Browsing by Title

Tässä tutkielmassa olet perehtynyt Irja Askolan feministiseen teologiaan käsittelemällä hänen artikkeleitaan ja runojaan. Tutkimuskysymykseni on, miten Askolan 1980–2000-luvuilla julkaistut runot ja artikkelit sopivat feministiteologisiin jaottelumalleihin eri näkökulmista käsin, aloittaen laajasti vapautuksenteologiasta ja tiivistäen tarkastelua yksittäisiin teemoihin, kuten kristologiaan ja raamatuntulkintaan. Määrittelen tutkielmassani esiintyvät keskeisimmät käsitteet, kuten vapautuksen teologian ja feministiteologian. Alkuun tutkielmassani tarkastelen feministiteologian yleispiirteitä, historiaa ja sen sisäisten jakolinjojen muodostumista ja merkitystä. Feministiteologialla tarkoitan teologista tulkintaperinnettä, joka keskittyy tutkimaan naisten asemaa ja merkitystä kristillisessä kontekstissa. Feministiteologia voidaan jakaa useisiin eri alakategorioihin, joiden ensimmäinen jakauma on radikaalit ja reformistit. Radikaalit katsovat kristinuskon olevan täysin miesten miehille luoma uskonto ja näin hylkäävät sen, kun taas reformistit katsovat kristinuskolla olevan mahdollisuuden olla tasa-arvoinen uskonto, joka pohjaa rakkauteen ja oikeudenmukaisuuteen. Reformisteista haarautuu vielä lisää alakategorioita, jotka jaotellaan reformistisen näkökulman suuntautumisen mukaan. Feministiteologia jakautuu myös akateemiseen ja käytännölliseen lähestymistapaan. Käyn tutkielmassani läpi valitsemani Askolan artikkelit ja runot. Askolan artikkelit lähtevät liikkeelle Raamatun naisten kertomuksista, jotka laajenevat käsittelemään kansainvälisiä naisnäkökulmaan liittyviä aiheita ja ongelmakohtia. Askolan runot ammentavat inspiraationsa niin ikään samoista Raamatun kertomuksista, mutta pelkän kansainvälisen aspektin sijaan ne tuovat lukijalleen katsauksen myös tavallisen ihmisen arkeen. Askolan artikkelit ja runot kuvaavat edellä mainittujen jaottelujen mukaan käytännöllistä reformistista feministiteologiaa, joka keskittyy Raamatun naishenkilöiden merkityksellisyyden korostamiseen luoden heistä esikuvia ja samaistuttavia arkisia hahmoja taivaallisten ja teologisten piirteiden keskiön sijaan. Askola korostaa naisten arjen kokemusten merkityksellisyyttä, joka tulisi ottaa huomioon päätöksenteossa niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin. Askolan arjesta kumpuava teologia on vahvan feminististä ja sitoutuu vapautuksen teologian perusmääritelmiin ja tavoitteisiin.

Tahattomasta lapsettomuudesta puhutaan silloin, kun lasta haluava ei syystä tai toisesta ole kykenevä saamaan lasta. Tämän Pro gradu -tutkielman tavoitteena on tutkia tahattoman lapsettomuuden aiheuttamaa surua seuraavien tutkimukselle asetettujen kysymysten kautta: millaisena lapsettomuuden suru koetaan (1), miten tämä suru vaikuttaa identiteettiin (2) ja minkälaisia vaikutuksia sillä on käyttäytymiseen (3). Tutkimusaineisto kerättiin kirjoitelmapyyntöinä Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n avustamana. Kirjoitelmapyyntö oli vapaamuotoinen, joka sai sisältää myös mahdollisia aiempia päiväkirjamerkintöjä. Vastaajille esitettiin toiveena, että kirjoitelmassa käsiteltäisiin lapsettomuuteen liittyviä tunteita ja surua sekä lapsettomuuden kriisiä suhteessa mahdollisiin elämässä aiemmin sattuneisiin kriiseihin. Lisäksi pyydettiin kertomaan niistä tekijöistä, jotka antavat lapsettomuuden kriisin keskellä voimavaroja. Tutkimusaineisto koostuu 20 naisen kirjeistä. Tutkimus on otteeltaan laadullinen, ja menetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimusongelmaa lähestyttiin aineistolähtöisesti. Saatua aineistoa peilattiin aiempiin surukokemuksista tehtyihin tutkimuksiin ja suruun liittyvään kirjallisuuteen, sekä tahatonta lapsettomuutta käsitteleviin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen. Tutkimuksessa havaittiin tahattoman lapsettomuuden kriisin olevan paitsi naisen identiteettiä voimakkaasti muuttava kriisi, niin myös ympäristöön vaikuttava sosiaalinen kriisi. Häpeä, viha, kateus, epäreiluus ja ulkopuolisuuden kokeminen, sekä toivon ja epätoivon jatkuva vaihtelu, nousivat vastaajien keskuudessa voimakkaina tunteina esille. Tutkimustulokset osoittavat lapsettomuuden surun olevan pitkäkestoinen ilmiö, jonka kohteettomuus tuo sille oman erityisyytensä. Lapsettomuuden surun ajallista kestoa on lähes mahdoton määritellä. Uuden surukäsityksen mukainen näkemys surusta läpi elämän mukana kulkevana matkakumppanina, näyttää liittyvän lapsettomuuden suruun tutkimuksen mukaan oleellisesti. Tutkimuksen otsikossa oleva kysymys “Voisiko sen koteloida?” nousi esille erään tutkimukseen osallistuneen kirjeestä.

Miksi ihmisarvon kunnioittaminen ja moraalin erityisasema on ensisijaisen tärkeää eri yhteiskunnallisissa tilanteissa ja erityisesti konflikteissa, joissa niin legaalisten kuin moraalisten ihmisoikeuksien voidaan sanoa jäävän muuttuvien normatiivisten konventioiden, poliittisten muutosten ja mielipiteiden varjoon tai häviävän räikeiden ihmisoikeusrikkomusten vuoksi? Tuleeko ihmisarvon kunnioittamisen ja moraalin erityisaseman säilyttäminen perustua viimekätiseen arvoon, joista emme voi tinkiä? Mitä meidän tulisi haluta, tahtoa ja toivoa? Pro gradu -tutkielmani käsittelee kysymystä siitä, millä tavoin ihmisen moraalinen merkitys ja ihmisarvon kunnioitus säilyvät universaaleiksi ajateltujen ihmisoikeuksien murtumisen jälkeen, jonka aiheuttajina voidaan sanoa olevan sen kaltaiset tekijät, kuten Isis-terroristijärjestön systemaattiset ihmisoikeusrikkomukset, mutta myös yhteiskunnalliset ja poliittiset jännitteet sekä päätökset että näitä ympäröivät julkiset keskustelut. Tutkielmassani tarkastelen moraalisia ja legaalisia ihmisoikeuksia sekä sitä, millä tavoin ihmisarvo eettisenä arvo-ominaisuutena voi oikeuttaa tai olla viimeisenä perustana ihmisoikeuksille. Lähestyn tätä kysymystä filosofian tohtorin ja lääketieteellisen etiikan professorin Veikko Launiksen edustaman normatiivisen etiikan, dignitismin ja konstruktiivisen metaetiikan teorian näkökulmasta, jota Launis käsittelee laajasti teoksessaan Ihmisarvo. Launiksen konstruktiivinen metaetiikka rakentuu Immanuel Kantin arvokkuusetiikkaan. Ihmisarvo-käsitettä lähestyn kolmen Veikko Launiksen muotoileman filosofisen peruskysymyksen kautta. Näistä ensimmäinen koskee sitä, millä tavoin voimme vaatia ihmisarvon kunnioittamista moraalisin perustein ja mihin ihmisarvo perustuu. Toinen kysymys koskee sitä, mitä ihmisarvo merkitsee, sekä kolmas, mitä ihmisarvosta seuraa. Tutkielmassa osoitan, miksi ihmisoikeuksien sitominen yksin normatiivisiin konventioihin tai lakeihin on ongelmallista ja miksi ne tarvitsevat perustaakseen pysyvämpää. Tuon esiin historiasta nousevia esimerkkejä, kuten politiikan teoreetikko Hannah Arendtin näkemyksiä totalitarismista ja siitä, miten ihminen menettää oikeutensa oikeuksiin sekä miten ihmisenä oleminen vaarantuu aiemmin kuin elämä itse asetetaan kyseenalaiseksi. Tutkielmani aineistona on ollut eri viestimien kautta avoimesti saatua media-aineistoa, eri ihmisoikeusjärjestöjen raportteja Isis-terroristijärjestöön liittyvistä toimista ja tapahtumista sekä valtion virallisia asiakirjoja että teoriaa ja taustoja koskevaa kirjallisuutta. Tutkielmassa kuvailen ja analysoin eri filosofisia ja teologisia sekä eettisiä ongelmia, joita aiheesta nousee esiin. Julkisen keskustelun eri diskurssit tarjosivat mielenkiintoisen vertailun, ja niistä nousi esiin, että niin yksittäisten kansalaisten kuin poliittisten toimijoiden kannanotoissa, jotka koskivat al-Holin leirillä olevia Suomen kansalaisia, ei ihmisarvon kunnioittaminen, moraalisten ja legaalisten ihmisoikeuksien noudattaminen ole ollut ensisijaista.

Käsittelen tutkielmassani vuoden 1948 kirkolliskokouksen kysymystä eronneiden uudelleenvihkimisestä. Selvitän, millaisia vaihtoehtoisia ratkaisutapoja uudelleenvihkimiskiellolle kokouksessa esitettiin ja miten niitä perusteltiin. Lisäksi selvitän, oliko kirkolliskokousedustajien välillä havaittavissa jännitteitä sekä muuttuiko joidenkin heistä kanta kokouksen aikana. Käytän menetelmänä lähilukua, jonka avulla pyrin tarkastelemaan kirkolliskokouksessa käytyjä keskusteluja mahdollisimman tarkasti. Lähteinäni ovat vuoden 1948 keskustelupöytäkirjat, joissa eronneiden uudelleenvihkimiskysymystä käsiteltiin kirkkolakikomitean mietinnön, lähetekeskustelun, siviilivaliokunnan sekä loppukeskustelun aikana. Sodan aikana solmittiin avioliittoja, jotka päättyivät herkästi eroon. Eduskunnan hyväksymä avioliittolaki vuodelta 1929 salli uudelleenvihkimisen. Luterilaisen kirkon oli määriteltävä kantansa lisääntyneisiin uudelleen avioitumisiin. Kirkolliskokouksessa esitettiinkin, että kirkko ei vihkisi eronneita uudelleen kristilliseen avioliittoon. Tätä perusteltiin muun muassa Raamatulla, jota pidettiin kirkon ylimpänä auktoriteettina. Tutkimus osoittaa, että kokouksessa esitettiin useita vaihtoehtoja uudelleenvihkimieskiellolle. Niitä olivat erityisesti eronneiden uudelleenvihkimiseen liittyvät kirkkolain pykälät, kuten uusi vihkikaava, karenssiaika ennen uuden liiton solmimista sekä yksittäisen papin tai hiippakunnan erityislupa. Kokouksessa esitettiin myös toisenlaisia vaihtoehtoja eronneiden uudelleenvihkimiskiellolle. Vihkimiskiellon vaihtoehdoilla pyrittiin avioerotilastojen pienentämiseen sekä kansalaisten seksuaalimoraalin kasvattamiseen. Näitä olivat ennaltaehkäisevä työ sekä valistustyö. Myös kirkon järjestämiä kinkereitä sekä papin jalkautumista tiiviimmin seurakuntalaisten keskuuteen pidettiin mahdollisina keinoina vaikuttaa seurakuntalaisten epäsiveelliseen elämään ja alhaiseen seksuaalimoraaliin. Tutkimuksen mukaan aiheen arkaluonteisuudesta huolimatta keskustelu oli pääosin asiallista, eivätkä välit jännittyneet kuin parin edustajan välillä. Kokouksen aikana ei kukaan edustajista vaihtanut kantaansa.

Tutkielman tavoite ja tutkimuskysymys on selvittää, miten vuorovaikutus rakentaa luottamusta Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan työntekijöiden näkökulmasta. Koska kysymys on laaja, lähestytään sitä viiden apukysymyksen avulla, jotka liittyvät avoimuuteen, verkostoihin, palautteeseen, arvoihin ja luottamuksen kokemukseen. Vuorovaikutusta tarkastellaan vain työntekijöiden näkökulmasta, ei esimerkiksi ylioppilaskunnan jäsenten. Tutkimuksessa ei ole testattavaa hypoteesia, mutta lähtökohtana on, että luottamus on työyhteisölle tavoiteltava asia, jonka rakentaminen on kannattavaa. Tutkielma on laadullinen tapaustutkimus. Aineistona on 16 työntekijän vastaukset kyselylomakkeen 20 kysymykseen sekä ylioppilaskuntaa ohjaavat dokumentit, erityisesti henkilöstöstrategia. Kysymyksenasettelu ja aineiston sisällönanalyysi ovat teoriaohjaavia. Teoriaosuus on yhdistelmä eri alojen tunnettuja klassikoita ja käytännönläheisempiä jäsennyksiä. Käytetty kirjallisuus käsittelee sosiaalista pääomaa, verkostoja, organisaatiokulttuuria, suhteessa olon perusmielikuvia ja luottamusta organisaatioissa. Johtopäätös on, että luottamus ei voi rakentua työyhteisössä ilman vuorovaikutusta. Luottamus on ylioppilaskunnan työyhteisön itse sopima arvo, jonka pohjalta työskennellään. Työntekijät kokevat vahvaa luottamusta toisiinsa ja johtoon, mutta kokemus avoimuudesta on huomattavasti vaihtelevampi. Käänteisesti voidaan todeta, että kokemus avoimuuden puutteesta ei ole johtanut epäluottamukseen. Luottamus työyhteisössä perustuu ihmisten kompetenssiin eli ammattitaitoon, integriteettiin eli johdonmukaisuuteen ja hyväntahtoisuuteen. Tiedon välittymisessä on haasteita, mutta työyhteisö ratkaisee niitä vuorovaikutuksella. Työntekijät uskaltavat ilmaista toiveitaan eikä esittäjän hierarkkinen status vaikuta niiden kuulluksi tulemiseen, vaikka toisaalta toiveet eivät aina vaikuta toimintaan. Suhde muihin työntekijöihin on neutraali tai hyvä, ja suhde omaan esihenkilöön hyvä. Työyhteisön vahvat siteet sijoittuvat ennen kaikkea tiimien sisälle ja työyhteisössä on myös informaaleja verkostoja eli ystävyyssuhteita. Työyhteisön sosiaalista pääomaa on mahdollista kasvattaa lisäämällä siteitä oman tiimin ulkopuolelle ja säilyttämällä tiiviit siteet tiimien sisällä. Luottamus rakentuu vahvemmaksi kehittämällä vuorovaikutuksen avoimuutta, vaikeiden teemojen käsittelyä sekä sisäisen viestinnän määrää ja laatua. Luottamus on erittäin korkeaa mittaushetkellä, mutta on muistettava, että se on muuttuvaa. Luottamuksen vahvistaminen vuorovaikutuksen keinoin on hyödyllistä työyhteisön sosiaaliselle pääomalle ja sitä kautta menestymiselle. Vaikka tutkielma on tapaustutkimus yhdestä työyhteisöstä, sitä voi hyödyntää soveltuvin osin muiden työyhteisöjen tutkimiseen.

This Master’s Thesis aims to introduce and analyze Father Anthony deMello’s S.J. thinking and theology and to see if we could apply his method to Emotion Regulation theory as a Conflict Resolution Strategy as described by Eran Halperin. Anthony deMello thinks that most human beings are asleep which is the cause of human suffering in the world. Human beings do not see the beauty and wonder of life because they cannot conceive of being unconditionally happy. Human happiness is always tied to attachments which means something on which fulfillment one’s happiness relies on. By following a four-step-program laid by Anthony deMello anyone can begin to awaken to reality and hopefully, either gradually or in a flash, wake up. The four steps resemble the Four Noble Truths laid out by Buddha Siddharta Gautama: Realize that your life is in a mess and that you do not want to wake up (meaning change your current condition). The second step is to realize that the suffering is caused by attachments (the conditional happiness). The third step is to realize that any negative emotion that rises in you is because of your programming, not because of the exterior events. The fourth and final step is not to identify with any labels or emotions, just watch them without judgment and they will pass. While Anthony deMello has received Jesuit training his thinking is heavily influenced by Buddhism and is very close to the Stoic philosophy of ancient Rome. His underlying worldview is in agreement with the Perennialist philosophy which means that he believes that all religions, mystics, and humans share the same experience of God, Love, Truth, Happiness, or whatever you want to call it (deMello considers these all to be the same) when you finally wake up. Eran Halperin has studied discreet emotions in conflicts and has recognized that emotions have a big impact on how people react to new events in prolonged conflicts. He shows that individual emotions have different end-goals and affect how willing people are to make compromises or to use violence for example. Halperin suggests using different Emotion Regulation theories such a cognitive reappraisal to reach peaceful resolutions. I argue that using Anthony deMello’s method or Awareness as an emotion regulation theory could prove very fruitful in resolving conflicts. The problem, as Halperin mentions, is how to get people motivated enough to learn a technique and use it in a conflict situation.

The subject matter of this thesis were four church services that had experienced growth in attendance. Under study were particularly the reasons that attracted people to the services in question. The research question, which is the title of the thesis, was looked at from two angles: the attenders were asked about their reasons to come and the overseer of each service was interviewed about the reasons that they saw the attenders having for their attendance. These four services were all regular services organised by a local church. These four churches were The Evangelical Free Church of Turku (also known as Hope Church), The Pentecostal Church of Seinäjoki, The Evangelican Lutheran Parish of Haapajärvi and Suhe Church from Helsinki. The study was conducted as a qualitative, data-driven study. The data itself consisted of 39 questionnaires and four interviews. The questionnaires formed one body of data in spite of having been collected in different cities; one interview per church was conducted. The data was analysed through content analysis. The main reasons for attending the service for the first time were spiritual seeking, an invitation from friends and family, finding a community, curiosity or other random reasons. When the attenders were asked about the main reasons for current attendance, a change could be seen in the reasons: the majority of the attenders said their main reason now is a spiritual one. This included themes like spiritual growth, the love of God and receiving strength and power for everyday life. Other significant reasons for current attendance included community and serving. Almost everyone of the questioned attenders believed they would still be attending in a year or two's time. The biggest reasons for continued attendance were community, spiritual growth, the love of God, attending a service as a part of Christian living, and attending the service as a habit. The attenders received especially power and friends to their everyday life from the service. Worshiping God together and the sermon were seen to be the main ways God was encountered in the service itself. The community was not mainly seen as a primary reason to attend but the attenders described their community with significant words such as 'home', 'family', and 'safety net'. The overseers of the service saw invitations as an important reason for the first-time attenders. On the other hand they saw, that to continue coming people need to find meaningful relationships and spiritual content. All of the churches part-taking in this study had tried to develop and bring life to their services, though the particularities, structure and context of the churches are somewhat different. An important common aspect was a theologically grounded thought to follow the call of God and to see this call become concrete in different ways through the service.

Tässä tutkielmassa tutkin, mitä karmeliittamunkki Wilfrid Stinissen (1927–2013) kirjoittaa kärsimyksestä, miten hän opastaa kohtaamaan kärsimystä sekä millainen rooli spiritualiteetilla ja kristillisellä mystiikalla on hänen opastuksessaan koskien kärsimyksen kohtaamista. Ensisijaisina lähteinä käyn läpi Stinissenin saarnakokoelman Verraton aarre ja hartauskirjan Tänään on Jumalan päivä. Tutkimusmenetelmänä käytän systemaattista analyysia. Rakennan esitykseni oman, toisen ja Jumalan kärsimyksen kohtaamisen kolmijaoksi, jossa pääasiallisen huomion saa aineiston mukaisesti oman ja yhteisen kärsimyksen kohtaaminen. Rajaan aiheeksi lähtökohdiltaan ei-hengellisen kärsimyksen, jonka kohtaamiseen Stinissen tarjoaa hengelliset välineet. Aloitan analyysin yhdestä Stinissenin johtoaiheista, kärsimyksen kirkastumisesta, johon spiraalimaisesti palaan ja syvennyn useamman kerran tutkimuksen edetessä. Löydän karmeliittaveljen ajattelun edellytykset erityisesti Uudesta testamentista ja kristillisen mystiikan traditiosta. Tutkimustulokseni Stinissenin käsitysjärjestelmästä kiteytyvät seuraavasti: Kirkastuminen tarkoittaa taivaalliseksi kunniaksi muuttumista ja toteutuu kärsittäessä Kristuksen kanssa. Hätä on edellytys rukoukselle, ja rukouksen voi typistää hädän näyttämiseen. Tunteet ovat alisteiset uskolle, joka havaitsee etenkin kokemukset yksinäisyydestä harhaksi. Uskova iloitsee avuntarpeestaan, joka vetää lähemmäksi kärsimällä voittanutta Jeesusta. Kärsimyksen tarkoitus on yhteys kärsivään Kristukseen, joka on läsnä kaikessa kärsimyksessä. Uhrautumisessa kärsimys yhdistyy rakkauteen, joten yrittämällä suostua kärsimykseensä rakastaen voi tutustua Jumalaan, joka on itsensä alttiiksi antava rakkaus. Lähtökohtina toisen ihmisen syvään kohtaamiseen Stinissen opastaa toisen täyteen hyväksyntään ja toisessa elävän jumalallisen todellisuuden puhuttelemiseen. Kärsivässä toisessa rakkauden kirkkaus ja Kristus sulautuvat yhdeksi. Jumalan suurin tuska on siinä, ettei ihminen usko olevansa rakastettu. Esitykseni selkeyttää ja jäsentää Stinissenin opetusta, avaa ekumeenisia kysymyksenasetteluja sekä tuo spiritualiteetin välineistöä sielunhoidon tutkimusalueelle. Spiritualiteetti ja kristillinen mystiikka osoittautuvat elimellisiksi Stinissenin opastuksessa. Strukturoivana prinsiippinä hänen kärsimyksen-spiritualiteetissaan havaitsen kaiken ihmiselle tapahtuvan sisältyvän Jumalan rakkaudensuunnitelmaan, johon luottaen karmeliittaveli opastaa kärsimystä kohtaamaan.

Tämä maisterintutkielma käsittelee juutalaisten rituaalimurhaamaksi väitetyn ”lapsimarttyyri” William Norwichlaisen kultin vaiheita vuodesta 1144 vuoteen 1174. Tutkimuskysymyksinä toimivat muun muassa miten kultti muodostui, ketkä vaikuttivat sen taustalla, miten siihen suhtauduttiin, mitä sen levinneisyydestä ja vaikutuksesta tiedetään sekä miksi kultti sammui? Tutkielman tärkeimpänä lähteenä toimii munkki Thomas Monmouthilaisen kirjoittama seitsemänosainen De vita et passione Sancti Willelmi Martyris Norwicensis -pyhimyselämäkerta. Sen pohjalta on tehty huomattavasti levinneempi tiivistelmä, joka on säilynyt osana Nova Legenda Anglie -teosta. Tutkielma huomioi myös Anglosaksien kronikkaan sisältyvän Peterboroughin kronikan lyhyen William Norwichlaista käsittelevän osuuden, joka edustaa pyhimyselämäkerrasta itsenäistä kertomusperinnettä. Näiden lähteiden tulkinnan ohella tutkielma hyödyntää ja kommentoi aikaisempaa tutkimuskirjallisuutta. Tutkielma argumentoi kultin syntyneen reaktiona Williamin ruumiin löytymiseen ja kehittyneen tuomiokirkossa välineeksi ylläpitää Norwichin ensimmäisen piispan Herbert de Losingan muistoa ja perintöä. Tutkielmassa kultin vaiheet on jaettu ajallisesti kolmeen ajanjaksoon: varhaisvaiheisiin (1144–1150), nousukauteen (1150–1168) ja kuihtumiskauteen (1168–1174). Näitä ennen tutkielma taustoittaa Norwichin kaupungin historiaa ja tietoja historiallisesta Williamista. Varhaisvaiheiden yhteydessä käsitellään kultillisen toiminnan muodostumista kuolleen Williamin ympärille ja teorioita hänen perheenjäsentensä osuudesta kultin muodostumiseen. Nousukauden alkaminen ajoitetaan Williamin ensimmäisen translaation yhteyteen, jolloin Norwichin tuomiokirkko alkoi edistämään kultin leviämistä piispa William Turben johdolla. Kuihtumiskauden yhteydessä kultin katoamisen syyksi on esitetty useita syitä: uudempien samankaltaisten verisyytöspyhimysten kuten Harold Gloucesterilaisen ilmaantumista, Norwichin tuomiokirkon tulipaloa, Thomas Becketin suositun kultin syntyä ja piispa William Turben kuolemaa.

Tutkielman tehtävänä on selvittää Wolfhart Pannenbergin näkemys Pyhästä Hengestä kolmiyhteisessä Jumalassa. Tutkielmassa käytetään systemaattista analyysia. Pääasiallisia lähteitä ovat Pannenbergin kirjoittama Systemaattinen teologia I-III, Taylorin Pannenberg on the Triune God sekä aiheeseen liittyvät artikkelit. Pannenberg korostaa Jumalan kolminaisuutta. Kolmiyhteinen Jumala on Isä eli Luoja, Poika eli Lunastaja ja Pyhä Henki eli Pyhittäjä. Jeesus Kristus Vapahtajana on keskeinen. Henki toimii yhdessä Pojan kanssa. Pannenbergilla on vahva pneumatologia verrattuna muihin tutkijoihin. Pyhä Henki on täysivaltainen persoona. Monarkiassa Isä on yksi Jumala. Jeesus käyttää termiä ”Isä” jumalasta. Tämä ei tarkoita kolmiyhteistä Jumalaa. Kolminaisuuden persoonat Isä, Poika ja Henki ovat suhteessa toisiinsa keskinäisellä itse-erolla. Persoonat liittyvät toisiinsa persoonallisen identiteetin ja jumaluutensa kautta. Henki on Kristuksen täyteläisyyden kenttä. Henki on rakkauden voima, elämän luoja ja dynaaminen voima, joka kirkastaa Jumalan kunniaa. Henki välittää Pojan kumppanuuden Isään. Henki lähtee Isästä ja Pojasta, mutta ei ole syntynyt Isästä niin kuin Poika on. Henki auttaa kristittyjä pääsemään Jumalaa kohti, antaa heille vapauden ja yhdistää heidät Jeesuksen suhteeseen Isän kanssa. Henki on rakkauden yhdysside Isän ja Pojan välillä. Isä, Poika ja Henki ovat riippuvaisia toisistaan. Isä on isä suhteessa Poikaan, Poika on poika suhteessa isään. Pannenbergilla Henki on jumalallisen kolmannen persoonan heijastus toisin kuin kirkon kokemuksen perusta. Jumalallinen tietoisuus on toimintakeskus, jossa jokainen kolmesta persoonasta liittyy toisiinsa ja eroaa toisista. Henki täyttää Pojan ja kirkastaa hänet Isälle sekä kirkastaa myös Isän itsensä. Henki vahvistaa Pojan yhdeksi Isän kanssa, hänen riippuvuutensa ja paljastaa hänen rakkautensa. Lauseet ”Jumala on rakkaus” ja ”Jumala on Henki” ovat sama olemisen ykseys, jossa Isä, Poika ja Henki yhdistyvät yhdeksi Jumalaksi. Jumala inkarnoitui ihmiseksi-Jeesuksena. Ihmisen tarvitsee nähdä Jumalan kasvot. Jumalan Henki on paremminkin voimakenttä kuin äly. Henki on Jumalan luomisen muutostyön aktiivisen läsnäolon periaate sekä välittäjä osallisuuteen luodusta elämästä kolmiyhteisessä jumalallisessa elämässä’. Pyhä Henki vaikuttaa maailman historiassa. Pyhä Henki laittaa täytäntöön Jumalan pelastussuunnitelman. Jumalan Pyhä Henki vuodatetaan uskoviin. Henki on eskatologinen todellisuus. Henki on lahja. Jeesuksen Kristuksen Henki. Kuolemassa Henki palaa takaisin Jumalan luo. Kristus nostettiin kuolleista Jumalan Hengellä. Henki on elämänvoima. Usko on Pyhän Hengen lahja. Hengen lahja on lupaus uskoville tulevasta ylösnousemuksesta. Henki on osa jumalallisen elämän ekstaattista liikettä. Hengen avulla jokainen liittyy Herraan Kristuksessa ja myös muihin uskoviin muodostaakseen yhteyden kirkossa. Henki opettaa näkemään Kristuksen Jumalan Poikana ja eskatologisena Messiaana. Pneumatologia ja eskatologia kuuluvat yhteen, koska Hengellä on keskeinen rooli eskatologian täytäntöönpanossa. Pyhän Hengen rooli eskatologiassa on elämän antaminen ihmisille ja koko luomakunnalle, uusi luominen, mikä samalla merkitsee ihmisen intiimiä yhtymistä ja uniota kolmiyhteisen Jumalan omaan elämään. Tämän vuoksi ihmiset voivat elää ikuisesti, partisipoimalla Hengessä Jumalan omaan elämään. Muutoin he olisivat kuolevaisia. Pyhä Henki on ylösnousemuksen, uuden luomisen ja ikuisen elämän mahdollistaja. Pannenbergin Jumala on kolmiyhteinen, mutta salaisuus. Jumalaa ei voi täysin kuvata ihmisen käsittein. Jumala on persoona, rakkaus ja Henki. Jumala itse on kaiken alku ja loppu. Jumalan valtakunnan lopullinen täyttymys liittyy Kristuksen toiseen tulemiseen. Lopussa hyvä voittaa pahan viimeisessä taistelussa. Antikristus, epäjumalanpalvojat ja pakanat kukistetaan. Viimeinen tuomio on kolmiyhteinen toiminto, jossa kaikki kolme Jumalan persoonaa toimivat yhdessä: Isä on lopullinen tuomari, Poika tuomion valintaperusteiden toimeenpanija sekä Pyhä Henki puhdistautumisen ja muuntautumisen suorittaja. Lopulta ihmisen on mahdollista nähdä, tuntea ja kokea Jumala. Ihmisen eskatologinen tulevaisuuden päämäärä on päästä kolmiyhteisen Jumalan oman ikuisen elämän yhteyteen.