetään erilaisissa onnitteluissa ja muistamisissa sekä referoinnin välineenä. Virsien käytössä keskeisenä terminä nousee esille kokonaisvaltaisen kohtaamisen käsite. Sielunhoidettava asiakas kohdataan kokonaisvaltaisesti hänen lähtökohdistaan käsin. Virsi ei ole automaatio, vaan sen hyödyntäminen toimii mahdollisuutena puhutella ja koskettaa, lohduttaa ja rohkaista yksilöä yksin tai yhdessä.

Tutkielmassa tarkastellaan Vladimirin Jumalanäiti-nimellä tunnettua 1000-luvulta peräisin olevaa ikonia, jonka kuva-aiheena on Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi. Ikonin merkityssisältöä on selvitetty ikonografisen analyysin avulla, johon liitetty ikonologia on mahdollistanut sen moniulotteisen tarkastelun. Analyysi keskittyy aluksi selvittämään ikonin ominaispiirteitä, jonka jälkeen Vladimirin Jumalanäiti on asetettu oman ikonityyppinsä kontekstiin, vertailemalla sitä muihin eleusa-ikoneihin. Tutkielmassa etsitään vastauksia seuraavaan kysymykseen: Kuinka Vladimirin Jumalanäiti asettuu eleusa-ikonityyppiin? Eleusa-ikoneja kutsutaan Suomessa myös hellyyden ikoneiksi, ja niiden keskeinen merkitys on ilmaista ainutlaatuista ja hellää äiti- lapsi suhdetta Marian ja Jeesus-lapsen välillä. Marian inhimillisen ulottuvuuden välittyessä katsojalle, ikonityyppi koetaan usein vetoavana. Tutkielman aineisto koostuu ikonien digitaalisista valokuvista, joiden lisäksi kuvalähteiden välttämättömänä tukena on käytetty erilaisia tekstilähteitä. Tutkielman tekemiseen käytetyssä kirjallisuudessa ikonitutkimuksen, itäisen kirkon mariologian ja ortodoksisen teologian teemat ovat vahvasti läsnä. Kuvaa on lähestytty Erwin Panofskyn muotoileman kolmivaiheisen ikonografian avulla, jossa silmämääräisestä havainnoinnista siirrytään kohti kuvan syvemmällä piileviä sisältöjä. Tutkielman kuva-analyysin mukaisen luonteensa vuoksi, erillistä aineiston keräämisen metodia ei ole käytetty. Jotta tutkittavan aiheen konteksti olisi lukijalle mahdollisimman ymmärrettävä, on työn taustaluvuissa avattu tarvittavissa määrin ikonien olemusta yleisellä tasolla, sekä tapaa, jolla ortodoksinen kirkko näkee Neitsyt Marian. Itäisessä kristillisyydessä Neitsyt Maria tunnetaan Jumalanäitinä tai Jumalansynnyttäjänä ja tutkielmassa valotetaan myös kyseisen nimityksen alkuperää sekä Marian hahmoon liittyvää moniulotteisuutta. Tulosluvuissa päädytään eleusa-ikonityypin kaksijakoiseen merkityssisältöön, jonka katsotaan tiivistyvän hyvin Vladimirin Jumalanäidin ikoniin. Äidinrakkauden ja vahvan teologisen sisällön lisäksi, ikoni ilmentää omalla tavallaan militaristisia ominaisuuksia. Tuloksissa nousee esiin myös ikonin erityinen kyky välittää tunteita, johon muut eleusa-kuvat eivät samalla intensiteetillä kykene.

Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää millaisen eettisen mallin kautta lobbaukseen liittyviä kysymyksiä voitaisiin tarkastella. Tehtävän saavuttamiseksi on ensin selvitettävä, mistä lobbauksessa on kyse eri toimijoiden välisenä toimintana ja toimijoiden välisten relaatioiden näkökulmasta. Lobbausta tarkastellaan paitsi moraaliagenttien vuorovaikutuksena myös sen yhteiskuntaeettisten ulottuvuuksien kautta. Tutkimus on metodisesti käsiteanalyysi. Lobbausta toimintana ja sen vaikutuksia tarkastellaan käsiteanalyysin avulla sekä toimintateoreettisten että yhteiskuntaeettisten mallien kautta. Metodisten valintojen teoreettisen viitekehyksen muodostavat Jaana Hallamaan Yhteistoiminnan etiikka teoksessa esitetyt toimintateoreettiset mallit sekä Heikki Kirjavaisen Moraali, motivaatio ja yhteiskunta teoksen yhteiskuntaeettinen viitekehys. Tutkimusta varten on haastateltu suurten suomalaisten lobbausyritysten johtoa. Anonymisoitujen haastattelujen lisäksi tutkimuskohteen määrittelyssä on käytetty erityisesti lobbauksen ammattilaisten kirjoittamia tekstejä ja tutkimuksia. Kappaleessa kaksi esitellään tutkimuskohde, eli lobbaus, jota tarkastellaan paitsi määri-telmien myös sen toimintaympäristön asettamien rajojen kautta. Kappaleessa kolme kuvataan lobbaus tavoitteellisena toimintana mallintamalla lobbarin keskeiset roolit ja tarkastelemalla lobbauksen intressejä sekä yhteistoimintaa. Neljännessä luvussa tarkastellaan lobbarin toimijuutta ja sen edellytyksiä. Viidennessä luvussa lobbausta arvioidaan yhteiskuntaetiikan näkökulmasta. Kuudennessa luvussa esitellään tutkimuksen keskeiset tulokset ja sovellutukset. Tutkimuksen tuloksena esitetään malli, jonka kautta lobbauksen eettisiä kysymyksiä voidaan tarkastella. Lobbauksen etiikka ei määritelmällisesti voi olla vain lobbareiden itsensä esittämä käsitys hyväksytyistä toimintatavoista, vaan kysymystä on tarkasteltava vuorovaikutuksessa laajemman toimijajoukon näkökulmasta. Lobbaukseen liittyvän pohdinnan lähtökohdiksi nousevat lobbarin etiikka, yhteiskuntaetiikka, asiakkaan etiikka ja poliittinen moraali. Eettisesti kestävä lobbaus vaatii näiden kaikkien ulottuvuuksien huomioimista ja niiden hyvän edistämistä.

Tämän pro gradu -tutkielman tehtävänä on tarkastella, missä määrin Filon Aleksandrialaisen ajatus jumalallisista voimista ja niistä luvuissa 4.1 ja 6.1.2 piirtämäni kaaviot voisivat selittää jakeessa Joh.1:17 esiintyvää jaottelua Jeesuksesta armon ja totuuden välittäjänä ja Mooseksesta lain välittäjänä? Ensimmäiseksi tarkastelen erityisesti Filonin luomakunnassa vaikuttavan logoksen suhdetta Joh:n lihaksi tulleeseen logokseen eli Jeesuksen ja tämän myötä logoksen ja Mooseksen suhdetta. Edellisten suhteiden kartoittamisen perusteella tarkastelen Mooseksen ja Jeesuksen roolia ja sen eroavaisuutta jakeessa Joh. 1:17. Sovellan tutkielmassa intertekstuaalisuuden käsitettä, joka tarkoittaa tekstien välistä yhteyttä, jossa myöhempi teksti nojautuu enemmän tai vähemmän aikaisempaan toiseen tekstiin Tutkielmani päälähteinä ovat Filon Aleksandrialaisen tekstit, joissa ilmenee käsitteet jumalallisesta logoksesta, jumalallisista voimista ja logoksen ja Mooseksen suhteesta. Näihin teoksiin kuuluu muun muassa Mooseksen elämästä kertova teos De Vita Moysis. Tutkielmani lopussa on luettelo käyttämästäni Filonin kirjallisuudesta. Tutkimukseni toisena päälähteenä toimii Joh. evankeliumi ja siitä toimitettu viimeisin tekstilaitos Nestle-Alandin Novum Testamentum Graece 28. Käyttämäni lähdeaineisto tuo esille, miten aikaisemmin tutkijoiden esittämä oletus Filonin vaikutuksesta kohtaan Joh.1:17, on jossain määrin oikea oletus. Tämä siksi, että Filonin tulkinnassa tulee ilmi, miten Jumalan lahjat, johon armo kuuluu, korvaavat aiemmat lahjat. Jakeessa Joh.1:17 tulee tämä korvaantuminen ilmi, kun jaetta tarkastelee luvussa 4.1 ja 5.2 esiintyvien Filonin jumalallisten voimien kaavioiden avulla. Kaavio 4.1 tuo esille, miten Mooses lain jakajan tuo esille kaavion kuninkaallisen voiman ominaisuuksia ja Jeesus armon ja totuuden jakajana tuo esille luovan voiman ominaisuuksia. Jeesuksesta poiketen, Mooses Jumalan lapseuteen kehittymisessä kasvoi vähitellen lainjakajan voimaan, kun taas Jeesus lihaksi tulleena logoksena laskeutui luomakuntaan kaavion 4.1 mukaisesti luovan voiman yläpuolelta ja näin ollen toi mukanaan luovan voiman ominaisuuksiin kuuluvan armon, mutta myös luvun 6.1.2 kaavion mukaisesti totuuden. Tutkielma tuo esille, että suora intertekstuaalisuus Filonin ja Joh:n välillä on monimutkaista. Tämä siksi, että molemmilla esiintyy ajatusrakenteita, joiden taustalla voi nähdä Septuagintan tarjoaman tekstin tai rabbiinisen kirjallisuuden. Tästä huolimatta molemmilla on samanlaisia ajatuksellisia kuvioita, mutta se, liittyvätkö ne tekstien henkiseen luonteeseen, on mielenkiintoinen kysymys.

Tutkimukseni käsittelee 12-13-vuotiaiden suhdetta Raamattuun. Tutkimustehtävänä oli selvittää, mitä he Raamatusta tietävät ja millaisia merkityksiä he Raamatulle antavat. Kyseistä ikäluokkaa on tutkittu teologiassa huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi 15-vuotiaita rippikouluikäisiä. Taustateoriani on James W. Fowlerin teoria ihmisen uskon kehityksestä. Fowlerin vastapainona tutkimuksessani on Lauri Oikarisen väitöskirja, jossa Oikarinen käsittelee Fowlerin konsistenssin analyysia. Oikarinen tuo kriittisen näkökulman Fowlerin teoriaan. Lisäksi käsittelen Kirkkohallituksen Polku-toimintamallia, sekä Perusopetuslakia niiltä osin, jotka koskevat tutkielmani aihetta. Tutkielmaniaineiston keräsin haastattelemalla kahtatoista 12-13-vuotiaiden ikäryhmään kuuluvaa varhaisnuorta. Analysoin tutkimustuloksiani systemaattisen sisällönanalyysin avulla. Tarkastelen haastatteluissa saamaani aineistoa James Fowlerin teorian synteettis-sovinnaisen uskon vaiheen valossa. Saamani tulokset jäsentyivät kolmeen eri teemaan, jotka ovat: tutustuminen Raamattuun, Raamatun merkitys haastateltavan elämän erilaisissa konteksteissa, sekä se, miten haastateltavat suhtautuvat Raamatun kertomukseen Jeesus 12-vuotiaana temppelissä. Fowlerin teorian soveltaminen aineiston tulkintaan oli hankalaa. Jo se, että haastateltavat antoivat melkein jokaiseen kysymykseen toisistaan poikkeavan vastauksen, hankaloitti analyysin tekoa. Tutkimukseni toi esiin, että haastateltavieni tieto ja ymmärrys Raamatusta oli hyvin niukkaa. Tiivistettynä tulokseni on, että jokainen haastateltavani tiesi Raamatun kirjana ja osa haastatelluista koki sen tärkeänä kirjana. Koska otos oli pieni ja kertoo erään pienen ryhmän ajatuksia Raamatusta, olisi tutkimukseni seuraava vaihe tehdä laaja kvantitatiivinen tutkimus samasta aiheesta samalle ikäluokalle, jolloin tutkimuksen yleistettävyys olisi painoarvoltaan merkittävämpi.

Tutkimuksessani tarkastelen, mitä tavoitteita aikalaiset suunnittelivat ensimmäiselle ristiretkelle. Tarkastelen aikalaisten suunnitelmia ensimmäiselle ristiretkelle kolmessa eri vaiheessa: suunnittelu, toteutus ja toteutuksen jälkeisessä historiallisessa kontekstissa. Ensimmäisen ristiretken tavoitteiden tarkastelun lisäksi tarkastelen, muuttuivatko ensimmäisen ristiretken tavoitteet ristiretken toetutumisen aikana. Tutkimuksen lähdeaineisto on tekstilajillisesti monipuolista. Lähdeaineistoihin kuuluu aikalaisten laatimia kirjeitä, kirkolliskokousten päätöksiä, luostareiden peruskirjoja ja historiankirjoitusta. Tekstilajien monipuolisuuden lisäksi tutkimuksen lähteet ovat peräisin usealta eri henkilöltä, jolloin lähdeaineisto antaa laajan näkökulman aikalaisten käsityksistä ensimmäisen ristiretken tavoitteita koskien. Tutkimuksen lähdeaineisto sijoittuu aikavälille 1095–1110. Lähteiden perusteella esitän, että aikalaiset suunnittelivat ensimmäiselle ristiretkelle kaksi tavoitetta: Bysantin valtakunnan sotilaallinen auttaminen ja pyhiinvaellus Jerusalemiin. Tarkasteluni perusteella argumentoin, että ensimmäisen ristiretken suunnitteluvaiheessa ristiretken tavoitteena oli auttaa Bysantin valtakuntaa sotilaallisesti. Kyseinen argumentti perustuu Piacenzan kirkolliskokouksen (1095) tapahtumiin ja paavi Urbanus II:n kirjeenvaihtoon vuosina 1095–1096. Suunnitteluvaiheen lähdeaineistossa Jerusalem esiintyy ensimmäisen ristiretken tavoitteena, mutta aikalaiset esittävät sen ristiretken toissijaisena tavoitteena. Toteutusvaiheessa ensimmäisen ristiretken tavoitteet muuttuvat. Antiokian valloituksen jälkeen (1098) Bysantin valtakunnan auttaminen lakkaa olemasta ensimmäisen ristiretken tavoite. Tämä kehitys johtuu ristiretkeläisten ja Bysantin keisari Aleksios I Komnenoksen välien rikkoutumisesta. Tästä syystä aikalaiset asettivat pyhiinvaelluksen Jerusalemiin ensimmäisen ristiretken tavoitteeksi kesken ristiretken toteutuksen. Ensimmäisen ristiretken tapahtumien jälkeen suurin osa aikalaishistorian kirjoittajista asettavat pyhiinvaelluksen Jerusalemiin ensimmäisen ristiretken päätavoitteeksi. Tämä tulee ottaa huomioon ristiretkitutkimuksessa, jossa tutkimuksen päälähteinä käytetään aikalaishistoriankirjoituksia.

Tutkielmassani tutkin Vanhan testamentin kirjaa Laulujen laulu ja sen naishahmoa. Tutkielmassa perehdyn Laulujen laulun sisältämiin Gileadin vuohiin ja niihin liittyviin metaforiin. Lisäksi tarkastelen, kuinka vuohia on esitetty Lähi-idän ikonografiassa eli esimerkiksi amuleteissa ja kuinka vuohet kuvaavat naisen asemaa ja arvoa. Tutkielmassani tutkin, onko vuohiin viittaaminen naisen kohdalla ylistävää, alistavaa vai molempia. Laulujen laulu on monitulkintainen, ja tämä sama pätee sen sisältämiin metaforiin vuohista. Tämä monitulkintaisuus tuo haastetta metaforien tulkitsemiseen. Lisäksi haastetta tuo kuvien runsaus: vuohiin liittyvää kuvamateriaalia on olemassa runsaasti. Naiseen viitataan Laulujen laulussa kahdesti, ensimmäisen kerran kohdassa 4:1 ja toisen kerran kohdassa 6:5. Näissä kohdissa naisen ulkomuotoon, tarkemmin hiuksiin, viitataan Gileadin vuohilla. Gilead on paikka Vanhassa testamentissa, johon liittyy oma synkkä historiansa. Gileadin vuohien on tulkittu myös tarkoittavan demonivuohia. Vuohi itsessään on kuitenkin myös arvokas ja tärkeä eläin, sillä sitä on käytetty esimerkiksi uhraamisessa. Tutkimuksessa käytän apunani käsitteellisen metaforan teoriaa, naistutkimusta sekä ikonografista eksegeesiä. Ikonografinen eksegeesi on menetelmänä tuore, eikä aiempaa tutkimusta käsittelemästäni aiheesta tällä menetelmällä ole aiemmin tehty. Aineistona käytän kirjallisuutta käsitteellisestä metaforasta, kirjallisuutta sukupuolentutkimuksesta, Lähi-idän ikonografiaa, kirjallisuutta Laulujen laulusta sekä kommentaareja, heprean sanakirjaa sekä suomenkielistä ja hepreankielistä Raamattua. Lisäksi käytän apunani verkosta löytyvää kuvapankkia, joka sisältää Lähi-idän kuvateoksia. Tutkimukseni havaintona on, että vuohiin liittyvää ikonografista materiaalia on runsaasti ja materiaalissa on huomattavissa samankaltaisia yksityiskohtia. Lisäksi vuohi on teema, joka on yleinen Lähi-idän ikonografiassa, joten vuohi on selvästi ollut tärkeä eläin Lähi-idän kuvissa. Osalla amuleteista voi tulkita Laulujen laulun tekstiä, mutta tämä vaatii jatkotutkimusta. Metaforana vuohilla voidaan alistaa tai ylistää naista, riippuen myös näkökulmasta, jonka pohjalta tekstiä tulkitsee. Vuohimetaforat ovat moniulotteisia. Gileadin vuohilla naiseen vertaaminen voi merkitä naisen seksuaalisuuden asettamista ala-arvoiseen asemaan, mutta vuohiviittaus voi myös viitata naisen tärkeyteen ja näin kohottaa naisen asemaa.

Walesissa tapahtui vuosina 1904–1905 kirkkohistoriallisesti merkittävä herätys, joka herätti huomiota ympäri Eurooppaa. Useiden tuhansien ihmisten sanotaan kokeneen uskonnollisen herätyksen Walesissa. Herätyksellä oli myönteisiä vaikutuksia niin yksityisten ihmisten elämäntapoihin kuin myös laajemmin yhteiskuntaan. Euroopassa oli tapahtunut 1900-luvun alkuun mennessä suuria mullistuksia: sekularisaatio ja tieteen kehitys olivat kyseenalaistaneet kirkkojen perinteiset opit ja näkemykset, mikä johti kristinuskon ja kirkkokriittisyyden voimistumiseen yhteiskunnissa. Herätyksen puhjetessa erityisesti monet herätyskristityt olivat kiinnostuneita herätyksestä, sillä se näyttäytyi heille vasta-aseena voimistunutta kritiikkiä vastaan. Suomessakin aikalaiset uutisoivat herätyksestä ja kuvasivat sitä niin sanoma- kuin aikakauslehdissä. Useimmat kirkolliset pyrkivät vastaamaan kuvauksillaan myös kotimaan sisällä kasvaneeseen sekularisaatioon ja uskonnonvastaisuuteen. Walesin herätyksestä kiinnostuivat vuosikymmeniä myöhemmin myös helluntailaiset, jotka alkoivat etsiä liikkeen muodostumisen jälkeen omia juuriaan ja identiteettiään. Helluntailiike tulkitsi myöhemmin Walesin herätyksen osaksi omaa historiaansa. He palasivat herätyksen muistelemiseen, vaikka muualla herätyksestä ei enää puhuttu. Tutkimuksessa selvitetään diskurssi- ja tekstianalyysia käyttäen millaisena Walesin herätys 1904–1905 on kuvattu Suomessa eri henkilöiden ja ryhmittymien toimesta, ja mistä syistä sitä on haluttu kuvailla Suomessa. Diskurssi-menetelmän lisäksi tehtävän tavoittamisessa on käytetty historiatieteen menetelmää. Tutkimus liittyy laajempaan aiheeseen siitä, miten Walesin herätystä on käytetty aikalaisten ja myöhempien kuvaajien toimesta. Tutkimus sivuaa historiallista kuva- ja narratiivitutkimusta, sillä tarkoituksena on osittain tutkia sitä mielikuvaa, joka herätyksestä on pyritty antamaan. Helluntailaiset tulkitsevat Walesin herätyksen myös osaksi omaa makrotarinaansa. Tutkimus jakaantuu kahteen osioon tutkittavan aineiston vuoksi. Ensimmäisen osion muodostavat aikalaiskuvaukset vuosilta 1905–1910 eli lähteet, jotka ovat ajallisesti lähellä herätystä. Toisen osion muodostavat myöhemmät, helluntailaiset kuvaukset, jotka ajoittuvat vuosiin 1932–2004. Myöhempien kuvausten diskursiivinen tarkastelu on vielä rajattu vuosiin 1932–1976, sillä kokonaiskuva herätyksen käyttötarkoituksesta hahmottuu jo näiden vuosien perusteella. Tutkimus tuo esiin problematiikkaa Walesin herätyksen käytöstä, kun aikalaiskuvauksia ja myöhempiä kuvauksia verrataan keskenään. Ottaen huomioon Walesin herätyksen taustakontekstin ja herätykseen vaikuttaneiden ryhmittymien ja henkilöiden teologiset näkemykset, on ongelmallista, että helluntailaiset yhdistävät oman liikkeensä Walesin herätykseen. Tutkimustulokset osoittavat, että aikalaiskuvaajat muodostavat kokonaisuudessaan maltillisen ja kriittisen mielikuvan herätyksestä. Osa aikalaiskuvaajista pyrkii vakuuttamaan, että Walesin kaltainen herätys olisi tarpeellista myös Suomessa. Myöhemmät kuvaukset keskittyvät toistamaan historiankatsauksissaan Walesin herätystä, jotta helluntailiikkeen oma historia ja identiteetti vahvistuisi. Helluntailiikkeen historiantutkimus ja -kirjoitus on ollut viime vuosina murroksessa. Helluntailaiset kuvaukset Walesin herätyksestä toimivat esimerkkinä siitä, että liikkeen tulisi tarkastella omaa historiankirjoitustaan monipuolisemmin – ainakin suhteessa Walesin herätykseen.

This thesis is a reading of the Book of Revelation where the text’s relationship to both the Roman Empire and empires in general is evaluated. As it becomes clear that the author views the Roman Empire of his time in negative terms, two categories are used in evaluating the nature of his critique. When he opposes the Roman empire with patterns and rhetoric that are similar to the pattern of empires, his views are classified as alter-empire. When empire is resisted with something profoundly different, the term anti-empire is applied. In order to make such a categorization possible, this thesis begins by establishing central terminology and ultimately the definition of empire as a concept. Here, the guidelines are provided by the central postcolonial theorists and those biblical scholars who have applied postcolonial approaches in their works. Empire is not defined as a monolith that is but more in the terms of what it does. This concept is then used in evaluating the Roman imperial discourse, the “official” way of understanding the world and human agency in it in the time when the Book of Revelation was written. The comparison reveals how the Roman imperial discourse fits the pattern of empire and provides context for the discourse presented in Revelation. This discourse emphasizes the binary opposition of adherence to God and accommodation to the Roman discourse. What is happening on earth is a mirror image of the celestial battle between God and his adversaries. Thus all forms of compromise with the surrounding normalcy are branded as idolatrous and condemnable. His audience is encouraged to “patiently endure” and “not to be deceived” into participation in Rome’s discourse. The seemingly unlimited power of Rome will soon be revealed as pretention, when God decides to end the time he has “allowed” for Rome and his other enemies before everyone will be judged and a new order established. This judgment reveals the author’s disregard for titles, family connections and earthly might. All human beings are called to personal adherence to God, and this witness is the only condition on which an individual’s fate is decided. John is also adamant in denying violence as an acceptable agency for human beings, even if it has a major role as God’s tool in the establishment of his kingdom. These are the major anti-empire-aspects in the Book of Revelation. For the most part, the work aligns itself more along the pattern of alter-empire. Victory over enemies establishes God’s hegemony. God’s superior might and violence grants him the right to rule. The presently marginalized “saints” will share this rule, and their opponents will be destroyed. This seemingly clear-cut binarism is ultimately undermined by ambivalence, when even the final chapters seem to contain hints of blurred boundaries. Such a failure in dualistic discourses is also a typical feature of an empire.