Browsing by Title
Now showing items 233-252 of 1550
-
Hautakammiosta Sateenvarjoon : Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäen hautamuistomerkkien kertoma (2015)Tutkimuksessa tarkastellaan Helsingin Hietaniemen hautausmaan yhdellä alueella, Taiteilijainmäellä (kortteli V21A), sijaitsevia hautamuistomerkkejä. Taiteilijainmäki sai alkunsa vuonna 1943, jolloin kansallistaiteilija Akseli Gallen-Kallela haudattiin rinteeseen rakennettuun hautakammioon. Alueelle haudatuille suomalaistaiteilijoille on pystytetty 50 hautamuistomerkkiä. Hautamuistomerkkien osalta alue on tullut valmiiksi 2010-luvulla. Tutkimuksen pääkysymys on, mitä Taiteilijainmäen hautamuistomerkit kertovat. Pääkysymys jaetaan kolmeen osakysymykseen. Mitä hautamuistomerkit kertovat haudatuista henkilöistä? Mitä hautamuistomerkkien symboliikka merkitsee? Miten hautamuistomerkit suhteutuvat aikaisempaan hautamuistomerkkiperinteeseen? Tutkimusaineisto muodostuu eri aineistotyypeistä. Hautausmaalla olevat hautamuistomerkit on tallennettu valokuvin, jotka on liitetty tutkimukseen. Arkistolähteiden ja tutkimuskirjallisuuden lisäksi tutkimusaineistoon kuuluu haastatteluja, joiden teemana on ollut yksittäinen hautamuistomerkki. Tutkimuksessa käytetään laadullista tutkimusmenetelmää. Hautamuistomerkit kertovat haudattujen elämäntyöstä, luonteesta ja harrastuksista. Joissakin taustakertomus on niin henkilökohtainen, ettei sitä voi päätellä muistomerkkiä tarkastelemalla. Yhdessä muotokuvallisessa muistomerkissä vainajan kuvaamisen tapa poikkeaa entisestä hiekkapuhalletun kuvan myötä. Yhteen on kasvokuvan lisäksi liitetty ratsastajapatsas, joka on harvinainen hautausmaakontekstissa. Haudattuihin liittyvät henkilökohtaiset asiat suuntaavat kertoman muistoihin ja taaksepäin. Kristinuskon keskeinen symboli, risti, esiintyy hautakivissä kahdessa muodossa. Latinalainen tyhjä risti on neljässä ja krusifiksi yhdessä hautakivessä. Yksi hautamonumentti on T-ristin muotoinen. Kristilliset symbolit suuntaavat kertoman eteenpäin, ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän toivoon. Tutkimuksen perusteella on mahdoton päätellä tutkittujen symbolien yleistä esiintyvyyttä hautausmailla Taiteilijainmäen kuriositeettiluonteen vuoksi. Neljässä veistoksellisessa ja yhdessä monumentaalisessa hautamuistomerkissä pohditaan kuolemaa ja sen väistämättömyyttä. Ne eivät anna vastausta. Niiden kertoma suuntautuu taaksepäin, sillä niistä puuttuu kristillisten symbolien sisältämä toivo. Suurin osa Taiteilijainmäen hautamuistomerkeistä pohjautuu aikaisempaan hautamuistomerkkiperinteeseen. Klassisia ja niihin perustuvia hautakiviä on lähes puolet, veistoksellisia muistomerkkejä on reilu kolmannes ja monumentaalisia vajaa viidennes. Alueella voi seurata suomalaisten kuvanveistäjien taidetta 1930-luvulta 2010-luvulle. Uusklassisen suunnan suurten sileäksi hiottujen kivien päälle on asetettu abstrakteja metallisia veistoksia. 2010-luvulla on uutta nykytaiteen mukaisen abstraktin metallisen veistoksen asettaminen suoraan maahan ilman näkyvää jalustaa, mistä esimerkkinä on veistos nimeltä Sateenvarjo.
-
(2019)Tämän tieteidenvälisen maisteritutkielmani tarkoituksena on pyrkiä selvittämään Heikki Hiilamon käsitystä suomalaisesta köyhyydestä. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Mitä köyhyys Heikki Hiilamon mukaan on Suomessa? Miten köyhyyttä pitäisi hänen mukaansa lievittää Suomessa? Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Lähteinä ovat tekstit Tulot repesivät – kärsivätkö kansalaiset?, Pitkäaikaistyöttömän sosiaaliset mahdollisuudet, Uusi hyvinvointivaltio, Köyhyyttä Helsingissä. Toimeentulotuen saajat ja käyttö 2008–2010 johdantoteksti sekä osa 15 reseptiä tuloerojen kaventamiseksi kirjan teksteistä. Heikki Hiilamon käsitystä suomalaisesta köyhyydestä ja sen lievittämisestä ei ole aiemmin systemaattisen analyysin metodilla tutkittu.Tutkimuksen vähyyden vuoksi suhteutan analyysissani Hiilamon käsitystä suomalaisesta köyhyydestä kolmen muun merkittävän suomalaisen tutkijan, Juho Saaren, Olli Kankaan ja Veli-Matti Ritakallion ajatuksiin. Näin voin tarkastella laajemmin suomalaista köyhyyttä. Analyysissa olen kuitenkin keskittynyt tutkimustehtävän ja -kysymyksien ohjaamaan suuntaan. Johdannon ja johtopäätösten lisäksi tutkimus jakaantuu kahteen päälukuun (luvut 2 ja 3). Tutkielmani lähtökohtana ovat Olli Kankaan ja Veli-Matti Ritakallion toteamukset, joiden mukaan köyhyyden paikantuminen riippuu käytetystä köyhyysmittarista, ja sosiaalipolitiikan kannalta keskeistä on, mihin köyhyys paikantuu. Heikki Hiilamo käyttää suomalaista köyhyyttä määritellessään pääasiassa Euroopan unionin suhteellisen köyhyyden määritelmää, jonka mukaan suhteellisesti köyhiksi on määritelty ne kotitaloudet, joiden tulot jäävät alle 60 prosenttiin mediaanitulosta. Hiilamon mukaan köyhyys paikantuu pitkäaikaistyöttömiin, huono-osaisiin, toimeentulotuen saajiin ja lähes aina syrjäytyneisiin. Hiilamon mukaan suomalaista köyhyyttä tulisi lievittää Anthony Giddensin sosiaalisten mahdollisuuksien politiikan avulla tarjoamalla ihmisille myönteisiä siirtymiä, kuten koulutusta tai osa-aikatyötä, jotka parantavat tai ylläpitävät ihmisten toimintakykyä sekä edistävät sosiaalista osallisuutta. Työssäkäynti on nähtävä hyvin laajasti ja hyvinvointivaltion instituutioita on uudistettava niin, että ne tukevat ihmisten omia pyrkimyksiä parantaa asemaansa työmarkkinoilla. Hiilamo tuo esiin myös John Rawlsin esittämän mahdollisuuksien tasa-arvon palkkatyöyhteiskunnan aiheuttamien ongelmien yhteyteen. Hiilamon mukaan palkkatyöyhteiskunnan aiheuttamia ongelmia voitaisiin parantaa muuttamalla palkkatyön ehtoja ja turvaamalla Rawlsin esittämä oikeudenmukainen mahdollisuuksien tasa-arvo. Hiilamo uskoo, että palkkatyön tukikohdan purkaminen ja osatyökykyisten ottaminen mukaan työelämään ovat ennakkoedellytys ekologisemman sosiaalipolitiikan toteuttamiseen.
-
(2020)Tämän tutkimuksen tehtävänä on jäsentää Lutherin Joulupostillan saarnojen teologiaa patristiselta ajalta periytyvän käsiteparin kondesendenssi (συνκατάβασις, synkatabasis) ja astheneia (ἀσθένεια) avulla. Kondesendenssilla tarkoitetaan Jumalan armollista laskeutumista ihmisten keskuuteen. Hän sopeuttaa toimintansa ihmisten vastaanottokykyyn ollessaan tekemisissä heidän kanssaan. Kondesendenssin käsitteellä on usein viitattu Raamatun sanojen inhimillisyyteen, mutta tässä tutkielmassa sovelletaan erityisesti käsitteen toista, kristologista merkitystä. Tällöin keskeisenä tapahtumana on inkarnaatio. Astheneia puolestaan tarkoittaa sitä luotujen heikkoutta, jonka vuoksi kondesendenssi on välttämätöntä. Astheneiaa voidaan luonnehtia myös Jumalan ja luotujen välisen kommunikaation esteiksi, jotka Jumala voittaa kondesendenssissä. Vaikka Luther ei itse juurikaan käytä käsitettä kondesendenssi, se sopii hyvin hänen teologiansa hahmottamisperiaatteeksi. Hänen käytössään kondesendenssin muotoja ovat inkarnaation lisäksi ennen kaikkea kenosis, evankeliumi ja sakramentit mutta myös laki ja ahdistus, kirkko, usko ja lähimmäiset. Koko pelastushistoria on kondesendenssin tapahtumista. Inkarnaatio on kondesendenssin perustapahtuma, joka tekee muut kondesendenssin muodot mahdollisiksi. Ihmisen ja Jumalan kanssakäyminen on mahdollista, koska Jumala on laskeutunut ihmisen tasolle tullessaan ihmiseksi. Ihmiseksi tullutta Jumalaa ei tarvitse pelätä. Kristuksen valtakunnassa kondesendenssi tapahtuu kirkon välityksellä erityisesti evankeliumissa ja sakramenteissa. Myös evankeliumissa ja sakramenteissa kohdataan Kristus ihmisenä. Kenosis on paitsi kondesendenssille välttämätön Kristuksen elämänvaihe myös periaate, jonka mukaisesti kondesendenssi toteutuu evankeliumissa ja sakramenteissa. Kristus luopui jumalallisista ominaisuuksistaan ja tuli peräti vähäiseksi ja halveksittavaksi ihmiseksi. Vähäisyys ja halveksittavuus jatkuvat edelleen, kun Jumala lähestyy ihmistä evankeliumissa ja sakramenteissa: evankeliumi, kastevesi ja ehtoollisen elementit vaikuttavat arkisilta ja mitättömiltä mutta välittävät ihmiselle itsensä Kristuksen. Kahden rakkauden teologia ja ristin teologia on radikaali sovellus kenosis-periaatteesta. Jumalan vieras työ, mm. laki ja ahdistus, ei sellaisenaan vaikuta lähestymiseltä mutta tähdätessään varsinaiseen työhön se toimii kondesendenssin muotona. Myös Jumalan tavoittaminen järjen avulla on mahdotonta. Hänen olemustaan koskevat spekulaatiot ovat turhia, sillä Jumala voidaan tavoittaa vain uskossa lihaksi tulleeseen Kristukseen. Myöskään hyvillä teoilla ei saavuteta Jumalan suosiota. Kondesendenssin päämääränä on Kristuksen omistaminen uskossa, unio personalis Kristuksen ja uskovan välillä ja uskosta nousevat teot lähimmäisen hyväksi. Lopullisesti kondesendenssi saavuttaa päämääränsä viimeisissä tapahtumissa. Luther liittyy kondesendenssin käsitteistön perinteisiin käyttötapoihin monissa kohdin, erityisesti pitäessään inkarnaatiota Jumalan ja ihmisen välisen suhteen perustavana tekijänä ja mm. Raamatun tekstin arkisuutta korostaessaan. Erityisenä painotuksena Lutherilla on se, että kondesendenssi on ihmisille lohdullinen: inkarnoitunutta Kristusta ei tarvitse pelätä, ja Raamatun kirjoitukset ovat arkisia, jotta ne olisivat ihmisille lohdullisia. Erityisen omaleimaisella tavalla kondesendenssin ajatus näyttäytyy Lutherin rakkauden teologian ja ristin teologian yhteydessä.
-
(2020)Tutkimukseni käsittelee Filosofian ja teologian tohtori Uuras Saarnivaaran (1908−1998) suhtautumista kommunismiin aatteena. Saarnivaara oli omana aikanaan kiistelty hahmo. Hän oli paitsi kansainvälisesti tunnettu Luther-tutkija myös herätyssaarnaaja ja liberaaliteologian kriitikko. Tutkimukseni kohteena on kuusi teosta, jotka hän kirjoitti vuosien 1960 ja 1977 välillä sekä hänen kirjoituksensa Herää Valvomaan-lehteen, Uusi Tie-lehteen ja Raamatun Ystävä-lehteen. Kolme keskeistä tutkimuskysymystäni ovat: 1. Miten Saarnivaara suhtautui kommunismiin aatteena? 2. Miten hänen suhtautumisensa tuli esille hänen kirjoissaan ja kirjoituksissaan? 3. Miten hänen kannanottoihinsa suhtauduttiin Suomessa? Tutkimukseni aikarajaus pohjaa Saarnivaaran kirjoittamien kirjojen ilmestymisvuosiin tutkimukseni aihepiiristä. Ensimmäinen käyttämäni teos julkaistiin 1960 ja viimeisin 1977. Tutkimuksessani kartoitan myös mitkä taustatekijät, jotka saattoivat vaikuttaa Saarnivaaran näkemyksien syntyyn. Siksi toisen pääluvun teemana ovat Saarnivaaran suhteet amerikkalaiseen antikommunismiin ja fundamentalismiin. Tutkimusmenetelmäni on sisällönanalyysi. Lähestyn tekstejä kriittisellä otteella ja huomioin niiden historiallisen kontekstin. Lähteistä etsin suoria kannanottoja liittyen kommunismiin, kylmän sodan aikaisiin poliittisiin kysymyksiin ja kirkkopolitiikkaan. Etsin lähteistä myös Saarnivaaran perusteluja kannoilleen. Johtopäätöksiä tehdessäni otan huomioon myös Saarnivaaran oman henkilöhistorian ja hänen saamansa teologiset vaikutteet sekä kylmän sodan aikaisen historiallisen kontekstin. Saarnivaaran saamat teologiset vaikutteet, ensin Suomessa ja myöhemmin Yhdysvalloissa, saivat hänet vakuuttumaan kommunismin Jumalan tahdon vastaisuudesta ja sen jopa antikristillisestä luonteesta. Saarnivaaralle kysymys kommunismista liittyi nimenomaan hengellisiin eikä niinkään poliittisiin kysymyksiin. Saarnivaara ei liittynyt missään vaiheessa mihinkään oikeistolaiseen poliittiseen järjestöön, ei Suomessa eikä Yhdysvalloissa, vaikka hänellä olikin läheiset suhteet amerikkalaiseen kylmän sodan aikaiseen fundamentalistiseen kommunismin vastaiseen ICCC-järjestöön ja sen johtajaan Carl McIntireen. Carl McIntire oli jyrkkä antikommunisti, johon jopa FBI suhtautui varauksella. Tutkimukseni perusteella Saarnivaaraa voidaan pitää antikommunistina. Hänen antikommunistisuutensa pohjautui hengelliseen näkemykseen, ei niinkään poliittiseen vakaumukseen. Omana aikanaan hänen näkemyksensä sai kannatusta pääasiassa viidennen herätysliikkeen parissa. Kärkevyydestään huolimatta hänen kommunisminvastaiset näkemyksensä eivät aiheuttaneet juurikaan julkista keskustelua. Suomen evankelisluterilaisen kirkon julkiset kannanotot suhteessa kommunismiin ja Neuvostoliittoon tai kommunistisissa maissa tapahtuneisiin kristittyjen vainoihin olivat hyvin vähäisiä ja pidättyväisiä. Saarnivaara olikin rohkean ja suoran julkisen kritiikkinsä kanssa Suomessa harvoja poikkeuksia.
-
(2014)Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella helluntailaista näkökulmaa kristityksi tulemiseen helluntailiikkeen ja katolisen kirkon (HE – KK) välisten neuvotteluiden viidennellä kierroksella esiteltyjen helluntailaisten osanottajien esitelmien pohjalta sekä vertailla niitä dialogin neuvotteluiden loppuraporttien tekstien kanssa. Tutkimuksen sisältöön kuuluu sekä valtaosaltaan julkaisemattomien tekstien esittely sekä huomioiden teko HE – KK dialogiin osallistuneiden helluntailaisten tavasta kirjoittaa teologiaa sekä väittämien että niiden argumentoinnin kautta. Havainnointi on rajattu erityisesti seuraavien kahden tekijän tarkasteluun. 1. Kokemuksellisuuden asema teologisena painotuksena 2. Suhde oppiin ja opillisuuteen Tutkimuksen taustana on esitelty helluntailaisuuden historiasta seikkoja, jotka ovat vaikuttaneet liikkeen ekumeenisiin suhteisiin sekä näiden kehitykseen. Tämän lisäksi tarkastelen näiden kahden hyvin erilaisen kirkkokunnan välistä dialogia sekä neuvotteluiden että dokumenttien luonteen näkökulmasta. Sekä dialogiprosessissa itsessään että dokumenttien luonteessa on nähtävissä yhtäältä osapuolten erilainen kirkollinen traditiopohja ja toisaalta ne pyrkimykset ja odotukset, joita osapuolilla on käynnissä olevaa dialogia kohtaan. HE – KK dialogin viidennen kierroksen otsikko käsittelee kristityksi tulemista. Jokaisen neuvottelutapaamisen otsikko käsittelee eri näkökulmaa tai osa-aluetta siitä prosessista, jonka ihminen käy läpi kasvaessaan kohti seurakunnan täysivaltaista ja aktiivista jäsenyyttä. HE – KK dialogin viidennen kierroksen helluntairyhmän kirjoittajina ovat toimineet seuraavat henkilöt. Listassa on myös mainittuna myös esitelmän otsikko sekä tapaamisajankohta. 1. Ronald Kydd: Kristityn initiaatio ja Pyhän Hengen kaste, helluntailainen näkökulma, (1998) 2. Thomas D. Pratt: Helluntailainen näkökulma uskoon ja kristityn initiaatioon, (1999) 3. Harold Hunter: Usko ja kristityn initiaatio: Patristinen kirjallisuus, helluntailainen näkökulma, (1999) 4. Matthias Wenk: Kääntymys ja initiaatio: Helluntailainen näkemys raamatullisesta ja patristisesta näkökulmasta, (2000) 5. Huibert Zegwaart: Kristityn kokemus yhteisössä, raamatullinen ja patristinen näkökulma, (2001) 6. Jackie David Johns: Kristityn muotoutuminen ja opetuslapseus, raamatullinen ja patristinen näkökulma, (2002) Keskeisimmät havainnot esitelmistä koskevat sitä, 1. miten kokemuksellisuus ja erityisesti kääntymiskokemus valikoituvat usein tulkinnan keskipisteiksi tai tulkinnan avaimiksi sekä 2. miten kirjoittajat ovat tietoisia helluntailaisen opin kehittymättömyydestä ja osin normatiivisen opin puutteesta. Samanaikaisesti opillisuuden asemasta ja tärkeydestä on löydettävissä erilaisia näkemyksiä. Tutkimusaineiston tarkastelun eräänä loppupäätelmänä on toteamus, jossa voi yhtyä muun muassa käyttämäni helluntailaisuuden tutkijan Walter Hollenwegerin huomioon. Helluntailaisuudelle tyypillinen ajattelu on oma erityinen teologian tyylilajinsa, joka avautuu omassa kontekstissaan.
-
(2022)Suomen Helluntaiherätyksen reilun sadan vuoden historian aikana on liikkeestä irtaantunut monia uusia yhteisöjä. Seinäjoen Houm-seurakunta on yksi näistä yhteisöistä. Tämä tutkielma tarkastelee Seinäjoen Houm-seurakunnan syntyä ja sen toimintaa vuosina 2014–2019. Tutkielmassa tuodaan esiin Houm-seurakunnassa avainrooleja esittäneiden Johannes Saranpään ja Niklas Niemelän helluntaiseurakunnasta eroamisen vaiheita sekä syitä Houm-seurakunnan perustamiseen. Lisäksi tutkielma tarkastelee Houm-seurakunnan toiminnan muotoutumista sen alkuvuosina, seurakunnan toiminnan erityispiirteitä sekä seurakunnan johtohahmoja ja heidän motiiveejaan seurakunnan perustamiseen. Saranpään ja Niemelän ero helluntailiikkeestä ja Houm-seurakunta saivat osakseen laajalti näkyvyyttä mediassa. Tutkielman ensisijaisina lähteinä ovat paikallislehti Seinäjoen Sanomat, maakuntalehti Ilkka sekä helluntailaisten äänenkannattaja Ristin Voitto. Aikarajauksena tutkielmassa ovat vuodet 2014–2019. Saranpään ja Niemelän eroprosessi helluntailiikkeestä lähti liikkeelle syyskuussa 2014 heidän kerrottuaan Seinäjoen helluntaiseurakunnan johdolle aikeistaan perustaa uusi seurakunta. Helluntaiseurakunnan johdolle asia tuli täytenä yllätyksenä. Saranpään ja Niemelän ilmoituksesta seurasi neuvottelut helluntaiseurakunnan kanssa, jotka päättyivät Saranpään ja Niemelän eroon ja uuden itsenäisen Houm-seurakunnan perustamiseen. Seurakuntaa oli alusta asti mukana perustamassa Saranpään ja Niemelän lisäksi heidän vaimonsa sekä joukko vapaaehtoisia. Tutkielma osoittaa, että syyt seurakunnan perustamiseen olivat moninaiset. Yksi keskeinen syy Houm-seurakunnan perustamiseen, oli halu perustaa organisaatioista irrallinen sitoutumaton kristillinen seurakunta. Seurakunnan toimintaa ei haluttu sitoa tiukkoihin rakenteisiin ja kaavoihin. Houm-seurakunnan keskeisinä piirteinä oli nuorten aikuisten osallistuminen, moderni musiikki, sosiaalisen median keskeisyys seurakunnan markkinoinnissa ja evankeliumin sanoman kertominen yksinkertaisesti. Houm-seurakunnan perustajien halu perustaa sitoutumaton seurakunta kutoutui myös osaksi laajempaa postmodernin ajan ideaalia, jossa yksilönvapaus ja riippumattomuus olivat keskeisinä elementteinä. Tutkielma osoittaa, että nuorten irtaantuminen helluntaiseurakunnasta ja uusien itsenäisten sitoutumattomien oli osa laajempaa ilmiötä, joka helluntaiherätyksen piirissä oli 2000- ja 2010-luvulla käynnissä. Helluntaiseurakunnan toiminnasta irtaantuneet nuoret halusivat tehdä asioita uudella tavalla. Nuoremman sukupolven helluntailaiset eivät enää kokeneet helluntaiseurakunnan perinteistä kulttuuria merkitykselliseksi jatkaa. Lähdeaineisto osoittaa, että Houm-seurakunnan kaltaisille uuskarismaattisia piirteitä omaaville seurakunnille oli kysyntää niin maailmanlaajuisesti, pohjoismaissa kuin Suomessakin. 2000-luvulta lähtien pohjoismaissa karismaattisen kristillisyyden kenttä oli muuttunut yhä monimuotoisemmaksi ja uusia liikkeitä syntyi jatkuvasti. Nuoremmat sukupolvet perustivat uusia karismaattisia yhteisöjä, joissa näkyi piirteitä eri karismaattisista perinteistä, eikä yhteisöjä pyritty lokeroimaan tietyn karismaattisen kristillisen perinteen alle.
-
(2015)Tässä tutkimuksessa tarkastelin helluntailaisten vanhempien uskon omaksumista kolmen sukupolven kokemuksissa. Tutkimustehtävänä oli tarkastella tekijöitä, jotka ovat tukeneet vanhempien uskon omaksumista ja haastateltavien kokemia haasteita. Lisäksi tarkastelin, millaisia eroja eri sukupolvien välillä näkyi vanhempien uskon omaksumisessa. Tutkimusotteeni oli laadullinen ja teoriaohjaava. Aineisto muodostui yhdeksän (9) pääkaupunkiseudulla asuvan helluntailaisen haastatteluista. Heistä kahdeksan kuului helluntaiseurakuntaan ja yksi vielä pohti seurakunnan jäseneksi liittymistä. Haastateltavat tulivat kolmen sukupolven perheketjuista. Haastattelut toteutettiin marraskuussa 2013-tammikuussa 2014. Tutkimukseni teoreettisena viitekehityksenä toimi Arniika Kuusiston sosialisaatiomalli, jonka avulla lähestyin tutkimustehtävääni. Tarkastelin vanhempien uskon omaksumiseen vaikuttaneita tekijöitä sosialisaatiossa vaikuttavien tasojen kautta. Kaikkien sukupolven kohdalla merkittävänä tukijana vanhempien uskon omaksumiselle toimi haastateltavien kokemus uskosta elämäntapana. Vanhempien oma esimerkki uskon elämisestä todeksi tuki uskon siirtymistä sukupolvelta seuraavalle. Lisäksi kokemukset turvallisista vanhemmista, hyvät suhteet vanhempiin, vanhempien antama tila omalle pohdinnalle ja vanhempien aktiivisuus uskon siirtämisessä tukivat vanhempien uskon omaksumista. Haastateltavien kokemukseen uskosta elämäntapana liittyi perheen osallisuus helluntaiseurakunnassa. Helluntaiseurakunta toimi perheen tukena uskon siirtämisessä. Haastateltavat olivat olleet seurakunnan toiminnassa mukana lapsuudesta lähtien. Varhaislapsuudessa haastateltavat kävivät pyhäkoulussa ja nuoruudessa seurakunnalla käytiin kasvavissa määrin omien kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Seurakunnan kautta tullut kaveripiiri tuki vanhempien uskon omaksumista. Helluntailiike oli vanhimman ja keskimmäisen sukupolven nuoruudenkokemuksissa yhteiskunnasta erottautuneempi liike kuin nykyään ja nämä kokemukset olivat tuoneet jännitettä heidän elämään. Yhteiskunnan moniarvoistumisen ja valinnanmahdollisuuksien lisääntymisen myötä vanhempien uskoa ei haastateltavien kokemuksissa enää omaksuttu niin samanlaisena kuin aikaisemmin. Lisäksi vaikka helluntaiseurakunnan jäsenyys oli siirtynyt sukupolvelta toiselle, pohdittiin myös muita vaihtoehtoja. Yksilön oma toimijuus uskon omaksumisessa kasvoi iän myötä. Lapsuudessa seurakunnalle mentiin vanhempien ohjaamina, mutta nuoruudessa yksilön oma toimijuus seurakunnalla käymisessä kasvoi. Oma toimijuus näkyi oman uskon pohdintana ja seurakunnan toiminnassa mukana olemisessa. Tutkimustuloksista piirtyi kuva yksilöstä, joka on vaikutuksien alainen, mutta aktiivinen toimija.
-
(2005)Yleisellä tasolla tutkimuksen kohteena oli Suomen helluntailiikkeen spiritualiteetti. Tutkimuksen kehysperusjoukkona oli Helsingin Saalem-seurakunnan tilaisuuksiin osallistuvat ihmiset. Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla syksyllä 2004 Saalem-seurakunnan tilaisuuksissa. Täytettyjä lomakkeita kertyi 230. Vastaajien ikä vaihteli 13-87 vuoteen ja heistä 36% olimiehiä. 70% kuului Saalem-seurakuntaan ja 17% johonkin toiseen helluntaiseurakuntaan. Ei-helluntailaisia oli 13% vastaajista. Rajoittuneelta osin käytössä oli myös 500 vastaajan vertailuaineisto Kallion kaupunginosan alueelta. Tämän niinsanotun Case Kallio -aineiston vastaajat olivat pääsääntöisesti heikosti sitoutuneita kristinuskon oppeihin sekä hartaudenharjoittamiseen. Vastaajista 50% oli miehiä. Ikä vaihteli 18-39-uoden välillä. Teoreettisena lähtökohtana tutkimukselle toimi yhdysvaltalaisen Daniel Albrechtin empiirinen tutkimus helluntailais-karismaattisesta spiritualiteetista. Hän määrittelee helluntailais-karismaattisen spiritualiteetin muodostuvan kolmesta tekijästä: uskomuksista, käytännöistä sekä niin sanotuista sensibiliteeteistä. Sensibiliteeteillä tarkoitettaan asennoitumista toimintaa kohti. Albrechtin luomien kategorioiden pohjalta laadittiin kyselylomakkeeseen kaksi mittaria. Toinen mittasi koko helluntailaisen spiritualiteetin kenttää kuvaavia perustekijöitä, joihin sisältyivät uskomukset, käytännöt sekä sensibiliteetit. Toinen mittari keskittyi mittaamaan vain yhtä spiritualiteettimääritelmän osaa, sensibiliteettejä. Helluntailaisuuteen painottuvan näkökulman lisäksi tutkimuksessa käytettiin hyväksi David Hayn spiritualiteettinäkemystä. Hän määrittelee spiritualiteetin arkitodellisuuden ylittäväksi tietoisuudeksi. Hayn laatimien kategorioiden avulla kartoitettiin yleisinhimillistä spiritualiteettia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Saalem-seurakunnan spiritualiteetin ilmenemismuotoja ja eroavaisuuksia suhteessa taustoihin. Lisäksi verrattiin Saalemista kerättyä aineistoa vertailuaineistoon (Case Kallio) sekä selvitettiin kahden erilaisesta lähtökohdasta nousevan spiritualitteettinäkemyksen yhteyttä toisiinsa. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen. Tutkimusmenetelminä käytettiin tilastollisia testejä sekä faktorianalyysiä. Faktorianalyysin rinnalla käytettiin niin kutsutta Bayes-mallinnusta, jolla ei ole parametrisille menetelmille asetettuja tiukkoja käyttöehtoja. Saalem-seurakunnasta tutkimustulokseksi saatiin 11 eritasoista spiritualiteettiulottuvuutta. Albrechtin esittämät seitsemän sensibiliteettikategoriaa löytyivät lähes sellaisenaan aineistosta, kun taas helluntailaisen spiritualiteetin perustekijöiden sekä yleisinhimillisen spiritualiteetin kohdalla käytössä olleet mittarit eivät toimineet täysin odotetulla tavalla. Kahta erilaista aineistoa voitiin vertailla yleisinhimillisen spiritualiteetin osalta. Yleisinhimillinen spiritualiteetti ei ollut vieras ilmiö kristillisestä opista ja hartaudenharjoittamisesta vieraantuneille vastaajille. Kuitenkin se sai korkeampia vastauspistemääriä helluntailaisten parissa. Kyseistä spiritualiteettia eriytyi kuvaamaan kaksi ulottuvuutta: yhteisöllinen altruismi sekä arjen kauneus. Pelkästään Saalem-seurakunnasta kerätystä aineistosta eriytyi lisäksi kolme helluntailaisen spiritualiteetin perustekijää: sana ja missio, johtajakeskeisyys sekä ylistys -ulottuvuudet. Samasta aineistosta nousi kuusi sensibiliteettiulottuvuutta: ylistys,yleinen puhdistuminen, seremoniallisuus, armolahjat, tavoitteellisuus sekä hengellinen puhdistuminen ja muutos. Toinen ylistysulottuvuus kuvasi ylistyksen merkitystä, toinen ylistystapaa. Saalem-seurakunnasta kerätyn aineiston keskiöön asettui sanaa ja missiota kuvaava ulottuvuus. Korkeimman vastauskeskiarvon sai tavoitteellisuusulottuvuus, samoin kuin molemmat yleisinhimillistä spiritualiteettia kuvastaneet ulottuvuudet saivat korkeita vastauskeskiarvoja. Helluntailaisen spiritualiteetin ulottuvuudet korreloivat positiivisesti yleisinhimillisen spiritualiteetin ulottuvuuksien kanssa. Tulokset voitiin yleistää koskemaan Helsingin Saalem-seurakunnan jäsenistöä sekä pääkaupunkiseudun helluntailaisuutta. Koko Suomen helluntailiikkeen kohdalla tuloksia voitiin pitää suuntaa-antavina.
-
(2020)Tässä määrällisessä tutkimuksessa olen selvittänyt helluntaiseurakunnissa hengellisessä työssä toimivien työntekijöiden kokemaa työuupumusta ja työn imua. Lisäksi olen kartoittanut heidän kokemustaan työn kuormittavista ja voimaannuttavista tekijöistä. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Kuinka paljon helluntaiseurakuntien työntekijät kokevat työuupumusta? 2. Mitkä asiat kuormittavat helluntaiseurakuntien työntekijöitä heidän työssään? 3. Kuinka paljon helluntaiseurakuntien työntekijät kokevat työn imua? 4. Mitkä asiat voimaannuttavat helluntaiseurakuntien työntekijöitä heidän työssään? Tutkielman aineisto kerättiin e-kyselyllä, joka lähetettiin alkuvuodesta 2019 kaikille kohderyhmään kuuluville. Kyselyyn vastasi noin puolet eli 125 helluntaiseurakunnan palkkasuhteessa toimivaa työntekijää. Työuupumusta mitattiin Maslach Burnout Inventory–General Survey -kyselyllä (MBI–GS), joka on kaikille ammattialoille suunnattu työuupumusta tarkasteleva mittari. Kyselyssä kartoitetaan vastaajien uupumusasteista väsymistä, kyynistymistä ja ammatillista tehokkuutta. Työn imua mitattiin Utrecht Work Engagement Scale -mittarilla (UWES-9), jolla mitataan työssä koettua tarmokkuutta, omistautumista ja uppoutumista. Lisäksi kysyttiin työn kuormittavista ja voimaannuttavista tekijöistä. Aineistoa analysointiin SPSS-ohjelmalla. Yhden muuttujan vaihtelua tarkasteltiin frekvenssien, keskiarvon ja keskihajonnan avulla. Muuttujien ja summamuuttujien yhteisvaihtelua tarkasteltiin Spearmanin korrelaatiotestin ja ristiintaulukoinnin avulla. Työuupumuksen tuntemukset ovat huolestuttavan yleisiä helluntaiseurakuntien työntekijöillä. Tutkimus osoittaa, että 40 % vastaajista on lievästi työuupuneita. Tämä on huomattavasti enemmän kuin muilla suomalaisilla palkansaajilla (23-24 %). Vakavaa työuupumusta helluntaiseurakunnan työntekijät kokevat saman verran kuin muissakin ammattiryhmissä (2 % vastaajista). Helluntaiseurakuntien työntekijöiden työuupumuksen merkittävimmäksi osatekijäksi osoittautui uupumusasteinen väsymys, mitä kuvaa parhaiten kokemus työssä henkisesti tyhjiin puserrettuna olemisesta. Eniten työntekijöitä kuormittavat työn hallinnan vaikeus, heihin kohdistuneet odotukset ja haastavat ihmissuhteet työssä. Nämä tekijät ovat erittäin merkitsevässä yhteydessä työuupumukseen. Helluntaiseurakuntien työntekijöiden kokema työn imu on erittäin vahvaa. Työntekijät kokivat merkittävimmiksi voimavaroikseen kutsumuksen, luottamuksen Jumalaan ja oman hengellisen elämän hoitamisen. Nämä voimavaratekijät estävät uupumusta ja lisäävät työn imua. Työn imun ja työuupumuksen välillä on tilastollisesti erittäin merkitsevä yhteys. Mikäli työntekijä kokee korkeaa työn imua, hän kokee työuupumuksen oireita selvästi vähemmän. Tutkimus osoittaa, että helluntaiseurakuntien työntekijät uupuvat ja kokevat työn imua samoin kuin muissakin ammattiryhmissä. Samalla heillä on erityisiä hengellisyyteen liittyviä voimavaroja, mutta myös seurakuntatyöhön ja -organisaatioon liittyviä haasteita. Helluntaiseurakuntien hallinnossa ja toimintaympäristössä vaikuttaa olevan rakenteellisia ongelmia, joihin tulee löytää työhyvinvointia tukevia ratkaisuja. Organisaation selkeyttäminen, toimenkuvan säännöllinen tarkistaminen, työnohjauksen järjestäminen ja mentori ovat tarpeellisia toimia työuupumuksen ehkäisemiseksi ja työn imun vahvistamiseksi. Myös palkkaan ja palkitsemiseen tulee kiinnittää huomiota. Helluntaiseurakunnan työntekijät tekevät haastavaa ihmissuhdetyötä, jolla on myös yhteiskunnallista merkitystä. He tarvitsevat kaiken mahdollisen aineellisen, sosiaalisen ja hengellisen tuen jaksaakseen kulkea ihmisten rinnalla elämän eri vaiheissa.
-
(2017)Käsittelen tutkimuksessani Helsingin kirkkomellakoita 1917. Selvitän mitä mellakoissa tapahtui, keitä niihin osallistui ja miksi. Tarkastelen tapahtumista syntyneitä reaktioita kolmen eri julkisuuskuvan kautta. Tutkimusmenetelmän teoreettisena viitekehyksenä käytän Hannu Niemisen julkisuusjaottelua, jossa julkisuus jaotellaan arkijulkisuuteen, sisäpiirijulkisuuteen, ja mediajulkisuuteen. Tässä tapauksessa arkijulkisuus tarkoittaa tavallisten ihmisten käsityksiä ja muistoja kirkkomellakoista sekä arkikontekstin hahmottamista kirkkomellakoiden tapahtumahetkillä. Sisäpiirijulkisuuteen kuuluu kirkon tapahtumien puinti; mitä seurakuntien papit tapahtumista ajattelivat ja oliko kirkolla joku yhtenäinen linja reagoida tapahtumiin. Mediajulkisuuteen lasketaan sanomalehdissä käyty keskustelu tapahtumista. Helsingin kirkkomellakoiksi mielletään kirjailija Arvid Järnefeltin kirkkopuheet kolmessa Helsingin kirkossa toukokuussa 1917. Hänen tolstoilaisiin aatteisiin perustuvat puheensa keräsivät suuren yleisön lähinnä työväen keskuudesta. Kirkkomellakoihin on liitetty myös anarkistisen teosofin Jean Boldtin ja hänen kannattajiensa puheet Senaatintorilla keväällä 1917, sekä Nikolainkirkon valtaus 17–18. kesäkuuta 1917. Boldtin ja hänen kannattajiensa vallankumous perustui visioon yhteiskunnasta, joka rakentuisi sosialistisille ja kristillisille arvoille. Tutkimus osoittaa, että Helsingin kirkkomellakat olivat oikeastaan kaksi erillistä tapahtumaa; Arvid Järnefeltin kirkkopuheet sekä Jean Boldtin kristillinen sosialistis-anarkistinen vallankumous. Vaikka tapahtumissa osittain oli samoja osallistujia, olivat motiivit tilaisuuksille hyvin erilaiset. Arkijulkisuudessa tapahtumat herättivät keskustelua, ja osallistujia tapahtumissa oli tuhansia. Mediajulkisuudessa Järnefeltin puheita kritisoitiin laajalti ja Boldtin toiminta tuomittiin kaikissa lehdissä. Sisäpiirijulkisuudessa avainasemaan nousi kirkkoherra Erkki Kailan ja Lauri Ingmanin keskinäinen neuvonpito. Siinä merkille pantavaa oli Ingmanin reaalipoliittinen maltillisuus suhtautumisessa anarkiaan. Kirkko lakaisi tapahtumat myös sisäisessä raportoinnissaan maton alle. Koska sisäpiirijulkisuus ei reagoinut tapahtumiin mitenkään julkisesti, ja arkijulkisuuden kokemukset mellakoista sekoittuivat muihin levottoman kevään 1917 tapahtumiin, jäi sanomalehtien suhtautuminen mellakoihin monien viralliseksi totuudeksi tapahtumista. Tästä syystä varsinkin Järnefelt yhdistettiin väkivaltaisten huligaanien toimintaan. Näin julkinen loanheitto työväestön ja porvarien välillä sai uutta vettä myllyynsä. On pääteltävissä, että kirkkomellakat olivat osa sitä tapahtumaketjua, joka syvensi kaupunkilaisten keskinäistä kahtiajakautumista sisällissodan kynnyksellä.
-
(2016)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Helsingin Saalem seurakunnan saarnoja niiden sisältämän teologisen aineksen näkökulmasta. Saarnoista nousevaa teologiaa verrataan sekä Suomen Helluntakirkon teologisen julkilausuman Uskon pääkohtien sisältämään teologiaan, että laajemmin helluntaiteologiaan. Tässä aineistolähtöisessä tutkimuksessa tutkimusote on kvalitatiivinen ja saarnojen analysointiin on käytetty tutkimusmenetelmänä sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa analysoitiin 15 saarnaa, jotka kaikki ovat Saalem-seurakunnan omien pastoreiden pitämiä saarnoja. Suomen Helluntaikirkon eettis-opillinen toimikunta muodosti vuonna 2001 helluntaiseurakuntien uskon pääkohdat sekä julkaisi niitä avaavan kirjan Uskon pääkohdat vuonna 2014. Aineistosta esiin nousseiden teemojen pohjalta muodostettiin aihepiireittäin yläkäsitteitä, kuten kolminaisuus, sekä alakäsitteitä, kuten Isä, joita tarkasteltiin lähemmin. Tarkasteltavia teemoja verrattiin uskon pääkohtia avaaviin selityksiin ja tehtiin huomioita siitä, millaisia korostuksia esimerkiksi saarnojen puhetilanne saattaa tuoda käsiteltävään aiheeseen verrattuna tarkasti muotoiltuun opin julkilausumaan. Selkeästi puhetilanteen värittämä tyyli saarnoissa oli puhe Jeesuksen aktiivisesta toiminnasta suhteessa ihmiseen. Monissa kohdissa kuitenkin lauseyhteydet antoivat ymmärtää olevan puhe esimerkiksi Jumalasta kokonaisuudessaan, vaikka sanana käytettiin sanaa Jeesus. Uskon pääkohdissa kolminaisuuden eri persoonat erotellaan huolellisesti ja Pyhä Henki on nimenomaan se persoonista, joka toimii ihmisessä ja antaa ihmiselle lahjojaan. Myös muunlaisia huomioita pyrittiin tekemään ennen kaikkea niistä asioista, jotka selkeästi nousivat saarnoissa eroavaisuuksiksi verrattuna uskon pääkohtiin. Tällaisia esiin nousseita teemoja saarnoissa olivat esimerkiksi armolahjojen korostaminen sekä Jumalan ihmiselle antamien koettelemuksien välttämättömyys. Uskon pääkohdissa vain todetaan Hengen jakavan lahjojaan liiemmin korostamatta esimerkiksi kielillä puhumisen lahjan merkitystä ja yksittäisen ihmisen kokemien koettelemuksien välttämättömyyteen ei oteta millään tavalla kantaa uskon pääkohdissa. Lisäksi perinteisesti helluntailiikkessä on korostuneena Jeesuksen toisen tulemisen immanentti luonne, mutta tästä aiheesta saarnoissa ei puhuttu. Myöskään uskon pääkohdissa ei oteta selkeää kantaa lopunaikoihin, vaikkakin se on laajin teema asiakirjassa. Tämä kertoo aihepiirin tulkinnan vaikeuksista helluntailaisuuden historiassa.
-
(2018)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Helsingin Sanomien uskonnollista uutisointia uskonnollisista juhlista. Tutkimuksen tutkimuskysymykset ovat: (1) Mitä uskonnollisista juhlista uutisoidaan Helsingin Sanomista (2) Miten uskonnollista juhlista kirjoitetaan ja (3) Onko uskonnollisten juhlien uskonnollisten uutisoinnin näkyvyydessä eroja tai muutoksia tarkasteluajanjaksolla. Tutkimus on laadullinen ja tutkielman aineiston analysointimetodina on käytetty sisällönanalyysia. Helsingin Sanomat on valittu tutkimuksen aineistolähteeksi, sen valtakunnallisuuden ja laajan levikin johdosta. Helsingin Sanomilla on merkittävä yhteiskunnallinen asema ja sanomalehti on osa suomalaista yhteiskuntaa sananvapauden johdosta. Tutkimusaineisto on kerätty 2011–2016 välisenä aikana ilmestyneistä Helsingin Sanomista. Analysoitavaksi tutkimusaineistoksi on valittu neljä tarkkailujaksoa. Nämä tarkkailujaksot ovat joulu, pääsiäinen, ramadan ja hanukka. Tutkimuksen tarkkailujaksot ovat valittu mukailemaan Suomen ja erityisesti pääkaupunkiseudulle ominaista uskonnollista kenttää. Aineistosta ilmeni, että Suomen uskonnollinen kenttä heijastuu Helsingin Sanomien uutisointiin. Kristillisistä juhlista uutisointiin verrattain enemmän ja monipuolisemmin kuin islamin ramadanista. Samoin vähemmistöuskonnon asemassa olevasta juutalaisten hanukkasta uutisointiin ramadania vähemmän. Helsingin Sanomien uskonnollinen uutisointi kristillisistä juhlista toistivat uskonnolliseen juhlaan liittyviä teemoja tarkkailujaksojen sisällä. Samoin ramadanista uutisointi keskittyi ramadanin paastoon ja id al-fitrin viettoon. Aineistosta ilmeni myös ramadanista uutisoinnin kasvu, joka selittyy kasvaneen maahanmuuton ja uskonnon kentän monimuotoistumisella Euroopassa ja Suomen uskonnollisella kentällä. Hanukkaan liittyvän uutisoinnin vähyys voidaan nähdä olevan sidoksissa juutalaisten vähäiseen määrään Suomen uskonnollisessa kentässä. Tutkimuksen perusteella tuli yksiselitteisesti ilmi, että kristillisillä juhlapyhillä on vahva asema ja merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa. Kuitenkin on selvää, että Helsingin Sanomien tarkoitus ei ole toimia yhteiskunnallisena kalenterina uskonnollisista juhlista. Tutkimuksessa ilmeni, että Helsingin Sanomien uutisoimista uskonnollisista juhlista ilmeni ensinnäkin luterilaisten perinteiden näkyvyys ja toiseksi Suomen uskonnollisen kentän monimuotoistuminen, erityisesti islamin myötä, tutkimuksen tarkkailujaksojen aikana.
-
(2019)Tutkielmani käsittelee Helsingin Vanhankirkon nuorisotyötä 1960-luvun aikana. Pääkysymykseni on, kuinka Suomen yhteiskunnallinen ja kirkollinen murros vaikutti Vanhankirkon seurakunnan nuorisotyöhön ja sen kehitykseen 1960-luvulla. Pääkysymyksen tueksi ja lisäksi tarkastelen myös Vanhankirkon nuorisotyön ulkoisia puitteita, ohjelmaa, keskeisimpiä työntekijöitä ja työntekijäkiertoa sekä toiminnan suosiota. Tutkin myös, oliko Vanhankirkon seurakunnan nuorisotyö jollain tavalla omaleimaista verrattuna muihin Helsingin seurakuntiin. Tavoitteeni on luoda kokonaisvaltainen kuva Helsingin Vanhankirkon seurakunnan nuorisotyön kehityksestä 1960-luvun aikana. Merkittävin osa tutkimukseni kirjallisesta lähdemateriaalista koostuu Helsingin Vanhankirkon seurakunnan arkistoista. Tärkeimmät arkistolähteeni ovat Vanhankirkon seurakunnan vuosikertomukset vuosilta 1960–1969 sekä piispantarkastuksia varten tehdyt Vanhankirkon seurakunnan viisivuotiskertomukset. Kirjallisen lähdemateriaalin lisäksi käytän lähteinä useampia haastatteluja. Olen haastatellut kolmea entistä Vanhankirkon seurakunnan nuorisotyöntekijää sekä yhtä aikalaisnuorta. Tärkeää lähdemateriaalia ovat myös painetut teokset, jotka suoraan liittyvät Helsingin seurakuntien nuorisotyöhön tai Vanhankirkon seurakunnan nuorisotyöhön 1960-luvun aikana. Tutkielmani keskeiset tulokset kertovat, että Helsingin Vanhankirkon seurakunnan nuorisotyö muuttui tutkimani ajanjakson aikana moneen kertaan ja erilaisiin suuntiin. Muutokset olivat nopeita, ja niitä leimasivat 1960-luvun yhteiskunnallisen ja kirkollisen murroksen erilaiset ilmentymät. Muutokset voidaan jakaa kolmeen eri ajanjaksoon, jotka olivat leimallisesti erilaisia keskenään. Ensimmäistä ajanjaksoa, eli 1960-luvun alkua, leimasivat suurten ikäluokkien nuorisoikä, kaupungistuminen sekä yleinen elintason kasvu. Seurauksena oli muun muassa rippikouluun osallistuneiden määrän räjähdysmäinen kasvu kaikissa Helsingin seurakunnissa. Toinen ajanjakso sijoittuu 1960-luvun puoliväliin. Ominaisia piirteitä tälle ajalle olivat kirkon sisäisen keskustelun polarisoituminen sekä yhteiskunnallinen kulttuuriradikalismi. Uuskansankirkollisen suuntauksen ja uuspietistisen viidennen herätysliikkeen välinen keskustelu kärjistyi epävakaan yhteiskunnallisen tilanteen ja suuntausten teologisten näkemyserojen takia. Kirkon sisäisen tilanteen kärjistyminen heijastui myös nuorisotyöhön. Ajan ilmapiiri ilmeni nuorisoherätyksenä ja toiminnan elpymisenä. Nuorisotyö elpyi määrällisesti, hengellisesti ja toiminnallisesti. Samaan aikaan nuorten huumeidenkäytön yleistyminen synnytti tarpeen seurakuntien erityisnuorisotyölle. Kolmas ajanjakso oli 1960-luvun loppu, jota leimasivat esimerkiksi ylioppilaiden vasemmistoradikalismi sekä yhteiskunnan moniarvoistuminen. Vanhankirkon nuorten keskuuteen syntyi erilaisia asioita painottavia ryhmiä. Osa jatkoi aiemmin vallinneen herätyskristillisen suuntauksen ihanteiden painottamista, kun toiset osallistuivat toimintaan muista syistä. Määrällinen kasvu laantui, sillä suurten ikäluokkien vaikutus nuorisotyöhön laski 1960-luvun loppua kohden.
-
(2017)Tässä tutkimuksessa selvitetään Helsingin yliopiston teologian perustutkinto-opiskelijoiden opiskelu-uupumusta. Tavoitteena on kartoittaa teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumusta ja tutkia sen yhteyttä sukupuoleen, ikään, opintojen vaiheeseen ja hengellisyyteen. Tutkimuskysymyksiä on neljä: 1. Kuinka yleisiä opiskelu-uupumusoireet ovat Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan perustutkinto-opiskelijoilla? 2. Miten teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumusoireilu eroaa sukupuolen, iän ja hengellisyyden mukaan? 3. Millaista ja kuinka yleistä teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumus on? 4. Miten teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumus eroaa sukupuolen mukaan ja miten se on yhteydessä ikään, opintojen vaiheeseen ja hengellisyyteen? Aineisto koostuu huhti-toukokuussa 2016 sähköisesti kerätyistä kyselyvastauksista, jotka analysoitiin tilastollisin menetelmin. Vastaajajoukkona on 166 perustutkinto-opiskelijaa Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta. Tutkimuksen mukaan Helsingin yliopiston teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumusoireilu on yliopisto-opiskelijoiden valtakunnallista tasoa yleisempää. Oireista kärsii todennäköisimmin nuori naisopiskelija, joka pitää hengellisyyttä vain vähän tai ei ollenkaan tärkeänä. Uupumusasteisen väsymyksen, kyynisyyden ja riittämättömyyden ulottuvuuksista koostuvaa opiskelu-uupumusta esiintyy teologian opiskelijoilla paljon, sillä opiskelu-uupumuksen kokonaisriski on kohonnut useammalla kuin joka toisella. Naiset ovat uupuneempia kuin miehet. Kohonneen riskin ryhmään kuuluvat ovat iältään tyypillisesti alle 35-vuotiaita. Opintojen vaihe ja opiskelu-uupumus eivät ole yhteydessä. Miehillä opiskelu-uupumusta esiintyy sitä vähemmän, mitä tärkeämpänä he pitävät hengellisyyttä omassa elämässään. Erityisesti teologian naisopiskelijoita koskettavan opiskelu-uupumusilmiön laajuutta ei ole aiemmissa tutkimuksissa havaittu. Tämä tutkimus tarjoaa tärkeän lähtökohdan teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumuksen syvemmälle analyysille.
-
(2018)Tällä tutkimuksella selvitetään murrosiän ja uskonnollisuuden kokemuksia. Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten kokemuksia murrosiästä ja sen merkityksestä uskonnollisuudelle. Tutkimuksessa käsitellään erityisesti niitä kokemuksia ja haasteita, joilla on vaikutusta nuorten uskonnollisuuteen. Keskeistä on myös tyttöjen ja poikien väliset erot kaikkien kokemuksien osalta. Tutkimuksella arvioidaan niitä tekijöitä, joilla nuorten uskonnollisuuteen on vaikutusta. Tutkimus on kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus ja sen tuloksia tarkasteltiin tilastollisin menetelmin. Tutkimukseen osallistui yhdeksäsluokkalaisia Helsingin alueen viideltätoista yläkoululta ja kyselyyn vastasi yhteensä 250 oppilasta. Vastaajajoukko käsitti 10 % koko Suomen yhdeksäsluokkalaisista. Tilastollisilla menetelmillä vastataan neljään tutkimuskysymykseen: 1) Miten murrosikä koetaan?, 2) Miten uskonnollisuus koetaan?, 3) Miten sukupuoli selittää vastauksia? ja 4) Mitkä tekijät vaikuttavat murrosikäisten uskonnollisuuteen? Tutkimustulokset osoittivat, että murrosikäiset kokivat oman murrosikänsä sopivaksi ja eivät nähneet sen olleen heillä liian hankala. Vastaajat myös kokivat oman murrosikänsä olleen nuorten yleistä murrosikää helpompia. Tämä osoittaa, että vastaajajoukon murrosikä tuntui olleen heistä helppo. Murrosiässä ei pääosin koettu suuria elämänmuutoksia tai haasteita. Murrosiän suurimpia ongelmia olivat stressi ja yksinäisyys, joita vastaajat kokivat eniten. Näitäkin kokemuksia nuorilla oli suhteellisen vähän, mutta niiden osalta lisätutkimukselle olisi varmasti tulevaisuudessa tarvetta. Uskontoon vastaajat suhtautuivat neutraalisti ja sen nähtiin olevan osa suomalaista yhteiskuntaa. Omaa uskonnollista vakaumusta pystyi vastaajien mielestä näyttämään muille vapaasti muille. Kirkkoon kuuluminen oli vastaajille tärkeää ja tämä osoittaa aiempien tutkimusten kanssa yhteneväisyyttä. Aikuistumisleirit olivat vaikuttaneet nuorten uskonnollisuuteen kohtalaisesti ja tutkimustuloksista selvisi, että leirien vaikutus korreloi uskonnollisuuden vahvistumisen kanssa. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että murrosiän uskonnollisuudelle merkityksellisempiä tekijöitä ovat sosiaaliset tekijät. Perhe, ystävät ja uskonnollinen yhteisö vahvistavat selkeästi murrosikäisten uskonnollisuutta. Uskonnollista kasvatusta saaneet ovat myös murrosiässä selvästi uskonnollisimpia. Myös koulun katsomusopetus koetaan omaa uskoa vahvistavaksi tekijäksi. Aikuistumisleirit ovat nuorille positiivisia kokemuksia, joiden uskonnollinen merkitys korostuu erityisesti uskonnollisilla ja hengellisillä nuorilla. Murrosiän kokemuksilla ei havaittu olevan merkitystä uskonnollisuuteen ja uskonnollisuuteen eivät vaikuttaneet erilaiset negatiiviset tilanteet elämässä. Uskonnollisuuteen negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä ei tutkimuksessa noussut juurikaan esille. Murrosikä ei suurimmaksi osaksi vaikuttanut uskonnollisuuteen. Jos vaikutusta kuitenkin havaittiin, oli se lähes aina positiivista.
-
(2020)Tämän opinnäytetyön tehtävänä on tutkia HelsinkiMission tukihenkilötoimintaan osallistuvien iäkkäiden henkilöiden (seniorit) subjektiivista hyvinvointia. Tähän tutkimustehtävään vastataan kahden alakysymyksen kautta: 1) Mitkä tekijät edistävät ja rajoittavat senioreiden subjektiivista hyvinvointia. 2) Mitkä heidän kokemuksensa ovat HelsinkiMission tukihenkilötoiminnasta. Tutkimuksen aineisto on kerätty viidestä henkilökohtaisesta teemahaastattelusta HelsinkiMission tukihenkilötoimintaan osallistuvilta senioreilta. Tutkimukseni on laadullista tutkimusta eikä pyri tulosten yleistettävyyteen, vaan pyrkii tuomaan esille senioreiden oman äänen heidän arkensa hyvinvoinnin kokemuksesta. Kerätty aineisto on analysoitu teemoittelemalla. Analyysin tuloksena aineistosta löytyi neljä teemaa: merkityksellisyys, kohtaaminen, rajoite ja apukeino. Näiden neljän teeman keskinäiset suhteet ilmenevät kahtena parina. Kohtaamisen teema toimii merkityksellisyyden mahdollistajana ja merkityksellisyys tuottaa hyvinvointia; rajoitteen teema toimii hyvinvoinnin esteenä ja apukeino vähentää rajoitteen vaikutusta. Ensimmäinen tutkimuskysymys saa vastauksen tutkimuksen kaikissa neljässä tuloksessa. Toinen tutkimuskysymys saa vastauksen ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa tuloksessa. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset: 1) Vastavuoroisten merkityksellisten kohtaamisten, kuten HelsinkiMission tukihenkilötoiminnan tärkeys senioreiden subjektiivisen hyvinvoinnin edistäjänä ja kohtaamisten puuttuminen hyvinvointia rajoittavana tekijänä. 2) Vapaaehtoistoiminnan, kuten HelsinkiMission erityisluonne ohittaa kohtaamisia rajoittavia tekijöitä, edistäen senioreiden subjektiivista hyvinvointia. 3) Perheen ja ystävyyssuhteiden, kuten HelsinkiMission tukihenkilötoiminnan merkityksellisyys senioreiden subjektiivisen hyvinvoinnin edistäjänä. Hankaluudet perheyhteyksissä ja ystävyyssuhteissa tai niiden puuttuminen rajoittaa senioreiden subjektiivista hyvinvointia. 4) Tutkimuksen teemat ovat yhteneviä Allardtin teorian kolmen perusluokan kanssa. Allardtin teoriasta puuttuu kuitenkin uskonto hyvinvoinnin osa-alueena. Uskonto esiintyy aineistossa hyvinvointia edistävänä tekijänä.
-
(2021)Tutkielmani tarkoitus on tarkastella Antti Tuiskun Valittu kansa -albumin jumalankuvia. Tutkimuskysymykseni on, millaisia jumalankuvia Valittu kansa -albumilta on löydettävissä. Kysyn myös, onko suhteessa olon perusmielikuvien teorian mukaisia jumalakuvia albumilla nähtävissä, ja löytyykö albumilta valitsemaani teoriaan kuulumattomia jumalakuvia. Aineistonani käytän vuonna 2020 julkaistua suomalaisen popmuusikko Antti Tuiskun albumia Valittu kansa. Analysoin albumin kappaleiden lyriikoita kvalitatiivisesti teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoin. Valittu kansa -albumin lyriikat ovat usean hengen työryhmän luomuksia ja popkulttuurin tuote. Tämän vuoksi rajaan tutkimukseni ulkopuolelle kysymykset todellisten henkilöiden, esimerkiksi laulajan itsensä jumalakuvista. Tarkastelen aineistoani Matti Hyrckin suhteessaolon perusmielikuvien teoriaa (SPT) hyödyntäen. SPT-teoria on teologisesti painottunut, Melanie Kleinin objektisuhdeteoriasta edelleen kehitetty psykoanalyyttinen teoria. Hyrck muodostaa suhteessaolon perusmielikuvien teoriassa viisi erilaista jumalakuvaa. Näitä ovat Houkuttaja, Hallitsija, Vaatija, Vetäytyjä ja Parantaja. Näihin erilaisiin jumalakuviin subjekti voi suhtautua erilaisista positioista käsin, kuten riippuvaisena tai itseriittoisena. Analyysini perusteella kaikki Hyrckin määrittelemät jumalakuvat ovat löydettävissä valitsemastani aineistosta. Esiintyvyys viiden eri jumalakuvan välillä oli hyvin tasavahvaa. Sen sijaan saman kappaleen sisällä saattoi olla useampi eri jumalakuva, ja myös kertojan oma positio suhteessa objektiin saattoi vaihtua kesken laulun. Teorian ulkopuolisia jumalakuvia aineistosta ei löytynyt. Tutkielmani sijoittuu laajempaan uskontotieteelliseen keskusteluun uskonnon ja populaarikulttuurin rajapinnoista ja näiden välisistä suhteista.
-
(2011)Tässä tutkimuksessa tutkittiin kanadalaisen kirjailijan L. M. Montgomeryn (1874 1942) elämää vuosina 1921 1927. Kyseisinä vuosina Montgomery eli presbyteeripapin vaimona maaseutuseurakunnissa, ensin Leaskdalessa ja sitten Norvalissa Kanadan Ontariossa. Tutkimus keskittyi tarkastelemaan kirjailijan elämää hallinnutta ristiriitaa, joka muodostui uskonnollisten ihanteiden ja yksilöllisen kokemuksen välisistä eroavaisuuksista. Primäärilähteinä olivat Montgomeryn toimitetut ja julkaistut päiväkirjat The Selected Journals of L. M. Montgomery 1 5 (1985 2004), joista käytettiin etenkin tutkimusvuosiin keskittyvää kolmatta osaa, Montgomeryn neljä romaania Emily of New Moon (1923), Emily Climbs (1925), Blue Castle (1926) ja Emily's Quest (1927) sekä Montgomeryn toimitettu ja julkaistu kirjeenvaihto After Green Gables: L. M. Montgomery's Letters to Ephraim Weber , 1916 1941 (2006) ja My Dear Mr. M.: Letters to G. B. MacMillan (1980). Lisäksi lähteinä oli Leaskdalen seurakuntalaisten kokoama muistelmateos Montgomerysta. Kirjallisuutta käytettiin kirkkohistorian, kirjallisuudentutkimuksen ja naistutkimuksen alalta. Suositusta kirjailijasta on tehty useampia elämäkertoja ja niitä hyödynnettiin tutkimuksessa. Tutkimus jakautui kahteen päälukuun, jotka toimivat toistensa vastaparina. Ensimmäinen tutkimusluku keskittyi tarkastelemaan uskonnollisia ja viktoriaanisia ihanteita, joiden mukaisesti Montgomery oli saanut kasvatuksen. Hän pyrki täyttämään näitä ihanteita myös pappilan emäntänä. Toinen tutkimusluku tarkasteli kirjailijan elämää, uskonnollisia ajatuksia ja avioliittoa julkisivun takana, jolloin kävi selvästi ilmi kirjailijan kahtiajakautunut elämä. Montgomery sai presbyteerisen ja viktoriaanisen kasvatuksen ja oppi jo lapsena huomioimaan sen, mitä muut ihmiset ajattelevat hänestä. Hän eli pienissä maaseutuyhteisöissä, joissa juoruilu oli yksi kontrollin väline. Papin vaimolla oli velvollisuuksia seurakunnassa ja pappilan hoidossa, ja Montgomery hoiti ne tarmokkaasti ja velvollisuudentuntoisesti. Hänellä oli apulainen pappilassa, jossa arki sujui viikkoaikataulun mukaisesti. Papin vaimon roolin lisäksi Montgomery jatkoi omaa kirjoittamistyötään ja hänen runsaat tulonsa mahdollistivat nelihenkisen perheen monet hankinnat. Hänen avioliittonsa oli vaikea, sillä aviomies kärsi uskonnollisesta melankoliasta ja asia piti salata seurakuntalaisilta. Montgomery käsittelee uskonnollisia teemoja romaaneissaan ja päiväkirjassaan. Hänen uskonnolliset ajatuksensa erosivat presbyteerikirkon opista useassa kohdin. Hän ei uskonut moneenkaan opinkappaleeseen, kohtasi Jumalan ennemmin luonnossa ollessaan yksin kuin kirkossa seurakunnan keskellä sekä ajatteli kristinuskon olevan jäännös menneestä ja tieteen ottaneen sen paikan Jumalan toiminnan kanavana. Kirjailijan ajattelussa on yhtymäkohtia transsendentalismiin, teosofiaan ja darwinismiin. Hän oli innokas psykologisen kirjallisuuden lukija ja sovelsi oppejaan käytäntöön. Hän uskoi unien välittävän viestejä. Kirkkokunta oli hänelle kuitenkin merkittävä identiteetin rakentaja. Papin vaimon roolin ja yksityisesti kriittisen ajattelijan roolin yhteensovittaminen aiheutti Montogmerylle ongelmia ja väsymystä. Hän kätki uskonnolliset ajatuksensa ja yksinäisyyden aiheuttaman kivun päiväkirjaansa, jonka hän toivoi julkaistavan viimeistään kuolemansa jälkeen. Kaikenlainen kirjoittaminen oli hänelle pakoa todellisuudesta ja auttoi häntä jaksamaan. Otsikon sitatti kuvaa Montgomeryn suhdetta kristinuskoon: hän käytti kristillisiä ilmauksia, mutta muokkasi niiden sisältöä omaa uskoaan vastaavaksi. Taivas ja helvetti kuvasivat usein hänen henkistä olotilaansa sanojen uskonnollisen merkityksen sijasta.
-
(2021)Tarkastelen tutkimuksessa Hengellisen kuukauslehden kirjaesittelyitä vuosina 1888–1908. Aloitan lehtien tarkastelun lehden perustamisesta eli vuodesta 1888 ja jatkan sitä vuoteen 1908, jolloin niin sanottu Malmivaaran kausi loppui. Malmivaaran kaudella tarkoitan Malmivaaran ehdotonta päätösvaltaa Hengellisen kuukauslehden sisältöön vuosina 1888–1908. Malmivaaran kauden katsotaan päättyneen vuonna 1908 toimituksen laajentuessa. Malmivaaran vaikutus lehdessä näkyi kuitenkin hänen kuolemaansa saakka. Jaoin tutkittavan ajan kolmeen eri mittaiseen ajanjaksoon, 1888–1892, 1893–1898 ja 1899–1908. Ensimmäinen ajanjakso käsitti ajan, jolloin Malmivaara vastasi yksin lehden kirjallisuusosuudesta yhtä kirja-arvostelua lukuun ottamatta. Toisella ajanjaksolla 1893–1898 lehden toimitus sekä kirjojen ja kirja-arvioitsijoiden määrä kasvoi huomattavasti. Kolmas ajanjakso käsittää ajallisesti ensimmäisen sortokauden ja toisen sortokauden alkamisen. Tarkastelen tutkimuksessa kirjaesittelyjen esiintymismäärää, niiden kirjoittajia sekä arvostelujen sisältöä ja niiden mahdollista merkitystä herännäisyydelle. Tutkin aineistoa laskemalla lehdessä esiintyvät kirja-arvostelut ja vertaan niiden määrää lehden muihin kirjoituksiin. Erottelen esitellyt kirjat kotimaisiin ja suomeksi käännettyihin ulkomaisiin teoksiin, jotta saan niiden verrannollisen määrän. Mekaanisen työskentelyn lisäksi analysoin kirja-arvostelujen sisältöä ja liitän niissä esiintyvät ajankohtaiset aiheet historialliseen kontekstiin. Analysoin myös, minkä takia kirjaesittelyiden määrät vaihtelivat vuosittain. Selvitän, ketkä kirja-arvosteluja kirjoittivat ja millaisia kirjoja he arvioivat. Vuosien 1888–1908 aikana Hengellisen kuukauslehden kirjallisuuspalstalla arvioitiin yhteensä 151 kirjaa. Näiden kahdenkymmenen vuoden ajalla kirjaesittelyiden osuus oli kymmenen prosenttia lehden sisällöstä. Kotimaisen kirjallisuuden osuus oli 58 prosenttia ja ulkomaisen 42 prosenttia. Eniten esittelyjä kirjoitettiin hartauskirjoista, mutta myös muuta kirjallisuutta esiteltiin. Malmivaaran osuus arvostelluista kirjoista oli 87 prosenttia, jolloin muiden osuudeksi jäi ainoastaan 13 prosenttia. Tämän vuoksi tutkimuksestani tuli lähinnä Malmivaaraa ja hänen arvioimiaan kirjoja tarkasteleva tutkielma. Tarkoitukseni on selvittää, millaisia kirjoja ja teemoja kirjallisuuspalstalla käsiteltiin. Lisäksi pohdin, miten esittelyiden avulla pyrittiin vaikuttamaan heränneiden lukutottumuksiin. Kiinnitän myös huomiota siihen, miten toimituksen suhtautuminen kirjallisuuteen muuttui kahdenkymmenen vuoden aikana. Hartauskirjallisuus koettiin selkeästi tärkeimmäksi kirjallisuuden lajiksi koko Malmivaaran kauden aikana. Kirja-arvostelut keskittyivät lehden ensimmäisinä vuosina kulttuuris-poliittisiin kysymyksiin, kun taas 1800-luvun lopusta alkaen niissä nousivat vahvemmin esille yhteiskunnallis-poliittiset kysymykset. Suhtautuminen muihin uskonnollisiin liikkeisiin muuttui myös sallivammaksi vuosituhannen vaihteessa.
-
(2014)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan hengellisen musiikin merkitystä ikääntyneelle. Eritellymmin kohderyhmänä ovat helsinkiläisissä yksityisissä palvelutaloissa asuvat ikääntyneet. Tutkimuksen taustassa kerrotaan uskonnosta ja musiikista yhdessä, sekä musiikista ja hengellisestä musiikista ikääntyneelle. Molempia aiheita on käsitelty kirjallisuudessa vielä melko vähän, tutkimuksista puhumattakaan. Tutkimusaineistona on neljä ryhmähaastattelua, joista kuhunkin ryhmähaastatteluun osallistui viisi ikääntynyttä. Tutkimusaineistoni koostuu siis yhteensä 20 ikääntyneen haastatteluista. Palvelutalot, joissa tein ryhmähaastattelut olivat Palvelutalo Kukkasrahasto, Saga Munkkiniemi Dosentinpuisto, Vuosaaren Helander-koti ja Esperi Hoivapalvelukeskus Tilkan kevythoivayksikkö. Tutkimukseen osallistuneiden ikääntyneiden kokemuksia ja näkemyksiä selvitettiin haastattelukysymysten avulla. Valitsin etukäteen kolme kuuntelunäytettä, jotka soitin cd-soittimelta haastateltaville. Haastattelukysymykset käsittelivät kustakin kuuntelunäytteestä herännyttä välitöntä sanottavaa tai kerrottavaa, kuuntelunäytteen herättämiä muistoja tai tunteita, kuuntelunäytteen sanoitusta, musiikkia, hoitavuutta, jotain mitä haastateltavat halusivat vielä kertoa kuuntelunäytteestä, sekä haastatelluille merkityksellistä hengellistä musiikkia ja sen syitä. Tutkimusmenetelmä oli aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Haastatteluaineistosta luokiteltiin ryhmiä, ja ilmeni samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Ryhmistä luotiin aihekategorioita, joita yhdistelemällä syntyi tutkimuksen pääkategoriat. Aineistosta nousi tutkimustuloksina etenkin uskontokasvatuksen ja musiikkiterapian aiheita. Se, oliko hengellinen musiikki haastatelluille merkityksellistä, riippui kuuntelunäytteistäni ja yksilöistä. Silti hengellinen musiikki koettiin merkitykselliseksi silloin, kun se miellytti haastateltavia. Lähes kaikki haastateltavat kokivat etenkin virret merkitykselliseksi hengelliseksi musiikiksi. Toisaalta heräsi myös keskustelua siitä, mikä oikeastaan voi olla hengellistä musiikkia. Kiinnostuskohteenani olikin myös sen tarkastelu, mikä on nykyajan helsinkiläisissä yksityisissä palvelutaloissa asuvien ikääntyneiden suhde hengelliseen musiikkiin. Merkitykselliseen hengelliseen musiikkiin yhdistettiin musiikkiterapeuttisina ominaisuuksina musiikkimieltymykset, muistot, tunteet ja hoitavuus. Uskontokasvatuksellisia ominaispiirteitä olivat puolestaan sanoma, muistot, tunteet ja hoitavuus.
Now showing items 233-252 of 1550