Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Palo, Lauri (2022)
    Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan Jumalan varjelus ja johdatus -alaosaston virsien uskonnollista mielikuvamaailmaa. Käytän työssäni Matti Hyrckin suhteessaolon perusmielikuvien teoriaa paljastamaan erilaisia virsiin sisältyviä jumalakuvan ja jumalasuhteen muotoja. Virret ovat kirkon jumalanpalvelusmusiikin päämuoto, mutta myös merkittävä osa suomalaista kulttuuria. Vuosina 2010–2014 toteutetun virsitutkimushankkeen tuloksena on kuluneen kymmenen vuoden aikana tuotettu runsaasti uutta suomalaista virsitutkimusta. Nykyisin käytössä oleva virsikirja hyväksyttiin kirkolliskokouksessa helmikuussa 1986 ja otettiin käyttöön seuraavana adventtina. Sen alaosasto Jumalan varjelus ja johdatus -sisältää 24 virttä. Hyrck esitti suhteessaolon perusmielikuvien teorian osana väitöskirjatutkimustaan Mielen kuvat Jumalasta. Sen teoreettisina taustavaikuttajina ovat Sigmund Freud, Melanie Klein, W.R.D. Fairbairn sekä W.R. Bion. Teoria on eräänlainen objektisuhdeteoreettinen tyyppiluokitus, jonka avulla voidaan tarkastella tapoja, joilla sisäinen subjekti ja objekti ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Teorian mukaan sisäisessä maailmassa on viisi objektia, Houkuttaja, Hallitsija, Vetäytyjä, Vaatija ja Parantaja, ja ne saavat useimmiten Jumalan roolin. Ihmisen roolin omaksuvat puolestaan sisäiset subjektit Riippuvainen ja Itseriittoinen. Sisäisen maailman objekti-subjekti -pari voi muodostaa keskenään hyvin erilaisia vuorovaikutussuhteita. Tutkimuksen perusteella virsistä oli löydettävissä kaikki Hyrckin esittämät jumalarepresentaatiot ja niiden edustamat jumalasuhteen muodot. Ne esiintyivät osin päällekkäisinä. Dominoivaksi jäi jumalakuva, johon oli integroitunut Hallitsijan ja Vaatijan hahmot. Virsikirjan alaosaston Jumalan varjelus ja johdatus jumalakuva ja jumalasuhde muodostuvat näin ollen Hyrckin määrittelemän mustavalkoisen mielentilan mielikuvista käsin.
  • Hyvärinen-Hellberg, Eija (2017)
    Eksegeettisen tutkimuksen kohteena ovat Ugaritin tekstien Baal ja Anat -kertomussikermä ja Vanhan testamentin psalmit 74 ja 77. Tekstien sisältämiä viittauksia kaaokseen, jonka epiteettinä ovat meri, lohikäärme, Leviatan tai Lotan, joet ja virrat sekä suuret vedet, analysoidaan laaja-alaisen synkronisen tutkimuksen, narratiivisen ja ikonografisen menetelmän keinoin. Tekstit analysoidaan historialliskriittisin, diakronisin menetelmin. Analyysin tuloksia peilataan Levantin, muinaisen Orinetin kulttuureiden kuva-aineistoon pronssi- ja rautakauden ajalta. Merkityksiä peilataan myös sosio-ekonomiseen ympäristöön. Mesopotamian valtakuntien sinettien ja sylintereiden kuvakieltä samoin, kuin arkeologisten yksittäisten esineiden kantamia merkityksiä liitetään tekstiin. Kuvallisena aineistona on Frankfortin sinettejä käsittelevä tutkimus ja Keelin teostensisältämä kuva-analyysi. Tutkimuksen fokus on kysymyksessä, avaako kuvakieli tekstin merkityksiä ja luoko se uusia tutkimusnäkökulmia. Ras Shamran mytologisten, Baalia ja Anatia käsittelevien tekstien tutkimuksen fokus on meren jumaluuteen Yammiin personifioitu kaaos, elämää tuhoava voima. Hänen suhdettaan peilataan luojajumala Eliin ja myrskyn ja hedelmällisyyden jumalaan Baaliin. Esille tulee arkaaisen ihmisen maailmankuva ja kognitiivinen prosessi sellaisena kuin se kuvissa ilmenee. Tekstien merkityksen löytämiseksi niiden sisältöön sovelletaan Dumezilin sosiaalista teoriaa. Teorian sovellus nojaa Langin siitä tekemään tulkintaan. Hän luokittaa jumaluuden ilmenemismuodot hierarkiseksi, kolmiportaiseksi pantheoniksi, joka peilaa yhteiskunnan eriytynyttä sosiaalirakennetta. Tutkimus etsii Ugaritin mytologisten tekstien ja psalmitekstien” sitz im lebeniä”. Onko psalmien tekstikohdissa kaikuja Ugaritin tekstien mytologisista hahmoista nhr, lotan, seitsenpäinen lohikäärme ja kiemurtava käärme? Työ esittelee Løgstrupin analyysin ihmisenä olemisen alkukantaisista ilmaisuista, jotka ilmenevät myötätunnon, nöyryyden, rakkauden, surun ja toivon ilmauksina. Se tarkastelee kaaoksen ilmenemisen muotoja vihaa, kateutta ja mustasukkaisuutta. Psalmien kyyhkyskuvan ja tekstien pyhän kohtaamisen kuvauksissa tutkin, mitä ne merkitsevät yksilölle ja yhteisölle. Lyhyesti voi Ugaritin tekstien fokuksen olevan jumaluuksien maailmassa ja kultissa, kun taas psalmeissa fokus on inhimillisen ja jumalallisen dialogissa. Kohtaamisen merkitys todentuu elämää kannatteleven voimien ilmaisussa trauman kokeneessa yhteisössä.
  • Kuvaja, Anne (2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan 38 suomalaisen tuon- ja tämänpuoleisuuden kokemuksia läheisten ja osin hoidettavien ihmisten kuolemien äärellä noin 70 vuoden ajalta. Teoreettisena taustana esitetään erityisesti uskontososiologi Tony Walterin näkemykset kuoleman kolmesta ideaalityypistä ja aikakaudesta. Tutkimusaineistona käytettiin Kuolema, menetys ja muisto -nimistä kirjoitusaineistoa, joka analysoitiin ja tulkittiin pääosin narratiivisen ja osin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimusaineistosta muodostettiin neljä kokemuksellisesti toisistaan poikkeavaa kategoriaa. Traditionaalisen uskonnollisuuden piiriin kuuluvat informantit sitoutuvat pääosin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon perinteisiin käsityksiin uskosta ja kuolemanjälkeisestä elämästä, ja kuolema on monille heistä tuttu vieras jo lapsuudesta alkaen. Kokemuksissa painottuu ehtoollisen nauttimisen ja anteeksiannon merkitys kuoleman edessä, ja useat informantit kokivat kuolinhetkellä tai vainajaa katsottaessa pyhyyden kokemuksia ja antoivat ruumiille hengellisiä merkityksiä. He painottavat, että spiritismiä tulee karttaa. Uskonnollisten kokemusten rinnalla kulkevat kansanuskoa kuvastavat kokemukset erityisesti linnuista kuoleman enteinä ja viestintuojina vainajilta. Ekstrateistisen spirituaalisuuden keskeisenä piirteenä on koettu yhteys vainajien ja henkimaailman kanssa. Kokemusulottuvuus sisältää kuolemaan yhdistettyjä valoilmiöitä, intensiivisiä unia, enkelien läsnäolon kokemuksia, telepaattisen yhteyden tuntemista sekä monimuotoisia ennekokemuksia, joihin saattaa liittyä mystisiä piirteitä ajan pysähtymisestä ja varmasta tietämisestä. Voimakkaimmillaan kokemukset ilmenevät spiritisminkaltaisena vuorovaikutuksena vainajien kanssa. Sekulaarissa spirituaalisuudessa painottuu elämän spiritualiteetti, jossa kuolemaa peilataan suhteessa vainajan tai omaan elämään, kuten antamalla sille henkisen rikastumisen merkityksiä. Kirjoituksista tulee esille omia, ekspressiivisiä kuolemanrituaaleja, joista merkittävimpiä ovat eroottisen laulun laulaminen ruumiille, maalliset kuoleman juhlat ja kuolemasta puhdistautumisen rituaali. Kokemukset ilmaistaan usein runojen, kirjallisuuden ja populaarimusiikin avulla, ja kuolleen hengen katsotaan kulkevan yksilön, perheen, suvun ja työyhteisön muistoissa mukana. Sekulaarissa naturalismissa läheisen kuolema näyttäytyy karuna ja osin pelottavana ruumiillisena ja biologisena tapahtumana, jonka jälkeen ei katsota olevan mitään. Tunneilmaisu on niukkaa ja osin keskitytään ainoastaan läheisen sairaanhoitoon. Kuolevaa ihmistä ja ruumista kuvataan osin inhorealistisin ilmauksin. Kuolleiden muistelu saa jossain määrin sekulaariin spirituaalisuuteen yhdistyviä piirteitä. Tutkitut suhtautuvat uskontoon kielteisesti tai sillä ei ole heille merkitystä. Traditionaalinen uskonnollisuus muistuttaa vanhoja kansanuskomuksia lukuun ottamatta Walterin näkemyksiä traditionaalisen kuoleman ideaalityypistä, kun taas ekstrateistisen ja sekulaarin spirituaalisuuden kokemukset osoittavat postmodernin kuoleman aikakauden uushenkisiä ja osin esoteerisia elementtejä. Sekulaari naturalismi ilmentää kuoleman modernia aikakautta kärjistetyllä tavalla. Traditionaalisen uskonnollisuuden mukaiset kristilliset kokemukset näyttävät kokonaisvaltaisesti toteutuvan 1960-luvun yhteiskunnallisten muutosten jälkeen enää konservatiivisilla kristityillä, kun taas postmodernit kokemukset vaikuttavat sijoittuvan 2000-2010 -luvuille. Tulokset osoittavat, että kokija tarkastelee maailmankatsomuksensa kehyksen läpi kuolevaa ihmistä, ruumista sekä kaikkia kuoleman tapahtumia, ja antaa kokemuksilleen merkityksiä ympäröivästä kulttuurista käsin. Poikkeuksena ovat läheisten vainajien läsnäolokokemukset, joita sisältyy kaikkiin kokemuskategorioihin. Tämä vahvistaa aiempaa tutkimustietoa siitä, etteivät kokemukset yhteydestä kuolleisiin läheisiin liity kokijoittensa maailmankatsomukseen ja muihin taustatekijöihin.
  • Sarento, Vili (2015)
    Tutkielmassa selvitetään katolisen teologin Hans Urs von Balthasarin käsitys ristin teologiasta teoksessa Theologie der Drei Tage. Ristin teologian käsitettä tarkastellaan ensiksikin suhteessa kohdehenkilön muuhun teologiseen ajatteluun. Tärkeämpi näkökulma on ristin merkitys osana pelastushistoriallista ilmoitusprosessia eli Kristuksen inkarnaatiota, ristinkuolemaa ja ylösnousemusta. Tähän liittyy ristin suhde Jumalaan ja kirkkoon. Tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi, jossa painottuu käsiteanalyysi. Lähdeaineistona on Balthasarin ristin teologian perusteos, joka muodostaa pohjan monille muillekin tämän käsittelemille teemoille. Tukena käytetään laajasti uutta tutkimuskirjallisuutta Balthasarin teologiasta. Ristin teologiasta ei ole merkittävää edeltävää tutkimusta. Ristin teologian käsite sisältää kaikki Kristus-tapahtuman osat inkarnaatiosta kirkon syntyyn. Risti on keskipiste ilmoitustapahtumassa, jonka tarkoitus on yhdistää ihmiskunta Jumalan elämään. Muu dogmaattinen teologia on ymmärrettävissä ainoastaan Kristus-tapahtumassa paljastuvan jumalallisen rakkauden valossa. Jumalallinen rakkaus on Kolminaisuudessa oleva itsensä lahjoittamisen tapahtuma, kenosis. Tämän ikuisen rakkauden tapahtuman perusteella Jumala voi lahjoittaa itsensä myös historiassa kuolemaan syntisten puolesta. Kristuksen tehtävä on siis toteuttaa Jumalan kenosis historiassa. Tämä tarkoittaa elämistä tavallisena ihmisenä ja Jumalan muodosta luopumista. Lisäksi se tarkoittaa jatkuvaa rakkaudellista itsensä antamista muiden ihmisten puolesta kuuliaisena Pyhän Hengen ohjaukselle. Tällä tavoin Kristuksen elämä on jatkuvasti inhimillistä ja jumalallista. Ristin ilmoituksen ydin on inhimillisen ja jumalallisen yhdistäminen. Abstraktilla tasolla voidaan sanoa, että jumalallinen todellisuus täydellistää inhimillisen todellisuuden ja ylittää sen. Siksi ihmisen on mahdotonta täysin selittää Jumalan toimintaa ristillä oman ymmärryksensä mukaan. Jumala lisää ristillä jotain ihmisen todellisuuteen ja syntiseen elämään, joka päättyy kuolemaan. Konkreettisella tasolla tämä tarkoittaa pelastusta Kristuksessa, kun hän nousee ylös kuolleista ylittäen inhimillisen kuoleman ja synnin muurin. Perusta tälle on Kristuksen jatkuva ihmisyys ja jumalallinen rakkaus. Niiden vuoksi hän on solidaarinen ihmisten kanssa ja kuitenkin ylittää ihmisen todellisuuden rakkaudessa. Pelastus perustuu siis solidaarisuuden ja itsensä ylittävyyden rajapintaan, jossa ihmisyys yhdistetään Jumalaan. Kristuksen ylösnousemus on inhimillisen elämän ja kuoleman rajojen jättämistä taakse ja siirtymistä eskatologiseen Hengen todellisuuteen, mikä on objektiivinen perusta kirkon uskolle. Usko syntyy ylösnousseen kohtaamisessa, kun ihminen tempautuu osalliseksi Kristuksen kenosiksesta rakastamaan ja kärsimään muiden puolesta. Siten kirkko on Kristuksen ruumis sakramentaalisesti. Risti on inhimillisen ja jumalallisen yhdistämistä. Siksi se liittyy Jumalan ja maailman suhteeseen ja on trinitaarista. Se liittyy myös Balthasarin ymmärrykseen armon ja luonnon suhteesta ja siitä, miten luomakunta heijastaa Jumalan kauneutta. Samalla risti on kristologinen, koska inhimillinen yhdistetään Jumalaan Jeesuksessa. Ristin ensisijainen merkitys on lisäksi eksistentiaalinen ja soteriologinen. Se ei ole abstrakti käsitys Jumalasta tai synnistä vaan selvitys siitä, miten Jumala käytännössä pelastaa ihmisen pahasta ja yhdistää tämän todelliseen elämäänsä rakkaudessa.
  • Vaarala-Saarenpää, Erja (2020)
    Käsittelen tutkielmassani Helsingin seurakuntayhtymässä koulutettujen ja vapaaehtoisten saattajien kokemuksia kuolevan tukena saattohoidossa. Saattohoidolla tarkoitetaan kuolevan ihmisen elämän loppuvaiheen hoitoa. Vapaaehtoisia saattajia on tutkittu melko vähän Suomessa, jossa saattohoito kulttuuri on verraten nuorta. Pohjois-Amerikassa, Britanniassa, ja monissa muissa Euroopan maissa kuolevia potilaita hoidetaan saattohoito keskuksissa, joiden ympärille on kehittynyt myös tutkimusta ja koulutusta. Saattohoidon ajatuksena on hoitaa kuolevaa ihmistä kokonaisvaltaisesti, johon muun muassa YK, Euroopan unioni ja Suomessa sosiaali- ja terveysministeriössä toimiva valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE ovat kiinnittäneet huomiota ja antaneet suosituksena. Näiden kaikkien suositusten tavoitteena on edistää kuolevien ihmisten ja heidän omaistensa kokonaisvaltaista tukemista. Tutkimustani varten haastattelin seitsemää tuettua vapaaehtoista, joilla on ollut vähin-tään yksi saatettava tai jotka toimivat haastatteluhetkellä saattajina. Toteutin tutkimuksen teemahaastatteluna, josta saatua aineistoa analysoin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Koska tutkimukseni on aineistolähtöinen, se on sidottu löyhästi eri teorioihin, kuten kriisiteoriaan, teoriaan elämänhallinnasta ja vuorovaikutuksesta muun muassa. Ensimmäisessä tulosluvussa neljä avaan taustaa tutkimukselleni, jossa pohdin saattajien motivaatiota sekä heidän rooliaan ja tehtävässä tukemista. Luvussa viisi keskityn saattajien kokemukseen sairaudesta ja kriisistä, sekä spiritualisuuden merkityksestä saattohoidossa. Samassa luvussa tarkastelen myös, miten vapaaehtoiset kokevat puheen kuolemasta ja sen puheeksi ottamisen. Viimeisessä tulosluvussa avaan saattajien kokemuksia kohtaamisesta saattohoidossa. Tämä tutkimuksen mukaan vapaaehtoisten saattajien tehtävästä piirtyy monipuolinen ja haastava kuva. He kokevat tehtävänsä myös merkitykselliseksi niin potilaille kuin itselleen. Saattajien kokemuksen mukaan Suomessa vallitsee edelleen kuoleman kieltävä kulttuuri, joka vaikuttaa kuoleman sairaan ihmisen kohtaamiseen. Vapaaehtoinen voi olla yksinäiselle, sairaalle ihmiselle linkki ulkomaailmaan ja side yhteisöön. Saattajien keskeisinä tehtävinä on emotionaalisen, sosiaalisen ja spirituaalisen tuen tarjoaminen elämän loppupuolta elävälle ihmiselle. Niin omaisten, kuin hoitohenkilökunnankin voi olla vaikea asettua kuolevan vierelle, tästä syystä saattajat olivat toisinaan ainoita, joille potilaat saattavat puhua mieltä askarruttavista asioista. Vapaaehtoiset tarjoavat toisenlaista tukea, verrattuna omaisiin tai hoitohenkilökuntaa ja tekevät sellaista, mitä kukaan muu ei välttämättä tee. Vapaaehtoiset saattajat on nähtävä voimavarana, jota tämä yhteiskunta ja meistä jokainen voimme vuorollamme tarvita.
  • Kähkönen, Anna (2017)
    Tutkimuksessa selvitetään psykoanalyytikko Pirkko Siltalan käsitystä kuolevan luovuudesta. Tutkimuksen kohteena ovat luovuuden edellytykset sekä ilmenemistavat. Lisäksi selvitetään hengellisyyden/uskonnollisuuden osuutta Siltalan kuolemaa koskevassa ajattelussa. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään Donald Winnicottin näkemystä luovuudesta. Siinä luovuus nähdään hyvään varhaiseen vuorovaikutukseen pohjautuvana ilmiönä ja kaikille ihmisille ominaisena potentiaalisena ulottuvuutena. Aineistona on 12 kappaletta Siltalan kirjoituksia, jotka käsittelevät kuolemaa. Kirjoitukset kattavat Siltalan kuolemaa koskevan ajattelun 1970-luvulta 2010-luvulle asti. Tutkimusmenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimuksesta selvisi, että luovuus edellyttää kehityksellisestä näkökulmasta symbolisaatio-kyvyn kehittymistä, jonka puolestaan edellyttää riittävän hyvää varhaista vuorovaikutussuhdetta lapsen ja tämän hoitajan välillä. Omaan lähestyvään kuolemaan suhtautumisen näkökulmasta luovuuden ilmeneminen edellyttää ainakin jossain määrin kuoleman hyväksymistä ja siihen kytkeytyvään suruprosessiin antautumista. Luovuus liittyy kiinteästi merkityksen löytämiseen. Luovuuden ja eheytymisen suhde voidaan nähdä dynaamisena, jolloin luovuuden tavoittaminen johtaa eheytymiseen ja eheytyminen puolestaan edellyttää luovuuden tavoittamista. Edelleen tuloksina todetaan, että luovuus ilmenee useilla eri tavoilla: 1) Terapeuttisesti sävyttyneessä vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa luovuus ilmenee kehittyvänä kykynä sanoittaa omia tunteitaan, mielikuviaan ja ajatuksiaan. Vuorovaikutussuhteessa luovuus ilmenee myös kuolevan ruumiillisuuden kautta niin ruumiin muistiin tallentuneiden kokemusten työstämisen kautta kuin varhaislapsuutta muistuttavien regressiivisten tarpeiden heräämisenä suhteessa toiseen ihmiseen. 2) Myös unet ilmentävät kuolevan luovuutta: toisaalta auttaen työstämään erilaisia yksilölle tärkeitä asioita ja toisaalta auttaen kuoleman hyväksymisessä. 3) Luovuus ilmenee myös kuolevan pyrkimyksenä kuolemattomuuteen. Kuolemattomuuden tunnetta tavoitellaan sekä elämänjälkien että kuolemanjälkeisestä muodostettujen mielikuvien kautta. Hengellisyyden ja uskonnollisuuden eksplisiittinen käsittely on Siltalan kuolemaa koskevassa ajattelussa marginaalissa, mutta ei-uskonnollisena mielletty hengellisyys sisältyy Siltalan ajatteluun implisiittisesti esimerkiksi näkemyksessä toisen ihmisen ja merkityksen etsimisen tärkeydestä kuolevalle. Siltalan luovuutta koskevan ajattelun voidaan nähdä tulevan lähelle hengellisyydestä esitettyjä määritelmiä. Siltalan käsitys subliimista paljastaa, että pyhän kokemus ilman suoranaista kytkentää transsendenttiin nähdään luonnollisena osana ihmisen kokemusmaailmaa oman kuolemansa läheisyydessä.
  • Puolanne, Sini (2021)
    Sanomalehtien kuolinilmoituksilla on ollut perinteisesti tärkeä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Kuolinilmoituksilla viestitään läheisen poismenosta mutta ne voivat myös toimia kutsuna hautajaisiin tai välittää kiitoksen niille, jotka ovat edesmenneen muistamiseen osallistuneet. Suomalainen uskonnollinen kenttä on muuttunut 1980 – luvulta 2010 – luvulle tultaessa, mikä saattaa näkyä myös lehtien kuolinilmoituksissa. Tutkielmassani tarkastelenkin, kuinka Helsingin Sanomissa julkaistut kuolinilmoitukset ovat muuttuneet vuodesta 1980 vuoteen 2015. Tutkin kuolinilmoituksista kahta asiaa: kuolinilmoitusten symboleita ja kuvia, sekä sitä, onko ilmoituksessa kerrottu julkisesti esimerkiksi siunaus- tai muistotilaisuuden paikkaa ja ajankohtaa, eli toimiiko kuolinilmoitus julkisena kutsuna vähintään yhteen hautajaistilaisuuteen. Aineiston analyysi on suoritettu luokittelun keinoin. Tutkimusaineiston kuvat on luokiteltu kolmeen laajempaan kategoriaan sekä useampaan alaluokkaan. Aineiston kuolinilmoitukset on myös luokiteltu kolmeen kategoriaan sen mukaan, sisältääkö ilmoitus kutsun vai ei. Aineiston ylivoimaisesti yleisin symboli oli latinalainen risti. Latinalaisen ristin suosio kuolinilmoituksissa kuitenkin laski aineiston alkuvuodesta: vuoden 1980 kuolinilmoituksissa 93 prosenttia kuvista sisälsi latinalaisen ristin, mutta vuonna 2015 määrä on laskenut 83 prosenttiin. Kutsujen osalta aineistossa oli löydettävissä selkeitä muutoksia: Vuoden 1980 aineistossa 49 prosenttia kuolinilmoituksista sisälsi kutsun, mutta vuoteen 2015 tultaessa määrä oli pudonnut 18 prosenttiin. Kuolinilmoitusten symbolien ja kuvien tasolla muutokset ovat maltillisempia, mutta niistä on nähtävissä samanlaisia muutoksia kuin yhteiskunnassa: esimerkiksi luterilaisten symbolien väheneminen heijastelee luterilaisen kirkon jäsenmäärän laskua, maahanmuuton lisääntyminen ja uskonnollisen kentän monimuotoistuminen taas näkyy uusien uskontokuntien symbolien nousuna aineistossa. Myös uskonnottomien kuvien nousu saattaa heijastella yhteiskunnan maallistumista ja kasvavaa uskonnottomuutta, tai vaihtoehtoisesti uskonnottomat kuvat saattavat olla osoitus esimerkiksi uskonnon yksityistymisestä, haluttomuutta tuoda yksilön uskonnollista vakaumusta julkiseen tietoon.
  • Enckell, Kimmo (2016)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää Jarl Hemmerin teoksessa ilmeneviä pappiskuvia kahden pappishahmon kautta. Selvitän, mitä teemoja teos pitää sisällään eli miten Hemmer pappiskuvaansa rakensi. Tutkin myös, miten kirjailijan pappiskuvaukset vastaavat tutkimuskirjallisuuden esille tuomaa kuvaa. Tutkimusmetodinani on teoksen toistuva lähiluku, jolla pyrin havaitsemaan ne seikat, joista Hemmer pappiskuvaansa rakentaa. Vertaan esiin nousseita teemoja muihin lähteisiin sekä kirjallisuuteen. Keskeisenä lähteenä on Hennalan punavankileirin kasvatusjohtajan Yrjö Alasen kirje kasvatuspäällikkö Hannes Sjöblomille vuodelta 1918. Marianne Nordmanin tutkimus Stil och struktur i Jarl Hemmers En man och hans samvete tuo tutkimukselleni olennaista biografista tietoa kirjailijasta. Muusta tutkimuskirjallisuudesta nostan esille Eva Fjellanderin tutkimuksen Myndighetsperson, själasörjare eller driftkucku – En studie av prästgestalter i svenska romaner 1809–2009 sekä Thomas Ekin tutkimuksen Ljuset har djup – Jarl Hemmer och idyllen. Jarmo Nieminen on toimittanut teoksen Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa – sotasurmat 1917–1918. Kyseinen teos antaa tutkimukseni kannalta olennaista tietoa Suomenlinnan punavankileiristä. Tutkimuksen ensimmäisessä pääluvussa käsittelen Hemmerin pappishahmojen Samuelin ja Hastigin tietä papiksi. Äidittömäksi jäänyt Samuel on talonpoika Pohjanmaan rannikolta, äkkipikainen ja negatiivisella itsetunnolla varustettu. Samuelin nuoruuden ystävä ja säätypappiperheestä tuleva Hastig on jo päättänyt omasta pappisurastaan ja näkee tehtäväkseen Jumalan löytämisen. Valmistuttuaan Samuel sijoittuu papiksi Uudenmaan rannikkoseudulle, kun taas Hastig työskentelee Helsingissä. Samuel ajautuu pitämänsä saarnan takia vaikeuksiin, koska hän intoutuu siinä epäkristillisiin näkemyksiin. Tuomiokapituli asettaa hänet virantoimituskieltoon ja hänestä tulee vapaa saarnaaja. Saarnatessaan sairaalassa Samuel tutustuu Essiin, yhteen prostituoiduista. Heidän välilleen kehittyy seksisuhde ja lopulta Samuel ajautuu Essin vuoksi väkivallan tekoon, josta hän saa vankeustuomion. Toisessa pääluvussa tarkastelen kirjailijan pappishahmoja työssään sodan ja rauhan aikana. Samuel vapautuu vankilasta, vaihtaa nimensä Broksi ja työskentelee Hastigin apupappina. Suomen sisällissodan lopussa Hastig toimii Suomenlinnan punavankileirin pappina ja Samuelista tulee hänen apulaisensa. Keskeisinä tutkimustuloksina Hemmerin pappiskuvauksessa voidaan havaita Samuelin edustavan talonpoikaiskulttuurista noussutta pappia, kun taas Hastig edustaa säätypapiston perintöä. Samuel on aluksi uskossaan epävarma, kun taas Hastigille se on heti itsestään selvä asia. Samuelin usko vahvistuu vähitellen, etenkin silloin, kun hän toimii sielunhoitajana heikompiosaisten parissa. Hän on pappi ja sielunhoitaja, jonka tie pappeuteen sekä oman uskonsa vahvistumiseen kulkee syvän itsereflektion ja ulkopuolisten auttajien, kuten Mathilda Wreden antaman avun kautta. Kirjailija sijoittaa hahmonsa erilaisiin papin tehtäviin: Samuelin langenneena pappina vankilan kautta punavankileirille ja Hastigin nuorkirkollisuuden edustajan tehtävistä samalle leirille kasvatusjohtajaksi. Se, miten kirjailijan hahmot reagoivat vankileirin tapahtumiin, näyttäytyy tutkimuskirjallisuuden ja -lähteiden valossa totuudenmukaiselta. Suomen sisällissodan syttyessä Hastig suree kansan vihanpitoa – hän ymmärtää sodan kumpaakin osapuolta. Samuelista taas nousee esille vahva pohjalaisuus, joka ilmenee vihana kapinaan noussutta osapuolta kohtaan. Näin kirjailija piirtää kuvaa oikeistolaisesta Samuelista ja vasemmistolaisesta Hastigista, vaikka hänen päähenkilöidensä poliittinen ulottuvuus jää melko ohueksi. Hemmer kuvaa sitä, miten Hastigin ja Samuelin alkuajan roolit kääntyvät päinvastaisiksi vankileirin olosuhteiden vaikutuksesta. Molemmat kieltäytyvät suorittamasta heille kuuluvia papin tehtäviä, ja Hastig pakenee leiriltä. Samuel jää leirille tekeytyen itse vangiksi ja toimii vankien keskuudessa sielunhoitajana. Hemmerin kuvauksen perusteella Samuelin usko vahvistuu ulkoisten tekijöiden paineessa, kun taas Hastigin ei. Kirjailijan pappishahmo Samuel on teoksen lopussa sinut omantuntonsa kanssa – hän on löytänyt uskonsa ja tehtävänsä pappina heikompiosaisten parista. Hän on hyvä paimen, oman inhimillisyytensä tiedostava ja hyväksyvä sielunhoitaja.
  • Saarinen, Katri (2016)
    Tämän pro gradu –tutkielman tutkimuskohteena ovat Vanajan nuorisokuorossa laulaneiden nuorten ja nuorten aikuisten kokemukset kuoroharrastuksestaan ja se, millaisia merkityksiä he harrastukselleen antavat. Kipinän tutkimuksen tekoon sytytti oma taustani kuorolaisena. Tutkimuskysymys tarkentui tutkimusprosessin edetessä käsittelemään kuorolaisten oppimiskokemuksia. Tutkimuksen teoriataustassa käsitellään kristillisen kasvatuksen periaatteita, James Fowlerin uskonnollisen kehityksen teoriaa sekä Etienne Wengerin käytäntöyhteisö-käsitteen ympärille rakentuvaa sosiaalisen oppimisen teoriaa. Käytäntöyhteisössä oppimiselle ovat tyypillisiä osallistumisen, yhteisön jäseneksi kasvamisen ja yksilön identiteetin kehittymisen prosessit. Tutkimus määrittyi sen kohdeilmiön perusteella laadulliseksi. Kokemusten ja merkitysten tutkiminen puolestaan ohjasi tekemään analyysia aineistolähtöisesti. Analysoin aineiston teemoittelemalla. Teemoittelun tuloksena jaoin kuorolaisten oppimiskokemukset kolmeen kategoriaan, joita ovat yksilölliset-, yhteisölliset- ja uskonnolliset oppimiskokemukset. Sekä kuoronjohtaja että kuorolaisten yhteisö nähdään tässä tutkimuksessa kasvattajan roolissa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kuoroharrastus on merkittävä kokonaisvaltaista hyvinvointia lisäävä tekijä kuorolaisten elämässä. Kuoroharrastus on parantanut vastaajien itsetuntoa ja kuorolaisuus on muodostunut tärkeäksi osaksi heidän identiteettiään. Vastaajien sosiaaliset taidot ovat parantuneet, he ovat oppineet ryhmässä toimimista ja saaneet valmiuksia opiskelua ja työelämää varten. Uskonnollisia oppimiskokemuksia tarkasteltaessa tulokset eivät olleet yhtä yksiselitteisiä. Osalle vastaajista kuoroharrastus ei ollut antanut uskonnollisia oppimiskokemuksia kun taas osan uskonnollisuutta ja hengellisyyttä kuoro oli tukenut merkittävästi. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että jatkuvasti lisääntyvän henkisen pahoinvoinnin ja individualismin ihannoinnin maailmassa panostaminen kuoron kaltaisiin yhteisöllisiin ja kulttuurisiin harrastuksiin on ensiarvoisen tärkeää.
  • Rantanen, Maija (2020)
    Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia, millaisia ovat polut lähetystyöntekijäksi, ja miten kutsumus niissä ilmenee. Viime vuosien aikana suomalaisten lähetystyöntekijöiden määrä on ollut tasaisessa laskussa, ja uusien lähetystyöntekijöiden rekrytoinnista on myös kannettu huolta. Tästä syystä on mielenkiintoista ja tärkeää tutkia sitä, miten nykyiset lähetystyöntekijät ovat päätyneet lähtemään lähetystyöhön. Kutsumus puolestaan on viimeisen vuosikymmenen aikana noussut työelämän tutkimuksessa suosituksi tutkimusaiheeksi, mutta sen määritelmästä ei olla päästy yksimielisyyteen, ja lisäksi kutsumuksen muodostumisen prosessi on jäänyt vähälle huomiolle. Kutsumusajattelulla on kristilliset juuret, ja tänäkin päivänä lähetystyöhön liitetään vahvasti ajatus kutsumuksesta. Tästä syystä on mielenkiintoista tarkastella juuri lähetystyöntekijöiden kokemuksia kutsumuksesta. Tutkimuksen aineisto on kerätty kirjoituspyynnöllä, joka lähetettiin viiden Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallisen lähetysjärjestön nykyisille sekä viiden vuoden sisällä kotimaahan palanneille lähetystyöntekijöille. Aineisto koostuu 36 kirjoitelmasta, ja se analysoitiin narratiivisella otteella aineistolähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen. Analyysin tuloksena lähetystyöntekijäksi vievistä poluista löytyi neljä vaihetta: ensimmäinen ajatus, kutsumuksen vahvistuminen ja lopullinen päätös, haasteet ja epäilyt sekä valmistautuminen ja työhön lähteminen. Lähetystyöntekijöiden kutsumus muodostui useimmiten pitkän ajan kuluessa, mutta ensimmäinen ajatus sijoittui useimmiten jo lapsuuteen tai nuoruuteen. Keskeisessä roolissa kutsumuksen muodostumisessa oli lähetysaiheiseen toimintaan osallistuminen sekä toisten ihmisten esimerkki ja rohkaisu. Lähetystyöntekijöiden kutsumuksesta analyysin tuloksena syntyi neljä kutsumuksen eri ulottuvuuksia kuvaavaa luokkaa: kutsumuksen lähde, kutsumuksen kohde, sisäinen kokemus kutsumuksesta sekä kutsumuksen universaalius. Näiden ulottuvuuksien kautta tarkasteltiin sitä, miten lähetystyöntekijät ymmärsivät kutsumuksen, sekä miten kirjoittajien omakohtaiset kutsumuksen kokemukset ilmenivät poluissa. Yleisimmin kirjoittajat ymmärsivät kutsumuksen Jumalalta tulevaksi kutsuksi johonkin tiettyyn tehtävään, ja poluissa kirjoittajien kutsumus ilmeni useimmiten juuri tähän Jumalan kutsuun ja tahtoon nojautumisena. Kutsumuksen kuvattiin myös ilmenevän muun muassa mielekkyyden kokemuksena, sisäisenä haluna, sitoutumisena sekä syvänä tietoisuutena siitä, että on itselle tarkoitetulla paikalla. Tämän tutkielman tulokset vahvistivat monia aiemmin lähetystyöhön hakeutumisesta ja kutsumuksen muodostumisesta saatuja tutkimustuloksia. Keskeisimpiä yhtymäkohtia olivat lyhytaikaisen lähetystyön merkitys, toisten ihmisten vaikutus sekä ylipäätään yhteys kutsumuksen alaan, tässä tapauksessa lähetystyöhön. Kirjoittajien kutsumuksen kokemukset sopivat hyvin tutkimuksissa paljon käytettyyn kutsumuksen kristillisestä taustasta kumpuavaan uusklassiseen määritelmään, jossa kutsumuksen katsotaan tulevan ihmisen ulkopuolelta ja kohdistuvan työhön, joka heijastaa yksilön maailmankuvaa. Tuloksien perusteella seurakuntien ja lähetysjärjestöjen tulisi panostaa erityisesti lasten ja nuorten lähetyskasvatukseen. Erityisen tärkeä rooli on myös nykyisillä lähetystyöntekijöillä, ja heidän tulisi jatkossakin vierailla eri ikäisille suunnatuissa tilaisuuksissa kertomassa työstään. Lähetystyöstä puhuttaessa olisi myös tärkeää tuoda esiin, ettei lähetystyöhön lähteminen vaadi yliluonnollista kutsumuskokemusta. Lähetysjärjestöjen on myös tärkeää edelleen tarjota monipuolisesti mahdollisuuksia lähteä lyhytaikaiseen lähetystyöhön.
  • Fellman, Trina (2021)
    Tutkielman aiheena on kuurojen matkapappi rovasti Otto Akseli Myyryläisen (1886–1961) ura ja elämä. Tutkielma on kvalitatiivinen ja kuuluu kirkkohistorian tutkimuksen alaan. Näkökulma on toimijakeskeinen, biografinen ja mikrohistoriallinen. Tutkimuskysymykseni ovat Miten hän toteutti matkapapin virkaa? Miten hän edisti kuurojen asemaa yhteiskunnassa? Minkälaisena hänet koettiin ihmisenä? Miten hän toteutti kristinuskon sanomaa? Lisäksi tarkastelen tutkielmassani, miten hänestä tuli kuurojenpappi ja millaista oli toimia kuurojenpappina tuolloisessa yhteiskunnassa. Primäärilähteinä on aikaisemmin julkaisematonta haastattelumateriaalia. Primäärilähteisiin kuuluu myös erilaiset arkistomateriaalit, kuten kirjeet, pöytäkirjat ja sanomalehdet. Muina lähteinä tutkielmassa on käytetty niin kuurojen historiaa käsitteleviä teoksia ja tutkimuksia kuin Suomen historiaa kuvaavia teoksia. Rovasti Otto Akseli Myyryläinen (1886–1961) teki elämäntyönsä kuurojenmatkapappina. Hänen keskeisimmät työnantajansa toimiessaan Itä-Suomen kuurojenpappina vuosina 1917–1958 olivat Savonlinnan hiippakunta, Viipurin Hiippakunta sekä Mikkelin hiippakunta. Hänen toiminnassaan keskeisessä roolissa oli kuurojen aseman parantaminen. Hän oli mukana vaikuttamassa kuurojen avioliittokiellon lieventämisessä sekä vanhainkotiasian eteenpäin viemisessä. Käytössä olleiden aineistojen valossa käy ilmi, että Otto Myyryläinen nähtiin ajassaan poikkeuksellisena hahmona. Joissain teoksissa hänet esitetään jossain määrin negatiivisesti. Kuitenkin aineistoista ilmeni että, Otto Myyryläisen identiteetissä keskeiseksi nousee kristilliset arvot ja että häntä arvostettiin. Hänen toimintansa ytimessä oli aito lähimmäisen rakkaus, joka toimi eteenpäin vievänä voimana.
  • Andersson, Katarina (2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan ikonimaalareiden antamia merkityksiä ikonin katseelle ja heidän kokemuksiaan nähdyksi tulemisesta. Empiirinen aineisto on kerätty tammi- toukokuussa 2014 kahdelta eri ikonimaalauskurssilta. Aineisto koostuu 15 ikonimaalauksen harrastajan vastauksesta, yhdestä asiantuntijahaastattelusta sekä osallistuvan havainnoinnin yhteydessä laaditusta kenttäpäiväkirjasta. Puolet vastauksista on teemakirjoituksia ja puolet teemahaastatteluja. Tutkittavista 14/ 16 ei ole ortodokseja. Aineiston analyysissä on hyödynnetty teemakirjoituksen runkoa. Tutkittavien antamia vastauksia peilataan uskontotieteilijä David Morganin näkemyksiin katseesta ja uskonnollisen kuvataiteen tehtävistä sekä psykoanalyytikko Erik Eriksonin kehityspsykologisen teorian käsitykseen vastavuoroisen katseen merkityksestä yksilönkehitykselle. Myös ortodoksinen ikoniteologia kulkee mukana analyysissa. Analyysi jakautuu kolmeen osaan. Tutkimuksen ensimmäisessä analyysiluvussa käsitellään ikonin ja ikonimaalauksen merkitystä tutkittaville. Aineiston perusteella merkitykset jaetaan uskonnolliseen, henkilökohtaiseen ja sosiaaliseen merkitykseen. Ikonin uskonnollinen merkitys rakentuu tutkittavien kuvauksissa suurelta osin ortodoksisen teologian varaan. Suhde ortodoksisuuteen on ajoittain kuitenkin ristiriitainen; tutkittavat ovat hyvin perehtyneitä ortodoksiseen teologiaan, mutta kokevat joissakin tilanteissa tarpeelliseksi ortodoksisesta perinteestä erottautumisen. Oman itsen ilmaiseminen värien ja aiheen valinnan kautta on tärkeää, samoin kuin jatkuva kehittyminen paremmaksi maalariksi. Ikonimaalauksen sosiaalinen merkitys ilmenee tutkittavien kertomuksissa läheisille maalatuista ja lahjoitetuista ikoneista. Toisen luvun teemana on ikoni ja katse. Ensin pohditaan ikonia katseen kohteena, minkä jälkeen siirrytään tarkastelemaan ikonin katsetta ja kokemusta nähdyksi tulemisesta. Kaikki tutkittavat kuvaavat ikonin katselua hyvin postiiviseksi kokemukseksi; ikonin katsominen merkitsee rauhaa, levollisuutta, hartautta ja iloa. Myös ikonin katse määritellään tärkeäksi. Tutkittavien mukaan tärkeintä ikonin katseesa on lempeys, hyväksyntä ja lohduttavuus. Ikonin katse on tutkittavien mukaan vuorovaikutteinen mahdollistaen yhteyden luomisen ja kommunikoinnin ikonissa kuvatun pyhän kanssa. Tutkittavistani 10/16 liittää ikoniin kokemuksen nähdyksi tulemisesta. Tätä kokemusta kuvataan erittäin merkitykselliseksi. Suosikki- ikoneikseen tutkittavat nimeävät erityisesti Jumalanäidin ja Kristuksen ikonit. Molemmissa ikoneissa tulee olla lempeä ja hyväksyvä katse. Kolmannen luvun keskiössä on ajatus ikonimaalauksen voimauttavasta vaikutuksesta. Tutkittavien kertomuksissa korostuvat ikonimaalauksen yhteydessä koetut positiiviset kokemukset ja mielikuvat. Ikonimaalauksen voimauttavuutta tarkastellaan Eriksonin teorian pohjalta sekä Miina Savolaisen Voimauttavan valokuvan menetelmän keskeisiä ajatuksia hyödyntäen. Tutkielmassa käytetyn teoreettisen viitekehyksen pohjalta esitetään, että ikonimaalaus on voimauttavaa, koska ikonin katseessa kehollistuu kristinuskon keskeinen sanoma anteeksiannosta ja hyväksynnästä, jonka lisäksi se palvelee yksilönkehitykseen pohjautuvaa tarvetta nähdyksi tulemisesta ja rakastavan katseen kohteena olemisesta.
  • Hakala, Elisa (2021)
    Tämän tutkielman aihe on kristillinen ihmiskäsitys, eli teologinen antropologia. Kristillisten kirkkojen ihmiskäsitys perustuu hyvin yhteneväisesti ymmärrykseen siitä, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisuuteensa. Ihmisen lankeemus rikkoi tämän yhteyden, mutta Kristuksen inkarnaatio, sovitustyö ja ylösnousemus korjasivat särkyneen yhteyden, ja ihmiselle avautui uusi mahdollisuus elävään yhteyteen Luojansa kanssa sekä pelastus synnin ja kuoleman vallasta. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon kolmannet teologiset neuvottelut pidettiin Järvenpäässä lokakuussa 1991. Neuvottelujen toisen asiakokonaisuuden otsikko oli ”Kirkkojemme ihmiskäsitys ja nykyaika”. Tarkastelen päälähteitteni, Järvenpäässä käydyn dialogin tiedonannon ja esitelmien, valossa kirkkojen ihmiskäsityksiä ja niissä ilmeneviä mahdollisia eroavaisuuksia. Hahmottelen näiden dokumenttien näkemyksistä nousevaa luterilaista ja ortodoksista ihmiskäsitystä, sekä niiden kohtaamia haasteita silloisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Peilaan lähteitä myös lokakuussa 2015 pidetyn suomalaisen luterilais-ortodoksisen dialogin 25-vuotisjuhlaseminaarin vastaaviin teksteihin, pitäen silmällä sitä, ilmeneekö teksteissä uudenlaista ihmiskäsityksen sanoittamista. Järvenpään 1991 dialogin Tiedonannon mukaan kirkkojen ihmiskäsityksissä on havaittavissa eroja esimerkiksi käsitteiden ”kuva ja kaltaisuus” sekä ”laki ja evankeliumi” merkityksessä. Luterilainen traditio lähestyy käsiteparia ”kuva ja kaltaisuus” synonyymisinä ilmaisuina, ortodoksisen opetuksen mukaan ”kuva” merkitsee ihmiselle lahjaa ja tehtävää, ”kaltaisuus” on tavoite ja prosessi kasvaa kohti Jumalaa. Luterilaisen käsityksen mukaan ihminen oli paratiisiin alkutilassa täydellinen, ortodoksisen näkemyksen mukaan ihminen alkoi paratiisissa kasvaa kohti yhä lähempää yhteyttä Jumalaan. Tämän eroavaisuuden vuoksi käsitys lankeemuksen seurauksista on myös erilainen. Luterilaisen opetuksen mukaan jokainen ihminen peri Aadamin synnin henkilökohtaisesti, ortodoksinen traditio painottaa jokaisen tietoisen ihmisen vastuuta omista synneistään. Ortodoksiseen ihmiskäsitykseen kuuluu teosis, jolla ilmaistaan ajatusta ihmisen kasvamisesta kohti Jumalaa armovoimien avulla, jumalallistumista. Luterilaisuudessa puhutaan vanhurskauttamisesta, uskossa vastaanotetusta Kristuksen täyteydestä. Vaikka teosis ja vanhurskauttaminen eivät ole samastettavissa, niiden välillä on selkeä analogia. Vanhurskauttamisen ja teosiksen teologinen analogia on avannut luterilais-ortodoksisessa ekumeenisessa dialogissa viimeisten vuosikymmenten aikana tien yhä syvempään vastavuoroiseen ymmärtämiseen niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin vuoropuhelussa.
  • Kaunetsalo, Katariina (2023)
    Tässä tutkielmassa tutkitaan lukion ensimmäisen luokan islamin opiskelijoiden tietoja kristinuskosta ja asenteita tätä uskontoa kohtaan sekä uskontolukutaitoa. Tutkimus suoritettiin lukuvuonna 2022–2023 kahden helsinkiläisen lukion islamin ensimmäisellä kurssilla UE1 Uskonto ilmiönä – juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jäljillä sekä kurssin alussa että lopussa. Kyselyyn vastasi koulussa 1 kurssin alussa 26 ja kurssin lopussa 14 opiskelijaa. Koulussa 2 tutkimukseen osallistui kurssin alussa 31 ja kurssin lopussa 30 opiskelijaa. Tutkimus oli tarkoitus suorittaa myös kahdessa etäopetusryhmässä Vantaalla, mutta vastauksia tuli niin vähän, että nämä ryhmät jouduttiin jättämään tutkimuksen ulkopuolelle. Tutkimuksessa selvitetään, miten uskontolukutaito kehittyy kurssin käymisen myötä ja tapahtuuko tiedoissa ja asenteissa muutoksia. Tutkimus suoritettiin kyselylomakkeen avulla. Tietoja selvitettiin kymmenellä monivalinta- ja yhdellä avokysymyksellä. Asenteiden tutkimisessa menetelmänä on laadullinen asennetutkimus. Vastaajia pyydettiin kommentoimaan yhdeksää lauseväittämää, esimerkiksi Arvostan kristinuskoa. Avovastaukset luokiteltiin ryhmiin samaa mieltä, osittain samaa mieltä, ei osaa sanoa, eri mieltä ja epäselvä vastaus tai väärinymmärretty kysymys sekä mielipiteiden perustelujen mukaan alaryhmiin. Tämän jaottelun avulla on mahdollista tutkia myös numeerisesti muutosta asenteissa ja uskontolukutaidossa. Tutkimuksessa selvitetään myös kahden taustamuuttujan vaikutusta: onko opiskelijan uskonnollisuudella tai sillä, mistä hän on saanut tietoa kristinuskosta, vaikutusta tietoihin ja asenteisiin? Opiskelijoiden tiedot kristinuskosta vaihtelivat paljon vastaajien kesken. Parhaiten vastaajat tiesivät, että Jeesus on kristinuskossa Jumalan Poika ja että Neitsyt Maria synnytti hänet. Vastaajien tiedot lisääntyivät kurssin myötä koulussa 1. Koulussa 2 opiskelijoiden tiedot nousivat joissakin kysymyksissä ja laskivat toisissa kysymyksissä ja tulosten keskiarvo laski. Tilannetekijät, tunnin myöhäinen ajankohta ja meneillään oleva paasto, saattoivat vaikuttaa tulosten laskuun. Opiskelijan oma uskonnollisuus ei vaikuttanut tietoihin kristinuskosta. Monet testissä hyvin menestyneet opiskelijat ilmoittivat saaneensa kristinuskosta tietoa mediasta. Opiskelijat suhtautuvat kristinuskoon pääosin positiivisesti, huomattavasti positiivisemmin kuin suomalaiset islamiin tutkimusten mukaan. Valtaosa vastaajista arvostaa kristinuskoa, on mielellään kristittyjen ystävä ja pitää tärkeänä tulla toimeen eri uskontojen edustajien kanssa. Suurin osa opiskelijoista pitää kuitenkin muslimien moraalia korkeampana kuin kristityillä, sillä heidän mielestään muslimit ovat sitoutuneempia uskontoonsa. Osa opiskelijoista oli uskontolukutaitoisia, esimerkiksi havaitsi väitelauseissa olevat väärät yleistykset, osa teki vääriä yleistyksiä uskonnon perusteella. Hyvin negatiivisia asenteita oli vain parissa vastauksessa. Koulun 1 opiskelijat suhtautuivat kristinuskoon keskimäärin positiivisemmin kuin koulun 2 opiskelijat. Negatiiviset asenteet vähenivät joissakin kysymyksissä ja lisääntyivät toisissa. Kokonaisuudessaan asenteissa ja uskontolukutaidossa ei tapahtunut suuria muutoksia kurssin suorittamisen myötä. Tosin valtaosa opiskelijoista oli hyvin suvaitsevaisia jo kurssin alussa, joten suurta muutosta ei ollut odotettavissa. Opiskelijan uskonnollisuudella ei ollut vaikutusta asenteisiin. Niillä vastaajilla, jotka ilmoittivat saaneensa tietoa kristinuskosta myös koraanikoulusta, vanhemmiltaan tai “tarkkailemalla suomalaisia”, esiintyi keskimääräistä enemmän negatiivisia asenteita. Uskontolukutaidon kehityksestä ja eikä muslimien asenteista kristinuskoa kohtaan ei ole tehty Suomessa paljon tutkimusta, joten tämä tutkimus tuo uutta tietoa vähän tutkitusta aihepiiristä.
  • Saari, Juulia (2022)
    Tämän tutkielman tarkoituksena oli tarkastella epävirallista ja virallista seksuaalikasvatusta Helsingin NNKY:n Tyttöjen olohuoneella. Lisäksi tutkittiin, mitä Tyttöjen olohuoneen työntekijät tietävät NNKY-liikkeestä ja näkyykö kristillisyys työssä. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu kahdesta tekijästä: seksuaalikasvatuksen teoriasta ja nonformaalin kasvatuksen käsitteestä. Väitän, että nuorisotyön ympäristö on epämuodollinen kasvatusympäristö, jossa aikuiset ovat seksuaalikasvattajia. Havainnollistan, mikä rooli seksuaalikasvatuksella on nuorten kanssa tehtävässä työssä ja miksi sen huomioiminen on tärkeää. Osoitan, että seksuaalikasvatus ja nuorisotyö kuuluvat yhteen, linkittäen pohdintani Tyttöjen olohuoneelle. Kyseessä on laadullinen tutkimus. Aineisto kerättiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina kuudelta Tyttöjen olohuoneen työntekijältä syksyllä 2021 ja se analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä. Tutkimuskysymykseni oli, millaista epävirallista ja virallista seksuaalikasvatusta Tyttöjen olohuoneella tehdään? Tutkimuksen tuloksina Tyttöjen olohuoneen toiminnasta löydettiin runsaasti nonformaalia eli epävirallista seksuaalikasvatusta sekä hyvät valmiudet formaalin eli virallisen seksuaalikasvatuksen toteuttamiseen.
  • Salminen, Katja (2014)
    Tutkielma käsittelee vuoden 1918 punaisia muistelmakertomuksia. Aineistona on käytetty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ”1918”- kokoelman kertomuksia jotka liittyvät valkoisiin päälliköihin ja teloitettujen hautaamiseen. Tutkielmassa kartoitetaan tapoja, joilla punaisissa muistelmakertomuksissa käsitellään vihaa, surua ja katkeruutta sekä moraalista tuomiota. Lisäksi tarkastellaan, millaisia keinoja mustelmakertomukset tarjoavat traumasta selviytymiseen. Kertomukset tarjoavat muistelijalle mahdollisuuden käsitellä koettuja negatiivisia tunteita osana omaa viiteryhmää ja perinneympäristöä. Kertomuksissa ilmaistaan myös uskoa korkeampaan näkymättömään voimaan, jonka kosto tavoittaa väärintekijät joita vastaan sorretuilla itsellään ei ole mitään mahdollisuutta kostaa. Toisaalta kosto pahantekijälle tulee myös itse muistamisesta ja muistamalla häpäisyn kautta. Punaisen muistelman todistajaprojekti korostaa vastapuolen epäinhimilllisyyttä, julmuutta ja moraalittomuutta. Samalla se vahvistaa käsitystä oman ryhmän identiteetistä ja korkeammasta moraalista. Valkoisista päälliköistä kertovissa muistelmissa halutaan nimetä ja häpäistä terroritekoihin syyllistyneet nimenomaan paikallisella tasolla.Yliluonnollinen kosto saavuttaa muistelmakertomuksissa pahantekijät jonkin kauhean kohtalon iskun kautta. Punaisia ampunut ”lahtari”saattaa joutua kärsimään sairaudesta, hulluudesta tai köyhyydestä. Äärimmäisessä tapauksessa hän kuolee joko tapaturmaisesti tai oman käden kautta. Hautaamiseen liittyvät kertomukset kuvaavat paitsi surua, voimattomuutta ja kauhua, myös epäinhimilliseksi koettua tapaa, jolla punaisia vainajia kohdeltiin. Vainajien kunnioituksen puute korostaa todistusta moraalittomuudesta. Vainajien huono kohtelu on perinteisen ajattelun mukainen tabu-rikkomus, josta seuraa rangaistus. Muistelmakertomuksissa vainajat kummittelevat ja heistä tarttuu tabun rikkojaan saastuttavaa väkeä. Vainajakertomukset ovat hyvä esimerkki vanhan perinteen aktualisoitumisesta kriisitilanteessa. Kirkko ja hautausmaa toimivat monien kertomusten näyttämöinä. Papistoa muistelmakertomukset kuvaavat usein poissaolevina ja piittaamattomina. He eivät kuulu varsinaisiin pahantekijöihin, mutta heidän sympatiansa ovat valkoisten puolella. Papistoa arvostellaan muunmuassa siitä, että he kieltäytyvät siunaamasta punaisia vainajia. Käsitys korkeamman oikeudenmukaisuuden olemassaolosta, moraalista ja toisaalta hautaaamiseen liittyvät käsitykset liittävät tutkielman kirkkohistorian piiriin. Tutkielmassa on mukana myös perinteentutkimuksellinen ja folkloristinen näkökulma.
  • Raumala, Tuula (2017)
    Tutkimusaiheeni on puolalaisohjaaja Krzysztof Kieslowskin vuosina 1988-1989 ohjaama televisiosarja Kymmenen käskyä (Dekalog), joka koostuu kymmenestä tunnin mittaisesta TV-elokuvasta. Aiheen laajuuden vuoksi rajasin työhöni neljä elokuvaa. Tarkoituksenani oli tutkia uskonnollisaiheisen elokuvan uskonnollisia elementtejä ja kymmenen käskyn tulkintaa elokuvasarjassa. Tutkimusmetodina käytin sisällönanalyysiä, joka soveltuu myös elokuva-aineiston analyysiin. Työni perusteella voidaan sanoa että Dekalog-sarjan elokuvat ovat monitulkintaisia ja nojaavat vahvasti katoliseen perinteeseen. Ne eivät välity katsojalle varsinaisesti uskonnollisina elokuvina vaan niiden uskonnollisuus löytyy lähinnä elokuvien teemojen ja toteutuksen välisessä ristiriidassa, mikä aukenee vasta teologisen analyysin kautta.
  • Ala-Peijari, Jenni (2018)
    Muuttoliikkeen seurauksena yhä useampi yhteiskunta on monikulttuurinen. Globalisaatiosta aiheutuvat taloudelliset, poliittiset ja ekologiset muutokset lisääntyvät tulevaisuudessa entisestään. Eettinen vastuu on siirtynyt koskemaan kaikkia yhteiskuntia ja talouden muutokset ovat entistä kompleksisempia. Ongelmia on haastavampaa hoitaa ainoastaan lokaalisti. Yhteiskuntien kietoutuessa yhä tiiviimmin yhteen on vaikea ajatella tulevaisuutta, jossa olisi vain yhtä uskontoa, kulttuuria ja ajattelutapaa. Ensisijaisen tärkeää on varautua ennalta muutoksiin sekä yhteiskunnan väestölliseen integraatioon. Integraatio liittyy kiinteästi yhteiskunnalliseen kotouttamistyöhön, jota ohjataan osittain poliittisin päätöksin. Kotouttamistyö on kompleksinen ja monivaiheinen prosessi, jonka onnistumiseen vaaditaan useiden tahojen yhteistyötä. Oma tutkielmani käsittelee yhtä kotouttavaa toimintaa, kohtaamiskahviloita. Kohtaamiskahviloiden tarkoitus on lieventää ennakkoluuloja sekä tarjota tila erilaisten väestöryhmien kohtaamiselle. Ne ovat avoimia tiloja alueen asukkaille ja tarkoitus on, että paikalliset ihmiset voivat matalalla kynnyksellä tavata läheisen vastaanottokeskuksen asukkaita ja muita maahan muuttaneita. Tutkimukseni tavoite on selvittää, voiko kohtaamiskahvilatoiminta luoda pohjaa positiiviselle asennemuutokselle sekä miten toiminta lisää turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksia sopeutua ympäröivään yhteiskuntaan. Tutkielmani on teorialähtöinen hyödyntäen metodologisina apuvälineinä sosiaalipsykologian teorioita ja kirjallisuutta. Tutkimustuloksieni perusteella kohtaamiskahviloilla on potentiaalinen mahdollisuus luoda uusi yhteinen yläsisäryhmä ja vähentää sitä kautta ennakkoluuloja puolin ja toisin. Tavoitteilla, joita yhteiskunta asettaa sen jäsenille, on merkitystä hyväksytyksi tulemisen tunteelle. Onnistuneen kotouttamisen kannalta uskontoa on pidetty yhtenä tärkeänä elementtinä identiteetin vahvistamisessa. Uskontodialogin rooli jäi kuitenkin vähäiseksi kohtaamiskahviloiden arjessa. Kyselytutkimukseni mukaan moni koki olevansa uskonnollinen, mutta uskonnollista keskustelua ei juurikaan käyty. Kyselytutkimukseni sekä etnografisen päiväkirjani tulokset antoivat kuitenkin viitteitä siitä, että kontaktin onnistunut laajeneminen koski myös muita kuin omaa väestöryhmää. Epäselväksi kuitenkin jäi, olisiko toiminnalla mahdollisuus vähentää uskonnollista diskriminaatiota laajemmalla tasolla. Sekä kyselytutkimus että etnografinen päiväkirja osittivat, että kohtaamiskahviloiden positiivinen ilmapiiri antoi maahanmuuttajille sekä paikalliselle väestölle voimavaroja. He kävivät kahviloissa mielellään ja monet kokivat saaneensa ystävyyssuhteita sekä kosketusta muihin kulttuureihin. Tällä voi olla vaikutusta siihen, kuinka hyvin ihminen sopeutuu omaan sosiaaliseen ympäristöönsä sekä hyväksytyksi tulemisen kokemukseen, jolla taas on positiivinen vaikutus identiteettiä voimistavana tekijänä.
  • Westerlund, Lauri (2015)
    Synoptisissa evankeliumeissa esiintyy perikooppi, jossa Jeesukselta kysytään, onko oikein maksaa veroa Rooman keisarille (Matt. 22:15–22; Mark. 12:13–17; Luuk. 20:20–26). Uudemmassa tutkimuksessa tässä perikoopissa on nähty piilotettua kritiikkiä Rooman imperiumia kohtaan. Tällaisen tulkinnan tueksi on esitetty sosiaalitieteellisiä malleja, joiden mukaan verotus ensimmäisen vuosisadan Palestiinassa oli kohtuuttoman raskasta ja sortavaa, mikä johti vastarintaan. Veronmaksukysymyksen ajatellaan kumpuavan tästä tilanteesta. Tässä tutkimuksessa haastetaan imperiumikriitinen lukutapa veronmaksuperikoopin osalta. Tavoitteena on kyseenalaistaa se sosiaalinen konteksti, joka perikoopin taustalle on sosiaalitieteellisten mallien avulla luotu ja josta veronmaksukysymyksen on nähty kumpuavan. Tutkimuksessa osoitetaan, että tämä konteksti ei ole riittävän uskottava veronmaksuperikoopin tulkinnan lähtökohdaksi, kun sitä tarkastellaan aikalaislähteiden valossa. Tärkeimmät lähteet ovat historioitsija Flavius Josefuksen teokset, etenkin Juutalaissodan historia ja Juutalaisten muinaisajat, joihin myös kritisoitavat tutkijat tukeutuvat paljon. Tutkimuksessa osoitetaan, että lähteiden perusteella verotus ei vaikuta olleen niin riistävää, kuin K.C. Hanson ja Douglas E. Oakman väittävät, eikä Josefuksen teoksissa esiintyvillä lainsuojattomilla ole todennäköisesti mitään tekemistä verotuksen tai sen raskauden kanssa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös Josefuksen kuvausta Juudas Galilealaisen vuoden 6 jaa. verokapinasta, johon viitataan toistuvasti veronmaksuperikooppia koskevassa tutkimuksessa ja etenkin imperiumikriittisessä tulkinnassa. Tutkimuksessa osoitetaan, että tapaus ei ole historiallisesti täysin uskottava, minkä vuoksi siihen on tulkinnassa viitattava varauksella. Lisäksi Juudaksen kapinan taustalla ei ole verotuksen sortavuus, vaan ensimmäisen käskyn tulkinta. Kun veronmaksuperikooppia tarkastellaan osana kunkin evankeliumin kokonaiskertomusta, käy ilmi, että kyse on juutalaisuuden sisäisestä kysymyksestä, eikä Rooman ja verotuksen kritisoimisesta. Kysymys on osa jaksoa, jossa juutalaiset johtohahmot haastavat Jeesuksen valtuudet opettaa ja tulkita kirjoituksia. Samalla evankeliumit todistavat, että toisin kuin Jeesuksen vastustajat yrittävät osoittaa, Jeesus opettaa Jumalasta totuudellisesti. Jeesus ei kiellä veronmaksua, koska Rooman keisari ei ole vakavasti otettava haastaja Jumalan suvereniteetille. Tämä imperiumikriittinen näkökulma ei kuitenkaan ole evankeliumien keskiössä, vaan syntyy sivutuotteena niiden kokonaissanomasta.
  • Kihl, Astrid (2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan uskonnon synnyn varhaista vaikutusta ihmisen tietoisuuteen ja ihmisen kehitykseen luonnossa. Tutkielmassa varhainen uskonto rinnastetaan muuhun kulttuuriin sisältyväksi ilmiöksi, kulttuurin yhdeksi perusrakenteeksi. Tarkastelun kohteeksi tarkentuu siten varhainen myöhäispaleoliittisen kivikauden ihminen ja hänen kulttuurinsa arkeologisten löydösten perusteella. Ihmisen tietoisuuden kehitystä kulttuurisessa ympäristössä kuvataan myös luonnontieteelliseltä kannalta. Uskonto mielletään tutkielmassa kulttuuri-ilmiönä tiedollisena kokonaisuutena, kulttuurisena tietovarantona. Uskonnollinen tieto siirtyy kulttuurista riippuen sen omaksumien sosiaalisten käytäntöjen kautta sosiaalisen oppimisen välityksellä yksilölle. Tiedon olemassaolon kannalta keskeinen säilymisen ja siirtymisen muoto on tällöin kulttuuriin sisältyvät erilaiset merkkijärjestelmät eli representaatiot. Ne välittyvät ihmisen tietoisuuden osaksi kielen ja rituaalien välisessä vuorovaikutuksessa. Tutkielma lähestyy kyseistä ilmiötä myös antropologisen tiedon kannalta, missä kyse on ensisijaisesti ilmiöiden olemassaolosta osana varhaista kulttuurikehitystä. Tutkittavan aiheen olemuksen on katsottu mahdollistavan myös hyvin runsaan filosofisen lähestymistavan, jonka johdosta tutkielma sisältää jonkin verran tutkielman kirjoittajan käsityksiä tapahtuneesta silläkin varauksella, että se voi tarkoittaa samalla spekulatiivisen tiedon osuuden kasvua tutkielmassa. Tutkielman loppuun sisältyy ekskursiona tehty tarkastelu Etelä-Saksasta löydettyyn maailman vanhimpaan zoomorfiseen veistokseen Leijonamiehestä, joka on ihmisen ja aikoinaan eläneen luolaleijonan välinen hybridiolento. Tutkielmassa veistoksen symbolinen olento on mielletty Jumalan kaltaiseksi olennoksi varhaisen ihmisen tietoisuudessa, minkä vuoksi se on ilmaistu tutkielmassa myös persoonallisena olentona, isolla alkukirjaimella kirjoitettuna.