Browsing by Author "Alanko, Saija"

Tutkielma tarkastelee rukouksen käyttöä suomalaisessa sairaalasielunhoidossa. Tutkielma selvittää sitä, millainen asema rukouksella on sairaalapapin työssä. Tutkimuskysymykset käsittelevät papin tapaa määritellä rukous, rukouksen määrää työssä, asennetta rukoilemiseen, tapoja rukoilla ja kokemusta rukoilemisen vaikutuksista potilaan ja omaan hyvinvointiin. Tutkielman tausta on angloamerikkalaisessa ja suomalaisessa rukous- ja sairaalasielunhoitotutkimuksessa sekä sielunhoitoteorioissa. Tutkielman aineisto kerättiin keväällä 2018 e-kyselyllä, joka lähetettiin kaikille evankelis-luterilaisen kirkon 130 sairaalapapille. Heistä kyselyyn osallistui 64. Kyselyssä oli taustakysymysten lisäksi 82 monivalintatehtävää rukoilemisesta ja neljä avointa kysymystä. Aineistoa analysoitiin määrällisesti SPSS-ohjelmalla ja laadullisesti sisällönanalyysillä. Määrällisessä analyysissä tarkasteltiin yhden muuttujan vaihtelua keskiarvojen, -hajonnan ja frekvenssien avulla. Muuttujien ja laadittujen summamuuttujien yhteisvaihtelua tarkasteltiin korrelaatioiden ja ristiintaulukoinnin avulla. Määrällisen analyysin perusteella rukousta käytetään ja arvostetaan suomalaisessa sairaalasielunhoidossa. Asenne rukouksen käyttöön nousee papin omasta hengellisyydestä. Pappi tarjoaa potilaalle rukouksen mahdollisuutta erityisesti, kun tietää potilaan vakaumuksen. Potilas pyytää rukoilua useimmin papilta, joka on tyytyväinen työhönsä, jolle usko on erittäin tärkeää ja joka ei pelkää rukouksen vahingollisuutta. Sairaalapappi sanoittaa rukousta potilaan kanssa käydyn keskustelun pohjalta sekä käyttää valmiita rukouksia ja rukouskaavoja. Sairaalapappi koskettaa potilasta harvoin rukoilun aikana. Hän rukoilee tai siunaa potilasta usein tapaamisen lopussa. Sairaalapapit pitävät rukousta hyvänä coping-keinona sairauden keskellä. Rukouksen uskotaan tuovan toivoa, lohtua, rauhaa, voimaa, apua vaikeuksissa ja vahvistavan suhdetta Jumalaan. rukouksella uskotaan olevan todellisia vaikutuksia elämässä ja paranemisessa lääketieteellisen hoidon ja terapian ohella. Sairaalapapin oma rukousaktiivisuus näkyy hiljaisena rukouksena, syntien anteeksipyytämisenä ja Jeesus-nimen käyttönä. Työhönsä tyytyväiset papit kokevat potilaan puolesta rukoillessaan Jumalan läheisyyttä ja rauhaa. Ne, joille usko on erityisen tärkeää, rukoilevat muita enemmän. Uskon tärkeäksi kokeminen on yhteydessä Jumalan äänen kuulemiseen ja luottamukseen rukoilemisen hyödyistä. Sairaalapapin yhteydet Tuomas-messu -yhteisöön näkyivät lisääntyneessä hiljaisen rukouksen määrässä työpäivän eri tilanteissa. Laadullisen analyysin perusteella rukous on sairaalapapille yhteyttä Jumalaan ja muihin rukoilijoihin. Useille se on hiljaisuutta, Jumalan läheisyyttä tai elämäntapa. Rukous on tärkeä osa sairaalapapin elämää ja voimavara työssä. Koetut rukousvastaukset liittyivät potilaan voinnin fyysiseen ja psyykkiseen kohenemiseen, sekä johdatuksen ja avun saamiseen omassa työssä.