Browsing by Title

Tutkimuksen tarkoitus on perehtyä juutalaisen elämäntapaan David Sternin teologian kautta. Lähtökohtana on juutalaisuus, mutta tähtäinpisteenä on ymmärtää messiaanisen juutalaisuuden erityispiirteitä. Tutkimuksessa selvitetään sitä, mitä on messiaaninen juutalaisuus, miten he ymmärtävät Tooraa ja kuinka sitä eletään todeksi Yeshuaan (Jeesukseen) uskovina. Teoreettinen viitekehys koostuu juutalaisuuden historiasta, Tooran tulkinnasta Uuden liiton kontekstissa ja juutalaisen elämäntavan ymmärtämisestä. Keskeisin lähtökohta on Sternin edustama uuden testamentin halakha suuntaus. Tämän messiaanisen juutalaisuuden suuntauksen henkilölle juutalainen on kuin pioneeri, joka restauroi kristinuskoa ja juutalaisuutta. Jumalusko, kolminaisuus ja Yeshuan kaksinaisluonto esitellään juutalaisin termein. Toora saa uuden merkityksen Yeshuan kautta tarkasteltuna ja suullinen Toora alistetaan kriittiseen tarkasteluun Uutta testamenttia vasten Tutkimusaineisto koostui pääosin Sternin teoksista Jewish New Testament Commentary, Messianic Jewish Manifesto ja sen päivitetystä versiosta Messianic Judaism. Näitä tukemaan etsin paljon tieteellistä tutkimusta aiheeseen liittyen. Tutkimuksesta tuli kvalitatiivinen sisällönanalyysi. Systemaattinen analyysi oli tutkimusmenetelmä, jonka kautta tutkimustulokset kuvattiin. Messiaaniset juutalaiset edustivat aikanaan uudistusliikettä ja olivat kiinteä osa juutalaisuutta. Yeshua ja hänen opetuslapsensa olivat osa heitä, vaikka silloin heidän tunnettiin nasaretilaisina ja juutalaiskristittyinä. Kristinuskon tullessa yhä enemmän pakanakristillisten henkilöiden haltuun yhteys juutalaisuuteen ja myös sen messiaaniseen haaraan katkesi pitkäksi aikaa. Vasta 1800-luvun lopulta siionistisen liikkeen ja Israelin valtion synnyn kautta messiaanisen juutalaisuus koki uuden tulemisen 1970-luvulla. Tämä mahdollisti sen, että Yeshuaan uskovat juutalaiset saattoivat omaksua jälleen oman uskonnollisen identiteettinsä. Stern oli yksi heistä, jotka loivat teologista viitekehystä tälle nuorelle liikkeelle. Näin Tooraan ja juutalaisiin tapoihin liittyvät kysymykset alkoivat saada käytännöllisiä vastauksia. Tutkimustulokset vahvistavat sitä käsitystä, että messiaaniset juutalaiset tahtovat pysyä omassa juutalaisessa identiteetissään ja elää sitä todeksi tänäkin päivänä.

Lithuanian neo-pagan community “Romuva” approached the Lithuanian parliament to grant it state’s recognition. According to the Ministry of Justice, the religious community met all necessary requirements – it has been registered for 25 years, its customs and creeds do not contradict law and morals, and it has support in the society. However, the Lithuanian parliament voted against granting the new status. This thesis aims on how was the legal recognition of the “Romuva” argued for and against in the public media and the Lithuanian parliament and what kind of understanding of neo-paganism in particular and religion in general was constructed in these arguments. To achieve the goal two sets of data were analyzed: all articles related with “Romuva” recognition appeared on the most popular as well as pro-christian and pro-romuvian media sites from 2018-2020. Also public records from the Lithuanian parliament during submission and consideration phases, letters to parliamentarians. The data was also structured in a timeline to track the development of arguments. Findings show that even though the question for recognition is legal, during the debate historical and political arguments were dominating. Many of them did not relate with requirements for the recognition officially set by the Ministry of Justice. The biggest involvement in the question was demonstrated by pro-christian community’s members – politicians, scholars. The recognition for neo-pagans was strongly resisted by the dominant religion in Lithuania Christian Church

This study focuses on comparison of demonologies in the texts Apocryphon of John, The Life of Antony and Asclepius. The study has two aims. Firstly, to bring together demonologies of the texts that were normally investigated separately and contrast them. Secondly, to analyse the result of the comparison and speculate about possible social setting that could have generate them. The latest is conducted with the help of Grid and Group Theory by Mary Douglas, which is used as a heuristic tool. What can be suggested about the social setting of the text that produced such a demonology? The study proceeds by juxtaposing demonologies with each other and by examining specific “traits” of texts’ demonologies: hierarchy, ranking, classification and etiology. All the collected data in the process of comparison is, simultaneously, analysed and evaluated from the perspective of Grid And Group Theory. Thus, distinctive features of every demonology are also juxtaposed with typical features of demonologies typical for four social setting (strong group/strong grid, strong group/weak grid, weak group/ strong grid, weak group/ weak grid), invented by Mary Douglas. After that, I move on to investigation the demonologies from the perspective of motivation (rationale) of Evil in them and their role in the bodily interference. According to Group and Grid theory, social structure of the community also somehow reflects not only the hierarchical side of cosmology, but also qualitative one. Thus, the texts are categorized in accordance with how justified Evil is in them and the importance of purity and impurity in cosmology. The last analysis chapter is concerned with comparing ways of demons attack and ways of possible defense against it. The examination shows how authoritative and dangerous the malevolent creatures are in each text. The results of the analyses confirm that all the three texts have different demonologies and, according to Grid and Group Theory, may be ascribed to different social settings. In case of The Life of Antony it is “strong group/ strong grid”, while Apocryphon of John fits well in “strong group/weak grid”. As for Asclepis, it bears the features of 3 social settings: strong group/strong grid, strong group/weak grid, weak group/ strong grid, weak group.

This study looks at the way in which the good works inspired by religious motives are related to the secular understanding of development. The aim is to better understand how development workers with religious worldview define the concept of development and how their faith influences their thinking. Faith is understood as the source of values based on which the ideas of development are shaped. The task is approached by interviewing the Finnish staff members of a Pentecostal development organization, Fida International. Their staff members’ understanding of development is studied. Development as a religious concept is formulated based on the interviews. The background chapters give the context of the study by introducing the debate and connections between the concepts of religion and development. Also an introduction of the capability approach developed by Amartya Sen and Martha Nussbaum is provided since in this study it represents the secular understanding of development. The key concepts of the approach: functionings, agency and development are used to analyze how religious values influence the understanding of development. Chapter four introduces the research material, the methods and the process of analysis. The data consist of 16 interviews carried out in East Africa by the author in the spring of 2016. In chapter five the results of the analysis are presented. The valued functionings that emerge from faith were: fulfilling God’s call, living out one’s faith, deliverance and trusting God, spiritual growth, freedom from guilt through God’s forgiveness and mercy, and achieving balance and harmony. The results are brought together to formulate a definition of development as religious concept. Chapter six reflects on the results in relation to the literature focusing on the religious perception of development. The elements that faith brings to the secular understanding of development are intertwined around the holistic approach in which the economic, political, social and spiritual dimensions of development cannot be viewed separately. Therefore, the relationship between God and the human becomes central. The human finds his ultimate purpose and thus the aim of development within God in his Kingdom. Therefore, faith widens the time perspective of development from this life into eternity. According to the interviewees of the study God has called the human to love him by loving his neighbors. Solidarity, equality and just world become the aim of development within the time frame of this life. To reach there, to have Shalom in this life already, was seen as too idealistic. Therefore, the aim of the man-made development process within this time frame emerges with the ultimate aim of development, the life in God’s Kingdom in the eternity.

Tutkielman aiheena on kuvata ja analysoida seurakunnan työalajohtajuutta työhyvinvoinnin näkökulmasta. Aineistona on kahdentoista diakonian työalajohtajan teemahaastattelut. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1. Millaisilla edellytyksillä työalajohtaja voi toimia seurakunnassa? 2. Mistä työhyvinvointi diakoniatyössä haastateltavien kokemuksen mukaan muodostuu? 3. Millaisilla toimenpiteillä työalajohtajat edistävät tiimiläistensä työhyvinvointia? Sisällönanalyysilla saatujen tulosten mukaan työalajohtajuus onnistuu, kun kirkkoherra on työalajohtajuuden tukena ja vallan ja vastuun delegointi on selkeää ja riittävän laajaa. Ilman ylemmän johdon tukea työalajohtajan tehtävässä toimiminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Työalajohtajan toimivalta ja vastuu tuli määritellä selkeästi. Kirkkoherralla oli merkittävä rooli myös työyhteisön suhtautumisen muokkaajana. Huomattavan monessa seurakunnassa varsinkin papeilla oli ollut vaikeuksia suhtautua johtajuuteen aseman sijasta tehtävänä. Haastatellut työalajohtajat painottivat johtajuutta ammattina, johon voi ja pitää kouluttautua sekä toisaalta prosessina, jossa ei tule valmiiksi. Työalajohtajan tuli haastateltavien mukaan olla työalansa substanssiosaaja. Diakoniatyössä monet työn piirteet toimivat sekä työhyvinvointia edistävinä että sitä haastavina. Työn haasteellisuus ja monipuolisuus tuottivat työniloa, mutta tuntuivat myös raskailta. Työn rajaamisen ongelmat olivat ajankohtaisia kaikissa haastatteluseurakunnissa. Työajattomuus koettiin pääsääntöisesti voimavaraksi ja mahdollisuudeksi. Verkostoyhteistyö vei voimavaroja, mutta antoi myös tunteen yhdessä tehtävästä laajemmasta työstä. Merkittävä vaikutus työhyvinvointiin oli työntekijän suhtautumistavalla työhönsä. Työalajohtajat edistivät tiimiläistensä työhyvinvointia luomalla rakenteita ja toimintaedellytyksiä työn kehittämiselle ja työn tekemiselle. Yhteisöllisyyttä vahvistavat toimenpiteet liittivät sooloilevat työntekijät osaksi tiimiä. Hoitamalla hallintoon liittyvät tehtävät työalajohtajat vapauttivat tiimiläisten työpanosta varsinaisen diakoniatyön tekemiseen. Työalajohtajat toimivat diakonian äänenä välittämällä tietoa tiimin ja hallinnon välillä molempiin suuntiin sekä tuomalla esiin diakonian näkökulmaa seurakunnassa ja toiminta-alueella. Työalajohtajat edistivät tiimin keskusteluyhteyttä ja huolehtivat tiimin työskentelyilmapiiristä. Keskustelujen avulla he loivat yhteisiä toimintatapoja ja linjanvetoja sekä vahvistivat maltillista suhtautumista työhön. Diakonian työalajohtajista löytyi neljä työalajohtajtyyppiä suhteessa työhyvinvoinnin edistämiseen: Koordinoija, Pelinrakentaja, Majakka ja Opas. Koordinoijat korostivat toimivien rakenteiden merkitystä. Pelinrakentajat painottivat tiimin yhteistä suunnittelua, jakamista ja arviointia. Majakka-työalajohtajat toimivat vakaina yhteisöllisyyden ja optimismin vahvistajina. Oppaat loivat levollista ja laadukasta työskentelyilmapiiriä. Diakonian työalajohtajat pyrkivät omalla johtamistoiminnallaan luomaan tiimiläisilleen mahdollisimman hyvät puitteet tehdä työtä hyvällä mielellä.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää diakoniatyöntekijöiden käsityksiä verkostoyhteistyöstä mielenterveystyössä. Tutkimustehtävää tarkastellaan kahden tutkimuskysymyksen kautta: 1. Miten mielenterveystyöhön liittyvä verkostoyhteistyö toteutuu diakoniatyössä? 2. Miten diakoniatyöntekijät kokevat verkostoyhteistyön merkityksen työn kannalta? Aikaisemmat tutkimukset antavat ymmärtää, että diakoniatyöntekijät suhtautuisivat kielteisesti verkostoyhteistyöhön. Tämän vuoksi tutkimustehtävää tarkastellaan myös hypoteesin Diakoniatyöntekijät suhtautuvat kielteisesti verkostoyhteistyöhön näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys yhdistää verkostoyhteistyön, moniammatillisen yhteistyön ja mielenterveystyön teorioita. Tutkimuksessa tarkastellaan verkostoyhteistyötä seurakunnan ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Tutkimusmetodi on kvantitatiivinen. Tutkimuksen aineiston muodostavat yli 80 000 asukkaan kaupunkien seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä mielenterveystyön parissa työskenteleviltä diakoniatyöntekijöiltä kerätyt kyselylomakkeet (N=170). Aineiston analysoinnissa käytetään pääasiassa valikoitua aineistoa, joka koostuu verkostoyhteistyötä tekevien diakoniatyöntekijöiden vastauksista (N=88). Tutkimukseen osallistuneista diakoniatyöntekijöistä hieman yli puolet (51,8 %) ilmoitti tekevänsä verkostoyhteistyötä mielenterveystyössä. Suurin osa vastaajista tekee verkostoyhteistyötä kuukausittain tai muutamia kertoja vuodessa. Verkostoyhteistyötä tehdään hieman enemmän julkisen kuin kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Diakoniatyöntekijät arvioivat verkostoyhteistyön onnistumisen edellytysten ja verkostoyhteistyön tarkoituksen pääasiassa toteutuvan verkostoitumisprosessissa. Tutkimustuloksissa korostuivat erityisesti molemminpuolinen yhteistyökumppaneiden tarve sekä luottamus yhteistyökumppaneihin. Diakoniatyöntekijät suhtautuivat verkostoyhteistyöhön myönteisesti. Vastaajat olivat motivoituneita verkostoyhteistyön tekemiseen ja heidän kokemuksensa yhteistyöstä olivat myönteisiä. Verkostoyhteistyö näyttäytyi diakoniatyöntekijöille ennen kaikkea voimavarana, eikä niinkään rasitteena. Diakoniatyöntekijät arvioivat verkostoyhteistyöstä olevan enemmän toiminnallista kuin taloudellista hyötyä. Verkostoyhteistyön myönteisimmiksi puoliksi vastaajat arvioivat yhteistyökumppaneiden tietämyksen lisäämisen, ihmisten tavoittamisen paremmin sekä asiakaspalvelun parantamisen. Merkittävimmät ongelmat verkostoyhteistyössä liittyivät työntekijöiden vaihtuvuuteen, yhteisen ajan löytämiseen ja kiireeseen. Vastaajat arvioivat verkostoyhteistyössä olevan enemmän myönteisiä puolia kuin ongelmia. Tutkimustulokset poikkesivat osittain aikaisemmista tutkimustuloksista, joissa korostuivat työntekijöiden kielteinen suhtautuminen verkostoyhteistyöhön sekä yhteistyössä ilmenevät ongelmat. Tämän tutkimuksen valossa verkostoyhteistyö mielenterveystyössä näyttäytyy diakoniatyöntekijöille myönteisenä, motivoivana ja voimavaroja antavana asiana. Tutkimustulokset eivät tukeneet hypoteesia, jonka mukaan diakoniatyöntekijät suhtautuvat kielteisesti verkostoyhteistyöhön.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja analysoida diakoniatyöntekijöiden ja pappien käsityksiä spiritualiteetista. Tutkimuskysymysten avulla selvitettiin spiritualiteetin muotoutumiseen, sisältöön ja ammatilliseen identiteettiin liittyviä tekijöitä diakoniatyön kontekstissa. Tutkimuksen aineisto kerättiin kirjeiden avulla Oulun hiippakunnan diakoniatyöntekijöiltä ja papeilta. Aineisto koostui 30 kirjeestä. Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Spiritualiteetti on käsitteenä monimerkityksinen, ja sitä voidaan tarkastella useista erilaisista näkökulmista. Tässä tutkimuksessa spiritualiteetti ymmärretään laaja-alaisesti, jolloin siihen sisältyvät yksilöllinen ja yhteisöllinen hengellinen elämä, sosiaaliset suhteet sekä ihmisen tapa elää ja etsiä elämän tarkoitusta. Diakoniatyöntekijöiden ja pappien spiritualiteetin muotoutumisessa kodin perinnöllä, kasvulla evankelis-luterilaiseen seurakuntaan, henkilökohtaisella uskolla ja hengellisellä yhteisöllä oli tärkeä merkitys. Ne muodostivat perustan yksilölliselle ja yhteisölliselle uskolle. Spirituaalinen aktiivisuus, joka muodostui spiritualiteetin hoitamisesta, spiritualiteetin merkityksestä ja uskosta elämisestä, oli tunnusomaista tutkimukseen osallistuneille. Spiritualiteetti ja ammatillinen identiteetti liittyivät diakoniatyön kontekstissa toisiinsa palvelevan uskon kautta. Palveleva usko muodostui alalle suuntautumisesta, spiritualiteetin sisällöstä, työn hengellisyydestä, työn omaleimaisuudesta ja työssä jaksamisesta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että diakoninen spiritualiteetti rakentuu yksilöllisestä ja yhteisöllisestä uskosta, spirituaalisesta aktiivisuudesta ja palvelevasta uskosta sekä näiden välisestä keskinäisestä yhteydestä. Tämä yhteys näyttäytyi tässä tutkimuksessa positiivisena, mutta aihepiiristä on tarpeen tehdä jatkotutkimusta isommalla aineistolla ja erilaisia aineistonkeruumenetelmiä yhdistämällä. Tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää koskemaan koko Oulun hiippakunnan diakoniatyöntekijöiden ja pappien spiritualiteettia, mutta ne antavat uutta tietoa spiritualiteetista ja sen yhteydestä diakoniaan. Tutkimusta voidaan hyödyntää diakonia-alan koulutuksessa ja seurakuntien työntekijöiden täydennyskoulutuksessa. Tulosten pohjalta voidaan kehittää diakoniatyötä ja vahvistaa seurakuntien työntekijöiden yksilöllistä ja yhteisöllistä spiritualiteettia sekä työhyvinvointia.

Tutkielmassa tarkastellaan (Pseudo-)Dionysios Areopagitan ajattelua. Tutkimustehtävänä on selvittää Dionysioksen symboliteorian rakenne. Tutkimusmetodina toimii systemaattinen analyysi: tekstianalyysin tavoitteena on löytää keskeiset käsitteet ja niiden väliset suhteet. Tutkielman keskeisenä käsitteenä toimii symboli, jota tarkastellaan aistisen, ajateltavan ja jumaluuden välisessä suhdekentässä. Muita keskeisiä käsitteitä ovat kuva ja arkkityyppi, paradigma ja partisipaatio, teologia, myöntäminen ja kieltäminen, mystinen yhtymys ja jumalallinen valo. Lisäksi tarkastellaan ihmisen kognition toimintaa sekä disciplina arcani -käytännön perusteluita. Analyysissä osoittautuu, että jumaluuden ja olevan (aistisen ja ajateltavan) suhde jäsentyy prokloslaisen vertikaalisen kausaliteetin kautta. Syy on aina enemmän kuin seuraus. Arkkityyppi ja kuva ovat prototyyppisiä esimerkkejä syystä ja seurauksesta. Arkkityyppi suhtautuu kuvaan ollen sen paradigma, esikuva - kuva suhtautuu arkkityyppiinsä pyrkien sen partisipaatioon, kaltaisuuteen. Symboli on aistisessa hahmossa esitetty ajateltava merkitys. Merkitys toimii hahmon määrittäjänä ja hahmo toimii merkityksen paljastajana. Symbolit ovat tietoisen muovaamisen seurauksena artifisiaalisia, mutta niiden suhde merkitykseensä on luonnollinen ja reaalinen. Symbolin rakenne aistisen ja ajateltavan yhdistelmänä korreloi ihmisen olemukseen aistivana ja ajattelevana. Ihmisen kognitiiviset sielunkyvyt vaativat toimiakseen symboleita. Ne aloittavat toimintansa aistimuksesta ja jatkavat abstraktion avulla diskursiivisen järjen päättelyyn ja siitä edelleen kontemplatiiviseen ymmärrykseen. Jumala on kaiken syynä myös ihmisen ontologinen päämäärä - kognitiivisten kykyjen käyttäminen on Jumalaan palaamista. Jumalan kohdalla kontemplaatiota korkeampana (ei-)kognitiivisena kykynä on mystinen yhtymys - mieli tajuaa, ettei voi saavuttaa käsitettävyyden ylittävää Jumalaa ja lopettaa toimintansa tässä lakkaamisessa Jumala lahjoittaa mystisen yhtymyksen, ei-tiedon. Jumalan ilmaiseminen tapahtuu kaltaisuuksien tai erilaisuuksien kautta rationaalisena ilmaisuna tai erilaisten kaltaisuuksien kautta symbolisena ilmaisuna. Katafaattinen ja apofaattinen teologia lähestyvät Jumalaa rationaalisesti. Symboli on kaltaisuuden ja erilaisuuden, kätkemisen ja paljastamisen jänitteinen yhdistelmä. Symbolinen teologia on saranakohta, jossa katafaattinen teologia muuttuu apofaattiseksi ja aloittaa anagogian, kognitiivisten kykyjen nousun. Jumalallinen valo on Jumalan läsnäoloa kognition mahdollistajana ja sen viimekätisenä sisältönä. Symbolit ovat ennen kaikkea raamatullista, aistisuuteen pohjautuvaa puhetta tai liturgisia esineitä ja toimintoja. Symbolit välittävät jumalallista valoa. Ymmärryksen välittäjinä ne mahdollistavat ihmisen korkeimpien kykyjen käyttämisen ja mystisen yhtymyksen. Niiden funktio on lopulta soteriologinen. Disciplina arcani - esimerkiksi kastamattomien sulkeminen pois ehtoolliselta - suojelee uskottomia liian kirkkailta symboleilta ja siten hengelliseltä sokeudelta.

Tutkimuksessa tarkastellaan kärsimysmystiikkaa sellaisena kuinka se esiintyy saksalaisella Dorothee Söllellä (1929-2003) sekä niillä keskiajan mystikoilla, joihin hän kärsimysmystiikan yhteydessä viittaa. Näitä mystikoita ovat: Mechthild Magdeburgilainen, Mestari Eckhart, Johannes Tauler, Heinrich Suso ja Ristin Johannes. Lisäksi on tarkasteltu eräiden mystikkojen taipumusta runnella itseään. Tavoitteena on ollut tarkastella, miten kärsimys näyttäytyy ihmisen ja Jumalan ja ihmisen ja maailman suhteissa kärsimysmystiikan valossa, sekä miten Söllen ja keskiajan mystikkojen käsitykset näissä kysymyksissä eroavat toisistaan ja mikä niitä yhdistää. Söllen kärsimysmystiikkaa tarkasteltaessa kysymyksenä on ollut, onko se antiteodikistista. Aihetta on lähestytty määrittelemällä, mitä kristillinen mystiikka on sekä miten Sölle sen määrittelee. Kärsimysmystiikan merkittävän nousun taustaa 1200- ja 1300-luvuilla kartoitettiin sekä teologis-kirkollisista että kulttuuri- ja sosiohistoriallisista lähtökohdista käsin. McGinnin mystiikan teologian teokset ovat olleet sekundaarilähteinä keskiajan mystikoiden kärsimysmystiikan kuvauksiin, paitsi Eckhartilta on käytetty myös alkuperäislähteitä. Söllen kärsimysmystiikan osalta tärkeimpinä lähteinä ovat olleet kirjat Das Leiden (1973) ja Mystik und Widerstand (1997). Kärsimysmystiikan sekä askeettisten käytäntöjen kukoistamisen taustalla erityisesti 1200-luvun lopulla ja 1300-luvulla olivat teologis-kirkolliselta puolelta katumuksen sakramentin ja kiirastuliopin nousu sekä Tuomas Akvinolaisen tekemä ajallisen ja iankaikkisen rangaistuksen jaottelu ja yhdistäminen kiirastulioppiin legitimaationa ja motivaationa Kristuksen seuraamiselle (imitatio Christi ), joka toteutui usein imitatio passioniksena, kärsimyksen jäljittelynä. 1300-luvun alkupuolella Keski-Euroopan katovuodet aiheuttivat nälänhädän ja vuosisadan puolivälissä kärsittiin mustasta srumasta, joilla lienee ollut osuutensa kärsimysmystiikan viljelyyn. Tutkimukseen valitut keskiajan mystikot kuvaavat kärsimystä rikkain kielikuvin: vaipumisena, resignoitumisena helvettiin, vieraantumisena, ahdistuksena (Getrenge) ja pimeänä yönä ja käyvät keskusteluja Frau Pein:in kanssa. Kärsimykseen liittyy mystikoilla usein kuvausta tyhjäksi tulemisesta. Oma kärsimys liitettiin Kristuksen kärsimysten yhteyteen. Kuvauksissa on paradoksaalista ilmaisua: vieraantuminen onkin toisilla union intiimein muoto, ja jubilaciossa voi olla edelleen mukana Getrenge, ja siellä samoin kuin kontemplaatiossa on eksyksissä oloa. Keskiajan mystikoiden kärsimyksen voi sijoittaa via mysticalla, mystiikan tiellä purgatio-vaiheen alle. Dorothee Söllen vaihtoehtoisen mysiikan tien toisena vaiheena on luopuminen (loslassen), joka on myös ”pimeä yö.” Sölle tulkitsee ja siteeraa keskiajan mystikoita, erityisesti Eckhartia, korostaen käsitystä: Jumala on kärsivänä kärsivien rinnalla. Luopumisen asemalla Söllella voi tulkita tapahtuvan myös uniota, mutta matka jatkuu parantamisen/vastarinnan asemalle (heilen/widerstand), mikä merkitsee suuntaamista kohti maailmaa: compassioon, eli myötäkärsimiseen ja solidaarisuuteen maailman kärsiviä kohtaan, sekä oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luomakunnan eheyden puolustamiseen. Sölle paheksuu teodikeaa useissa kohdin tekstejään, onnistuu puolustamaan rakastavaa Jumalaa, ja hänen voidaan esitetyn perusteella katsoa edustavan antiteodikealaisuutta.

The subject of this study is the transmission of religious ecstasy as a cultural model in the devotional Vaiṣṇava religion of South India. Representations of religious ecstasy are found underlying the practices, doctrine and rituals of the Gauḍīya Vaiṣṇava religion. The religious tradition is extant present day. The primary object of this study is to delineate the method of transmission by which ecstasy has been transmitted from one religious tradition to another in South Indian Vaiṣṇavism. The secondary object of this study is to define ecstasy in the theoretical framework of the psychology of religion and to examine its application in the modern Gauḍīya Vaiṣṇava religion as devotional music. The modern object of this thesis is ISKCON or International Society for Krishna Consciousness which belongs to the Gauḍīya Vaiṣṇava religious tradition. I will concentrate on the musical induction of religious ecstasy in ISKCON. A method of content analysis has been applied for the thesis in order to find out how ecstasy is manifested in a body of literature of each examined tradition. The literature consists of devotional texts, most originating from 16th century. Some of the sources originate from the end of the first millenium, and at least one has been created before the turn of the first millenium. Many modern devotional songs were studied in order to find out whether consistent elements could be found. Results were examined against the background of earlier studies, which have concentrated on psychological research. Results show that the religious tradition of the worship of Viṣṇu in South India has had an active element of religious ecstasy since seventh century CE. The religious ecstasy remained a cultural model during the medieval age and is still prevalent in the tradition present day. Results show that devotional music plays a role in inducing ecstatic states as the primary method of cultural transmission. The doctrinal foundation reveals application of the medieval aesthetic theory to devotional religion. Modern application involves musically induced religious ecstasy that can be studied with methods of psychology and physiology. My thesis statement is that ecstasy is transmitted with devotional music, which functions as a form of conducted communial ecstasy. The ecstasy is a cultural model supported by beliefs and ritual practices. It can be understood in terms of the attachment theory of religion as proximity behaviour in relation to God as the primary attachment figure. Thus, musically induced ecstasy functions as the primary vehicle in the transmission of Vaiṣṇava bhakti devotional religion.