Browsing by Title

Tutkielman tarkoitus on tarkastella Jeremian kirjan lukujen 1 ja 15 henkilöhahmon, profeetta Jeremian hebreankielisessä tekstissä (BHS) kuvattua henkistä kamppailua Viktor E. Franklin logoterapian valossa. Erikoisesti tarkastelun kohteena on profeetan asenne luvussa 1 Jumalan hänelle ennalta määräämään kohtaloon kansojen profeettana ja profeetan ilmeinen haluttomuus ottaa tehtävä vastaan. Logoterapian avulla pyritään syventämään Jeremian henkilöhahmon ymmärtämistä ja kuvaamaan hänen mahdollisuuksiaan löytää tarkoitus tilanteessa, jonka parantamiseen hän ei voi suoranaisesti vaikuttaa. Luku 15 on valittu mukaan tutkielmaan, koska se sisältää monia viitteitä lukuun 1 ja antaa lisäväriä ja selvennystä Jeremian ja Jumalan välisestä suhteesta. Tutkielma alkaa Viktor E. Franklin ja Jeremian elämäntilanteiden yhdenmukaisuuden pohdinnalla ja logoterapian esittelyllä. Tutkimuksen kannalta teorian keskeisimmät termit kuten vapaus, tarve tarkoitukseen, elämän tarkoitus, itsen transsendenssi ja ylin tarkoitus määritellään. Myös Jeremian henkilöhahmon sanoista esiin nouseva eksistentiaalinen turhauma esitellään ja sen tärkeä ero eksistentiaaliseen tyhjiöön selvennetään. Tämän jälkeen siirrytään varsinaiseen eksegeettiseen analyysiin. Luvut 1 ja 15 käydään läpi systemaattisesti jae jakeelta ja lukujen hepreankielinen teksti käännetään viitteissä mainittuja apuvälineitä käyttäen. LXX tekstiin viitataan silloin, kun erot tekstien välillä ovat tulkinnan kannalta merkityksellisiä. Lopuksi etsitään varsinaiset yhtymäkohdat psykologisen lähestymistavan ja eksegeettisten löytöjen välillä. Näin pyritään määrittelemään, mitä logoterapian periaatteita tekstissä voidaan havaita ja miten ne soveltuvat profeetta Jeremian henkilöhahmon kokemuksen kuvaamiseen. Luettaessa mainittuja tekstejä sekä eksegetiikan että logoterapian työkaluja käyttäen, kärsimyksestään ja sisäisestä kamppailustaan huolimatta profeetta Jeremia näyttäytyy vähemmän avuttomalle hahmolle kuin mitä on yleensä ajateltu. Logoterapia osoittaa, että kärsimyksen keskelläkin, tilanteessa, johon hän ei voi vaikuttaa, profeetan voidaan ajatella omaavan mahdollisuuden valita asenteensa. Jeremia löytääkin tarkoituksen elämälleen nimenomaan kärsimyksessä ja uskollisuudessa Jumalalta saamalleen tehtävälle.

Tutkielmani tavoitteena on selvittää evankelisluterilaisen kirkon työntekijöiden tekemän monikulttuurisen vankilasielunhoidon toteutumista Suomessa. Työni tuo ennen tutkimatonta tietoa vankilasielunhoidon kentälle, sillä aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu uskontotieteellisessä viitekehyksessä. Tutkimuskysymykseni ovat: 1.Minkälainen käsitys papeilla ja diakoneilla on vankilasielunhoidosta, sekä miten kristillinen perinne ja evankelisluterilaisuus näkyvät heidän työssään? 2.Minkä ei–kristillisen uskontoperinteen edustamia vankeja sielunhoitajat ovat vankilassa kohdanneet, sekä minkälaisia valmiuksia haastatellut ovat saaneet toista uskontoperinnettä edustavan vangin kohtaamiseen? Tarkastelen lisäksi, mitä teemoja sielunhoitajat käsittelevät monikulttuuristen vankien kanssa. 3.Selvitän myös, minkälaisia erityispiirteitä monikulttuurisessa vankilasielunhoidossa on, sekä minkälaisia haasteita ja positiivisia aspekteja kohtaamisiin liittyy. Tutkielmani aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, joihin osallistuneista vankilasielunhoitajista neljä on pappia ja kolme diakonia. Työni aineisto on kattava, sillä siinä on edustajia kaikista Suomen kolmesta rikosseuraamusalueesta. Lisäksi se kattaa melkein kolmanneksen kaikista evankelisluterilaisista vankilasielunhoitajista. Aineisto on tasapuolinen myös sukupuoli– ja ikäjakauman osalta. Haastattelujen etuna on sekä diakonien että pappien äänen kuulluksi tuomisen mahdollistaminen. Haastattelujen analyysi on toteutettu aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen hahmottamisessa toimivat suomalaista uranuurtavaa sielunhoitotutkimusta tehneiden Jouko Kiisken, Paavo Kettusen ja Raili Gothónin käsitykset sielunhoidosta. Työn tuloksia peilataan tutkijoiden näkemyksiin, mutta koska tutkielman metodina on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, analyysin keskiössä on erityisesti haastateltujen ääni. Vankilasielunhoidon ytimessä ovat holistinen ihmiskäsitys, auttava kohtaaminen, papin ja diakonin virkakäsitys, kristilliset arvot ja vankien uskonnollisten tarpeiden turvaaminen. Haastatellut yhtä lukuun ottamatta, ovat kaikki kohdanneet työssään muiden kuin kristillisen perinteen omaavia vankeja; näistä työntekijöistä kaikki ovat kohdanneet muslimeja. Työntekijöiden valmiudessa kohdata monikulttuurisia vankeja korostui oman aktiivisuuden merkitys; lisäkoulutukselle on suuri tarve. Monikulttuurisessa sielunhoidossa käsitellään samanlaisia teemoja, kuin vankilasielunhoidossa yleensäkin. Sen suurimpina haasteina työntekijät näkivät kieli–ja kulttuurimuurin. Työn positiivisina puolina koettiin erilaisista kulttuureista, ja sen kautta koko elämästä oppiminen. Vankilasielunhoitajat näkevät jokaisen kohtaamisen uskontotaustasta huolimatta arvokkaana. Kuten eräs haastatelluista kiteyttää: ”Armollisen Jumalan näkökulmasta kaikki ovat samassa veneessä.” – niin sielunhoitajat kuin vangitkin.

Tutkielmassani käsitellään eksegetiikan professori Arthur Hjeltin ( 1868-1931) yhteiskunnallista toimintaa vuosina 1917-1918.

Vanhan testamentin Leviticuksen kirjan 16. luvun rituaalitekstissä esiintyy Asasel, jonka rooli ja merkitys rituaalissa on jakanut tutkijoiden mielipiteitä. Tutkielman tavoitteena on vastata kysymykseen siitä, mikä Asaselin rooli syntipukkirituaalissa on, ja miksi papillista perua olevassa tekstissä esiintyy tutkimuksessa yleisimmin demoniksi tulkittu henkiolento. Tutkielmani on rituaalitutkimus, jossa hyödynnän vertailevaa tutkimusta, kulttuuriantropologiaa sekä sosiaalitieteellistä ja kognitiivista uskontotiedettä. Lähestyn tutkimuskysymystäni muinaisen Lähi-idän kulttuuriympäristön näkökulmasta, sillä Vanha testamentti on osa koko muinaisen Lähi-idän kulttuuria. Kognitiivisen ympäristön tasolla tapahtuva vertaileva tutkimus pyrkii ymmärtämään muinaisen Lähi-idän ihmisen maailmankuvaa, joten vertailevan tutkimuksen avulla voidaan ymmärtää Leviticuksen syntipukkirituaalin ja Asaselin merkitystä. Rituaaliteorioista nostan esiin René Girardin kuuluisan syntipukkiteorian, jonka osalta tarkastelen, kuinka Girardin teoria suhtautuu tutkimuskysymykseeni. Tutkimukseni koostuu kolmesta vertailevasta analyysista. Vertailen Leviticuksen 16. luvun rituaalitekstiä muihin muinaisen Lähi-idän puhdistus- ja karkotusrituaaleihin, Vanhan testamentin demonitutkimusta muinaisen Lähi-idän demonikäsityksiin sekä Asaselin esiintymistä muinaisen Lähi-idän kirjallisuudessa. Lisäksi analysoin aiempaa tutkimusta Asaselin roolista syntipukkirituaalissa, muodostaen samalla oman teoriani Asaselin merkityksestä. Asaselin rooli ja merkitys Leviticuksen 16. luvun syntipukkirituaalissa ovat vahvasti sidoksissa muinaisen Lähi-idän kulttuuriympäristön uskomuksiin demoneista epäpuhtauksien alkuperänä. Asaselin roolina on toimia rituaalin avulla karkotettavien epäpuhtauksien vastaanottajana. Varhaisen juutalaisen kirjallisuuden pyrkimykset selittää Vanhassa testamentissa läsnäoleva demoniusko tukevat näkemystäni siitä, että syntipukkirituaali ja Asaselin osuus rituaalissa ovat olleet merkittäviä muinaisten israelilaisten maailmankuvassa. Tutkielmani johtopäätöksissä ehdotan, että syntipukkirituaali ja uskomus Asaselista syntien alkulähteenä ovat olleet niin merkittävä osa muinaisten israelilaisten traditiota, että syntipukkirituaali on päätynyt osaksi Suuren sovituspäivän rituaalia. Girardin teoriaan tukeutuen esitän tutkielmani johtopäätöksenä, että Asasel on muinaisten israelilaisten traditiossa alkuperäinen syntipukki.

The aim of this research was to study how European churches contributed to the shaping of the Constitutional Treaty during the work of the Convention on the future of Europe through the public discussion forum, established by the Convention for this specific purpose in the years 2002 2003. In particular, this study sought to uncover the areas of interest brought up by the churches in their contributions, the objectives they pursued, and the approaches and arguments they employed to reach those objectives. The data for this study comprised all official submissions by European churches and church alliances to the Forum, totalling 21 contributions. A central criterion for inclusion of the data was that the organization can reasonably be assumed to represent the official position of one or more Christian churches within the European Union before the 2004 expansion. The contributing churches and organizations represent the vast majority of Christians in Europe. The data was analyzed using primarily qualitative content analysis. The research approach was a combination of abductive and inductive inference. Based on the analysis a two-fold theoretical framework was adopted, focusing on theories of public religion, secularization and deprivatization of religion, and of legitimation and collective identity. The main areas of interest found in the contributions of the churches were the value foundation of the European Union, which is demanded to coherently permeate all policies and actions of the EU, and the social dimension of Europe, which must be given equal status to the political and economic dimensions. In both areas the churches claim significant experience and expertise, which they want to see recognized in the Constituional Treaty through a formally guaranteed status for churches and religious communities in the EU. In their contributions the churches show a strong determination to secure a significant role for both religion and religious communities in the public life of Europe. As for the role of religion, they point out to its potential as a motivating and cohesive force in society and as a building block for a collective European identity, which is still missing. Churches also pursue a substantial public role for themselves beyond the spiritual dimension, permeating the secular areas of the social, political and economic dimensions. The arguments in suppport of such role are embedded in their interest and expertise in spiritual and other fundamental values and their broad involvement in providing social services. In this context churches use expressions inclusive of all religions and convictions, albeit clearly advocating the primacy of Europe's Christian heritage. Based on their historical role, their social involvement and their spiritual mission they use the public debate on the Constitutional Treaty to gain formal legitimacy for the public status of religion and religious communities, both nationally and on a European level, through appropriate provisions in the constitutional text. In return they offer the European Union ways of improving its own legitimacy by reducing the democratic and ideological deficit of the EU and advancing the development a collective European identity.

: Tämä maisterintutkielmani käsittelee oikeistopopulismia ja siihen liittyvää konservatiivista kristillisyyttä. Viime vuosina oikeistopopulismi on saanut yhä enemmän näkyvyyttä, jonka katsotaan olevan lähinnä sähköisen median lisääntyneen käytön seurausta. Verkkojulkaisuista monet edustavat populistista vastamediaa, joilla on matala julkaisukynnys ja joissa esiintyvät räväkät ja pidäkkeettömät mielipiteet saavat helposti yleisöä puolelleen ja herättävät kiihkeää ja usein myös asiattomuuksiin menevää keskustelua. Lähestyin tutkielmassani aihepiiriä José Pedro Zúqueten eurooppalaista oikeistopopulistista identitaarista liikettä käsittelevän tutkimuksen avulla. Käytin myös hänen uskonnollista populismia kahtena ulottuvuutena tutkivaa artikkelia lähteenäni. Tarkastelin identitaarisen liikkeen ideologian yhteneväisyyksiä suomalaisen koti, uskonto ja isänmaa triangelin kanssa ja etsin vastauksia kysymykseen, mistä maahanmuuttovastaisuus johtuu ja miksi mennyttä aikaa kaivataan niin kovasti, että se on meilläkin kulminoitunut vaatimukseen ”Suomi Takaisin”. Tarkastelin tutkimuksessani myös Juha Ahvion Oikea Mediassa julkaistuja blogeja ja etsin niistä sekä oikeistopopulistisia että uskonnollisen populismin piirteitä

The purpose of this thesis is to study healing scenes in late ancient Roman martyr passions, the gesta martyrum. The passions have been relatively understudied until recently, and their storylines, in particular, have rarely been studied. The high incidence of miraculous healings has directed me to focus on depictions of physical, sensory and mental infirmities. The purposes their healing serves in the passions are at the centre of this study. My research questions are the following: Why are people with infirmities healed in the passions? What kind of infirmities are healed? Are there positive depictions of infirmity? To illustrate the diversity of emphases in different passions, I have studied four separate narratives, each one from a different thematic point of view. First, I focus on the relationship between healing and conversion. Secondly, I study the use of infirmities in demeaning one’s enemies. Thirdly, I study virginity and its protection by infirmity and its removal. In my final chapter, I discuss if it is possible to see the bodies of martyrs as infirm bodies. I use theories and concepts from disability studies are used to study the representations and uses of infirm bodies in the narratives. David T. Mitchell and Sharon L. Snyder’s narrative prosthesis calls attention to the narrative’s exploitation of disabled bodies to pursue abstract goals. Anna Rebecca Solevåg’s concept of disability invective focuses on the use of disability as an accusation. Crip theory will offer tools to discuss inclusive portrayals of infirmity and whether or not these can be found in the passions. The results of the study show that infirm bodies were valuable tools which are used for multiple, partly overlapping goals. Healings promote saints, attract converts, and ridicule the enemies of the Christians. Infirmity is particularly often related to ideas of masculinity which accusations and inflictions of infirmity effectively weaken. A specific infirmity is chosen to be healed because its connotations are useful in pursuit of specific narrative goals. The healing usually aims at the future, as the passions emphasise the newly healed person’s future life as a non-infirm Christian. Infirm bodies are easily instrumentalised because in the logic of the passions, their existence contains an objective for change. An infirm body is always seen in need of eventual healing – if not in this world then in the afterlife. The ways the passions use infirmity marginalise it into something that mostly exists to prove a point. Similar problems can be encountered even today when people with infirmities hear or read narratives containing similar tones. The use of bodies with infirmities stands out for its flexibility and unexpected versatility and calls for further study.

Tutkielmassani selvitän, millä tavalla sosiaalisesti syrjäytyneen, kuten asunnottoman, on mahdollista osallistua yhteiskunnan toimintaan ja itseään koskevaan päätöksentekoon. Tutkimuskysymykseni ovat: Toteutuvatko perustuslain 14 § ja 19 §:ssä säädetyt oikeudet, ja ovatko viranomaisten toimet riittäviä edistämään syrjäytyneiden asunnottomien itsenäistä asumista sekä lisäämään vaikutusmahdollisuuksia itseään koskevassa päätöksenteossa. Voisiko deliberatiivisen demokratiamallin avulla vahvistaa syrjäytyneiden yhteiskunnallista osallistumista, ja siten helpottaa asunnottomuusongelmaa. Asunnottomia oli vuonna 2006 noin 7 400 henkilöä. Syitä joutua asunnottomaksi on useita. Valtaosalla ongelmat ovat kasautuneet, minkä jälkeen itsenäinen selviäminen on hankaloitunut. Asunnottomilla on usein monia eri ongelmia kuten pitkäaikaissairauksia, työttömyyttä ja päihteiden väärinkäyttöä. Avioero on yksi keskeisistä yksittäisistä syistä etenkin miehille päätyä asunnottomaksi. Maahanmuuttajien asunnottomuus voi olla seurausta pyrkimyksestä integroitua yhteiskuntaan: Muuttaessa sijoituspaikkakunnalta esimerkiksi ystävien, työn tai opiskelun vuoksi kasvukeskukseen, maahanmuuttajan voi olla vaikeaa saada asuntoa. Näin työn tai koulutuspaikan vastaanottaminen voi pakottaa maahanmuuttajan ottamaan riskin menettää asunto. Sosiaalisesti syrjäytyneeksi voidaan määritellä ihminen, joka ei kykene tai halua sopeutua normaalina pidettyyn elämään yhteiskunnassa. Tämä tutkimuksissa käytetty normaalin elämän määritelmä muotoutuu yhteiskunnan arvojen ja käytäntöjen pohjalta. Syrjäytyminen voi tarkoittaa myös sitä, että ihminen kokee itsensä ulkopuoliseksi yhteiskunnasta. Syrjäytymistä aiheuttavatkin siten toistuvat syrjinnän ja voimattomuuden kokemukset sekä hankaluus vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Asunnottomien yö –tapahtumassa syksyllä 2007 vapaaehtoiset haastattelivat asunnottomuutta kokeneita. Haastattelut on julkaistu internetissä ja ne ovat vapaasti tutkijoiden, toimittajien ja poliitikkojen käytettävissä. Useissa haastatteluissa asunnottomat kertovat, että he eivät koe olevansa täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä. Haastatteluissa kritisoidaan sitä, että poliitikot ja sosiaalityöntekijät päättävät asunnottomuuden hoidosta sekä asunnottomia koskevista asioista ilman, että asunnottomilla on mahdollisuutta vaikuttaa päätöksentekoon. Turhautumisen tunne paistoi läpi useissa haastatteluissa. Useissa vastauksissa asunnottomat vaativat poliitikkoja ja sosiaalityöntekijöitä perehtymään asunnottomien arjen elämään. Deliberatiivisessa demokratiassa yksi keskeisistä ajatuksista on, että vain sellaiset päätökset, jotka on tehty kaikille avoimen keskustelun ja vapaan tahdonmuodostuksen pohjalta voivat saada hyväksynnän ja luottamuksen kansalta sekä muodostua sitoviksi. Deliberatiivisessa demokratiakäsityksessä on kyse siitä, että asioista päätetään yhdessä, julkisen ja tasa-arvoisen keskustelun sekä harkinnan pohjalta. Keskeistä on myös, että kaikkien, joita päätökset koskettavat, täytyy voida osallistua päätöksiä edeltävään keskusteluun. Erityisesti Young ja Bohman korostavat, että myös sosiaalisesti syrjäytyneellä tulee olla mahdollisuus osallistua poliittiseen keskusteluun ja itseään koskevaan päätöksentekoon. Muun muassa koulutuksen kautta opitaan rauhallinen, asiallinen ja kielellisesti oikea argumentaatiotapa. Ihmisten erilaisuus ja kouluttamattomuus eivät Youngin mukaan saa estää mahdollisuutta osallistua yhteiskunnassa käytävään poliittiseen keskusteluun. Tutkimuskysymykseeni, lisäävätkö viranomaiset toiminnallaan yksilön mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon ja edistävätkö he yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, vastaan eivät. Kuitenkin viranomaisten mahdollisuudet edistää perustuslaissa säädettyjä velvollisuuksia ovat poliittisten päättäjien budjetoinnin vuoksi rajoitettuja. Helsingin sosiaaliasiamiehet pitivät huolestuttavana sitä, että sosiaalityöntekijät pakotetaan toimimaan sekä lainsäädännön että ammattietiikkansa vastaisesti. Sosiaaliasiamiesten raportin perusteella voisi päätellä, että ainakin Helsingissä viranomaisilla olisi tahtoa toimia lain velvoittamalla tavalla. Asunnottomista suurin osa asuu Helsingissä ja Pääkaupunkiseudulla, joten tämän perusteella tutkimuskysymykseeni voi vastata yleistäen Helsingin esimerkin pohjalta. Syrjäytymistutkijoiden tulkinnan mukaan syrjäytyminen ja siitä pahimmillaan seuraava asunnottomuus johtuvat osittain ihmisten kokemien vaikutusmahdollisuuksien puutteesta. Deliberatiivisen demokratian tavoitteena on luoda sellainen demokraattinen malli, jossa poliittinen keskustelu ja vaikutusmahdollisuudet olisivat kaikkien yhteiskunnan jäsenten saavutettavissa. Syrjäytymistutkimuksen valossa deliberatiivinen demokratia voisi olla malli, jonka avulla vahvistettaisiin sosiaalisesti syrjäytyneiden kuten asunnottomien vaikutusmahdollisuuksia. Myös asunnottomien haastatteluissa nousi esille toive tulla kuulluksi. Moni kommentoi, että asunnottomuuden hoidosta ja heidän asioistaan päättävät sellaiset ihmiset, joilla ei ole todellista tietoa asunnottomien arjesta ja toiveista. Deliberatiivisen demokratian malli voisi näiden tutkimusten valossa olla keino lisätä osallistumismahdollisuuksia ja vähentää sitä kautta myös syrjäytymistä ja asunnottomuutta.

Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten vapaa-ajattelijoiden sosiaalinen identiteetti rakentuu ja miten sitä retorisesti rakennetaan vapaa-ajattelijoiden omissa teksteissä. Työn aineisto koostuu Suomen vapaa-ajattelijoiden julkaiseman Vapaa-ajattelija-lehden ja Helsingin vapaa-ajattelijoiden toimittaman Uskomaton-lehden vuosina 2011–2017 ilmestyneistä numeroista. Aineisto rakentuu ensisijaisesti lehtien pääkirjoituksista, kolumneista ja erilaisista mielipidekirjoituksista. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimii sosiaalisen identiteetin teoria. Sosiaalinen identiteetti viittaa niihin yksilön ominaisuuksiin ja puoliin, jotka määrittyvät nimenomaan hänen ryhmäjäsenyyksiensä kautta. Työssä tutkimuskysymystä lähestytään kahden tarkemmin rajatun näkökulman kautta. Ensinnäkin tarkastellaan sitä, miten identiteetin rakentaminen ja rakentuminen toteutuvat erilaisten vastakkaisasettelujen kautta. Tarkastelun metodisina työkaluina ovat retorisen analyysin piiristä tutut Kenneth Burken identifikaation ja erottautumisen käsitteet. Toinen tutkimuksen tarkastelunäkökulma rajautuu siihen, miten sosiaalista identiteettiä muokataan ja vahvistetaan kirjoittajien teksteissä erilaisten puhetyyppien ja niihin kytkeytyvien retoristen keinojen kautta. Tämän näkökulman käsittelyn metodisina apuneuvoina toimivat retorisen analyysin piiristä Chaïm Perelmanin erityisyleisön ja universaaliyleisön käsitteet. Puhetyyppien tarkastelun yhteydessä hahmotetaan myös lyhyesti sitä, miten puhetyypit ja niiden sisältämät retoriset keinot paikantuvat suhteessa Aristoteleen klassiseen kolmijakoon; ethokseen, pathokseen ja logokseen. Analyysin kautta käy ilmi, että identifikaation ja erottautumisen prosessit ovat teksteissä vahvasti läsnä. Sosiaalisen identiteetin teorialle tyypillisesti oma sisäryhmä nähdään lähtökohtaisesti myönteisessä valossa ja ulkoryhmää kuvaillaan hyvin negatiivisin määrein. Omaan sisäryhmään liitetään lähtökohtaisesti positiivisia ominaisuuksia kuten rationaalisuus, oikeudenmukaisuus, edistyksellisyys ja rohkeus. Vapaa-ajattelijoiden sosiaalinen identiteetti peilautuu vahvan erottautumisen kautta jännitteisessä suhteessa uskontoihin ja uskonnollisiin ihmisiin. Kirjoituksista paikantuvia sosiaalista identiteettiä rakentavia puhetyyppejä ovat ateismin määritelmää ja vapaa-ajattelijoiden omaa maailmankatsomusta reflektoiva määrittelypuhe, sisäryhmän yhtenäisyyttä ja jäsenten aktivoimista tavoitteleva motivaatio- ja opastuspuhe sekä ulkoryhmälle ja laajemmalle erityisyleisölle, erityisesti ns. tapaluterilaisille suunnattu logosta heijasteleva vakuuttamispuhe. Toistuvia kirjoittajien käyttämiä retorisia keinoja ovat puheen ethokseen kytkeytyvä auktoriteettitaktiikka ja pathoksesta ammentava tunteisiin vetoaminen sekä kärjistäminen ja liioittelu. Erityisesti tarinallisuus ja henkilökohtaiset kertomukset olivat tyypillisiä tapoja vedota lukijan tunteisiin.

Tutkielman tehtävänä on selvittää jumalallisen auktoriteetin (auctoritas divina) ja ihmisen järjen (ratio) välinen suhde Augustinuksen tietoteoriassa. Päälähteinä käytetään kolmea Augustinuksen varhaistuotannon manikealaisvastaista teosta De moribus ecclesiae catholicae et de moribus manichaeorum, De vera religione ja De utilitate credendi. Tutkielman metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimustehtävä sisältää alakysymyksiä: Kuinka käsitepari auktoriteetti - järki suhteutuu käsitepariin uskominen (credere) - ymmärtäminen (intellegere)? Mitkä ovat järjen kyvyt, rajat ja tehtävät? Mikä on auktoriteetin tehtävä ja miksi auktoriteetteja tarvitaan? Missä määrin päälähteiden välillä on eroja? Luvussa 2 tarkastellaan sitä uskonnollis-filosofista taustaa, jonka kautta Augustinuksen käsitys auktoriteetin ja järjen suhteesta tulee ymmärrettäväksi. Vaikka Augustinus liittyykin uskon ja ymmärryksen suhteen varhaiskristilliseen traditioon, ei hänen käsitystään voida ymmärtää irrallaan platonilaisesta ja uusplatonilaisesta tietoteoriasta. Augustinuksen tietoteoria muotoutui myös vastauksessa skeptisismiin ja manikealaiseen pseudo-rationalismiin. Pääluvuissa 3, 4 ja 5 käsitellään Augustinuksen käsitystä auktoriteetin ja järjen suhteesta siten, että kussakin pääluvussa keskitytään yhteen päälähteeseen. Loppukatsauksessa (luku 6) kootaan yhteen tutkimuksen tulokset. Augustinuksen klassisesta roomalaisesta kirjallisuudesta lanseeraama käsitepari auktoriteetti - järki liittyy läheisesti toiseen käsitepariin uskominen - ymmärtäminen. Usko perustuu auktoriteettiin ja ymmärrys järkeen. Niin kuin usko edeltää ymmärrystä (credo ut intelligam), samoin auktoriteetti edeltää uskoa. Mutta toisaalta myös ymmärrys edeltää uskoa siinä mielessä, että on ymmärrettävä auktoriteetin ilmoittamat väitelauseet, jotta usko tulisi mahdolliseksi. Tietyssä mielessä myös järki edeltää auktoriteettia, sillä järki arvioi, kuka on uskomisen arvoinen. Ilman auktoriteettiin perustuvaa uskoa ihminen kykenee järjen avulla tajuamaan ainakin yhden totuuden, nimittäin sen, että kaiken epäileminen on mahdotonta. Radikaaleinkin epäilijä on varma ainakin siitä totuudesta, että hän epäilee. Augustinus antaa toisinaan ymmärtää, että ilman auktoriteettia voidaan käsittää myös Jumalan olemassaolo. Toisinaan hän taas opettaa, että tieto Jumalan olemassaolosta perustuu jumalalliseen auktoriteettiin. Ihmisen järki on rajallinen kahdessa mielessä. Ensinnäkin se ei kykene saavuttamaan varmaa tietoa aistimaailman ajallisista asioista. Varma tieto eli ymmärrys kohdistuu vain ikuisiin ja intelligiibeleihin totuuksiin. Toiseksi ihmisen järki on osallinen syntiinlankeemuksesta niin, että totuuden tavoittaminen tulee lopulta mahdottomaksi ilman auktoriteettia. Jumalallinen auktoriteetti on Augustinuksen mukaan Kristuksessa, Raamatussa ja katolisessa kirkossa. Jumalallinen auktoriteetti ilmoittaa pelastushistorian totuudet, joiden kautta ihmisen mieli puhdistuu ja kykenee kohoamaan kohti ikuisia jumalallisia totuuksia. Jumalallisen auktoriteetin ilmoittamat ikuiset totuudet ovat luonteeltaan sellaisia, että niihin on ensin uskottava, jotta ne voitaisiin myöhemmin ymmärtää (credo, quod intelligam). Auktoriteetin tehtävä on johdattaa järkeen ja järjen tehtävä on johtaa ymmärrykseen. Teoksen päälähteet opettavat pääsääntöisesti samalla tavalla käsillä olevasta aiheesta. De moribuksessa painopiste on tosin muita selkeämmin rakkaudessa: rakkaus johtaa tietoteoreettiseen täyttymykseen. De vera religionessa on vahvimpana ajatus luonnollisesta jumalatuntemuksesta. De utilitate credendi keskittyy voimakkaimmin auktoriteettiuskon puolustamiseen. Päälähteiden painotuserot johtuvat niiden erilaisesta luonteesta.