Browsing by Title
Now showing items 835-854 of 1550
-
(2017)Tämä tutkielma keskittyy Mooseksen henkilökuvaan Heprealaiskirjeessä. Pyrin selvittämään, millainen kokonaiskuva Mooseksesta muodostuu Heprealaiskirjeen pohjalta. Tutkin kysymystä tarkastelemalla, mitä Mooseksen voidaan sanoa tekevän, eli millaisessa roolissa Mooses toimii Heprealaiskirjeessä. Mitä heprealaisen Raamatun tekstejä Heprealaiskirjeen kirjoittaja on näissä kohdissa käyttänyt sekä selvittää mihin tarkoitukseen niitä käytetään. Etsin vastauksia tutkimuskysymyksiini analysoimalla Heprealaiskirjeen eksplisiittiset maininnat Hepr.3:1-6, 16; 7:14; 8:5; 9:19; 10:28; 11;23-29; 12:21. Analyysin lisäksi tarkastelin, mistä heprealaisen Raamatun kontekstista Moosekseen viittaavat tekstit mahdollisesti on lainattu. Tämän jälkeen tutkin, mitä voidaan sanoa näiden tekstien käyttötarkoituksesta Heprealaiskirjeessä. Mooses oli Heprealaiskirjeessä uskollinen palvelija. Hän oli myös kansan vapauttaja ja sen johtaja. Mooses kuvattiin Heprealaiskirjeessä liiton välimiehenä sekä lainvälittäjänä. Moosekselle osoitettiin binaarista uskollisuutta. Uskollisuus JHVH:lle oli uskollisuutta myös hänen palvelijalleen Moosekselle. Heprealaiskirjeen kirjoittaja piti Mooseksen syntymää mainitsemisen arvoisena asiana. Hän myös kertoi Mooseksen valinnasta valita JHVH sekä JHVH:n kansa. Erityistapahtumina kirjoittaja halusi mainita pääsiäisen ja siihen liittyvän pelastuksen sekä Punaisen Meren ylityksen. Erämaan tapahtumista Heprealaiskirjeen kirjoittaja toi esille JHVH:n asumuksen teon, sen puhdistamisen sekä pappien asettamisen. Mooses on Heprealaiskirjeen kirjoittajalle hänen uskonymmärryksensä keskeinen hahmo. Kirjoittajan kuulijoilleen kuvaama linja luomisesta ensimmäiseen liittoon ja sen kautta uuden liiton täydellisyyteen kulkee Mooseksen kautta Kristukseen. Mooses on vertailukohta. Mooses on myös se kuulijoiden tuntema ensimmäisen liiton keskeinen hahmo, jonka toiminnan ja henkilökuvan kautta kirjoittaja voi kuvata, mitä uusi liitto on ja mihin se perustuu. Heprealaiskirjeessa kirjoittajan kuva Mooseksesta piirtyy tekstijaksoissa auktoritatiivisena ja vahvana toimijana. Kirjoittaja etenee tekstissään jatkuvasti nojaten siihen, mitä hän on edellä sanonut Mooseksesta. Tähän hän valitsee heprealaisen Raamatun tekstejä ja tulkitsee omaan käyttöönsä.
-
(2018)Tarkastelen tutkimuksessani vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluvien aikuisten ja heidän uskonyhteisönsä välistä moraalisuhdetta, eli yhteyttä, jonka avulla yhteisö välittää jäsenilleen moraalisia käsityksiä ja –sisältöjä. Kysyn: Miten ja millaisena yksilön ja yhteisön välinen moraalisuhde rakentuu? Millaisista eettisistä kysymyksistä jäsenet keskustelevat yhteisössään ja miten se tapahtuu? Mitä moraalisuhteen toteutumistavoista seuraa yksilölle ja yhteisölle? Aineistonani ovat liikkeen jäsenten tai siitä hiljattain etääntyneiden kirjoitukset. Uskonnollisella yhteisöllä on keskeinen asema moraalisten arvostusten lähteenä. Tavat, joilla eettis-moraalisia sisältöjä määritellään ja jolla usko ja elämä kytketään toisiinsa, voivat kuitenkin vaihdella. Vanhoillislestadiolainen herätysliike on yhteiskunnallisesti kulttuurisesti merkittävä kokonsa, sosiaalisten vaikutustensa sekä erityispiirteidensä vuoksi. Kuva liikkeen jäsenistön elämästä on jäänyt melko epätarkaksi. 2010–luvun alkupuolella liikkeeseen kohdistui kuitenkin runsasta huomiota tutkijoiden ja medioiden toimesta. Syntynyttä tilannetta voi kuvata yhteisökriisin käsitteellä. Tutkimukseni osoittaa, että moraalisuhteen keskeisiä elementtejä ovat kuulaisuus yhteisölle sekä yhteisön moraaliseen, hengelliseen ja sosiaaliseen ensisijaisuuteen perustuva maailmankuva. Aineistossa yksittäisten yhteisölähtöisten moraaliohjeiden sijaan pohdinnat keskittyivät yhteisösuhteen oikeutuksen pohtimiseen sekä oman toimijuuden, eettisen hahmotuksen sekä vastuun asemaan uskonelämässä. Yhteisöllinen kriisi koettelee moraalisuhteen kollektiivisuutta ja kutsuu jäsenestä esiin uudenlaista moraalista toimijuutta. Jäsenet yhdistelevät entistä omaehtoisemmin tietoa, kokemuksia ja erilaisia moraalivirikkeitä. He voivat päätyä valitsemaan myös varovaisen toimijuuden, jotta voisivat turvata sosiaalisen yhteisöaseman, koska poikkeavasti toimivia marginalisoidaan yhteisössä ”laitelle”. Mikäli eettinen toimijuus tai keskustelut haastavat kollektiivisia käsityksiä, yksilön ja yhteisön aiempaa moraalisuhdetta on vaikea palauttaa entiselleen. Vanhoillislestadiolainen herätysliike ei yhteisönä näytä tunnistavan jäsenistössä olevaa eettistä potentiaalia. Moraalisen pääoman käyttömahdollisuudet ovat pysyneet yhteisössä epäselvinä ja rajattuina. Käyttämättömänä tai vajavaisesti hyödynnettynä yksilöiden moraalinen pääoma ei pääse kasvamaan eikä kehittymään. Tämä köyhdyttää myös yhteisöä. Muuttumattomuuden yhteisökorostus tuottaa tarpeen pitää yllä kuvaa siitä, että samat moraalisisällöt pysyvät voimassa aina. Kriisit ovat viestejä yhteisöön pesiytyneistä patologista piirteistä. Vaikka muutos näyttäytyy yhteisölle uhkana, se voi olla tarpeellinen. Muutoksen tarve tulee kuitenkin voida kohdentaa selkeästi. Tutkimuksessani esitän kolme moraalisuhteen ja kohdentamisen kannalta tärkeää kysymystä. Miten yhteisö tunnistaa ja käsittelee moraaliset jätteensä, eli käsitykset ja käytännöt, jotka eivät ole enää voimassa? Miten se luo jäsenille mahdollisuuksia rakentaa ja käyttää moraalista pääomaa? Miten se osoittaa sitä itse, eli käsittelee omalle vastuualueelleen liittyviä lähihistorian kysymyksiä, joita on tuotu esiin?
-
(2010)Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani naiskysymystä Seitsemännen päivän adventtikirkon oppiäiti Ellen Whiten (1827 1915) terveysopetuksessa. White tunnetaan ennen kaikkea näyistään, joiden välityksellä hän koki saavansa Jumalalta hyvinvointiin liittyviä ohjeita. White kirjoitti näkyjensä innoittama terveysoppaita ja julisti pääasiassa Yhdysvalloissa yli 70 vuotta. Päälähteenäni ovat kaksi Whiten omaelämäkertaa vuosilta 1880 ja 1915 sekä 83 artikkelia, jotka hän julkaisi adventistien johtavassa terveyslehdessä, Health Reformerissa, vuosina 1866 1878. Tutkimuskysymykseni ovat, miksi White osoitti lähes kaiken terveyteen liittyvän opetuksensa naisille ja miten hän ymmärsi terveyden osana naisen roolia ja tehtäviä. Tulkintani mukaan White julisti naisille, sillä hän uskoi, että naisen asema oli selkeytettävä. Yhdysvallat teollistui ja kaupungistui nopeasti 1800-luvulla, mikä aiheutti naisille taloudellisia, sosiaalisia ja terveyteen liittyviä ongelmia. Lisäksi toinen suuri herätys (1800 1830) synnytti keskustelua naisen roolista. Monet kirkot antoivat naisille luvan esimerkiksi saarnaamiseen, mutta Yhdysvalloissa vahvistui samaan aikaan myös käsitys naisesta kodin uskonnollisena johtajana. Ymmärrän, että Whiten mukaan ratkaisu naisen sekavaan asemaan oli terveys. Uskon, että Whiten mukaan nainen pystyi ottamaan oman paikkansa yhteiskunnassa, mikäli hän pysyi terveenä ja oppi tuntemaan terveyden periaatteet. Toisaalta White sai vaikutteita naisten yhteiskunnallisten oikeuksien puolustajilta. He ajattelivat, että vain koulutettu ja terve nainen kykeni vapautumaan avioliitosta. Toisaalta White oli naisasianaisia maltillisempi. Hän ymmärsi, että vain terve ja terveyskoulutuksen saanut nainen saattoi olla hyvä äiti. Ellen White osallistui terveysopetuksellaan keskusteluun myös naisen uskonnollisesta roolista. White oli itse kiertelevä terveyssaarnaaja. Silti hän ymmärsi, että muiden naisten kutsumus oli olla terve ja koulutettu äiti. White korosti äitien pyhyyttä luultavasti siksi, että hän pyrki turvaamaan oman auktoriteettiasemansa Adventtikirkossa. White myös luultavasti ymmärsi roolinsa ja tehtävänsä poikkeuksellisiksi ja arvosti vilpittömästi äitiyttä. Whiten mukaan äidin tehtävä oli kasvattaa terveitä ja moraalisia kansalaisia. Tehtävän arvon hän perusteli aikansa tieteellisillä teorioilla. White korosti luonnontieteilijä Charles Darwinin (1809 1882) evoluutioteorian mukaisesti, että äidin velvollisuus oli siirtää lapsilleen hyvä terveys. Käsityksensä terveyden ja moraalin suhteesta hän selitti frenologialla, jonka mukaan ihmisen elämäntavat vaikuttivat hänen luonteenpiirteisiinsä. White oli myös todennäköisesti kiinnostunut sosiaalitieteilijä Herbert Spencerin (1820 1903) ajatuksista, joiden mukaan kansalaisten kehittyessä myös yhteiskunta jalostui yhä paremmaksi. Vaikka White perusteli opetustaan modernilla tieteellä, hän oli ennen kaikkea uskonnollinen julistaja. Hän kuului 1840-luvulla herätyssaarnaaja William Millerin (1782 1849) liikkeeseen, jonka jäsenet uskoivat, että Jumala tuhoaa Yhdysvallat viimeisellä tuomiolla, mikäli kansan moraalin tila ei nopeasti kohene. Millerin liikkeen painotukset säilyivät Adventtikirkossa, joka perustettiin vuonna 1863. Siten White ymmärsi, ettei äiti ollut vastuussa vain perheensä ja kansansa maallisesta hyvinvoinnista vaan myös heidän pelastuksestaan. Whiten käsitys äidistä on mielestäni ristiriitainen. White antoi äideille paljon valtaa, mutta myös suuren vastuun. Hän korosti äitien arvokkuutta, mutta toisaalta he eivät olleet hänen mukaansa korvaamattomia. White ei myöskään huomioinut naisia, jotka eivät olleet äitejä.
-
(2019)Tutkielmassa tutkitaan uskonnonpedagogiikan professori Kalevi Tammisen (1928–2018) tutkimuksissa ja oppikirjoissa esiintyvää kuvaa uskonnon opiskeluun liittyvistä motivaatiotekijöistä. Keskeisenä tutkimusaineistona tutkielmassa käytetään lasten ja nuorten uskonnollisen kehitykseen ja uskonnon opettamiseen liittyvää tutkimuskokonaisuutta, jonka parissa Tamminen alkoi työskennellä vuodesta 1974 alkaen. Tutkimuskysymys on seuraava: millaiset opiskelumotivaatioon liittyvät tekijät kohentavat Tammisen mukaan lasten ja nuorten kiinnostusta uskonnon opiskeluun? Saatuja tutkimustuloksia verrataan Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 -asiakirjassa (POPS 2014) esiintyviin opiskelumotivaation kuvauksiin. Tutkelman tutkimusmusmenetelmänä hyödynnetään teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysia. POPS 2014 -asiakirjan pohjalta hahmottui neljä erilaista uskonnonopetuksen motivaatioon liittyvää ulottuvuutta, jotka olivat yhteydessä opiskelumotivaatioon: 1. yhteiskunnallisista aiheista keskusteluun, 2. elämänkysymysten käsittelyyn, 3. erilaisiin opetuksellisiin työtapoihin, sekä 4. opetustilanteissa käytettyyn kieleen ja palautteeseen. Yhteiskunnallisista aiheista ja elämänkysymyksistä keskustelu nousivat Tammisen tutkimuksissa ja oppikirjoissa keskeisesti esiin, sillä Tamminen tulkitsi opiskeltavien aiheiden nivomisen luokkaympäristöä laajempiin konteksteihin motivoivan oppilaita. Opiskelumotivaation ja työtapojen yhteyksiin liittyen on Tammisen mukaan olennaista huomioida, että aktivoivat ja vaihtelevat työtavat edistävät oppilaiden halua oppia. Kieli on puolestaan Tammisen mukaan opetuksen keskeisin väline, minkä vuoksi on motivaation kannalta perusteltua käyttää runsaasti aikaa uskonnon oppiaineessa käytettyjen käsitteiden perusteelliseen pohtimiseen. Konkreettisina keinoina siihen liittyen, miten edellä mainittuihin motivaatiotekijöihin liittyvää opiskelumotivaatiota ylläpidetään, näkee Tamminen muun muassa ongelmanratkaisujen hyödyntämiseen opetuksessa, oppilaiden kokemusmaailmaan liittyvän asioiden käsittelemisen, hyvän ilmapiirin ylläpitämisen ja tukemisen, sekä mahdollisimman monipuolisten ja vaihtelevien työtapojen hyödyntämisen. Tammisen 1970-luvulta alkaen korostamat keinot ovat kestäneet hyvin aikaa, sillä niistä jokainen on esillä POPS 2014 -asiakirjassa.
-
(2011)Tämä työ käsittelee hämäläistä Lammin pitäjää ja seurakuntaa vuoden 1918 sisällissodassa. Se kuvaa arkistolähteiden avulla sisällissodan tapahtumia ja niiden tulkintaa Lammilla. Tutkimus katsoo punaiselle puolelle jääneen maalaispitäjän ja -seurakunnan näkökulmasta, miksi sisällissota syttyi, mitä sen aikana tapahtui, miten se vaikutti ja miten sisällissotaa kuvataan muisteluissa. Tämä tieto linkitetään yleiseen historialliseen ja osin myös folkloristiseen tietoon sisällissodasta. Keskeiseksi teemaksi nousee paikallisyhteisön jatkuvuus ja lammilaisten tulkinta muiden aiheuttamasta sodasta. Sisällissodan sytyttyä Lammi jäi rintaman punaiselle puolelle, kun punaiset joukot etenivät Lammin läpi kohti pohjoista. Lammin suojeluskunnan onnistui riisua paikalliset punaiset aseista sodan aluksi, ja näin Lammi jäi valkoisten haltuun. Kuitenkin pian muualta tulleet punaiset marssivat pitäjään. Punaisen vallan aika Lammilla oli varsin maltillinen ja välikohtauksia oli vähän. Lammin tilanne eli pitkälti rintamatapahtumien mukaan. Huhtikuussa saksalaiset valloittivat pitäjän taistelun jälkeen. Punaisten vetäytymisvaiheessa Lammilla tapahtui joitakin murhia ja väkivaltaisuuksia. Saksalaiset polttivat Lammin kirkon tuhotessaan punaisten asevarastoja. Valkoisten tultua alkoivat teloitukset, joissa surmattiin toistakymmentä punaista. Moni lammilainen punainen teloitettiin muualla. Sota näyttäytyi lammilaisille ulkopuolisten aiheuttamana sotana, koska oman paikkakunnan sisäiset tapahtumat eivät yksinään johtaneet vallankumoukseen, vaan siihen tarvittiin ulkopuolisten apua. Keskeisiin sotatapahtumiin liittyivät aina ulkopuoliset. Ulkopuolisuuden korostaminen näkyy myös sodan tulkinnoissa. Esimerkiksi teloittajat tulkittiin usein jälkikäteen ulkopuolisiksi, ja näin paha ulkoistettiin oman pitäjän yhtenäisyyden nimissä. Myös saksalaisten toimet loivat vaikutelman, että paha tuli pitäjän ulkopuolelta. Lammi säilytti yhteisöllisen jatkuvuutensa sisällissodan aikana, sillä koulut ja rippikoulu pysyivät toiminnassa sekä kirkollisia toimituksia järjestettiin normaalisti. Jumalanpalveluksia ei voitu järjestää kirkon ollessa punaisten asevarastona. Seurakunnan pappi sai muutamaa häirintätapausta lukuun ottamatta työskennellä rauhassa. Myös kunnallishallinnossa jatkoivat vanhat valkoiset kunnallismiehet. Tutkimus osoittaa, ettei sisällissota aiheuttanut Lammille syvää murrosta, vaan pitäjä palasi jatkuvuuteen sodan jälkeen varsin nopeasti. Sota oli vain murtuma jatkuvuudessa, ja sen konkreettiset jäljet, kuten kirkko, korjattiin pian. Silti vielä tänäkin päivänä sisällissota näkyy lammilaisessa maisemassa muistomerkkeinä ja joukkohautoina.
-
(2016)Tutkielmassani käsittelen psalmia 132 ja sen suhdetta muihin Heprealaisen Raamatun kirjoituksiin tutkimalla tekstien kirjallista riippuvuutta toisistaan. Etsin vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Onko psalmin 132 sisältö erilainen masoreettisessa tekstissä (MT), Qumranin kirjoituksissa ja Septuagintassa (LXX)? Millaisia keskeisiä eroja eri käsikirjoituksista löytyy ja mistä erot voisivat johtua? Millainen on psalmin 132 suhde muihin Heprealaiseen Raamattuun kuuluviin kirjoituksiin? Mihin Heprealaisen Raamatun kirjoituksiin psalmilla 132 on kirjallinen riippuvuus eli mitkä tekstit ovat psalmin 132 pohjatekstejä? Miten ja miksi psalmissa 132 on käytetty muita Heprealaisen Raamatun kirjoituksia? Onko Heprealaisessa Raamatussa kirjoituksia, jotka ovat kirjallisesti riippuvaisia psalmin 132 sisällöstä? Miten ja miksi psalmia 132 on käytetty pohjatekstinä muissa Heprealaisen Raamatun kirjoituksissa? Tarkastelen tutkielmassani masoreettista tekstiä, Septuagintan tekstiä sekä Qumranin käsikirjoitusta 11QPsa. Käytän seuraavia tekstieditioita: Biblia Hebraica Stuttgartensia (1997), Göttingen (Septuaginta), Septuaginta (Rahlfs) sekä kirjasarjojen Discoveries in the Judaean Desert of Jordan ja Vetus Testamentum Supplements rekonstruktiot käsikirjoituksesta 11QPsa. Tutkielmassani sovellan tekstikritiikkiä, lajikritiikkiä sekä intertekstuaalista näkökulmaa. Käytän intertekstuaalisuutta historiallisesta näkökulmasta tutkien tekstien tasolla ilmenevää kirjallista riippuvuutta. Kirjallisesta riippuvuudesta voivat kertoa eri teksteissä olevat monet yhdistävät sanat, yhteinen erityissanasto sekä eri tekstien yhteinen, harvinainen sanoma. Määrittelen kirjallista riippuvuutta seuraavien lainaustapaa kuvaavien termien avulla: sitaatti, mukaelma, alluusio, kaiku ja parafraasi. Päädyn tutkielmassani siihen, että LXX:n versio vastaa pääosin MT:n versiota psalmista 132 sekä käsikirjoituksessa 11QPsa olevia psalmin 132 jakeita 8b–18. Joissakin kohdissa on kuitenkin pieniä eroavaisuuksia. Käsikirjoituksessa 11QPsa ei todennäköisesti ole ollut alun perin psalmin 132 jakeita 1–7 siinä laajuudessa kuin ne löytyvät MT:stä ja LXX:sta. Psalmin 132 ensimmäisessä jakeessa oleva ilmaisu זכור־יהוה (muista, Herra) johdattelee koko psalmin sisältöön. Psalmissa keskeistä on, että Herraa muistutetaan hänen lupauksistaan ja teoistaan sekä Daavidin nöyrtymisestä ja teoista Herran hyväksi, jotta Herra toimisi psalmin 132 jakeissa 11–12 ja 14–18 mainittujen lupaustensa mukaisesti. Muita Heprealaisen Raamatun kirjoituksia lainataan psalmissa pääasiassa sen takia, että niiden avulla Herraa muistutetaan aiemmista tapahtumista ja niiden merkityksestä psalmin kontekstissa. Psalmissa 132 pohjatekstejä lainataan implisiittisesti. Pohjatekstin hyödyntäminen uudessa tekstiyhteydessä tuo aina mukanaan jotakin lainauksen alkuperäisestä kontekstista. Toisaalta lainauksen tuominen uuteen tekstiyhteyteen myös muuttaa lainauksen sanomaa erilaiseksi. Psalmissa 132 käytetään Genesiksen, Numerin, Ensimmäisen ja Toisen Samuelin kirjan sekä mahdollisesti psalmien 89 ja 99 sisältöä. Psalmin 132 sisältöä lainataan implisiittisesti Toisessa Aikakirjassa sekä mahdollisesti myös Ensimmäisessä Aikakirjassa.
-
(2014)Tässä pro gradu tutkielmassa tutkin ensinnäkin sitä, minkälaisia kognitiivisia tietoja ja taitoja evankelisluterilaisen uskonnon maailmanuskontojen ylioppilaskoekysymykset mittaavat. Tarkastelussa ovat tehtävät vuosilta 1996 2013. Tutkimukseni metodina toimii deduktiivinen eli teorialähtöinen sisällönanalyysi. Teoreettisena viitekehyksenä käytän työssäni uudistettua Bloomin taksonomiaa eli taksonomitaulua (Anderson et al., 2001). Sen avulla luokittelen maailmanuskontojen tehtävät kognitiivisen prosessin (tiedollinen prosessi) sekä tiedon (tiedettävä aines) dimensioihin. Pyrin tutkimuksessani myös selvittämään mahdollisia muutoksia kahteen eri opetussuunnitelmaan perustuvien koetehtävien välillä. Lisäksi tutkimustehtävänäni on selvittää, vastaako maailmanuskontojen koekysymysten kognitiivinen vaatimustaso lukion opetussuunnitelman perusteissa vuosina 1994 ja 2003 määriteltyjä oppimistavoitteita. Näin tulisi olla huomioiden ylioppilaskokeen tehtävä lukion päättökokeena. Tätä asiaa tutkin vertaamalla tehtävien kognitiivisen vaatimustason analyysista saamiani tuloksia opetussuunnitelmien asettamiin tavoitteisiin niin uskonnon kuin maailmanuskontojen opiskelun osalta. Analyysini on siis kaksivaiheinen. Lopuksi hahmottelen vielä analyysini pohjalta toimivia ja opetussuunnitelman tavoitteita tukevia tehtävätyyppejä, joten tutkimuksellani on myös osaltaan käytännöllinen tavoite. Analyysini tulosten perusteella voidaan todeta, että maailmanuskontojen koetehtävät mittasivat kaiken kaikkiaan varsin monipuolisesti erilaisia osaamistavoitteita ja vastasivat melko hyvin opetussuunnitelmissa määriteltyjä pyrkimyksiä. Aineistossa korostuivat eritoten kognitiivisen prosessin osalta ymmärtämisen ja analysoinnin taidot sekä tiedon dimension kohdalla käsitetiedon hallinta. Kuitenkin voidaan todeta, että korkeimmillaan ymmärtämiseen tähtääviä tehtäviä oli suhteessa muihin kategorioihin varsin suuri määrä. Tämä oli tosin tasoittunut positiiviseen suuntaan verrattaessa kahta eri opetussuunnitelmaa keskenään. Nykyisen vuoden 2003 opetussuunnitelman ajalla maailmanuskontojen koekysymyksissä olikin mitattu vaihtelevammin eritasoista tietoa ja osaamista kuin aiemman vuoden 1994 opetussuunnitelman aikaisissa tehtävissä, ja tehtävien vaikeustaso oli yleisesti noussut. Vaikka tutkimukseni tulos oli varsin myönteinen, niin johtopäätöksenä voidaan silti mainita, että tulevaisuudessa maailmanuskontojen koekysymyksissä tulisi mielestäni aikaisempaa enemmän painottaa menetelmätietoon ja sen soveltamiseen ja käyttämiseen liittyviä tietoja ja taitoja. Keskiössä ei tällöin olisi vain tiedollisen substanssin hallinta vaan laajemmin tiedon prosessoinnin taidot. Tähän liittyen olisi hyvä, että tehtävät sisältävät paljon erilaisia tulkittavia aineistoja kuten kuvia, karttoja, artikkeleita ja taulukoita sekä ylioppilaskokeiden sähköistyksen myötä erityyppisiä digitoituja ja visuaalisia materiaaleja. Tällöin myös tiedon tuottamisen, soveltamisen ja hankinnan taidot voivat mahdollistua aivan uudella tavalla. Lisäksi kyky tiedon kriittiseen arviointiin ja lähdekritiikkiin nousee todennäköisesti nykyistä enemmän esille. Tätä kautta tehtävät voivat vielä kattavammin ja monipuolisemmin mitata niitä tavoitteita, jotka nousevat opetussuunnitelmasta. Ylioppilaskoetehtävien jatkuva kehittäminen on tärkeää ja koetehtävien tulee osaltaan tukea merkityksellistä oppimista.
-
(2021)Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppilaitosyhteistyötä tekevät yliopistopapit kokevat työnsä merkityksellisyyden. Yliopistopapit työskentelevät yliopistojen tiloissa, mutta ovat kuitenkin seurakuntien tai seurakuntayhtymien työntekijöitä. Heidän työnsä tarkoituksena on vastata yhteisön tarpeisiin esimerkiksi osallistumalla erilaisiin työryhmiin ja tukemalla opiskelijoiden sekä henkilökunnan hyvinvointia. Hyvinvoinnin ja jaksamisen tukeminen ovat tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja, eikä yliopistopappien roolia siinä voi sivuuttaa. Tutkielmassani tarkastelen yliopistopappien kuvaamia työn merkityksellisyyden osa-alueita ja peilaan niitä teoreettiseen viitekehykseen. Kokemus työn merkityksellisyydestä on tärkeää yksilölle. Se lisää työtyytyväisyyttä ja koettua hyvinvointia. Työn näkeminen arvokkaana, hyvää tuottavana ja itsensä toteuttamisen mahdollistaja indikoivat työtyytyväisyyttä, motivaatiota ja parempaa jaksamista. Työn merkityksellisyyden kokemusta lisäävät myös autonominen työote, kompetenssi, yleishyödyllisyys ja kutsumus. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, joita analysoin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Sisällönanalyysissa sovellan erilaisia työn merkityksellisyyttä, kansainvälisesti yliopistopappeja ja kirkon oppilaitostyöntekijöitä koskevia tutkimuksia ja teorioita. Analyysin pohjalta on löydettävissä neljä eri merkityksellisyyden yläluokkaa: merkitys opiskelijoille ja henkilökunnalle, merkitys yliopistopastoreille ja merkitys kirkolle sekä yksi näiden merkityksien toteutumista uhkaava yläluokka. Opiskelijoiden ja yliopiston henkilökunnan osalta korostuu yliopistopappien tekemä hyvinvointia tukeva työ. Yliopistopapeille itselleen työn merkityksellisyys kietoutuu kutsumuksen, toisten auttamisen, mission, työmotivaation ja yhteisössä työskentelyn teemoihin. Kirkon kannalta yliopistopappien tekemä työ edistää kirkon positiivista imagoa ja ylläpitää kristillisiä arvoja. Merkityksiä uhkaavia tekijöitä ovat puolestaan huoli pienenevistä resursseista sekä kysymys siitä missä määrin yliopistopappien kristillinen orientaatio saa näkyä sitoutumattomassa kontekstissa. Aineiston perusteella voidaan todeta, että haastattelemani yliopistopapit kokevat työnsä merkitykselliseksi.
-
(2016)Tässä tutkimuksessa selvitetään mitä hengellinen musiikki merkitsee tutkimuksen nuorille aikuisille. Tutkimuksen kohteena on Agricolan kirkon Tuomasmessu, joka on toiminut säännöllisesti sunnuntai-iltaisin jo vuodesta 1988 Helsingissä. Tuomasmessu on erikoisjumalanpalvelus, jossa on monipuolinen hengellinen musiikki. Tuomasmessussa peruskaava ja rakenne ovat säilyneet samanlaisena, vaikka musiikkityylejä kokeillaan ennakkoluulottomasti. Messun musiikista vastaa vaihtuva musiikkijohtaja, joka kokoaa muusikot ja laulajat sekä sovittaa musiikin messuun sopivaksi. Tuomasmessun musiikki on eläväistä ja eroaa päiväjumalanpalveluksen musiikista, messussa bändi, kuoro ja esilaulajat pitävät huolen yhteislaulun sujuvuudesta. Tutkimuksen kysely toteutettiin Agricolan kirkossa Tuomasmessun aikana sunnuntaina 20.1.2013 ja vastaajia oli 228, joista haastatteluun osallistui kymmenen vuosina 1982−1993 syntyneitä nuoria aikuisia. Tutkimuksessa käytettiin teemahaastattelurunkoa, haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Tutkimuksen teoria on aineistolähtöinen. Tutkimuksen aineiston analyysi sisältää kymmenen nuoren aikuisen haastattelun lisäksi kyselytutkimukseen osallistuneiden vastauksia avoimeen kysymykseen: Miten kuvaisit Tuomasmessun musiikin merkitystä itsellesi? Aineiston haastatteluiden ja avoimen kysymyksen vastausten pohjalta Agricolan Tuomasmessussa musiikki on monipuolista ja laadukasta. Helsinkiläisten nuorten aikuisten sitoutuminen kirkkoon ei ole Case Kallio-tutkimuksen mukaan suurta ja kirkon olisikin syytä kiinnittää huomiota niihin nuoriin aikuisiin, jotka ovat löyhästi kiinnittyneinä kirkkoon. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että haastatteluun osallistuneista nuorista aikuisista kaikki ovat kristillisesti sitoutuneita. Kiinnostavaa on yhden haastateltavan kiinnittyminen messuun, vaikka hän pitää itseään ateistina. Tuomasmessu koetaan paikkana jonne voi tulla kuin lätkämatsiin omana itsenään, epäilevänä tai uskossaan vahvana. Tuomasmessuun osallistutaan yksin tai ennestään tutun ihmisen seurassa, uskonnollisuus on individuaalista. Vain yksi haastateltavista on tiiviisti kiinnittynyt Tuomasyhteisöön ja osallistuu messun lisäksi messukokouksiin sekä toimii vapaaehtoisena. Muilla seurakuntalaisilla ei haastateltaville ole tunnelman luomisen lisäksi suurempaa merkitystä. Tuomasmessussa tunnelma ja musiikki saavat yhä uudelleen käymään messussa.
-
(2016)Tutkielman tarkoituksena on avata ja tuoda ymmärrettäväksi inkerinsuomalaisen muusikko-pastori Arvo Survon käyttämää käsitettä ”musiikin sakraalisuus”. Tärkeimmän tutkimusaineiston muodostavat vuosina 1998 ja 2011 tehdyt Survon tutkimushaastattelut, joita kirjoittaja pyrkinyt ymmärtämään ja tulkitsemaan gadamerilaisen hermeneutiikan avulla. Erityisenä mielenkiinnon kohteena on kirjoittajalla ollut musiikin sakraalisuuden ja pyhyyden suhde. Aihetta on käsitelty lukuisista eri tulkintahorisonteista. Niistä keskeisiä ovat olleet uskontotieteen pyhän ja mystiikan teoriat sekä eri taiteenalojen filosofiset näkökulmat. Eri tutkimustraditiot ja lähestymistavat on filosofis-hermeneuttisessa reflektiossa saatettu dialogiin Survon ajattelun sekä toistensa kanssa. Tutkielmassa nousi esille useita teoreettisia näkökulmia musiikin sakraalisuuteen. Huomattavimpia niistä on musiikin sakraalisuuden dualistinen luonne, jota kirjoittaja on jäsentänyt muun muassa Julia Kristevan semioottinen/symbolinen -modaliteettien ja Akseli Gallén-Kallelan ajatteluun pohjautuvan pyhäkoodin avulla. Tutkielman perusteella musiikin sakraalisuus voidaan tulkita pyhäksi sekä pyhän transsendenttisen tutkimustradition tuonpuoleisuusaspektin että yhteiskuntatieteellisen tutkimustradition korostaman erottamisaspektin pohjalta. Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että pyhä ilmenee musiikissa nimenomaan mystisen kokemisen kautta. Mielenkiintoisena seikkana nousi esille musiikin sakraalisuuden analogisuus kirkkoisä Augustinuksen sisäisen ja ulkoisen sanan teorian ja kristillisen opin ”Sanan lihaksi tulemisesta” kanssa, jolloin musiikin sakraalisuus on sisäisen (semioottisen) sanan yhdistymistä ulkoiseen (symboliseen) sanaan eli ilmaisuun. Sakraalinen musiikki voidaan tällöin tulkita myös Mircea Eliaden pyhäteorian mukaiseksi hierofaniaksi, pyhän ja profaanin paradoksaaliseksi esiintymiseksi yhdessä.
-
(2023)Tämä tutkielma tarkastelee yhdysvaltalaisia Ms. Marvel -sarjakuvia ja -televisiosarjaa. Tutkielman tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, millaisia muslimeihin liittyviä representaatioita tutkimuksen aineisto pyrkii kuvaamaan. Tutkimuksen keskiössä ovat representaation, uskonnollisen tapakulttuurin, sukupuolen, seksuaalisuuden, toiseuden, sekä identiteetin teemat. Tutkielma edustaa kvalitatiivista eli laadullista tutkimusta. Sen aineistona toimivat vuosina 2014–2019 julkaistut Ms. Marvel -sarjakuvat, sekä vuonna 2022 julkaistu Ms. Marvel -televisiosarja. Aineiston analyysimenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Analyysia ohjaavana teoreettisena käsitteenä toimii representaation eli uudelleen esittämisen käsite. Tehdyn analyysin perusteella, aineistossa esiintyvät muslimirepresentaatiot ilmenevät kolmen teeman kautta. Muslimeja representoidaan aineistossa suhteessa islamiin liittyviin sääntöihin ja uskonnolliseen auktoriteettiin, sukupuolen ja seksuaalisuuden teemoihin, sekä muslimien kokeman toiseuden kautta.
-
(2016)Tämä tutkimus käsittelee esikoislestadiolaisten sosialisaation ilmenemistä esikoislestadiolaisen liikkeen jäsenkirjeessä Rauhan Siteessä. Tutkimus on teoriaohjaava sisällönanalyyttinen tutkimus, jonka taustateoriana on sosialisaatioteoria. Tutkimuksen aineisto kerättiin kaikista neljästä vuoden 2012 aikana ilmestyneestä Rauhan Siteestä, joista valitsin kymmenen tekstiä analyysia varten: kolme saarnaa, kolme liikkeen jäsenten kirjoittamaa tekstiä, yksi liikkeen nuorempien jäsenten tekemä haastattelu liikkeen saarnaajasta, yksi tapahtumakuvaus, yksi pääkirjoitus ja Lähetyskirjeitä -niminen kokonaisuus, johon sisältyy kuusi kirjettä eri maiden esikoislestadiolaisten yhteisöjen välisestä kirjeenvaihdosta. Tutkimustehtäväni oli selvittää millä tavalla Rauhan Side toimii esikoislestadiolaisen yhteisön yhtenäisyyden välittäjänä ja ylläpitäjänä. Tutkimukseeni kuului myös selvittää mitä sosiaalistamistavat kertovat yhteisöstä ja minkälaiseen ulkomaailmasuhteeseen esikoislestadiolaisia pyritään sosiaalistamaan. Tutkimuksestani nousi esille, että esikoislestadiolaisia sosiaalistetaan osaksi yhteisöään kuvailemalla yhteisöllisyyttä myönteisesti, puhumalla kaikille tarjolla olevasta synninpäästöstä sekä kristityn hyvästä kuolemasta ja puhumalla yhteisön sisäiseen elämään liittyvistä normeista. Yhteisö näyttäytyy Rauhan Siteessä esikoislestadiolaisten elämän perustana ja hengellisten auktoriteettien tarjoajana. Jäsenlehdestä välittyi kaksinainen suhtautuminen maailmaan. Maailma nähtiin yhtäältä uskolle vaarallisena paikkana, johon jäseniä sosiaalistettiin suhtautumaan varautuneesti. Toisaalta jäsenten haluttiin tuovan uskonsa esiin maailmassa ja ilmentävän lähimmäisenrakkautta arkipäivän kohtaamisissaan myös liikkeen ulkopuolella. Rauhan Siteen keskeisimpiä tarkoituksia on vahvistaa esikoislestadiolaisten emotionaalisia siteitä omaan yhteisöönsä. Rauhan Side luo myös yhtenäisyyttä liikkeen sisälle ja toimii yhteisön itsemäärityksen kanavana. Yhtenäisyyden vaatimus toimii liikkeen sisäisiä erimielisyyksiä vaientavana tekijänä ja rajaa paikallisten saarnaajien valtaa tehdä esikoislestadiolaisesta opista poikkeavia uskontulkintoja.
-
(2014)Tutkimuksessa tarkastellaan Jeremian kirjan tekstin muutosprosesseja. Päätutkimuskysymys on: miten Jeremian kirjaa on toimitettu? Toimitustyötä tarkastellaan sekä sisällöllisestä että kielellisestä ja teknisestä näkökulmasta. Kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti Jeremian kirjan kahden eri version (Septuaginta ja masoreettinen teksti) väliset erot. Tutkimuksen ensisijainen metodi on tekstikriittinen. Tämän lisäksi tekstikritiikin oletetaan tuovan lisäinformaatiota kirjallisuus- ja redaktiokriittiseen metodiin, sillä Jeremian kirjan kohdalla tekstivarianttien erot heijastelevat laajempia toimituksellisia eroja. Tutkimuksen aineisto on rajattu erityisesti tekstikatkelmaan Jer. 25:1 14. Tekstikatkelma sijaitsee oleellisessa taitekohdassa Jeremian kirjan kahden eri version kokonaisuuksissa. Tämän lisäksi tekstikatkelma sisältää runsaasti sellaisia tekstivarianttien eroja, jotka ovat havaittavissa halki Jeremian kirjan kokonaisuuden. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti nollavariantteihin eli sellaisiin tekstikohtiin, jotka puuttuvat kokonaan jommastakummasta tekstiversiosta. Kriittinen tarkastelu osoitti, että Septuaginta säilyttää lähes poikkeuksetta tekstikatkelman Jer. 25:1 14 varhaisemman lukutavan. Masoreettisen Jeremian kirjan lukutapa on syntynyt tietoisen laajentavan toimitustyön tuloksena. Vaihtoehtoiset selitystavat todettiin analyysissä riittämättömiksi. Näitä olivat mm. ehdotus, jonka mukaan Septuagintan kääntäjä olisi tietoisesti lyhennellyt käyttämäänsä hepreankielistä pohjatekstiä ja käsitys, jonka mukaan Septuagintan kääntäjällä olisi ollut käytössään huonolaatuinen hepreankielinen pohjateksti. Analyysin tulokset vahvistavat useiden tutkijoiden saavuttamaa johtopäätöstä, jonka mukaan Septuagintan taustalla on sellainen hepreankielinen pohjateksti (Vorlage), joka edustaa masoreettista tekstiä varhaisempaa vaihetta kirjan kehityksessä. Masoreettisen tekstin laajennuksia Jer. 25:1 14 kohdalla ovat mm. avoimet viittaukset Babyloniaan ja kuningas Nebukadnessariin, Jeremian roolin korostaminen profeettana ja kontekstin ja paralleelisten tekstien perusteella tehdyt laajennukset. Vastaavanlaisia laajennuksia havaittiin halki masoreettisen Jeremian kirjan. Laajennusten taustalla on todennäköisesti teologinen intressi korostaa Jahven toimintaa historiassa, halu ilmaista muinaisten profeettojen viestien toteutuminen sekä pyrkimys tehdä Jeremian kirjasta yhä enemmän profeetta Jeremian nimeä kantava kirja. Toimitustyössä käytetyistä tekniikoista on havaittavissa ainakin toistoliitäntä ja kaksinkertainen puhejohdanto. Lisäksi masoreettisen tekstin heijastelemat lisäykset ovat jättäneet tekstiin sellaisia piirteitä, joita on klassisessa kirjallisuuskritiikissä pidetty osoituksena tekstin kerroksellisuudesta (toistot, jännitteisyydet, syntaktiset heikkoudet ja lainaukset). Jeremian kirjan tekstikritiikin merkitys eksegetiikalle on suuri, sillä muutosprosesseja voidaan havaita kahdesta toimitustyön eri vaiheesta säilyneestä tekstistä. Tutkimus siis vahvistaa sen klassisen historiallis-kriittisen oletuksen, että Heprealaisen Raamatun tekstejä on toimitettu ja että tästä toimitustyöstä on jäänyt tekstiin jälkiä. Edelleen käsillä oleva tutkimus tarjoaa tekstivarianttien vertailun kautta saavutettua dokumentoitua evidenssiä tämän toimitustyön sisällöllisistä ja teknisistä piirteistä.
-
(2015)In this study the religious representations in the Facebook following of India’s current Prime Minister, Narendra Modi, are explored and analysed. The study is a theoretically informed netnographic study and its background is in the previous studies of charisma and the concept of natural religion or natural cognitions related to religion. On the essentialist–social constructionism scale the study situates itself in the essentialist end, treating the research material as an expression of the reality behind it, not just as socially constructed. As far as is known, this study is the first study using online material to analyse religious representations in the following of a secular leader figure. The research material, or data, for this study comes from Narendra Modi’s official Facebook fan page http://www.facebook.com/narendramodi.official and the comments on it. A total of of 6,617 comments were manually collected from the fan page on four separate dates: 6 November 2012, 20 November 2012, 20 July 2014 and 6 August 2014. After the collection of the comments, a software tool in python language was written to index the comments. The nature of social media, and the Internet in general, makes it mandatory to treat the research material as a mere snapshot of Modi’s rapidly changing Facebook fan page and not as a continuously existing mass of data. The different years for the material gathering represent two different political and social positions of Modi. In 2012 he was the Chief Minister of the state of Gujarat and a popular Prime Minister candidate. In 2014 his party, the Bharatiya Janata Party (BJP), won the general election, which consequently made Modi the Prime Minister of India. The analysis of the comments and the religious representations in them thus also includes a comparative aspect, taking note of his changed social position. The analysis of the research material shows that while some of the commenters are passionate haters of Modi, the majority of his Facebook followers are big supporters of him and are charismatically oriented in their following. On his fan page, Modi is treated as a god, as a messenger of god and compared to religious figures such as Buddha and Swami Vivekananda. A savior belief in Modi is also strongly present in the comments. Some comments also show deep emotional commitment to Modi. As a new finding the study also shows that online charismatic following includes belief in reaching the leader personally through the comments despite there being hundreds of thousands of messages: some of the comments contain very personal requests and messages to Modi. As a conclusion, this study clearly supports earlier findings on charismatically oriented following drawing from natural cognitions related to religion, and shows that even in the following of a non-religious leader religious representations are clearly present. The study also reveals that social media provides a fruitful platform for the study of non-reflective beliefs. The main references for this study are: Kimmo Ketola’s The Founder of the Hare Krishnas as Seen by Devotees. A Cognitive Study of Religious Charisma (2008), Ann Ruth Willner’s The Spellbinders: Charismatic Political Leadership (1984), Justin Barrett’s Cognitive Science, Religion, and Theology: From Human Minds to Divine Minds (2011), Lee A. Kirkpatrick’s Attachment, evolution and the psychology of religion (2005), Kingshuk Nag’s The NaMo story: A Political Life (2014), Edward Luce’s In Spite of the Gods: The Strange Rise of Modern India (2011) and Robert V. Kozinets’s Netnography: Doing Ethnographic Research Online (2010).
-
(2015)Tässä pro gradu-työssäni tutkin Vähänkyrön Merikaarron kylää 1700-luvun lopulta vuoteen 1863, jolloin perustettiin Merikaarron kirjasto. Merikaarto oli tunnettu varhaisesta mystikkoliikkeestään ”Pohjanmaan mystikoista”, jotka vaikuttivat 1700- ja 1800-lukujen taitteessa alueella. Mystikot olivat erityisen tunnettuja hankkimastaan, kääntämästään ja käsin kopioimastaan mystisestä kirjallisuudesta. Tutkin niin sanottua kirjallistumisprosessia Merikaarron kylässä, eli sitä, miten kirkollinen kansanopetus oli luonut pohjan lukutaitoisuuden uusille muodoille. Kirjallistumisella tarkoitetaan kehityskulkua, jossa jonkin alueen ihmiset tulevat osalliseksi kirjoitetun ja painetun sanan vaikutuksista. Tutkin tässä työssä merikaartolaisten lukemista, kirjojen omistusta ja heidän kirjastoprojektejaan. Tutkin gradussani miten lukutaitoisuus näkyi seurakunnan rippikirjoissa, miten asukkaat osasivat kirkollisen esivallan edellyttämän kristinopintaitonsa eli suhteellisen lukutaidon. Tässä työssä tutkin myös, mitä kirjallisuutta Vähänkyrön Merikaarrossa omistettiin 1800-luvun alussa ja 1800-luvun puolivälissä. Lähteinäni käytän merikaartolaisista vainajista tehtyjä perukirjoja. Kartoitan, millaista kirjallisuutta merikaartolaiset omistivat ja miten omistetun kirjallisuuden määrä ja merkinnät muuttuivat perukirjoissa 1800-luvun puoliväliin tultaessa. Kirjallistumisen vaikutusta Vähässäkyrössä olivat siellä perustetut koulut ja kirjastot. Vähäänkyröön perustettiin kirjasto vuonna 1851, kansakoulu päätettiin perustaa vuonna 1855 ja Merikaartoon perustettiin kirjasto vuonna 1863. Tässä tutkimuksessa tarkastelen Merikaarron kirjaston ensimmäisen hoitajan Juha Antinpoika Störvin kirjoittamaa kirjaston esipuhetta. Kirjaston esipuhe on pisimpiä Pohjanmaan mystikoiden itse kirjoittamia tekstejä, joka valaisee heidän ajatusmaailmaansa. Kirjaston esipuheesta tarkastelen, miten kirjallistumisen vaikutukset näkyivät Störvin käsityksissä esimerkiksi ajankäytöstä ja lukemisesta. Tarkastelen lisäksi sitä, miten lehdissä kirjoitettiin Vähänkyrön kirjastoista, kouluista ja kirjallistumishankkeista. Tutkittavana aikana Vähässäkyrössä tapahtui niin sanottu kirjallistumisen toinen aalto. Se tarkoittaa sitä, että lukeminen ja kirjallinen kulttuuri ei enää 1800-luvun alkupuoliskolla erottanut Vähässäkyrössä ihmisiä taidollisesti, vaan kirjallisesta kulttuurista ja lukemisesta oli tullut ”kansalaistaito”, joka yhdisti ihmisiä.
-
(2017)Tutkimuksen tarkoituksena on perehtyä myötätunnon teologiaan Oliver Daviesin mukaan. Tehtävänä on selvittää, mitä myötätunto Daviesin käsityksen mukaan on ja mitä hyötyä myötätunnosta on yksilölle ja yhteisölle. Tarkoituksena on myös tarkastella, miten myötätunto liittyy kristittynä elämiseen ja löytyykö myötätunnolle raamatullisia perusteita. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi ja lähteenä Oliver Daviesin teos A Theology of Compassion. Johdannossa selvitän keskeisiä käsitteitä ja tutkielman aihetta yleisellä tasolla. Daviesin mukaan kristillisyyteen läheisesti liittyviä teemoja ovat kuolema, ylösnousu ja ikuinen elämä. Niinpä hän ajattelee kristinuskon sitoutuneen olemiseen tai olemassaolon kieleen. Olemisen Davies määrittelee itsen ja toisen suhteen (ilmaisu)keinoksi ja olemisen kielen itsen ja toisen suhteen ajattelemista. Intersubjektiivisuuden Davies kuvailee itsen ja toisen yhteen kietoutumiseksi ja sen intensiivisimmäksi muodoksi hän määrittelee myötätunnon. Ensimmäisessä pääluvussa tutkin myötätunnon etymologiaa ja käsitettä historian eri aikoina. Tarkastelen myös Daviesin käsitystä ihmisen minuudesta, joka hänen mukaansa on nykyisin hajallaan ja pirstaloitunut. Fenomenologisella reduktiolla Davies kuitenkin saa esiin itsen, joka hallitsee itseään ja on keskinäisessä suhteessa toisen kanssa. Tätä edelleen teologisesti redusoitaessa, itse Daviesin mukaan huomaa itsensä olevan jo suhteessa Kristuksen persoonan kanssa. Toinen pääluku sisältää metafysiikkaa, käsittelen myötätunnon ontologiaa ja prioriteettia. Myötätunto tarkoittaa, että kykenemme tunnistamaan toisen henkilön tilan, olemme osallisina hänen kärsimyksessään ja olemme valmiita toimimaan heidän puolestaan. Davies väittää, että myötätunnolla on kyky vastustaa väkivaltaa. Tätä havainnollistaa kaksi narratiivia holokaustin ajalta. Kolmannessa pääluvussa tarkastelen Daviesin näkemystä myötätuntoisesta minuudesta. Myötätuntoisella hetkellä ilmenee yksilöidenvälisyyttä ja se paljastaa tietoisuuden toisiin suuntautuneen luonteen. Tietoisuuden muodostavat on Daviesin mukaan Minä ja Ei-minä, jotka ovat keskinäisessä suhteessa. Tämän suhteen sisällä itse kokee kahtalaista transsendenssia. Ensimmäinen niistä on sisäistä, jossa itse on vapaa joko affirmoimaan tai tukkimaan itsensä. Toinen transsendenssin muoto on ulkoista, ja siinä itse on samoin vapaa affirmoimaan tai tukkimaan toisen. Näiden kahden transsendenssin muodostama kokonaisuus mahdollistaa Daviesin mukaan sen, että voimme kohdata olemassaolon sellaisenaan persoonallisessa muodossa. Davies väittää, että myötätuntoinen teko avaa kohtaamisen mahdollisuuden Jumalan kanssa henkilökohtaisessa muodossa. Neljännessä pääluvussa esittelen myötätunnon teologisen reduktion ja tarkastelen myötätunnon terminologiaa Raamatussa. Daviesin myötätuntotutkimusta voidaan pitää myös klassisen länsimaisen metafysiikan tradition korjaavana uudelleenmäärittelynä varhaisten juutalaisten tapojen valossa. Toisen Mooseksen kirjan 3:14 jae sisältää Daviesin mukaan resonansseja, jotka viittaavat jumalallisen läsnäolon olevan yhtä aikaa luovuutta ja myötätuntoa. Daviesin mukaan rabbeille myötätunto ja Jumalan luomiskyky olivat jumalallisen maailmassa läsnäolon modaliteetteja. Davies näkee myötätunnon myös uskon ilmaisuksi.
-
(2023)Maisterintutkielmani on kirjoitettu koronapandemian aikana vuosina 2021–2022. Viruksen torjuntaan suunnatut toimet ovat jakaneet mielipiteitä. Erilaisten media-alustojen kautta myös salaliittoteoriat ovat tavoittaneet suuren yleisön tietoisuuden. Tutkielmassani analysoin koronatoimien vastustamisen diskursseja ja vastustamiseen käytettyä retoriikkaa. Tutkielmani filosofinen tausta on sosiaalisessa konstruktionismissa ja teoreettinen viitekehys diskurssianalyysissä. Retoriikan analysointiin käytän retorista diskurssianalyysiä ja argumentoinnin lähilukua. Aineistoni koostuu kristillisen Facebook-ryhmän koronatoimia vastustavista julkaisuista ja kommenteista. Kommenteissa toistuivat uskontoon, lainsäädäntöön, salaliittoihin ja tieteeseen liittyvät teemat. Teemojen avulla jäsensin aineistoani ja tuloksena muodostui kolme diskurssia aladiskursseineen. Diskurssien positiivisina jumala-termeinä olivat Raamattuun, Jumalaan ja pelastukseen viittaavat ilmaisut. Vastustus kohdistettiin salaliittoihin, petoon, antikristukseen ja koronarokotteeseen viittaaviin jumala-termeihin. Auktoriteettidiskurssi perustui tietoon ja totuuteen, jotka perusteltiin viittaamalla Raamattuun ja tieteeseen. Suhde tieteeseen oli auktoriteettidiskurssissa ristiriitainen. Diskurssista erottui luotettavan auktoriteetin ja epäluotettavan auktoriteetin aladiskurssi. Diskurssin retoriikassa vedottiin tosiasioihin, kategorisoitiin vastustajia ja vahvistettiin omaa positiota. Vapausdiskurssissa salaliittoteoriat korostuivat ja yhdistyivät saumattomasti Ilmestyskirjan kuvastoon. Diskurssista erottui kolme aladiskurssia. Koronatoimet vapauden uhkana koronatoimet nähtiin pyrkimyksenä rajoittaa vapauksia. Koronatoimet lopunaikojen merkkinä koronatoimet yhdistettiin Ilmestyskirjan ennustukseen ja Koronatoimet pedon merkkinä koronatoimet kuvattiin pedon merkkinä ja rajoitusten puolesta puhuvat instituutiot ja henkilöt pedon alamaisina. Retorisesti diskurssissa vahvistettiin subjektipositiota ja konsensusta, vedottiin auktoriteettiin ja luotiin vastakkainasettelua. Terveysdiskurssi jakautui rokotehaitat- ja huoli lapsista -aladiskurssiksi. Rokotehaitoissa epäilys kohdistui koronarokotteen nopeaan kehittelyyn, sen sisältämiin aineisiin ja mahdollisiin haittavaikutuksiin. Huoli lapsista -diskurssissa vastustettiin rokotetta lasten terveyteen ja haavoittuvaan asemaan vedoten. Retorisina keinoina terveysdiskurssissa käytettiin kvantifiointia, tosiasioihin ja empatiaan vetoamista sekä uudelleen kategorisoimista. Johtopäätöksenä totean viholliskuvien, eliittikritiikin ja salaliittoteoreettisen ajattelun yhdistävän diskursseja. Apokalyptista salaliittoajattelua esiintyy epidemioiden ja katastrofien yhteydessä eri puolilla maailmaa – tutkielmani perusteella myös koronapandemian yhteydessä Suomessa.
-
(2019)The thesis focusses on how music has been mythologised in different ways. Mythologisation refers to the ways in which a given phenomenon – in this case music – is connected and invested with ideas and stories that ultimately cannot be substantiated as they characteristically deal with “religious” issues and questions in the sense that they have no empirical answers and thus necessitate believing while there may be overwhelming evidence against them. In the thesis, mythologisation of music is addressed in relation to the postsecular attempts to rescript the sacred, by paying specific attention how different conceptualisations of the “popular” and the “sacred” become interrelated. Thus, the treatment is predominantly theoretical in nature and linked to a broader interest in the intersections of the popular and the sacred in music. The analysis does not focus on religious popular music, or popular music and religion, but on a more conceptual level on how different apprehensions of the popular and the sacred become operationalised and politicised in musical situations. On the basis of existing research within ethnomusicology and the philosophy of music, mythologisation of music is divided in the thesis into four general categories: first, origins of music, detectable not just in the ubiquity of cosmological explanations in various epics and indigenous mythologies but crucially also in the hard-core neuroscientific approaches to music; second, music’s autonomy, based on widespread assumptions about music as a transcendent or supernatural power of its own, with certain universal traits and inexorable effects; third, individuals with allegedly exceptional musical propensities, whether labelled as stars or geniuses; and fourth, authenticity, particularly in relation to presumptions about pureness and excellence. Methodologically, the thesis builds on the cultural study of music and anthropology and sociology of religion. Through socio-constructionist discourse analysis the categories of mythologisation of music are examined in relation to the multidimensionality of the popular and the sacred. Regarding the popular, at issue are its quantitative, aesthetic, sociological, folk, partisan and postmodern dimensions; the sacred in turn is examined in terms of religious, subcultural, national, economic and political aspects. The analysis reveals that the dimensions of the popular that become emphasised in mythologisation of music are the aesthetic, folk and postmodern ones, while on the sacred side it is the cluster of subcultural, national and economic facets which is connected to all areas of mythologisation of music. All five aspects of the sacred have however a fairly equal footing in the ways to mythologise music, which is somewhat unsurprising given the close connection between myths and the sacred in the general sense. With respect to the popular in turn, the conspicuous links between myths about individuality in music and quantitative and mass cultural dimensions are notable. Moreover, the findings indicate that overall the discourses of autonomy and authenticity carry a paramount weight when considering the intersections of the popular and the sacred in mythologisation of music.
-
(2020)Tässä tutkielmassa pohditaan C.S. Lewisin myyttikäsitystä ja tarkastellaan siitä nousevia vaikutuksia hänen teologiaansa. Myytit ja mielikuvitus olivat Lewisille tärkeitä läpi hänen elämänsä ja siitä syystä niillä on ollut merkittävää vaikutusta hänen ajatteluunsa. Myytit olivat keskiössä Lewisin kääntymyksessä. Siitä syystä tutkimuksessa käydään myös läpi Lewisin ajattelun kehitystä pitkin hänen elämäänsä. Myyttitutkimus on laajalle levinnyttä. Tässä tutkielmassa keskitytään lähinnä Lewisin ympärillä pyörineeseen myyttitutkimukseen, eikä oteta laajasti kantaa suurempaan myyttitutkimuksen kenttään. Myyttiä käsitellään Richard Purtillin mallinnoksen perusteella, joka mukailee Lewisin ja tälle läheisen J.R.R. Tolkienin linjauksia. Lewis pyrkii olemaan määrittelemättä myyttiä liian kliinisesti. Hän mieltää myytin tarinaksi (jonka ei tarvitse olla tarinamuotoinen), joka käsittelee elämän suurimpia kysymyksiä ja teemoja. Yliluonnollinen on usein myytin keskiössä ja myytti välittää kuulijalleen kokemusta jostain suuremmasta – jumalallisesta. Tutkimuksessa analysoidaan Lewisin ajatuksia oikeasta suhtautumisesta pakanallisiin myytteihin. Myytit toimivat Lewisin mukaan mielikuvituksen alaisuudessa. Luovan Jumalan kuvaksi luotuna ihminenkin kykenee luomaan mielikuvituksellaan tarinoita. Näihin tarinoihin ihminen ammentaa Jumalan todellisuudesta ja näin ollen kaikenlaisissa myyteissä voi olla hiven Jumalallista todellisuutta havaittavissa. Lewis myös toteaa, että Jumala ilmoittaa itsensä pakanoillekin heidän myyttien kautta. Ei kirkkaasti ja suoraan vaan välillisesti. Lewis näkee, että ympäri maailmaa esiintyvät kuolevien ja ylösnousevien jumalten myytti on esikuvaa kristillisestä myytistä, joka kuitenkin on todellinen myytti. Myytti todeksi tulleena. Lewis näkee, että Jumala ilmaisee itsensä ihmiskunnalle kristillisen myytin kautta. Myytti puhuttelee ihmistä kokonaisvaltaisesti; järjen, tunteiden ja mielikuvituksen kautta. Tutkimuksessa analysoidaan Lewisin esittämää kritiikkiä Rudolf Bultmannia vastaan, joka on tunnettu myyteistäriisumisen mallistaan. Lewis toteaa, että kristillistä myyttiä on pyritty aikaisemminkin poistamaan, mutta myytti on se, mikä kristinuskossa on säilynyt läpi vuosisatojen. Lewisille kristillinen myytti on tosi tarina inkarnoituneesta Jumalan pojasta, joka kuolee ja nousee kuolleista ihmiskunnan puolesta. Myytti murtautuu historiaan ajassa ja paikassa ja tulee osaksi aikaamme. Jeesuksen todellinen ylösnousemus toimii kristillisen myytin sinettinä.
Now showing items 835-854 of 1550