Browsing by Title

Tämän pro gradu -tutkielman tehtävänä on selvittää yhdysvaltalaisen fransiskaaniteologin Zachary Hayesin OFM (1932–2014) käsitys luomisen teologiasta. Lähdeaineistona on Hayesin luomisen teologiaa käsittelevä tuotanto vuodesta 1993 alkaen sekä viidennessä pääluvussa paavi Franciscuksen Laudato si´ (Ole ylistetty) yhteisen kotimme hoitamisesta. Tutkimuksen keskeisimmät lähdeteokset ovat The Gift of Being: A Theology of Creation ja A Window to the Divine: Creation Theology. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Johdannon jälkeen toisessa pääluvussa käsitellään Hayesin luomisen teologian raamatullisia lähtökohtia sekä hänen luomisen teologiaansa liittyviä näkemyksiä kosmisesta ja erityisestä ilmoituksesta. Kolmannessa pääluvussa tarkastellaan teologian ja luonnontieteiden välistä suhdetta. Neljännessä pääluvussa tutkitaan Hayesin tulkintaa Jumalan luomistarkoituksesta. Viidennessä pääluvussa käydään dialogia Hayesin luomisen teologian ja paavi Franciscuksen Laudato si´:ssä esittämien ajatusten kanssa etsien yhteneväisyyksiä niiden välillä. Hayesin luomisen teologiassa korostuu rakkaus. Kolmiyhteinen Jumala luo rakkautensa tähden. Luomiskertomuksen tulkinnassaan hän esittää ajatuksen, että ihmisen tulisi heijastaa Jumalan luovaa rakkautta ja huolenpitoa suhteessa toisiin ihmisiin ja luotuun maailmaan. Hayes ajattelee, että ihmiset ovat nyt siinä evoluution vaiheessa, että voivat valita arvonsa ja muuttaa valinnoillaan evoluutioprosessin suuntaa. Kristuksessa ilmi tullut rakkaus näyttää oikean suunnan. Ihmisillä on vastuunsa kosmoksen tulevaisuudesta. Hän on kuitenkin toiveikas, että koko kosmos tulee pääsemään päämääräänsä. Hayes ajattelee, että Kristuksessa toteutui Jumalan luomistarkoitus. Kristuksessa yhdistyi Jumala ja luomakunta. Bonaventuraa hän tulkitsee niin, että Kristuksen kirkastumisen ja ylösnousemuksen voidaan nähdä ennakoivan koko universumin transformaatiota ja pelastusta. Hayesin mukaan Jumala haluaa jakaa rakkautensa luomakunnan kanssa mahdollisimman täydesti. Maailmankaikkeus on peräisin Jumalan rakkaudesta ja palaa takaisin tuohon rakkauteen lopullisena päämääränään. Hayesin luomisen teologian ja paavi Franciscuksen Laudato si´:ssä esittämien ajatusten välillä löytyi kaksi luontevaa yhteneväisyyttä. Ensimmäinen on kaiken yhteen liittävä familiaalisuus, yhteiseen perheeseen kuuluminen ja näin tietoisuus yhteisestä alkuperästä ja päämäärästä. Toisena yhteneväisyytenä löytyi Jumalan mysteerin heijastuminen luomakunnassa. Kosmoksesta voidaan edelleenkin nähdä jotain kolmiyhteisen Jumalan hyvyydestä, totuudesta, kauneudesta ja rakkaudesta. Hayes pitää tärkeänä, että teologian ja luonnontieteiden välillä käydään keskustelua. Hän ei näe ristiriitaa niiden välillä, kunhan otetaan huomioon tieteenalojen metodit ja rajat. Niillä on omat kysymyksensä. Molempia tarvitaan muodostamaan ”tiekarttoja” todellisuudesta. Hän ajattelee, että hengellinen sanoma tulee ilmaista kunkin maailmankuvan puitteissa. Erityisen jumalallisen ilmoituksen ja kosmisen ilmoituksen välillä hän ei myöskään näe ristiriitaa.

Vuoden 1992 Kirkkoraamatun käännösprosessin eri vaiheissa Isä meidän –rukouksen 6. pyynnön (Matt. 6:13) πειρασμός-sana käännettiin joko kiusaus, koetus tai ahdinto. Vastaavat vaihtoehdot esiintyvät myös ruotsin-, englannin- ja saksankielisissä raamatunkäännöksissä. Lisäksi rukouksen kuudennen pyynnön loppu-osan πονηρός-sana käännettiin joko paha (neutri) tai Paha, Paholainen (maskuliini). Näistä tulkintavaihtoeh-doista nousee tämän tutkimuksen tehtävä. Millaisia merkityksiä πειρασμός- ja πονηρός-sanoille esiintyy Isä meidän –rukouksen syntyajankohdan ja sitä varhaisemmissa kreikankielisissä lähteissä? Mikä merkitys on yleisin? Mitä aineksia saadaan Matteuksen 6. pyynnön suomentamiselle? Tutkimusmenetelmänä käytetään semanttista analyysiä. Sanakirjojen ja konkordanssien avulla πειρασμός- ja πονηρός-esiintymät etsitään alkuperäislähteistä ja niiden merkitystä tutkitaan tekstiyhteyksissään. Ensinnäkin tutkitaan antiikin profaanista kirjallisuudesta, mitä merkityksiä πειρασμός- ja πονηρός-sanoille niissä esiintyy. Πειρασμός-sana esiintyy siellä vain kymmenen kertaa. Esiintymät ovat koetus-merkityksessä, esim. Ptolemaios Askelonilaisella 100-luvulla eKr. sanakirjassa (Diff. σ 146) on kyse pelastamisesta (σώζω) sairauksista ja koetuksista (πειρασμός). Substantiivi πονηρός esiintyy merkityksessä paha ihminen (mask. ὁ πονηρός) ja paha, pahuus (neutri τό πονηρόν). Merkitystä Paha, Paholainen (mask.ὁ πονηρός) ei esiinny (Uuden testamentin vaikutuspiirin ulkopuolella). Πονηρός-sanan osalta tulos on sama muissakin tutkituissa lähteissä. Toiseksi πειρασμός-esiintymiä tutkitaan Septuagintassa ja muissa varhaisjuutalaisissa lähteissä, kuten pseudepigrafeissa, Qumranin teksteissä ja fariseusten mahdollisessa perimätiedossa. Näissä teksteissä substantiivi πειρασμός (hepr. vastineena מַסָּה [massā], נִסָּיוֹן [nissājōn] tai נִסּוּי [nissūj]) ja verbi πειράζω (hepr. נִסָּה [nissā]) kuvaavat useimmiten tilannetta, jossa Jumala koettelee ihmistä. Keskeisessä kertomuksessa Jumala koettelee (πειράζω, MT:ssa נִסָּה) Abrahamia vaatimalla häntä uhraamaan poikansa Iisakin (1. Moos. 22:1). Jumala koettelemassa ihmistä esiintyy myös pseudepigrafeissa (esim. πειρασμός, T. Joos. 2:7) ja Qumranin teksteissä (esim. נִסָּיוֹן, 1QHa IV,22; נִסּוּי, 4Q504 1+2vi,7). Esikuvana on usein Abrahamin koetus (esim. πειρασμός, 1. Makk. 2:52, Kr. Sir. 44:20; נִסָּיוֹן , Av. 5, 3). Usein korostetaan, ettei ihmisen pidä koetella Jumalan uskollisuutta (esim. Πειρασμός, MT:ssa מַסָּה , 2. Moos. 17:7; נִסָּה ja נִסָּיוֹן , Av. 5, 4). Koetukset ovat luonnollinen osa Jumalan omien elämää (πειρασμός, Kr. Sir. 2:1). Jumala koettelee (πειράζω) ihmistä kuin kultaa sulatusuunissa (Viis. 3:5-6). Qumranin Viikon rukouksissa todetaan ”olemme joutuneet … koetuksiin” (נִסּוּי, 4Q504 1+2v,18). Sirakin kirjassa Jumalan luotetaan pelastavan (ἐξαιρέω) koetuksista (πειρασμός, hepr. נִסּוּי, Kr. Sir. 33(36):1). Isä meidän -rukouksen 6. pyyntö (Matt. 6:13) olla joutumatta (εἰσφέρω) koetukseen (πειρασμός) on lähellä tätä ajatusta, vaikkei sama sanapari esiinny. Myös ystäviä neuvotaan koettelemaan (πειρασμός, hepr. נִסָּיוֹן, Kr. Sir. 6:7(6)). Matteuksen πειρασμός-esiintymistä toisessa Jeesuksen oppilaita, ystäviä, koetellaan Getsemanessa (Matt. 26:41). Harvemmin πειρασμός ja πειράζω esiintyvät lopun ajan eskatologiseen ahdinkoon liittyen (pseudepigrafeissa tai fariseusten perimätiedossa ei lainkaan). Septuagintassa Jumala koettelee omiaan lopun aikana πειράζω-verbillä ilmaistuna kerran ( צָרַף [tsāraf], Dan.12:10(9)). Myös Qumranissa kehotetaan lopun aikana olemaan luopumatta Jumalasta ”pelon, kauhun tai koettelemuksen (סּוּי, 1QS I,18) tähden Belialin hallitessa". Tutkituissa teksteissä πειρασμός ja πειράζω esiintyvät selvästi kiusaus-merkityksessä vain kaksi kertaa (Riemuv. k. 10:8-9), Jumala antaa Saatanalle luvan yrittää saada ihmiset lankeamaan. Qumranin teksteissä puhutaan koetelluksi (נִסּוּי) joutumisesta "Belialin hallitessa" (1QS I,18), mutta Belial ei esiinny subjektina נִסָּה-verbille. Tämän tutkimuksen tuloksena Matteuksen Isä meidän –rukouksen 6. pyynnön πειρασμός suomennettaisiin koetuksena ja πονηρός paha-merkityksessä (neutri). Matteuksen kuudes pyyntö sopii niiden tutkittujen tekstien kontekstiin, jossa πειρασμός esiintyy koetus-merkityksessä. Ihminen rukoilee, ettei joutuisi koetukseen. Abrahamin koetus on esikuvana. Matteuksen monet yhtäläisyydet Septuagintan, erityisesti Sirakin kirjan, ja Qumranin tekstien kanssa tukevat tätä tulkintaa.