Browsing by Title

Tässä maisterintutkielmassa selvitän seurakunnan ikääntyneiden parissa toimivien vapaaehtoisten motivaatiota vapaaehtoistyössä. Vapaaehtoistyö on palkatonta ja kaikille avointa muita ihmisiä tai yhteiskuntaa hyödyttävää toimintaa, joka perustuu yksilön omalle tahdolle osallistua toimintaan. Tutkimustehtäväni jakautuu kolmeen tutkimuskysymykseen: 1. Mistä koostuu vapaaehtoisten motivaatio seurakunnan vapaaehtoistyössä? 2. Miten vapaaehtoisten kokemukset sekä heidän seurakunnilta saamansa koulutus ja tuki vaikuttavat motivaatioon? 3. Millainen on vapaaehtoisten käsitys vapaaehtoistyön positiosta sekä myös kirkon ja yhteiskunnan roolista vanhustyön kentällä, ja miten se vaikuttaa motivaatioon vapaaehtoistyössä? Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jota varten olen tehnyt teemahaastatteluja, jotka olen analysoinut käyttäen metodina aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Aineiston keräsin haastattelemalla kahdeksaa espoolaista seurakunnan vapaaehtoistyöntekijää, jotka toimivat ikääntyneiden parissa ArkiYstävä-lähimmäispalvelussa ja vanhusten kerhoissa. Aineisto on kerätty helmi-maaliskuussa vuonna 2019. Tutkimuksen tausta ja teoreettinen viitekehys luovat pohjaa aineiston analyysin tulosten käsittelylle. Aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä saatiin kuuluviin aineistosta haastateltavien oma ääni. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin tuloksena syntyi neljä pääluokkaa, joista kunkin alle kuuluu vapaaehtoisten erilaisia motiiveja, joista vapaaehtoistyön motivaatio syntyy sekä muita motivaatioon vaikuttavia tekijöitä. Aineiston analyysin pääluokat ovat: 1. Vapaaehtoinen 2. Asiakas-avuntarvitsija 3. Vakaumus ja kirkkoinstituutio 4. Yhteiskunta. Ensimmäiset kaksi pääluokkaa liittyvät motivaatioon vapaaehtoistyön käytännön tason toiminnassa, ja kaksi viimeistä pääluokkaa liittyvät motivaatioon kirkollisen ja yhteiskunnallisen tason konteksteissa. Vastaukset tutkimuskysymyksiin integroituvat pääluokkien alle. Aikaisemmassa tutkimuksessa vapaaehtoisten motivaatioon on liitetty egoistisia, altruistisia ja solidaarisia motiiveja, joita myös omassa aineistossani esiintyi. Näiden motiivien lisäksi aineistoni perusteella vapaaehtoisten motivaatioon vaikuttavat olennaisesti myös vapaaehtoisten oma elämänhistoria ja nykytilanne, velvollisuudentunto, työn koettu vastavuoroisuus sekä yhteiskunnallinen tilanne erityisesti vanhus- ja hoivapolitiikan näkökulmista. Seurakunnilta saatu koulutus ja tuki koettiin haastatteluissa positiiviseksi ja motivaatiota tukevaksi ja niiden puute taas vastaavasti epävarmuutta luovaksi ja motivaatiota syöväksi. Kirkollisen kontekstin merkitys ja joillakin haastateltavilla myös hengellisyys näyttäytyivät merkityksellisinä tekijöinä ja tukivat halua osallistua vapaaehtoistoimintaan seurakunnan kautta. Vapaaehtoiset kokivat vapaaehtoistyön olevan arvokas lisä vanhustyössä, jossa päävastuu kuuluu heidän nähdäkseen kuitenkin julkiselle sektorille, omaisille ja merkittävissä määrin myös kirkolle. He kokivat osallistuvansa merkittävään yhteiskunnalliseen työhön, mikä osaltaan tuki heidän motivaatiotaan. Tutkimukseni perusteella seurakunnan vapaaehtoisten motivaatio koostuu useista erilaisista motiiveista, mutta niiden lisäksi vapaaehtoisten motivaation tutkimuksessa tulee ottaa huomioon myös yksilöiden elämänhistoria sekä vapaaehtoistyötä järjestävän tahon ja yhteiskunnallisen kontekstin vaikutus. Aineistoni perusteella kaikki nämä ulottuvuudet vaikuttavat yhtä aikaa vapaaehtoisten motivaatioon ja muokkaavat sitä vapaaehtoistyössä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin hyvinvointikurssille osallistuneiden voimavaroja, ja miten koetut voimavarat näyttäytyvät suhteessa Shared Story -menetelmän resilienssikäsitykseen. Shared Story on tutkimuksen tekijän kehittämä dialoginen ja toiminnallinen malli, joka kuvaa ihmisen resilienssin osatekijöitä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys sijoittuu hyvinvoinnin tutkimuksen kenttään, jossa resilienssi kuvaa ihmisen kykyä ottaa vastaan, sopeutua ja joustaa erilaisissa elämäntilanteissa ja toipua vaikeista tilanteista. Werner & Smithin 60-luvulla alkanut resilienssitutkimus tarjoaa teoreettisen kehyksen aineiston tarkasteluun. Yksilöön, perheeseen ja lähipiiriin ja yhteisöön liittyvät suojaavat tekijät ennustavat ilmetessään hyvää resilienssiä elämän jatkumolla. Nykyhetken resilienssiä kuvataan ihmisyyden, jaetun ihmisyyden, hengellisen ja henkisen sekä resurssien ulottuvuuksien kautta, joista muodostuu Shared Storyn käsitys resililienssin osatekijöistä. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka aineisto kerättiin kyselyillä ja teemahaastatteluilla. Aineisto analysoitiin kahteen kertaan. Teoriasidonnaisen sisällönanalyysin metodein analysoitu aineisto tuotti teoreettisen viitekehityksen mukaisia yksilöön, perheeseen ja lähipiiriin sekä yhteisöön liittyviä suojaavia tekijöitä. Toinen aineistolähtöinen sisällönanalyysi tuotti konstruktion, Shared Storyn käsityksen resilienssistä, jonka osatekijät ovat ihmisyys, jaettu ihmisyys, hengellinen ja henkinen ulottuvuus ja resurssit. Tapaustutkimus voi tarjota vaihtoehtoisia selityksiä tutkitulle ilmiölle: 1. Resilienssi on geneettisten ja ympäristötekijöiden muodostama kokonaisuus, joka kehittyy elämän jatkumolla. Hyvää resilienssiä ennustavat keskeiset suojaavat tekijät lapsuudessa ja nuoruudessa ovat: 1) helppo temperamentti ja usko omiin mahdollisuuksiin vaikuttaa asioihin, 2) vähintään yhden emotionaalisesti vakaan aikuisen tuki ja avoimuus lapsen tarpeille ja 3) yhteisöön kuuluminen ja yhteisön tuki. Aikuisiällä työ ja toimeentulo sekä realistiset tulevaisuudensuunnitelmat ja vakaa parisuhde ovat yhteydessä hyvään resilienssiin. 2. Nykyhetken resilienssi on konstruktio, jonka osatekijät ovat ihmisyys, jaettu ihmisyys, hengellinen ja henkinen ulottuvuus ja resurssit. Resilienssin osatekijöiden tunnistaminen ja harjoittaminen lisäävät hyvinvointia. Tutkimus tarjoaa tietoa vahvan resilienssin kehittymiseen vaikuttavista tekijöistä, mistä voi olla hyötyä vanhemmille, kasvattajille ja kaikille, joiden lähipiirissä on kasvuvaiheessa olevia lapsia ja nuoria. Toiseksi tutkimus kuvaa ihmisen resilienssiä nykyhetkessä, mikä auttaa lukijaa tiedostamaan osatekijät, joihin hän voi vaikuttaa parantaakseen hyvinvointiaan kokonaisvaltaisesti.

Tämän tutkimuksen keskiössä ovat moottoripyörä, moottoripyöräilyn harrastajat ja rituaalit. Moottoripyöräilyn lisääntyessä on harrastuksen ympärille muodostunut valtakulttuurista erottuva elämäntapa ja orientoitumisjärjestelmä. Historiallisesti sekulaarin moottoripyöräkerhotoiminnan rinnalle on syntynyt viime aikoina myös yhteisöjä, jotka ilmoittavat kristilliset arvot toimintansa perustaksi. Tutkijoita moottoripyöräkerhot eivät ole juuri kiinnostaneet mutta omaleimaisina yhteisöinä ne avaavat kiehtovan maailman myös kulttuurin sisällä esiintyvien ilmiöiden uskontotieteelliseen, rituaaliteoreettiseen ja teologiseen pohdintaan. Tässä työssä tutkimustehtävänä on henkilökohtaisesti osallistumalla havainnoida, dokumentoida ja kuvata rituaalisia ilmiöitä moottoripyöräkerhon heinäkuussa 2015 organisoiman 7XSF kiertueen aikana. Mielenkiintoni kohdistuu rituaaleihin, esineistöön, merkistöön ja symboleihin, yksilöiden ja yhteisön käyttäytymiseen sekä viestintään. Tutkimuskysymykset ovat: ”Mitä rituaaleja voidaan havaita ja miten ne ilmenevät kristillisten motoristien 7XSF kiertueella” ja alakysymyksinä ”mitä rituaalit ja rituaaliset prosessit merkitsevät ja mitä vaikutuksia niillä on osallistujiin ja yhteisöön.” Rituaalisten ilmiöiden rakennetta ja muotoa tarkastelen rituaalitutkimuksen valossa. Emile Durkheimin, Victor Turnerin ja Arnold van Gennepin sekä Catherine Bellin teoriat muodostavat kivijalan aineiston analyysiin mutta ilmiöiden tulkintahorisontti on myös poikkitieteellinen. Lähestymistapa tutkimusaiheeseen on aineistolähtöinen, osin abduktiivinen, laadullinen ja etnografinen. Lähdeaineisto koostuu editoidusta videomateriaalista, jota kertyi noin 30 tuntia, litteroiduista havaintopäiväkirjamerkinnöistä ja haastattelumuistiinpanoista yhteensä 135 sivua sekä valokuvista yhteensä 338 kpl. Aineistoa täydentää internetistä ja lehdistä valikoituneet artikkelit ja kuvamateriaali. Tutkimuksen etnografisen lähestymistavan vuoksi aineisto sisältää runsaasti kiertueelle osallistuneiden kommentteja, tutkijan henkilökohtaisia ja kokemuksellisia havaintoja sekä reaaliaikaisia kuvauksia autenttisista tilanteista. Keskeisinä tuloksina aineiston analyysissä nousi kiertueen kaksi rinnakkaista ja toisiinsa kietoutunutta rituaalitodellisuutta. 7XSF kiertue muodostaa kokonaisuutena siirtymäriitillisen, useita liminaalitiloja sisältävän prosessin, jota nimitän makrorituaaliksi. Kiertueyhteisön sisällä elää toinen rituaalimaailma, mikrorituaali, missä yksilöt irtaantuvat vanhasta, kulkevat oman rituaalikylvyn läpi ja asemoituvat kulttuurin hierarkiaan osallistuen rituaaleihin rituaalin sisällä. Näiden kahden tason välissä toimivat ikään kuin suodattimina miditason kerhot, jotka tuottavat ja jalostavat osallistujia ”makrorituaaliin” ja estävät kulttuuriin soveltumattoman aineksen pääsyn yhteisön sisään. Nämä rituaalioliot ovat jatkuvassa liikkeessä ja vuorovaikutuksessa toisiinsa. Olennainen huomio tutkimusaineiston perusteella on, että kristillisen kiertueyhteisön, sekulaarin toimintaympäristön toimintatavoissa, hierarkiassa ja rituaalisissa prosesseissa voidaan nähdä huomattavaa homogeenisuutta sekä yksilöiden että yhteisön tasolla. Molempien kulttuurien eetos kiteytyy moottoripyörään ja kerholiiviin pyhinä, toteemisina symboleina, joiden kautta yhteisö rakentaa todellisuutta, operoi ja toteuttaa missiotaan. Yleisen tason johtopäätös on, että moottoripyöräkulttuuri kiinteänä, pitkälti suljettuna ja sosiaalisesti tarkoin määriteltynä ryhmänä näyttäytyy ikään kuin yhteiskuntana yhteiskunnan sisällä määritellen itse arvonsa ja norminsa käyttäytymissääntöineen.

Tämän tutkielman tehtävä on selvittää, millainen muutos tapahtuu Ristin Johanneksen mukaan sielun toiminnassa, kun luonnollisessa tilassa oleva sielu pääsee unio mysticaan. Päälähteenä on käytetty Ristin Johanneksen koko kirjallista tuotantoa paitsi Cántico espiritualin ja Llama del amor vivan ensimmäisiä redaktiota. Cántico espiritualin ensimmäinen redaktio on kuitenkin toissijaisena lähteenä tutkimuksessa. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi. Tutkielman aluksi on selvitetty Johanneksen käsitys sielun luonnollisesta toiminnasta. Johannes tulkitsee sielun luonnollista toimintaa aristotelisen filosofian mukaisella tomistisella käsitteistöllä. Johannes liittyy sielun luonnollisen toiminnan osalta aristotelismin pääperiaatteisiin ajattelemalla sielun saavan tietoa luonnollisesti ainoastaan aistein havaittavasta todellisuudesta aistien ja ajattelun yhteistoiminnalla. Johanneksen käsitys sielun luonnollisesta toiminnasta on pääpiirteissään tomismin tulkitseman aristotelismin mukainen, vaikka Johannes joiltakin osin poikkeaa perinteisistä tomistisista käsityksistä (erityisesti muistin rooli). Johannes käyttää sielun hengellisestä matkasta luonnollisesta tilasta unio mysticaan nimitystä “pimeä yö”. Pimeä yö on Johanneksen mukaan ennen kaikkea purgaatiota, vaikka sen loppupuolelle on sekoittunut myös illuminaatiovaihe. Johannes liittyy näin perinteiseen käsitykseen via mysticasta (purgaatio, illuminaatio ja unio mystica), vaikka tulkitseekin sitä omaperäisesti. Pimeä yö “pimentää” sielun toiminnan ja se valmistaa ja vie sielun unioon Jumalan kanssa. Siksi tutkielman tehtävään vastaaminen kertoo myös “pimeän yön” perimmäisen vaikutuksen sieluun. Pimeässä yössä tapahtuvassa purgaatiossa teologisilla hyveillä (usko, toivo ja rakkaus) on keskeinen rooli sielun henkisen osan kykyjen puhdistamisessa. Tässä tutkielmassa käytetään unio mysticasta nimitystä “Jumalan kaltaisuuden unio” (unión de semejanza). Tällä nimityksellä kuvataan sielun täydellisyyden tilan kahta keskeistä piirrettä, jotka ovat sielun ja Jumalan välitön yhteys ja sielun saavuttama Jumalan kaltaisuus. Tässä Jumalan rakkauden vaikuttamassa uniossa tapahtuvaa sielun ja Jumalan kohtaamista Johannes kutsuu myös aistimisen kielikuvilla. Johanneksen mukaan tämä Jumalan “aistiminen” eroaa kuitenkin radikaalilla tavalla luonnollisesta aistimisesta, koska nyt sielu ei “aisti” aistittavan kohteen muotoa vaan koko Jumalan, missä ei muotoa ole. Yhtyminen Jumalaan tarkoittaa myös yhtymistä jumalalliseen tietoon, mikä sisältää myös tiedon luodusta. Johannes liittyy platonistiseen perintöön ajatellessaan Jumalan sisältävän varsinaisen tiedon myös luodusta (luodun “ideat”). Johannes ymmärtää sielun ja Jumalan yhteyden tässä uniossa olevan samanlainen kuin Augustinuksen kolminaisuusopin mukaan on Isän ja Pojan välillä. Johanneksen mukaan sielu on tässä uniossa päässyt itsekin Kolminaisuuden kaltaiseksi muuttuneena mukaan trinitaariseen kommuunioon. Sielun aistinen osa ei sen sijaan ole sisällä uniossa, vaikka siihen voikin “pursuta yli” vaikutusta uniosta samalla tavalla, kuin uusplatonistisen emanaatiometafysiikan mukaisesti tulkitusta Jumalasta virtaa kaikkeus ulos. Johanneksen mukaan sielun toiminta muuttuu luonnollisen tilan ja unio mystican välillä radikaalisti. Johannes ei pelkästään tyydy korjaamaan joitakin näkökulmiaan sielun toimintaan, vaan muuttaa sielun toiminnan perusteita vaihtamalla sielun luonnollista toimintaa kuvaavan aristotelismin perinnön ajattelurakenteet mystiikan traditiolle tuttuihin platonismista ja augustinolaisuudesta nouseviin ajattelurakenteisiin. Johanneksen mukaan sielun uusi toiminta uniossa on myös sielun varsinainen toimintatapa, mihin sielun luominen Jumalan kuvaksi on tähdännyt. Saapuessaan unioon sielu näin ollen myös löytää todellisen minuutensa.

Tiivistelmä Referat Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten ilmastonmuutos näyttäytyy kirkon diakoniatyössä diakoniatyöntekijöiden kokemana. Ilmastonmuutokseen liittyviä ilmiöitä tarkastellaan diakoniatyön ydinosaamisalueiden kautta. Ilmastonmuutos on yhteiskuntaan laajasti vaikuttava, ajankohtainen ilmiö ja se vaikuttaa myös kirkon diakoniatyöhön sen eri osa-alueilla. Tutkimuksessani on kaksi tutkimuskysymystä. 1) Miten ilmastonmuutos näkyy diakoniatyössä diakoniatyöntekijän kokemana? 2) Millaisia valmiuksia diakoniatyöntekijöillä on kohdata ilmastonmuutokseen liittyviä asioita/ilmiöitä työssään? Tutkimuksen tausta pohjautuu ilmastonmuutosta koskevaan aikaisempaan tutkimukseen, jonka pohjalta on muodostettu ymmärrystä sen vaikutuksista suomalaisten talouteen, terveyteen, hyvinvointiin ja yhteiskuntaan. Näiden lisäksi käytetään Panu Pihkalan teoksia ympäristötunteista. Keskeisenä käsitteenä on myös ympäristökasvatus. Ilmiöitä tarkastellaan diakoniatyön ydinosaamisalueiden kautta, jolloin osaamisalueiden ulottuvuuksissa on käytetty esimerkiksi Leena Nygårdin diakoniakasvatuksen määrittelyä sekä sielunhoidon ja yhteiskunnallisen ulottuvuuden määrittelyä. Keskeisimpiä käsitteitä ovat ilmastonmuutos, ympäristötunteet, diakoniatyön ydinosaamisalueet, ympäristö- ja diakoniakasvatus, sielunhoito. Tutkimus on kvalitatiivinen ja toteutettu diakoniatyöntekijöiden teemahaastatteluilla. Haastatteluja on 10 ja analysoitua tekstiä 72 sivua. Haastattelut analysoitiin temaattisen analyysin keinoin. Tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos vaikuttaa laajasti diakoniatyöhön. Diakoniatyön tarkasteleminen ydinosaamisalueiden kautta antaa kuvan näistä ilmiöistä, kuten ympäristötunteista sekä niistä ammatillisista valmiuksista, joita diakoniatyöntekijältä odotetaan. Suorat vaikutukset diakoniatyönasiakkaisiin ovat vielä vähäisiä, mutta kirkon ja seurakuntien diakoniatyössä ilmastonmuutos näkyy esimerkiksi kasvatuksessa, yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa sekä seurakunnan omassa toiminnassa. Diakoniatyön rooli korostuu nimenomaan arvo- ja asennekasvatuksessa. Ammatillisia haasteita ovat ovat ympäristötunteiden tunnistamisen vaikeus, tiedon ja koulutuksen puute sekä työn resurssit. Tutkimuksen tulokset eivät ole yleistettäviä, mutta antavat näkemyksen siitä, mihin kaikkeen ilmastonmuutos voi diakoniatyössä heijastua ja vaikuttaa. Yksittäisten ulottuvuuksien kohdalla on toki tarpeen tehdä lisää syvällisempiä tutkimuksia. Tutkimus voi auttaa näkemään niitä haasteita, joita diakoniatyöntekijät kohtaavat työssään asian tiimoilta sekä millaiset valmiudet heillä tällä hetkellä on. Tutkimus kertoo myös koulutuksen tarpeesta. Tutkimus haastaa myös pohtimaan diakoniatyön teologiaa muuttuvassa yhteiskunnassa ja sen ympäristöulottuvuutta.

Ilmastonmuutos on nykytutkimuksen mukaan etenevä globaali ilmiö, joka vaatii välittömiä toimenpiteitä niin valtioilta kuin kansalaisiltakin. Poliittisia toimenpiteitä on usein pidetty liian vähäisinä, ja ilmastonmuutoksen etenemisen hidastaminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi toteuttaa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia ilmastonmuutoskeskustelun argumentaatiota eduskunnan täysistuntopuheenvuoroissa. Näkökulma on sosiaalieettinen, ja pyrkimyksenä on löytää puheenvuorojen taustalla olevia motiiveja, yhteisiä teemoja ja näkökulmia. Vaikka hallitusohjelmissa kautta eduskunnan historian on sitouduttu edistämään yhteistä oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja hyvinvointia, näkemykset siitä, mitä toimenpiteitä näiden yhteisten päämäärien saavuttamiseksi tulisi toteuttaa, vaihtelevat huomattavasti. Yksimielisyyttä edes siitä, mitä nämä yhteiset päämäärät aina kussakin ajassa ja kontekstissa ovat, ei ole helppo saavuttaa. Vuonna 2023 julkaistu Parlamenttisampo, eduskunta semanttisessa webissä -palvelu tarjoaa luettavaksi lähes miljoona vuosina 1907–2022 eduskunnassa pidettyä puheenvuoroa. Lisäksi palvelussa on julkaistu puhujia koskevaa taustadataa. Palvelu mahdollistaa nyt täysistuntopuheenvuorojen tutkimisen aikaisempaa laajemmassa mittakaavassa. Tutkittava aineisto valittiin aiheen esiintyvyyden perusteella. Suurin osa aineistosta kerättiin käyttämällä ilmastonmuutokseen liittyviä johdannaishakusanoja kuten ilmastonm*. Lisäksi mukaan lisättiin Parlamenttisammon muita relevantteja hakusanayhdistelmiä sekä biografisia tietoja. Eniten ilmastonmuutosta käsiteltiin täysistuntopöytäkirjoissa vuosina 2008 ja 2019, ja näiden vuosien täysistuntojen puheenvuorot muodostavat suurimman osan tutkimusaineistosta. Puheenvuoroja tutkittiin tulkinnallisen tekstianalyysin avulla. Päämääränä oli tehdä aineiston perusteella keskustelua kuvaavia luokitteluja ja tunnistaa toistuvia teemoja, mutta antaa samalla kansanedustajien oman äänen kuulua mahdollisimman paljon suorien lainauksien muodossa. Lisäksi tekstianalyysissä hyödynnettiin poliittisten puheiden tutkimuksessa käytettyä Narrative Policy Framework Research -lähestymistapaa, jossa poliittisia prosesseja tutkitaan useilla eri tasoilla ja eri konteksteissa. Tämä lähestymistapa mahdollisti tavallista laaja-alaisemman aiheen käsittelyn sekä auttoi sitomaan keskustelun kuhunkin aikaan ja kontekstiin. Ilmastoaiheisia tai siihen läheisesti liittyviä täysistuntopuheenvuoroja kertyi aineistoksi yli 1000. Aineiston perusteella eduskunnan keskustelussa ilmastonmuutosta pidettiin ennemmin uhkana kuin uusia mahdollisuuksia tarjoavana ilmiönä, joskin suomalaiseen teknologiaan viitattiin usein puhuttaessa ilmastonmuutoksen mahdollisuuksista. Tutkimus paljasti, että eduskunnassa käyty ilmastonmuutoskeskustelu koostuu monista eri teemoista. Ilmastonmuutos sidottiin muun muassa liikenteeseen, energiaan, metsiin, biodiversiteettiin, maatalouteen, ruokaan tai eläimiin. Ilmastonmuutosta käytettiin myös politiikan välineenä yhdistämällä se muihin teemoihin kuten kaupunkisuunnitteluun tai liikenneratkaisuihin. Vaikka yhteisesti oltiin sitä mieltä, että ilmastonmuutos vaatii toimia, niiden laadusta saatettiin olla täysin vastakkaista mieltä. Tekstianalyysi osoitti kansanedustajien käyttävän eri vaikuttamisen keinoja käsitellessään ilmastonmuutosta. He eivät kuitenkaan laajemmin ottaneet kantaa ympäristöeettisiin kysymyksiin. Eettiset arvot ovat puheenvuorojen valossa sidoksissa useisiin muihin muuttujiin, jotka vaihtelevat kulloisenkin poliittisen agendan, hallitusvastuun tai vaikkapa eturyhmäintressien mukaan. Vaikka puheenvuoroissa oltiin yhtä mieltä siitä, että ilmastotoimenpiteillä on kiire, niiden sisällöllinen hajanaisuus paljastaa tarpeen pohtia yhteisiä ilmastoeettisiä periaatteita. On kysyttävä, kenen etuja ilmastotoimilla ajetaan ja mikä on asemamme globaalissa maailmantaloudessa.

Tutkimukseni käsittelee ilon teologiaa, josta Mary Clark Moschella on kirjoittanut vuonna 2016 teoksessaan ”Caring for Joy: narrative, theology, and practice". Hänen perusajatuksenaan kirjassa on se, että pastoraaliteologiassa tulisi tehdä tilaa myös ilolle. Tarkastelen tässä tutkielmassa sitä, mitä Mary Clark Moschella oikeastaan tarkoittaa ilon teologialla. Tutkimusaineistoksi olen rajannut Mary Clark Moschellan kirjan nimeltään ”Caring for Joy: narrative, theology, and practice", ja erityisesti kirjassa esitetyt narratiivit. Nämä viisi erilaista narratiivia ovat pääaineistoni, jonka kautta pyrin määrittelemään, mitä Mary Clark Moschella ilon teologialla kirjassaan tarkoittaa. Tässä työssä tarkastelen aineistoa yhdistämällä kolmea erilaista analyysimenetelmää. Käyttämäni aineiston analyysimenetelmät ovat aineistolähtöinen sisällönanalyysi, narratiivisuus ja systemaattinen käsiteanalyysi. Sisällönanalyysin avulla ryhmittelin aineistoa luomalla siitä ala – ja yläkategorioita. Analyysin perusteella aineistostani löytyi neljä pääkategoriaa, joiden mukaan ilmiöitä nimeltään ilon teologia voidaan teoreettisten käsitteiden perusteella kuvailla. Tässä tutkimuksessa systemaattinen analyysimalli toimii sisällönanalyysin täydentäjänä, kun aineistona ovat narratiivit. Neljä löytämääni pääkategoriaa ovat kehollisuus, eletty uskonnollisuus, myötätunto ja oikeudenmukaisuus. Nämä pääkategoriat muodostavat tuloslukujeni keskeiset otsikot. Tulosten mukaan Mary Clark Moschellan ilon teologia-käsite koostuu kehollisuudesta, eletystä uskonnollisuudesta, myötätunnosta ja oikeudenmukaisuudesta. Moschella osoittaa myös narratiivien kautta sen, ettei ilo ole muista tunteista erillään oleva emootio, vaan se kuuluu surun ja kärsimyksen rinnalle ihmisen kokonaisvaltaisissa tunnekokemuksissa. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että Moschella syventää ilon määritelmää, sillä hänen mukaansa ilo on kokonaisvaltaisempaa kuin pelkkä emootio. Hänen mukaansa suurimmankin surun keskeltä on mahdollista löytää pieniä ilonpilkahduksia. Moschellan ilon teologia vaikuttaa olevan käytännön teologiaa, joka näkyy ihmisten arjessa tai pyrkimyksessä muuttaa sitä. Hän myöntää avoimesti, että ilon teologia on jotain uutta pastoraaliteologiassa, ja sitä on mahdollista hyödyntää konkreettisessa sielunhoidossa.

The violent radical religious group ISIS declared a caliphate in July 2014. The group urged Muslims to make hijrah (migrate), to regions that it controlled. Tens of thousands of Muslims followed the call to migrate and joined ISIS as foreign fighters. Foreign fighters may pose a security threat in the West upon return to their home countries as the conflict in the Middle East resides. Among key mediums for propagating the message of migration to Muslims in the West were ISIS’s English-language online magazines Dabiq and Rumiyah, published 2014–2016 and 2016–2017 respectively. This thesis dives into the meaning and ideology of the message, which urged readers of Dabiq and Rumiyah to migrate to the Islamic State, as well as the persuasive techniques ISIS used in the propaganda to underline this call. Moreover, the thesis aims to track change in the ways that ISIS’s online magazines Dabiq and Rumiyah urged Muslims to migrate. This thesis tests a hypothesis that ISIS’s changing situation from an expanding to a diminishing phase on the ground in the years after 2014 changed the way in which the message of hijrah was propagated between the magazines Dabiq and Rumiyah. The research questions are: How is the propaganda concerning hijrah constructed in ISIS’s propaganda magazines Dabiq and Rumiyah? How did the propagated message about migration to the lands of ISIS in Dabiq and Rumiyah magazines change between the years 2014–2017? And if the message changed over time, why did this happen? The data for this thesis consists of 15 issues of Dabiq-magazine published between July 2014 to July 2016 and 13 issues of Rumiyah-magazine published from September 2016 to September 2017. The research method for analyzing the magazines is close reading and the theoretical background is propaganda research. The research finds that eight main categories were used to propagate messages on hijrah throughout the magazines: (1) calls to hijrah, (2) significance and legitimacy of hijrah, (3) promises of benefits resulting from hijrah, (4) imposing of threats for not performing hijrah, (5) cases of exemplary behavior regarding hijrah, (6) women’s role in the context of hijrah, (7) alternatives to and variations of hijrah, and (8) hijrah as atonement for one’s sins. Furthermore, the results showed that propaganda concerning hijrah did change – not only between the two magazines but also within them. Dabiq-magazine began showing signs of a loosening understanding of hijrah in the latter half of the fifteen issues of the magazine. The initially strictly set paradigm for the obligation of hijrah began to bend. Rumiyah continued to develop the message on hijrah as well. This subsequent magazine presented the intention for performing hijrah as sufficient for being rewarded for the action. It also encouraged into fighting wherever one was located and included the aspect of stealing or destroying non-believers’ property as a means of partaking in ISIS’s efforts against its enemies. ISIS demonstrated what the combined use of modern technology and propaganda can achieve. Based on the results in this thesis, a future study could, for example, attempt to uncover the reasons why messages on hijrah resonated in so many people in the West. Understanding the reasons why calls to hijrah resonated in the readership of propaganda magazines and supporters of ISIS is a crucial step in countering the foreign fighter phenomenon in the future.

Tämä tutkimus käsittelee Instagramia, joka on Facebookin omistamaa sosiaalisen median sovellus. Vuoden 2014 aikana useat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ovat liittyneet käyttämään Instagramia. Esitän tutkimuksessa kaksi tutkimuskysymystä: ”Millaisia kuvia kirkosta, kristinuskosta ja elämästä seurakunnat viestivät Instagramissa?” ja ”Minkälaisia kuvia seurakunnat jakavat uudessa viestintäkanavassa käytön alkuvaiheessa vuonna 2014?” Tutkimuksen aineistona olivat kymmenen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnan Instagram-tilit ja niiden kuvat kolmen ensimmäisen kuukauden ajalta. Seurakunnat olivat Haapavesi, Hamina, Kuopio, Kymi, Lieto, Mynämäki, Helsingin Paavali, Rovaniemi ja YläSavo. Kuvia kertyi yhteensä 262. Luvussa neljä tapahtuvaan syvempään analyysiin valittiin seitsemän seurakuntaa ja kultakin seurakunnalta enintään kahdeksan ensimmäistä kuvaa. Valitut seurakunnat ovat Haapavesi, Hamina, Kuopio, Lieto, Helsingin Paavali, Rovaniemi ja Ylä-Savo. Aineisto kerättiin 25.5.2015 ja tässä tutkimuksessa aineistoa käsiteltiin sellaisena kuin se kyseisenä päivänä oli katsojille näkyvissä. Tutkimusmenetelmänä käytin Janne Seppäsen laadullista mediakuvien analyysimenetelmää. Menetelmässä kuvissa keskeisesti näkyvät havaintoyksiköt luokiteltiin koodausyksiköiksi. Tässä tutkimuksessa yhdellä kuvalla oli vähintään yksi ja enintään neljä koodausyksikköä. Aineistosta löytyi vastauksia molempiin kysymyksiin. Aineistosta rakentui kuva eloisasta ja nuorekkaasta kirkosta, joka on ensisijaisesti nuorten ihmisten muodostama yhteisö. Toiseksi kuvissa esiintyi paljon rakennuksia ja luontoa sekä jonkin verran kristillisiä symboleja. Alkuvaiheessa kuvissa ei juurikaan näkynyt huumoria, vaikka kuvien tunnelma olikin pääasiassa hyvin positiivinen. Seurakunnat näyttivät käyttävän Instagramia yhtenäisyyden luomiseen, tiedottamiseen ja oman toimintansa mainostamiseen.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan piispa emerita Irja Askolan yhteiskunnallisia ja teologisia näkemyksiä lapsuudesta. Tutkielmassa selvitän, millaisia lapseen ja lapsuuteen liittyviä yhteiskunnallisia ja teologisia näkemyksiä Irja Askolan lapsia ja lapsuutta käsittelevät runot ilmentävät. Askola on ensimmäinen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon naispiispa. Hän on julkaissut myös useita runoteoksia. Askolan kirjoittamat runot ovat arkeen kiinnittyviä ja yhteiskunnallisesti kantaa ottavia. Askolan runotuotantoa koskeva aiempi tutkimus on keskittynyt feministiteologian näkökulmaan, sen sijaan hänen näkemyksiään lapsuudesta ei ole vielä tutkittu. Tämän laadullisen tutkielman aineisto koostuu Irja Askolan lapsia ja lapsuutta käsittelevistä runoista teoksissa Lasinen lapsuus. Kuvia suomalaisen lapsen elämästä (2002), Tie vie, pyhä kantaa. Rukousta ja runoa kirkkovuoden mittaan (2010) sekä Pöytä katettu kaikille (2016). Runot analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Analyysin tuloksena runoista jäsentyi kaksi pääteemaa, haavoittava lapsuus ja hyvä lapsuus. Haavoittavan lapsuuden alle muodostuivat syventävät teemat lapsuus selviytymisenä ja lapsuus suomalaisessa yhteiskunnassa, sekä hyvän lapsuuden alle syventävät teemat lapsuus huolettomuutena ja kristinuskon lapsuus. Askolan runojen lapsuus typistyy selviytymiseksi, jota leimaa aikuisten lapsiin kohdistama vallankäyttö sekä vaatimukset. Askolan runojen yhteiskunnallinen kritiikki osuu rakenteisiin, jossa lapsuuden arvoa ei ymmärretä ja se halutaan sivuuttaa. Lapsuuden huolettomuus näyttäytyy runoissa leikkinä, ilona sekä osallisuutena, jossa toteutuvat lasten todeksi ottaminen sekä kuulluksi ja nähdyksi tuleminen. Kristinuskon lapsuuden runoista piirtyy kuva, jossa Askolan kristinuskon sanoman ja hänen teologiansa ydin on lasten kunnioituksessa ja heidän ensisijaisuudessaan. Askolan runot ammentavat lasten arjen eletystä elämästä ja hän yhdistää teologisen ajattelun yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Näin Askolan runoista on nähtävissä lasten vapautuksen teologian painotus.