Browsing by Title

Tutkimukseni tavoitteena on kartoittaa eroavaisuuksia, joita ilmenee Irlannin valtaväestön ja irlantilaiseen kiertolaisyhteisöön kuuluvien naisten asemassa avioliitossa. Aion myös selvittää ryhmien välillä ilmeneviä mahdollisia yhtäläisyyksiä, sekä tutkia mitkä tekijät ovat vaikuttaneet ryhmien naisten asemien muutoksiin ja toisaalta niiden pysyvyyteen viimeisten vuosikymmenien aikana, aina nykypäivään saakka. Tutkimukseni on luonteeltaan vertaileva ja teen siinä esiintyvän vertailun valtaväestöön sekä kiertolaisyhteisöön kuuluvia naisia käsittelevän tutkimuksen perusteella. Irlannin valtaväestön naisia koskevaa tutkimusta on saatavilla runsaasti ja moni hyödyntämäni tutkimus käsittelee heidän asemaansa avioliitossa, sekä laajemmin koko irlantilaisessa yhteiskunnassa. Kiertolaisnaisia koskevaa tutkimusta oli sen sijaan hankalampaa löytää ja erityisesti ajankohtainen tutkimus odottaa vielä tekijäänsä. Merkittävimmät tässä tutkimuksessa hyödyntämäni kiertolaisnaisia käsittelevät tutkimukset ovat luonteeltaan etnografisia. Niiden tekijät viettivät pidempiä aikoja kiertolaisyhteisön keskuudessa ja saivat sen ansiosta arvokasta tutkimustietoa kiertolaisten omista näkökulmista heitä koskevien aiheiden suhteen. Valitsin tutkimukseni teoreettiseksi näkökulmaksi marxistisen feminismin, sillä naisten työelämään liittyvät teemat kytkeytyvät olennaisesti tutkielmassani vertailun kohteena oleviin naisryhmiin. Tekemäni vertailun avulla selvisi, että valtaväestöön ja kiertolaisyhteisöön kuuluvien naisten asemassa avioliitossa ilmenee merkittäviä eroja, mutta kaikki niistä eivät ole yksiselitteisiä. Kiertolaisyhteisön ja valtaväestön naisten asema avioliitossa oli hyvin samankaltainen 1950-luvulle saakka, jolloin alkanut Irlantilaisen yhteiskunnan modernisaatio loi pohjan naisen aseman tasa-arvoistumiselle. Valtaväestön naiset näyttäisivät olevan tänä päivänä vahvemmassa asemassa suhteessa aviomiehiinsä, kuin kiertolaisnaiset ovat. Valtaväestön naisilla näyttäisi myös olevan laajempi vapaus valita ja päättää omasta elämästään ja moni heistä osallistuu myös aktiivisesti moderniin työelämään. Suurin osa kiertolaisnaisista noudattaa yhä perinteistä naisen roolia vaimona ja äitinä. Kiertolaisyhteisössä vallitsevat sukupuoliroolit ovat luonteeltaan fundamentalistisia. Valtaväestön naiset ovat keskimäärin kouluttautuneempia ja solmivat avioliiton, sekä perustavat perheen keskiarvoisesti vanhempana, kuin kiertolaisyhteisön naiset. Moni hyödyntämäni tutkimus näkee kiertolaisnaiset miesvaltaisen kulttuurin alistettuina uhreina, vaikka todellisuudessa asia on monimutkaisempi. Kiertolaisnaiset eivät itse välttämättä koe asemaansa alisteiseksi, vaan pitävät perinteisiä sukupuolirooleja luontaisina ja äidin sekä vaimon rooleja naisen elämälle tärkeimpinä tehtävinä. Tämän ristiriidan vuoksi on tärkeää, että tulevaisuudessa kiertolaisnaisten omia näkemyksiä asemansa ja perinteisten sukupuoliroolien suhteen tutkittaan lisää.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin Taizén ekumeenisen veljesyhteisön perustajan, teologi Roger Schutzin (1915–2005) eli veli Rogerin valittuja tekstejä vuosilta 1952–1968 ja miten teksteissä tulee ilmi veli Rogerin käsitys roomalaiskatolisesta kirkosta, kirkon katolisuudesta ja ekumeniasta. Tutkin, miten veli Roger näki kristittyjen ja kirkon ykseyden sekä katolisen kirkon merkityksen tutkimani ajanjakson alussa ja lopussa. Selvitän, miten veli Rogerin teksteistä ilmenee hänen näkemyksensä ekumenian asemasta ja tulevaisuudesta 1950- ja 1960-luvuilla ja miksi. Olen valinnut ensisijaisiksi lähteikseni merkittävimmät veli Rogerin kirjoittamat kirjat kyseiseltä aikaväliltä. Nämä kirjat ovat La règle de Taizé, L’unité, espérance de vie sekä Violence des pacifiques. Ajanjakson olen rajannut tarkkaillakseni sekä veli Rogerin ajattelun että katolisen kirkon elämän kannalta merkittäviä tapahtumia ja vuosikymmeniä. Tutkielmassani osoitan, miten veli Rogerin ekumeeninen ajattelu näkyi tutkimani ajanjakson alussa sekä millä tavoin lähdeteksteistä välittyvä ajattelu kehittyi ja muuttui lähes kahden vuosikymmenen aikana. Lähdetekstejä analysoimalla kuvailen, miten optimistisesti veli Roger kirjoitti tuntemistaan kirkolliskokouksen paaveista (Johannes XXIII ja Paavali VI), ja miten hän varoi kritisoimasta katolista kirkkoa. Osoitan lähteitä analysoimalla, miten Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen käynnistyminen, siihen tarkkailijana osallistuminen sekä kirkolliskokouksen merkittäviin henkilöihin tutustuminen vaikutti veli Rogerin ajatteluun. Osoitan, miten veli Roger oli jo lähtökohtaisesti ekumeeninen ajattelija ja toimija, ja miten hänen odotuksensa nimenomaan katolista kirkkoa ja katolista teologiaa kohtaan kasvoivat entisestään tutkimani ajanjakson aikana. Veli Roger asetti katoliselle kirkolle suuria toiveita ekumenian suhteen ja reformoidusta taustastaan huolimatta kirjoitti katolisen kirkon teologiasta enimmäkseen ihaillen ja siihen samastuen. Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen vaikutus näkyi veli Rogerin teksteissä yhä suurempana painostuksena protestanttisia toimijoita kohtaan ekumenian kentällä. Osoitan, että veli Roger ei ollut pelkästään protestantti, mutta ei myöskään katolilainen, vaan jotain siltä väliltä.

Tämä työ käsittelee katolisen kirkon opettaja, doctor communis ecclesiae, Isidorus Sevillalaisen käsitystä kristillisistä harhaopeista ja kirkon johtamisesta. Isidorus eli 560–636, ja toimi Sevillan arkkipiispana vuodesta 600 lähtien. Työn rajauksena toimii Isidoruksen pääteos Etymologiae, jota käytettiin tietokirjana läntisessä maailmassa aina 1700-luvulle asti. Kyseinen teos valmistui vuonna 633. Pyreneiden niemimaalla Isidorus oli aikanaan voimakas kirkon vaikuttaja kirjoitustyönsä ja aktiivisen osallistumisensa ansiosta. Kirkon johtaminen oli jakautunut kirkolliskokouksille ja piispoille. Kirkolliskokousten tehtävänä oli luoda suuntalinjat ja tehdä viralliset päätökset kirkon oppiin liittyvistä asioista. Yleiset kirkolliskokoukset alkoivat vasta vuonna 325, minkä takia paikalliset johtajat eivät pystyneet toimimaan tehokkaasti harhaoppisia liikkeitä vastaan. Vasta yleiset kirkolliskokoukset muodostivat selkeän kristillisen opin ja mahdollistivat harhaoppisten ryhmien erottamisen kirkosta. Piispojen tehtävänä oli toimia kirkon johtajina omilla alueillaan. Piispoja oli eritasoisia ja jokaisella tasolla oli toistaan enemmän valtaa ja vastuuta. Patriarkat olivat korkeimmalla, minkä jälkeen tulivat arkkipiispat, metropoliitat ja viimeisenä normaalit piispat. Harhaoppiset olivat tehneet valintansa uskoa ja opettaa eritavalla kuin katolinen kirkko. Tämä harhainen valinta aiheutti sen, että jokainen joutui vastaamaan itse syytteeseen ja saamaan tuomion. Isidoruksen mukaan eivät apostolitkaan voineet valita mihin uskoa ja mitä opettaa, vaan kaiken piti olla Jeesuksen sanojen mukaista. Samalla tavalla kristittyjen piti uskoa siihen mitä Jeesus sanoi ja kirkko opettaa, ei muuttaa ja valita asioita mihin uskoa. Harhaisten liikkeiden käsittelyssä oleellisin osa on harhaiset opit joista heitä syytetään. Kaikille Isidoruksen kirjasta löytyneille 69 eri liikkeelle löytyivät syytetyt opit, joiden mukaan liikkeet voitiin jakaa ryhmiin. Kristinuskon tärkeimmät opit Jumalasta, maailmasta ja elämästä olivat suurimpia syytöksiä joita nostettiin harhaoppeja vastaan. Opit päätettiin ja syytökset harhaoppisten liikkeiden opettajia vastaan esitettiin kirkolliskokouksissa. Ajallisesti harhaopit nousivat aina ensimmäiseltä vuosisadalta 500-luvulle ulottuvalla ajalla. Monen vuosisadan ajalta on huomattavissa tiettyjen aikojen tuottaneen muita enemmän harhaoppisia liikkeitä. Kristinuskon alkutaipaleella harhaoppien syntyyn vaikutti selkeiden linjojen ja auktoriteettien puuttuminen, joka korjaantui 300-luvulta lähtien. Rooman imperiumi kattoi suurimmillaan alueita Britanniasta Irakiin, ja Isidoruksen listan harhaoppisten liikkeiden syntyalueita löytyy melkein yhtä laajalta alueelta. Kuitenkin suurin osa liikkeistä joille löytyi vaikutusalue, oli peräisin itäisen Välimeren alueelta. Tällä kreikankielisellä alueella oli myös suurin osa patriarkoista. Määrällisesti suurelle osalle liikkeistä ei löytynyt aluetta, jolta ne olisivat peräisin.

Young Jewish adults at the beginning of the 21st century were more integrated into American culture than previous generations. However, they did not hide their Jewishness, but continued to embrace certain aspects of it, and were proud of being Jewish. Due to famous Jews in the entertainment business, Jewish characters in popular television series, and new Jewish counterculture, such as the magazine Heeb, Jewishness in early 21st-century America appeared to be “cooler” than ever. In this study, I examine what kinds of ways of being a Jew and expressing Jewishness there were among young American Jews in the 21st century. How did they see themselves compared with the previous generations, for example concerning their stance towards Israel? I will also examine what attitudes young Jews had towards other American culture, how their Jewishness was seen in everyday life, and what significance their Jewishness had for them. Previous studies have shown that the younger generation of American Jews were more open towards new ways of expressing Jewishness, considered changes in Jewish culture as positive, and created these changes themselves. On the other hand, the older generation, especially those affiliated with the Jewish establishment, were more concerned about the future of Judaism in the United States, mainly due to the rising rates of Jews marrying non-Jews. Previous studies have also addressed the older generation’s concern about the tendency of Israel becoming less meaningful for young American Jews. In this study, my main sources are two magazines made by and for young Jewish adults: national Jewish student magazine New Voices; and Heeb, which was a countercultural magazine for “hipster Jews”. New Voices material shows that the editors had critical views on the American Jewish community and its attempts to tackle the issues around intermarriage and attitudes towards Israel. The magazine also featured a number of texts in which young American Jews pondered their Jewishness and its significance in their lives. New York -based Heeb was a radical and humorous magazine that took a stand on social and political issues. Through irony and sarcasm, which were a commonplace in hipsterism, Heeb created humor but also addressed Jewish themes in a highly inclusive way and displayed pride in being Jewish. To show what the “cool Jewishness” phenomenon brought to the American Jewish culture and how it was used, I analyze Lisa Klug’s book Cool Jew, which compiles new expressions of Jewishness and tries to engage young Jews more with Judaism.

Tutkielmassa tarkastellaan islamin kategorian taktisuutta väestön hallinnassa Krimin autonomisen tasavallan ja Sevastopolin kaupungin miehityksen yhteydessä. Tarkastelu keskittyy Venäjän helmikuussa 2014 aloittaman miehityksen kahteen ensimmäiseen vuoteen, joiden aikana Venäjällä toimivat uskonnolliseksi ja islamilaiseksi luokitellut hallinnolliset auktoriteetit pyrkivät vaikuttamaan alueella ja solmimaan kumppanuuksia paikallisten toimijoiden kanssa. Alueen muslimiväestöstä suurin osa identifioituu Krimin tataareiksi, joiden vaikutusvaltaisin poliittinen organisaatio Mejlis asettui vastustamaan miehitystä. Toimijoiden välinen dynamiikka muodostuikin kontekstissa, missä ristesivät eri toimijoiden intressit ja niin ”uskonnollisten” toimijoiden kuin valtioidenkin hallintapyrkimykset. Tutkielmassa ”islamiksi” luokittelun prosessi problematisoidaan ja asetetaan tarkastelun keskiöön. Tutkielma sijoittuu islamin ja uskonnon kategorian sekä hallinnan tutkimukseen. Tutkimusaiheen lähestymistapa pohjautuu Michel Foucault’n teoreettisiin ja metodologisiin esityksiin väestön hallinnasta ja sen rakentumisen tutkimuksesta. Teoreettisen viitekehyksen keskiössä on Naomi Goldenbergin teoreettinen näkökulma uskonnon kategorian strategisesta merkityksestä hallinnassa. Goldenbergin mukaan hallinnot voivat kategorian strategisuuden avulla säilyä ja säilöä käsitystä ennen ja tulevaisuudessa olevasta suvereniteetista. Teoreettisia näkökulmia sovelletaan tarkasteluun, jonka tavoitteena on tunnistaa taktisia tapoja hyödyntää islamin kategoriaa ja selvittää, mihin paikallisella tasolla esiintyvä taktisuus perustuu. Aihetta lähestytään analysoimalla Krimin miehitykseen liittyvää paikallisten ja Venäjällä toimivien muftiaattien edustajien tuottamaa ja jakamaa materiaalia, joka sisältää haastatteluja, puheita, sosiaalisen median julkaisuja ja muita tekstejä. Analyysissa sovelletaan foucault’laista diskursiivista tutkimustapaa. Tutkielmassa tuodaan esille islamin kategorian taktisia käyttötapoja, joilla ohjattiin, rajoitettiin, harhautettiin ja eristettiin väestöä Krimin miehityksen yhteydessä. Väestön hallinnan muodostumiseen vaikuttivat sekä Venäjän valtiolliset toimijat että muftiaattien edustajat, joiden toiminta tuki viime kädessä Venäjän strategisia intressejä alueella. Analyysin perusteella myös esitetään, että islamin kategorian taktisuus linkittyy tutkimusaiheen kontekstissa valtarakenteisiin ja valtion repressiivisiin käytäntöihin hallita vähemmistöjä ja tukahduttaa mahdollista vastarintaa. Tutkimusaiheen tarkastelussa tuodaan esille, millainen strateginen merkitys eri toimijoille voi olla käytännöillä, joilla ”islamin” yhteyteen luokitellaan asioita, hallinnollisia toimijoita ja väestöä.

Tässä tutkimuksessa tarkastelen, kuinka erään seurakunnan isoset ovat kokeneet hengellisyyden elämässään. Tutkin isosten hengellisyyttä erityisesti rippikoulun ja isostoiminnan ajalta. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineistoanalyysimenetelmä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineisto on kerätty teemahaastatteluin seitsemältä saman seurakunnan isoselta. Isoset ovat kolmesta eri ikäryhmästä ja heidän kokemuksensa isostehtävästä ovat vaihtelevat. Haastatteluvalinnoissa on myös huomioitu tasainen sukupuolijakauma. Peilaan isosten kokemuksia ja näkökulmia spiritualiteetin määritelmiin ja aiempaan tutkimukseen. Aiempaa tutkimusta isosten hengellisyydestä on kuitenkin varsin vähän, mutta vertailen tuloksia isostoimintaa yleisesti koskevaan tutkimukseen. Analyysin myötä aineistosta nousi esiin kaksi pääluokkaa: hengellinen kasvu ja yhteisöllisyys. Pääluokat liittyvät osittain toisiinsa, mutta muodostavat kuitenkin itsenäiset kokonaisuudet. Isosten vastauksissa korostuivat keskeisesti molemmat pääluokat. Tarkastelen pääluokkia isosten hengellisyyden määritelmien, sekä heidän kokemustensa kautta. Isoset jakautuivat uskonnollisten perhetaustojensa perusteella kolmeen ryhmään: vahvasti uskonnollisiin ja tapakristittyihin perheisiin, sekä perheisiin, joissa uskonnollisuus ei erityisemmin näy. Uskonnollisista taustoista tulevat isoset kuvaavat hengellisyyttä monisanaisemmin ja asettavat eri elämäntilanteille enemmän hengellisiä merkityksiä. Kolmatta ryhmää edustavat isoset kokevat hengellisyyden henkilökohtaisempana asiana ja liittävät siihen erilaisia tunteita, kuten rauha ja turva. Perhetaustasta riippumatta rippikoulu ja siitä seurannut isostoiminta osoittautuvat hengellisen kasvun ajaksi. Rippikoulu koettiin hengellisyyteen herättävänä kokemuksena, kun taas isoskoulutus vahvisti rippikoulussa opittuja asioita. Näitä kokemuksia pidettiin hengellisesti merkittävämpinä kuin itse isostehtävää. Isostehtävän hengellinen merkitys perustui erityisesti rippikoululaisten kokemuksien myötäelämiseen, sekä hartauselämään. Yhteisöllisyys on rippikoulun ja isoskoulutusajan läpileikkaava teema. Yhteisöllisyys korostuu sosiaalisena asiana, mutta myös hengellisenä näkökulmana. Seurakunta on tarjonnut isosille turvallisen yhteisön, jossa hengellisten asioiden pohtiminen on luontevaa. Hengellisyys koetaan myös yhteisöllisyyttä rakentavaksi tekijäksi.

Tässä tutkielmassa selvitetään rippikoulun isosten kokemuksia luottamuksellisista keskusteluista ja isoskoulutuksen valmistavuudesta näihin keskusteluihin. Luottamuksellisilla keskusteluilla tarkoitetaan tilanteita, joissa rippikoululainen kertoo isoselle jostakin henkilökohtaisesta ja hänelle vaikeasta asiasta. Luottamuksellisista keskusteluista haluttiin tietää ensinnäkin niiden yleisyyttä. Toiseksi haluttiin selvittää, millaisia ovat isosten käymät luottamukselliset keskustelut. Kolmas kiinnostuksen kohde oli, että mitä aiheita keskusteluissa käydään. Isoskoulutuksen osalta kiinnostavaa oli, mitä luottamuksellisiin keskusteluihin liittyviä asioita isoskoulutuksessa opittiin ja käsiteltiin. Sen lisäksi selvitettiin myös sitä, kokivatko isoset isoskoulutuksen valmistavan käymään luottamuksellisia keskusteluja. Tutkimus oli luonteeltaan määrällinen, ja se toteutettiin sähköistä kyselylomaketta hyödyntäen. Lomake lähetettiin Tampereen hiippakunnasta ja Turun arkkihiippakunnasta valikoituneiden seurakuntien isosille, jotka vastasivat siihen vapaaehtoisesti ja itsenäisesti. Kyselyyn vastasi 170 isosta 26:sta seurakunnasta. Keskeisimpänä tutkimustuloksena voidaan todeta, että isoset käyvät hyvin paljon luottamuksellisia keskusteluja. Vain noin yksi kymmenestä isosesta ei ole koskaan keskustellut luottamuksellisesti rippikoululaisen kanssa. Tavallisimpia luottamuksellisen keskustelun tilanteita ovat pienryhmäkokoontumisen yhteydessä rippikoulun intensiivijaksolla. Isoset käyvät luottamuksellisia keskusteluja niin ryhmässä kuin kahden kesken rippikoululaisen kanssa. Isoskoulutuksen valmistavuuden osalta voidaan todeta, että luottamuksellisten keskusteluiden huomioiminen riippui pitkälti seurakunnasta. Isosten kokemus luottamuksellisten keskustelujen valmistavuudesta vaihteli siis melko paljon.

Tutkin diskursseja, joilla Ristin Voitto -lehden (RV) Israel-keskustelussa puhutaan Israelista 1960 – 1990-luvuilla valtion sotilaallisten konfliktien aikoina ja niihin välittömästi liittyen. Tutkimustehtävänä oli vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Millaisen position RV:ssa sotilaallisten konfliktien aikoina julkaistujen kirjoitusten diskurssi rakentaa Israelille, minkälaisia teemoja RV:n Israel-diskurssissa muodostuu sotilaallisten konfliktien aikoina, miten hengellinen suhteutuu poliittiseen RV:n Israel-diskurssissa sotilaallisten konfliktien aikoina ja millainen teologinen kuva Israelista RV:n Israel-diskurssista sotilaallisten konfliktien aikoina rakentuu? Tutkimustehtävään ja -kysymyksiin vastatessa aineistona toimivat Israelin sotilaallisiin konflikteihin ajoittuvat Israel-keskustelua sisältävät RV-lehdet 1960-, 1970-, 1980- ja 1990-luvuilta. Analysoin aineistoa ja luokittelin diskurssianalyysia hyödyntäen aineistosta nousevat yksittäiset nimittäjät teemoiksi, joiden pohjalta muodostuivat tutkimuskysymykset. RV:n Israel-diskurssi antaa Israelille useita positioita, joista merkittävimmät ovat nykyisen Israelin valtion asemoiminen Jumalan omaisuuskansaksi, raamatullisten ennustusten mukaisesti jälleen syntyneeksi Vanhan testamentin Israeliksi, Jumalan lopunajallisten suunnitelmien kohteeksi ja toteuttajaksi sekä hengellisestä todellisuudesta nousevan naapurimaidensa ja maailman yleisen vihan kohteeksi. RV:n Israel-diskurssia hallitseviksi teemoiksi nousevat raamatullisuus ja lopunajallisuus; kaikki Israeliin liittyvä perustellaan Raamatulla ja liittyy lopun aikoihin. Vahvaksi teemaksi kehittyy myös se, että suhtautuminen Israeliin vaikuttaa yksilöiden ja kansakuntien kohtaloihin joko siunauksen tai tuomion muodossa. Hengellinen ja poliittinen suhtautuvat RV:n Israel-diskurssissa toisiinsa siten, että hengellinen näkökulma antaa ylivoimaisen näkökyvyn ja ymmärryksen verrattuna poliittiseen näkökulmaan Israelin toiminnasta ja Lähi-idän tilanteista. RV:n Israel-diskurssin luoma teologinen kuva Israelista kiteytyy Israel-diskurssien positioiden ja siihen liittyvien teemojen kautta ajatukseen: Israel, kärsivä Herran palvelija. RV:n teologinen kuva myös tiivistää suurelta osin tutkimuksen Israel-diskurssin: Nykyinen Israel on asemastaan Jumalan omaisuuskansana kärsivä valtio, joka tänä päivänä toteuttaa Jumalan suunnitelmia maailman historian suhteen. Kristityn tulee puolustaa ja siunata nykyistä Israelia sen toimista riippumatta välttääkseen Israelin arvostelijoille varatun tuomion.

Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten lääkärin kliinistä autonomiaa eli potilaan tutkimusta, diagnoosia ja hoitoa koskevaa itsenäisyyttä ja riippumattomuutta suomalaisessa lääkärien ammattietiikassa kuvataan, määritellään ja perustellaan. Aiemman tutkimuksen perusteella lääkärin kliinisen autonomian käsite on selkiytymätön jopa osalle lääkärikuntaa. Lähteenä tutkimuksessa on Lääkärin etiikka -kirjan 7. painos vuodelta 2013. Kirjan katsotaan edustavan suomalaisten lääkärien ja hammaslääkärien ammattietiikkaa. Tutkimuksen metodina käytetään systemaattista analyysia. Tutkielman taustaluku kuvaa lääkärin etiikan historiaa ja kehittymistä, ja perehdyttää sen keskeisiin periaatteisiin. Lääkärin etiikan perusteiden tuntemus on tarpeen, sillä lääkärin kliininen autonomia on sidoksissa lääkärin etiikkaan. Osoittautuu, että lääkärin etiikka on joutunut muuttumaan lääketieteen ja teknologian nopean kehittymisen ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistumisen myötä. Tutkimuksen kolmannessa luvussa selvennetään aiheen kannalta keskeisiä moraalisen toimijuuden, lääkäriprofession eli lääkärien ammattikunnan ja ammattietiikan käsitteitä. Käy ilmi, että lääkärin kliininen autonomia on lääkärin moraalisen toimijuuden ja lääkärin tehtävän toteuttamisen ehto. Neljäs luku on tutkimuksen keskeisin sisältöluku. Luvun alussa muotoillaan lääkärin kliinisen autonomian määritelmä lääkäriprofession, professiososiologian ja lainsäätäjän määritelmiä apuna käyttäen. Pääosa luvusta keskittyy lääkärin kliinisen autonomian tarkasteluun analysoimalla sen suhdetta potilaaseen, lääkärin toimintaympäristöön ja lääkäriprofessioon Lääkärin etiikka -kirjan valossa. Seitsemän tapausesimerkin avulla havainnollistetaan lääkärin kliinisen autonomian merkitystä lääkärin työssä ammattietiikassa annettuja ohjeita ja neuvoja esimerkkeihin soveltaen. Tutkimuksen kuluessa käy ilmi, että lääkärin kliinisen autonomian suhteessa potilaaseen korostuu suomalaisessa lääkärien ammattietiikassa kliinisen autonomian rooli potilas-lääkärisuhteen luottamuksellisuuden takaajana. Muutoin ammattietiikka ei ole kiinnostunut lääkärin kliinisen autonomian suhteesta potilaaseen eikä sen tarkastelemisesta lääkärin moraalisen toimijuuden ehtona. Tilanteen todetaan muuttuvan, kun huomio siirtyy lääkärin kliinisen autonomian suhteeseen lääkärin toimintaympäristöön. Havaitaan, että ammattietiikka katsoo useiden asioiden voivan vaarantaa lääkärin kliinisen autonomian tai pyrkiä rajoittamaan sitä. Tutkimuksessa päädytään johtopäätökseen, että Lääkärin etiikka -kirja ei riittävästi selkiytä, miten lääkärin kliininen autonomia suhtautuu esimerkiksi resurssien rajallisuuteen tai hoitotapahtuman ulkopuolelta määrättyihin reunaehtoihin, joiden esitetään voivan rajoittaa lääkärin kliinista autonomiaa. Lääkärin kliinisen autonomian määritelmää ehdotetaan laajennettavaksi ja selkiytettäväksi tältä osin. Lääkärin kliinisen autonomian ja profession suhteen tarkastelu johtaa lopulta johtopäätökseen, että luottamus on lääkäriprofessiolle keskeinen arvo. Luottamuksesta puhuttaessa voidaan erottaa potilas, joka luottaa kliinisen autonomiansa varassa toimivaan lääkäriin, ja yhteiskunta, joka luottaa professioon, jolle se on antanut tehtäväksi tuottaa laadukkaat ja eettiset terveydenhuollon palvelut. Koska yhteiskunta luottaa professioon, se turvaa lainsäädännön kautta yksittäisen lääkärin kliinisen autonomian. Ammattietiikka korostaa lääkärin vastuuta ja velvoitteita, mikä sitouttaa profession jäseniä ammattikunnan käytänteisiin ja etiikkaan. Sitoutumalla profession velvoitteisiin ja etiikkaan yksittäiset lääkärit toteuttavat käytännössä yhteiskunnan haluamat laadukkaat ja eettiset terveydenhuollon palvelut. Yksittäisen lääkärin kliininen autonomia on näin välttämätön osa kokonaisuutta, jonka kautta lääkäriprofessio toteuttaa yhteiskunnan sille antamaa tehtävää.

This Master's thesis in New Testament Exegesis examines the passage Philippians 2:6–11 with methods of historical-critical Bible study. In the final chapter of the thesis, a modern social identity approach (SIA) is applied to the text section. The study states that in Philippians 2:6–11 Paul presents the self-abasing Christ to his readers as an ethical example. From the perspective of social identity approach, Christ is depicted in the text as a prototype of social identity. The thesis examines what kind of prototype of social identity is conveyed in the text. The content analysis of the text explores the discussion concerning the most debated expressions of the passage: ”in the form of God” (ἐν μορφῇ θεοῦ), ”thought it not robbery” (οὐχ ἁρπαγμὸν ἡγήσατο), ”to be equal with God” (τὸ εἶναι ἴσα θεῷ) ja ”emptied himself” (ἑαυτὸν ἐκένωσεν). These phrases are interpreted using Paul's own letters, some New Testament texts, and non-biblical ancient literature. In this study the passage of Phil. 2:6-11 is called "the description of Christ." The designation leaves open the question of the writing style of the text. Contrary to studies that assume that the passage is a "hymn" that Paul has quoted elsewhere in his text, this paper interprets the passage as an essential part of Paul's own reasoning as part of the ethical exhortations of the Philippians. The paper ends up with the following conclusions: In the passage, Phil. 2: 6-11, Christ as a self-abasing prototype of social identity means primarily voluntary self-denial, giving up own benefits, and suffering for others. Through the example of Christ, Paul especially encourages influential members of the community to use their social capital - not for their own benefit but for the benefit of others. In addition, Paul describes himself in the Philippians as a prototypical follower of Christ, who has renounced his own honorable origins and privileges ”for the sake of Christ" (3:4-10). The study also takes into account that Paul wrote his letter to the church, which lived in the city of Philippi, under the influence of an ancient Roman culture of honor. The recipients of the letter were hardly immune to the charm of public respect with which the culture was impregnated. The greatest attraction to honorary positions was probably felt by superior members of the church. It seems that Paul, in his letter, opposed this tendency to seek honorary offices. However, Paul does not call the church to reject honor but to reinterpret it. This is evidenced by the fact that also those who follow the humility of Christ will one day be exalted (3:21).