Browsing by Title

Tämä pro gradu –tutkielma käsittelee kristillisen uskon avulla päihderiippuvuudesta toipuneita. Tutkimuksen tavoitteena oli hahmottaa päihteistä toipumisen prosessia kokonaisvaltaisesti ja tutkimuksen tehtävänä oli tarkastella miten usko on haastateltavilla ollut osana toipumisprosessissa ja mitä henkilöiden usko ja teologia on. Lisäksi tarkastelen toipuneiden uskoa ja teologiaa muutoksen näkökulmasta. Olen peilannut aineistoani olemassa olevaan teoriaan ja aiempaan tutkimukseen ja erityisesti Rom Harrèn ”psykologisen avaruuden” malliin. Aineisto on kerätty haastattelemalla 12 entistä päihteiden käyttäjää. Teemahaastattelun lisäksi pyysin haastateltavia kertomaan toipumistarinansa haastattelujen alussa. Aineiston analysointi on tehty sisällönanalyysin menetelmin. Tutkimuksen tuloksina voidaan todeta, että usko on ollut osana toipumisprosessia monin eri tavoin. Kristillinen usko ja uskonnolliset yhteisöt ovat olleet osana uudenlaisen identiteetin rakentumisessa ja lisäksi uskon myötä toipuneet ovat löytäneet uusia merkityksiä, sosiaalisia verkostoja ja tukea elämäänsä. Toipuneen usko ja teologia näytti muuttuneen toipumisprosessin aikana ja sen jälkeen. Tutkimuksessani tarkastelen tätä muutosta. Näiden päihteistä toipuneiden uskossa ja teologiassa näkyy eri uskonnollisista yhteisöistä omaksuttu sosiaalinen perimä sekä toiminta- ja ajattelumallien muunnos henkilöiden omalla persoonallisella tavalla.

Tutkimuksen kohteena on Esterin kirja ja kirjasta valittujen henkilöiden maskuliinisuus ja jonkin verran feminiinisyys. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten maskuliinisuus tulee ilmi Esterin ja kirjan muiden henkilöiden toiminnassa ja retoriikassa. Maskuliinisuuden lisäksi tarkastelen Esterin käytöksen ja viestinnän takana vaikuttavia arvoja ja asenteita. Esterin käärö eli Megilla kuuluu varhaiseen juutalaiseen kirjallisuuden lajiin. Esterin kirjan tapahtumat sijoittuvat Persiaan ja ajoittuvat 400-luvulle eKr. Esterin kirja kertoo juutalaisista ja koko kansaa uhkaavasta tuhosta, minkä estämisessä kuningatar Esterillä on keskeinen rooli. Tarkastelen tutkimuksessani seuraavien henkilöiden diskursseja ja toimintaa: kuningatar Ester, kuningas Ahasveros, juutalainen Mordokai ja juutalaisten vainooja Haaman (hoviherra Memukan) sekä syrjäytetty kuningatar Vasti. Esterin kirjassa on useita eri teemoja, kuten sukupuolinäkemykset, kunnia ja häpeä, viha ja rakkaus, valta ja alamaisuus, maskuliinisuus ja feminiinisyys. Yksi keskeinen teema Esterin kirjassa on miehen ja naisen yhteys ja tasapaino, minkä olen tuonut uutena näkökulmana maskuliinisuustutkimukseen. Maskuliini ja feminiini tulisi toimia yhdessä, niin miehessä kuin naisessa kuin avioliitossa ja yhteisössä. Ester ja Mordokai pääsivät tavoitteeseensa toimiessaan yhdessä, samoin Ester ja Ahasveros, toisin kuin Vasti ja Ahasveros. Hegemonista maskuliinisuutta ilmeni jossain määrin kaikilla tutkimillani henkilöillä. Hegemoninen maskuliinisuus voidaan ajatella hallitsevana ja ei-hegemoninen maskuliinisuus alisteisena ja alamaisuuden valitsevana. Maskuliinisuus ja feminiinisyys eivät ole kilpailevia ominaisuuksia, vaan toisiaan täydentäviä. Ester toimi hegemonisesta maskuliinisuudesta käsin tuhon estämisessä ja alamaisiinsa nähden, mutta hän oli ei-hegemonisessa maskuliinisessa suhteessa Ahasverokseen ja Mordokaihin nähden. Esterin toiminnan taustalla oli Persian aikakauden mukainen yleinen normi vaimojen alamaisuudesta aviomiehilleen. Esterin merkittävimpinä arvoina nousi esille rohkeus, viisaus ja hurskaus ja hänen asenteinaan kunnioitus, nöyryys ja toisten neuvojen huomioon ottaminen.

Tämä tutkielma tarkastelee Tuomaan lapsuusevankeliumia maskuliinisuuden näkökulmasta. Tutkimuksen kysymyksen asettelu on seuraava: Millä tavalla maskuliinisuus toimii Tuomaan lapsuusevankeliumissa ja mitä se kertoo kirjoittajan intentioista maskuliinisuuden tematiikan näkökulmasta? Tutkielman tavoitteena on siis jäljittää kirjoittajan intentioita tekstissä esiintyvän maskuliinisuuden dynamiikan kautta. Tutkielman ongelmana on Tuomaan lapsuusevankeliumin kirjoittamispaikan ja ajoituksen epävarmuus. Tutkin lapsuusevankeliumin kirjoittajan luomaa narratiivia sillä oletuksella, että se heijastaa kirjoittajan omaa sosiaalista kontekstia. Narratiivisen maailman tarkastelun tarkoitus on kartoittaa lapsuusevankeliumin mahdollinen syntykonteksti ja antaa mahdollinen ajoitus. Lapsuusevankeliumin sosiaalisen maailman analyysin tuloksena kreikkalais-roomalainen kulttuuripiiri muodostuu mahdolliseksi syntykontekstiksi. Mahdolliseksi ajoitukseksi muodostuu toinen vuosisata. Lapsuusevankeliumin kontekstin jäljittäminen on tarpeellinen sen vuoksi, että maskuliinisuusihanteet ovat erilaisia eri kulttuuriympäristöissä. Lapsuusevankeliumin kytkeminen tiettyyn kontekstiin mahdollistaa maskuliinisuuden analysoimisen kyseistä kulttuurikäsitteistöä vasten. Luvussa neljä kartoitetaan kreikkalais-roomalaiset sukupuolikäsitykset ja luodaan pohja maskuliinisuuden tematiikalle. Varsinaisen analyysin kulmakivenä toimii vertailu Johanneksen evankeliumissa ja Tuomaan lapsuusevankeliumissa esiintyvien Jeesus-hahmojen välillä. Tuomaan lapsuusevankeliumi sisältää intertekstuaalisia yhtäläisyyksiä Johanneksen evankeliumin kanssa. Sen lisäksi kummankin evankeliumin Jeesukset ovat keskenään hyvin samankaltaiset maskuliinisuuden näkökulmasta. Ainoana erona on heidän ikänsä. Chartrand-Burken väite lapsuusevankeliumin Jeesuksesta aikuisena lapsen hahmossa kuitenkin ratkaisee ikää koskevan ongelman. Käytän sen vuoksi lapsuusevankeliumin Jeesuksen maskuliinisuuden kartoituksen apuna Johanneksen evankeliumin Jeesuksesta tehtyä maskuliinisuusanalyysiä. Lapsuusevankeliumin analyysissä joudutaan ottamaan Jeesuksen maskuliinisuuden lisäksi kantaa viisauden maskuliinisiin ulottuvuuksiin. Johtopäätökset ovat yllättävät. Johanneksen evankeliumin ja Tuomaan lapsuusevankeliumin Jeesuksen maskuliinisuus näyttäytyy hyvin samankaltaisena. Tuomaan lapsuusevankeliumin Jeesusta tulee tulkita samalla tavoin kuin Johanneksen evankeliumin Jeesusta. Jeesuksen maskuliinisuus kulkee lapsuusevankeliumin narratiivissa samanaikaisesti jumalallisella ja inhimillisellä tasolla. Maskuliinisuuden näkökulmasta lapsuusevankeliumin Jeesus on kaikkitietävä viisaushahmo, jolla on ehdoton valta elämään ja kuolemaan. Kuvaus on hyvin samanlainen Johanneksen evankeliumin Jeesuksen kanssa. Tämä johtopäätös ratkaisee lapsuusevankeliumissa olevan vihaisen Jumalan ongelman maskuliinisuuden näkökulmasta. Analyysin perusteella Joosefin tehtävä on toimia Jeesuksen kontrastina inhimillisellä tasolla.

Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on kokeilla Vernon Robbinsin kehittämää sosioretorista tulkintamallia käytännön analyysin tekemiseen sekä vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Minkälaisen kuvan Matteuksen evankeliumin luvut 1–2 antavat Jeesuksesta? Mitä vivahteita Jeesus-hahmoon liittyy, kun kertomusta tutkitaan sosioretorisen tulkintamallin ja retorolektianalyysin avulla? Tutkielmassa hyödynnän Robbinsin sosioretorista tulkintamallia, jonka periaatteena on yhdistää eri tieteenalojen menetelmiä tekstintutkimisen ja raamatuntutkimuksen käyttöön. Sosioretorinen tulkintamalli on useiden menetelmien ja teorioiden kokoelma, joka yhdistää ja asettaa vuoropuheluun keskenään mentelmiä eksegetiikan, retoriikan ja kirjallisuuden, sosiaalitieteiden ja kognitiotieteen sekä antropologian aloilta. Sosioretorisen tulkintamallin kehittyminen on johtanut erityisesti Uuden testamentin retoriikkaa määrittelevän käsitteistön syntymiseen. Olen koonnut sosioretorisen tulkintamallin periaatteen mukaisesti monimenetelmäisen analyysimallin, joka hyödyntää eksegetiikan ja retoriikan tutkimuksen menetelmiä sekä kognitiotieteen ja kulttuurimaantieteen puolelta lainattuja taustateorioita. Analyysini käsittää Matteuksen evankeliumin luvut 1–2, jotka olen analyysissä jakanut neljään retoriseen kokonaisuuteen. Teen analyysini alkukielisen tekstin perusteella. Käytän lähteenäni Nestle-Alandin Uuden testamentin kriittistä laitosta (Novum Testamentum Graece). Analyysin apuna hyödynnän kommentaareja sekä tutkimuskirjallisuutta. Analyysini tulosten perusteella voidaan sanoa, että Matteuksen evankeliumin lukujen 1–2 Jeesus-kuva kiinnittyy kahden kantavan teeman ympärille: ensimmäinen kantava teema analyysijaksossa on, että Jeesus on Messias, juutalaisten kuningas. Toinen jakson kantava teema on, että Jeesuksen hahmossa ja elämässä toteutuu jumalallinen suunnitelma. Nämä kaksi teemaa täydentyvät, tarkentuvat ja määrittyvät Jeesus-kuvaan liittyvien vivahteiden kautta, jotka esiintyvät yksittäisissä retorisissa kokonaisuuksissa. Vivahteissa Jeesus esitetään muun muassa kuninkaallisen suvun ja patriarkkojen perijänä, kansansa pelastajana ja nasaretilaisena. Tutkielmassani tulen myös tulokseen, että Robbinsin sosioretorinen analyysi soveltuu hyvin tutkimuksen tekemiseen. Uuden testamentin retoriikan vivahteiden analysoiminen sosioretorisen tulkintamallin avulla tuo uusia mahdollisuuksia raamatuntekstien entistä monipuolisempaan tarkasteluun. Usean näkökulman yhdistäminen auttaa välttämään tutkimustulosten yksipuolisen painottumisen sekä tulosten jäämisen liian suppeiksi.

Tutkin suomalaisen teologi-psykoanalyytikko Matti Hyrckin suhteessaolon perusmielikuvien teorian mukaisia jumalakuvia ja niiden luonnetta. Sijoitan Hyrckin teorian psykoanalyyttisen tutkimusperinteen kontekstiin, taustoitan psykoanalyysin ja psykoanalyyttisen objektisuhdeteorian perusperiaatteita ja esittelen Matti Hyrckin suhteessaolon perusmielikuvien teorian siltä osin, kuin se on jumalakuvien kannalta relevanttia. Lähteinäni olen käyttänyt Hyrckin kirjallista tuotantoa. Hyrckin suhteessaolon perusmielikuvien teoria on psykoanalyyttisen objektisuhdeteorian niin kutsutun kleinilaisen koulukunnan variantti. Hyrck kehitti teoriansa alun perin psykoanalyytikon vastaanottotyöskentelyä varten. Teoriansa avulla hän pyrki ymmärtämään analyysipotilaidensa jumalasuhdetta, joka hänen mukaansa muistutti läheisesti potilaiden suhdetta objektisuhdeteorian mukaisiin sisäisiin vanhempiin. Hyrck formuloi teoriansa johdonmukaiseen muotoon ja julkisti sen vuonna 1995 väitöskirjassaan Mielen kuvat Jumalasta. Väitöskirjan jälkeen Hyrck kirjoitti aiheesta lukuisia artikkeleita ja julkaisi kaksi populaarimpaa teosta, joista jälkimmäinen ilmestyi postuumisti vuonna 2014. Artikkeleissa ja kirjoissaan Hyrck käsittelee suhteessaolon perusmielikuvien teoriaa vapaammin ja yksinkertaistetummassa muodossa ja ottaa teoriaansa käyttämällä kantaa sekä uskonnollisiin että maallisiin ilmiöihin. Objektisuhdeteorian mukaan mielessämme on sisäistettyjä subjekti-objektipareja, joiden kanssa käymme tiedostamattomalla tasolla näkymätöntä keskustelua. Projisoimme sisäisiä objekteja vanhempiimme tai vanhempien rooleja edustaviin henkilöihin. Hyrck on löytänyt transferenssityöskentelyn pohjalta viisi erilaista sisäistä vanhempaa, joiden luonne määräytyy sen mukaan, olemmeko tiedostamattomalla tasolla luoneet vanhempimielikuvan varhaisessa eriytymättömässä vai myöhäisemmässä eriytyneessä mielentilassa. Eriytymättömiä eli skitsoparanoidisia vanhempia edustavat primitiiviset Houkuttajan ja Hallitsijan muotoiset sisäiset vanhemmat. Näitä hieman kehittyneemmät Vaatija ja Vetäytyjä ovat vielä pohjimmiltaan eriytymättömiä. Ainoa eriytyneen mielentilan sisäinen vanhempi, joka täyttää vastuullisen, lapsen parasta ajattelevan vanhemman kriteerit, on Parantaja. Hyrckin mukaan suhteessa Jumalaan ihminen on aina sisäisen lapsen roolissa. Mielikuvamme Jumalasta muodostuu sisäisten vanhempien kaltaiseksi, jolloin jumalakuvamme on yksinkertaistetusti joko Houkuttajan, Hallitsijan, Vaatijan, Vetäytyjän tai Parantajan muotoinen. Hyrckin mukaan ainoastaan Parantaja vastaa kristinuskon ydinsanoman mukaista Kristuksen muotoista Jumalaa, joka pystyy sisällyttämään ihmisen kärsimyksen. Todellisuudessa jumalakuvat esiintyvät sekoittuneena, mutta erilaisin painotuksin. Hyrckin teorian mukaan on suotavaa, että jumalakuvamme olisi pääsääntöisesti myöhäisen, eriytyneen mielentilan mukainen. Hyrckin teorian perusteella voi väittää, että kehittymättömät jumalakuvat ovat psykopatologisessa tilassa ja niiden mukainen uskonnollisuus tuottaa ihmiselle kärsimystä. Osoitan tämän tässä tutkielmassani.

Tarkastelen tutkielmassani Ann Leah Underhillin teosta The Missing Link in Modern Spiritualism. Underhill toimi ja vaikutti 1800-luvun puolessavälissä Yhdysvalloissa syntyneen spiritualismiliikkeen sisällä ja toimi meediona yli kolmekymmentä vuotta. Underhillin nuorempia sisaria Katea ja Maggieta eli Foxin sisaruksia pidetään legendan mukaan ensimmäisinä spiritualistisina meedioina. Tutkimustehtäväni on tarkastella miten ja millaisen kuvan Underhill pyrkii luomaan itsestään ja toiminnastaan ja miten hän toimintaansa oikeuttaa ja puolustaa. Ensimmäisessä pääluvussa tutkin, kuinka Underhill valtuuttaa ja perustellee toimintansa meediona. Underhillille on tyypillistä vedota muiden auktoriteettiin. Hän valtuuttaa toimintansa esittämällä itsensä korkeamman voiman välikappaleena, Jumalan valittuna. Toimintaansa ja valintojaan hän perustelee henkien neuvoilla, ystävien pyynnöillä ja yleisön kiinnostuksella. Itsensä Underhill esittää liikkeen suhteen passiivisena ja vastahakoisena, korostaen, ettei hänellä ole toimintaan liittyviä maallisia tavoitteita. Toisessa pääluvussa käsittelen Underhillin suhtautumista kokemaansa vastustukseen ja kritiikkiin. Underhill luo vaikutelman edustamansa spiritualismin ja perinteisen kristinuskon ristiriidattomuudesta ja esittää, että ainoastaan yksittäiset kristityt papit, yleensä tietämättömyyttään tai kapeakatseisuuttaan kritisoivat ja vastustivat meedioiden toimintaa. Underhillille tärkein henkikommunikoinnin muoto on koputukset, eli metodi, jossa henget vastaavat esitettyihin kysymyksiin koputuksin. Underhillin henkilöhahmon ja meediotoiminnan uskottavuus perustui ajatukseen, että koputukset ovat henkien tuottamaa, älykästä kommunikointia. Ei siis ole ihme, että Underhill suhtautuu vakavimmin syytöksiin, joiden mukaan koputukset olivat huijausta. Underhillille on tyypillistä esittää vastustajansa huonossa valossa, ikävinä, heikkolahjaisina henkilöinä ja näin pyrkiä vähentämään heidän auktoriteettiaan. Underhill esittelee tekijöitä, jotka hänen mukaansa vaikuttivat heikentävästi kommunikointiin. Näin hän pyrkii selittämään epäonnistumisia ilman, että usko henkiin ja henkikommunikointiin kyseenalaistuu. Kolmannessa pääluvussa tarkastelen Underhillin luomaa minäkuvaa. Underhill esittää itsensä perheensä päänä ja edustajana sekä sanavalmiina, älykkäänä ja pidettynä naisena. Spiritualismista ja meediotoiminnasta Underhill pyrkii esittämään sosiaalisesti hyväksyttävän ja kunniallisen kuvan. Underhill korostaa rooliaan itsenäisenä meediona, joka ei taidoissaan häviä sisarilleen tai muille uudempia ja ehkä suositumpia henkikommunikoinnin muotoja esitelleille meedioille. The Missing Link in Modern Spiritualism on Underhillin puolustuspuhe, jossa hän pyrkii vakuuttamaan lukijan henkien ja koputusten todellisuudesta sekä omasta rehellisyydestään ja kunniallisuudestaan. Ajattelen teoksen olevan myös reaktio spiritualismin ja Underhillin suosion hiipumiseen. Se on Underhillin pyrkimys kirjoittaa itsensä vahvasti osaksi spiritualismin historiaa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin virolaisperheen kasvatusta ja uskonnollisuutta tarinallisella tutkimusotteella. Tutkimustehtävänä oli selvittää 1) Millaisia tarinoita virolaisperheestä tuottavat 12 aikuisrippikoulun käynyttä ja lapsuutensa Neuvosto-Virossa viettänyttä aikuista? 2.) Millaisia ratkaisuja perhe-elämään, kasvatukseen sekä uskontokasvatukseen soveltavat vuosina 2009 - 2012 Tallinnassa konfirmoidut vanhemmat itsenäisessä Virossa? Mitä siirtyy edellisiltä sukupolvilta seuraaville sukupolville? Teoreettinen viitekehys muodostui John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoriasta ja James W. Fowlerin uskon kehitysvaiheteoriasta sekä Georg Herbert Meadin sosialisaation käsitteistä. Tutkimuksen taustalla vaikutti Viron historia ja yhteiskunnallinen murros. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen avulla. Aineisto analysoitiin holistisen sisällönanalyysin keinoin. Holistisessa sisällönanalyysissä tarkastetiltiin niitä kasvatuksen ja uskonnollisuuden kannalta merkittäviä teemoja, jotka nousivat esiin aineistosta. Alkuun aineistoa tarkasteltiin temaattisesti ja teemojen kehittyessä eri suuntiin siirryttiin tarkastelemaan kaikkien haastateltavien kokonaiskertomuksia. Käsitekarttojen ja tarinoista piirrettyjen uskonnollisuutta kuvaavien elämänkäyrien avulla ryhmiteltiin ydintarinat, joissa uskonnollisuuteen ja kasvatukseen liittyivät samankaltaiset loppuratkaisut. Tähän loppuratkaisuun vaikuttavia elementtejä analysoitiin ydinteemoittain, joissa neljää tarinatyyppiä vertailtiin. Holistisen sisällönanalyysin periaatetta toteutettin myös peilatessa kasvu- ja kasvatustarinoiden osia taustana Viron valtion tarinaan ja yhteiskunnalliseen muutokseen. Virolaisperheen uskonnollisuuden tarinat osoittautuivat hyvin moninaisiksi. Tarinoiden kokonaisvaltainen sisältö jakautui neljään tarinatyyppiin. Pimeydestä valoon oli muutostarina, jossa uskonnottomasta lapsuuskodista suuntaudutiinn seurakuntaaktiiviksi. Rauhan etsijä oli kompromissitarina, jossa pyrittiin uskonnon avulla säilyttämään tasapaino. Perinteen kantaja ja Maagikko olivat vuorottelutarinoita, joissa vahva uskonnollisuus tai syvä henkisyys sekoittui luontevasti muihin elämän osa-alueisiin ja perinteisiä arvoja kunnioitettiin. Kaikille tutkimusryhmän tarinoille oli ominaista se, että aikuisrippikoulun jälkeen uskonto koettiin niin merkittäväksi asiaksi, että sitä haluttiin eri muodoissa ja eri tavoin siirtää tuleville sukupolville. Lopputuloksena voidaan todeta, että tutkimusryhmien virolaisperheet siirtävät uskontoa lapsilleen neljällä tavalla. Pimeydestä valoon näyttämällä esimerkkiä, Rauhan etsijä luottamalla sukupolvien ketjuun ja noudattamalla riittejä (kaste), Perinteen kantaja siirtämällä perinteitä ja Maagikko luottamalla luonnolliseen siirtymöön. Siirtämisen tavassa kaikilla tyypeillä korostui kaste. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että jatkotutkimus virolaisperheistä narratiivisella metodilla toteutettuna tarjoaisi tärkeää tietoa ja itseymmärryksen lisääntymissyistä ja seurauksista sekä perheiden tilasta.

Tämän tutkimuksen tehtävänä on tuoda esille kriminaalityötä tekevien diakoniatyöntekijöiden kokemukset ja näkemykset tekemästään kriminaalityöstä. Tutkimuskysymys jakautuu kahteen osaan: kriminaalityötä tekevien diakoniatyöntekijöiden työnkuvan sekä vankien hengellisten, henkisten ja konkreettisten tarpeiden tarkasteluun. Näiden osalta selvitetään, mitä auttamismenetelmiä diakoniatyöntekijät käyttävät ja millaisilla teologisilla tausta-ajatuksilla he tekevät työtään. Diakonista kriminaalityötä käsittelevää teologista tutkimusta ei ole aiemmin tehty. Tutkimus suoritettiin laadullisena ja aineistolähtöisenä. Tutkimuksen aineisto koostuu kuuden diakoniatyöntekijän teemahaastattelusta. Kvalitatiivisen aineiston analyysissä hyödynnettiin temaattista sisällönanalyysiä. Teoreettinen pohja tutkielmalle nousee diakonisen sosiaalityön ja diakoniatyön ulottuvuuksien viitekehyksistä. Tutkimuksen keskeisimpinä tuloksina voidaan pitää kriminaalityötä tekevien diakoniatyöntekijöiden laaja-alaisen auttamistyön ja monipuolisten yhteistyöverkostojen kokonaiskuvan muodostamista sekä vankien tarpeiden tunnistamista. Tutkimus osoittaa, että vankiloissa auttaminen tapahtuu pääasiallisesti henkisenä tukena kahdenkeskisissä keskusteluissa ja ryhmätoiminnassa. Vapaudessa rikostaustaisten ihmisten auttaminen on konkreettisempaa ja yhteiskunnan palveluihin ohjaavaa. Haastatteluaineisto kertoo paitsi diakoniatyöntekijöiden kriminaalityön osatekijöistä, myös työn teologisista tausta-ajatuksista, jotka tulevat esille käytännön tekemisen kautta. Saamieni tutkimustulosten mukaan diakoninen kriminaalityö sisältää useita tekijöitä, jotka auttavat ja mahdollistavat rikostaustaisten ihmisten rikollisesta elämästä irrottautumista ja sosiaalista kuntoutumista.

Tutkielmassa tarkastellaan rippikoulujen paikallissuunnitelmia Oulun ja Helsingin hiippakunnan seurakunnissa. Tutkielmassa esitetään kuva siitä mitä paikallissuunnitelmat sisältävät sekä etsitään eroavaisuuksia Oulun ja Helsingin hiippakunnan paikallissuunnitelmien välillä. Taustaluvut käsittelevät rippikoulun syntyä, kehitystä, aiempaa tutkimusta, julkisuuskuvaa sekä rippikoulun yhteyttä kasteeseen. Tutkielman inventaarioluvussa (luku 3) taustoitetaan rippikoulun suunnitteluprosessia ja tarkastellaan sitä problematiikkaa, jota rippikoulun suunnittelulta edellytetään. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä neljästäkymmenestä rippikoulun paikallissuunnitelmasta Oulun ja Helsingin hiippakunnista, valtakunnallisesta rippikoulusuunnitelmasta Elämä, usko, rukous (RKS 2001) sekä rippikoulun suunnittelun hiippakunnallisesta ohjeistuksesta. Tässä laadullisessa sisällönanalyysissä tarkastellaan paikallissuunnitelmien sisältöjä väljänä taustateorianaan RKS 2001 sekä rippikoulun malliohjesääntö. Tutkimuskysymyksenä esitetään, mitä paikallissuunnitelmat pitävät sisällään? Tutkielman alakysymyksinä esitän, miten paikallissuunnitelmien mukaan yhteistyö koulun ja kodin välillä ilmenee sekä onko seurakunnissa yhteistyöhön yhtenevät käytännöt? Mitä muita yhteistyömuotoja ja kumppaneita paikallissuunnitelmien mukaan rippikoulutyöllä on? Tutkimuksessa etsitään paikallissuunnitelmista nousevia rippikoululle asetettuja paikallisia tavoitteita ja valintoja rippikoulun oppimisprosessille. Paikallissuunnitelmat sisältävät pääosin rippikoulun malliohjesäännön rippikoulun vuosisuunnitelmalle esittämiä sisältöjä. Näitä sisältöjä ovat rippikoulun toimintaympäristön ja paikallisten lähtökohtien pohdinta, paikallissuunnitelman tarkoituksen pohdinta ja rippikoulutyön vuosirytmin jaksottaminen. Oppimista paikallissuunnitelmissa käsitellään oppimateriaalien, ulkoläksyjen, seurakuntayhteysjakson toteuttamisen ja rippikoulumuotojen esittelyllä. Myös työmuotojen läsnäoloa rippikoulun opetustilanteissa on useissa suunnitelmissa pohdittu. Yhteistyö vanhempien kanssa on Oulun hiippakunnan seurakunnissa vilkkaampaa ja monipuolisempaa kuin Helsingin hiippakunnassa. Koulujen kanssa tehtävä yhteistyö jää kuitenkin molemmissa hiippakunnissa yksisuuntaiseksi yhteistyöksi. Muita yhteistyömuotoja paikallissuunnitelmiin ei ole kootusti kirjattuna. Paikallissuunnitelmien mukaan yhteistyö erilaisten rippikouluja järjestävien järjestöjen kanssa on mitätöntä. Konstruktivistisesta oppimiskäsityksestä huolimatta rippikouluissa opetellaan ulkoläksynä kristinuskon perusilmaisut, kuten Isä meidän, Herran siunaus, 10-käskyä, pienoisevankeliumi, kaste- ja lähetyskäsky sekä uskontunnustus. Oulun hiippakunnassa rippikoululaisilta vaaditaan ulkoläksyjen sekä seurakunnan elämään osallistumista enemmän kuin Helsingin hiippakunnan seurakunnissa. Oppikirjoina rippikoulussa käytetään Raamattua, katekismusta ja virsikirjaa. Paikallissuunnitelmien mukaan vain harvoissa seurakunnissa on käytössä muita kirjoja. Vain harvoista paikallissuunnitelmista on luettavissa RKS 2001 tavoitteiden lisäksi paikallisia rippikoulutyön tavoitteita. Rippikoulun suunnittelun ohjaus on kokonaiskirkon taholta ristiriitaista, joka heijastuu paikallissuunnitelmien kielessä, rippikoulutyöntekijöiden asenteesta paikallissuunnitelmia kohtaan, paikallissuunnitelmien sisäisissä ristiriidoissa ja paikallissuunnitelmien määrässä kokonaiskirkon tasolla. Tutkielman perusteella paikallissuunnitelman hyöty päätöksentekoprosessissa näyttäytyy laihana. Esimerkiksi rippikoulun henkilöstöresursoinnin ja tulevien ikäluokkien määrän arviointi ja pohdinta yli puolella suunnitelmista puuttuu. Oulun hiippakunnan paikallissuunnitelmissa ikäluokkien määrän arviointi oli selvästi yleisempää.

Menestyksen käsite: Esimerkkitapauksena Helsingin yliopisto pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan menestyksen käsitettä käsiteanalyyttisen menetelmän avulla. Menestyksen käsitettä tarkastellaan suhteessa lähikäsitteisiinsä ja vastakohtiinsa. Huomiota kiinnitetään myös menestyksen käsitteen historialliseen muutokseen. Menestyksen käsite sisältää lähikäsitteensä ja osan vastakohdistaan. Kirjallisuuden avulla kiinnittäen huomiota menestyksen arvioimiseen erilaisissa asiayhteyksissä. Tutkielman tavoitteena on luoda menestyksen käsitettä selkeyttäviä käsitteellisiä erotteluja, joita voidaan käyttää välineinä menestyksen käsitteen tarkastelemisessa Helsingin yliopiston kontekstissa. Välineiksi määrittyivät sisäinen, ulkoinen ja kokonaisvaltainen menestys. Menestystä voi tarkastella myös saavuttamisen, tapahtumisen ja olosuhteiden näkökulmasta. Tutkielma on toteutettu sosiaalietiikan pääaineessa sosiaalietiikan peruskäsitteiden pro seminaarissa. Teoreettisen taustan tutkielmalle muodostavat Jaana Hallamaan yhteistoiminnan etiikan teoria ja Georg Henrik von Wrightin Hyvän muunnelmia -teoksessa esitetyt teoreettiset erottelut hyvän luonteesta. Menestystä tarkastellaan teoreettisesti toiminnan ja hyvän näkökulmasta. Toiminnan ja hyvän käsitteet ovat tärkeitä etiikan ja sosiaalietiikan tutkimuskohteita. Menestystä tarkastellaan yksilötoiminnan näkökulmasta kiinnittäen huomiota menestykseen toimintana ja prosessina. Yksilötoiminnan näkökulmasta arvioidaan myös menestyksen subjektiivista puolta, menestystä teknisenä hyvänä ja suorittamisena sekä menestystä sisäisenä hyvänä ja kukoistamisena. Helsingin yliopistoa analysoidaan akateemisena yhteisönä, jonka tarkoitus on tarjota tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta. Aineistona käytetään vuosien 2007–2009, 2010–2012 sekä 2013–2016 strategiaa yhdessä Helsingin yliopiston opetuksen ja opintojen eettisten periaatteiden ja Helsingin yliopiston avajaisissa vuosina 2013 ja 2014 pidettyjä juhlapuheita. Helsingin yliopiston toimintaa verrataan analyysissa yrityksen toimintaan. Helsingin yliopiston toimintaa tarkastellaan yhteistoiminnan teorian näkökulmasta ja kiinnitetään huomiota toimijoiden intressien huomioonottamiseen. Aineistosta paljastuvia menestysnäkemyksiä kommentoidaan ajankohtaisen keskustelun avulla ja erityistä huomiota kiinnitetään vuonna 2010 voimaan tulleen yliopistouudistuksen vaikutukseen ja 1.8.2015 voimaan tulevaan uuteen Helsingin yliopiston johtosääntöön.